Paul Collier. Exodus - immigration and multiculturalism in the 21st century

[ike60]

Paul Collier: Exodus - immigration and multiculturalism in the 21st century. Penguin 2013.

Oxfordin yliopiston kehitystaloustieteen professori ja Afrikan talouksien tutkimuskeskuksen johtaja Paul Collier on ryhtynyt kunnioitusta herättävään urakkaan. Hän haluaa jakaa tutkimustietoa ja esittää tasapuolisia ja puolueettomia näkemyksiä niinkin poliittisesti myrkyttyneestä aiheesta kuin kehitysmaista länteen kohdistuvasta maahanmuutosta. Hän on kirjoittanut aiheesta tässä käsiteltävän kirjan ja ollut muutenkin runsaasti julkisuudessa, mm. New Statesmanissa ja Helsingin Sanomissa.

Exodus pyrkii vastaamaan kolmeen pääkysymykseen:

• millä perusteilla muuttajat tekevät päätöksensä?
• miten maahanmuutto vaikuttaa niihin jotka jäävät asumaan kehitysmaihin?
• miten maahanmuutto vaikuttaa kantaväestöön kohdemaissa?

Maahanmuuton syyt

Ihmiset saa tilastollisten analyysien perusteella liikkeelle kolme asiaa. Ensimmäinen on tietenkin tuloerot: ne houkuttelevat ihmisiä muuttamaan kehitysmaista kehittyneisiin maihin. Mitä suurempi tuloero lähtömaan ja kohdemaan välillä, sitä enemmän muutto houkuttelee. Toinen on lähtömaan riittävä tulotaso: muutto on kallis investointi, eikä köyhillä ole siihen varaan. Kolmas on kohdemaassa jo oleva sulautumattomien lähtömaan maahanmuuttajien joukon eli diasporan koko; mitä suurempi diaspora, sitä houkuttelevampi maa on tulijoille. Nämä kolme eivät toimi houkuttelevuustekijöinä riippumattomasti, vaan muutto on suurta, jos sekä tuloero että diaspora ovat suuria, mutta pieni jos jompikumpi on pieni.

Yksi Collierin keskeisistä perusväitteistä on, että sääntelemättömänä maahanmuutto kiihtyy liialliseksi millä tahansa järkevällä mittarilla. Tämä johtuu keskeisesti siitä että diaspora  houkuttelee tulijoita samasta maasta suoraan ja epäsuorasti, ja sitä enemmän mitä suurempi diasporan koko on. Tärkein vetovoimatekijä on tietenkin kohdemaassa odotettavissa oleva elintason nousu, joka on kehitysmaasta muuttavalle yleensä suuri ja usein huikea. Niinpä Collier toteaa (s. 50): "for the foreseeable future, international migration will not reach equlibrium: we have been observing the beginnings of disequilibrium of epic proportions". Tämä on myös todettavissa tilastoista. Maahanmuutto kiihtyi 92 miljoonasta vuonna 1960 165 miljoonaan vuonna 2000. Tuona aikana muutto rikkaista maista köyhiin kutistui muutamaan miljoonaan vuodessa, ja muutto rikkaiden maiden välillä tasaantui (globalisaatio ei siis lisännyt muuttoliikettä, koska samaan aikaan kauppa ja pääomavirrat rikkaiden maiden välillä kasvoivat valtavasti). Muutto köyhien maiden välillä lisääntyi maltillisesti 60 miljoonasta 80 miljoonaan. Muutto köyhistä maista rikkaisiin sen sijaan kolminkertaistui 20 miljoonasta 60 miljoonaan, ja kasvu kiihtyi vuosikymmenestä toiseen.

Vaikutukset kantaväestöön

Kehitysmaamaahanmuuttajat pakenevat omien toimimattomien kulttuuriensa seurauksia, mutta he tuovat nämä kulttuurinsa mukanaan kehittyneisiin maihin. Luottamus kanssaihmisiin, välittäminen muista oman perheen ja kylän ulkopuolellakin sekä moraalinen suuttumus vapaamatkustajia kohtaan tuottavat oikeudenmukaisen ja yhteistyökykyisen yhteiskunnan, ja näitä kaikkia tuljoilta puuttuu. He eivät ole omaksumassa kohdemaan kulttuuria etenkään jos oman maan diaspora on riittävän suuri että sellaiseen ei ole välttämätöntä tarvetta. Tämä pätee myös heidän lapsiinsa: Yhdysvalloissa maahanmuuttajien lapset melkein väistämättä omaksuvat amerikkalaisen kulttuurin arvot, mutta Euroopassa näyttää siltä, että toinen sukupolvi on vielä haluttomampi omaksumaan kohdemaan kulttuurin kuin heidän vanhempansa.

Collierin mukaan tulijat tuovat mukanaan oman kulttuurinsa toimimattomia piirteitä kuten klaaniajattelua ja luottamuksen puutetta kanssaihmisiä kohtaan. Erityisesti hän viittaa Robert Putnamin tutkimuksiin, joiden mukaan monikulttuurisella alueella asuminen liittyy kantaväestönkin keskuudessa madaltuneeseen luottamukseen sekä etnisten ryhmien välillä että niiden sisällä, pienempään osallistumiseen yhteisiin aktiviteetteihin, ystävien vähäisempään määrään, yhteistyön puuttumiseen ja mm. ylenpalttiseen TV:n katseluun. Tätä kaikkea Putnam kutsuu kyyristymiseksi (hunkering down).

Syystä tai toisesta Collier pitää kyyristymistä maahanmuuton pääasiallisena seurauksena eikä muita seurauksia paljoa käsittele. Tulijoiden rikollisuuteen hän sentään viittaa pari kertaa. Hän ottaa esille afrokaribialaisen rikollisen Mark Dugganin, jonka lontoolainen poliisi ampui elokuussa 2011 tämän otettua esille pidätystilanteessa pistoolin. Kun tieto Dugganin kuolemasta levisi, Lontoon karibialaiset lähtivät aidossa klaanihengessä protestoimaan kaduille ryöstämällä kauppoja; tässä Collier viittaa (tietääkseni väärin) siihen, että katuryöstelijät olisivat olleet ennen kaikkea valkoisia teinejä - kun sana kauppojen ryöstelystä levisi, mukaan tuli valkoisiakin, mutta aloitteentekijöinä ja pääasiallisina ryöstelijöinä tietääkseni olivat Dugganin kuolemaa protestoivat mustat. Toinen esimerkki tulijoiden rikollisuudesta, jonka Collier ottaa esille on yksi Englannin pakistanilaisista pedofiiliringeistä, jotka käyttivät seksuaalisesti hyväkseen kantaväestöön kuuluvia tyttöjä; tässä Collier viittaa mielestäni aivan oikein noiden pakistanilaisten rasistiseen ajatukseen että kantaväestön lapset ovat "toisia" ja siksi vähemmän arvokkaita.

Collier mainitsee, että maahanmuuttajat ovat yliedustettuina vankiloiden asujaimistossa. Esimerkiksi hän ottaa Ranskan, jossa maahanmuuttajat muodostavat 6 % kokonaisväestöstä mutta 21 % vankiloiden asukkaista. Collier huomauttaa, että Yhdysvalloissa maahanmuuttajien rikollisuusaste on kantaväestöä matalampi; syitä tähän Collier ei mainitse, mutta kannattaa muistaa sikäläisen mustan väestön korkeat rikollisuusluvut, mikä antaa viitteen että tulijoiden(kin) laadulla on väliä. Collier on keskustellut mamujen yliedustuksesta rikoksissa nimeämättömän Britannian sisäministeriön virkamiehen kanssa, ja tämä esittää yliedustukseen neljä uskottavan tuntuista syytä:

• kulttuuri jonka tulijat tuovat mukanaan lähtömaasta
• mahdollisuudet menestyä laillisin keinoin kohdemaassa. Jos mamuilla ei ole työmarkkinoilla tarvittavia taitoja ja/tai he kohtaavat työmarkkinoilla syrjintää, he valitsevat helpommin rikollisuuden
• nuoret miehet tekevät enimmän osan rikoksista, joten jos he ovat yliedustettuina maahanmuuttajissa, maahanmuuttajat ovat yliedustettuina vankiloissa
• sosiaaliset siteet muihin ihmisiin yhteiskunnassa: mitä heikompi side mahdollisiin rikollisuuden uhreihin, sitä heikompaa on keskinäinen välittämineen ja sitä helpompaa rikollisuus.

Sisäministeriön virkamies jättää mainitsematta yhden tärkeän rikollisuuteen altistavan tekijän: maahanmuuttajien kantaväestöä matalamman älykkyyden. Matalan älykkyyden tiedetään altistavan rikollisuuteen kantaväestönkin keskuudessa, miksei siis maahanmuuttajienkin.

Muut seuraukset kantaväestölle - koulujen oppimistulosten ja työrauhan heikkeneminen, asuinviihtyvyyden laskeminen, negatiiviset vaikutukset kulttuuriin pitkällä aikavälillä jne. - Collier ohittaa tyystin. Koulujen oppimistulosten heikkenemisestä olisi ollut saatavilla tilastotietoa, joten tämä ohittamnen ei johdu tiedon puutteesta. Ehkä Collier kehitystaloustieteilijänä ei ole tottunut ajattelemaan asioita kehittyneiden maiden kantaväestön näkökulmasta.

On olemassa maahanmuuton malli, jossa kantaväestölle ei koidu kielteisiä sosiaalisia seurauksia: Dubain malli. Siinä jokainen muuttaja muuttaa vain antaakseen työpanoksensa, eikä muuttajalle anneta mitään oikeuksia: hän ei voi tuoda perhettään mukanaan, ja hänet voidaan lähettää takaisin kotiin välittömästi mikäli hänen työsuhteensa katkeaa tai mikäli hän tekee rikoksen. Palkkauksessa voidaan noudattaa kahden kerroksen mallia, missä maahanmuuttajien palkat määräytyvät alan globaalin tilanteen mukaan. Näin Dubain mallin mukaan voi maan väestöstä olla jopa 90 % maahanmuuttajia, eikä se tuota kantaväestölle sosiaalista taakkaa.

Vaikutukset lähtömaihin

Lähtömaihin maastamuuton suurin vaikutus lienee aivovuodolla: nuoret ja koulutetut muuttavat ulkomaille. Collier tarkastelee sitä, onko tämä lähtömaalle hyvä vai huono asia. Osoittautuu, että lähtömaan tilanteesta riippuen se voi olla kumpaa vaan. Koulutetun ja parhaassa työiässä olevan väestön menettäminen on tietenkin huono asia. Toisaalta maastamuuton tuoma mahdollisuus rikastumiseen kannustaa ihmisiä kouluttamaan jälkikasvuaan, ja kehittyneistä maista tulevat paluumuuttajat tuovat mukanaan siellä saamaansa koulutusta ja työkokemusta. Näiden positiivisten seikkojen takia maastamuutto on Kiinan ja Intian kaltaisille nopean talouskasvun maille myönteinen asia. Toisaalta on olemassa maita kuten Haiti, johon juuri kukaan ei halua muuttaa takaisin, ja näille maille maastamuuton aiheuttama aivovuoto on kielteinen asia.

Toinen merkittävä asia lähtömaiden kannalta ovat maastamuuttajien kotiinsa lähettämät rahat. Kyse on kokonaisuudessaan isosta rahasta: vuonna 2012 maahanmuuttajat lähettivät kotimaihinsa 400 miljardia dollaria, mikä on neljä kertaa kansainvälisten avustusten (esim. kehitysapu) kokoinen summa. Collierin arvion mukaan nämä kotiin lähetetyt avustukset enemmän kuin kompensoivat aivovuodon. Lähetettyjen rahojen määrä vaihtelee kovasti lähtömaan mukaan senegalilaisista (50 %) Saksan turkkilaisiin (2 %). Lähtömaissa nämä kotiin lähetetyt rahat voivat olla merkittäväkin tulonlähde sukulaisille, ja tämä on yksi kannustin lähettää joku sukulainen länsimaihin. Paradoksaalista kyllä, löysempi maahanmuuttopolitiikka tuottaa vähemmän kotiin lähetettäviä avustuksia: kun mamut saavat tuoda koko sukunsa kohdemaahan, ei lähtömaahan jää montaakaan joille niitä rahoja kannattaisi lähettää. Mielenkiintoinen tapaus on etelä-Sudan. Sisällissodan loputtua monet ulkomaille paenneet maan kansalaiset ovat palanneet takaisin, mutta jättäneet perheensä ulkomaille (lähinnä länsimaihin), koska pelkäävät tilanteen kohta muuttuvan huonommaksi. Nämä paluumuuttajat kuitenkin lähettävät rahaa perheilleen, ja näin on syntynyt tilanne jossa yksi maailman köyhimmistä maista lähettää rahalähetyksiä länsimaihin enemmän kuin vastaanottaa.

Kotimaihinsa palaavat maahanmuuttajat vievät usein tuomisinaan koulutuksensa ja työkokemuksensa lisäksi myös myönteisiä vaikutteita. Esimerkki tästä on demokraattisissa maissa opiskelleiden mukanaan viemä innostus demokratiaan: he äänestävät itse herkästi, kannustavat muitakin lähipiirissään äänestämään ja saavat kouluttamattomatkin äänestämään. Myös syntyvyyden vähenemiseen heillä on vaikutuksensa: toivottu lapsiluku pienenee ensin maahanmuuttajien keskuudessa, mutta heidän kauttaan myöhemmin myös laajemmin lähtömaassa. Kotiin palanneiden mamujen henkistä ja materiaalista pääomaa tarvitaan erityisesti sisällissodan jälkitilanteessa (esim. Somalia).

Collierin ehdotus maahanmuuttopolitiikaksi

Collier esittää myös vaihtoehdon nykymenolle. Siinä maahanmuuttopolitiikka koostuu muuttajamäärien katoista, tulijoiden valinnasta, diasporien integroinnista ja laittomien maahanmuuttajien laillistamisesta.

Muuttajamäärien kattoja Collier suosittelee samaan tapaan kuin ilmastotieteilijät suosittelevat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä: vaikkei tiedetä mikä määrä lämpenemistä johtaa mihinkin seurauksiin, kannattaa silti rajoittaa ennaltaehkäisevästi. Collierin mukaan katot pitäisi asettaa jokaiselle etniselle ryhmälle erikseen, ja ne asetettaisiin siinä suhteessa missä kustakin diasporasta tapahtuu integroitumista. Mitä nopeammin ja helpommin integroituminen diasporasta tapahtuu, sitä korkeampi katto kyseisen etnisen ryhmän maahanmuuttajille.

Maahanmuuttopolitiikan tulisi Collierin mielestä olla myös valikoivaa. Mamujen perheenyhdistämiset hän haluaisi rajoitettavan arvontoihin, joissa niitä arvottaisiin suunnilleen samassa suhteessa kuin maan kantaväestökin hakee puolisoita ulkomailta, eli melko vähän; näin mm. pidetään hengissä mamujen lähtömaihinsa lähettämiä rahalähetyksiä. Hän suosittelee valikoimista myös koulutuksen perusteella. Tätä hän haluaa kuitenkin täydentää valikoimista työllistettävyyden perusteella; tässä yritykset täydentäisivät valtiovallan keinoja valikoinnissa, koska niillä on parempi ymmärrys siitä mitkä ominaisuudet koulutuksen lisäksi auttavat tulijaa löytämään työpaikan. Collier haluaa myös, että kulttuurisesti etäältä tuleviin maahanmuuttajiin sovelletaan tiukempia kriteerejä kuin kulttuurisesti läheltä tuleviin, muun muassa diasporien integroitumisennusteiden parantamiseksi. Collier on sitä mieltä, että maahanmuuttajia pitää valita myös haavoittuvuuden perusteella. Ihmiseen henkilökohtaisesti kohdistunut vaino oikeuttaa turvapaikkaan. Collier kuitenkin haluaa että pakolaiset lähetetään kotimaihinsa kun tilanne niissä paranee: näin voidaan paremmin turvata osaavien ihmisten saanti kriisistä toipuvissa maissa.

Collierin hahmottelema integraatiopolitiikka on melko tavanomainen. Valtio puuttuu kantaväestön harjoittamaan rasismiin ja syrjintään (siitä, mitä pitäisi tehdä maahanmuuttajien harjoittamalle rasismille ja syrjinnälle, Collier ei puhu mitään). Se huolehtii maahanmuuttajien maantieteellisestä hajauttamisesta (vaikka se olisikin professorin ja ex-stallarin mukaan perustuslain vastaista). Kouluissa asetetaan katto sille, kuinka suuri osuus oppilaista voi olla diasporista. Valtio vaatii maahanmuuttajia opiskelemaan maan valtakielen ja huolehtii siitä, että tähän on riittävät resurssit käytettävissä. Valtio myös edistää yhteisen kansalaisuuden symboleja ja seremonioita.

Ehkä nuivien kannalta kiistanalaisin on Collierin ehdotus laittomien maahanmuuttajien laillistamisesta. Tosin Collierin tapaan toteutettuna se ei ole kukkahattuilua vaan oikeastaan kohtalaisen jämerää tosiasioiden tunnustamista. Ensinnäkin Collier haluaa että rajavalvontaa jatketaan ja ehkä tehostetaankin. Tästä huolimatta maahan tietenkin pääsee jonkin verran laittomia, ja heille Collier suosittelee työluvan antamista vierastyöläisen statuksella. Tämä asettaa heidät jonoon, josta he lopulta putkahtavat ulos kansalaisina. Tätä ennen he kuitenkin maksavat veroja mutta eivät ole oikeutettuja sosiaalietuihin: julkisia palveluja käyttäessään heidät rinnastetaan turisteihin. Vierastyöläisen statuksen antaminen jollekulle lasketaan mukaan maahanmuuttajien diasporakohtaisiin kattoihin, joten laillinen maahanmuutto vähenee vastaavasti - laiton maahanmuutto siis korvaa laillista eikä täydennä sitä. Ne laittomat jotka eivät rekisteröidy vierastyöläisiksi karkotetaan ilman valitusmahdollisuutta jos heidät saadaan kiinni.

Arvioita

Collier pyrkii aiheen tasapuoliseen käsittelyyn. Esimerkiksi nationalismista hän mainitsee sen aikanaan rujot seuraukset, mutta huomauttaa myös että nationalismin luoma yhteishenki tekee ihmisille helpommaksi auttaa toisia saman maan asukkaita esimerkiksi tulonsiirtojen avulla. Collier myös huomauttaa, että olisi hyvä jos Afrikassa kansallinen identiteetti olisi voimakkaampi kuin heimoidentiteetti.

Lukiessani huomasin kirjassa vain harvoja asiavirheitä. Yksi tällainen pulpahtaa esiin sivulla 21, jossa Collier sanoo: "racialism is a belief in genetic differences between races: one for which there is no evidence" (rasialismi on uskoa geneettisiin eroihin rotujen välillä: asia jolle ei ole todisteita). Todisteitahan on vaikka kuinka paljon. Afrikkalaisilla on on geenistö jonka ansiosta heidän ihonsa on keskimäärin paljon tummempi kuin eurooppalaisten; afrikkalaisilla ja aasialaisilla on paljon perinnöllisiä sairauksia joita ei esiinny käytännössä lainkaan Euroopassa ja kääntäen; afrikkalaiset yltävät monissa urheilulajeissa parempiin suorituksiin kuin eurooppalaiset, koska heidän lihaksistonsa fysiologia on jossain määrin erilainen; myös älykkyyserot Afrikan ja muun maailman välillä ovat niin isot että niiden täytyy johtua osittain geneettisistä tekijöistä (ja Yhdysvaltain mustat jäävät valkoisesta väestöstä älykkyydessä yhden keskihajonnan verran, mitä ei myöskään voi selittää puhtaasti ympäristötekijöillä); ja niin edelleen.

Kirja on saanut ansaittua kiitosta. Mm. vanha tuttumme Robert Putnam on sanonut: "Paul Collier tarjoaa kattavan, osuvan ja hyvin kirjoitetun tilinpäätöksen maahanmuuton eduista ja haitoista vastaanottaville yhteiskunnille, lähettäville yhteiskunnille ja muuttajille itselleen. Pakollista lukemista jokaiselle kaikilla puolilla tätä kiistanalaista aihetta." Brittiläisessä vasemmistolehti Guardianissa mielipiteet jakautuivat. Colin Kidd sanoi: "humaani ja järkevä ääni kovin myrkyllisessä väittelyssä", kun taas Ian Birrell väitti "ottaen huomioon todisteet, Collierin eloisa tutkimus massamaahanmuutosta maalaa kummallisen ankean kuvan tulevaisuudesta".

Kirja on kuitenkin herättänyt oikein ajattelevissa ihmisissä närästystä, eikä ihme. Collier mm. toteaa aivan oikein (s. 19), että maahanmuuton rajoitusten purkuun ilmenee haluja kolmesta syystä: koettu vastuu köyhistä, nationalismin pelko ja - tärkeimpänä - rasismin vastaisuus. Mikään noista syistä ei liity kantaväestön etuihin tai taloudelliseen hyvinvointiin. Kaksi viimeistä liittyvät kantaväestön kurissa pitämiseen; viime mainittu on lisäksi epälooginen, sillä maahanmuuttajien tuominen lisää rasismia maassa sekä maahanmuuttajien välisen rasismin että kantaväestöstä muuttajiin (ja etenkin muuttajista kantaväestöön) kohdistuvan rasismin muodossa. Selvää kuitenkin on, että näiden syiden esille otto harmittaa suvaitsevaistoa, koska mikään niistä ei pidä vettä.

Myöskään kehitystaloustieteen professori Collierin selitys eri maiden välisille elintasoeroille eivät varmastikaan miellytä vihervasemmistoa. Hänen mukaansa tärkein syy kehitysmaiden köyhyyteen on niiden toimimattomissa poliittisissa ja taloudellisissa instituutioissa sekä sosiaalisessa mallissa (joka koostuu instituutioiden lisäksi säännöistä, normeista ja organisaatioista). Niiden johdosta kenenkään intresseissä kyseisissä maissa ei ole tuottaa talouskasvua tai saada aikaan lakia ja järjestystä, vaan lypsää mahdollisimman suuret etuudet itselleen ja lähipiirilleen; jotkut onnistuvat siinä koska pääsevät valtaan, mutta useimmille ainoa reitti vaurastumiseen on muuttaminen kehittyneeseen maahan. Kun vihervasemmiston ajatusmaailmaa hallitsee marxilainen kertomus siitä, että kehitysmaiden köyhyys johtuisi kehittyneiden maiden riistosta, ei tällainen näkemys tietenkään tuota Collierille ystäviä niissä piireissä. Voi vain kuvitella, millainen riemu olisi syntynyt jos Collier olisi ottanut esille kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden älykkyyserot kehityserojen selittäjänä.

Toisaalta Collier esittää myös ajatuksia, jotka varmasti tuottavat riemua vihervasemmiston keskuudessa. Yksi tällainen löytyy sivulta 104: "there is a strong case that political parties should not differentiate themselves on immigration policies. This is one of the policy areas in which a common approach based upon a shared, evidence-based analysis is preferable" (on olemassa vahvoja perusteluja sille, että poliittisten puolueidn ei pitäisi erottautua toisistaan maahanmuuttopolitiikassa. Tämä on yksi politiikan osa-alueista jossa yhteinen, todisteisiin perustuvalle analyysille pohjautuva lähestymistapa on suotavampi). Collier ei kuitenkaan kerro kuka tällaisen lähestymistavan loisi jolleivät poliitikot (virkamiehetkö?), eikä perustele hyvin sitä miksi maahanmuuttopolitiikkaa ei pitäisi alistaa demokraattiselle prosessille. Collier esittää kaksi perustelua. Ensimmäisen mukaan puolueiden jakaantuminen maahanmuuttomyönteisiin ja -kriittisiin johtaa siihen, että poliittisen kilpailun vääjäämättä aggressiivinen ja herjaava retoriikka myrkyttää maahanmuuttokysymyksen. Toisen mukaan vaihtuvat poliittiset voimasuhteet johtavat siihen, että välillä maahanmuuttajat ovat aliedustettuina hallituksessa, ja välillä kantaväestön ääniin nojautuva puolue menettää vallan koska maahanmuuttajat kannattavat toista puoluetta. Omasta mielestäni poliittinen retoriikka on vain harvoin aggressiivista ja herjaavaa, ja väite että se "myrkyttäisi" maahanmuuttokysymyksen on vahvaa liioittelua (paitsi niiden mielestä joiden mielestä ylipäätään useampaa kuin yhtä mieltä oleminen on ei-toivottavaa).  Poliittisen linjan muuttuminen voimasuhteiden vaihtumisessa taas on normaali osa demokratiaa: sen takiahan ihmiset ylipäätään käyvät äänestämässä että he haluavat mieleisensä poliittisen linjan pääsevän valtaan tai pysyvän siinä.

Collier tuo myös esiin, että kohtuullisen kokoisen maahanmuuton vaikutukset kantaväestön taloudelliseen hyvinvointiin ovat mitättömät, eikä maahanmuuttoa voi niillä perustella. Nopean maahanmuuton vaikutukset taas ovat negatiivisia: palkat alenevat etenkin maahanmuuttajien suosimilla aloilla, ja julkista pääomaa sekä palveluja, esim. asunnot, pitää jakaa entistä paljon useamman ihmisen kesken. Samoin hän tuo esille, että maahanmuutto ei ole ratkaisu väestön ikääntymisen tuomiin ongelmiin, vaan niihin oikea ratkaisu on eläkeiän nosto: tällöin saadaan pidettyä käytössä pitkillä työurilla kehittynyt ammattitaito. Maahanmuutto on väestön ikääntymisen kannalta verrattavissa windfalliin eli tilapäiseen tulonlisään.

[Hjuu Hefnöö]

Täältähän kirja jo löytyykin. Tätä kannattaa hyödyntää, koska kirjoittaja on erittäin arvostettu. Kuten tiedetään terassiparlamentissa ja enimmäkseen oikeassakin parlamentissa pätee seuraava: mitä suurempi titteli sitä suurempi totuusarvo on sanomisilla.

Tässä LOISTAVA kiteytys video ja esimakua kirjasta:

http://www.economist.com/blogs/prospero/2013/10/paul-collier-migration-and-diversity

"Your immigration policy is facile and and a bit gung-ho"

Katsokaa ja hymyilkää.

[Hjuu Hefnöö]

Tässä toinen. Collier tosin vaikuttaa vähän väsyneeltä.

https://www.youtube.com/watch?v=dA1-JtBACeg

[Roope]

Olen maahanmuuttomyönteinen, mutta...

Paul Collier (2013) Exodus: How Migration is Changing Our World. Oxford: Oxford University Press. 309 s.

Sopiva määrä maahanmuuttoa on taloudellisesti ja sosiaalisesti hyvää ja kannatettavaa niin lähtömaille, vastaanottaville maille kuin maahanmuuttajille, on Paul Collierin Exodus-kirjan keskeinen viesti. Mutta mikä on se sopiva määrä ja keitä ovat sopivat maahanmuuttajat?

Taloustieteen valtavirran mukaan maahanmuutto on yleensä taloudellisesti myönteinen asia, jolla ei ole suuria vaikutuksia valtaväestön taloudelliseen asemaan lukuun ottamatta vähiten koulutettua väestöä, joka saattaa kärsiä kiristyneestä työpaikkakilpailusta ja laskevista palkoista. Tulkinnat maahanmuuton sosiaalisista vaikutuksista ovat sen sijaan paljon kirjavampia.

[...]

Exodus on kunnianhimoinen yritys luoda kokonaiskuva kansainvälisten muuttoliikkeiden globaalista dynamiikasta. Kirjan perusasetelma on selvittää millä tavoin kansainväliset muuttoliikkeet vaikuttavat lähtömaihin, vastaanottaviin maihin ja maahanmuuttajiin. Käytännössä kirjassa pohditaan köyhimpien ja rikkaimpien maiden välistä muuttoliikettä.

Collierin tausta on köyhien maiden taloudellisen ja poliittisen kehityksen sekä kehitysavun tutkimuksessa, joka selittää kirjan painopisteen. Työkseen hän toimii taloustieteen ja yhteiskuntapolitiikan professorina Oxfordin yliopistossa. Hän on ollut myös tutkimusjohtajana Maailmanpankissa.

[...]

Kaikkein köyhimmät eivät muuta, Collier muistuttaa. Ne muuttavat joilla on siihen varaa. Suomessakin usein toistettu käsitys, että auttamalla köyhiä nousemaan köyhyydestä vähennetään muuttoalttiutta, ei pidä paikkaansa. Se lisää sitä, sillä silloin entistä useammalla on mahdollisuus pyrkiä lisäämään hyvinvointiaan muuttamalla vauraampaan maahan.

Collierin mukaan yleisten sosioekonomisten tekijöiden lisäksi maahanmuuttajien lähtömaan kulttuurilla on merkittävä vaikutus heidän sopeutumisessaan uuteen maahan. Kulttuuri on maahanmuuttajalle samanaikaisesti sekä hidaste että mahdollisuus.

[...]

Collier päätyy useista eri syistä kannattamaan rajoitettua maahanmuuttoa ja etsimään tasapainotilaa, jossa pyritään maksimoimaan niin lähtömaiden, vastaanottavien maiden kuin maahanmuuttajien saamat hyödyt. Hän kannattaa erilaisia pisteytysjärjestelmiä ja varoittaa laajamittaisen perheenyhdistämisen haitallisuudesta. Sen sijaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottoa hän pitää ehdottomana edellytyksenä sivistysvaltiolle.

Tarkkaa reseptiä maahanmuuton hallinnalle Collier ei lopulta esitä, mutta hän mainitsee keskeisiä seikkoja, joita siinä tulisi huomioida. Maahanmuutolle tulisi asettaa määrällinen katto, maahanmuuttajat tulisi valikoida, maahanmuuttajien kotoutumista tulisi edistää lukuisin eri keinoin ja dokumentoimattomille maahanmuuttajille tulisi tarjota mahdollisuus lailliseen oleskeluun. Näille neljälle peruslähtökohdalle esitetään lisäksi useita tarkempia rajauksia.

[...]

Tuomas Martikainen

Vihreä Tuuma

https://www.vihreatuuma.fi/teemanumero/maahanmuutto/

[ike60]

Tässä Martikaisen kirja-arviossahan on paljonkin myönteistä. Ensinnäkin että vihreä on lukenut Collierin kirjan ylipäätään. Toiseksi se, että hän on ymmärtänyt sen oleellisen sisällön suunnilleen oikein. Ja kolmanneksi se, että hän kertoo siitä muille vihreille, vaikka ei tarvita neropattia arvaamaan että tuonkaltaisten ajatusten edistämisestä ei vihreiden keskuudessa jaeta sen pahemmin päähäntaputuksia kuin pesääkään.

Pientä kritiikkiä toki voi esittää arviosta. Esimerkiksi Collierin mukaan maahanmuuton taloudelliset vaikutukset eivät ole myönteisiä vaan mitättömän vähäisiä - siis ei myönteisiä eikä kielteisiä vaan merkityksettömiä. Taloustieteellisissä tutkimuksissa on toki havaittu, että maahanmuuton vaikutukset ovat olleet myönteisiä jossain ja joskus. Mutta yleisesti ottaen näin ei ole, eikä varsinkaan nykyään kehitysmaista länsimaihin suuntautuvassa maahanmuutossa.

Mutta kaikkiaan toivon että tämä Martikaisen kirja-arvio, ja ehkä jopa Collierin kirjakin, päätyy mahdollisimman monen vihreän luettavaksi. Ehkä sen jälkeen voimme käydä heidän kanssaan dialogia sekä selittää omat näkemyksemme ja sen runsaan faktapohjan jolle ne perustuvat. Mieleltään joustavammat vihreät - siis ne jotka muuttavat käsityksiään tosiasioiden mukaan - voivat hyvinkin siirtää maahanmuuttopoliittisia näkemyksiään kohti meidän näkemyksiämme. Tietenkin on olemassa se unelmaporukan kova ydin, johon millään tosiasioilla ja perusteluilla ei ole vähintäkään vaikutusta, mutta toiveissa on että he halkeavat kiukusta ja lopettavat poliittisen toiminnan. Ja sitten meillä on ainakin joissain suhteissa ihan siedettävä vihreä puolue.

[Roope]

Pientä kritiikkiä toki voi esittää arviosta. Esimerkiksi Collierin mukaan maahanmuuton taloudelliset vaikutukset eivät ole myönteisiä vaan mitättömän vähäisiä - siis ei myönteisiä eikä kielteisiä vaan merkityksettömiä. Taloustieteellisissä tutkimuksissa on toki havaittu, että maahanmuuton vaikutukset ovat olleet myönteisiä jossain ja joskus. Mutta yleisesti ottaen näin ei ole, eikä varsinkaan nykyään kehitysmaista länsimaihin suuntautuvassa maahanmuutossa.

Eikä oikein edes näinkään, vaan taloudelliset vaikutukset ovat sekä kielteisiä että merkittäviä nimenomaan kehitysmaista länsimaihin suuntautuvassa maahanmuutossa. Lukuja voi ynnätä vaikkapa ruotsalaisten työllisyystilastojen kautta.

[Roope]

(Hups, tulipa pitkä.)

Maahanmuutto on ikivanha ja normaali yhteiskunnallinen ilmiö. Taloudella sitä on vaikea sekä puolustaa että vastustaa. Niin silti yleensä käy. Mitä oikeastaan tiedämme maahanmuuton taloudellisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista?

Joulukuun Talous & Yhteiskunta -lehdessä perehdytään kansainväliseen liikkuvuuteen. Lehden kansijutussa toimittaja Oskari Onninen käsittelee Suomen ja muiden länsimaiden maahanmuuttopolitiikkaa. Se ei saa asiantuntijoilta kiitosta. Maahanmuutto on suurten tunteiden ja vähäisen tiedon aihe, jossa nimenomaan tietämättömyys on ajanut ihmiset eri leireihin, erikoistutkija Pasi Saukkonen tiiviistää.

Talous & Yhteiskunta 4/2024 | Kansainvälinen liikkuvuus 13.12.2024

Teemanumeron pääjutun (kannessa otsikkona "Pelkkää rajateatteria?") punaisena lankana pitkälti Paul Collierin kirja Exodus, mutta asiantuntijoiden ja toimittajan kommentoimana lähinnä mokutuksen näkökulmasta.

Se oli nimeltään Exodus, ja sen oli kirjoittanut Oxfordin yliopiston kehitystaloustieteen professori Sir Paul Collier.

Kirja on julkaistu vuonna 2013 ja siinä Collier esittää kuvauksen maahanmuuton mekaniikasta. Hänestä ratkaisevin käsite on "sulautumisaste". Mitä suuremmat ovat erot lähtö- ja saapumismaan välillä, sitä hitaammin maahanmuuttaja sulautuu osaksi uutta kulttuuria.

Jotkut ihmiset sulautuvat koska vain mihin vain, mutta koska maahanmuutto on sosiaalinen ja itseään ruokkiva ilmiö, tulijoita on yhtäkkiä enemmän kuin heitä ehtii integroitua. Syntyy maahanmuuttajadiaspora, joka hidastaa integraatiota entisestään, koska tulijoiden on helppo elää uudessakin maassa "omiensa" keskuudessa.

Alkaa seurata kulttuurista hajaannusta. Yhteiskunnalliset kuilut syvenevät niin maahanmuutta­jien ja kantaväestön välillä, kantaväestön sisällä kuin eri maista saapuneiden välillä. Lopulta rikkaita maita koossa pitävä keskinäinen luottamus heikkenee – juuri sen tärkeydestä Collier on kirjoittanut myöhemminkin sävyyn, joka on toisaalta nationalistinen mutta toisaalta vasemmistolainen.

Maahanmuuttoa varsinkin köyhistä maista olisi siis hyvä rajoittaa ja hallita: ilman rajoituksia ihmisvirrat vain kasvavat, mitä länsimaiset luottamusyhteiskunnat eivät kestä. Paniikin seurauksena ne alkavat tehdä entistäkin vahingollisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

PASI SAUKKONEN kuuli Collierin kirjasta ystävältään. Teos vie raivon partaalle, kuului tuotelupaus.

Saukkonen on Suomen johtavia maahanmuuttotutkijoita. Tätä nykyä hän työskentelee Helsingin kaupungin erikoistutkijana. Hän on pahoillaan siitä, kuinka epätieteellistä suomalainen maahanmuuttokeskustelu on.

Hän luki silti Collierin kirjan ja kirjoitti siitä blogiinsa vuonna 2017. Hän piti kirjasta, vaikka oli monista asioista eri mieltä. Perusasiat olivat kohdillaan: maahanmuutto on suurten tunteiden ja vähäisen tiedon aihe, jossa nimenomaan tietämättömyys on ajanut ihmiset leireihin.

Paljon puhutaan maahanmuuton hinnasta, vaikka sillä on lopulta aika vähän väliä. Maahanmuuton täsmällisiä vaikutuksia julkistalouteen on vaikea tutkia, mutta konsensus on, että ne ovat vähäisiä. Kyse on maksimissaan prosentista bruttokansantuotetta jompaankumpaan suuntaan. Cambridgen yliopiston taloustieteilijä Robert Rowthorn on linjannut peukalosäännön: fiskaalisilla vaikutuksilla suuren mittakaavan maahanmuuttoa ei kannata perustella tai vastustaa.

Väite, että "maahanmuuton hinnalla ei ole väliä", on roskaa, mutta menee todesta myös besserwisserinä esiintyvään Saukkoseen. On eri asia, että maahanmuuton hinnasta voidaan valikoiduilla kriteereillä, oletuksilla ja vertailukohdilla esittää laskelmia, joissa maahanmuuton hinta näyttää pieneltä. Tuo jutussa huolettomasti heitetty prosentti bkt:stä "jompaankumpaan suuntaan" on sekin kuusi miljardia euroa eli suunnilleen Suomen puolustusbudjetti.

Väitän, että mikään hallituksen talouspäätös ei ole sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti niin merkittävä ja Suomen tulevaisuutta määrittävä kuin valittu maahanmuuttopolitiikka.

Siksi myös Paul Collier ihan oikein painottaa maahanmuuton sosiaalisia vaikutuksia, Saukkonen kirjoittaa blogissaan.Mutta jostakin syystä Collier oli rajannut kirjan käsittelemään vain elintason kohottamiseen pyrkivää siirtolaisuutta. Samoin ihmisryhmien välisen sosiaalisen etäisyyden mittaaminen johtaa suuriin väärinkäsityksiin.

Syntyy nollasummapeli, ikään kuin vaihtoehtoina olisi integroitua täysin tai ei lainkaan, vaikka maailma on paljon monimutkaisempi ja juurtumismekanismit paljon vaikeammin havaittavia. Tämän Collier itsekin myöntää.

"Hän näkee, että maahanmuuttoa tarvitaan ikääntyvissä länsimaissa, mutta se on silti isossa kuvassa kielteinen asia", Saukkonen sanoo helsinkiläisessä kahvilassa.

"Collierin kirjasta on aika helppo ottaa omaan ajatteluun sopivia yksioikoisia kohtia käyttöön."

Kuten tuo kohta, että maahanmuuton hinnalla ei muka olisi väliä, mihin oletuksiin ja logiikkaan se Collierilla sitten perustuukaan.

"Kun talous on leimallisesti asioiden ja ihmisten liikkumista, onko edes mahdollista ajatella suomalaista yhteiskuntaa jotenkin staattisena ja sanoa, että tässä kohdassa tapahtui alkuperäinen suomalaisuus", kysyy Miika Tervonen.

Ei, mutta meillä suomalaisilla on kaikesta liikkeestä huolimatta yhteisönä jaettu käsitys suomalaisuudesta. Se ei ole staattinen, mutta vastustaa liikettä.

Tervosen kysymyksen taka-ajatushan oli tietysti kiistää suomalaisten määrittämän suomalaisuuden arvo ja koko olemassaolo:

Tervonen on muuttoliikkeisiin erikoistunut historiantutkija Helsingin yliopistossa, eikä hänestä ole sattumaa, että kansallisvaltiot ovat tuhansia vuosia muuttoliikkeitä nuorempi keksintö. Siksi ajatus maahanmuutosta on siis oikeastaan nationalismin sivutuote, joka toi rajat ylittävät "toiset" ja heihin liitetyt uhkakuvat osaksi politiikkaa.

"Suomen valtiopäivillä 1800-luvun lopussa juutalaiskysymystä on käsitelty sanankääntein, jotka kuulostavat perussuomalaisilta puhumassa islamisaatiosta", Tervonen sanoo.

1800-luvun lopussa Yhdysvalloissa pelättiin tosissaan, että saksa syrjäyttää englannin vallitsevana kielenä. 1900-luvun alussa presidentti Woodrow Wilson piti "tavuviiva-amerikkalaisia" – esimerkiksi Finnish-American – laajemmin uhkana tasavallalle. Vielä 1970-luvulla Ranskassa toisteltiin espanjalaisia halveksuen, kuinka "Afrikka alkaa Pyreneistä". Ruotsissa katsottiin kieroon finnjäveleitä, kuten Suomessa ja vähän kaikkialla muuallakin katsotaan nykyään muslimeita.

"Nationalismi itsessään problematisoi muuttoliikkeet, joihin liittyy näkyvä tai kuuluva kulttuurinen ero. Mutta meidän yhteiskuntamme ja hyvinvointivaltiomme on täysin rakennettu kansallisvaltion perustalle. Se on näkökulma, jota ei katoa", Tervonen sanoo.

"Siksi ongelmafokuksesta on vaikea päästä eroon."

PASI SAUKKONEN ON koettanut tuputtaa tutkijana vuosikaudet suomalaisille yhtä asiaa, mutta epäonnistunut – "kutakuinkin katkerasti".

Asia on niinkin yksinkertainen, että maahanmuutto on täysin normaali yhteiskunnallinen ilmiö. Se nyt vain on tuossa ja sillä selvä.

"Median ja poliittisen keskustelun kautta välittyvä kuva maahanmuutosta ja sen vaikutuksista on paikoin todella kaukana siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu", hän sanoo.

Kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ei ole oikein mitään kuohuttavaa. Ehkä juuri siksi tutkimustiedon ja julkisen keskustelun välillä ammottaa aukko.

"Tutkitut vaikutukset ovat niin pieniä, etteivät ne kiinnosta mediaa. Sen logiikka on kiinnostunut vain siitä, kuinka maahanmuutto pelastaa tai tuhoaa Suomen", Saukkonen sanoo.

Miten voi olla näin pihalla?

Maahanmuutto on vain hieman yksinkertaistaen ylivoimaisesti suurin Euroopan tulevaisuutta ja eurooppalaisten elinympäristöä muovaava tekijä, johon voimme politiikalla vaikuttaa. Paljon suurempi kuin ilmastonmuutos, joka kuitenkin esitetään mediassa eksistentiaalisena uhkana ja Euroopan tärkeimpänä ongelmana.

Hän jakaa nykyisen julkisen maahanmuuttokeskustelumme osallistujat kolmeen: peesaajiin, ruikuttajiin ja väistelijöihin.

Peesaajat tarjoavat light-versiota kansan tahtomasta maahanmuuttovastaisuudesta. Ruikuttajat huutelevat omasta poterostaan ihmisoikeussopimuksista ja rasismista, mutta harvemmin tarjoavat keskusteluun mitään uutta, omaa ja konkreettista. Suurin ryhmä ovat väistelijät, jotka ovat todenneet, että aihe on liian myrkyllinen tai monimutkainen, että se kiinnostaisi heitä tai siihen kannattaisi tarttua.

Saukkonen on sitten kai ruikuttajien ja väistelijöiden välimuoto. Ei tarjoa keskusteluun mitään uutta, omaa ja konkreettista ja väistää keskustelun vähättelemällä maahanmuuton vaikutuksia ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen maahanmuuttopolitiikalla.

"Persupiireissä ollaan nykyään perehdytty tähän asiaan kaikkein parhaiten, mikä kertoo aika paljon muista puolueista", Saukkonen sanoo.

Kertoo etenkin siitä, että maahanmuuttoaiheesta ei vain haluta keskustella kuin keskustelun ohjaamiseksi pois jonnekin muualle.

KUTEN MUITAKIN normaaleita yhteiskunnallisia ilmiöitä, maahanmuuttoa on tietenkin tutkittu vaikka kuinka. Vuosikymmenten ajan, Suomessa ja ulkomailla.

Yhden perusteellisen katsauksen siihen, mitä maahanmuutosta tiedetään ja mitä ei, löytää Hein de Haasin vuonna 2023 julkaistusta kirjasta How Migration Really Works. Siinä de Haas purkaa perusteellisesti 22 maahanmuuttoon liittyvää harhaa.

De Haas on Amsterdamin yliopiston sosiologian professori, Oxfordin yliopiston siirtolaisuusinstituutin entinen johtaja ja Euroopan meritoituneimpia maahanmuuttotutkijoita.

Hänestä maahanmuuttoon pitäisi suhtautua kuin markkinatalouteen: siinäkin on hyvät ja huonot puolensa, mutta ei kukaan täysjärkinen tarjoa ratkaisuksi huonoihin puoliin koko markkinatalouden lopettamista.

Ketkä ovat esittäneet kaiken maahanmuuton lopettamista? En tunne miestä, mutta ei hyvältä vaikuta.

Samaan tapaan de Haas muistuttaa, että maahanmuuttajien osuus koko maailman väestöstä on pysynyt 1960-luvulta lähtien samalla noin kolmen prosentin tasolla. Silloin muutettiin itä–länsi-suunnassa, nyt etelästä pohjoiseen. Suurinta liikkuvuus on silti samapalkkaiselta alueelta toiselle, Yhdysvalloista Kanadaan tai Saksasta Alankomaihin tai vaikka Suomen Lapista Norjaan.

Pakolaiset ovat muuttoliikkeiden kokonaisuudessa pari pisaraa meressä, traaginen sivulause kokonaisuudessa. Heitä on kaikista maailman siirtolaisista yhteensä kymmenesosa. Tästä kymmenesosasta 80 prosenttia jää naapurimaihin ja 85 prosenttia kehittyviin maihin. Määrä on aina elänyt sotien mukaan, mutta toisin kuin arkijärki ehkä sanoisi, viime vuosikymmenten kuluessa sodat ovat vähentyneet ja lieventyneet.

Ja juutalaisten tuhoamisleirit olivat vain sivulause historiankirjoissa, vai miten se Euroopassa kuohuttanut kommentti menikään.

Ei lisää tutkijan uskottavuutta, kun hän tarkoituksella hukuttaa monissa Euroopan maissa tapahtuneen historiallisen nopean maahanmuuttokehityksen ja miljoonien ihmisten maanosien välisen turvapaikkamaahanmuuton globaaleihin lukuihin ja keskiarvoihin.

Lisäksi lähes kaikki maahanmuutto tapahtuu laillisesti. Laiton maahanmuutto on ongelma lähinnä Yhdysvalloissa. Sielläkin laittomasti olevista pääosa on tullut maahan laillisesti mutta jäänyt yli viisuminsa, koska työlle on ollut kysyntää. (Laittomasti maassa olevat ovat eräänlaisia antivapaamatkustajia: he maksavat monia veroja arjessaan saamatta niille vastinetta ja tekevät kaikkein vähiten rikoksia.)

Laiton maahanmuutto on ongelma myös Euroopassa, mutta se jää yhä kasvavan laillisen haittamaahanmuuton jalkoihin. Miksi tulla salaa laittomasti, kun saa asunnon, pankkikortin ja työluvan ihan vain ilmoittautumalla turvapaikanhakijaksi?

Sosiaaliturvan määrän ja laadun vaikutuksista maahanmuuttoon ei ole yhdenmukaista tieteellistä todistusaineistoa. Teorian "sosiaalitoimistoista" vetovoimatekijänä kehitti yhdysvaltalaisekonomisti George Borjas 1990-luvun lopulla. Siitä lähtien sitä on yritetty todistaa tuloksetta. Myös Borjasin teoriaa tukevien tulosten mukaan vaikutus on korkeintaan hyvin vähäinen. (Sattumalta vaatimattoman sosiaaliturvan Yhdysvallat on maailman halutuin maa muuttaa – ei Suomen hyvinvointivaltio.)

"Sosiaalitoimisto" on tässä yhteydessä laajempi käsite kuin pelkkä sosiaaliturvan taso.

Suomen ja Yhdysvaltojen yleisen houkuttelevuuden vertaaminen vaikuttaa tässä tahalliselta tyhmäksi heittäytymiseltä.

Ja toisin kuin Paul Collier arvioi, ei ole kyetty tieteellisesti todistamaan, että maahanmuuttajien määrä heikentäisi yhteiskunnan sosiaalisia pääomia ja sisäistä luottamusta, De Haas kirjoittaa. Se sen sijaan on todistettu, että eriarvoistuminen ja kasvaneet tuloerot rapauttavat niitä.

Maahanmuutto yleensä vai huonolaatuinen maahanmuutto? En tiedä, mitä on tutkittu tai jätetty tutkimatta, mutta ei kai tuosta ole kenenkään mielestä oikeasti erityistä epäselvyyttä.

ONGELMAT ALKAVAT siitä, että poliitikot eivät suostu myöntämään näitä perusperiaatteita. Silloin he päätyvät tyypillisesti lisäämään maahanmuuton ongelmia vastustamalla niitä – ilman, että mikään muu muuttuisi.

De Haasin mielestä maahanmuuttokysymys on ennen muuta poliittinen kriisi, peliä ja semantiikkaa, jolla ei ole juuri tekemistä muuttoliikkeiden kanssa. Se on trilemma, jonka kolmesta kohdasta pitää valita kaksi: taloudellinen avoimuus, maahanmuuton vähentäminen kansan miellyttämiseksi tai ihmisoikeudet.

Eurooppalainen ratkaisu on ollut ottaa kaksi ensimmäistä, siis de Haasin sanoin "rajateatteri", jolla poliitikot suojelevat itseään pakolaisten kustannuksella. Se toimii kuitenkin vastoin tarkoitustaan. EU:n ulkopuolisen maahanmuuton kasvutrendi on seuraillut rajapolitiikan kiristyksiä, de Haas esittelee. Paradoksi johtuu hänen mukaansa yllättävistä käyttäytymisvaikutuksista lähtömaissa: prosessin vaikeus saa yrittämään entistä kovemmin. On käynyt kuin DDR:ssä, jossa autopula lietsoutuikin pakkomielteeksi autoihin.

Ai, että "eurooppalaiseen ratkaisuun" eivät De Haasin mukaan kuulu ihmisoikeudet, vaikka esimerkiksi EU:n komissio perustelee niillä linjaustaan kieltäytyä hyväksymästä EU-maiden EU-lain vastaisia rajatoimia? Ei ole tämäkään tutkija kartalla, vaan horisee omiaan.

Eihän niillä lähtömaiden lähtöhaluilla olisi mitään merkitystä, jos rajat tosiaan pantaisiin kiinni ja politiikaksi otettaisiin "Kein Einlass!" eikä "Willkommen!".

Valtiot kuitenkin tietävät olevansa täysin riippuvaisia maahanmuuttajista.

Vauhdilla vanhenevassa Italiassa oikeistopopulistinen pääministeri Giorgia Meloni on vetänyt EU:ta myöten kovinta mahdollista linjaa turvapaikanhakua vastaan.

Samaan aikaan hän kuitenkin puolitoistakertaisti EU:n ulkopuolisten työviisumien määrän vuosiksi 2023–2025 – ja silti yritysten jättämiä viisumihakemuksia oli vielä neljä kertaa sitäkin enemmän.

Italian pääministeri Meloni ei ole vetänyt "EU:ta myöten kovinta mahdollista linjaa turvapaikanhakua vastaan", ei lähellekään. Ei EU:ssa eikä Italiassa.

Italiassahan on töissä valtavat määrät laittomia siirtolaisia, joten töitä kyllä riittää.

Maahanmuuttopolitiikan epäonnistumiset taas ovat tyypillisimmin kaupunki- ja sosiaalipolitiikan epäonnistumisia. Sitä painottaa myös toimittaja Diamant Salihu ruotsalaista jengirikollisuutta käsittelevässä kirjassaan Kunnes kaikki kuolevat. Hinta 1960-luvun lopun miljoonaohjelmassa Tukholman laitamille rakennetuista jättilähiöistä ja niiden palveluiden myöhemmästä kurjistamisesta on ollut kova.

"Tukholman satelliittimainen kaupunkirakenne ja miljoonaohjelma olivat siemeniä sosiaalisille ongelmille, joita olisi varmasti syntynyt ilman suurta maahanmuuttoakin", Saukkonen sanoo.

Ei, vaan huonolaatuinen massamaahanmuutto oli siemen sosiaalisille ongelmille, joita olisi varmasti syntynyt millä tahansa asuttamisen toteutuksella.

Ei kai kukaan oikeasti usko, että sellainen ihmismäärä olisi saatu survottua Ruotsiin kuin huomaamatta jollain sosiaalisen sekoittamisen konseptilla, joka muuten sekin on ruotsalaista alkuperää. Ei ollut mitään vaihtoehtoista kehityspolkua, jolla homma olisi saatu toimimaan. Miljoonaohjelma oli ehkä virhe, mutta vielä suurempi ja alkuperäinen virhe oli runnoa läpi massamaahanmuutto seurauksista piittaamatta.

Ennen kaikkea maahanmuuttopolitiikka on luokkapolitiikkaa. Luokka selittää niin integraatiovaikeudet kuin yliedustuksen rikostilastoissa.

Niinpä. Maahanmuuttopolitiikan valinnoilla haalitaan Suomeen ja kasvatetaan luokkia, joilla on integraatiovaikeuksia ja yliedustus rikostilastoissa.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ­VATTin vuonna 2014 julkaisemassa raportissa todetaan, että perhetaustan huomioiminen hävittää lähes kaikki erot maahanmuuttajanuorten ja kantaväestön väliltä.

Kyllä, mutta raportissa ei huomioida eroja maahanmuuttajaryhmien välillä, vaan kaikki ovat siinä samaa maahanmuuttajamassaa.

Ylipäätään länsimaissa rikollisuus on laskenut, vaikka maahanmuuttajaväestö on samanaikaisesti kasvanut. Suomessa kokonaisrikollisuuden trendi on ollut laskeva 1990-luvun alusta lähtien. Myös meillä pienituloisin 20 prosenttia väestöstä tekee enemmän rikoksia kuin kaikki muut yhteensä ja pienituloisin kymmenys vielä yli tuplasti enemmän kuin toiseksi pienituloisin.

Tämäkin harhautus.

Esimerkiksi Suomessa kantaväestön rikollisuus on laskenut enemmän kuin väestöosuus, mutta maahanmuuttajaväestön rikollisuus kasvanut enemmän kuin väestöosuus. Kasvu on ollut erityisen suurta seksuaalirikoksissa.

"Laskeeko maahanmuutto siis jo maassa asuvien palkkoja ja työllisyyttä? Riippuu siitä, kenestä on kyse ja keitä tulee. Onko heillä samanlaisia taitoja kuin minulla vai ei? Näyttäisi siltä, että suurimmalle osalle ihmisistä maahanmuuttajat eivät muodosta suoraa kilpailua, vaan he pikemminkin täydentävät natiivien osaamista", sanoo Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Sarvimäki.

Etla tai Evahan julkaisi vuosi tai pari sitten taas yhden massamaahanmuuton ylistyksen, joka perustui juuri siihen, että maahanmuutto hillitsee palkkojen nousua tietyillä aloilla, jonka ansiosta me kuulemma tienataan maahanmuutolla tosi paljon.

Ilman maahanmuuttajia lounaalle tuskin pääsisi mahtavaan intialaiseen ravintolaan, siivoojista ja taksikuskeista olisi nykypalkoilla varmaankin pulaa. Hein de Haas kirjoittaa, kuinka maahanmuutto hyödyttää varsinkin vauraita, jotka voivat käydä ravintoloissa ja palkata siivoojia – ja näin voittavat itselleen vapaa-aikaa ja hyvinvointia. Sarvimäki huomauttaa, että yhtä lailla ylijäämää syntyy lähiöpitseriassa, jonka asiakaskunta ei välttämättä ole hyvin toimeentulevaa.

Ei kiitos, jos voin valita.

Lopulta maahanmuutto on siis preferenssikysymys, ainakin taloustieteilijälle. Jos haluaa Suomen olevan tietynlainen, suomalainen, pitää miettiä, mistä kaikesta maahanmuuton tuomasta ylijäämästä olisi valmis sen nimissä luopumaan. Ravintoloista? Wolt-kuskeista? Hoitajista?

Eihän tuota tiedä kuin kokeilemalla. Suomi ilman alipalkattuja Wolt-kuskeja ja sellaisia käyttäviä ravintoloita kuulostaa minusta oikein hyvältä.

Tässäkään artikkelissa ei katsota tarpeelliseksi mainita, että kantaväestö joka tapauksessa monin tavoin subventoi tällaista maahanmuuttoa, käytti palveluja tai ei.

Jos julkista taloutta miettii, kotoutumiskoulutukset maksavat itsensä nopeasti takaisin, eli niistä ei ainakaan kannata leikata – toisin kuin hallitus on aikeissa tehdä. Samoin tiedetään, että maahanmuuttajien nopea työllistyminen hyödyttää suurta osaa suomalaisista. Mutta jos paremman kotoutumiskoulutuksen saanut maahanmuuttaja alkaakin kilpailla kanssasi samoista työpaikoista, ehkä työllistymistoimia voi sillä perusteella vastustaakin.

Ei tiedetä, sillä kotoutumiskoulutusten itsensä maksamisesta ei taida olla yhtään tutkimusta: niitähän on muutenkin kaikenlaista joka lähtöön. Ainoa tutkimus lienee edelleenkin se ikivanha, jossa vertailtiin niitä, jotka tekivät kotoutumissuunnitelman, ja niitä, jotka eivät tehneet.

"Jos jollekin on todella tärkeää, että Suomessa ei asu maahanmuuttajia, niin ehkä hän on valmis luopumaan niistä asioista, joita maahanmuuttajat tänne tuovat", Sarvimäki sanoo.

Entä onko Sarvimäki tai joku muu valmis kantamaan henkilökohtaisesti vastuun niistä asioista, joita maahanmuuttajat tänne tuovat?

Ja nimenomaan erilaisuutta maahanmuutto luo. Ennen kaikkea se on aistien kysymys. Jatkuvista peloista huolimatta yhteiskuntajärjestelmät ja valtiomallit eivät ole ihmisten tulemisesta ja menemisestä muuttuneet. Sen sijaan maailma muuttuu katukuvassa. Silmien, nenän ja suun tasolla, kuten se on aina tehnyt.

Jos tätä muutosta ei kestä, vaihtoehtoja on Hein de Haasin mukaan vain yksi. Kun ajaa valtiontalouden seinään, työvoiman kysyntä romahtaa ja lopulta loppuu maahanmuuttokin.

Jos ajatus ei kutkuta, ei voi kuin odottaa ja tehdä parhaansa syrjinnän vähentämiseksi ja työllistymisen helpottamiseksi.

Maahanmuutolla ei ole kuin korkeintaan aika vähän taloudellista vaikutusta, mutta jos haittamaahanmuuttoon puututaan, valtiontalous romahtaa. Kyllä tutkijat ja toimittajat tietää.