News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Tino Singh: Kuinka kulttuuriälykäs toimittaja olen?

Started by koli, 19.05.2015, 11:22:38

Previous topic - Next topic

koli

QuoteKuinka kulttuuriälykäs toimittaja olen?

Toimittamani sisältö koetaan epäreiluna. Väitetään, että en ollut objektiivinen tai etten miettinyt miten julkaisemani sisältö vaikuttaa yhteiskuntaan ja niiden elämään joita sisältö koskee. En ole tietoinen epäreiluudestani tai vahingosta, jota sisältö on sattunut aiheuttamaan. En myöskään tunnista olevani asenteellinen tai rasisti. En ainakaan tahallani.

Tarkoituksenani ei ole parjata ihmisiä tai tuhota heidän elämäänsä, mutta kellon tikittäessä kohti määräaikaa on välillä mentävä aidan kaatuneesta kohdasta. Voi olla, että tiedostamattomien ennakkoluulojeni tai olettamusteni (eli vahvistusharhani) myötä syntyy sisältöä, jonka seuraukset voivat olla varsin kohtalokkaat tuotokseni kohteena olevalle tai hänen edustamalleen ryhmälle, mutta en ole kuullut sellaista tapahtuneen.

Mietin miltä tuntuisi olla toimittaja, joka kopioi juttuun poliisiraportista kuvauksen rikoksesta epäillyn "maahanmuuttajataustaisuudesta", ja jonka seurauksena suomalainen lapsi jonka isä sattuu olemaan Intiasta, saa kuulla kunniansa junassa aikuiselta ei-maahanmuuttajalta. Toinen sivullinen mamu hakataan keskellä päivää kauppakeskuksessa ja asiaankuulumattoman etnisen yrittäjän liiketilat sytytetään tuleen.
Entäs taas se toimittaja, joka yleisti kaikki Thaimaalaiset hierojat Suomessa seksityöläisiksi. Seurauksena kaakkois-aasialaisen näköiset naiset kokevat yhä enemmän huorittelua julkisilla paikoilla ja joku menettää vuokrasopimuksen vain isännöitsijän kasvaneiden epäluulojen takia?

Kuulostaa liioittelulta, mutta onko se?

Voivatko median ammattilaiset kiistää vastuun omasta osastaan suvaitsemattomuuden, ennakkoluulojen ja muukalaiskammoisen ilmapiirin kasvusta ja ylläpitämisestä Suomessa?

Riittääkö, että JSN julistaa sisällön autuaaksi vai onko se sittenkin jäävi arvioimaansisällön loukkaavuutta vähemmistöjä kohtaan, koska sen jäsenistä yksikään ei kuulu etniseen vähemmistöön.
Onko totta, että Suomalaisessa mediassa vähemmistöjen edustajia pyydetään kommentoimaan lähinnä maahanmuuttoa koskevia tai siihen liittyviä asioita ja eristäkö tämä heidät  poliittisesta tai yhteiskunnallisessa diskurssista?
Tuppaavatko näkyvien vähemmistöjen edustajat mediasisällöissä esittäytymään kolmen stereotypian kautta: joko "reppanoina" jotka ovat paenneet vainoa ja ovat kiitollisia suomalaisille ja tyytyväisiä Suomeen, tai "eksoottisina kuriositeetteina" jotka ovat outoja mutta integroituneita Suomeen koska saunovat tai leipovat pullaa, tai "rikollisina muslimiraiskaajina", jotka eivät arvosta Suomea, ole kiitollisia tai tee muuta kuin nostavat toimeentulotukea.

Kenen poliittisia päämääriä "maahanmuuttokriittisten" perättömien väitteiden, avoimesti rasististen lausuntojen tai  pseudotieteellisten tarkoitushakuisten "tutkimusten"  kyseenalaistamatta tai tuomitsematta raportoiminen vahvistaa?

Kohti tasapuolisempaa, ammattimaisempaa, laadukkaampaa ja kulttuuriälykkäämpää mediasisältöä

Jotta takaamme median tasapuolisuuden, ammattimaisuuden, laadun ja luotettavuuden, meidän tulee kehittää kulttuuriälyämme. Kulttuuriälyn kehittämisen edellytykset Suomessa ovat hyvät, mutta riippuvat siitä miten kohtaamme vieraita kulttuureja. Valitettavasti viikoittainen ruokailu etnisessä lounasravintolassa ei juuri kehitä kulttuuriälyä.

Kulttuuriälyni kehittämiseksi tulee olla halu ymmärtää asia toisen kulttuurin edustajan näkökulmasta ja pysähtyä ajattelemaan miltä jutun kohteena oleminen tuntuisi. Kulttuuriälykäs journalisti ymmärtää, että sisältöjä ei voi rajata tarkoitushakuisesti, vaan tulee tarkkaan harkita kuka sisällön näkökulmasta tulee hyötymään ja kuka kärsimään.

Viittaukset rotuun tai etnisyyteen eivät välttämättä lähtökohtaisesti ole puolueellisia tai rasistisia, ja ne voivat olla relevantteja sisällön kannalta. Mutta turvautuminen stereotypioihin, tai viittaukset etnisyyteen rikollisen käyttäytymisen yhteydessä tutkimatta taustoja ja selittämättä lukijalle, ettei koko kansanryhmä käyttäydy niin, yhdistävät koko etnisyyden tai taustan omaavat tarpeettomasti ja ilman syytä negatiivisiin asioihin.


    Valitettavasti historiallisesti mediassa rodullisia tunnisteita ei yleensä ole käytetty muussa kuin negatiivisessa yhteydessä tai poliittisista syistä vihamielisen mielialan tuottamiseksi toista etnistä ryhmää vastaan.

Kulttuuriälykäs toimittaja hankkii tietoa vieraan kulttuurin arvoista, uskomuksista, toimintatavoista, mutta on samalla tietoinen omista lähtökohdista ja arvoista ja näiden vaikutuksista näkökulmaan. Lopuksi hän miettii vielä onko kuluttaja tarpeeksi kulttuuriälykäs vai pitääkö asia vääntää rautalangasta?
http://www.kulttuurialy.fi/kuinka-kulttuurialykas-toimittaja/
Mörökölli


Siili

Quote from: koli on 19.05.2015, 11:22:38
QuoteKuinka kulttuuriälykäs toimittaja olen?
Kulttuuriälykäs journalisti ymmärtää, että sisältöjä ei voi rajata tarkoitushakuisesti, vaan tulee tarkkaan harkita kuka sisällön näkökulmasta tulee hyötymään ja kuka kärsimään.

Siis: kulttuuriälykäs journalisti sovittaa näkökulman sen mukaan, kuka siitä hyötyy ja kuka kärsii.  Eikö propagandisti toimi samojen periaatteiden mukaan? 

Kulttuuriälykäs journalisti ilmeisesti haistattaa sellaisilla ultravanhanaikaisilla asioilla kuin sisällön paikkansapitävyys.

Faidros.

Tino Singh, jos olisit intialaisen isän ja intialaisen äidin lapsi Intiassa, olisitko muuta kuin yksi 1,3:sta miljardista?
Väitän, että tämä toiseuteen haksahtanut maa on tehnyt sinusta julkkiksen, pelkän tumman nahkasi perusteella.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Miniluv

QuoteKulttuuriälyni kehittämiseksi tulee olla halu ymmärtää asia toisen kulttuurin edustajan näkökulmasta ja pysähtyä ajattelemaan miltä jutun kohteena oleminen tuntuisi.

Monikulttuuriälysi kehittämiseksi sinulla taas tulee olla halua ymmärtää asia monikulttuurisen rikoksen uhrin näkökulmasta ja pysähtyä ajattelemaan miltä rikoksen kohteena oleminen tuntuisi.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

guest8096

Kulttuuriälykäs... kaikenlaisia sanoja sitä keksitäänkin, vaikka kyse on ihan tavallisesta valehtelusta.

LW

Singh on näemmä sitä mieltä, että suomalaiset eivät tarvitse kuin yhden maininnan rikoksesta epäillyn maahanmuuttajataustaisuudesta, ja heti ne pirut ryntäävät huutamaan lapsille junassa, hakkaamaan satunnaisia vastaantulijoita kauppakeskuksissa, ja polttamaan liiketiloja. Jos taas uhri on maahanmuuttaja ja tekijä suomalainen, siitä voi tietysti puhua, koska ei-suomalaisilta puuttuu automaattisesti ugrien tapa huutaa päälle ja verikostaa sokeasti. Näkeehän tämän jokainen maailmalla liikkunut ja henkirikostilastoja vertaillutkin.

Joskus antirasismi tarkoitti yksinkertaisesti rotuvihan vastustamista. Nykyään idea on kai siinä, että jos rasismissa valkoinen ihminen inhoaa ja halveksuu värillistä, niin antirasismissa tilanne on vastakkainen.

Suomalainen, vaikka onkin välillä vähän hidas, ei kuitenkaan ole varsinaisesti tyhmä. Hän lukee uutisia saadakseen selvää siitä, mitä tapahtuu, ja kun hän tajuaa, että niitähän kirjoittavat toimittajat, jotka näkevät asiat yllä kuvatulla tavalla, ja laativat juttunsa se mielessä, kuka hyötyy ja kuka kärsii, hänestä tulee kovin skeptinen. Alkaa se uutisten luku tyyliin "jaa, tässähän ei ole erikseen sanottu, että tekijä on kantasuomalainen, joten kyseessä taitaa olla etno". MV:n kaltaiseen roskaankin luotetaan enemmän kuin uljaaseen ja vastuuntuntoiseen Leijona-Tinoon. Tilannetta on jälleen kerran pahennettu entisestään, eikä suvaitsevainen journalisti taaskaan osaa katsoa peiliin.
"Yksi seikka jota ei vielä ole taidettu mainita, ovat rasistineitokaiset, jotka asettuvat houkutuslinnuiksi ja rasistiäijät sitten kyttää taustalla pusikossa puukkoineen ja puntareineen." -Pirjo Pönni Jokinen

Totuus löytyy kaurapuurosta.

Jaska Pankkaaja

Tino on ilmeisesti perinyt sen verran kulttuuriälyä iloisen kulttuurin isältään että tietää hyvin mitä voi tapahtua kun informaatio on väärää. Viittaan ikäviin sattumuksiin joissa muslimi on ajanut hindun yli tai päinvastoin ja sitten onkin syntynyt aikas kasa ruumiita..
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

ISO

Quote from: koli on 19.05.2015, 11:22:38

Kulttuuriälyni kehittämiseksi tulee olla halu ymmärtää asia toisen kulttuurin edustajan näkökulmasta ja pysähtyä ajattelemaan miltä jutun kohteena oleminen tuntuisi. Kulttuuriälykäs journalisti ymmärtää, että sisältöjä ei voi rajata tarkoitushakuisesti, vaan tulee tarkkaan harkita kuka sisällön näkökulmasta tulee hyötymään ja kuka kärsimään.

Viittaukset rotuun tai etnisyyteen eivät välttämättä lähtökohtaisesti ole puolueellisia tai rasistisia, ja ne voivat olla relevantteja sisällön kannalta. Mutta turvautuminen stereotypioihin, tai viittaukset etnisyyteen rikollisen käyttäytymisen yhteydessä tutkimatta taustoja ja selittämättä lukijalle, ettei koko kansanryhmä käyttäydy niin, yhdistävät koko etnisyyden tai taustan omaavat tarpeettomasti ja ilman syytä negatiivisiin asioihin.



Tarkoittaako tino singh kenties tilannetta jossa punaviherpiipertäjä kailottaa somessa kovaan ääneen että Suomalainen mies on väkivaltainen juoppo joka hakkaa naistaan humalassa eikä kykene puhumaan vaan lyö, ei käy töissä ja asustelee vanhempiensa takahuoneessa koska on peräkammarinpoika?

Jos tarkoittaa, niin tinolle terkkuja, että tiedän kyllä miltä tuntuu olla tuollaisen jutun kohteena. Sitähän tässä ollaan nyt kuunneltu parisenkymmentä vuotta joka tuutista, ja alkaa pikkuhiljaa riittää.

Tinolle vielä sen verran terveisiä, että en juo, en hakkaa, olen hoitanut opiskeluni ja hoidan työni, ja asun omassa talossa jonka olen itse rakentanut omilla pikkukätösillä vaimon kanssa.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Roope

Tino Singhin mukaan suomalaisten toimittajien on vaiettava kaikesta, millä voi periaatteessakaan olla negatiivisia seurauksia yhdellekään maahanmuuttajalle. Niinhän useimmat jo tekevätkin.

Itse asiassa tekstissä on mausteeksi ihan hyviäkin pointteja, mutta yksipuolisen itsesensuurin vaatimus ei voi olla ratkaisu mihinkään. Ja jos Singh on noin huolestunut uutisoinnin seurauksista maahanmuuttajille, suomalaisilla on varmasti syytä olla monin verroin huolestuneempi maahanmuuton ja maahanmuuttopolitiikan valintojen seurauksista suomalaisille.

Quote from: koli on 19.05.2015, 11:22:38
Kenen poliittisia päämääriä "maahanmuuttokriittisten" (..)  pseudotieteellisten tarkoitushakuisten "tutkimusten" kyseenalaistamatta tai tuomitsematta raportoiminen vahvistaa?

Alkuperäistekstissä oli linkki Suomen Perustan selvitykseen maahanmuuton kustannuksista. Tino voi kaikin mokomin yrittää osoittaa sen tieteellisin perustein pseudotieteelliseksi "tutkimukseksi". Sitä ei ole vielä kukaan tehnyt. Mutta eihän kyse ollutkaan tieteellisestä laadusta, vaan Tino vaati toimittajilta selvityksen kyseenalaistamista tai tuomitsemista suoralta kädeltä vain sen aiheen ja tekijän perusteella.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Mehud

Kulttuuriälykkyys tarkoittaa maahanmuuttajille kaiken anteeksi antavaa ajatustapaa ja kaikesta haitasta huolimatta heidän kritiikitöntä ylistämistä.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Siili

Quote from: Miniluv on 19.05.2015, 12:42:50
QuoteKulttuuriälyni kehittämiseksi tulee olla halu ymmärtää asia toisen kulttuurin edustajan näkökulmasta ja pysähtyä ajattelemaan miltä jutun kohteena oleminen tuntuisi.

Monikulttuuriälysi kehittämiseksi sinulla taas tulee olla halua ymmärtää asia monikulttuurisen rikoksen uhrin näkökulmasta ja pysähtyä ajattelemaan miltä rikoksen kohteena oleminen tuntuisi.

Totta puhut.  Mutta eikö noissa monikulttuurisissa rikoksissa nimenomaan tekijä ole se varsinainen uhri?  Geneerinen syyllinenhän tiedetään:  VHM. 

ISO

Quote from: Roope on 20.05.2015, 12:37:02
Tino Singhin mukaan suomalaisten toimittajien on vaiettava kaikesta, millä voi periaatteessakaan olla negatiivisia seurauksia yhdellekään maahanmuuttajalle. Niinhän useimmat jo tekevätkin.

Jos ymmärtäis pikkasenkin ihmisten ajatusmaailmaan ymmärtäis että noin toimiminen vaan suututtaa ihmisiä. Loppujen lopuksi totuus kuitenkin tulee ilmi, ja nyt se on jo tapahtunutkin. Mamujengit, raiskaukset, sossun kohtuuttomat harkinnanvaraiset avustukset.. monenlaista on jo tullut esille.
Harva enää jaksaa uskoa mitä lehdistö kirjoittaa, harva jaksaa enää edes välittää olla kohtelias somessa koska valheella on sellaiset vaikutukset.

Jos ei totta puhumalla pärjää, on sellaisessa suossa ettei kannata enää yrittää. Niin on käynyt valtamedialle, ja ennenkaikkea vassareille. Ainoastaan tosiuskovat enää jaksaa uskoa, ja niitten määrä tuntuis vähentyvän koko ajan.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

VeePee

Voidakseen luoda perustellun mielipiteen maahanmuutosta on alamaisen kansalaisen saatava tietää kaikki maahanmuuton vaikutukset. Yksi tällainen vaikutus on eri maahanmuuttajaryhmien tekemät rikokset.

Juffe


QuoteViittaukset rotuun tai etnisyyteen eivät välttämättä lähtökohtaisesti ole puolueellisia tai rasistisia, ja ne voivat olla relevantteja sisällön kannalta. Mutta turvautuminen stereotypioihin, tai viittaukset etnisyyteen rikollisen käyttäytymisen yhteydessä tutkimatta taustoja ja selittämättä lukijalle, ettei koko kansanryhmä käyttäydy niin, yhdistävät koko etnisyyden tai taustan omaavat tarpeettomasti ja ilman syytä negatiivisiin asioihin.
"Poliisi pidätti torstai-iltana 25-vuotiaan kurdimiehen epäiltynä keski-ikäisen turkkilaistaustaisen pizzeriayrittäjän ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Kiistan epäillään liittyvän kahden ravintolan väliseen kilpailutilanteeseen. Kaikki kurdit eivät kuitenkaan ryöstele ja pahoinpitele. Kaikki kurdit eivät myöskään tunne erityistä vihamielisyyttä turkkilaistaustaisia kohtaan, vaikka Turkissa onkin pitkään esiintynyt näiden etnisten ryhmien välisiä jännitteitä."

Tällainenko olisi Singin peräänkuuluttamaa uutisointia?

Ink Visitor

Quote from: Juffe on 20.05.2015, 14:22:21
Tällainenko olisi Singin peräänkuuluttamaa uutisointia?

Ei olisi, toivottava uutisointi tapa olisi seuraavanlainen:

"Poliisin mukaan kulunut vuorokausi on ollut rauhallinen ja mitään mainittavia rikoksia tai häiriöitä ei ole tapahtunut."
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

koli

Mörökölli

nollatoleranssi

^
Todellisuudessa toimittajat ovat yrittäneet tehdä positiivisia juttuja maahanmuuttajista vähintään vuosikymmenen ajan. Yleensä se on näkynyt ongelmien vähättelemisenä, koska niistä ikävistäkin asioista on täytynyt uutisoida.

Puolustukseksi todettakoon, että harvoimpa uutiset kovin positiivisia ovat. Nyt kun tuli tuo yksi "hyvä uutinen", niin siitä tehdään n. sata uutisjuttua. Sama tyyli on näkynyt aiemminkin eli yksi positiivinen uutinen mamuista / rasismikohu, niin jo alkaa tulla uutisia...

Rikosuutisissa uutiset ovat johtuneet usein tekojen törkeysasteesta (jostakin syystä niitä törkeimpiä rikoksia ovat Suomessa tehneet mamut). Ei ihan joka pikku pahoinpitely nosta uutiskynnystä, jos ei sitten epäillä taustalla olevan rasistista motiivia. Käytännössä maahanmuuttajan tekemä pahoinpitely suomalaista kohtaan ei koskaan ole rasistinen, mutta toistepäin rasistinen motiivi on aina yksi selkeä vaihtoehto.

QuoteMietin miltä tuntuisi olla toimittaja, joka kopioi juttuun poliisiraportista kuvauksen rikoksesta epäillyn "maahanmuuttajataustaisuudesta", ja jonka seurauksena suomalainen lapsi jonka isä sattuu olemaan Intiasta, saa kuulla kunniansa junassa aikuiselta ei-maahanmuuttajalta. Toinen sivullinen mamu hakataan keskellä päivää kauppakeskuksessa ja asiaankuulumattoman etnisen yrittäjän liiketilat sytytetään tuleen.

Hyvin monista näistä uutisista tulee mieleen tuo Päivi Lipposen kuuluisa pizzeria-palo blogikirjoitus. Ainoastaan näissä uudemmissa kommenteissa syytökset eivät ole suoria, vaan epäsuoria eli tässäkin tapauksessa "jonka seurauksena" eli ehkä tapahtuu/ehkä ei tapahdu.

Todellisuudessa tuollaista ei ole ainakaan uutisoitu tapahtuvan yhtäkään tai ne eivät ole saaneet erikoisempaa huomiota julkisuudessa. Vastaavien kirjoitusten perusteella luulisi kyseisten tapausten olevan todella yleisiä. Mutta kun on vaikeaa löytää yhtäkään? Voisikin sanoa niiden olevan 99%:sesti kirjoittajien omaa mielikuvitusta.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Eino P. Keravalta

Kirjoituksistaan päätellen tämä herra Singh vaikuttaa kuvittelevan, että toimittajat ihan silkkaa ilkeyttään kirjoittelevat maahanmuuttajien rikoksista; hän ei tunnu käsittävän, että maahanmuuttajat ihan oikeastikin tekevät rikoksia - monet ryhmät vielä kantaväestöä selvästi enemmän - ja että avoimessa yhteiskunnassa, jollaiseksi Suomikin pyrkii, rikoksista voi ja pitää tiedottaa kansalaisille taustoja myöden mitään salaamatta, sillä salailu ei tue demokratiaa.

Olisi tietysti holhoavaa ja lapsellista joka uutisen yhteydessä muistuttaa lukijaa, että kaikki maahanmuuttajat eivät ole rikollisia - kyllä jokainen ihminen sen ymmärtää itsekin. Median tehtävänä ei muutenkaan ole olla mikään propagandaa ja 'oikeita' ajatusmalleja levittävä toimija, vaan median tehtävänä on yksinkertaisesti välittää tietoa, raportoida tapahtumista. Kansalaiset kyllä osaavat itse tehdä johtopäätöksensä uutisista - ja sehän taitaakin tätä Singhiä harmittaa, sillä todellisuus ei tue sitä valhekuplaa, missä hän elää.

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Chew Bacca

Hänen Suomensa on kulttuuriälyvapaa.

Kulttuuriälykkyyttä on osata arvata että puskaraiskaus = afro, somuli ja / tai muu muslimi. Vanhuksen rullaus = mustalainen, orjakauppa = aasialainen, sarjavarkaus = itäeurooppalainen, kännitappo = suomalainen, jne. Kyllä tässä on kulttuuriäly kehittynyt.

Faidros.

Toisaalta, minkäs neekeri sille voi, että rikollinen sattuu syntymään juuri mustaksi?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Eino P. Keravalta

Quote from: Faidros. on 22.05.2015, 08:40:44
Toisaalta, minkäs neekeri sille voi, että rikollinen sattuu syntymään juuri mustaksi?

Vai onko kyse siitä, että mustalle on helpompaa olla rikollinen sikäli, että häntä on vaikeampi nähdä pimeässä tai hämärässä? Vaikuttaako tämä ammatinvalintaan?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Faidros.

Quote from: Eino P. Keravalta on 22.05.2015, 08:42:17
Quote from: Faidros. on 22.05.2015, 08:40:44
Toisaalta, minkäs neekeri sille voi, että rikollinen sattuu syntymään juuri mustaksi?

Vai onko kyse siitä, että mustalle on helpompaa olla rikollinen sikäli, että häntä on vaikeampi nähdä pimeässä tai hämärässä? Vaikuttaako tämä ammatinvalintaan?

Luonnonvalinta suosii rikollisuuteen sopivampaa pigmenttiä?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Ernst

Quote from: Tino Singh

Mietin miltä tuntuisi olla toimittaja, joka kopioi juttuun poliisiraportista kuvauksen rikoksesta epäillyn "maahanmuuttajataustaisuudesta", ja jonka seurauksena suomalainen lapsi jonka isä sattuu olemaan Intiasta, saa kuulla kunniansa junassa aikuiselta ei-maahanmuuttajalta. Toinen sivullinen mamu hakataan keskellä päivää kauppakeskuksessa ja asiaankuulumattoman etnisen yrittäjän liiketilat sytytetään tuleen.


En tunne tapauksia, joissa intialaislapsia olisi solvattu, sivullisia mamuja hakattu kauppakeskuksissa tai yrittäjien liiketiloja poltettu. Singh ehkä tietää, mutta hänkään ei kerro. Valvontakamerat olivat taas kaustien tapahtuessa pois päältä...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Alapo

Toimittajat kyllä muistavat kertoa etnisyydet jos valkoihoinen tönäisee tummaihoista tai valkoihoinen pahoinpitelee tummaihoisen, toisinpäin ei etnisyyksillä ole väliä, kuten löyhän nuorisoporukan kanssa, jossa suorastaan valittiin kantaväestön lapset valittiin pahoinpitelyjen ja ryöstelyjen uhreiksi
. Ehkäpä toimittelijoiden pitäisi alkaa miettiä, että olisiko sittenkään väärin kertoa mitä maailmassa tapahtuu. Ennenkuin vaihtoehtomediat ajaa mediatalot ahtaalle ja monikulttuuriälykkäät toimittajat hurstin valinnan asiakkaiksi.

Baraxxus

Herra Singh voisi minun puolestani pakata passinsa ja hammasharjansa, ja kenties löytää jokin parempi maa, missä ei ahdistaisi noin paljon.

Kukapa tietää? Ehkäpä uudessa maassa osataan arvostaa tätä "kulttuuriälyä" enemmän, mitä täällä Suomessa.

Aburahalta saa varmaan hyviä vinkkejä, miten Hollannissa (ei) pärjää.

If a man builds a thousand bridges and sucks one dick, they don't call him a bridge-builder... they call him a cocksucker.

Roope

Tinon edellinen hanke: Minun Suomeni on kansainvälinen -kampanja

Tai no, sen jälkeen tuli vielä yritys kansanedustajaksi Rkp:n kautta, koska "jos joku tietää, mitä kotouttaminen on, niin se olen minä", mutta tulos oli laihanlainen 249 ääntä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kyklooppi

Tuskin älykäs, lähinnä typerä ja matala otsainen.Helppojen pisteiden kalastelija joka ui sujuvasti myötävirtaan.
Ei ansaitse juurikaan ajatuksia.
Ihmisjäte.

DuPont

Quote from: M on 22.05.2015, 09:14:45
Quote from: Tino Singh

Mietin miltä tuntuisi olla toimittaja, joka kopioi juttuun poliisiraportista kuvauksen rikoksesta epäillyn "maahanmuuttajataustaisuudesta", ja jonka seurauksena suomalainen lapsi jonka isä sattuu olemaan Intiasta, saa kuulla kunniansa junassa aikuiselta ei-maahanmuuttajalta. Toinen sivullinen mamu hakataan keskellä päivää kauppakeskuksessa ja asiaankuulumattoman etnisen yrittäjän liiketilat sytytetään tuleen.


En tunne tapauksia, joissa intialaislapsia olisi solvattu, sivullisia mamuja hakattu kauppakeskuksissa tai yrittäjien liiketiloja poltettu. Singh ehkä tietää, mutta hänkään ei kerro. Valvontakamerat olivat taas kaustien tapahtuessa pois päältä...

Täytyyhän tuollaisia tapauksia olla! Ei kai kukaan kuvittele, että olisivat mielikuvituksen tuotetta. Me kaikki tiedämme, että juuri Suomi on se rasistisin maa planeetallamme. Meidän somalivähemmistömmekin on rasistisinta..., eiku hetkinen..

KJ

Quote from: Roope on 23.05.2015, 01:32:09
Tinon edellinen hanke: Minun Suomeni on kansainvälinen -kampanja

Tai no, sen jälkeen tuli vielä yritys kansanedustajaksi Rkp:n kautta, koska "jos joku tietää, mitä kotouttaminen on, niin se olen minä", mutta tulos oli laihanlainen 249 ääntä.

QuotePopulistinen muukalaisviha "maahanmuuttokriittiseen" retoriikkaan naamioituna on saanut ennennäkemättömät mittasuhteet suomalaisessa valtamediassa ja politiikassa. Se tulee vaikuttamaan negatiivisesti lainsäädäntöön ja siksi suomalaiseen kilpailukykyyn sekä taloudelliseen tulevaisuuteen mikäli sitä ei haasteta.

Heh.
What would Gösta Sundqvist do?