News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-07-13 Suomen Kuvalehti: Suomessa kukkii äärioikeistolainen ajatusmaailma

Started by koli, 13.07.2015, 10:42:49

Previous topic - Next topic

elven archer

Quote from: Deputy M on 14.07.2015, 02:14:53
Minusta tuntuu, että näitä toimittelijoita on jo soluttautunut hommaan aivan pilvin pimein. Kun meitä jäseniä on vaikkapa 150, niin näitä ei kirjoittautuneita on aina tuplat. Hommaforum on todella suurennuslasin alla.
Suurennuslasin ehkä, mutta pitäisi olla ilmeisesti vielä näkövammaisten ruudunlukija apuna, kun eivät helpotkaan erittäin kärsivällisesti ja selväsanaisesti selitetyt asiat mene perille. Toimittelijat eivät ole edes vielä Lentävän Spagettihirviön armon vuonna 2015 tunnustaneet minun kaltaiseni otuksen olemassaoloa, saati sitä, että täälläkin meitä lymyilisi.

Siis puhutaan liberaalista ihmisestä, joka nimenomaan vapaamielisyytensä motivoimana vastustaa nykyisen kaltaista maahanmuuttoa. En nyt halua korottaa juuri itseni merkitystä yksilönä, mutta edustamani ihmistyyppi on toimittelijoille ehkä kaikista pelottavin, koska tutut leimat rasismista, fasismista, äärioikeistosta, konservatismista yms. eivät meihin tartu. Koska koko heidän retoriikkansa perustuu tuollaiseen leimaamiseen faktojen ollessa heitä vastaan, niin heille ei jää mitään. Näin ollen emme saa koskaan kuulla maahanmuuttokriittisen liikkeen tästä puolesta, etteivät vain ihmiset saisi ahaa-elämyksiä: "Ahaa! Noinhan se onkin loogista!"

Maahanmuuttopolitiikka nojaa sellaisiin itseään liberaaleina pitäviin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet ajatuksiaan asioista sisäisesti ristiriidattomaan tilaan. Jos he menettävät sen ryhmän tuen, niin ei heille jää kuin Härkösten perhe. Siksi se on aina, että: "Hui! Homma! Brrr.... äärioikeisto, fasismi ja basismi." Ettei tuo vaa'ankieliryhmä vain saisi ankkojaan jonoon näkemällä logiikkaa sellaiselta ihmisryhmältä, jota he eivät voi sivuuttaa kaivon myrkytys -taktiikalla: koska fasisti sanoi noin, niin tuon täytyy olla valhetta!1

Se ei ole koskaan, että siellä Hommassa ne yksilönvapautta kannattavat liberaalit taas huutelevat äärikonservatiivisia, ääripatriarkaalisia ja äärikollektiivisia uskontoja ja kulttuureja vastaan. Myönnettäköön, että onhan täällä tietynlainen jakauma, mitä on sivu mennen sanoen hirmuisen hankala arvioida, koska pieni osa käyttäjistä kirjoittaa suurimman osan viesteistä. Mutta silti. Ei minun ja kaltaisteni olemassaolo tällä palstalla pääse edes sivulauseeseen, koska taistelu wanna-be-liberaaleista on niin kova. Näistä harhautuneista, jotka luulevat olevansa tosi liberaaleja asettuessaan tukemaan esim. islamin kaltaisen ultrakonservatiivisen maailmankuvan leviämistä ja toisaalta välillisesti vastareaktiona syntyvää kotoista konservatismia. Näistä, jotka luulevat, että sananvapauden kaventaminen vihapuheesta höpisten on liberaalia, ja että on yleensäkin liberaalia edistää ihmisten vapauden kaventamista, oli kyse sitten laista tai katujen tapahtumista (vrt. esim. maahanmuuton vaikutus rikostilastoihin).

Että olisihan se kiva, jos jotkut toimittajat joskus alentuisivat kaltaiseni kouluttamattoman peräkammarissa asuvan vulgaarin moukan kanssa täällä juttelemaan, että voisin näyttää heille kädestä pitäen, miksi minun näyttämäni tie on looginen valinta jokaiselle aidolle vapaamieliselle ihmiselle. Tänne vain toimittajat, tulkaa hakemaan pullaa! Punnitaan argumentit ja katsotaan sitten, selviättekö pois pitäen vielä omat ajatuksenne.

l'uomo normale

En enää tajua mikä tuossa Suomen kuvalehden artikkelissa maalaillussa kehityskulussa koskien "maltillisen" äärioikeiston nousua Suomessa olisi niin pahaa. Mitä tuohon voi vastata muuta kuin että "Saattaapahan se olla niinkin kuin juuri kuvailitte mutta onko siitä  mukamas sen enempää haittaa tai vahinkoa?"
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Blanc73

Quote from: törö on 14.07.2015, 02:50:16
Hompanssien vahtimiseen mä en kyllä jaksa uskoa, koska se olisi vain ylimääräistä vaivan näköä, mikä taas ei ole nykyaikaa.

Tottakai toimittajat pyörivät taustalla, varsinkin kun tänne muutama tunnettu persu kirjoittelee silloin tällöin. Täällä voi käydä eräänlainen suvis-toimittajan lottovoitto, samaten kuin FB:ssä: kohuotsikon löytäminen ja uusi Persu-ajojahti kiiltelee toiveikkaasti punaviinin höyryisissä ajatuksissa.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Roope

SK:n artikkelin juuret:

QuoteRotuoppia, juutalaisvastaisuutta ja työleirejä – tällaisia ovat keskeisiin perussuomalaisiin liitetyt liikkeet

KESKEISILLÄ perussuomalaisilla politiikoilla on kytköksiä äärioikeistolaisiin ryhmiin. Millaisia ryhmät ovat? Vihreä Lanka kysyi suomalaiseen äärioikeistoon perehtyneeltä Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tommi Kotoselta.

Viime viikolla perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen levitti Facebookissa ryhmäkuvaa, jossa hän poseeraa kansallissosialistisen Suomen vastarintaliikkeen jäsenten kanssa. Kuvassa on Helsingin Sanomien mukaan muun muassa järjestön johtaja Juuso Tahvanainen. Kuva on otettu Suomen Sisun ja verkkolehti Sarastuksen järjestämässä Eugen Schaumanin muistojuhlassa. Epäonnisen rakkaussuhteen itsetuhoisuuteen ajama Schauman ampui Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ja sitten itsensä kesäkuussa 1904.

Yle puolestaan kertoi joulukuussa, että nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö toimi 1990-luvun alussa äärioikeistolaisessa Kansallisessa Kulttuuririntamassa. Niinistö vahvisti haastattelussa tiedon, mutta kertoi, ettei ole enää liikkeen kanssa yhteydessä.

[...]

Millainen ryhmä Suomen Sisu on?

"Suomen Sisu on vastarintaliikkeeseen verrattuna maltillinen, perinteistä isänmaallisuutta, Suomen historiaa ja traditoita korostava kansallismielinen ryhmä. He tuskin myöntävät julkisuudessa tekevänsä yhteistyötä vastarintaliikkeen kanssa, vaikka kulissien takaisista tapahtumista on mahdoton tietää."

[...]

Entä millainen liike on Suomen vastarintaliike, jonka kanssa kansanedustaja Olli Immonen viime viikolla poseerasi?

"Vastarintaliike on avoimen kansallissosialistinen liike, se kannattaa hyvinkin perinteistä kansallissosialismia eli natsiaatetta, toisin kuin melkein mikään muu ryhmä Suomessa.

Sellaisia järjestöjä on vuodesta 1945 eteenpäin aina silloin tällöin ilmaantunut. Ryhmä on yhteiskunnalle vaarallinen, ainakin paikallisesti, jos katsotaan sen toimintaa. Vastarintaliike pyrkii yhteenottoihin poliittisten vastustajiensa, erityisesti anarkistien ja antifasistien kanssa. Liikkeellä on myös jonkinlaisia "taistelukoulutuksia" jäsenilleen.

Liikkeeseen kytköksissä olevan ruotsalaisen vastarintaliikkeen väki on tehnyt myös raaempia väkivallantekoja. Suomalaiset tunnetaan erityisesti kirjastopuukotusepisodista. Pride-kulueeseen tehtyyn kaasuiskuun yhteys on löyhempi, sen tekijä liittyi ilmeisesti iskun tekemisen jälkeen vastarintaliikkeeseen.

Liikkeen perusti oululainen Henrik Holappa, joka lähti hakemaan oppia Yhdysvalloista kansallissosialistiselta The Order -liikkeeltä ja sai sitä kautta kontaktit Ruotsin vastarintaliikkeeseen. Liike on siksi Suomessa vähän oma porukkansa, vaikka kyllähän siitä on esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eeerolan avustaja Ulla Pyysalo ollut kiinnostunut.

Aktiivisia jäseniä on korkeintaan muutama kymmentä. Jos lasketaan passiivisemmat ja aiemmin mukana olleet, heitä on korkeintaan sata. Tällaiset ryhmät tuppaavat olemaan tämänkokoisia: lienee fakta, ettei tällaisilla ryhmillä kovin suurta vetovoimaa ole. Silti he ovat saaneet ihmeen suurta näkyvyyttä."

[...]

Millainen yhteys on Sarastuksella ja maahanmuuttovastaisella Hommaforumilla, jossa Olli Immonen on aktiivinen keskustelija? 

"Ne tuuppaavat olemaan aika kaukana toisistaan, liikkeiden välillä ei ole henkilövaihtoa käytännössä ollenkaan. Hommaforum keskittyy aika pitkälti vain maahanmuuttokysymyksiin, mukana on varsinaiselta poliittiselta kodiltaan monenlaista väkeä. Usein avoimen fasistiset kirjoitukset siivotaan pois. Esimerkiksi juutalaisvastaiset kommentit eivät ole Hommaforumilla suosiossa."

[...]

Myös joukkomurhaaja Breivik piti itseään soturina. Hänen tiedetään saaneen inspiraatiota Jussi Halla-ahon blogista. Oliko Breivikillä konkreettisia kytköksiä Suomeen?

"Luulisin, että Breivik oli yksinäinen susi. Yrittihän hän luoda kontaktia jonkun verran, mutta se ei kai kummoisesti onnistunut.

Suomen ja Norjan äärioikeiston linkit ovat toisen maailmansodan jälkeen olleet aika satunnaisia. Ruotsiin suomalaisilla on ollut jatkuva yhteys: heidän kanssaan on toimittu ja Ruotsista on saatu taloudellista, materiaalista ja henkistä tukea. On myös kohtuullisen paljon suomenruotsalaisia äärioikeiston edustajia, joilla on kytkös Ruotsiin, ja jotka ovat muuttaneet sinne."

Kati Pietarinen
Vihreä Lanka 26.6.2015
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

kriittinen_ajattelija

QuoteSuomen "äärioikeistosta" maanantaina Suomen Kuvalehteen kirjoittaneella toimittaja Päivi Lakalla on kummallinen harrastus: hän matkustaa ympäri Afrikkaa ja kerää mustien kanssa ottamiaan selfie-kuvia.
Päivi Lakan artikkeli on otsikoitu "Suomessa kukkii äärioikeistolainen ajatusmaailma – sallivampaa kuin muualla Euroopassa". Lakka maalaa artikkelissa kauhukuvaa kansallismielisten arvojen noususta ja lainaa muun muassa kulttuurimarxisti Jussi Jalosta sekä tietosuojarikoksiin rutiininomaisesti syyllistyvää ruotsalaista Expo-järjestöä. Erityistä hilpeyttä on herättänyt artikkelissa lanseerattu uusi käsite "maltilliset äärioikeistolaiset", jonka avulla entistä suurempi osa kansasta voidaan leimata poliittisiksi ajatusrikollisiksi.
Tekstissä pahoitellaan sitä, ettei Suomessa yhteiskunta tee yhtä "kärkevää vastarintaa" isänmaallisia arvoja vastaan kuin Ruotsissa. Kysymykseksi jää, millaista vastarintaa Lakka tahtoo Suomeen. Linkedin-profiilinsa mukaan hän työskentelee feministisessä Tulva-lehdessä, joka on levittänyt suoraa poliittista väkivaltaa kannattavien äärivasemmistolaisten sanomaa.
Tekstin uskottavuutta syövät entisestään kirjoittajan omat poliittiset intohimot. Lakka lataa kotisivuilleen säännöllisesti kuvia Afrikan-matkoistaan ja mustista ystävistään. Eräs päivityksistä on esimerkiksi otsikoitu "Rakastunut Sansibariin".
(http://www.patriootti.com/wp-content/uploads/2015/07/UK_Kuvakaappaus_Lakan_kotisivuilta1.jpg)
http://www.patriootti.com/aarioikeistosta-varoittelevalla-suomalaistoimittajalla-on-outo-harrastus/
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Ano Nyymi

Quote from: Bienveillant on 13.07.2015, 15:45:07
Suomen Kuvalehti on ollut pitkään virkistävä poikkeus suomalaisen median mokuttavassa valtavirrassa, esim. Leena Sharman jutut ovat monesti olleet yllättävän raikkaita. Minulla on ollut odottavan positiivinen fiilis uuden päätoimittajan Ville Pernaan linjasta, täytyy jatkaa seurailua, mihin suuntaan SK lähtee.

Luultavasti sellaiseen suuntaan jossa levikki laskee kuin lehmän häntä.

ISO

Onko Suomen kuvalehden tarkoitus arvostella Suomalaisia siitä että ovat oikeistolaisia ajatuksiltaan, kenties tarkoituksena on vieläpä sanoa että Suomalaiset ajattelee väärin ajatellessaan niinkuin itse ovat parhaaksi katsoneet?
Haluaisivatkohan muuttaa Suomalaisten ajattelua, vaikkapa... hmm.. peittelemällä maahanmuuttajien rikollisuutta, raiskauksia, loisimista, kuluja joita maahanmuutta aiiheuttaa.. ai niin.. nehän tekee jo sitä eikä se tunnu auttavan.

Kannattaiskohan kokeilla kirjoittaa sellaisia artikkeleita joissa asioista ei valehdella, ja kunnioittaa Suomalaisten kykyä ihan itse määritellä mihin haluavat uskoa ja mitä haluavat asioista ajatella.

Vois se levikkikin nousta ja voisivat jatkossa katsoa itseään peilistä ilman että katsovat valehtelijaa.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Eino P. Keravalta

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

ISO

Quote from: Golimar on 15.07.2015, 23:30:54
https://paivilakka.wordpress.com/

Olen päivin puolesta onnellinen, hän on selvästi löytänyt oman paikkansa. On aina kiva katsella kun ihminen on omassa elementissään.

Nyt kun vielä saatais loisivat somalirikollisetkin tuonne päivin seuralaisiksi niin olis asiat täällä kotipuolessa mallillaan.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

T.K.

Vallankumouksellinen ajatus: Mitäpä jos Päivi Lakka menisi ja jäisi sinne Afrikkaan? Ei Afrikkaa tarvitse tuoda tänne, että hän voisi olla onnellinen.

Nuiva kansalainen

Quote from: Roope on 15.07.2015, 18:09:46
SK:n artikkelin juuret:
Vihreä Lanka 26.6.2015

Vilisee niin paljon valheellisia väittämiä, että luulisi jo ylittävän kunnianloukkauksen rajat.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

foobar

Afrikassa jokainen mies on Tulva-fanaatikon ideaalipoju, mutta Suomessa ilmeisesti paatunut vaimonhakkaaja. Ajatteleekohan tämäkin toimittaja näin olevan siksi, että me äärirasistit koemme alitajuista himoa mustan miehen kehoa kohtaan?
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Pöllämystynyt

Quote from: =topic=101725.msg1922428#msg1922428 date=1436780461
QuoteSuomessa suhtaudutaan maltillisempaan äärioikeistoon ja sen ajatuksiin sallivammin moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna, sanoo Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tommi Kotonen.
Tämä on erittäin paljastavaa. "Tutkija" ei voi suoraan käyttää toisinajattelijoista nimitystä "oikeisto", koska se olisi niin näkyvästi väärin ja typerää suuren yleisön ja jopa omien mielestä - sillä kaikkihan tajuavat, ettei maahanmuuttomaltillisuus ole oikeistolaista. Siksi "tutkija" joutuu pelaamaan hämärällä "äärioikeiston" käsitteellä jopa tarkoittaessaan vähemmän äärimmäistä muotoa, joka loogisesti ottaen olisi ihan vain "oikeistolaisuutta". Käsitteeseen jää räikeä ristiriita, joka paljastaa koko "äärioikeisto"-käsitteen onttouden, ja sen epäasiallisen käytön leimakirveenä. Asiallisessa ja totuudenmukaisessa kielenkäytössä tuollaisia käsitehirviöitä ei tarvitse kehitellä.

"Äärioikeisto" on eräs tärkeimmistä aseenä käytetyistä leimatermeistä. Siksi sitä yritetään tunkea joka paikkaan ja levittää mahdollisimman laajalti. Paras tapa taistella sanojen asiatonta viljelyä vastaan on käyttää niitä itse paljon, ja oikein. Siis kutsuttaisiin äärioikeistoksi niitä, jotka ihan oikeasti ovat äärimmäistä oikeistoa tai näiden kätyreitä, kuten oikeita suurkapitalisteja ja hyvinvointivaltion perustukset väestönsiirrolla tuhoavia mokuttajia.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Elcric12

Blanc73

Eipäs nyt Elcric pillastuta :D Tottakai Päivi Lakalla on oikeus harrastaa hc-feminismiä, Afrikkaa ja mustia miehiä. Ei se esim minulta ole pois. Itse asiassa en edes tietäisi kuka hän on, jos täällä nimi ei olisi pompannut esiin.

Lueskelin mielenkiinnosta tuota naisen sivustoa ja aika omistutunut hän on harrastukselleen:
Quote from: Päivi LakkaEn ole vielä kertaakaan päätynyt samaan daladalaan länsimaisen henkilön, muzungu kanssa. Välillä saattaa mennä muutamakin vuorokausi, etten törmää kodin ulkopuolella yhteenkään valkoihoiseen. Alan jo vähitellen tottumaan siihen, että minne tahansa pääni käännänkin, tuijottaa sieltä vastaan utelias silmäpari. Usein yksin seisoskellessani saan muutamassa minuutissa seuraa, eikä vastaantulijan kanssa tarvitse vaihtaa montaakaan lausetta, ennen kuin minulta udellaan puhelinnumeroa tai parisuhdestatusta.
Cool story sista. :D
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Nuivake

^Typsyhän on oikein unelmiensa karkkikaupassa, todellisessa suklaapuodissa.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Blanc73

Olisi mielenkiintoista tietää mitä siellä Lakan kaltaisen feministin pääkopassa oikeasti tapahtuu, logiikka ainakin ontuu ja pahasti. Vihaa ilmeisesti valkoisia miehiä ja patriarkaalisia rakenteita, mutta samalla on seitsemännessä taivaassa Afrikassa, jossa naisten asema on kauniisti sanottuna surkea. Afrikkalaisessa macho-kulttuurissa hän ei näe mitään pahaa, sen sijaan meillä Euroopassa kaikki on päin persettä koska valkoinen mies, rasismi ja epätasa-arvo? Oikea ajatusten ja arvojen epälooginen pyttipannu ilman järjen hiventäkään. Tyypillinen viherpunikki afrikka-fetissinsä marinoimana.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

ISO

Quote from: Blanc73 on 16.07.2015, 09:34:00
Olisi mielenkiintoista tietää mitä siellä Lakan kaltaisen feministin pääkopassa oikeasti tapahtuu,

Lakan kaltaisten feministien päässä ei pyöri kuin silmät.

Aivan käsittämätöntä tuubaa koko kirjoitus, juuri sitä kaksinaismoralismia ja neekerinpalvontaa pahimmillaan joka tässä mamumaailmassa eniten itseäni kuvottaa.

Yleensä nämä akat kuitenkin ennen pitkää saavat nyrkistä naamaansa neekerimiehiltään, silloin kylläkin uutisoidaan että suomalaismies on hakannut taas vaimonsa. Toki, siinä vaiheessa yleensä jo ovat ponnistelleet maailmaan muutaman mulattilapsen ja neekeri-isälle ikuisen oikeuden taikaseinään.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Eino P. Keravalta

QuoteAlan jo vähitellen tottumaan siihen, että minne tahansa pääni käännänkin, tuijottaa sieltä vastaan utelias silmäpari. Usein yksin seisoskellessani saan muutamassa minuutissa seuraa, eikä vastaantulijan kanssa tarvitse vaihtaa montaakaan lausetta, ennen kuin minulta udellaan puhelinnumeroa tai parisuhdestatusta.

Tämähän on aivan helvetillistä.

Eikö niillä ole siellä minkäänlaisia tapoja?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Saturoitunut

Quote from: Blanc73 on 16.07.2015, 08:51:52
Eipäs nyt Elcric pillastuta :D Tottakai Päivi Lakalla on oikeus harrastaa hc-feminismiä, Afrikkaa ja mustia miehiä. Ei se esim minulta ole pois. Itse asiassa en edes tietäisi kuka hän on, jos täällä nimi ei olisi pompannut esiin.

Lueskelin mielenkiinnosta tuota naisen sivustoa ja aika omistutunut hän on harrastukselleen:
Quote from: Päivi LakkaEn ole vielä kertaakaan päätynyt samaan daladalaan länsimaisen henkilön, muzungu kanssa. Välillä saattaa mennä muutamakin vuorokausi, etten törmää kodin ulkopuolella yhteenkään valkoihoiseen. Alan jo vähitellen tottumaan siihen, että minne tahansa pääni käännänkin, tuijottaa sieltä vastaan utelias silmäpari. Usein yksin seisoskellessani saan muutamassa minuutissa seuraa, eikä vastaantulijan kanssa tarvitse vaihtaa montaakaan lausetta, ennen kuin minulta udellaan puhelinnumeroa tai parisuhdestatusta.
Cool story sista. :D

Aijai, feministit ovat varmasti kauhuissaan siitä, miten tämä nainen on tottumassa Miehiseen Katseeseen, joka on selvästi aina naista esineellistävä. Aika kritisoida suomalaista miestä jostakin!

Eino P. Keravalta

Kun suomalainen mies lähestyy naista ja alkaa kolmannessa lauseessa kysellä parisuhdestatusta ja puhelinnumeroa, suomalainen mies on sovinisti, sika ja pervo, joka uusintaa patriarkaalisia sortorakenteita ja alhaista esineellistämisen kulttuuria.

Kun neekerimies lähestyy naista ja alkaa kolmannessa lauseessa kysellä parisuhdestatusta ja puhelinnumeroa, neekerimies on sosiaalinen, avoin ja toisista välittävä ihminen, joka vahvasti elää yhteisöllistä kulttuuriaan ja antaa naisen kokea olevansa nainen.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Elcric12

Quote from: Eino P. Keravalta on 13.07.2015, 11:21:41
Saanko kysyä joltain valistuneemmalta, mitä tämä 'rotuoppi' oikein on?

Jos sillä tarkoitetaan, että rotuja on olemassa, sehän on tieteellinen totuus. Jos sillä tarkoitetaan, että eri etnisten ryhmien välillä on selkeitä eroja kyvyissä ja taipumuksissa, kyseessä on tieteellinen totuus.

Jos sillä tarkoitetaan, että jokin rotu on 'parempi' toisia, ollaan jo subjektiivisemmilla vesillä, vaikka tietysti on helppo osoittaa, että jossakin yksittäisessä asiassa toinen on toista parempi, esimerkiksi jokin rotu on toista nopeampi juoksija ja toinen rotu taas voi olla älyllisesti kehittyneempi.

En ymmärrä, mitä pahaa tosiasioiden tunnustamisessa voisi olla.

Se tarkoittaa rotuun perustuvaa syrjintää. Esim. että siinä juoksukisassa tietyn rodun edustajat joutuisivat juoksemaan pidemmän matkan tai suljettaisiin kisoista kokonaan, vain koska "rotu".

Eino P. Keravalta

Quote from: Elcric12 on 16.07.2015, 11:10:22

Luullakseni sekoitat nyt rotusorron eli rasismin ja rotuopin. Ei rotuoppi sinänsä sorra ketään, se vain käsittelee neutraalisti rotujen välisiä eroja. Rasismi eli rotusorto nimensä mukaan sortaa, eli asettaa käytännössä eri rodut eri arvoiseen asemaan. Tätä tapahtuu esimerkiksi Helsingin kaupungin rekrytoinnissa, jossa suomalainen häviää aina mamulle, jos mamun voidaan katsoa olevan suunnilleen yhtä pätevä. Rotusortoa esiintyy myös kaupunkien kaduilla, joilla entojengit valitsevat valkoihoisia väkivaltansa kohteiksi.

Quote from: Eino P. Keravalta on 16.07.2015, 11:21:00

Käytännössä rotuopin mukainen "alempiarvoinen" tarkoittaa syrjintää ja on kaikkea muuta kuin neutraalia käsittelyä.

Eino P. Keravalta

Elcric12:

QuoteKäytännössä rotuopin mukainen "alempiarvoinen" tarkoittaa syrjintää ja on kaikkea muuta kuin neutraalia käsittelyä.

Olet oikeassa sikäli, että noinkin voi toki käydä joissakin tapauksissa.

Se ei kuitenkaan saa olla tieteellisen tutkimuksen ja tosiasiain tunnustamisen esteenä.

Vaikka tiedostankin, että jotkut mustat kansat ovat älykkyystesteissä saaneet paljon huonompia tuloksia kuin vaikkapa eurooppalaiset, en suinkaan halua syrjiä tai sortaa mustia tämän vuoksi.

Kyseessä on vähän sama asia kuin verrata ala-asteen kolmasluokkalaista lukion kolmasluokkalaiseen. Jälkimmäinen on henkisiltä kyvyiltään aivan ylivoimainen, mutta en silti halua sortaa sitä ala-asteen oppilasta siksi, että hän tekee kaiken huonommin. Päinvastoin häntä pitää tukea kasvamisessa ja oppimisessa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Jaska Pankkaaja

Länsimaista ei taida löytyä maata jossa neekeri-ihoinen joutuisi lähtemään juoksuun ns. takamatkalta mutta esimerkkejä täysin päinvastaisesta löytyy lukemattomia. Älykäs, onnekas ja saamakas neekeri voi päästä jopa Amerikan presidentiksi tai maan PV komentajaksi, miljonääriydestä nyt puhumattakaan!

Se ettei Suomessa ole neekeripresidenttiä johtuu tietenkin äärivasemmiston ja vasemmiston kannattajien ja poliitikkojen rasistisuudesta! Puolue, kok-vas, voisi laittaa yhteiseksi ehdokkaaksi jonkun neekerin seuraaviin vaaleihin jolloin voitto olisi matemaattisen varma!
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

far angst

Quote from: Elcric12 on 16.07.2015, 11:10:22
Quote from: Eino P. Keravalta on 13.07.2015, 11:21:41
Saanko kysyä joltain valistuneemmalta, mitä tämä 'rotuoppi' oikein on?

Jos sillä tarkoitetaan, että rotuja on olemassa, sehän on tieteellinen totuus. Jos sillä tarkoitetaan, että eri etnisten ryhmien välillä on selkeitä eroja kyvyissä ja taipumuksissa, kyseessä on tieteellinen totuus.

Jos sillä tarkoitetaan, että jokin rotu on 'parempi' toisia, ollaan jo subjektiivisemmilla vesillä, vaikka tietysti on helppo osoittaa, että jossakin yksittäisessä asiassa toinen on toista parempi, esimerkiksi jokin rotu on toista nopeampi juoksija ja toinen rotu taas voi olla älyllisesti kehittyneempi.

En ymmärrä, mitä pahaa tosiasioiden tunnustamisessa voisi olla.

Se tarkoittaa rotuun perustuvaa syrjintää. Esim. että siinä juoksukisassa tietyn rodun edustajat joutuisivat juoksemaan pidemmän matkan tai suljettaisiin kisoista kokonaan, vain koska "rotu".

Eli siis siten esmes "positiivinen syrjintä" on rotuopin ilmiö ja sikäli yhtä tuomittavaa kuin kaikki muukin rotuoppi ja syrjintä?
Rasisteille muistutan, että maahanmuuttajat ovat yhtä hyviä naapureita, kunnollisia, ammattitaitoisia ja rehellisiä, hyvin koulutettuja, lainkuuliaisia ja töissä käyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä kuin ovat Suomen somalit ja mustalaisetkin.

Elcric12

Quote from: far angst on 16.07.2015, 13:56:16
Eli siis siten esmes "positiivinen syrjintä" on rotuopin ilmiö ja sikäli yhtä tuomittavaa kuin kaikki muukin rotuoppi ja syrjintä?

Siinä on kait kyse siitä että pyritään tasoittamaan rodun yms. mukanaan tuomaa oletettua heikompaa asemaa.

saint

Quote from: Elcric12 on 16.07.2015, 08:43:37
Quote from: Eino P. Keravalta on 15.07.2015, 23:50:13
Quote from: Golimar on 15.07.2015, 23:30:54
^^ Eipä hämmästytä tuon toimittelijan puuhat yhtään.

https://paivilakka.wordpress.com/

Toteemiuskonnon kannattaja.

Ai nytkö tuo Afrikassa matkustaminen onkin ehdottoman huono ja kaiken argumentoinnin mitätöivä seikka?

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2015/04/05/matkaopas-suvaitsevaisille/

Minunkin mielestäni Pauli Vahteran kirjoitukset ovat erittäin ansiokkaita. Hänellä on kokemusta ja perspektiiviä ottaa kantaa myöskin nykyiseen "siirtolaisuuteen". 
"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso