News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-07-09 IL: Helsingin katuprostituutio entistä hyökkäävämpää

Started by koli, 09.07.2015, 15:30:41

Previous topic - Next topic

koli

QuoteHelsingin katuprostituutio entistä hyökkäävämpää

Seksipalveluita tyrkytetään avoimesti aamuyön tunteina Helsingissä.

Kadulla asiakkaita pyydystävien prostituoitujen toiminta on poliisin mukaan muuttunut entistä aggressiivisemmaksi Helsingin ydinkeskustassa.

Ilmiö konkretisoituu aamuyön tunteina ravintoloiden sulkiessa ovensa.

- Silloin tehdään viimeiset kaupat, kun päihtyneet asiakkaat poistuvat ravintoloista kadulle. Tarjonta voi olla hyvinkin päälle käyvää ja häiritsevää. Siinä ei kenellekään jää epäselväksi, mistä on kyse, kun palveluita tyrkytetään iholle käyden, sanoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisista.

Poliisi on saanut asiasta myös kansalaispalautetta. Ihmiset ovat kokeneet kiusalliseksi, kun heille on tultu avoimesti tarjoamaan seksipalveluita.

- Pyrimme valvonnassa mahdollisuuksien mukaan puuttumaan ilmiöön ja häätämään naiset syrjemmälle sellaiseen paikkaan, jossa toiminta ei olisi niin näkyvää ja häiritsevää. Valvonnan ykkösprioriteetti tämä ei kuitenkaan ole, Roimu korostaa.

Poliisin mukaan joitakin kadulla työskenteleviä prostituoituja on poistettu maasta, kun näillä ei ole ollut maassaolon edellytyksiä.

Vaikea todentaa

Yhtenä syynä naisten hyökkäävämpään kauppatapaan saattaa poliisin mukaan olla, että tarjontaa on enemmän kuin kysyntää.

- Näin voi olla, mutta ilmiö voi selittyä silläkin, että naiset tuntevat lakimme ja osaavat käyttää sitä hyväkseen, Roimu sanoo.

Järjestyslain mukaan seksipalveluiden ostaminen ja maksullinen tarjoaminen on kielletty yleisellä paikalla.

- Sen näyttäminen toteen on kuitenkin hankalaa, koska ostajan ja myyjän tarinat muuttuvat helposti poliisin puuttuessa asiaan, Roimu huomauttaa.

Roimun mukaan kadulla asiakkaita pyydystävien naisten määrää Helsingissä on vaikea arvioida, mutta hän arvioi naisia olevan muutamia kymmeniä.

Ydinkeskustan lisäksi katuprostituutiota esiintyy edelleen Aleksis Kiven kadulla.

- Siellä toiminta ei ole kuitenkaan yhtä aggressiivista kuin keskustassa, Roimu sanoo.

Poliisin mukaan katuprostituutio on lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisten naisten hallussa.

Netissä valtaosa

Paritus- ja ihmiskauppajuttuja tutkinut rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson Helsingin poliisista sanoo, että kadulla tapahtuva seksin myynti on loppujen lopuksi vähäistä kokonaisuuteen verrattuna.

- Valtaosa seksin myynnistä tapahtuu netissä. Kadulla seksipalveluita kauppaavia naisia on siihen nähden kourallinen, mutta varmasti se on häiritsevää, Eriksson sanoo.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015070820005284_uu.shtml
Mörökölli

Aukusti Jylhä

Taas on pöyristytty maailman vanhimman ammatin olemassaolosta. Hohhoijjaa...

Tuo kommentti, että tarkoitus on häätää huorat syrjemmälle on aika omituinen. Luulisi tuosta metelin nousevan femakkojen (lue:vihervasemmisto) keskuudessa.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

xor_rox

Quote from: käpykaarti on 09.07.2015, 15:38:34
Taas on pöyristytty maailman vanhimman ammatin olemassaolosta. Hohhoijjaa...

Tuo kommentti, että tarkoitus on häätää huorat syrjemmälle on aika omituinen. Luulisi tuosta metelin nousevan femakkojen (lue:vihervasemmisto) keskuudessa.

Joko toimittajilla on jutut vähissä tai vaihtoehtoisesti Helsingin poliisilla rahat loppu. Vaikea sanoa kumpi.

MacGyver

Eipä käytännössä kovin hauskalta tunnu saada useita ehdotuksia afrikan emänniltä keskellä helsinkiä 300m matkalla.
Alcatrazin edustalta Kalevankadun päätyyn Bakersille on ajoittain tosi huoraisaa. Nämä pikimustat emännät pysäyttelee ja huutelee, ei eroottisin näky.

Jonnekin päin Helsinkiä voisi perustaa punaisten lyhtyjen kadun, mutta tuossa ytimessä ei näytä hyvältä tuo touhu.

Alapo


Poliisin mukaan joitakin kadulla työskenteleviä prostituoituja on poistettu maasta, kun näillä ei ole ollut maassaolon edellytyksiä.

[/quote]

Mutta romaneita ei voi poistaa maasta, kun ei ole maassaolon edellytyksiä. On se vaan kumma :facepalm:

rölli2


kyllästynyt

Mitä maassaolon edellytyksiä muka pitää olla jos taskussa EU-oleskelulupa?

rölli2

Quote from: kyllästynyt on 09.07.2015, 16:10:07
Mitä maassaolon edellytyksiä muka pitää olla jos taskussa EU-oleskelulupa?

Aivan, romput ovat eu- eliittiä parhaimmillaan

Alapo

Quote from: kyllästynyt on 09.07.2015, 16:10:07
Mitä maassaolon edellytyksiä muka pitää olla jos taskussa EU-oleskelulupa?

Rahaa ja yösija.

Sitruunamelissa

Quote from: Alapo on 09.07.2015, 16:18:46
Quote from: kyllästynyt on 09.07.2015, 16:10:07
Mitä maassaolon edellytyksiä muka pitää olla jos taskussa EU-oleskelulupa?
Rahaa ja yösija.
Rahaa saa varastamalla kerjäämällä ja yösija löytyy mistä tahansa leirintäalueelta. Ei ongelmia.

Aiheesta: En ole prostituutiota vastaan sinänsä silloin kun se on oma valinta ja tienestit saa pitää itsellään. On palvelun käyttäjän vastuulla suojata itsensä esim. taudeilta, jos ei sellaisia halua. Ei tietenkään ole kivaa, jos tullaan tahtomatta iholle tyrkyttämään. Ja ehkä olen vähän tekopyhästi nimby siinä mielessä, että en välttämättä jaksaisi kuunnella, kun joku harjoittaa yökaudet ammattiaan naapurikämpässä...
Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä, turvapaikanhakija jatkaa.

Eino P. Keravalta

Kävin äsken Helsingissä. Eivät huarat yrittäneet kammeta auton ovea auki rautakangella.

Sitävastoin poliisiautoja oli liikkeellä suunnattomin määrin. Jos noista kytistä olisi edes joka kolmas jalkautunut kaduille, ei yhtään ihmistä olisi tänään ryöstetty Stadissa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Machine Head

Joko häirityille miehille on tullut syytteitä yrityksestä ostaa seksipalveluja?

tutkimus

Quote from: MacGyver on 09.07.2015, 15:55:58
Eipä käytännössä kovin hauskalta tunnu saada useita ehdotuksia afrikan emänniltä keskellä helsinkiä 300m matkalla.
Alcatrazin edustalta Kalevankadun päätyyn Bakersille on ajoittain tosi huoraisaa. Nämä pikimustat emännät pysäyttelee ja huutelee, ei eroottisin näky.

Jonnekin päin Helsinkiä voisi perustaa punaisten lyhtyjen kadun, mutta tuossa ytimessä ei näytä hyvältä tuo touhu.

Näiden mustien prostituoitujen ongelma on että Helsingissä ei ole tarpeeksi kysyntää mustille prostituoiduille.

Toivottavasti palaavat takaisin Italiaan minkä kautta ovat todennäköisesti tulleet eurooppaan.

Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

Kulttuurimono

Quote from: tutkimus on 09.07.2015, 19:25:14
Quote from: MacGyver on 09.07.2015, 15:55:58
Eipä käytännössä kovin hauskalta tunnu saada useita ehdotuksia afrikan emänniltä keskellä helsinkiä 300m matkalla.
Alcatrazin edustalta Kalevankadun päätyyn Bakersille on ajoittain tosi huoraisaa. Nämä pikimustat emännät pysäyttelee ja huutelee, ei eroottisin näky.

Jonnekin päin Helsinkiä voisi perustaa punaisten lyhtyjen kadun, mutta tuossa ytimessä ei näytä hyvältä tuo touhu.

Näiden mustien prostituoitujen ongelma on että Helsingissä ei ole tarpeeksi kysyntää mustille prostituoiduille.

Toivottavasti palaavat takaisin Italiaan minkä kautta ovat todennäköisesti tulleet eurooppaan.


Omasta mielestäni mustakin nainen voi olla seksikäs kun on hoikka. Nämä jo Aleksanterinkadullakin saalistavat yksilöt kärsivät länsiafrikkalaisten naisten yleisestä ongelmasta eli ovat kaikki kovasti leveää sorttia. Sinänsä minua ei heidän toimintansa haittaa, katuviisauteen kuuluu kävellä eteenpäin katsomatta silmiin jos ei kiinnosta. Tämä koskee kaikkea muutakin mitä kadulla tapaa, Suomessa ja ulkomailla.



Persialaisen kalenterin mukaan 15-vuotias.

HDRisto

Quote from: MacGyver on 09.07.2015, 15:55:58
Eipä käytännössä kovin hauskalta tunnu saada useita ehdotuksia afrikan emänniltä keskellä helsinkiä 300m matkalla.
Alcatrazin edustalta Kalevankadun päätyyn Bakersille on ajoittain tosi huoraisaa. Nämä pikimustat emännät pysäyttelee ja huutelee, ei eroottisin näky.

Jonnekin päin Helsinkiä voisi perustaa punaisten lyhtyjen kadun, mutta tuossa ytimessä ei näytä hyvältä tuo touhu.

Jaa Kalevankadulla?. Paikallisia baareja en tunne enkä aio opetella koska niin harvoin on asiaa Helsinkiin, muualle kuin satamaan, lentokenttäkin on toistaiseksi vielä Vantaalla (ja Tampereeltakin pääsee vaikka minne). Mutta muistaakseni Eerikinkatu on se viereinen ja ainahan (muistellessani nuoruuttani josta on jo aikaa) siellä on parveillut alan ammattilaisia.
Mustia hutsuja Helsingissä?. Eipä ihme, siinä kuin venäläisetkään prot. Mutta miten joku Zürich voi olla täynnä heikäläisiä?.

JoKaGO

Joskus tumma suklaa maistuu hyvältä jokapäiväisen valkoisen suklaan mussuttamisen ohessa.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

koli

Quote from: JoKaGO on 09.07.2015, 20:54:42
Joskus tumma suklaa maistuu hyvältä jokapäiväisen valkoisen suklaan mussuttamisen ohessa.

Mä syön vaan suklaata, missä on kaakaopitoisuus yli 70%. Toki käy lompakon päälle, kun 60g levy maksaa 5 euroa Suomessa. Mutta niinhän se on aina, että tumma käy lompakon päälle, se tosiasia pitää vaan hyväksyä ja maksaa.

Norjahan on laskenut mamujen elinkaarikustannuksia ja noilla tummemmanvärisillä ne kustannukset oli aika reippaasti korkeammat.
Mörökölli

Oami

Kuinkahan monelta noista saa alv-eritellyn kuitin?

Jos nyt poliisia kiinnostaa nämä harmaan talouden karsintatalkoot, niin eikös tuo ala ole yksi niistä merkittävimmistä...
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Kulttuurimono

Quote from: Oami on 09.07.2015, 21:12:30
Kuinkahan monelta noista saa alv-eritellyn kuitin?

Jos nyt poliisia kiinnostaa nämä harmaan talouden karsintatalkoot, niin eikös tuo ala ole yksi niistä merkittävimmistä...

Niin, katuprostituutio on rikos ja juurihan tuossa poliisi kertoo että siitä on vaikea saada näyttöä. Rikollisella toiminnalla hankituista tuloista ei tarvitse maksaa alv:tä eikä tuloveroja.
Persialaisen kalenterin mukaan 15-vuotias.

siviilitarkkailija

Quote from: Oami on 09.07.2015, 21:12:30
Kuinkahan monelta noista saa alv-eritellyn kuitin?

Jos nyt poliisia kiinnostaa nämä harmaan talouden karsintatalkoot, niin eikös tuo ala ole yksi niistä merkittävimmistä...

Minä en ymmärrä miksi ilmiselvä veronkiertorikollisuus jätetään tyhmien kaupunkilaispoliisien harteille. Eiväthän reppanat osaa aina tehdä edes omaa veroilmoitustaan, niin miten kukaan kuvittelee että poliisi osaisi tehdä mitään todella veroviranomaiselle kuuluvaa työtä.

Prostituution verottaminen kuuluu verottajalle, EI POLIISILLE. Vasta kun selviää että harjoitetaan veronKIERTOA niin asia voidaan antaa poliisille. Joka siirtää sen takaisin verottajalle. Koska veron kerääminen sattuu olemaan verottajan ydinosaamisalueita.

Käytännössä korporaatiokommunistinen kokoomuspuolue on syyllinen siihen että mm verottaja ei tee taktisia iskuja sekä ilmiselvien veronkiertorikosten tutkintoja. Kokoomusministeri nimenomaan lopetti verottajan erityisyksikön jolle mm verottoman prostituution tutkinta ja verotus olisi sopinut parhaiten.

Jotta valtio saisi omansa, helsingissä pitäisi olla verottajan oma palvelupiste yhdistettynä lääkäripalveluihin ja prostituoitujen turvajärjestelyihin. Näin kaikki voittaisivat. Mutta valitettavasti Helsingin kaupungissa vallitsee vihervasemmistolainen hirviöhallinto. Jonka tarkoitus on hävittää rahaa, tuhota ihmisiä ja tuottaa maksimaalinen määrä pahaa mieltä että lääketeollisuudelle olisi kysyntää.

Ps Kesä ja ilotyttöjuttu lehdessä on jotenkin aika normaali kuvio
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Outo olio

Ei kai vain kukaan prostituoiduista nyt ole "pakolainen" ja asu kaupungin kämpässä ja sieltä käsin tehtaile bisneksiään?
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

MW

Quote from: Outo olio on 09.07.2015, 22:42:29
Ei kai vain kukaan prostituoiduista nyt ole "pakolainen" ja asu kaupungin kämpässä ja sieltä käsin tehtaile bisneksiään?

Kaupunki tuskin tietää, keitä heidän kämpissään enää asuu. Yhdellä kaikkein haavoittuvimmalle myönnetyllä, pimeästi jälleenvuokratulla kämpällä pyörittää helposti kymmenenkin jälleenvuokralaisen operaatiota, oli "työ" sitten prostituutio, ryöstely tai murtovarkaudet.

Toni R Jyväskylästä

QuoteYhtenä syynä naisten hyökkäävämpään kauppatapaan saattaa poliisin mukaan olla, että tarjontaa on enemmän kuin kysyntää.

En ole ikinä törmännyt "SEN" ylitarjontaan, ehkä vain afrikan kuningattarille ei löydy kysyntää.

MW

Quote from: Toni R Jyväskylästä on 09.07.2015, 22:59:47
QuoteYhtenä syynä naisten hyökkäävämpään kauppatapaan saattaa poliisin mukaan olla, että tarjontaa on enemmän kuin kysyntää.

En ole ikinä törmännyt "SEN" ylitarjontaan, ehkä vain afrikan kuningattarille ei löydy kysyntää.

En ole H:gin ilotyttötilannetta käynyt tarkastelemassa, mutta maailmalla, joka on nyt siis tulossa kylään, nämä katuhaukat ovat sieltä ravintoketjun alimmasta päästä. Vaatii vähän erikoisia tai voimallisia mieltymyksiä/puutteita ryhtyäkseen moisiin.

koli

Minkä takia kukaan ottaisi kadulta jonkun random huoran, kun netistä voi valita mieleisensä näköisen ja hintaisen naisen? Taitaa olla jotain vanhoja käpyjä, jotka eivät osaa nettiä käyttää tai muuten vaan retardeja, jotka noita katuhoroja käy painamassa.
Mörökölli

MacGyver

Quote from: HDRisto on 09.07.2015, 20:11:23

Jaa Kalevankadulla?. Paikallisia baareja en tunne enkä aio opetella koska niin harvoin on asiaa Helsinkiin, muualle kuin satamaan, lentokenttäkin on toistaiseksi vielä Vantaalla (ja Tampereeltakin pääsee vaikka minne). Mutta muistaakseni Eerikinkatu on se viereinen ja ainahan (muistellessani nuoruuttani josta on jo aikaa) siellä on parveillut alan ammattilaisia.
Mustia hutsuja Helsingissä?. Eipä ihme, siinä kuin venäläisetkään prot. Mutta miten joku Zürich voi olla täynnä heikäläisiä?.

Eerikinkadun päädyssä tuo on pornoluola Alcatraz. Sen edustalta Yrjönkatua pätkä ja Kalevankatua Mannerheimintielle, tuo väli mustaahuoraa täynnä viikonloppuiltaisin. Eikä tosiaan kauneimmaista päästä tarjonta. Luulenpa että tuo on se ydin johon lehtijuttukin viittaa.

Mikadon edustalla manskulla oli huoratoiminta aikoinaan, sitten taisi joku toimittaja tehdä jutun ja poliisi puuttui asiaan. Sitä myöten taisi tuo baarikin lopettaa. Olin jonkun kerran Mikadossa töissäkin (en myynyt muuta kuin rahapelejä) ja ne oli Venäjän ja baltian mimmejä jotka silloin oli tarjolla.

Kulttuurimono

Quote from: koli on 09.07.2015, 23:22:52
Minkä takia kukaan ottaisi kadulta jonkun random huoran, kun netistä voi valita mieleisensä näköisen ja hintaisen naisen? Taitaa olla jotain vanhoja käpyjä, jotka eivät osaa nettiä käyttää tai muuten vaan retardeja, jotka noita katuhoroja käy painamassa.

Kun tulet kännissä baarista ja saat suoran ehdotuksen se voi johtaa heräteostokseen. Vai alatko räpläämään kadulla älykännykkää ja etsimään seuraa netistä? Vai jonotat ensin taksia tai bussia ja sitten matkustat kotiin ja laskuhumalassa alat plärätä nettiä? Sitäpaitsi nettihutsuillakin on yleensä työaika eivätkä ota vastaan öisin känniläisiä. Ja netissä olevat kuvat ovat 90% feikkejä.
Persialaisen kalenterin mukaan 15-vuotias.

koli

Quote from: Kulttuurimono on 10.07.2015, 01:03:18
Quote from: koli on 09.07.2015, 23:22:52
Minkä takia kukaan ottaisi kadulta jonkun random huoran, kun netistä voi valita mieleisensä näköisen ja hintaisen naisen? Taitaa olla jotain vanhoja käpyjä, jotka eivät osaa nettiä käyttää tai muuten vaan retardeja, jotka noita katuhoroja käy painamassa.

Kun tulet kännissä baarista ja saat suoran ehdotuksen se voi johtaa heräteostokseen. Vai alatko räpläämään kadulla älykännykkää ja etsimään seuraa netistä? Vai jonotat ensin taksia tai bussia ja sitten matkustat kotiin ja laskuhumalassa alat plärätä nettiä? Sitäpaitsi nettihutsuillakin on yleensä työaika eivätkä ota vastaan öisin känniläisiä. Ja netissä olevat kuvat ovat 90% feikkejä.

No joo, totta tuo. Onhan näitä, jotka kaikenlaisiin heräteostoksiin humalassa alkaa, itse en moiseen ryhtyisi. Känniräpellyksestä maksaminen noin muutenkin olisi typerää.

Netissä voi katsoa arvostelut ja niiden perusteella valkata parhaan. Yleensä arvostelussa myös lukee, että onko kuvat feikit vai ei ja jos kuvat on feikit, niin arvostelussa lukee, että minkä näköinen eukko siellä sitten oli oikeasti.
Mörökölli

MacGyver

Täällähän näyttää olevan Homman huora-asiantuntijat paikalla :D.

Tosiaan mikä tekee tuosta Helsingin tilanteesta "ällöttävän", on se kun katsekontaktin välttely ei välttämättä auta. Tarjouksia tyrkytetään. Nämä huorat käyttäytyy kuin siitä ohi kulkevat olisivat tulleet varta vasten paikalle "huorakadullle". Vähän kuin menisit illalla Hampurin Reberbahnille.

Veikko

Se minua ihmetyttää, kun Iltalehti on huolestunut siitä, että "katuprostituutio on ulkomaalaistaustaisten naisten hallussa", jotka "entistä aggressiivisemmin pyydystävät asiakkaita", joiden suostumus on kuitenkin vapaaehtoista, mutta sen sijaan mitään huolta ei näytetä kannettavan siitä, että ulkomaalaistaustaiset miehet yhä useammin ja mitä aggressiivisemmin raiskaavat alaikäisiä tyttöjä ja täysikasvuisia naisia, jotka eivät ole mitenkään vapaaehtoisia seksiin.

Onko seksin myynti siis jotenkin paheksuttavampaa kuin pakottaminen siihen?  Vai onko kysymyksessä typerä seksismi? Vai onko tämän takana vain halu kääntää katseet pois todellisista ongelmista?
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos