News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Tino Singh: Kuinka kulttuuriälykäs toimittaja olen?

Started by koli, 19.05.2015, 11:22:38

Previous topic - Next topic

Roope

QuoteTino Singh lähtee kuntavaaleihin – tavoitteena "potkia natsit pois vallasta"

TINO SINGH on ehdolla kevään kuntavaaleissa Helsingin vihreiden listalla. Hän on huolestunut äärioikeiston toiminnasta ja vallasta.

1990-luvulla muun muassa Passi ja hammasharja –ohjelman juontana julkisuuteen noussut Singh on viime vuosina profiloitunut äärioikeistolaisen liikehdinnän vastustajana. Hän on muun muassa perustanut yli 50 000 jäsenen Minun Suomeni on kansainvälinen –ryhmän Facebookiin ja ollut järjestämässä äärioikeiston vastaisia tapahtumia, kuten Meillä on unelma ja Peli poikki –mielenilmauksia.

"Ne olivat hienoja tapahtumia, mutta niiden vaikutukset ovat jääneet laimeiksi. Mielenosoitusten lisäksi tarvitaan poliittisia tekoja, siksi oli aika asettua ehdolle ja potkia siten natsit pois vallasta", Singh sanoo.

Varsinaisen äärioikeiston lisäksi Singh on kypsynyt poliitikkoihin, jotka hiljaisesti hyväksyvät rasistiset puheet sillä, että he jättävät ne tuomitsematta.

"Monet poliitikot tuomitsevat rasismin, mutta käytännössä ei tehdä mitään."

Kun Singhiltä kysytään, kenet hän käytännössä haluaa pois vallasta, hän viittaa muun muassa kuntapoliitikkoihin, jotka on tuomittu kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

"Koen, että perussuomalaiset on poliittinen vastustajani."

Singh on ollut aiemmin ehdolla kokoomuksen (eurovaalit 1999) ja rkp:n (eduskuntavaalit 2011) listoilla. Kokoomus osoittautui Singhin makuun liian nationalistiseksi ja rkp:ssä vähemmistöjen asian ajaminen keskittyi hänen mielestään liikaa ruotsinkielisiin.

[...]

Singh haluaa päästä valtuustoon parantamaan vähemmistöjen asemaa ja paperittomien oikeuksia sekä edistämään kansainvälistä ja avarakatseista Helsinkiä.
Vihreä Lanka 16.2.2017

1. Tino Singh asettuu ehdolle kuntavaaleihin.
2. ?
3. Natsit potkittu pois vallasta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset


Kim Evil-666

#32
Tino Singh tuntuu olevan vasta sitten tyytyväinen, kun hän saa mielestään ansaitsemansa huomion. Olisikohan Tino peiliin katsomisen paikka!?

Tinon edesottamukset haisevat opportunismille, sekä vahvalle narsismille kilometrien päähän. Tuntuu kuin Tino olisi jäänyt ikuisiksi ajoiksi "passin ja hammasharjan" vangiksi, eikä voi hyväksyä omaa kiinnostamattomuuttaan viihdealan syövereissä.

Edit: Julkisesti suomalaisten poliittisten toimijoiden kutsuminen natseiksi kertoo kaiken Tinon ajattelusta, eikä anna kovin vahvaa kuvaa ihmisen kyvyistä edustaa suomalaisten yhteisiä asioita. Toisaalta, eikö mm. Persujen julkinen nimittely natseiksi ole sitä "vihapuhetta", mihin polpon luulisi puuttuvan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Haplotaxida

Hyvin "sinnemäkeläisen" oloista linjanvetoa, joten on luonnollista, että Singh poseeraakin Sinnemäen kanssa. Mutta mikä yhdelle tulee, niin on ehkäpä toiselta pois. Sainpa vanhana äänestäjänä tästä natsittelusta ja sen avoimesta hyväksymisestä taas yhden syyn muiden syiden joukkoon olla äänestämättä vihreitä tälläkään kertaa.

Annan ääneni protestina mieluummin EOP:lle, jos tietyin perustein lopulta äänestän.
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos


Jorma M.


Turvonnutta ja kaljua matua vituttaa. Enää eivät taskut ole täynnä rahaa, eikä langanlaihoja 10/10 -tyrkkyjä ole tarjolla. Siksipä pitää mennä vihreiden listalle ja "potkimaan natseja pois vallasta". Voi kaveriparkaa.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Eisernes Kreuz

Se kertookin kaiken tarvittavan ihmisestä, jos hän pitää Kataisen, Stubbin ja Orpon Ylikansallista Kokoomusta liian nationalistisena. :roll:

Pääkaupunkiseudun virheiden ehdokaslistat tulevat kyllä olemaan mielenkiintoiset...
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

hulaq

No ei kovinkaan kulttuuriälykäs, jos luulee, että Suomen johtajistossa on natseja. Eli ei kannata paljoa ehdokkaaksi alkaa.

Natsien ja rasistien näkeminen joka nurkassa on niin 1940s.
Iudex illius ero

foobar

Quote from: hulaq on 16.02.2017, 14:35:26
No ei kovinkaan kulttuuriälykäs, jos luulee, että Suomen johtajistossa on natseja. Eli ei kannata paljoa ehdokkaaksi alkaa.

Natsien ja rasistien näkeminen joka nurkassa on niin 1940s.

Ihminen joka taistelee natseja vastaan taistelee totaalista pahuutta vastaan ja ihminen, joka kyseenalaistaa totaalista pahuutta vastaan taistelun ei voi olla ainakaan hyvä ihminen - liekö ihminen lainkaan, eiväthän ainakaan Perussuomalaiset ole oikein ihmisiä tinosinghien mielestä. Tämä vaikuttaa olevan varsin yleinen vasemmistolaisten ideologiatotalitäristien elitistinen tapa jättää huomiotta niin heidän agendoihinsa kohdistuva kritiikki kuin ylipäänsä se, että maailmassa on useita maailmankatsomuksia joista heidän maailmankatsomuksena ei automaattisesti ole mikään erehtymätön ja ainoa oikea...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

elven archer

Quote
Mietin miltä tuntuisi olla toimittaja, joka kopioi juttuun poliisiraportista kuvauksen rikoksesta epäillyn "maahanmuuttajataustaisuudesta", ja jonka seurauksena suomalainen lapsi jonka isä sattuu olemaan Intiasta, saa kuulla kunniansa junassa aikuiselta ei-maahanmuuttajalta. Toinen sivullinen mamu hakataan keskellä päivää kauppakeskuksessa ja asiaankuulumattoman etnisen yrittäjän liiketilat sytytetään tuleen.
Mietin, miltä tuntuisi olla toimittaja, joka ei kopioi poliisiraportista juttuunsa kuvausta rikoksesta epäillyn maahanmuuttajataustasta (sitaatit, O rly?), ja minkä (huomatkaa parempi suomeni kuin toimittajalla) seurauksena suomalainen lapsi, jonka isä sattuu olemaan Savosta, saa kuulla junassa kunniansa "siveettömästä" pukeutumisestaan aikuiselta maahanmuuttajalta. Toinen sivullinen kantasuomalainen hakataan keskellä yötä rautatieaseman edustalla, ja etnisen yrittäjän liiketilat sytytetään tuleen eri etnisyyden edustajan toimesta, eikä tekijöitä saada edes kiinni, koska toimittaja arkailee jakaa epäiltyjen tuntomerkkejä.

Kaikenlaista voi tapahtua, kun sanat ohjaavat ihmisiä ja yhteiskuntapolitiikkaa. Kaikenlaista voidaan myös kuvitella, kuten tuossa yllä havainnollistin. Yhteys todellisuuteen onkin jo aivan toinen asia.

Vaniljaihminen

Kokoomus on kovalla työllä osoitellut omaa rasismittomuuttaan, ja nyt toteemi eroaa puolueesta juuri sen saman rasismin tähden. Tavallaan siitä pitäisi olla aina vahingoniloinen, kun käy ilmi että joku on nuollut kaikki perseet aivan turhaan.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

jaakr

Quote from: Passi ja hammasharja"Koen, että perussuomalaiset on poliittinen vastustajani."

Pakko kai niitä persuja on sitten äänestää, kerran Tino niin kauniisti pyytää.

Kulttuurirealisti

#42
Quote from: Jorma M. on 16.02.2017, 12:59:37
Turvonnutta ja kaljua matua vituttaa. Enää eivät taskut ole täynnä rahaa, eikä langanlaihoja 10/10 -tyrkkyjä ole tarjolla. Siksipä pitää mennä vihreiden listalle ja "potkimaan natseja pois vallasta". Voi kaveriparkaa.

Vihreisiin meno on yritys päästä käsiksi edes 8-9/10 -tyrkkyihin viheruskovaisiin.

Olen joskus tavannut Singhin, ja oli varsin rasittavanoloinen jätkä. Vonkasi jotain (käsittääkseni) naimisissa olevaa naista stadin kapakassa. Yritys pönkätä omaa "reviiriään" oli valtava, vaikka sille "reviirille" ei ollut minä eikä kaverini menossakaan.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Alaric

Tino Singh aloitti vaalikampanjansa vihreiden listoilla hyvin perinteiseen tyyliin: rasismiulinalla. Miten voi ollakin niin, että tämä mies joutuu aina ja kaikkialla rasismin uhriksi?

Kyllä, pahoinpitelyillä uhkailu on hanurista, mutta noiden maahanmuuttokriittisyys- ja rasismilausuntojensa osalta Tino voi kyllä haistaa puolestani pitkän paskan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702172200072734_uu.shtml (17.2.2017)

Quote90-luvun suosikkijuontajaa Tino Singhiä uhattiin joukkopahoinpitelyllä - teki rikosilmoituksen uusnatsista

Kuntavaaleissa vihreiden ehdokkaana olevaa Tino Singhiä uhattiin joukkopahoinpitelyllä sosiaalisessa mediassa. Uhkaaja oli varustautunut uusnatsiryhmän tunnuksella.

Legendaarisen Passi ja hammasharja -ohjelmaa 1990-luvulla juontanut Tino Singh, 45, joutui perjantaina rasistisen hyökkäyksen kohteeksi sosiaalisessa mediassa.


Singh on ehdolla kevään kuntavaaleissa Helsingissä vihreiden listoilla. Hän oli torstaina julkaissut Facebookissaan kuvan, jossa poseerasi puolueen kansanedustajan Emma Karin kanssa.

Väkivaltaisen natsijoukkion tunnusta käyttävä mieshenkilö pommitti Singhin päivitystä uhkauksilla ja solvauksilla. Yhdessä viesteistä mies ehdottaa, että Singhiä potkittaisiin joukolla. Lisäksi hän solvaa Singhiä eri tavoin rasistisesti ja väittää häntä raiskaajaksi.

Singh kertoo tehneensä asiasta rikosilmoituksen perjantaina.

- En ole vielä ollut poliisin kanssa muuten tekemisissä. Tein ilmoituksen laittomasta uhkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Olen katsonut hänen profiiliaan ja ottanut siitä kuvakaappauksia. Tili vaikuttaa ihan aidolta, Singh sanoo.

Miehen profiili on täynnä poliittista vihaa. Yhteen kuvaan on muokattu pääministeri Juha Sipilä (kesk), joka näyttää osoittavan itseään aseella päähän.

Singh on keskustellut uhkauksista puolueensa kanssa. Hän ei alustavasti pysty sanomaan, kuinka akuutti väkivallan uhka on juuri häntä itseään kohtaan.

- Kyllä tässä varuillaan on oltava.

"Yhtä jatkumoa"

Singh on asunut Suomessa liki koko ikänsä. Hänet muistetaan parhaiten Passi ja hammasharja -ohjelman juontajana 1990-luvulla. Viimeksi hän juonsi Viidakon tähtöset -ohjelmaa. Singh on tehnyt uraa myös musiikkipuolella.

Rasismi on ollut viime aikoina voimakkaampana läsnä Suomessa, Singh sanoo.

- Tämä on ollut yhtä jatkumoa lapsuudesta asti. Termitkin ovat olleet samoja. 1990-luvulla huutojen määrä pieneni, nyt se on taas voimistunut.


- Jopa pienet lapset ovat huudelleet raitiovaunussa, että neekerit v***un. Tämä on voitava pysäyttää. Seuraava askel on väkivalta. Sitä tapahtuu jo tälläkin hetkellä, Singh toteaa.


Kuntavaaliehdokkaan mielestä Suomen poliittinen johto on osaltaan vastuussa siitä, että rasismi ja siihen liittyvä väkivallan uhka ovat kasvaneet.

- Vähemmistön edustajana olen huolissani omasta ja lasteni turvallisuudesta. Niin sanottu maahanmuuttokriittisyys on normalisoinut rasistisen puheen.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Skeptikko

Quote from: Kulttuurirealisti on 16.02.2017, 16:00:00
Olen joskus tavannut Singhin, ja oli varsin rasittavanoloinen jätkä. Vonkasi jotain (käsittääkseni) naimisissa olevaa naista stadin kapakassa. Yritys pönkätä omaa "reviiriään" oli valtava, vaikka sille "reviirille" ei ollut minä eikä kaverini menossakaan.

Vaikuttiko hän aggressiiviselta?
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Java

Ja minä jopa pidin Tinosta silloin passi ja hammasharja aikana, miksi ihan fiksu jantteri on uhriutunut itkeväksi idiootiksi? Yliannostus vihreitä ja vassareita :o
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Kulttuurirealisti

"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Eino P. Keravalta

QuoteHän on huolestunut äärioikeiston toiminnasta ja vallasta.

Äärioikeisto ei tee muuta kuin liimaa muutaman tarran silloin tällöin.

Valta noilla tyypeillä on tasan nolla.

Paljon relevantimpaa suhteessa olisi, jos Tino nostaisi vaikka kissanhiekan hinnan vaalikampanjansa kärkiteemaksi - sekin on Suomessa tuhat kertaa merkittävämpi asia kuin puoli tusinaa tarrapojua, jotka joskus seisovat tuulessa ja sateessa lippu kädessä.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Pyöräilijä

QuoteTino Singh on ehdolla kevään kuntavaaleissa Helsingin vihreiden listalla. Hän on huolestunut äärioikeiston toiminnasta ja vallasta.

Herra Singh lienee kokeillut Suomessa kaiken päästäkseen helpon leivän äärelle.

Tämä on ymmärrettävää, sillä Intiassa on 36 miljoonaa Singhiä. Ja Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa molemmissa lähes satatuhatta. Siinä joukossa yksi Tino Singh hukkuu helposti.

En moiti ponnistelua ja eteenpäin yritttämistä, mutta Tino Singhin pyrkyryydessä on jotain samaa kuin irakilaisten todistelussa heidän kirurgin ja insinöörin pätevyydestään - puhetta ja kyynepäätä riittää.

Onneksi Singhin valinta oli vihreät, jossa hänen pätevyytensä saa ansaitsemansa arvon.   



Vaniljaihminen

Jos Tino Singh kokee uhkailua, hän luultavasti sijoittuu poliittisessa kentässä sellaiselle alueelle, joka asettautuu häneen kohdistuvaa uhkaajaryhmää vastaan.

Jos minä koen uhkailua, minä luultavasti sijoitun poliittisessa kentässä sellaiselle alueelle, joka asettautuu minuun kohdistuvaa uhkaajaryhmää vastaan.

Jos joku nainen kokee uhkailua, hän luultavasti sijoittuu poliittisessa kentässä sellaiselle alueelle, joka asettautuu häneen kohdistuvaa uhkaajaryhmää vastaan.


Pitäisikin tehdä sellainen kartoitus, jossa määriteltäisiin mikä uhkaajaryhmä on kaikkein suurin Suomessa. Ja se tuskin lienee tarranliimaajat.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Mangustin

QuoteSingh on intialainen nimi joka tarkoittaa "leijonaa." Nimi kuuluu kaikkien sikhimiesten nimeen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Singh

Olis aika fantastista, jos Tino Singh innostuisi omasta kulttuuristaan, ottaisi kasteen ja alkaisi kantaa viittä pyhää K:ta.  :)

Quote
Gurut korostivat taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta, ja osa heistä kuoli marttyyreinä vastustaessaan muslimihallitsijoiden harjoittamaa sortoa. Sikhiläisyyteen kuuluukin erittäin vahva soturiperinne.
...
Khalsojen kuuluu kantaa yllään "viittä K:ta", joilla on tietty symbolinen merkitys
    -Kesh: leikkaamattomat hiukset muistuttavat alistumisesta Jumalan tahtoon. Koskee myös muita ihokarvoja.
    -Kanga: puinen kampa muistuttaa puhtaudesta ja sitä käytetään pitkien hiusten kampaamiseen.
    -Kaccha: puuvillaiset alushousut symboloivat itsekuria.
    -Kara: metallinen rannerengas muistuttaa hyvien tekojen tekemisestä. Se on myös toiminut käden suojana taisteluissa. Se kuvastaa myös yhteyttä Jumalaan.
    -Kirpan: tikari symboloi taistelua totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta sekä muistuttaa sikhiä heikompien suojelusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sikhil%C3%A4isyys

Sikhiläisyys suhtautuu suvaitsevaisesti kaikkiin uskontoihin paitsi islamiin. Halal-lihan syöminen on kielletty, koska se on eläinrääkkäystä, ja jokaisen sikhin tulee vastustaa islamin tyranniaa.



ismolento

Quote from: Mangustin on 18.02.2017, 14:53:47
QuoteSingh on intialainen nimi joka tarkoittaa "leijonaa." Nimi kuuluu kaikkien sikhimiesten nimeen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Singh

Olis aika fantastista, jos Tino Singh innostuisi omasta kulttuuristaan, ottaisi kasteen ja alkaisi kantaa viittä pyhää K:ta.  :)

Quote
Gurut korostivat taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta, ja osa heistä kuoli marttyyreinä vastustaessaan muslimihallitsijoiden harjoittamaa sortoa. Sikhiläisyyteen kuuluukin erittäin vahva soturiperinne.
...
Khalsojen kuuluu kantaa yllään "viittä K:ta", joilla on tietty symbolinen merkitys
    -Kesh: leikkaamattomat hiukset muistuttavat alistumisesta Jumalan tahtoon. Koskee myös muita ihokarvoja.
    -Kanga: puinen kampa muistuttaa puhtaudesta ja sitä käytetään pitkien hiusten kampaamiseen.
    -Kaccha: puuvillaiset alushousut symboloivat itsekuria.
    -Kara: metallinen rannerengas muistuttaa hyvien tekojen tekemisestä. Se on myös toiminut käden suojana taisteluissa. Se kuvastaa myös yhteyttä Jumalaan.
    -Kirpan: tikari symboloi taistelua totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta sekä muistuttaa sikhiä heikompien suojelusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sikhil%C3%A4isyys

Sikhiläisyys suhtautuu suvaitsevaisesti kaikkiin uskontoihin paitsi islamiin. Halal-lihan syöminen on kielletty, koska se on eläinrääkkäystä, ja jokaisen sikhin tulee vastustaa islamin tyranniaa.

Onhan näitä paremmaltakin kuulostavia uskontoja. Se vaan ihmetyttää, mikä puuvillaisten alushousujen käyttämisessä edellyttää normaalia enemmän itsekuria :).

Uuno Nuivanen

QuoteKaccha: puuvillaiset alushousut symboloivat itsekuria.

No jos ne ovat hohtavan valkoiset, niin..  ;D

Mangustin

^^ sikhien maagiset sortsit vaativat kiristysnauhan avaamista, toisin kuin nykyajan lycrakalsarit. Siinä näprätessä on aikaa miettiä mitä on tekemässä ennen kuin ryhtyy haureuteen. Sikhit on tiukasti yksiavioisia, avioliitto on elämänmittainen ja mies ja nainen ovat ehdottoman tasa-arvoisia. Noin teoriassa siis, on heissäkin mätämunia. Englannin groomausjengeissä on ollut Singhejä Muhammadien lisäksi.

Olisi kiva kuulla uskoontulleen turbaani-Tinon vaahtoavan aamutelkkarissa miten islam on ihmisten alistamiseen tarkoitettu uskonto eikä siihen sisältyvää eläinrääkkäystä, lasten silpomista ja naisten sortoa tule hyväksyä, ja että vapailla kansalaisilla tulee olla aseenkanto-oikeus. Lisään rukousaiheisiin!  :flowerhat:

Jääpää

Rohdinpellavaiset kalsarit vaativat itsekuria, muu on neiteilyä. Tosin noilla se liittyy puhtauden osoitukseen, teräsmiesraidatkaan ei ole mikään meriitti.
Ja varmaan siihenkin, että tosimies ei kaki vauhdissa, eikä taistelussa.
Joten antaa Tinon vaan pitää kirjopyykättäviä..
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Faidros.

Tino Singhillä on käytössään : Neekerikortti, pakolaiskortti, rasismikortti, yliajokortti, natsikortti ja jokerina, julkkiskortti. Jos tällaisella värisuoralla ei pääse jatkoon, niin milläs sitten? :o
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Java

Quote from: Faidros. on 18.02.2017, 16:09:11
Tino Singhillä on käytössään : Neekerikortti, pakolaiskortti, rasismikortti, yliajokortti, natsikortti ja jokerina, julkkiskortti. Jos tällaisella värisuoralla ei pääse jatkoon, niin milläs sitten? :o
Taitaa Tinolla olla kaikki mainitsevasi kortit olla mennyt vanhaksi, ketä oikeasti kiinnostaa ylipainoinen keski-ikäinen kaljuuntunut mies, ei vaikka olisi varttineekeri ja jopa vihreä!
Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Arvoton


kurwa

Quote from: Java on 18.02.2017, 22:26:52
Taitaa Tinolla olla kaikki mainitsevasi kortit olla mennyt vanhaksi, ketä oikeasti kiinnostaa ylipainoinen keski-ikäinen kaljuuntunut mies, ei vaikka olisi varttineekeri ja jopa vihreä!

No puuttuuhan tuosta vielä seksuaalivähemmistökortti (joka tosin on jo eduskunnassa kertaalleen käytetty toisen tummahipiäisen toimesta)...voisihan Tino yrittää myös sukupuolenvaihtokorttia, jos kantti kestää. Tosin jos näihin yrittää yhdistää vielä muslimikortin niin siinä voi toisaalta omat perskarvat vaarantua ihan konkreettisesti. Valintoja, valintoja  :D :roll:

Tappivanukas

Tinolla on kaccha housuissa kun joka puolella on natseja.

Muinaissuomalainen uskoni vaatii että on aina viisi peetä mukana: pirtu, että pysyy lähellä henkimaailmaa, puukko että voi taistella alistavia uskontoja vastaan, preservatiivi että maailman väkiluku pysyy kurissa, puranaa että kestää pirtun loppumisen ja viidentenä, en muista, mutta housuista nousee paschan haju.
Juuri tulleen tiedon mukaan kotoutumisongelmat suomalaiseen yhteiskuntaan saattavat liittyä täällä vellovaan rasismiin.