News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-07-19 HS: Hurja pakolaismäärä ei ole poikkeus vaan kasvaa jatkuvasti

Started by rähmis, 19.07.2015, 09:28:35

Previous topic - Next topic

rähmis

Viime vuonna maailmassa oli 60 miljoonaa kotoaan paennutta ihmistä: pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja kotimaansa sisällä paenneita. Se on enemmän kuin koskaan on tilastoitu.

Paossa olevien määrä kasvoi viime vuonna yhdeksällä miljoonalla. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kuvaili vauhtia kauhistuttavaksi.

Kyseessä ei ole enää poikkeustilanne, vaan suuntaus, sanoo maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta.

"Ellei mitään yllättävää tapahdu, siirtolaisvirta Eurooppaan kasvaa seuraavina vuosikymmeninä", hän sanoo.

Ihmisten tulo Eurooppaan voi silti tyrehtyä kovan kansalaispaineen tai rajoja sulkevien puolueiden vaalivoittojen vuoksi.

Tulevaisuudessa ihmiset pyrkivät yhä enemmän Euroopan, Yhdysvaltojen ja Kanadan lisäksi esimerkiksi Brics-maihin eli Brasiliaan, Venäjälle, Intiaan, Kiinaan ja Etelä-Afrikkaan. Eniten ihmiset pakenevat silti jatkossakin naapurimaihin.

Neljä vuotta kestänyt Syyrian sota on yksi yksittäinen syy, joka on viime vuosina ajanut ihmisiä kodeistaan. Tässä kuussa ylittyi neljän miljoonan ulkomaille paenneen syyrialaisen raja. Heidän lisäkseen lähes kahdeksan miljoonaa ihmistä oli viime vuoden loppuun mennessä paennut maan sisällä.

Tutkijat kuitenkin kiistelevät, kasvaako väkivallan määrä maailmassa vai ei.

"Konflikteja näyttää olevan enemmän, mutta se ei näy tilastoissa. Monet tutkijat pitävät väkivallan lisääntymistä illuusiona", Teivainen sanoo.

"Väkivalta ja nälkä ovat aina ajaneet ihmisiä siirtolaisuuteen, mutta nyt sen lisäksi on muitakin tekijöitä, kuten parantuneet liikenne- ja viestintäyhteydet."

Netistä saa helposti tietoa ulkomaailmasta, ja matkustamisesta on tullut helpompaa ja halvempaa kuin ennen.

Poliittisen historian professori Markku Jokisipilä Turun yliopistosta muistuttaa myös globaalista kuluttajakulttuurista.

"Taloudellisesti hyvin ankarissa olosuhteissa elävät afrikkalaiset pääsevät näkemään tiedotusvälineissä, että toisenlainen elämä voisi olla mahdollinen."

jne

Hesari

Luultavasti ensimmäinen Hesarin juttu, missä ilmiötä edes yritetään lähestyä kiihkottomasti.

edit: päivämäärä vaihdettu oikeaksi.

Tavan

Markku Jokisipilä on fiksun oloinen mies, mahdollisesti piilonuivakin. Pystyy keskustelemaan persuista reiluun sävyyn ja päästää ilmoja toimittajien pumppaamista hysteriakuplista, esim. ruotsidemokraatteihin liittyen. Olen myös ollut luennolla, jolla hän kirjaansa pohjautuen keskusteli natsi-Saksan ja Suomen molempia osapuolia hyödyttäneestä aseveljeydestä hyvin rauhallisesti, rehellisesti ja ilman hysteriaa.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Faidros.

Hyvä artikkeli, kerrankin kannattaa lukea hesaria.
Tuo "Afrikan maailmansota 1998-2003" Kongo-palkin alla on kuitenkin minusta outo ilmaus.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Melba

Myös minun koskaan loppumaton kunnioitukseni seuraa tätä Turun professoria - hänen kommenttejaan on ilo kuunnella ja mielestäni niiden luotettavuuskerroin on hyvin suuri. Saa vaikutelman, että hän on todella itsenäinen ajattelija, täysin yleisen mielipiteen kosiskelun yläpuolella!

Kesällä  2011 Norjan järkyttäviä tapahtumia seuranneessa  tunnemyrskyssä valtakunnan medialauman laukatessa yhden "totuuden" takana kuin Pamplonan härät,  Markku Joki-Sipilä kirjoitti: .....Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin vaatimus hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-ahon erosta oli rimanalitus, jossa perussuomalaisuus yritettiin kytkeä Anders Behring Breivikin psykopaattiseen maailmankuvaan. Breivik on itsensä temppeliritariksi kuvitellut joukkomurhaaja, Halla-aho demokraattiseen vaikuttamiseen sitoutunut, näkemyksiään väsymättä julkisessa grillauksessa puolustanut vahvalla mandaatilla istuva kansanedustaja.

Tällaisella tasokkuudella olisi laajempaakin kysyntää!

Ernst

Asialliset kommentitkin pääsevät välillä läpi. HS kääntyy mutta toivottoman hitaasti.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ajattelija2008


Faidros.

^Eikö se ole pelkästään positiivista, jos äärivasemmistolaisen suusta kuulee edes joskus järkipuhetta?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

siviilitarkkailija

Kyseessä on kansainvaellus. Suuri muutto. Tällainen on ilmeisesti tapahtunut edellisen kerran Länsi-Rooman tuhoutumisen yhteydessä kun järjestäytynyt yhteiskunta ja Rooma lopulta tuhoutui. Siirtyvät ihmismassat olivat kertakaikkiaan niin suuria ja määrätietoisia, että koko valtakunnan puolustus- ja hallintorakenne eivät kestäneet vaan yhteiskunta romahti. Taustalla voi olla ilmastomuutoksen ja auringon aktiivisuuden aikaansaamat muutokset kasvukausissa ja lämpötilanvaihteiluissa. Jokatapauksessa sekin on selvää että ns vihervasemmiston rakastamat hiilikaupat ja tuotannon siirto aasiaan ovat kiihdyttäneet, sensijaan että olisivat hillinneet, tilannetta. Toinen merkittävä syy on Venäjän halvan viljan loppuminen pohjois-afrikan kansoilta.

Historiasta voidaan oppia myös aikalaisten, roomalaisten maaherrojen ja käskynhaltijoiden täysin vastuuttomia temppuja tilanteen sattuessa. Esimerkiksi goottiheimojen paetessa hunneja, roomalaiset maaherrat rajalinnoituksissa, keksivät oivia keinoja rikastua mielettömästi. He ostelivat "maahanmuuttajien" lapsia orjiksi mm koiranlihaa vastaan. Mikä ymmärrettävästi teki näistä mielettömän rikkaita ja järjestelmän uhreista käsittämättömän katkeria. Olemme nykyisessä järjestelmässä likipitäen samanlaisen tilanteen edessä jossa toki itse välineet ja olosuhteet ovat erilaiset, mutta valtaapitävä virka-aatelistomme mielellään näkisi yhteiskunnan jakautuvan sellaiseksi jossa heidän itsensä ei tarvitsisi edes peräaukkoaan pyyhkiä.

Kansainvaellusten aikalaiset eivät itse tunnistaneet eivätkä edes käsittäneet olevansa keskellä massiivisia muutoksia. Mutta tuolloin ja nyt, vallassaolevat toimijat toimivat likipitäen täysin vastuuttomasti ja vain omia intressejään edistäen. Ihmetellään vain kuinka selvitään kolmikuukautiskausi tai seuraavaan päivään.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

valla_valla

Ruotsin maahanmuuttoviraston ranking- listan mukaan top10 turvapaijanhakijoita ovat tällä hetkellä Syyria 7 437, Somalia 3 347, Eritrea 2 432, Afganistan 2 287, Kosovo 1 504, Irak 1 289, kansalaisettomat/ maattomat 1 268, Albania 945, Ukraina 790 ja Serbia 620 henkilöä. (Tammi- Helmikuun aikana 2015 tulleet)

Somalia on paska maa, ihmiskaatopaikka, mutta ei muslimilla ole sieltä mitään tarvetta lähteä etsimään turvapaikkaa. Samoin Afganistan. On kunnon kehitysmaa, mutta mitään turvapaikan tarvetta maan muslimeilla ei ole meidän nurkille. Eritrealaisille typerät ruotsalaiset antavat turvapaikan siksi, että nämä joutuisivat muuten armeijaan.

Kosovossa, Albaniassa ja Serbiasa ei ole mitään konfliktia, ei myöskään turvapaikan tarvetta. Kansalaisuudettomat ovat palestiinalaisia, mutta esim Merit Wagerin mukaan nämä kansalaisuudettomat paleatiinalaiset tulevat useimmiten Jordaniasta tai Irakista, jossa heillä on oikeus oleskella, mutta esim Irak ei anna heille kansalaisuutta. Ei ehkä oikeudenmukaista, mutta ei mitään turvapaikkatarvetta.

Jäljelle jää sotaakäyvät maat Ukraina ja Syyria ja sekasortoinen Irak. Syyrialaiset tulijat ovat useimmiten myös muualta tulevia kuin Syyriasta. He ovat asuneet vuosia Egyptissä, Saudeissa tms. Mutta koska he saavat Ruotsista turvapaikan automaattisesti, uusi elämä lännessä houkuttaa. Tämä selittää myös sen, että syyrialaiset vain valittavat ja lakkoilevat ruuan yms takia.

Eli jäljelle jää hyvin pieni joukko ihmisiä, joilla on oikea turvapaikan tarve ja jotka joutuvat pakenemaan sotaa ja kauheuksia. Muutama kymnenen lasta on tullut näistä konfliktimaista.

Tuo ruotsalaisten mantra, että maailmassa on nyt hillittömästi pakolaisia, on levinnyt Suomeenkin, mutta väittämällä ei ole mitään perustetta. Jokainen voi itse selata eri maiden maahanmuuttovirastojen tilastoja ja samat ryhmät niissä pyörivät. Ja sen jälkeen harrastaa tutkivaa journalismia, onko näissä maissa konflikti.

Tätä väittämää käytetäänkin pelkkänä propagandana, sillä monen sydän saattaa heltyä. Sitäpaitsi näistä kehitysmaalaisista puhutaan nykyään siirtolaisina.

Mielestä eurooppalaisten pitäisi pikkuhiljaa tukkia rajat ja ottaa vastuu asioista. Lisäksi kehitysmaalaisten pitäisi ottaa vastuu omista kehitysmaistaan.

Edit. kirjoitusvirheet

Roope

Quote from: rähmis on 19.07.2015, 09:28:35
Viime vuonna maailmassa oli 60 miljoonaa kotoaan paennutta ihmistä: pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja kotimaansa sisällä paenneita. Se on enemmän kuin koskaan on tilastoitu.

Paossa olevien määrä kasvoi viime vuonna yhdeksällä miljoonalla. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kuvaili vauhtia kauhistuttavaksi.
...
Tutkijat kuitenkin kiistelevät, kasvaako väkivallan määrä maailmassa vai ei.

"Konflikteja näyttää olevan enemmän, mutta se ei näy tilastoissa. Monet tutkijat pitävät väkivallan lisääntymistä illuusiona", Teivainen sanoo.

"Väkivalta ja nälkä ovat aina ajaneet ihmisiä siirtolaisuuteen, mutta nyt sen lisäksi on muitakin tekijöitä, kuten parantuneet liikenne- ja viestintäyhteydet."

Netistä saa helposti tietoa ulkomaailmasta, ja matkustamisesta on tullut helpompaa ja halvempaa kuin ennen.

Ilmiötä analysoidaan julkisuudessa käsittämättömän vähän. Edes tällaisia perusasioita ei yleensä noteerata, vaan kotoaan lähteneiden määrän kasvua pidetään automaattisesti osoituksena maailmanlaajuisesta turvallisuustilanteen heikkenemisestä. Lähteminen on kuitenkin nykyään helpompaa kuin koskaan ennen.

Tilanteen hahmottamista ei helpota se, että Yleisradion kaltaiset vaikuttajat välittävät osin asiantuntemattomuuttaan mutta osin myös tarkoituksella harhaanjohtavia viestejä. Suomessa on tänä vuonna rummutettu esimerkiksi sellaista väitettä, että pakolaisia on nyt maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, peräti 60 miljoonaa. UNHCR:n mukaan pakolaisten määrä oli viime vuoden lopussa 19,5 miljoonaa, eikä luku ole uusi ennätys (vrt. 90-luvun alku), vaan määrä on pysynyt melko samalla tasolla jo ainakin 25 vuotta, vaikka maailman väkiluku on kasvanut sinä aikana kahdella miljardilla ihmisellä. Maiden sisällä siirtyneiden (internally displaced people vrt. evakot) määrässä sen sijaan on heilahteluista huolimatta havaittavissa selvä nousutrendi 20 viime vuoden aikana.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Paju

Quote from: siviilitarkkailija on 19.07.2015, 11:13:01
Kansainvaellusten aikalaiset eivät itse tunnistaneet eivätkä edes käsittäneet olevansa keskellä massiivisia muutoksia. Mutta tuolloin ja nyt, vallassaolevat toimijat toimivat likipitäen täysin vastuuttomasti ja vain omia intressejään edistäen. Ihmetellään vain kuinka selvitään kolmikuukautiskausi tai seuraavaan päivään.

Tämä. Rooman ajan kansainvaellukset kestivät vuosisadan ja muutokset mullistavuudestaan huolimatta olivat verrattain hitaita. Tuskin ihmiset arjessaan havaitsivat tai ymmärsivät kulttuurinsa ja elämäntapansa murroksen. Eikä tämä juuri eroa nykyisestä massamuutosta.

Tottakai maailma muuttuu ja ihminen on sopeutuva eläin. Toimivan yhteiskunnan tuskin kuitenkaan kannattaa heittäytyä ajopuuksi maailman myllerrysten keskellä.

Ja vielä pakolaisten/siirtolaisten ennätysmäärästä: myös ihmisten määrä maapallolla on kasvanut jatkuvasti, etenkin kehitysmaissa. Pakolaisten absoluuttisen määrän kasvua mielenkiintoisempi olisi tieto suhteellisesta muutoksesta: kuinka suuri prosentti maailman väestöstä on paossa ja miten tämä luku on muuttunut.

Micke90

Totta kai se kasvaa, koska kehitysaputeollisuus tuottaa lisää synnytyskoneita, jotka puskevat jälkeläisiä seuraavat vuosikymmenet yhä kiihtyvään tahtiin.

Finka

Ajattelin hieman tutkiskella noita tilastoja ja sain ihan outoja tuloksia. Luvut noudin osoitteesta http://data.worldbank.org/indicator/SM.POP.REFG/countries/1W?display=default. Summasin vuosittaiset pakolaiset (refugees) kaikista maista yhteen ja pistin Excelin piirtämään taulukon. Jotenkin onnistuin saamaan laskevan trendin pakolasten määrän kehitykselle 1990-2013.

Osaako joku sanoa mikä menee pieleen? Luin vasta nyt ajatuksella Roopen viestin. Kiitos hyvistä linkeistä!
"On helppoa olla silmiinpistävän 'myötätuntoinen', jos muut pakotetaan maksamaan kustannukset."-Murray Rothbard

Mohammed Al-gazzaz: "Iraqis and Finns have never met in thoughts, culture and religions. There is huge gap between them and it will never go away. I'm talking in general ofcourse there is exception" -FB:RHC

Finka

Quote from: Paju on 19.07.2015, 12:47:27
...
Ja vielä pakolaisten/siirtolaisten ennätysmäärästä: myös ihmisten määrä maapallolla on kasvanut jatkuvasti, etenkin kehitysmaissa. Pakolaisten absoluuttisen määrän kasvua mielenkiintoisempi olisi tieto suhteellisesta muutoksesta: kuinka suuri prosentti maailman väestöstä on paossa ja miten tämä luku on muuttunut.

Tähän itsekin haen vastausta. En kuitenkaan saa edes absoluuttista pakolaismäärää kasvavaksi joten menee vielä hetki, että uskallan tehdä analyysia pakolaisten määrästä suhteessa maailman väestönkehitykseen.

Pitääköhän sitä myöntää, että alle kymmenessä vuodessa tilastotieteen yliopisto-opinnot voivat niin haipua ettei saa yksinkertaista käppyrää tehtyä oikein?
"On helppoa olla silmiinpistävän 'myötätuntoinen', jos muut pakotetaan maksamaan kustannukset."-Murray Rothbard

Mohammed Al-gazzaz: "Iraqis and Finns have never met in thoughts, culture and religions. There is huge gap between them and it will never go away. I'm talking in general ofcourse there is exception" -FB:RHC

Roope

Saman päivän lehdestä:
QuoteEritrealaisen Kidanen vaarallinen matka Eurooppaan alkoi arkisesti, kun hän astui bussiin kotikaupungissaan.
Salakuljettajia, hyeenoja, ryöstöjä ja toivoa – pitkä tie Eurooppaan 19.7.2015

Kidanen matka Eritreasta tanskalaiseen vastaanottokeskukseen on kuvattu tunteisiin vetoavana jännitystarinana. Toisaalta siitä käy varsin hyvin ilmi, että turvallinenkaan elämä Afrikassa ei yksinkertaisesti kelpaa, kun kerran tarunhohtoiseen Eurooppaankin pääsee. Kidanen tuhansia euroja maksaneen ja arviolta noin 9 000 kilometriä pitkän reissun yhteydessä ei voi enää puhua vakavalla naamalla lähtömaan turvallisuustilanteesta tai muista työntötekijöistä vaan kyse on Euroopan vetotekijöistä.

Quote from: HS 19.7.2015Kun vaihtoehtoina on kaksi hengenvaarallista asiaa – matka tai paikalleen jääminen –, moni valitsee sen, johon liittyy pienikin toivo. Koska maasta poistuminen on laitonta eikä viisumeja Eurooppaan saa helposti lähivaltioistakaan, on tukeuduttava eritrealaisiin, sudanilaisiin ja libyalaisiin salakuljettajiin.

Quote from: HS 19.7.2015
Kolmen päivän päästä tästä Kidane oli kuitenkin jo YK:n pakolaisleirillä Adi Harushissa.
...
He olivat nyt ehkä turvassa, mutta helpotusta 30 000 pakolaisen leiri ei tuonut. Ruokaa oli liian vähän, melua ja traumatisoituneita ihmisiä liian paljon.
...
"Nukut, nouset. Nukut, nouset. Ja odotat, odotat vain. Sitä ei voi kutsua edes turhautumiseksi, se on enemmän", Kidane kuvailee kuukausiaan leirillä.

Pakolaisstatus Etiopiassa ei takaa paljoa. Töitä ehkä saisi, mutta haavoittuvassa asemassa olevia käytetään usein hyväksi ja palkat ovat kiskurimaisia. Siksi moni suuntaa Etiopiasta Etelä-Sudaniin ja sieltä Libyaan.

Kidanekin lähti, vietettyään ensin parisen kuukautta pääkaupungissa Addis Abebassa enonsa luona. Rahat matkaan hän sai Israeliin paenneelta veljeltään.

Kidanen tarina tekee omalta osaltaan naurettaviksi ne väitteet, että kehitysavulla olisi jotain todellista vaikutusta tulijoiden määrään. Siksi tulijoita riittää käytännössä loputtomasti, jos heitä ei palauteta järjestelmällisesti takaisin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Micke90

Quote from: Roope on 20.07.2015, 12:27:14
Kidanen tarina tekee omalta osaltaan naurettaviksi ne väitteet, että kehitysavulla olisi jotain todellista vaikutusta tulijoiden määrään.

Onhan sillä: se lisännyt tulijoiden määrän moninkertaiseksi.

Brandis

#16
Sodat ja netti ajavat ihmisiä pakoon – hurja pakolaismäärä ei ole poikkeus vaan kasvaa jatkuvasti

Maailmassa on nyt kotoaan paenneita ihmisiä enemmän kuin koskaan
Quote
Viime vuonna maailmassa oli 60 miljoonaa kotoaan paennutta ihmistä: pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja kotimaansa sisällä paenneita. Se on enemmän kuin koskaan on tilastoitu.

Paossa olevien määrä kasvoi viime vuonna yhdeksällä miljoonalla. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kuvaili vauhtia kauhistuttavaksi.

Kyseessä ei ole enää poikkeustilanne, vaan suuntaus, sanoo maailmanpolitiikan professori  Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta.

"Ellei mitään yllättävää tapahdu, siirtolaisvirta Eurooppaan kasvaa seuraavina vuosikymmeninä", hän sanoo.

Ihmisten tulo Eurooppaan voi silti tyrehtyä kovan kansalaispaineen tai rajoja sulkevien puolueiden vaalivoittojen vuoksi
.

"Väkivalta ja nälkä ovat aina ajaneet ihmisiä siirtolaisuuteen, mutta nyt sen lisäksi on muitakin tekijöitä, kuten parantuneet liikenne- ja viestintäyhteydet."

Netistä saa helposti tietoa ulkomaailmasta, ja matkustamisesta on tullut helpompaa ja halvempaa kuin ennen.

Poliittisen historian professori Markku Jokisipilä Turun yliopistosta muistuttaa myös globaalista kuluttajakulttuurista.

"Taloudellisesti hyvin ankarissa olosuhteissa elävät afrikkalaiset pääsevät näkemään tiedotusvälineissä, että toisenlainen elämä voisi olla mahdollinen."


Edellisen kerran pakolaiskriisi koetteli maailmaa toisen maailmansodan jälkeen.

Sodan alku aloitti lukuisia väestöliikkeitä. Neuvostodiktaattori  Josif Stalin siirsi vähemmistöjä, ihmiset pakenivat rintamalinjojen alta, miehittäjät karkottivat paikallisia ja ottivat heitä pakkotyöhön, ja lähes kaikki Puolan juutalaiset surmattiin. Lista on hengästyttävä.

Nyt sotaa ja vainoja pakenevia on jo enemmän kuin toisessa maailmansodassa. Mutta miksi silloin iso osa eurooppalaispakolaisista löysi nopeasti kodin, mutta nyt pakolaiset ympäri maailmaa eivät?

Lähde

Kommenttiosio kannattaa lukea tarkkaan, harvinaisen nuivaa settiä on siellä luvassa (ja hyviä pointteja).

Hienoa myös se, miten tässä nostetaan esiin netin rooli pakolaisuudessa ja pakolaisvirtojen suuntaajana. Olemme ehkä taipuvaisia ajattelemaan, ettei pakolaisilla ole kurjissa oloissaan mahdollisuutta tietää ulkomaailmasta, mutta nykyaika mahdollistaa aika paljon. Meidän ei pidä olla naiiveja.

Famylar

Tämä aihe olisi sopinut moneen muuhunkin ketjuun, mutta nostin tämän vanhan ketjun esille sen takia, että tässä on puhuttu Markku Joki-Sipilästä. Jälleen hyvä kirjoitus tuolta mainitulta mieheltä. Ja kommentointikin on vielä auki...  :o

http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/845598/Aasiasta+Afrikkaan+jatkuu+Muhammedin+maa


Tavan

Mies on umpinuiva, nyt siitä ei ole enää edes epäilystä. Parhaita akateemikkoja, mitä tästä maasta löytyy.

Hieman tosin häiritsi islam-keskustelun nostaminen jälleen yleiselle ja höttöiselle "uskonnot sitä ja uskonnot tätä"-tasolle. Väistelyä.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Griffinvaari

Tästä voisi joku osaava tehdä vaikka oman ketjunsa sen verran tärkeä mäkelän aloite on.

Mäkelä: Turvapaikanhakijoiden maksettava oleskelu- ja paluukustannuksensa omista varoistaan

https://www.suomenuutiset.fi/makela-turvapaikanhakijoiden-maksettava-oleskelu-ja-paluukustannuksensa/

Tämä siis nyky lainsäädännönkin puitteissa, jota ei vain viranomaisten taholta noudateta, MIKSI ? .

Ps. pistin ton jokisipilän kolumnin tuonne, poliisi ei halua katupartioita osioon, se on tolkun puhetta.

Kim Evil-666

Ihmiset rynnivät massoittain oletettujen oikeuksiensa perään- ja rynnimättömät velvoitetaan kustantamaan rynnijöiden oletetut oikeudet, kuristamalla omat elinolosuhteensa henkihieveriin. Siitä ovat nykyajan ihmisoikeudet rakennettu.

Nykyinen ihmisoikeuspolitiikka on vaarallisuudessaan rinnastettavissa tulevaisuuden kolmanteen maailmansotaan- jonka lähtölaskenta on jo suoritettu hyvä tovi sitten.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Lalli IsoTalo

Quote from: Kim Evil-666 on 14.06.2023, 12:18:40Nykyinen ihmisoikeuspolitiikka on vaarallisuudessaan rinnastettavissa tulevaisuuden kolmanteen maailmansotaan- jonka lähtölaskenta on jo suoritettu hyvä tovi sitten.

Jeps.

Quote from: https://en.wikipedia.org/wiki/Refugees_as_weapons"Refugees as weapons", or "Weapon of Mass Migration" is a term used to describe a hostile government organizing, or threatening to organize, a sudden influx of refugees into another country or political entity with the intent of causing political disturbances in that entity
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

DuPont

Quote from: totuuspuheasiamies on 14.06.2023, 11:56:06
Pakolaisten lähtömaiden ongelmien leviäminen uusille seuduille nopeutuu.
Tuon ongelman tavallaan ymmärrän kehitysmaiden kyvyttömyydessä hallitsemaan väestönkasvuaan (saati kehitystä yleensä).
Meillä toisaalta on kykyä hallita rajojamme, mutta haluammeko sitä, vieläkään?
Eikö paska ole vieläkään iskenyt tuulettimeen...?
https://pt-media.org/2023/06/13/poliisi-neuvoo-miten-toimit-oikein-kun-olet-ryostettavana/
QuoteHelsingin poliisista on annettu hyviä vihjeitä miten toimia jos joutuu katuryöstön uhriksi. Tärkeää on suosiolla luovuttaa omaisuus. Ryöstötilanteeseen kannattaakin varautua etukäteen.
Iltalehdelle annetussa lausunnossa Helsingin poliisista kerrotaan, että yleispätevä ohje ryöstötilanteessa on se, että pyrkii pääsemään ehjänä tilanteesta pois.
– Mikäli ryöstettävä katsoo, että omaisuudesta luopumalla pääsee tilanteesta pois, silloin kannattaa varmasti toimia sillä tavalla. Mikään omaisuus ei ole niin tärkeää kuin henki ja terveys, poliisista kerrotaan lehdelle...
Loput hupaisasta artikkelista linkistä.