News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-08-30 Tamperelainen, Anna Kontula: Nuoret miehet

Started by starsailor, 30.08.2015, 10:00:38

Previous topic - Next topic

starsailor

"Nuoret miehet

Isänmaallisen kuvaston kirkkaimpiin tähtiin kuuluu Tuntemattoman sotilaan vänrikki Koskela. Häntä pidetään suomalaisen miehen arkkityyppinä – vaitelias ja asiallinen perusmies, joka hoitaa velvollisuutensa.

Koskelaa on muistettu jälleen, kun uutiset välittävät kuvia turvapaikanhakijoista.

Miksi niin monet heistä ovat yksinäisiä miehiä?

Maailman pakolaisuudelle on tyypillistä, että vaikka lähtijöistä noin puolet on tyttöjä tai naisia, pisimmälle päätyvät miehet.

Silloin kun ihmiset arvioivat matkustamisen turvallisemmaksi kuin paikalleen jäämisen, liikkuvat kokonaiset perheet.

Jos sen sijaan etapilla on odotettavissa piikkilankoja, pyssyjä ja vaarallisia luonnonoloja, yksinäisten miesten osuus kasvaa.

Kaava pätee myös Suomen kaaoskevääseen 1918.


Pakolaisjunissa Pietariin matkusti tuhansia naisia ja lapsia, ja Viipurista lähteneissä laivoissakin oli ilmeisesti lähinnä haavoittuneita ja heidän omaisiaan.

Kun valkoisten sitten onnistui katkaista rata ja vallata satamat, jäi jäljelle vain pitkä ja vaarallinen maareitti. Enää rajalle selvisivät lähinnä yksinäiset miehet.

    Ei ole Ruotsia, jonne lähettää lapset turvaan."

Joidenkin lähtömaiden kohdalla sukupuolijakaumaa selittää, että uhka kohdistuu nimenomaan miehiin.

Näin kävi esimerkiksi, Täällä pohjantähden alla -trilogian Akseli Koskelalle, vänrikki Koskelan isälle. Akseli lähti pakomatkalle yksin, koska arveli Elinalle ja lapsille olevan turvallisempaa jäädä kotiin.

Vaikka sisällissodassa kuoli myös siviilejä, erityisesti aseissa olleilla tai huolto- ja rintamajoukoissa toimineilla oli syytä pelätä henkensä puolesta.

Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita on viime viikkoina syytetty pelkureiksi pelkästään sukupuolensa vuoksi.

Monien lähtömaissa tilanne vertautuu kuitenkin paremmin kevääseen 1918 kuin jatkosotaan. Ei ole isänmaata, jota puolustaa. Ei ole armeijaa, jossa voisi toimia syyllistymättä ihmisoikeusloukkauksiin. Ei ole Ruotsia, jonne lähettää lapset turvaan.

Te kaikki Pohjantähden lukeneet, käsi sydämellä: kenen mielestä Akseli Koskela oli pelkuri?"

http://www.tamperelainen.fi/blogi/312954-nuoret-miehet

...Kontulan logiikka ei ole kaikista vahvinta, mutta punainen palo ei milloinkaan lakkaa!
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.