News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kirsi Pimiä: Päähän potkittujen puolustaja

Started by Reacher, 29.08.2015, 11:56:58

Previous topic - Next topic

Reacher

http://yle.fi/uutiset/henkilokuva_yhdenvertaisuusvaltuutettu_kirsi_pimia_puolustaa_myos_valkoisia_heteromiehia/8243687

Quote"Suvakki". "Turhake jolle mono persiiseen olisi ainoa oikea ratkaisu". Hommafoorumilaisissa uuden yhdenvertaisuusvaltuutetun valinta herätti huhtikuussa intohimoja.

QuoteYhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä iloitsi mielenosoituksessa, kun väkijoukko nousi Helsingin mielenosoituksessa vihapuhetta vastaan. Olli Immosen FB-kirjoittelu sai jopa hillityn Pimiän suuttumaan.

QuotePimiä kertoo inhoavansa ihmisten lokerointia. Hänellä ei ole puoluekirjaa, aatteellisia esikuvia tai mottoa elämänohjeena. Opiskelijapolitiikassakin Pimiä pysytteli puoluepolitiikan ulkopuolella.
-> Vihreiden eduskuntaryhmässä työskennellyt juristi, jonka työkaverit kertovat puhuvan "aina faktoilla".

QuotePositiivinen erityiskohtelu, esimerkiksi sukupuolikiintiöt yritysten hallituksissa, voisi Pimiän mukaan olla käyttökelpoinen siirtymäkauden väline. Norjassa se on edistänyt naisten pääsyä yrityksen johtopaikoille.
-> – Positiivisesta erityiskohtelusta yritetään luoda kuvaa vähemmistöjen diktatuurina, vaikka siinä on kyse yhdenvertaisuuden tavoittelemisesta.

Iloveallpeople

"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff


siviilitarkkailija

#3
QuoteHänellä ei ole puoluekirjaa,
Mutta on vihreä...

Quoteaatteellisia esikuvia
ei moraalia, ei  mitään mitä katsoa ylöspäin.

Quotetai mottoa elämänohjeena.
ei periaatteita.

QuoteOpiskelijapolitiikassakin Pimiä pysytteli puoluepolitiikan ulkopuolella
...koska älykkäänä ihmisenä ymmärsi että virkavaltiossa todellinen valta pysyttelee politiikan ja sen vastuunkannon ulkopuolella.

QuoteVihreiden eduskuntaryhmässä työskennellyt juristi, jonka työkaverit kertovat puhuvan "aina faktoilla".

Kunnon juristille fakta on aina kauppatavaraa joka tulkitaan maksavan asiakkaan eduksi. Tässä suhteessa ovat sentään korjanneet Bidaudetin poliittiselle valinnalle poratun porsaanreijän.

Mistä tiedämme ettei Kirsi Pimiä VIHAA valkoisia heteromiehiä ja on keksinyt että esittämällä heidän puolustajaansa, moraaliton ja valheellinen ihminen voi Suomessa esittää viranhoitajaa pitempään kuin tyhmä Eva. Edeltäjänsä joka paljasti karvoituksensa heti ensimmäisellä suunavauksella.

Jos yhdenvertaisuusvaltuutetulla olisi EDES aatteellinen esikuva, EDES motto tai edes rehellisyyttä olla edustamansa poliittisen puolueen kiintiö, hänen sanomisiaan voisi kuvitella EDES alkeellisella ja moraalisella tasolla rehellisiksi.

Huomatkaa olennainen asia. Yhdenvertaisuusvaltuutettu SUUTTUI KUN KANSANEDUSTAJA KÄYTTI PUHEVALTAANSA. Todella puolueettomalle ja yhdenvertaisuutta puolustavalle viranhoitajan ei kuulu suuttua tai puuttua kansanedustajien sanomisiin vaan tulkita ainoastaan yhdenvertaisuuden toteutumista ja perusoikeuksia.

Kirsi Pimiä kuuluu ryhmään vähemmistövaltuutettuja jotka toimivat kaikin keinoin esim sotarikollisten suomeentuomisen puolesta, vaikka se johtaisi kaikkien muiden vähemmistöjen kuolemaan ja sortoon. Koska hän saa tästä tempustaan enemmän rahaa, enemmän huomioarvoa ja ilmeisesti jollain sairaalla ja käsittämättömän perverssillä tavalla hyvän mielen.

ps...vastustamalla ilmeisesti saisi potkut tai olisi jäänyt valitsematta.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Panopticon

QuotePysyi lakivaliokunnassa coolina jopa kansanedustaja James Hirvisaaren ryöpytyksessä, kun osa lakivaliokunnan jäsenistä kuunteli puhetta korvat punaisina.

Mikä juttu tää on?

-PPT-

YLE tekee jatkuvasti näistä oman maansa vihaajista palvottuja sankareita.

siviilitarkkailija

Quote from: Panopticon on 29.08.2015, 14:47:47
QuotePysyi lakivaliokunnassa coolina jopa kansanedustaja James Hirvisaaren ryöpytyksessä, kun osa lakivaliokunnan jäsenistä kuunteli puhetta korvat punaisina.

Mikä juttu tää on?

Osaa lukita korvansa ja olla kuulematta sanottua. Jokaisen juristin perusopintojen alkeiset. Samoin tunteiden näyttämättäjättäminen. Jokainen sivistynyt ihminen joka näkee itkevän juristin, ymmärtää vaistomaisesti näkevänsä valehtelijan vauhdissa.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Jaska Pankkaaja

Tyypillinen virkaloinen jättipalkalla ja vielä hovin kanssa. Työnä kaikenlainen mädätys ja hyväsisko-korruptio. Ei muuten ollut sillä "kovalla" zyzzelläkään napin vastaan painamista kun tämäkin haittavirka muodostettiin vaikka zyzze kyllä taatusti ymmärsi että siitä tulee äärivasurilepakkojen ikiläänitys.. pääsee helpommalla kun höpäjää stockalla sitä mitä vaalikaarja haluaa kuunnella.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Panopticon

Quote from: siviilitarkkailija on 29.08.2015, 14:54:27
Quote from: Panopticon on 29.08.2015, 14:47:47
QuotePysyi lakivaliokunnassa coolina jopa kansanedustaja James Hirvisaaren ryöpytyksessä, kun osa lakivaliokunnan jäsenistä kuunteli puhetta korvat punaisina.

Mikä juttu tää on?

Osaa lukita korvansa ja olla kuulematta sanottua. Jokaisen juristin perusopintojen alkeiset. Samoin tunteiden näyttämättäjättäminen. Jokainen sivistynyt ihminen joka näkee itkevän juristin, ymmärtää vaistomaisesti näkevänsä valehtelijan vauhdissa.

Eiku meinasin ihan konkreettisesti, että mitä se teki siellä valiokunnassa ja mitä Hirvisaari ryöpytti?

akez

Quote from: Reacher on 29.08.2015, 11:56:58
QuotePositiivinen erityiskohtelu, esimerkiksi sukupuolikiintiöt yritysten hallituksissa, voisi Pimiän mukaan olla käyttökelpoinen siirtymäkauden väline. Norjassa se on edistänyt naisten pääsyä yrityksen johtopaikoille.
-> – Positiivisesta erityiskohtelusta yritetään luoda kuvaa vähemmistöjen diktatuurina, vaikka siinä on kyse yhdenvertaisuuden tavoittelemisesta.

Etelä-Afrikassa harrastettiin aikoinaan positiivista erityiskohtelua. Sitä kutsuttiin apartheidiksi. Se ei kuulemma ollut hyvä juttu. Nyt se haluttaisiin toteuttaa tänne ja se on yhdenvertaisuusvaltuutetun mielestä hyvä juttu. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei siis näytä kannattavan toimistonsa perusarvoa - yhdenvertaisuutta. Tuohon lienee olemassa vain yksi ratkaisu - yyteet.

Tsekkasin toimiston sivuja. Sipilälle taisi löytyä samalla oiva säästökohde.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Iloveallpeople

Quote from: akez on 29.08.2015, 15:03:49
Tsekkasin toimiston sivuja. Sipilälle taisi löytyä samalla oiva säästökohde.

Olisi karsittavaa, mutta Biaudetilla oli saman verran porukkaa jos ei pari enemmänkin ja hän oli pelkkä vähemmistövaltuutettu.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Lupu(kulkuri)

#11
Quote from: akez on 29.08.2015, 15:03:49
Quote from: Reacher on 29.08.2015, 11:56:58
QuotePositiivinen erityiskohtelu, esimerkiksi sukupuolikiintiöt yritysten hallituksissa, voisi Pimiän mukaan olla käyttökelpoinen siirtymäkauden väline. Norjassa se on edistänyt naisten pääsyä yrityksen johtopaikoille.
-> – Positiivisesta erityiskohtelusta yritetään luoda kuvaa vähemmistöjen diktatuurina, vaikka siinä on kyse yhdenvertaisuuden tavoittelemisesta.

Etelä-Afrikassa harrastettiin aikoinaan positiivista erityiskohtelua. Sitä kutsuttiin apartheidiksi. Se ei kuulemma ollut hyvä juttu. Nyt se haluttaisiin toteuttaa tänne ja se on yhdenvertaisuusvaltuutetun mielestä hyvä juttu. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei siis näytä kannattavan toimistonsa perusarvoa - yhdenvertaisuutta. Tuohon lienee olemassa vain yksi ratkaisu - yyteet.

Tsekkasin toimiston sivuja. Sipilälle taisi löytyä samalla oiva säästökohde.

Aikamoinen läjä ylitarkastajia  :facepalm:.

Mikä mahtaa olla ylitarkastajan työnkuva; mitä he ylitarkastavat ?

muokk. selvemmäksi kysymyslausetta.


siviilitarkkailija

Varmistamassa että kansanedustaja Hirvisaaren ehdotukset torpataan lakitulkinnoilla. Sillä mitä Hirvisaari on sanonut tai halunnut, ei ole mitään merkitystä. Kirsi Pimiän ainoa funktio on ollut kuunnella ja löytää juridinen keino estää ja haitata James Hirvisaaren poliittista työtä. Siksi hän on sulkenut korvansa ja silmänsä ja ainoastaan kuunnellut ja pyrkinyt löytämään keinot juridiikasta joiden perusteella muutoksia vastustetaan ja joihin vedotaan.

Kirsi Pimiä on ihminen jonka asiakkaita, rahantekokoneita, ovat pedofiiliraiskarit ja moninkertaiset sotarikolliset ja etnistä vainoa toteuttaneet ihmiset. Hänellä on taloudellinen motiivi estää Hirvisaaren tai kaltaistensa pyrkimykset rajoittaa näiden sotarikollisten maahantuloa. Koska pelkästään yksi F Bazaramba, kansanmurhaaja, teki asianajajastaan, valtion rahoilla, jos ei miljonääriä niin hyvin rikkaan.

Kun poliitikoilla on mennyt peli ja ovat kiihtyneet, niin Pimiä on vain seulonut Hirvisaaren puheesta asiat ja kohdat joihin vihreät hyökkäväät. Yksinkertaista ja perustuu tekniikkaan jossa toiselle annetaan köyttä niin että menettää pelinsä jos ei ole hyvin tarkka. Muodollisesti lienee toiminut ns "lainopillisena" asiantuntijana, mutta käytännössä vihreiden kätyri.

Työssään Kirsi Pimiän pitää osata sulkea mielensä ulkopuolelle vaikkapa elävältä poltetun tytön omaisten itku ja suru. Kun nämä oikeudessa kertovat menetystä ja tuskaansa. Kirsi Pimiän ainoa intressi on hänen asiakkaansa ja hänen oma rahansa.

Minä uskon että syvällä sisimmässään Kirsi Pimiä tietää olevansa ihmishirviö kun puolustaa työkseen ihmishirviöitä, mutta hänellä on myös poliittinen ja taloudellinen agenda. Siihen kuuluu valitettavasti suomalaisten osalta väkivaltaa, kuolemaa ja raiskauksia. Ehkä Pimiä osaa itkeä, jossain missä muut eivät sitä näe. Mutta työssään hän ei tunteile vaan edustaa pahuutta kaikella yliopistossa oppimallaan taidolla ja kokemuksella.

Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

M.K

Eikös se ex-lapsiasiainvaltuutettu Maria-Kaisa Aula haukkunut lähtiessään miten vähän resursseja toimistolle oli annettu. Vähemmistövaltuutetun toimistossa toki näyttää olevan oikein ihmisoikeusarmeija töissä.

nollatoleranssi

Ei ole puoluekirjaa, mutta... Voihan sitä virallisesti olla toki sitoutumaton.

Quote from: Pikkupoika on 23.04.2015, 22:00:52
Quote from: Blanc73 on 23.04.2015, 21:50:40
Mitä puoluetta tuo turhake edustaa? Vasemmistoa vai Vihreitä?

Virheitä. Mm. entinen Braxin erityisavustaja ja lainsäädäntösihteeri Virheiden eduskuntaryhmässä.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Pölhökustaa

Quote from: siviilitarkkailija on 29.08.2015, 14:24:56
QuoteHänellä ei ole puoluekirjaa,
Mutta on vihreä...

Quoteaatteellisia esikuvia
ei moraalia, ei  mitään mitä katsoa ylöspäin.


Vihreät eivät yleensä katso ketään ylöspäin.

He katsovat yleensä muita alaspäin.


nollatoleranssi

Tämä "yhden puolueen vertaistuki" (entinen vähemmistövaltuutettu) eli yhdenvertaisuusvaltuutetun titteli hamuttiin näköjään oikeusministeriön alaisuuteen, kun kaikki edelliset ehdokkaat edustivat sitä paikkaa. Viimeisenä oikeusministerinäkin toimi RKP:läinen.

Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Lupu(kulkuri)

Quote from: Iloveallpeople on 29.08.2015, 15:08:51
Quote from: akez on 29.08.2015, 15:03:49
Tsekkasin toimiston sivuja. Sipilälle taisi löytyä samalla oiva säästökohde.

Olisi karsittavaa, mutta Biaudetilla oli saman verran porukkaa jos ei pari enemmänkin ja hän oli pelkkä vähemmistövaltuutettu.

Ei yhtä ainutta tavallista tarkastajaa.

Ylitarkastaja on keksitty ja aika absurdi titteli. Huh.  :o

nollatoleranssi

QuoteEntinen valtuutettu Eeva Biaudet sai aikaan, että maahanmuutajien sossurahoja ei tilastoida. Samaan aikaan ja edelleen, omaishoitajiin ja omaishoidettaviin (joista suuri osa vammaisia), suunnatut rahat lasketaan valtiolla ja kunnissa pennilleen! Niinpä tiedetään, mistä leikata, suurilla saksilla. Esim. Ylöjärvellä petipotilasta hoitavat omaishoitajat saavat minimin, 385e/kk.
...
Juuri ennen eduskuntavaaleja tuli hallitukselle kiirus siirtää Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimistoineen pois Sisäministeriön alaisuudesta, itsenäiseksi saarekkeeksi Oikeusministeriöön.

Kirsi Pimiä on vihreä, vihreän Tuija Braxin entinen avustaja. Brax kunnostautui aikojen alussa, kun somaleita alkoi tulla pakolaisina Suomeen. Hän nousi laivalle, joka oli lastattu somaleilla  ja käski repiä passit ja heittää mereen. Näin aukeni porsaanreikä saada paperittomana turvapaikka. Somaleita on nyt Suomessa 17 000 henkeä.

http://omaishoitajainfo.blogspot.fi/2015/04/kirsi-pimia-uusi-yhdenvertaisuusvaltuut.html
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

ämpee

Kisa alhaisimman olennon tittelistä kiristyy, pohjoismainen sosialidemokraatti on saanut vakavan kilpailijan vihreästä juristista !

Tuossa alla korjaus alkuperäisessä uutisessa olleeseen vihreyteen.
Quote from: toimittelijan lipsahdusVihreiden eduskuntaryhmässä työskennellyt juristi, jonka työkaverit kertovat puhuvan "aina faktoilla".
Vihreiden eduskuntaryhmässä työskennellyt juristi, jonka työkaverit kertovat puhuvan aina "faktoilla".

Kun vihreä juristi ilmoittautuu VHM:n puolustajaksi, niin mihin VHM enää vastustajia tarvitsee ??
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

nollatoleranssi

Quote from: Lupu(kulkuri) on 29.08.2015, 15:24:29
Quote from: Iloveallpeople on 29.08.2015, 15:08:51
Quote from: akez on 29.08.2015, 15:03:49
Tsekkasin toimiston sivuja. Sipilälle taisi löytyä samalla oiva säästökohde.

Olisi karsittavaa, mutta Biaudetilla oli saman verran porukkaa jos ei pari enemmänkin ja hän oli pelkkä vähemmistövaltuutettu.

Ei yhtä ainutta tavallista tarkastajaa.

Ylitarkastaja on keksitty ja aika absurdi titteli. Huh.  :o

Saakohan ylitarkastaja myös ylemmän tason palkkaa verrattuna tavallisiin ja alemman tason tarkastajiin?
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

ämpee

Quote from: Lupu(kulkuri) on 29.08.2015, 15:24:29
Ylitarkastaja on keksitty ja aika absurdi titteli. Huh.  :o

Ei laisinkaan, se on RPT titteli !!
(RPT=Rahat Pois Tyhmiltä)
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Maastamuuttaja

Puolueeton vihreä, feminismiin taipuvainen nainen, joka inhoaa ihmisten lokerointia? Suomalainen yhteiskunta on ottanut uuden askeleen kohti lopullista voimautumistaan. Suomesta on tulossa maailman voimautunein maa, kiitos positiivisen diskriminoinnin, joka ylpeänä heijastuu yhdenvertaisuusvaltuutetun valinnassa. Kohtuuden nimessä on todettava, että järjestön tiloissa toimii yleensä myös ns. token male, joka talvisin riisuu toimeen saapujien päällysvaatteet, muttei alusvaatteita, koska sitä ei toivo saapuja eikä urospuolinen palvelija.

nollatoleranssi

Aivan täysin en tyrmää näitä uusia vaihdoksia.

Ensinnäkin Eva Biaudetia pidettiin vuosikausia epäpätevänä virkaansa, ottaen huomioon paikan hakuvaatimukset. Siitä huolimatta Biaudetia ei erotettu virastaan, vaan vasta vuosia myöhemmin hänet todettiin epäpäteväksi.

Vähemmistövaltuutetun nimen vaihdos Yhdenvertaisuusvaltuutetuksi saattoi olla tietoinen harhautus, mutta toivon mukaan nykyinen vähemmistö... siis yhdenvertaisuusvaltuutettu huolehtii laajemmastakin porukasta kuin yhden puolueen jäsenistä.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

KJ

Vanhassa ketjussa jo äimisteltiin tuota työtaakan vähäisyyttä. Silloin ylitarkastajia oli ilmeisesti neljä, ja nyt siis jo kahdeksan.

Siinä olisi Lindströmille oiva säästön paikka.
What would Gösta Sundqvist do?

Red_Blue

Quote from: nollatoleranssi on 29.08.2015, 15:34:14
Vähemmistövaltuutetun nimen vaihdos Yhdenvertaisuusvaltuutetuksi saattoi olla tietoinen harhautus, mutta toivon mukaan nykyinen vähemmistö... siis yhdenvertaisuusvaltuutettu huolehtii laajemmastakin porukasta kuin yhden puolueen jäsenistä.
Ehdotan nimen kehittämistä edelleen paremmin toimenkuvaa vastaavaksi: "Kaikki ovat yhdenvertaisia, mutta eräät ovat yhdenvertaisempia kuin toiset -valtuutettu", lyhenteenä käy "yhdenvertaisempisuusvaltuutettu".

MW

Suomi on hukkumassa velkaan, teollisuuden alasajoon ja etelästä vyöryvään paskaan, mutta jakkukalkkunat vaan perustelevat palkkiovirkoja toisilleen.

Hyvin menee.

Roope

#27
Nettiotsikon mukaan "Kirsi Pimiä puolustaa myös valkoisia heteromiehiä". Oikeasti vähemmistövaltuutettu tekee parhaansa kampittaakseen heitä:

Quote from: Yle 29.8.2015Positiivinen erityiskohtelu, esimerkiksi sukupuolikiintiöt yritysten hallituksissa, voisi Pimiän mukaan olla käyttökelpoinen siirtymäkauden väline. Norjassa se on edistänyt naisten pääsyä yrityksen johtopaikoille.

Viikko sitten televisiohaastattelussa vähemmistövaltuutettu Pimiä esitti myös maahanmuuttajien positiivisen syrjinnän laajentamista nykyisestä, muistaakseni muun muassa työelämään.

Quote from: Yle 29.8.2015Positiivinen syrjintä auttaa jo nyt yli 80-vuotiaita tarvittaessa terveyskeskusten hoitojonojen ohi.

– Positiivisesta erityiskohtelusta yritetään luoda kuvaa vähemmistöjen diktatuurina, vaikka siinä on kyse yhdenvertaisuuden tavoittelemisesta.

Mikä sitten onkaan peruste (en löytänyt) yli 80-vuotiaiden auttamiseen tarvittaessa terveyskeskusten hoitojonojen yli, se tuskin vastaa millään mielekkäällä tavalla yhdenvertaisuuslain edellyttämiä positiivisen erityiskohtelun perusteita.

Juuri tämä onkin kuvaavaa vähemmistövaltuutetun ajattelulle. Minkä tahansa ryhmän erityiskohtelu on sallittua, eikä sitä tarvitse perustella muuten kuin viittaamalla epämääräisesti yhdenvertaisuuslakiin ja yhdenvertaisuuden tavoitteluun. Kun erityiskohtelulle ei tarvitse esittää kunnollisia perusteluja, niitä ei ole mahdollista myöskään kyseenalaistaa. Näin epämääräiset lait ja laintulkinnat eivät saisi olla mahdollisia.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

MW

Quote from: Reacher on 29.08.2015, 11:56:58
http://yle.fi/uutiset/henkilokuva_yhdenvertaisuusvaltuutettu_kirsi_pimia_puolustaa_myos_valkoisia_heteromiehia/8243687
***
QuotePositiivinen erityiskohtelu, esimerkiksi sukupuolikiintiöt yritysten hallituksissa, voisi Pimiän mukaan olla käyttökelpoinen siirtymäkauden väline. Norjassa se on edistänyt naisten pääsyä yrityksen johtopaikoille.
-> – Positiivisesta erityiskohtelusta yritetään luoda kuvaa vähemmistöjen diktatuurina, vaikka siinä on kyse yhdenvertaisuuden tavoittelemisesta.

"Siirtymäkauden". Mihin me olemme "siirtymässä"? Vähemmistöjen diktatuuriin? Muslimien teokratiaan?

Mursu

En tiennyt 80-vuotiaiden olevan joku erityinen väestönryhmä vaan kyse on samoista ihmistä, jotka ennen olivat alle 80-vuotiaita. Jokainen ymmärtää, että etenkin terveydenhuollossa eri ikäisiä voi kohdella eri tavoilla. Samalla logiikalla voisi nimittää kansaneläkettä positiiviseksi erityiskohteluksi. (En nyt puhu romaneista)