News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-05-23 YLE: Veripalvelu etsii monikulttuurisia verenluovuttajia

Started by tutkimus, 23.05.2015, 17:11:27

Previous topic - Next topic

Shemeikka

Veripalvelu ilmoittaa monikulttuurisen veren etsinnästä sivuillaan.

Quote
Eri etnistä taustaa olevia luovuttajia tarvitaan

Eri väestöissä voi esiintyä juuri heille ominaisia veriryhmiä, joita ei löydy juuri lainkaan muihin väestöryhmiin kuuluvilta. Joillekin potilaille on verivalmisteiden löytämiseksi erikseen etsittävä sopivia luovuttajia. Suomessa tarvitaan erityisesti afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia.

Veriryhmät ovat veren punasolujen ominaisuuksiin perustuvia ryhmittelyjä. Veriryhmäjärjestelmiä on yli 30, joista kaksi tärkeintä ja tunnetuinta ovat ABO- ja Rhesus-veriryhmäjärjestelmät. Veriryhmät ovat perinnöllisiä ja eri etnisten väestöryhmien välillä on veriryhmäeroja vaihtelevassa määrin.

Erityisesti afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia tarvitaan

Afrikkalaistaustaisilla henkilöillä esiintyy sellaisia harvinaisia veriryhmiä tai veriryhmäyhdistelmiä, joita ei käytännössä löydy suomalaistaustaisesta väestössä. Afrikkalaistaustaisten potilaiden määrä Suomessa lisääntyy ja heille on myös erikoistilanteissa löydyttävä sopivia verivalmisteita verenvuotojen ja anemian hoitoon. Esimerkiksi sirppisoluanemian vuoksi toistuvia punasolusiirtoja tarvitsevia potilaita on enemmän afrikkalaista syntyperää olevilla henkilöillä kuin muissa väestöryhmissä. Monessa eurooppalaisessa maassa pyritään nykyään aktiivisesti rekrytoimaan verenluovuttajia eri etnisten vähemmistöjen keskuudessa. Myös Veripalvelu toivoo lisää afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia.

Mikäli potilas on syntyisin Suomen lähimmistä naapurimaista, erot veriryhmissä ovat pienet, joten sopiva luovuttaja yleensä löytyy.

Loput linkin takaa: https://www.veripalvelu.fi/verenluovutus/luovuta-verta/eri-etnist%C3%A4-taustaa-olevia-luovuttajia-etsit%C3%A4%C3%A4n
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen


PO84

Jonkun pitäisi käydä kertomassa Veripalvelun rotutohtoreille, ettei ihmisryhmien välillä ole ihonväriä syvällisempiä perinnöllisiä eroja :flowerhat:
En ole minkään järjestön virallinen edustaja - edustan vain itseäni.

Tapza

Jonkin tietyn veripussin valitseminen jollekin tietylle potilaalle on rasismia. Kaikki veret ovat yhtä arvokkaita.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Uuno Nuivanen

QuoteAfrikkalaistaustaisten potilaiden määrä Suomessa lisääntyy ja heille on myös erikoistilanteissa löydyttävä sopivia verivalmisteita verenvuotojen ja anemian hoitoon. Esimerkiksi sirppisoluanemian vuoksi toistuvia punasolusiirtoja tarvitsevia potilaita on enemmän afrikkalaista syntyperää olevilla henkilöillä kuin muissa väestöryhmissä.

Kuulostaa kalliilta. No, ainahan vanhuksilta voi leikata vähän lisää, he eivät valita.

newspeak

Johan SPR:llä on joka kylässä vokit pullollaan reippaita nuoria miehiä veren pumppaamiseksi. Menkööt sinne. Hesari voi tehdä ainakin minun puolestani tempauksesta vielä ylistävän mokutuskirjoitelmankin. Ihan positiivista jos välillä imetään kuiviin muitakin kuin suomalaisia veronmaksajia.

guest1783

Afrikkalaiset (käytännössä somalit) eivät käy luovuttamassa verta siksikään, koska siitä ei makseta? Epäilemättä tässä(kin) kohtaa tehdään kohta poikkeus - eksoottisempien veriryhmien luovuttajat rupeavat saamaan rahakorvauksen verestään, mutta pottunokkien suonia isketään entiseen tapaan mehua ja keksiä vastaan (ja ei, en ole sitä mieltä, että kenenkään pitäisi saada luovuttamastaan verestä taloudellista hyötyä).

l'uomo normale

Quote from: Uuno Nuivanen on 16.03.2016, 13:53:05
QuoteAfrikkalaistaustaisten potilaiden määrä Suomessa lisääntyy ja heille on myös erikoistilanteissa löydyttävä sopivia verivalmisteita verenvuotojen ja anemian hoitoon. Esimerkiksi sirppisoluanemian vuoksi toistuvia punasolusiirtoja tarvitsevia potilaita on enemmän afrikkalaista syntyperää olevilla henkilöillä kuin muissa väestöryhmissä.

Kuulostaa kalliilta. No, ainahan vanhuksilta voi leikata vähän lisää, he eivät valita.

Jos saataisiin malariaa taas vähän Suomeenkin (joskus 1700-luvulla oli "horkkaa" enemmänkin), sirppisoluanemiaa aiheuttavasta geenistä olisi täälläkin hyötyä.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Melbac

Quote from: internetsi on 31.10.2015, 23:13:41
Mokuttajakin joutuu myöntämään sen, että levittää valheellista tietoa. Otetaan toiseksi esimerkiksi leukemia ja luuydinluovutus. Luovuttajan pitää olla samaa rotua kuin vastaanottajan.

Jos aito suvakki sairastuu leukemiaan, niin minun puolestani hänelle voidaan antaa kenen luuydintä tahansa ja siirto menee päin persettä. Suvakki varmaan olisi harmissaan, mutta hänelle voi vaan sanoa, ettei rotuja teidän mukaanne ollut olemassa joten vittuako siinä poraat.

Hyvä esimerkki siitä, kuinka luonnontieteet jyrää suvakin pseudohumaaniuuden.
Tuota,eikös sun pidä yleensäkkin olla ns yhteensopiva sen luovuttajan kanssa olit sitten valkoihoinen tai tummaihoinen?.

Skeptikko

Quote from: Shemeikka on 16.03.2016, 13:37:37
Quote
Esimerkiksi sirppisoluanemian vuoksi toistuvia punasolusiirtoja tarvitsevia potilaita on enemmän afrikkalaista syntyperää olevilla henkilöillä kuin muissa väestöryhmissä. Monessa eurooppalaisessa maassa pyritään nykyään aktiivisesti rekrytoimaan verenluovuttajia eri etnisten vähemmistöjen keskuudessa. Myös Veripalvelu toivoo lisää afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia.

Kelpaavatkohan Afrikasta tulleet HIV-riskin yms takia verenluovuttajiksi? Joissain Afrikan maissahan kolmasosalla väestöstä on HIV. Ja varsin suuri osa afrikkalaisista varmaan myös harrastaa seksiäkin toisten afrikkalaisten kanssa, mikä oli ainakin ennen verenluovutuseste.

Saisivat kyllä karsia geneettisellä seulonnolla mm. sirppisoluanemian ja joidenkin muiden viheliäisten sairauksien leviämistä. Esimerkiksi kaikille raskaana oleville naisille ja/tai sikiöille voitaisiin tehdä DNA-testi ja tarjota aborttia, jos syntyvä lapsi olisi sairas ja/tai sairautta aiheuttavan geenin oireetonkin kantaja.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Spesialisti

Nykyeurooppalaiset ovat luultavasti enemmän neandertalilaisten jälkeläisiä kuin poliittisesti korrekti tiedeyhteisö suostuu tunnustamaan. Meillä on hyvin vähän yhteistä somalien kanssa ulkoisesti ja henkisesti. Rotukumppanius on mielestäni melko kaukaa haettua haihattelua kun vertailee somalin ja vaikka Vesa Keskisen lärviä keskenään.

Skeptikko

Quote from: Spesialisti on 16.03.2016, 14:50:03
Nykyeurooppalaiset ovat luultavasti enemmän neandertalilaisten jälkeläisiä kuin poliittisesti korrekti tiedeyhteisö suostuu tunnustamaan. Meillä on hyvin vähän yhteistä somalien kanssa ulkoisesti ja henkisesti. Rotukumppanius on mielestäni melko kaukaa haettua haihattelua kun vertailee somalin ja vaikka Vesa Keskisen lärviä keskenään.

Minusta kyllä somalit muistuttavat ulkonäöllisesti eurooppalaisia monessa mielessä enemmän kuin jotkut lättänenäisemmät afrikkalaiset kansat. Somalit kai ovat muutenkin jonkinlainen rotusekoitus. Tätä taustaa vasten on jossain määrin yllättävää, että muistaakseni Afrikan sisällä vertaillessa, somalien keskimääräisen älykkyyden on arvioitu olevan sieltä matalammassa päässä.

PS, onko somaleilla oikeasti tehty kunnollisia älykkyystutkimuksia - vai perustuvatko kaikki arviot johonkin naapurimaiden keskiarvoista tehtyyn arvioon?

PS 2, rotutohtori Carleton S. Coon, laski somalit ja pohjois-afrikkalaiset kuuluvan kaukasoidirotuun:

Carleton S. Coon
https://en.wikipedia.org/wiki/Carleton_S._Coon

PS 3, tuli vastaan jotain juttuja somalien geeneistä:

European Journal of Human Genetics - High frequencies of Y chromosome lineages characterized by E3b1, DYS19-11, DYS392-12 in Somali males
http://www.nature.com/ejhg/journal/v13/n7/full/5201390a.html

Quote
East Africans are more related to Eurasians than to other African populations.1, 2, 3 Investigations of Y chromosome markers have shown that the East African populations were not significantly affected by the east bound Bantu expansion that took place approximately 3500 years ago, while a significant contact to Arab and Middle East populations can be deduced from the present distribution of the Y chromosomes in these areas.4, 5 The Y chromosome haplogroup E3a is found at high frequencies in the sub-Saharan, Bantu-speaking populations but at low frequencies in East Africa, while Eurasian haplogroups like J and K are found at various frequencies in East Africa.3, 4, 6, 7, 8, 9

Human genetic clustering - Wikipedia, the free encyclopedia
https://en.wikipedia.org/wiki/Human_genetic_clustering

Quote
Ethiopians have closer genetic affinity with Armenians and Norwegians than with Bantu populations.[41] Similarly, Somalis are genetically more similar to Gulf Arab populations than to other populations in Africa.[42]

A genomic sketch of the Horn of Africa - Gene Expression
http://blogs.discovermagazine.com/gnxp/2011/06/a-genomic-sketch-of-the-horn-of-africa/#.VuleAF997RY

En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Golimar

QuoteVeripalvelu on ryhtynyt kampanjoimaan afrikkalaistaustaisten verenluovuttajien löytämiseksi, SPR tiedottaa. Tällä hetkellä heitä on liian vähän suhteessa väestöryhmän kokoon ja potilaiden määrään.

Vaikka verenluovuttajan etnisellä taustalla ei yleensä ole merkitystä verensiirtohoidossa, tietyissä tapauksissa potilaalla on harvinainen veriryhmä tai veriryhmäyhdistelmä, jollainen löytyy todennäköisimmin saman syntyperän luovuttajalta.

Ominaisia veriryhmiä

Verensiirroissa potilaalle annetaan aina ensisijaisesti hänen oman veriryhmänsä verta. O negatiivinen on ns. hätäverta, jota voidaan antaa kaikille potilaille hätätilanteissa. Tavallisesti luovuttajan etnisellä taustalla ei ole merkitystä, koska tärkeimmät ABO- ja Rh -veriryhmäominaisuudet ovat kaikilla ihmisillä samat.

Veriryhmäjärjestelmiä on näiden lisäksi kuitenkin kymmeniä muitakin, ja maailmanlaajuisesti ihmisillä esiintyy jopa satoja erilaisia veriryhmäyhdistelmiä.

Esimerkiksi suomalaisella kantaväestöllä on heille ominaisia harvinaisia veriryhmiä. Osalta säännöllisistä verenluovuttajista tutkitaan veriryhmätekijöitä laajemmin, minkä ansiosta on löytynyt myös harvinaisten veriryhmien luovuttajia.

Erityisesti afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia tarvitaan nyt SPR:n mukaan Suomessa lisää, osin heidän kasvavan väestöosuutensa ja osin heillä esiintyvien harvinaisten veriryhmien takia. Esimerkiksi U negatiivinen veriryhmä on nimenomaan afrikkalaissyntyisillä esiintyvä harvinainen veriryhmä (esiintyvyys alle 1 %), mutta yhtään tällaista verenluovuttajaa ei vielä ole löytynyt Suomesta.

Harvinaisemmat veriryhmät aiheuttavat haasteita erityisesti, jos potilaalla on sairaus, joka vaatii säännöllistä verensiirtohoitoa, kertoo Veripalvelun erikoislääkäri Susanne Ekblom-Kullberg.

- Jos potilas tarvitsee verensiirtoja toistuvasti tai suuria määriä kerralla, kuten joidenkin sirppisoluanemia- ja talassemiapotilaiden kohdalla, sopivia luovuttajia voi löytyä helpommin samasta etnisestä ryhmästä. Sirppisoluanemiaa esiintyy afrikkalaistaustaisilla enemmän kuin muilla, joten on äärimmäisen tärkeää, että verenluovuttajien joukossa olisi myös heille sopivia luovuttajia.

Erityisesti toisen polven

Lisääntyvän maahanmuuton myötä muissakin länsimaissa on ryhdytty samankaltaisiin toimiin, SPR kertoo tiedotteessaan.

- Suomessa maahanmuutto on toistaiseksi vielä melko pienimuotoista moniin Euroopan maihin verrattuna, mutta erityisesti pääkaupunkiseudulla jo merkittävä ja kasvava osa väestöstä on afrikkalaistaustaisia. Aktiivisella rekrytoimisella pyrimme varautumaan yhä paremmin tulevaisuuden tarpeisiin, Ekblom-Kullberg kertoo.

Veripalvelu toivoo saavansa uusia verenluovuttajia erityisesti Suomessa syntyneistä, ns. toisen polven afrikkalaistaustaisista. Verenluovuttajan on pystyttävä täyttämään terveyskysely suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Malaria-alueella syntyneiltä tai siellä alle 5-vuotiaana asuneilta puolestaan otetaan ensimmäisellä kerralla ainoastaan malariavasta-ainetesti.

(naps)

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802232200766955_u0.shtml

Rokka

Quote..VERENSIIRROISSA potilas saa ensisijaisesti oman veriryhmänsä verta. Tärkeimmät veriryhmät eli ABO ja Rh ovat kaikilla ihmisillä samat, mutta veriryhmiä on kymmeniä muitakin.

Afrikkalaistaustaisilla on esimerkiksi veriryhmää U negatiivinen, mutta Suomesta ei ole löytynyt vielä yhtään verenluovuttajaa, joka kuuluisi tähän veriryhmään.

Luovuttajia kuitenkin tarvittaisiin, koska afrikkalaistaustaisten määrä kasvaa Suomessa, ja pääkaupunkiseudulla heitä on jo merkittävä osa väestöstä.
...

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005647727.html

Tästä taitaa tulla tasaisesti uutisjuttu vuoden välein, mutta ei tuolla haulla nyt löytynyt yhtään. Hienoa kehäajattelua, tarvitsemme lisää maahanmuuttajia Afrikasta, koska meillä on maahanmuuttajia Afrikasta. Mitä enemmän meille tulee niitä potentiaalisia verenluovuttajia, sitä enemmän meillä on myös niitä potentiaalisia veren tarvitsijoita. Kyllä me tienataan tällä, siitä ei ole epäselvyyttä. Ainakin SPR tienaa.
Olisiko mahdollista perustaa verenluovutuspisteitä sinne Afrikan mantereelle ja lähettää kerätty veri tänne eurooppaan. Mihin niitä verenluovuttajia täällä tarvitaan?


Ari-Lee

QuoteMihin niitä verenluovuttajia täällä tarvitaan?

Kansanvaihtajiksi, työvoimapulaksi, rahastusmateriaaliksi ja verenluovuttajiksi kaltaisilleen. Sama funktio kuin tulkkauspalveluissa. Älynväläyksen kannattajat tulisi tutkituttaa huolella.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Shemeikka

Kun etsitään "afrikkalaistaustaisia" verenluovuttajia, eivät varmaankaan buurit/afrikaanerit, afrikanintialaiset taikka Maghrebin arabit kelpaa, vaan musta neekeri on hakusessa.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Rokka

Minä epäilen, että verenluovuttaminen ei ole mitenkään kovin suosittua afrikasta tai lähi-idästä tulevien maahanmuuttajien keskuudessa.
Tämä on ihan oma mutuilua, joka ei perustu tietenkään mihinkään galluppiin tai tutkimustulokseen.
Pohjaan mielipiteeni siihen, että Jos esim. somalit, irakilaiset tai afgaanit kävisivät luovuttamassa verta, saisimme ihan varmasti lukea siitä sankariteosta yleltä, hesarista ja muutamasta muusta mediasta.

Siili

Quote from: Rokka on 20.04.2018, 13:34:54
Minä epäilen, että verenluovuttaminen ei ole mitenkään kovin suosittua afrikasta tai lähi-idästä tulevien maahanmuuttajien keskuudessa.

Vaatii ainakin muutaman sukupolven, ennen kuin suku- ja klaanikeskeiseen ajatteluun pesiytyy idea yleisestä edusta.

Luka Mokonesi

Luovuttajan täytyy myös tietysti täyttää tietyt kriteerit, eli jonkun murto-osan mahdollisista luovuttajista saattaa sulkea pois mahdolliset veriteitse tarttuvat taudit yms. Tämä murto-osa saattaa taasen olla himpun verran korkeampi monikulttuuristen luovuttajien parissa.
"Maapallon elämä on kestänyt suurempia muutoksia kuin mitä ihminen on nähnyt. Maapallo selviää hyvin ihmisestä ja on täällä vielä kauan ihmisen jälkeenkin." -mannym

"Gustafsson on asunut Bangkokissa 57 vuotta, mutta sanoo yhä olevansa farang." -HS-

newspeak

Quote from: Rokka on 20.04.2018, 13:34:54
Minä epäilen, että verenluovuttaminen ei ole mitenkään kovin suosittua afrikasta tai lähi-idästä tulevien maahanmuuttajien keskuudessa.
Tämä on ihan oma mutuilua, joka ei perustu tietenkään mihinkään galluppiin tai tutkimustulokseen.
Pohjaan mielipiteeni siihen, että Jos esim. somalit, irakilaiset tai afgaanit kävisivät luovuttamassa verta, saisimme ihan varmasti lukea siitä sankariteosta yleltä, hesarista ja muutamasta muusta mediasta.

On varmaankin ihan hyvä, ettei afrikkalaisia verituotteita kärrätä tänne, kun miettii kuinka monissa maissa siellä HIV on kansansairaus. Länsimaissa tulee poru jo, kun riskiryhmiä ei päästetä luovuttamaan. Se on kuulemma syrjintää, kun ei pääse levittämään kuolemantautejaan.

Lalli IsoTalo

Veripalvelu etsii monikulttuurisia verenluovuttajia
Quote from: Shemeikka on 20.04.2018, 13:10:43
... musta neekeri on hakusessa.

Monikulttuurinen = musta neekeri

MOT
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Ari-Lee

Quote from: Lalli IsoTalo on 20.04.2018, 16:28:49
Veripalvelu etsii monikulttuurisia verenluovuttajia
Quote from: Shemeikka on 20.04.2018, 13:10:43
... musta neekeri on hakusessa.

Monikulttuurinen = musta neekeri

MOT

Nyt se sitten on virallisesti julkaistu, että monikulttuurisuus on veressä, perimässä ja ihonvärissä. Selvä.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

P

Quote from: newspeak on 16.03.2016, 13:58:06
Johan SPR:llä on joka kylässä vokit pullollaan reippaita nuoria miehiä veren pumppaamiseksi. Menkööt sinne. Hesari voi tehdä ainakin minun puolestani tempauksesta vielä ylistävän mokutuskirjoitelmankin. Ihan positiivista jos välillä imetään kuiviin muitakin kuin suomalaisia veronmaksajia.

Ihme juttu, että VOKeista eivät saa pussintäytettä?  Varmaan motivointi ei toimi? Pitää selittää, että jos muhis puukottaa abdia, niin kafiiriveri ei välttämättä toimi?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

foobar

Hesarin kommenteissa osataan progressiivisesti syyllistää suomalaisia siitä että ovat haluttomia luovuttamaan verta uussuomalaisille. Yritin kahteen kertaan kommentoida että eiköhän tässä näiden verityyppien puutteeseen ole syynä se, että afrikkalaiset ovat itse kiinnostumattomia luovuttamaan verta, mutta kumpikaan viesti ei yllättäen mennyt läpi.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Ari-Lee

Quote from: foobar on 20.04.2018, 16:57:54
Hesarin kommenteissa osataan progressiivisesti syyllistää suomalaisia siitä että ovat haluttomia luovuttamaan verta uussuomalaisille. Yritin kahteen kertaan kommentoida että eiköhän tässä näiden verityyppien puutteeseen ole syynä se, että afrikkalaiset ovat itse kiinnostumattomia luovuttamaan verta, mutta kumpikaan viesti ei yllättäen mennyt läpi.

Agendan vastaiset kommentit eivät läpäise ennakkosensuuria. M.O.T
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Ernst

Quote from: P on 20.04.2018, 16:51:29

Ihme juttu, että VOKeista eivät saa pussintäytettä?  Varmaan motivointi ei toimi? Pitää selittää, että jos muhis puukottaa abdia, niin kafiiriveri ei välttämättä toimi?

Sivistyneen ihmisen on usein vaikeata käsittää
kuinka suurta osaa pelko ja taikausko esittää
Luonnonkansan sydämessä
viitakon syvydeessä
varsinkin kun vikaa ei oo
poppamiesten kyvykkyydessä
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

newspeak

Quote from: P on 20.04.2018, 16:51:29
Quote from: newspeak on 16.03.2016, 13:58:06
Johan SPR:llä on joka kylässä vokit pullollaan reippaita nuoria miehiä veren pumppaamiseksi. Menkööt sinne. Hesari voi tehdä ainakin minun puolestani tempauksesta vielä ylistävän mokutuskirjoitelmankin. Ihan positiivista jos välillä imetään kuiviin muitakin kuin suomalaisia veronmaksajia.

Ihme juttu, että VOKeista eivät saa pussintäytettä?  Varmaan motivointi ei toimi? Pitää selittää, että jos muhis puukottaa abdia, niin kafiiriveri ei välttämättä toimi?

Siinäpä sitä onkin pohdittavaa. Copypastaan Veripalvelun sivuilta testikysymykset tähän:

QuoteVoit luovuttaa verta, jos olet

    - perusterve
    - 18–70 vuotias (Huom! Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias)
    - yli 50 kg


Et voi luovuttaa verta, jos olet

    - sairastanut syövän, aivoinfarktin tai sydäninfarktin
    - sairastat jotain vakavaa ja erikoislääkärin seurantaa vaativaa sairautta
    - asunut Briteissä 1980–1996 yli 6kk
    - käyttänyt suonensisäisiä huumeita
    - saanut elinsiirron
    - saanut anafylaktisen reaktion
    - harrastanut miesten välistä tai maksullista seksiä edellisten 12 kuukauden aikana

Hehän ovat kaikki 17-vuotiaita.

QuoteOletko mies/nainen?

Oletettavasti mies.

QuoteOletko ollut sairaana tai käynyt lääkärissä tai hammashoidossa viimeisen kahden viikon aikana?

Onko turvapaikanhakija terveysturisti tai muuten sairas?

QuoteOletko käyttänyt jotakin lääkettä viimeisen kahden viikon aikana?

Jatkokysymys.

QuoteOletko viimeisen neljän kuukauden aikana:

- harrastanut seksiä uuden kumppanin kanssa?

- ollut akupunktiossa tai kuppauksessa?

- ottanut tatuoinnin, lävistyksen, ihopigmentoinnin tai rei'ittänyt korvat?

- ollut tähystyksessä?

- saanut rokotteen?

Vastaanottokeskukset ovat tunnetusti riettaita paikkoja. Tämän lisäksi:

QuoteMaahanmuuttajien rokotukset

Kansallisen rokotusohjelman mukaista rokotussuojaa tarjotaan seuraaville maahanmuuttajille:

    turvapaikkaa hakevat lapset ja raskaana olevat
    kiintiöpakolaiset
    turvapaikan saaneet
    adoptiolapset
    opiskeluterveydenhuoltoa käyttävät ulkomaalaiset opiskelijat
    muut pysyvästi Suomeen muuttaneet

Tarkista ja arvioi, vastaako maahanmuuttajan rokotussuoja rokotusohjelmamme mukaisia suosituksia. Tarkista sekä ulkomailta muuttaneen oma että hänen perheensä rokotussuoja. Muista, että myös Suomen lähialueilta tulleiden rokotuksissa voi olla puutteita.

https://thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/maahanmuuttajien-rokotukset

Tämä karsinee jo melkoisen määrän mahdollisia luovuttajia.

QuoteOletko oleskellut tai matkustanut viimeisen kuukauden aikana Pohjoismaiden ulkopuolella?

Luovutuskaranteeni iskee aika nopeasti kuukaudeksi turvapaikanhakijoille ja ulkomailla lomailleille.

QuoteOletko asunut pikkulapsena Euroopan ulkopuolella tai oletko joskus sairastanut malarian?

Käytännössä kaikki vokki-asukit. Malarian esiintyvyydestä löytynee kivoja kuvia googlaamalla.

QuoteOnko sinulla joskus ollut (tai onko sinulle tehty):

- sydän- tai verisuonisairaus

- ohitus- tai läppäleikkaus

- muu vakava tai pitkäaikainen sairaus (esim. syöpä tai kasvain, diabetes, epilepsia, MS-tauti)?

Tätä voitanee soveltaa suoraan kehitysmaissa yleisiin sairauksiin, kuten tuberkuloosiin.

QuoteOnko sinulla, seksikumppanillasi tai samassa taloudessa asuvalla henkilöllä ollut hepatiitti tai HIV-tartunta?

Vastaanottokeskuksissa asuvilla on varmasti mielenkiintoisia salaisuuksia.

Tuossahan tuota jo oli syitä karsia matuja verenluovutusjonosta.

Eino P. Keravalta

Monikulttuurisia verenluovuttajia tarvitaan?

Minä voisin luovuttaa.

Olen monikulttuurinen:

Pidän intialaisesta keittiöstä. Minulla on japanilainen auto. Arvostan amerikkalaista juurimusiikkia. Ostan vain venäläistä vodkaa. Luen itämaista filosofiaa. Juon israelilaista viiniä. Entinen muijani oli suomenruotsalainen. Pidän saksalaisista marssilauluista.

Sillä eikös se niin ollut, että virallisen dogmin mukaan monikulttuurisuus on sitä, että diggailee jänniä mausteita? Eihän sillä geenien kanssa pitänyt olla mitään tekemistä kuten ei suomalaisuudellakaan - kaikki on vain keinotekoista konstruktiota!
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Ernst

Ei vertaa aatelisvereni SPR:n lonkeroihin ja loputtomiin pääläreihin, ei!
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Eisernes Kreuz

SPR:n kriteerit ovat liian tiukat, ja varsinkin tuon Euroopan ulkopuolella asumista koskevan kohdan perusteella suorastaan rasistiset.

Monikulttuurin kohdalla on oltava valmis tinkimään vaatimuksista. Samaa pätee myös verenluovutukseen.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori