News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2015-07-01 KHO: Oleskelulupaa ei olisi saanut hylätä puuttuvan asiakirjan takia

Started by koli, 01.07.2015, 14:24:43

Previous topic - Next topic

koli

QuoteKHO: Oleskelulupaa ei olisi saanut hylätä puuttuvan asiakirjan takia

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksen mukaan Somalian kansalaisen perhesideperustaista oleskelulupahakemusta ei olisi saanut hylätä puuttuvan matkustusasiakirjan vuoksi.

KHO:n mukaan hakija ei voisi saada Suomen hyväksymää matkustusasiakirjaa kotimaastaan. Tämän vuoksi hakijalta ei voitu edellyttää matkustusasiakirjaa ulkomaalaislain sanamuodon mukaisesti.

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt oleskelulupahakemuksen, koska hakija ei ollut esittänyt Suomen valtion hyväksymää matkustusasiakirjaa. KHO kumosi päätöksessä myös hallinto-oikeuden aiemman ratkaisun.

Ulkomaalaislain mukaan suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen ja Suomessa asuvan ulkomaalaisen perheenjäsenelle myönnetään lähtökohtaisesti oleskelulupa. Korkein hallinto-oikeus palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/79195-kho-oleskelulupaa-ei-olisi-saanut-hylata-puuttuvan-asiakirjan-takia
Mörökölli

Roope

QuoteValittaja on saapunut Suomeen vuonna 2006 ja hänelle on vuonna 2007 myönnetty jatkuva oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella. Oleskelulupahakemuksessa ja perheselvityslomakkeessa hakija ja valittaja ovat kertoneet tutustuneensa vuonna 2008 puhelimen välityksellä. Hakija on tavannut valittajan ensimmäisen kerran 12.6.2011 ja he ovat avioituneet 14.6.2011 Addis Abebassa, missä he ovat asuneet yhdessä vihkimisen jälkeen.
KHO:2015:107 1.7.2015
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

akez

Quote from: Roope on 01.07.2015, 14:40:27
Valittaja on saapunut Suomeen vuonna 2006 ja hänelle on vuonna 2007 myönnetty jatkuva oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella. ...

... koska ketään ei palauteta takaisin Somaliaan, oli suojeluntarvetta tai ei. Lupa-automaatti jakelee sitten oleskeluluvat ja perheenyhdistämiset voi käynnistää. Laaditut lait pyrkivät lisäksi suojelemaan ennen kaikkea hakijaa ja hänen intressejään, kuten tämäkin keissi osoittaa. Kanta-asukkaiden intresseistä viis.

Oikeampi linja olisi se, että yhdellekään somalialaiselle (tai afganistanilaiselle, irakilaiselle, syyrialaiselle etc.) ei myönnetä täällä turvapaikkaa tai oleskelulupaa jollakin suojeluperusteella. Perusteeksi voi tarvittaessa mainita, että Afrikka (ja Aasia) on iso manner. Suurempi kuin Ruotsi, jossa ex-pääministeri Reinfeldtin mukaan riittää hyvin tilaa maahanmuuttajille. Lisäksi kyse on turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä. Akuutin hädän jo loputtua on lähdetty omin luvin siirtolaisiksi muille mantereille. Usein vielä monien turvallisten maiden halki kulkien. Sitä ei voida sallia.

Apu kanavoitakoon tarvittaessa lähialueille.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Bienveillant

Quote from: Uuno Nuivanen on 01.07.2015, 14:50:34
Voikohan oleskelulupahakemusta hylätä enää mistään syystä?   ???
Enpä usko. Portit on nyt auki afrikkalaiselle ja lähi-itäiselle maahanmuutolle. Kuka vaan nyt keksii täältä anoa oleskelulupaa/turvapaikkaa, niin tervetuloa, free for all!
Sohvaltahuutelija

Ajattelija2008

Somalia on nyt rauhallinen maa. Jokainen Maahanmuuttoviraston myöntämä oleskelulupa on lainvastainen.

Kun perussuomalaiset ovat nyt hallituksessa, niin voisivatko he pakottaa Maahanmuuttoviraston vihdoin noudattamaan lakia? Eihän se käy, että valtion virasto kymmeniä vuosia rikkoo järjestelmällisesti lakia.

Durrur

Quote from: Ajattelija2008 on 01.07.2015, 15:34:21

Tässä tapauksessa oli maahanmuuttovirasto antanut kielteisen päätöksen, josta oli sitten valitettu. Tämän päätöksen oli sitten KHO kumonnut. Joku voisi kysyä, että mitä tämäkin pelleily on veronmaksajalle maksanut, koska käsittääkseni KHO ei ensimmäisenä viranomaisena valituksia käsittele. Raskaasti pitäisi vähentää valitusten mahdollisuutta, koska tämä valitusrumba on aivan naurettavaa pellilyä, joka tehokkaasti estää karkottamisen.

mikkoR

Jännä että näissä asioissa pienten muotoseikkojen vuoksi asioita palautetaan alempaan asteeseen käsittelyyn kun jokainen joka on ollut oikeudessa tietää millaista arpapeliä se on ja lakikirjalla voi heittää vesilintua koska perusteeksi voidaan aina napata joku yleisen periaatteen mukaan tai vakiintuneen käsityksen mukaan tai uskottavuuden mukaan tms. mikä vain sattuu sopimaan kulloiseenkin tilanteeseen.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Roope2

Tapauksessa KHO:2015:18

http://kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1423051223371.html

afganistanin (Rasima: Tämähän on vain yksittäistapaus, joten älä ota pulttia) kansalaisen A saamiin lapsenraiskaus-tuomioihin perustuva karkoitus ja maahantulokielto, tuli ilmi itselleni uusi  pakolaisuus-peruste:

A:n pakolaisasema on perustunut hänen äitinsä asemaan yksinäisenä haavoittuvana naisena ja yksinhuoltajana. UNHCR:n kiintiöpakolaisvalintaan liittyvien asiakirjojen mukaan A:n äiti on pakolaiseksi hakeutuessaan vedonnut elättäjän puutteeseen kotimaassaan. Pakolaisasema ei ole perustunut esimerkiksi perhettä uhanneeseen poliittiseen, etniseen tai uskonnolliseen vainoon.

...eli joissain hienoissa, kadehdittavissa ja pottunokkien opiksiotettavissa kulttuureissa yksinhuoltaja-äideistä tulee hylkiöitä, joiden täytyy paeta UNHCR:n pakolais-sateenvarjon alle turvaan.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Professori

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että oikeuslaitoksessamme ollaan sitä enemmän pihalla, mitä korkeampaan asemaan on noustu. Saimme jälleen kerran hyvän esimerkin: toivottavasti tästä KHO:n älynväläyksestä ei seuraa avoimet ovet somalien invaasiolle Suomeen.

Muistutan tässä yhteydessä KO:n Eeva Vuoresta, joka suoraan sanoi pitävänsä köyhän varkautta kovemmin rangaistavana kuin rikkaan tekemään. Perusteli näkemystään sillä, että köyhä varastaa tarpeeseensa, rikas ei..... :facepalm: 
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

tutkimus

Onneksi meillä on persu sisäministerinä kun Timo Soini tuon perussuomalaisten kannatuksen kannalta tärkeimmän ministerin salkun toisella valintavuorollaan perussuomalaisille otti niin maahanmuuttoviraston toiminta voidaan muuttaa järkeväksi...

...Sitten heräsin unesta ja ryhdyin taas kiroilemaan raskaasti.
Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

tutkimus

Tässä tapauksessa perhe olisi tullut yhdistää Addis Abebaan sillä he itsehän myöntävät että he ovat asuneet perheenä Addis Abebassa.

Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

acc

QuoteKHO: Oleskelulupaa ei olisi saanut hylätä puuttuvan asiakirjan takia

Ulkomaalaislain mukaan suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen ja Suomessa asuvan ulkomaalaisen perheenjäsenelle myönnetään lähtökohtaisesti oleskelulupa. Korkein hallinto-oikeus palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ja perheenjäseniä on rajaton määrä. Ja maahanpäässeillä perheenjäsenillä on lisää perheenjäseniä loputtomiin. Lakia pitäisi muuttaa siten, että perheenjäseniä tarkasteltaisiin yksilöinä. (Wink, wink kansanedustajat!)

Kysymys suojelutarpeesta voidaan ratkaista sillä, että jokainen suojelun tarpeessa oleva saa suojelun erityisellä Suomen rajojen ulkopuolella olevalla suojelualueella tai keskuksessa. Sellaisia ei vielä ole perustettu (jälleen wink, wink kansanedustajat!). Ratkaisu voisi vähentää todellista suojelutarvetta vailla olevien halukkuutta yrittää Suomeen suojelutarpeen varjolla. Siirtolaiseksi Suomeen haluavien tulisi hakea siirtolaisen asemaa Suomessa samaan tapaan kuin Kanadaan pyrkivien tulee tehdä.

EU:kin voisi tehdä jotain hyödyllistä ja käyttää neuvotteluvoimaansa ja perustaa laittomasti Eurooppaan asumaan pyrkiville suojelualueita. Libyan rannikolla on tilaa. Tosin siellä tarvitaan asevoimaa. Loputtomasti tilaa on Afrikassa. Sieltä voitaisiin hankkia vuokraamalla maata, jonne rakennettaisiin leirejä afrikkalaisille suojeltaville. (wink, wink mepit!)
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

2nd_generation_refugee

Miksi minun pitää hankkia euroja maksava passi, jos haluan matkustaa jonnekin. Minulla on jopa varaa siihen, mutta maahan tuleva elintasopakolainen ei tarvitse mitään. Onko tasa-arvoista?
"Suomalaisuus on hyvä kulttuuri suomalaisille"
Ei evakko vaan Karjalan pakolainen, vrt. Palestiinian pakolainen.

Blanc73

Quoteoleskeluluvan saaneen ja Suomessa asuvan ulkomaalaisen perheenjäsenelle myönnetään lähtökohtaisesti oleskelulupa

Ai että on kivaa. Kaikilla on oikeus tulla Suomeen, varsinkin afrikkalaisilla.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Durrur

Quote from: Roope2 on 02.07.2015, 11:36:50
Tapauksessa KHO:2015:18

http://kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1423051223371.html

afganistanin (Rasima: Tämähän on vain yksittäistapaus, joten älä ota pulttia) kansalaisen A saamiin lapsenraiskaus-tuomioihin perustuva karkoitus ja maahantulokielto, tuli ilmi itselleni uusi  pakolaisuus-peruste:

A:n pakolaisasema on perustunut hänen äitinsä asemaan yksinäisenä haavoittuvana naisena ja yksinhuoltajana. UNHCR:n kiintiöpakolaisvalintaan liittyvien asiakirjojen mukaan A:n äiti on pakolaiseksi hakeutuessaan vedonnut elättäjän puutteeseen kotimaassaan. Pakolaisasema ei ole perustunut esimerkiksi perhettä uhanneeseen poliittiseen, etniseen tai uskonnolliseen vainoon.

...eli joissain hienoissa, kadehdittavissa ja pottunokkien opiksiotettavissa kulttuureissa yksinhuoltaja-äideistä tulee hylkiöitä, joiden täytyy paeta UNHCR:n pakolais-sateenvarjon alle turvaan.

Jos en väärin ymmärtänyt, on äiti otettu maahan kirjaimellisesti sen takia, että tälle ei kotimaassaan ollut elättäjää. Kuka vielä kehtaa väittää, että sosiaalituen takia tänne tultaisiin, koska selvästihän tästäkin näkee sunnattoman vainon, joka pakolaisuuteen kuuluu.

Tämän lisäksi poika on otettu maahan, koska äiti on yksinäinen haavoittuva nainen, joka ilmeisesti tarvinnut miehen huolehtimaan tästä. Jos mä VHM:nä sanoisin jotain puoliksi näin sovinistista niin lynkkauspartiot olisi jo liikenteessä.

Tabula Rasa

Herää kysymys että miksi helvetissä tarvitaan näitä laitoksia kun kerran eivät oikeasti voi mihinkään vaikuttaa. Maleskeluluvasta on tullut automaatti, siihen ei kumileimasinta tarvitse. Eli kenkää perseelle koko mamuviraston väki. Palataan asiaan sitten kun saatte noita heivattua pois.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

rooster

Quote from: Professori on 02.07.2015, 12:35:16
Muistutan tässä yhteydessä KO:n Eeva Vuoresta, joka suoraan sanoi pitävänsä köyhän varkautta kovemmin rangaistavana kuin rikkaan tekemään. Perusteli näkemystään sillä, että köyhä varastaa tarpeeseensa, rikas ei..... :facepalm:
Erittäin mielenkiintoista. Löytyisikö tuolle lähdettä?

Lahti-Saloranta

QuoteKHO: Oleskelulupaa ei olisi saanut hylätä puuttuvan asiakirjan takia
Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksen mukaan Somalian kansalaisen perhesideperustaista oleskelulupahakemusta ei olisi saanut hylätä puuttuvan matkustusasiakirjan vuoksi.
KHO:n mukaan hakija ei voisi saada Suomen hyväksymää matkustusasiakirjaa kotimaastaan. Tämän vuoksi hakijalta ei voitu edellyttää matkustusasiakirjaa ulkomaalaislain sanamuodon mukaisesti.
Taannoinhan Jussia syytettiin vallan kolmijako-opin loukkauksesta kun arvosteli omaan asiaan liittyvää KO:n päätöstä. Nythän KHO rikkoo tuota samaa vallan kolmijako-oppia kun antaa lain sanamuodon vastaisen päätöksen. Ei liene KHO asia pohtia sitä onko jonkun ulkomailta tulleen ollut mahdollista hankkia joku Suomen lain edellyttämä paperi vai ei.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Ajattelija2008

Quote from: Durrur on 01.07.2015, 16:35:39
Quote from: Ajattelija2008 on 01.07.2015, 15:34:21
Somalia on nyt rauhallinen maa. Jokainen Maahanmuuttoviraston myöntämä oleskelulupa on lainvastainen.

Kun perussuomalaiset ovat nyt hallituksessa, niin voisivatko he pakottaa Maahanmuuttoviraston vihdoin noudattamaan lakia? Eihän se käy, että valtion virasto kymmeniä vuosia rikkoo järjestelmällisesti lakia.

Tässä tapauksessa oli maahanmuuttovirasto antanut kielteisen päätöksen, josta oli sitten valitettu. Tämän päätöksen oli sitten KHO kumonnut. Joku voisi kysyä, että mitä tämäkin pelleily on veronmaksajalle maksanut, koska käsittääkseni KHO ei ensimmäisenä viranomaisena valituksia käsittele. Raskaasti pitäisi vähentää valitusten mahdollisuutta, koska tämä valitusrumba on aivan naurettavaa pellilyä, joka tehokkaasti estää karkottamisen.

Pitää siis lisätä toivomus, että KHO pakotetaan noudattamaan lakia päätöksissään. Muistamme Pekka Hallbergin menettelyn, kun hän pyysi poliisia jättämään KHO:n päätöksen toteuttamatta.

LyijyS

QuoteMaahanmuuttovirasto joutuu käsittelemään uudestaan arviolta neljäkymmentä somaleille annettua kielteistä perheenyhdistämispäätöstä. Syynä on korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tuore päätös, jonka perusteella virasto ei olisi saanut hylätä perheenyhdistämishakemusta puutteellisten matkustusasiakirjojen vuoksi.

Maaliskuusta 2011 lähtien Maahanmuuttovirasto on hylännyt noin kaksisataa hakemusta sillä perusteella, ettei hakijalla ole ollut ulkomaalaislain vaatimaa matkustusasiakirjaa.

Käytännössä kyse on siitä, ettei Suomen valtio hyväksy luhistuneen Somalian passia viralliseksi matkustusasiakirjaksi, jonka ulkomaalaislaki vaatii. Virasto on joustanut asiakirjavaatimuksesta vain yksittäistapauksissa.

KHO:n mukaan oleskeluluvan epääminen yksistään tästä syystä ei ota riittävästi huomioon laillisesti Suomessa oleskelevan perheenkokoajan oikeutta perhe-elämään. Suomen hyväksymien papereiden puuttuminen johtuu usein myös hakijasta riippumattomista syistä.

Loput:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1438825933529

LyijyS

Ja omana kommenttina sanon, että vaikka persuja en itse  äänestänyt, niin uskallan kyllä jo nyt kritisoida, että tämän hallituksen alkutaival näyttää melkein pahemmalta mokutukselta mitä yhdenkään edellisen vaikka persut ovat hallituksessa. Käsittämätöntä. Ja tiedän kyllä, että vallan kolmijaon mukaisesti kansanedustajilla ei ole suoraa vaikutusvaltaa näihin KO:npäätöksiin, mutta kuitenkin.

tos

Quote from: LyijyS on 06.08.2015, 13:53:37
QuoteMaahanmuuttovirasto joutuu käsittelemään uudestaan arviolta neljäkymmentä somaleille annettua kielteistä perheenyhdistämispäätöstä. Syynä on korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tuore päätös, jonka perusteella virasto ei olisi saanut hylätä perheenyhdistämishakemusta puutteellisten matkustusasiakirjojen vuoksi.

Maaliskuusta 2011 lähtien Maahanmuuttovirasto on hylännyt noin kaksisataa hakemusta sillä perusteella, ettei hakijalla ole ollut ulkomaalaislain vaatimaa matkustusasiakirjaa.

Käytännössä kyse on siitä, ettei Suomen valtio hyväksy luhistuneen Somalian passia viralliseksi matkustusasiakirjaksi, jonka ulkomaalaislaki vaatii. Virasto on joustanut asiakirjavaatimuksesta vain yksittäistapauksissa.

KHO:n mukaan oleskeluluvan epääminen yksistään tästä syystä ei ota riittävästi huomioon laillisesti Suomessa oleskelevan perheenkokoajan oikeutta perhe-elämään. Suomen hyväksymien papereiden puuttuminen johtuu usein myös hakijasta riippumattomista syistä.

Loput:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1438825933529

Tulipas tästä uutisesta oikein hyvä ja lämmin olo. Onneksi persut hallituksessa hillitsemässä haittamaahanmuuttoa.

Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Blanc73

"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Roope2

Jos oikeusministeri olisi fiksu, hän kirjoituttaisi tämän yhdistämispykälän uusiksi, siten että KHO:n mielipidettä ei tarvita ja somalit pysyvät olinmaissaan. Samoin voisi käydä läpi aiemmat KHO:n myöntämät porsaanreiät ja tukkia ne.
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

Kemolitor

Hesarin jutusta:
Quote
Puhelimessa Suomen Somaliliiton puheenjohtaja Arshe Said riemastuu kuullessaan KHO:n päätöksestä. Hänen mielestään perheenyhdistämiset ovat ihmissoikeuskysymys ja lapsilla tulee olla oikeus vanhempiinsa.

Tuo on oikein hyvin sanottu. Sen sijaan, että lapsukaiset jäävät yppösen yksin Suomeen notkumaan ja odottelemaan vuosikausia perheenyhdistämispäätöstä, pitäisi pienokaiset välittömästi eli heti toimittaa vanhempiensa luo, missäpäin maailmaa vanhemmat sitten sattuvatkaan oleilemaan.

Reacher

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hs-kymmenia-somalien-perheenyhdistamisia-kasitellaan-uudelleen/703867/

QuoteMaahanmuuttovirasto käsittelee uudestaan arviolta neljäkymmentä somaleille annettua kielteistä perheenyhdistämispäätöstä, kertoo Helsingin Sanomat. Uudet käsittelyt johtuvat korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisusta, jonka mukaan perheenyhdistämishakemuksia ei olisi saanut hylätä puutteellisten matkustusasiakirjojen vuoksi.

Suomi ei ole hyväksynyt luhistuneen Somalian passia viralliseksi matkustusasiakirjaksi. KHO:n mukaan ratkaisu ei ole ottanut riittävästi huomioon laillisesti Suomessa oleskelevan oikeutta perhe-elämään.

Passipykälän vuoksi on annettu noin kaksisataa kielteistä päätöstä. Maahanmuuttoviraston uuteen käsittelyyn tulevat vain ne, joista on valitettu hallinto-oikeuksiin.

Suomessa asuu noin 17 000 somalinkielistä. Tätä nykyä suurin osa somaleista tulee Suomeen perheenyhdistämisen kautta.

Tulipa mieleen tämä: http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2015/07/12/jokainen-ihminen-on-laulun-arvoinen-2/

QuoteToiseksi eniten tuli Somaliasta, 657. Somalit ovat taitavasti huijanneet länsimaita jo 25 vuoden ajan. Siellä liikenteessä todennäköisesti kuolee enemmän ihmisiä kuin keskinäisissä nahisteluissa. Todennäköisyys kuolla Suomessa liikenneonnettomuudessa on suurempi kuin kuolla toisen klaanin tekemään murhaan omassa maassaan.

Somaliassa ei ole elämä muuttunut vaikeammaksi. Jostain syystä somalit saavat nykyään turvapaikan helpommin Suomesta kuin aiemmin. Viime vuonna 33 somalia sai turvapaikan 246 ratkaistusta tapauksesta. Suomen 17.000:sta somalista turvapaikan on saanut aikojen alusta alle 100. Työperäisiä somaleja ei ole tullut edes poikkeukseksi, joka vahvistaa säännön. Muutos leväperäisemmäksi tehtiin vuonna 2012. Turvapaikkatilastot osoittavat, että somalit ovat suurin yksittäinen maahanmuuttopuliveivaus, koska he eivät ole saaneet turvapaikkaa, mutta ovat saaneet jäädä.

Maastamuuttaja

Mitä vallan kolmijako-oppiin tulee, kannattaa ottaa huomioon, että Suomessa vaikuttaa lainoppineiden maanalainen demla-liike. Sen jäsenet vaikuttavat lainsäädännössä sekä toimeenpanovallan ja tuomiovallan elimissä. Demla ("Demokraattiset lakimiehet") syntyi joskus 50- tai 60-luvulla, ja sen ideologinen tausta oli (ja on?) vahvasti marxistinen.

Demlan potentiaalinen vaikutusvalta perustuu yhteiseen ideologiaan ja toimintaan kaikilla vallanjaon sektoreilla. Järjestön toiminnan tutkiminen olisi mielenkiintoinen kohde. Motivaatiota ei kuitenkaan löytyne lakihenkilöiden piiristä. Uraa ei kannata riskeerata. Asuntovelat maksamatta ja autokin tulisi vaihtaa uudempaan.