News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-06-17 Olli Immonen poseeraa Fb-kuvassa ää­rioi­keis­to­lais­ten kanssa

Started by Noottikriisi, 17.06.2015, 11:04:13

Previous topic - Next topic

Lahti-Saloranta

Tämä Immoskohu on jo paisunut sellaisiin mittasuhteisiin että asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys.
Kerrassaan uskomaton ajojahti median taholta.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Jukka Wallin

Ihmetelen näitä perussuomalaisten piirien puheenjohtajien haastatteluita. Kaikki ottavat kantaa yksityishenkilöinä, ellei ole pidetty kokousta jossa jonkun piirin jäsenyhdistykset yhdessä piirin hallituksen kautta ole päättäneet ottaa kantaa Olli Immosen kohulausuntoon.

Käsittääkseni ainakaan Helsingissä ei ole yksikään yhdistyksen hallitus/ jäsenkokous ole kokoontunut tekemään julkista lausuntoa. Joten Nuutti Hyttinen puhuu omissa nimissä.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Riukulehto

Quote from: James Hirvisaari on 27.07.2015, 16:58:09
Quote from: Mehud on 27.07.2015, 16:32:33
Haluan suuresti kiittää myös kansanedustaja Jari Ronkaista, joka radiossa antoi tukensa Immoselle.

Ronkainen onkin parasta A-ryhmää. Tunnen miehen, selkärankaa löytyy päinvastoin kuin normipersukarjalta.
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_hameen_piirin_puheenjohtaja_immosen_kirjoitus_puolueen_linjan_mukainen/8184002?ref=leiki-uup
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014


Blanc73

Quote from: nimierkki on 27.07.2015, 16:43:10
Jostain syystä Immonen ei edelleenkään näe tarpeelliseksi kertoa, että mitä hän oikein tarkoitti kirjoituksellaan, miten hän ymmärtää monikulttuurisuuden ja millaista yhteiskuntaa hän koettaa rakentaa. Nyt jos koska olisi näkyvyyttä tarjolla! Nyt voisi esittää syvälliset ja hienot analyysit integraatiosta, uskonnonvapaudesta, ihmisten liikkuvuudesta ja ties mistä, lehdet kyllä uutisoivat kaiken mitä Immonen viitsisi sanoa.

Samaa minäkin ihmettelen. Meille hommalaisille sitä ei tarvitse selittää, mutta suurelle yleisölle olisi hyvä kertoa mitä Immonen puheillaan tarkoitti. Nyt vihervasemmistolaiset lypsävät tästä kaiken poliittisen hyödyn irti kuten odottaa sopikin. Immonen on medialle ja vastustajille vain väline hyökkäykseen, joka muuttuu samalla hetkellä tarpeettomaksi nobodyksi, kun saa potkut puolueesta. Hirvisaari tästä hyvänä esimerkkinä.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Keza

Quote from: tos on 27.07.2015, 16:41:04
...Eli Silverang olisi valmis rikkomaan lakia, että saisi väärät mielipiteet omaavat työntekijät pois yrityksestään.
Rasismi kun ei sinänsä ole Suomessa vielä rikos.


Laki kuitenkin takaa vielä mielipiteiden vapauden Suomessa.

Ei sinänsä riko, puhuu johtoportaasta ja sieltä voi saada kenkää pelkän luottamuspulan takia. Työntekijät ovat eri juttu.

koli

Quote from: tutkimus on 27.07.2015, 16:21:54
Quote from: MacGyver on 27.07.2015, 16:10:58
"A-studio jatkaa aiheesta TV1:llä 27.7. klo 21.05. Vieraina Riikka Slunga-Poutsalo, perussuomalaisten kansanedustajat Simon Elo ja Vesa-Matti Saarakkala sekä perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen."

http://yle.fi/uutiset/puoluesihteeri_slunga-poutsalo_ei_ota_kantaa_immosen_kirjoitteluun/8184361

Halla-ahon jälkeen perussuomalaisten ajattelussaan johdonmukaisimmat ja mielipiteensä parhaiten ilmaisevat ykköstykit samassa studiossa.

Tynkkynen ja Saarakkala on jämäköitä ja asiansa osaavia miehiä, mutta Simon Elo on pelkkä lapanen ja lammas.

Kuten tästä nolosta selittelystä käy ilmi:
Quote from: Simon Elo on 20.07.2015, 22:55:31
Kun ei tunnu kaikki tietävän, niin sanotaanpa vielä:

Perussuomalaisten ministerien lisäksi perussuomalaiset suuren valiokunnan jäsenet äänestivät tätä esitystä vastaan.

Slunga-Poutsalo taas tekee ja sanoo, mitä Soini käskee.
Mörökölli

me

Quote from: kummastelija on 27.07.2015, 15:51:26
Olisipa mukavaa olle seuraavan YLE:n hallintoneuvoston kokouksessa kärpäsenä katossa. Hallintoneuvoston jäsen Immonen ottaa salkustaan listan YLE:läisten toimittelijoiden luonnehdintoja Immosesta: sodanlietsoja, rasisti, breivik, natsihenkinen, ihmisvihaaja, ynnä muuta.

Immonen kysyy pääjohtaja Kiviseltä: kuvaavatko nämä toimittelijoittesi luonnehdinnat mielestäsi minua? Sen jälkeen kun pääjohtelija Kivinen antaa ravattia rullaillen ympäripyöreän selityksen, Kivinen pyydetään huoneesta pous ja Immonen ottaa esiin miten YLE:n toimituksellista tasoa parannetaan mittavin järjestelyin uutistoimituksissa.

Äläs nyt liiottele Immosen valtaa. Todennäköisemmin Kivinen käskee Immosen pitämään turpansa kiinni ja pysymään herran nuhteeessa.

Isäntä ja loinen

Näitä mielenvikaisia paskahalvauksia tulee nyt semmoista tahtia, ettei ehdi alas ampumaan.

Quote
Jos jonkin yrityksen johtoon kuuluva julistaisi rasistisia näkemyksiään sosiaalisessa mediassa kansanedustaja Olli Immosen (ps.) tapaan, hän todennäköisesti saisi potkut.

Mitä ihmeen rasistisia näkemyksiä Immonen on muka julistanut?

Quote
Immonen kirjoitti Facebook-päivityksessään muun muassa "unelmoivansa vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän monikulttuurisuudeksi kutsutun painajaisen".

Tämäkö nyt on sitä rasistista julistamista? Mitä vikaa on vahvassa ja urheassa kansakunnassa? Ja kyllähän monikulttuurisuus on saanut esimerkiksi Ruotsissa painajaismaisia ilmenemismuotoja. Ei kai tätä voi kukaan kiistää?

Quote
– Jos meidän rajamme menevät kiinni, niin uskommeko ihan oikeasti, että ovia ei panna kiinni ulkomailla meidän yritystemme nenän edestä?

Kuka on laittamassa rajoja kiinni?

Quote
Silverang huomauttaa, että monien kotimaisten yritysten on jo oltava kansainvälisiä. Esimerkiksi tarvittavaa osaamista ei aina löydy Suomesta.

Kuka on vastustanut kansainvälisyyttä? Löytyykö tarvittavaa osaamista Somalian ja Irakin kaltaisista maista?

Quote
– Se, että joku luulee, että pitämällä jengi sinisilmäisenä, valkoisena ja blondina jotenkin auttaa, on hölmö ajatus, Silverang sanoo.

Miksi ihmeessä Silverang hourailee sinisilmäisistä, valkoisista blondeista?

Quote
– En keksi ketään, joka olisi suhtautunut kielteisesti näihin. Nykynuoret ja vähän vanhemmatkin ovat ihmisiä, joille oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus ovat itsestään selviä, Silverang kertoo.

Miksi oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus piti vetää mukaan tähän soppaan?

Voisiko presidentti pitää radiossa puheen ja käskeä kaikkia saatana rauhoittumaan? Toimittajat, poliitikot, toimitusjohtajat, taiteilijat, professorit...rauhoittukaa nyt herran tähden.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Nikolas

Quote from: xor_rox on 27.07.2015, 14:40:33

Immosen avauksen myötä toivottavasti vihdoin syntyy keskustelu monikulturismin todellisista kasvoista.


Härifrån tvättas:
Kirjoitelma 2015-07-27: Monikulttuurisuus

pekkaper

http://yle.fi/uutiset/rikosoikeuden_professori_immosen_kirjoitus_tuskin_rikos/8184098

"Rikosoikeuden professori: Immosen kirjoitus tuskin rikos"

Ja lisää kokkeja tätä keittoa hämmentämään. Median kannalta ikävästi vain tällä kertaa ei sitä rikosta näytä löytyvän.  :D
Soini ulos, sitten tulos!

Leijona78

Fobbaa on usein kritisoitu, mutta mielestäni Fobban FB-kommentti oli neutraali ja hyvin muotoiltu. Mulla ei ole siitä mitään pahaa sanottavaa.
"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

CaptainNuiva

No nyt sitten joku lahkolainen on pahoittanut mielensä ja tehnyt tekemään tutkintapyynnön poliisille joka tutkii onko rikosta tapahtunut.
Voi hyvää päivää sentään  :facepalm:

Poliisilla ei ole enää resursseja tutkia ihan oikeitakaan rikoksia mutta multikulttipaskan loukkaamista pitää rientää tutkailemaan oikein huolella  :facepalm:

Mahtanee olla joku P-Koreamaisen yhteiskunnan kasvatti tämä rikosilmon tekijä, vähintääkin DDR:n kannattajia.

Voi perkele näitä lapsia ja multikulttiuskojaan.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Shemeikka

Quote from: pekkaper on 27.07.2015, 17:07:52
http://yle.fi/uutiset/rikosoikeuden_professori_immosen_kirjoitus_tuskin_rikos/8184098

"Rikosoikeuden professori: Immosen kirjoitus tuskin rikos"

Ja lisää kokkeja tätä keittoa hämmentämään. Median kannalta ikävästi vain tällä kertaa ei sitä rikosta näytä löytyvän.  :D

OFF-TOPIC: luulisi rikosoikeuden professorin tietävän mikä rikkoo lakia ja mikä ei. Sana "tuskin" vihjaa proffan vain arvailevan, tai ehkä tuomiot Suomessa annetaan muilla perusteilla kuin lain pykälän rikkomisesta.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Eino P. Keravalta

MONIKULTTUURISUUSKIIHKOILU UHKAAMASSA DEMOKRATIAA!

Viime päivinä tuskin kukaan mediaa seuraava suomalainen on voinut välttyä huomaamasta kansanedustaja Olli Immosen ympärille luotua kohua. Pöyristymisten määrä ja laatu - tai laaduttomuus - on ylittänyt kaikki aiemmat, sinänsä kunnioitettavat ennätykset.

Pöyristyjät, paheksujat ja kaikki muutkin 'hyvät ihmiset' ovat olleet näkevinään Immosen muutaman lauseen kirjoituksessa kutsun väkivaltaiseen hyökkäykseen Suomessa asuvia ulkomaalaisia kohtaan, yhteyksiä massamurhaaja Anders Behring Breivikiin tai ylipäänsä kaikuja 1930-luvun Saksasta, jossa Kansallissosialistit nousivat valtaan osin arveluttavin keinoin.

Kun edustaja Immosen tekstin kuitenkin lukee, huomaa heti, että siinä ei millään muotoa kehoiteta väkivaltaan. Jos tekstin ajatuksen tiivistää, siinä lähinnä peräänkuulutetaan sitä, että suomalaiset saisivat jatkossakin päättää itse omista asioistaan omassa maassaan. Voi hyvällä syyllä olettaa, että miljoonat suomalaiset voivat tähän vaatimukseen yhtyä ja että kyseessä on pikemminkin universaali ja biologisen evoluution luoma, luonnollinen pyrkimys hallita omia ja oman yhteisönsä asioita. Ilman tällaista tendenssiä ei tälle planeetalle olisi syntynyt ainuttakaan sivilisaatiota, sillä sellaisen syntyminen edellyttää aina yhteisiä arvoja, joiden puitteissa yhteisö voi toimia. Jos Immosen tekstin kansalaisuus vaihdetaan, sen sisältöön yhtyvät riemumielin miljardit ihmiset tällä planeetalla.

Miksi sitten tästä itsestäänselvyyden maltillisesta lausumisesta on noussut tällainen valtava poru? Syitä lienee ainakin kaksi: ensinnäkin tämä on jatkumoa sille vihalle ja demonisoinnille, josta Perussuomalainen puolue on joutunut kärsimään jo monta vuotta. Kilpailevat puolueet ja vihervasemmiston kaappaama media käyttävät jokaisen mahdollisen ja mahdottoman tilaisuuden iskeä puukkoa Perussuomalaisten selkään. Tätä poliittista ja demokratiaa halveksivaa vainoa on jouduttu todistamaan jo monta vuotta, koska vastustajilla ei ole mitään asia-argumentteja, jolloin heidän ainoat keinonsa ovat likaisia käsittäen mustamaalausta, tahallista väärinymmärrystä, valehtelua ja poliittisen kilpailijan epäinhimillistämistä.

Toinen pääsyy on siinä, että Immosen lausunto on ymmärretty väärin joko tahallisesti tai tyhmyydestä johtuen. Kun Immonen puhui 'taistelusta', hän toki tarkoitti symbolista ja poliittista taistelua. Poliittiset vääristelijät tahtoivat tulkita tuon sanan tarkoittamaan veristä sotaa ja hyökkästä toisinajattelijoita kohtaan. Tässä he ehkä peilasivat omaa arvomaailmaansa, koska vihervasemmisto itse on aina ollut kärkäs ja innokas väkivallan käyttöön ja niinpä he tosissaan saattavat luulla, että isänmaalliset, rauhaa rakastavat tavalliset ihmiset ovat samanlaisia hirviöitä kuin he itsekin.

Toinen puoli asiaa on se, että Immosen sanat on pahuudesta käsin haluttukin ymmärtää väärin, sillä on ymmärretty, että Immonen puhui vain symbolisesta taistelusta eikä siitä voi pöyristyä. Niinpä on alhaisin motiivein ryhdytty väärintulkitsemaan viestin sisältöä, jotta siitä saataisiin suuren yleisön silmissä maalattua mahdollisimman vastenmielinen kuva.

Immosen viaton lausunto kuvaa siis vain ihmisen universaalia pyrkimystä päättää itse omista asioistaan ja jokainen rehellinen ihminen voi tunnustaa, että tällainen luontainen pyrkimys on hyödyllinen ja tarpeellinen niin yksilöille kuin kansoillekin. Kuitenkin valheellinen ja omista harhoistaan kärsivä vihervasemmisto on tuollaisen oikeutetun, luonnollisen ja hyödyllisen pyrkimyksen leimannut 'kansallismieliseksi kiihkoiluksi', vaikka Suomessa todellinen ongelma on monikulttuurisuuskiihkoilu.

Monikultturismi on poliittinen ääriliike, jolla ei ole Suomen kansan - tai minkään muunkaan kansan - tukea ja joka pohjimmiltaan on rasistinen hyökkäys kansan luontaista itsemääräämisoikeutta vastaan. Monikultturismikiihkoilusta on - hirvittävää kyllä - muodostunut Suomessa eräänlainen fanaattinen valtiouskonto, jota ei saa kyseenalaistaa. Immosen niskaansa saama sontalasti kertoo tästä hyvin: nykyisessä Suomessa valtiojohtomme tai media ei enää salli, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä asiasta, vaan orwelliaanisen pakkomonikulttuuristamisen nimissä meidän kaikkien on vannottava pakotetun multikulttifasismin nimiin.

Olli Immonen ei siis ole kiihkoilija, vaan kansan tuntojen julkituoja ja demokratian sankari. Kiihkoilijoita sen sijaan ovat esimerkiksi monikultturismikiihkoilija Alexander Stubb ja monikultturismikiihkoilija Juha Sipilä.

Timo Soinin on tässä oltava nyt poikkeuksellisen jämäkkä. Mikäli hän haluaa puolustaa demokratiaa, säilyttää puolueensa uskottavuuden ja varmistaa, että hänen puoluettaan äänestetään jatkossakin, hänen on toimittajia kohdatessaan naurettava tämä kohu kuoliaaksi.

Jos edes Immosen kirjoittamaa, maltillista ja universaaleja moraaliarvoja puoltavaa tekstiä ei saa tässä maassa lausua, olemme todella pelottavalla tiellä: Immosen kimppuun hyökänneiden totalitaristien sairasta vihaa tihkuvissa lausunnoissa on tosiaan aitoja kaikuja 30-luvun Saksasta ja sen vihasta sananvapautta, monimuotoisuutta, demokratiaa ja suvaitsevaisuutta kohtaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Tosiasiallinen Nuiva

Apua. Tähän ketjuun kirjoitetaan niin paljon, ettei tätä enää pysty lukemaan.  ;D
Non poteris veritatem

Panopticon

Quote from: Man in a Suit on 27.07.2015, 16:54:31
Quote from: Nuivanlinna on 27.07.2015, 16:46:52
Tämä on kyllä käsittämättömät mittasuhteet saavuttanut paskamyrsky, ei mulla muuta kunhan ihmettelen asiaa.

Olen samaa ällistellyt. Aiemmin tätä jo epäilin mutta nyt se on varmaa:
Lähes koko Arkadianmäen kööri, 100% kaikki toimittajat sekä iso kasa kaikenmaailman maailmanhalaajia ovat kaikki seinähulluja. Monikohan noista on oikeasti edes lukenut (ajatuksella) koko tekstin?

Koko causti on tyhjästä väännetty ja nyt sitä paisutetaan aivan utopistiseksi. Älyäisivät edes hävetä omaa kaksinaismoraaliaan mutta ei...

Joo samaa mieltä. Jotenkin tulee ton Kansainvälisen sanat mieleen. Kaikki maailman hyvät ihmiset käy taistoon sortovaltaa vastaan yhdespäin. Viimeinen taisto, jossa persut ja muut väärämieliset lyödään maanrakoon.

Jos tän koko performanssin psykopatologiaa funtsii, niin taustalla oli toki edelliset vaalit, jotka olivat kuin painajainen hyviksille. Paine kuplassa on kasvanut tektonisiin sfääreihin ja nyt tämä Immosen yksi fb-viesti puhkaisi korkin ja vapautti paineen. Paineen suuruutta ei voi kuin hämmästellä, koska vaalitulos ei ole todellisuudessa muuttanut mitään (ainakaan liittyen monikulttuuriuskonnon suhteen). Voi toki olla, että paremmin ajattelevilla on vain niin paljon latenttia vihaa, että se lisää painetta oli realimaailma millä tahansa mallilla.

Median ylireagoinnin taustalla on tietysi mätäkuu ja toimituksien täyttämät kesätoimittelijat. Parikymppiset on täynnä intoa ja metsästää sitä kovaa skuuppia, joka on paitsi kova juttu, mutta myös samalla murskaa Pimeyden Voimat. En edes osaa olla harmistunut parikymppisille toimittajille. Kaikki jolla on vähänkin sydäntä, on tuossa iässsä maailmanparantaja. Huolestunut olen lähinnä yli kolmikymppisistä, jotka eivät ole kasvaneet tuon vaiheen yli.

Mitä tulee muiden poliitikkojen reagointiin, niin tuskin yksikään avautuja on edes miettinyt koko tematiikkaa. Silloin lyödään, kun siihen on mahdollisuus. Ei sillä asialla ole niin väliä. Se on pelin henki. Eduskunnan kuppilassa jutustellaan ja naureskellaan kuten ennenkin.

Folio-osasto: Kuka muu uskoo, että alkuperäisen kommentin kirjoittaja on Timo Hännikäinen, eikä Olli Immonen?

Griffinvaari

Tänne on nyt pirun paha laittaa mitään kaikki hukkuu yleiseen pulinaan, mitenhän moderaatio pysyy kelkassa ? .
Se mihin kiinnittäisin kaustissa erityisesti huomiota on ylen toiminta, miten se tekee kärpäsestä härkastä ja juuri yleltä kuuntelemasni toimittajan esitys oli täysin peittelemätön hyökkäys perussuomalaista puoluetta vastaan (jonkunlainen päällikkö).
Nyt kun perussuomalaiset ovat siinä asemassa jossa jo kykenevät puuttumaan ko propaganda koneiston toimintaan ja toimittaja valintaan, olisi vain kohtuullista raivata ylen henkilöstöstä näin selvästi perussuomalaisia vastaan aatteellisesti "taistelevat" uutispäälliköt kortistoon jatkamaan ideologista "taisteluaan" .

rapa-nuiv

Luin koko ketjun läpi. Ja yksi ilmeinen poliittishistoriallinen kysymys on jäänyt vaille vastausta.

Mihin yhteyteen Immosen viesti liittyi ja kenelle se oli suunnattu ?

Immonen kirjoitti englanniksi. Eli ilmeiseti jollekin kansainväliselle kumppanille lähetety terveiset.
Jaxuhali !

P

Quote from: pekkaper on 27.07.2015, 16:35:22
Quote from: Riukulehto on 27.07.2015, 16:33:01
QuoteToimitusjohtaja: Rasistinen puhe toisi potkut

Nollatoleranssi on ainoa linja rasistiselle puheelle, sanoo pörssiyhtiö Technopoliksen toimitusjohtaja.

– Jos sinulla on valtaa, esimerkiksi viestinnällistä valtaa, ja et tässä tilanteessa käytä sitä, olet osa ongelmaa, Silverang sanoo.
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2015/07/27/toimitusjohtaja-rasistinen-puhe-toisi-potkut/20159467/12

Ja nyt tämä soppa laajenee jo pörssiyhtiöiden toimitusjohtajienkin mielipiteiden tivaamiseen.  :facepalm:

Ja löysivät yhden ääliön, joka ei osannut pitää päätään kiinni. Ei tässä ole saumaa firmoille kaivella goodwilliä, sillä kun toisaalle kumartaa, toisaalle pyllistää. Jos tuollaisesta postauksesta, josta on kyse Immosen kohdalla jaellaan Suomessa potkut, kyseeessä on laiton irtisanominen, osta firma joutuu maksumieheksi. Johtajasopimus yms. on tietysti toinen asia, mutta ymmärsin että puhutaan tavallisista duunareista.. Herää asiallinenkysymys millainen ääliö johtaakaan Tecnopolista? Ja miksi avaa suunsa tälläisessä sopassa?  :facepalm:
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Keza

Vaikka enemmistö täällä tuntuu iloitsevan Immosen Fb päivityksestä olen vähemmistön kanssa samaa mieltä siitä, ettei noin löysää ja tulkinnanvaraista tekstiä olisi kannattanut julkaista. Juuri kun Tapanilan, Porin ym tapausten takia suvaisevaisto oli joutunut puolustuskannalle ja keskustelu hallitsemattoman maahanmuuton haitoista murtautumassa julkiseen keskusteluun niin Immonen antaa suviksille syötön lapaan. Kun tuli mahdolliseksi leimata monikultturisuuskriitikot natsilarppaajiksi tulkitsemalla Immosen päivitystä kuin piru raamattua, se myös tehtiin ja kone pantiin täysille kieroksille. Tämä näkyy aivan suhteettomasta kohusta ja jutun nostamisessa aivan ykkösuutiseksi. Nyt ainoa toivo on, että vastapuolen "Immoset" lyövät niin pahasti yli, että sen tajuaa tyhmempikin ja tämä kohkaaminen aiheuttaa vastareaktion suuressa yleisössä.

Baritoni

Quote from: foobar on 27.07.2015, 16:40:53
Quote from: pekkaper on 27.07.2015, 16:35:22
Quote from: Riukulehto on 27.07.2015, 16:33:01
QuoteToimitusjohtaja: Rasistinen puhe toisi potkut

Jotenkin jäi mainitsematta että yrityksen johtotehtävissä mikä tahansa - perusteltu tai perustelematon epäluottamus on tyypillisesti kelvollinen syy potkujen antamiselle. Mitä sitten tulee tämän jälkeen harrastettuun aktiiviseen väärinymmärtämiseen, se on lähinnä säälittävää. Eivät ne Suomeen palkatut erityisasiantuntijat tänne ennenkään ole muuttaneet täällä vallitsevan monikulttuurin vaan työn perässä, ja ei niistä juuri harmiakaan ole ollut.

Ja olettaisin Silveranginkin sinällään tajuavan, että oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus nimenomaan eivät ole monikulttuurisuuden ylläpitämiä arvoja. Yhteiskunta voi olla toki monietninen, mutta monikulttuurinen yhteiskunta nimenomaan jakaa eriäviä oikeuksia ja velvollisuuksia syntyperän, viiteryhmän ja uskonnon perusteella. Olen töissä eräässä amerikkalaisessa yrityksessä ja yksi pääperiaatteista nimenomaan on se, ettei ketään kohdella eri tavoin kuin muita. Monikultturismin ytimessä olevat poikkeukselliset erityisjärjestelyt ja -myönnytykset esim. muslimeille olisivat juuri sellaista toimintaa.

Tästä saisi muuten mielenkiintoisen keissin. Kuka uskaltaisi antaa monoa poliittisen näkemyksen takia? Siitä voisi nousta melkoinen paskamyrsky.

CaptainNuiva

Mikä näitä multikulttivajakkeja oikein vaivaa?
Aivan kuin sopulilauma joka ryntäilee vaellusaikana paniikissa ympäriinsä toisaan talloen.

Tätä menoa en ihmettelisi jos joku vajakki tekisi protestiksi itsarin kauppatorilla muiden vajakkien kannustaessa jotta siitäs sait Immonen...

On näköjään niin että tässä maassa on yllättävän paljon aikuisina esiintyviä lapsenmielisiä.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Griffinvaari

Tecnopoliksen kurssi on muuten laskussa, antaa mennä vaan, tuollaisen toimitusjohtajan valinneelle omistajille ihan oikea suunta, halvalla pois vaan.

tutkimus

Quote from: Maailmanmies on 27.07.2015, 16:20:17
Quote from: törö on 27.07.2015, 16:16:26
QuoteImmonen Facebookissa: Oman puolueen selkäänpuukottajat eivät saa jatkossa tukeani

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072720096563_uu.shtml

Mä veikkaan, että Olli joutuu kattelemaan uutta puoluetta jo tällä viikolla, koska kohu alkaa olla jo hirvisaarimaisissa mittasuhteissa.

Pikkasen jos tajuaisi katua kännipostausta niin vaikuttaisi yhteistyökelpoiselta, mutta puolueen jakaminen omiin ja vihollisiin ei kyllä mene läpi. Puolue ei tykkää siitä että se yritetään rikkoa.

Ollin ongelma on se, ettei hän osaa esiintyä, ei puhua, ei perustella. Päivärinta vei Ollia kuin litran mittaa vuosi-pari sitten. Samoin Lola Odusoga vaalien alla.  Asia on kunnossa, mutta ei pidä lyödä ensin jos ei pysty ottamaan vastaan vastaiskuja.

Päivärinnan valhe että oli suomalainen se tukholman mellakoiden aloittaja ja koulun polttaja kun oikeasti oli suomen passin saanut suomeen muuttanut muslimi joka oli lähtenyt jengiläiseksi tukholmaan oli valhe jonka olisi pitänyt lopettaa Päivärinnan ura toimittajana ja muistaakseni kyseisen tyypin nimi oli kiertänyt jo Ruotsin vaihtoehto-medioissa.

Ollin olisi vain pitänyt sanoa se nimi tyyliin tarkoitatko x x:ää niin päivärinta olisi nolattu täysin ja taas monen suomalaisen silmät olisivat auenneet mutta Olli jäätyi täysin.

Ollin olisi pitänyt kirjoittaa kyseisen A-studion jälkeen vaikka blogi aiheesta tuoden esiin tyypin oikea nimi ja Päivärinnan valehtelu mutta Olli oli hiljaa.

Lola Odusogaa vastaan Olli oli alussa aika huono mutta paransi loppua kohti paljon niin että Lola Odusoga nolasi itsensä lopussa täysin josta tein aikanaan erillisen ketjunkin Ollia kehuakseni ja kyseiset asiat kuulemma levisivät myös Turun suunnalla baareissa eli osittain Lola Odusoga jäi valitsematta oman sekoilunsa takia.

Kun Olli Immonen tekee kirjoituksia ajatuksella niiin ne ovat yleensä laadukkaita mutta seurauksien ajattelu on huonoa niinkuin näimme kaverikuva-tapauksessa ja huonoa harkintaa on kun postaa liian ympäripyöreästi kirjoitettuja facebook-postauksia joita voi tulkita kuin piru raamattua.

Jokaista hommaan kirjoitettua kommenttia kohti kannattaa kirjoittaa 5 faktoja levittävää kommenttia muihin medioihin jos haluaa että maahanmuuttokriittisyys valtavirtaistuu.

Lahti-Saloranta

Quote from: Isäntä ja loinen on 27.07.2015, 17:04:57
Näitä mielenvikaisia paskahalvauksia tulee nyt semmoista tahtia, ettei ehdi alas ampumaan.
Quote
– En keksi ketään, joka olisi suhtautunut kielteisesti näihin. Nykynuoret ja vähän vanhemmatkin ovat ihmisiä, joille oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus ovat itsestään selviä, Silverang kertoo.
Tuntuvat ampuvan alas itse omat oksennuksensa. Toimitusjohtajahan aluksi haukkuu Immosen rasistiksi ja ties miksi ja antaa sitten synnimpäästön kun ei kerran keksi ketään joka suhtautuisi kielteisesti noihin yleviin ajatuksiin. Ei tule toimitusjohtajalle edes rasistiksi haukkumansa Olli mieleen.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

foobar

Quote from: P on 27.07.2015, 17:17:04
Quote from: pekkaper on 27.07.2015, 16:35:22
Quote from: Riukulehto on 27.07.2015, 16:33:01
QuoteToimitusjohtaja: Rasistinen puhe toisi potkut

Nollatoleranssi on ainoa linja rasistiselle puheelle, sanoo pörssiyhtiö Technopoliksen toimitusjohtaja.

– Jos sinulla on valtaa, esimerkiksi viestinnällistä valtaa, ja et tässä tilanteessa käytä sitä, olet osa ongelmaa, Silverang sanoo.
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2015/07/27/toimitusjohtaja-rasistinen-puhe-toisi-potkut/20159467/12

Ja nyt tämä soppa laajenee jo pörssiyhtiöiden toimitusjohtajienkin mielipiteiden tivaamiseen.  :facepalm:

Ja löysivät yhden ääliön, joka ei osannut pitää päätään kiinni. Ei tässä ole saumaa firmoille kaivella goodwilliä, sillä kun toisaalle kumartaa, toisaalle pyllistää. Jos tuollaisesta postauksesta, josta on kyse Immosen kohdalla jaellaan Suomessa potkut, kyseeessä on laiton irtisanominen, osta firma joutuu maksumieheksi. Johtajasopimus yms. on tietysti toinen asia, mutta ymmärsin että puhutaan tavallisista duunareista.. Herää asiallinenkysymys millainen ääliö johtaakaan Tecnopolista? Ja miksi avaa suunsa tälläisessä sopassa?  :facepalm:

Technopoliksesta puhuttaessa on muuten hyvä ymmärtää että sen bisnes on oleellisesti yrityksille tilojen vuokrausta, vaikka nimestä voisi päätellä toisinkin. Varsinaiset innovaatiot tekevät Technopoliksen tiloissa toimivat yritykset. Itse tilanvuokrausbisnestä en ole kovin korkean jalostusasteen toiminnaksi koskaan noteerannut, mutta nimensä ja toimipaikkojensa sijainnin ansiosta Technopolis saa jotenkin silti osansa tästä gloriasta...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Ernst

Quote from: Shemeikka on 27.07.2015, 16:26:33
Ei mustan audin hurma voi puoluejohdon päätä niin pahasti sekoittaa.

Mustan Audin takapenkillä on ilmastointi, lämmitys ja tuuletus sekä hieromatoiminto. Pää ei ehkä sekoa, mutta...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

rähmis

Kuulinko äsken oikein, että YLEn radion Ykkösaamussa huomenna aamukahdeksan jälkeen olisi Tuomioja ja Halla-aho?

Shemeikka

QuoteNykynuoret ja vähän vanhemmatkin ovat ihmisiä, joille oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus ovat itsestään selviä, Silverang kertoo.

Varmasti totta, kaikki ihmiset nyt ja menneisyydessä eläneet ovat mielestään tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta kannattavia. Ongelma on se, että "oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon" määritelmät muuttuvat aikojen ja ihmisten mukana.

Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen