Väinö Linna

[duc]

Prof. Timo Vihavainen on kirjoittanut mielenkiintoisesti Väinö Linnasta ja hänen erityisarvostaan suomalaisille, mitä ulkomailla kirjallisuuspiireissä ei ymmärretä.


        http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2015/05/vaino-linnan-suuruus-ja-surkeus.html     

lauantai 16. toukokuuta 2015
Väinö Linnan suuruus ja surkeus


Väinö Linnan arvo ja asema

Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta on tehty lukemattomia käännöksiä. Koskaan ne eivät ole ulkomailla tavoittaneet yleisöään ja arviot koko kirjasta ovat olleet toinen toistaan hullunkurisempia. Niitähän on paljonkin tutkittu.
Myös Edvin Laineen filmatisointi on lytätty mennen tullen, viimeisempänä muuan Jelena Senjavskaja, moskovalainen sotapsykologian tutkija, joka piti koko tekelettä aivan mitättömänä: siinähän ei ollut edes minkäänlaista juonta. Sitä paitsi se antoi hyvin ikävän todistuksen suomalaisen kansanluonteen barbaarisuudesta. Vihollisen kärsimyksillähän siinä hekumoitiin.
Hiljattain on Tuntemattomasta ilmestynyt uusi käännös suomesta englantiin ja arvio oli taas varsin nuiva. Tuskin mitään muuta voi odottaakaan, mikäli ymmärtää mistä tuossa kirjassa on kysymys. Samalla Linnan vertauskohdaksi nostettiin (tilauksesta?) jokin Sofi Oksasen, tunnetun goottikirjailijattaremme kirja, joka sai osakseen kiitosta. Sillähän oli kirjallisia ansioita, taisi olla monikerroksellisuutta ja kaikenlaista muuta asianmukaista. Kahden kirjan vertailussa nuori nainen voitti puhtaasti ja pitkällä marginaalilla.
Hölmöpä taitaakin olla tämä maatiaiskansa, joka pitää Linnaa kansallisen kaappinsa päällä ja on ostanut pelkästään Tuntematonta yli miljoona kappaletta. Tämän ohella valtavan menestyksen on saanut myös saman tekijän masentavan typerä trilogia primitiivisestä junttikansasta, joka kuokki suota, kiroili ja tuhersi mitä tuhersi. Jossakin vaiheessa se innostui tappamaan toisiaan uskomattomalla apinan raivolla. Ymmärrän, ettei itseään kunnioittava kulttuurin harrastaja missään maassa halua tuhlata aikaansa tuon sepustuksen kursoriseenkaan läpikäyntiin.
Mutta täällä kirjailijavainaa on puolijumalan asemassa. Paitsi tietenkin kulttuuriväen piirissä, jonne hän sai jalansijan vasta katkerien taistelujen jälkeen. Nyt se kyllä siellä on ja pysynee, pakon edessä.
Kaikille paradokseille on maailmassa selityksensä. Mielestäni ne Linnan kohdalla ovat lopultakin varsin yksinkertaiset, kuten on hänen kirjailijan laatunsakin. Tämä ei missään tapauksessa tarkoita ettei hän olisi nerokas. Mielestäni hän on kirjallisuutemme suurin nero huolimatta siitä, ettei hän kirjoita teknisesti kiinnostavaa fiktiota.
Kysymys on siitä, että Linna kirjoittaa totta. Hänen valtava suosionsa ja myös hänen nerokkuutensa liittyvät juuri totuuden löytämiseen ja kykyyn kertoa se.
Muistan, miten lapsena ihmettelin, kun kylillä kerrottiin, että se ja se, joka ei ollut koskaan kirjoja lukenut, oli nyt lukenut tämän Väinö Linnan kirjan peräti viisi kertaa vai oliko enemmänkin. Kysymys saattoi olla siitä, ettei lukija vähemmällä tajunnut asiaa, mutta muistakaamme, että myös nuori kirjanoppinut V.I. Uljanov luki Tšernyševskin kirjaa Mitä on tehtävä? yhä uudelleen ja muistaakseni ilmoitti ymmärtäneensä sen vasta kuudennella kerralla. Lenin saattoi olla hullu, mutta ei hän tyhmä ollut. Siinä kirjassa oli jotakin juuri hänelle.
Isäni, joka oli ollut Linnan porukoiden naapurijoukoissa, ei ollut kiinnostunut kaunokirjallisuudesta ja harrasti myös taloudellisuutta. Niinpä hän osti ensin Linnan kirjan sijasta Viljam Pylkäksen muistelmakirjan Rokka. Konekiväärimiehen sotaa. Mutta viimein paine kasvoi sietämättömäksi ja Tuntemattoman kansanpainos ilmestyi meillekin ja muistan sen olleen sekä huippujännittävä että hirmuisen hauska. Etenkin murrerepliikit opin oitis ulkoa, niille voi nauraa vaikka itsekseen, kun niitä sattui muistamaan.
En tiennyt, että lukutapani oli primitiivinen. Minulta, kuten yleensä myös ulkomaalaisilta jäi pääasia ymmärtämättä. Linna ei kirjoittanut kaunokirjallisuutta, vaan historiaa, tuota matalan katseen historiaa, kuten asia myöhemmin ilmaistiin.
Sen muistan, miten emännät juttelivat ja joku hyvin painokkaasti totesi, että meidän mies se sanoo, että kaikki oli justiinsa niin, kuin kirjassa sanotaan. Kyllä hän sen kaiken siellä itse näki. Niih.
Tämä oli asian ydin. Linnan kirjassa faktaa ja fiktiota oli tietenkin sekoiteltu, eikä kaikki siinä ollut itse koettua ja osa oli tietenkin vain kuviteltua. Mutta Linna toi nyt jokaisen ulottuville uuden diskurssin. Sota ei ollut sitä, mitä upseerit kertoivat tulen ja liikkeen käytöstä ja strategian ja taktiikan mukauttamisesta elävän voiman ja materiaalin suhteelliseen saatavuuteen eikä se myöskään ollut vain sankarien sankarillisuuden näyttämisen ja vihollisen torjumisen paikka. Sota oli se tila, jossa yli puoli miljoonaa miestä oli joutunut elämään vuosikaudet. Se oli se paikka, jossa he joutuivat viettämään nuoruutensa.
Linnaa on kritisoitu siitä, ettei hänen kirjassaan uskonnollisuus näy kuin parodiana. Tosiasiassa sillä nimittäin kyllä oli vielä jatkosodassakin varsin suuri rooli. Linnan hahmoissa purnarit ovat myös kovin hallitseva miehistöaines ja upseerien rooli jää yleensä varsin vähäpätöiseksi ja usein naurettavaksi.
Hiukan samaan tapaan kuin Tolstoilla, Linnan kuvaama sota on taistelijoiden sotaa, jossa tilanteet kartalla jäävät aivan käsittämättömiksi ja propagandan maailmankuva vaikuttaa vain pilkan kohteena. Tämä on varmasti yksipuolista. Ehkäpä sentään miehet ajattelivat myös esimerkiksi sitä, mitä tapahtuu, jos vihollinen saa tahtonsa läpi. Linnan miehet ajattelivat vain sitä, miten selvitään tässä ja nyt.
On joskus sanottu ja muotoilu taitaa kuulua Mauno Koivistolle, että Suomen idea on selviäminen. Se on myös Linnan kirjojen idea ja koskee niiden filmatisointejakin, ainakin ensimmäistä. Linna kirjoitti historiaa sitä tutkimatta, mutta osittain, ja nimenomaan Tuntemattomassa, hän kirjoitti sitä asiantuntemuksella, joka toki oli osittaista ja vajavaista, mutta tarjosi ainutlaatuisen näkökulmaan siihen osaan totuutta, jota ei muualla ollut saatavissa ja nähtävissä ja josta vaiettiin, myös tietoisesti.
Tuntematon ja Pohjantähti kilpailevat tasavertaisesti Suomen kansallisromaanin asemasta. Niiden valtava vaikutus perustuu osittain siihen, että aikanaan ne kertoivat asioista, joista ei paradoksaalisesti voinut puhua, vaikkei puhumista kukaan kieltänyt. Vuoden 1918 valkoinen terrori oli aihe, josta puhuminen oli monesta syystä mahdotonta. Kommunistit saattoivat siitä puhua, mutta eivät heitä säädylliset ihmiset kuunnelleet.
Linnan historiallinen urotyö oli, että hän antoi äänen äänettömille. Hän toi historiaan asiat, joita siellä ei ennen ollut. Sitä paitsi tämä ei tapahtunut propagandistin kiihkolla, vaan suuren kirjailijan armottomuudella. "Totuus ei ole punainen eikä valkoinen. Se on inhimillinen ja siksi kipeä" sanoi Linna joskus.
Siinähän se asian ydin oli. Linna on yhden kansakunnan oman eepoksen kirjoittaja ja olisi luonnotonta, jos sama kelpaisi myös jollekin toiselle kansakunnalle. Jokaisella näistä "kuvitelluista yhteisöistä", todelliseksi tultuaan, on oma persoonallisuutensa ja oma lukutapansa. Vain kansallinen nero voi sen tavoittaa, ei sen sijaan mikään sellainen kansainvälinen bestsellerien rustaaja, joka herättää suurta mielenkiintoa kaikkialla globaalien markkinoiden piirissä.
Kansallisen neron merkitys on toisenlainen. Kuten runoilija sanoi:

Monta on laulua, monta myös laulujen miestä.
Yksi on laulu
ylitse muiden:
ihmisen, aattehen, hengen ankara laulu.
Kansat katoo,
ei katoa mahti,
jonka on laulanut mahtaja kansansa sielun.     

[Veikko]

Virsi 170: Jumala ompi Linnamme.

Kuitenkaan en ihmettele, että ulkomaalaisten on vaikea ymmärtää ja arvostaa Tuntematonta sotilasta - tai erinomaisen muhkeaa, kolmiosaista, Täällä Pohjantähden alla. Linnan kerronta on pitkää, selittävää, ylhäältä katsovaa, hyvin suomalaista epiikkaa (vrt. Päätalo), jonka näköalat eivät välttämätta aukea ulkomaalaiselle lukijalle. Tai ei edes herätä kiinnostusta. Ja osa Tuntemattoman menestystä - ikävä sanoa - johtuu kai siitä, että muut suomalaiset sotakirjat, varsinkin ennen Tuntematonta kirjoitetut, olivat niin huonoja tai muuten riittämättömiä (en lue tähän mukaan Yrjö Jylhän runokirjaa Kiirastuli).

[Iloveallpeople]

Sotaromaani ei ole itselleni ollut niin erikoinen kirja, mutta Täällä Pohjantähden alla on ainut kirja(sarja), jonka olen lukenut useampaan kertaan, ja joka piti ensimmäisellä kerralla lukea läpi yön (ensimmäinen osa), kun vain ei malttanut mennä nukkumaan.

[Melba]

Kiitos jäsen Duc tästä avauksesta!!

Ja Veikko: Minulle ovat myös nuo kaksi teosta (Tuntematon ja Kiirastuli) ylitse muiden, mutta lisäisin vielä kolmannen, jota luen uudelleen ja uudelleen - Halstin Talvisodan päiväkirja. Se on kirjoitettu sodan päätyttyä huhtikuussa 1940 ja ilmestyi vasta joskus 70-luvulla. Tämän kirjan sivuilta välittyy koko se suru, ahdistus, pelko, epätoivo, katkeruus, toivottomuus  ja väsymys, mikä on ollut jokaisen silloin rintamalla taistelleen osana ja arkea. Ja kuitenkin myös se ihmeellinen rohkeus ja toisista välittäminen joka kuitenkin lienee auttanut kestämään sitä kauheutta ja teki mahdottomasta mahdollisen. Minulle tämä kirja oli järisyttävä lukukokemus!

[MW]

Huomasimpa kerran asuvani samassa osoitteessa, vaikka itse asunto oli eri, kuin Väinö Linna kirjoittaessaan sotaromaania.

Itse herrankin pitkänhuiskean olemuksen näin aikoinaan kerran muutaman Hämeenpuistoa mittailemassa. Hattu pois.

[Punaniska]

Linnan tuotanto käsitti muuten 4 kirjaa, joista 2 olikin sitten napakymppejä - tässä lienee pohdittavaa. Rinnastus Oksaseen on perinteistä viherpunasheisseä. Puhdistus on mielestäni aivan hemmetin hyvä kirja, todella vaikuttava. Mökeltäjät kuitenkin yrittävät rakentaa vanhan ja tuoreen suuruden välille vihollisasetelmaa, vaikka uskoisin molempien kirjailijoiden  arvostaneen toisiaan, jos olisivat päässeet lukemaan toistensa tekstejä.

[Veikko]

Kiitos jäsen Duc tästä avauksesta!!

Ja Veikko: Minulle ovat myös nuo kaksi teosta (Tuntematon ja Kiirastuli) ylitse muiden, mutta lisäisin vielä kolmannen, jota luen uudelleen ja uudelleen - Halstin Talvisodan päiväkirja. Se on kirjoitettu sodan päätyttyä huhtikuussa 1940 ja ilmestyi vasta joskus 70-luvulla. Tämän kirjan sivuilta välittyy koko se suru, ahdistus, pelko, epätoivo, katkeruus, toivottomuus  ja väsymys, mikä on ollut jokaisen silloin rintamalla taistelleen osana ja arkea. Ja kuitenkin myös se ihmeellinen rohkeus ja toisista välittäminen joka kuitenkin lienee auttanut kestämään sitä kauheutta ja teki mahdottomasta mahdollisen. Minulle tämä kirja oli järisyttävä lukukokemus!

Kiitos vihjeestä, Melba!

Sillä en ole lukenut Halstin Talvisodan päiväkirjaa. Täytyykin ottaa "listalle".

[duc]

Linna on mielestäni suomalaisten miesten mielenmaiseman kuvaaja Tuntemattomassa sotilaassa, ja siinä onnistunut. Juonenkuljetus jäi romaanissa toissijaiseksi, mutta niin taisi rivisotilaan mielessä sodan juonikin olla lopulta toissijainen. Ihmiskohtalot nousivat sen yli. Luin Tuntemattoman sotilaan peruskoulussa, mutta aloin ymmärtää sitä vasta myöhemmin. Mitä tulee historiaan, niin toki kirjoittaja oli silminnäkijä, mutta romaania ei koskaan saisi ottaa suorana historian kuvauksena (engl. face value), varsinkin yksityiskohdissa kirjailijan vapaus on tärkeä tarinan elävöittäjä.

[Tavan]

Vihavaisen analyysi on osuva, kartoittaa hyvin Linnan heikkoudet ja vahvuudet.

Upseereja kohdellaan Tuntemattomassa aika penseästi, vaikka millä mittarilla tahansa suomalaiset upseerit olivat sodassa kokonaisuudessaan hyvin laadukkaita. Tavalliset sotilaat kuvataan myös vähemmän mairittelevaan sävyyn, niskoittelijat ja valittajat saavat kenties ylikorostuneen roolin ja väki tuntuu palloilevan rintamalla ymmärtämättä sen syvällisemmin miksi he ovat siellä. Sotilaiden mielenmaisemasta sivuutetaan syvätasoja. Kristinusko ei tosiaan näy eikä liioin isänmaallisuuskaan, vaikka todellisuudessa molemmilla oli iso rooli. Suur-Suomi ajatus oli myös kansan syviä rivejä liikuttava unelma, eikä vain joku akateeminen tuulitupa. Romaani ohittaa nämä suureelliset asiat ja keskittyy siihen sotilaan arkeen ja selviytymismentaliteettiin.

Ymmärrän ihmisiä, jotka ovat jääneet kaipaamaan runebergiläistä, romanttista sodan tulkintaa. Toisaalta Runeberikin kirjoitti Vänrikki Stoolin vasta vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen ja teokselle oli tuolloin kansallismielisen ajanhengen tilaus. Ehkäpä viimeinkin tulevina vuosina, kun kansallismielisyys on jälleen nousussa, saamme myös viime sodista runebergiläisen, korkealuokkaisen, romanttisen tulkinnan jonkun nousevan kirjailijan toimesta?

[nimierkki]

Kiitos jäsen Duc tästä avauksesta!!

Ja Veikko: Minulle ovat myös nuo kaksi teosta (Tuntematon ja Kiirastuli) ylitse muiden, mutta lisäisin vielä kolmannen, jota luen uudelleen ja uudelleen - Halstin Talvisodan päiväkirja. Se on kirjoitettu sodan päätyttyä huhtikuussa 1940 ja ilmestyi vasta joskus 70-luvulla. Tämän kirjan sivuilta välittyy koko se suru, ahdistus, pelko, epätoivo, katkeruus, toivottomuus  ja väsymys, mikä on ollut jokaisen silloin rintamalla taistelleen osana ja arkea. Ja kuitenkin myös se ihmeellinen rohkeus ja toisista välittäminen joka kuitenkin lienee auttanut kestämään sitä kauheutta ja teki mahdottomasta mahdollisen. Minulle tämä kirja oli järisyttävä lukukokemus!

Halstin kirja on tosiaan klassikko. Halstilta kannattaa lukea myös Lapin sodassa -kirja, se on vähän kevyempi. Lauri Immosen Unohdettujen rintama on myös vaikuttava elämys, löytyy kirjastoista.

[MW]

Kiitos jäsen Duc tästä avauksesta!!

Ja Veikko: Minulle ovat myös nuo kaksi teosta (Tuntematon ja Kiirastuli) ylitse muiden, mutta lisäisin vielä kolmannen, jota luen uudelleen ja uudelleen - Halstin Talvisodan päiväkirja. Se on kirjoitettu sodan päätyttyä huhtikuussa 1940 ja ilmestyi vasta joskus 70-luvulla. Tämän kirjan sivuilta välittyy koko se suru, ahdistus, pelko, epätoivo, katkeruus, toivottomuus  ja väsymys, mikä on ollut jokaisen silloin rintamalla taistelleen osana ja arkea. Ja kuitenkin myös se ihmeellinen rohkeus ja toisista välittäminen joka kuitenkin lienee auttanut kestämään sitä kauheutta ja teki mahdottomasta mahdollisen. Minulle tämä kirja oli järisyttävä lukukokemus!

Kiitos vihjeestä, Melba!

Sillä en ole lukenut Halstin Talvisodan päiväkirjaa. Täytyykin ottaa "listalle".

Sama. Häyhän tarina "Valkoinen kuolema" tuli juuri luettua. Ei kirjallisena teoksena mikään järisyttävä, mutta olipa äijällä kuitenkin elämä! Parhaansa teki, kun käskettiin.

[törö]

Linna on mielestäni suomalaisten miesten mielenmaiseman kuvaaja Tuntemattomassa sotilaassa, ja siinä onnistunut. Juonenkuljetus jäi romaanissa toissijaiseksi, mutta niin taisi rivisotilaan mielessä sodan juonikin olla lopulta toissijainen. Ihmiskohtalot nousivat sen yli. Luin Tuntemattoman sotilaan peruskoulussa, mutta aloin ymmärtää sitä vasta myöhemmin. Mitä tulee historiaan, niin toki kirjoittaja oli silminnäkijä, mutta romaania ei koskaan saisi ottaa suorana historian kuvauksena (engl. face value), varsinkin yksityiskohdissa kirjailijan vapaus on tärkeä tarinan elävöittäjä.

Traumojen käsittelyähän se periaatteessa vain on. Siinä annetaan vahvasti kaunistelu tarina omien muistojen tilalle.

Kukaan ei pasko housuihinsa ja suomalaisien sotilaiden kuolemantapauksista on poistettu sattumanvaraisuus ja niissä on aina jotain tärkeitä sivumerkityksiä. Olisi kai jopa mahdollista johtaa niistä mitä tällaisessa sodassa ei pidä tehdä jos haluaa selvitä varmasti hengissä.

Neukut sotivat ihan eri maailmassa. Kuka tahansa voi kaatua kuolleena maahan millä hetkellä hyvänsä ilman mitään dramatiikkaa tai sivumerkitystä.

Ei tässä sinänsä mitään ihmeellistä ole vaan näitä on tehty muuallakin, mutta nää sotaleffat ovat oma genrensä, joka uppoaa kybällä lähinnä niihin, jotka ovat olleet itse mukana, mikä sitten takaa tulevienkin sukupolvien mielenkiinnon. Jotain siinä on oltava kun veteraanitkin tykkäsivät siitä.

Vaikka Me olimme sotilaita on aika lähellä Tuntematonta, koska siinäkin on tämä sama ero sotilaiden kuolemien välillä. Yksi kuolee dramaattisesti ja toinen vain kuolee. Sekin meni Suomessa ohi aika huomaamatta, koska se kertoo muiden sodasta, jossa oli mukana jonkun muun vaarivainaa.

Kumminkin nää elokuvat on tarpeellisia ja varmasti terveellisempi vaihtoehto kuin panna kokonainen sukupolvi jälkitraumaattisen takia pillerikuurille. Niitä pitää vain osata ymmärtää oikeassa kontekstissa.

[Kimmo Pirkkala]

Hyvä ylösnosto! Linna on suomalaisuuteeni ja ajatteluuni ehdottomasti eniten vaikuttanut kirjailija valtavan pitkällä marginaalilla. Omat viisi senttiäni hänen pääteostensa ja varsinkin Tuntemattoman "juonettomuudesta": Mitä juonta tai tarinan kaarta yhden joukkueen taival sodassa voi sisältää? Jos siihen olisi rakennettu teennäinen juoni, olisi se tappanut uskottavuuden ja realistisen eloisuuden. Harvassa ovat ne proosat, jotka otetaan historiallisena totuutena ja ajankuvauksena niin konkreettisesti kuin Täällä Pohjantähden Alla tai Tuntematon Sotilas /Sotaromaani. Tokihan suurin osa lukijoista tajuaa, että hahmot ovat todellisuuspohjasta rakentuneita, mutta kuitenkin kokonaisuuksina fiktiivisiä, ja silti ei ole vaikea kuvitella, että suurin osa suomalaisista on muodostanut käsityksensä Suomen historian tapahtumista 1800-luvun lopusta sotien päättymiseen juuri Linnaa lukemalla. Väinö Linna kirjoitti paitsi proosaa, myös Suomen historiaa kansan luettavaksi ja sisäistettäväksi ja sellaisenaan se oli ylivertainen temppu. Molemmat pääteokset sellaisia, että on käsittämättömän vaikea keksiä aihepiiriä, jolla mikään romaani, edes ylivertaisen taitavasti kirjoitettu, pääsisi näiden rinnalle.

On joskus sanottu ja muotoilu taitaa kuulua Mauno Koivistolle, että Suomen idea on selviäminen.

Nerokas huomio. Meidän versiomme "amerikkalaisesta unelmasta" on ollut selvitä hengissä kansakuntana ja yksilöinä. Linnan teokset ovat osa "suomalaisuuden tarinaa" ja sitä vain korostaa se, että muualla niitä ei ymmärretä.

[Kimmo Pirkkala]

Ehkäpä viimeinkin tulevina vuosina, kun kansallismielisyys on jälleen nousussa, saamme myös viime sodista runebergiläisen, korkealuokkaisen, romanttisen tulkinnan jonkun nousevan kirjailijan toimesta?

On täysin mahdotonta kuvitella tuollaista teosta ilman että tekijä leimataan fasistiksi. Siispä sellaista ei nykykulttuuritärähtäneistöstä tule, ei millään.

[Tavan]

On täysin mahdotonta kuvitella tuollaista teosta ilman että tekijä leimataan fasistiksi. Siispä sellaista ei nykykulttuuritärähtäneistöstä tule, ei millään.

Totta puhut. Paljon pitää vettä virrata... Toisaalta eihän suomalainen kulttuurielämä ole aina ollut tärähtäneistön käsissä, eikä se välttämättä ole sitä tulevaisuudessa. Joka tapauksessa on hauska ajatella, että kansallisrunoilijamme on nykymittapuulla täysi fasisti. Samoin kansallisfilosofimme Snellman, tai ehkä hän on jopa suorastaan natsi. Topeliuksesta puhumattakaan. Tärähtäneistön juurettomuus ja kaikkinainen ymmärryksen puute huimaa päätä.

[Arvoton]

Ehkäpä viimeinkin tulevina vuosina, kun kansallismielisyys on jälleen nousussa, saamme myös viime sodista runebergiläisen, korkealuokkaisen, romanttisen tulkinnan jonkun nousevan kirjailijan toimesta?

On täysin mahdotonta kuvitella tuollaista teosta ilman että tekijä leimataan fasistiksi. Siispä sellaista ei nykykulttuuritärähtäneistöstä tule, ei millään.

Tulee mieleeni AKS:lainen suursuomi-hypetys jatkosodan aikana Itä-Karjalassa ja emämaassakin. Se tuntui monesta aikalaisestakin hiukka nololta...

Itse LINNASTA, niin luinko Kurjensaaren kirjasta, vai mistä se ny oli, että hän teki itsestään oraakkelin pääteoksellaan Täällä pohjantähden alla. Tuntemattoman luin lähes loppuun, mutta Pohjantähti on vielä suunnitelmissa.

[MW]

Kirppikseltä möyhäisin hiljan Arvi Korhosen toimittaman teoksen "Viisi sodan vuotta". On kuulunut lukemistoon selailumielessä lapsesta alkaen, mutta en vieläkään ole työstänyt kannesta kanteen.

Vähän tiiliskivi sänkyyn luettavaksi, siksi kai. Täytynee korjata asia.

[Alma-ata]

Ulkomaalaisilla on kyllä ihan täysi vapaus arvioida teosta ihan vaan kirjallisuutena. Kontekstissaan (WW II ja sen eräs sivunäyttämö) tai siitä irrallaan, ihan miten vaan.

Toivottavasti tulevaisuudessa suomalaisetkin pystyvät siihen. Minusta on jotenkin kohtuuttoman kova kohtalo yhdelle teokselle joutua kansallisen (ja perskohtaisen) identiteetin rakennuspalikaksi.

TPA löytyy muuten Elisa kirjasta äänikirjana Veikko Sinisalon lukemana. Suosittelen!

[Maastamuuttaja]

Perehtyisin mielelläni uussuomalaisten näkemyksiin kirjasta. Ehkei niitä juuri nyt ole käytettävissä. Itse asiassa olisi outoa, jos yksikään lukuisista vieraistamme olisi koraanin ulkoluvun ohella löytänyt aikaa suomenkielen opiskeluun.

[Tavan]

Tulee mieleeni AKS:lainen suursuomi-hypetys jatkosodan aikana Itä-Karjalassa ja emämaassakin. Se tuntui monesta aikalaisestakin hiukka nololta...

Eihän se Suur-Suomi tokikaan ollut vain joku AKS:n höyrähtänyt idea, vaan aivan valtavirran ajatus, jolle oli monia fiksuja reaalipoliittisia perusteita. Kolmen kannaksen rajat Itämerestä Vienanmereen olisivat olleet yhteenlaskettuna vain joitain satoja kilometrejä, mitä olisi moninkertaisesti helpompi puolustaa kuin tuota nykyistä tolkutonta itärajaa.

Mannerheim vieläpä itse lupasi meille Itä-Karjalan. Vannoi aiheesta oikein kuuluisan valankin.

[sologdin]

Linna on sitten saapunut tännekin!  Suomi24:ssähän pitäisi olla "Kuukauden Linna"-osasto, jonne innostuneet ja ihastuneet ensilukijat saisivat tulla purkautumaan.

Kunnioittamani Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen on tässä blogikirjoituksessaan astunut ydinosaamisensa ulkopuolelle ja antanut tunteidensa vaikuttaa tekstiinsä.  Linna nimenomaan ei kirjoittanut historiaa, vaan romaaneja, mihin viittaa mm. hänen oma nimiehdotuksensa "Sotaromaani".  Romaani on kertomakirjallisuutta, se voi ja sen on lupa tuoda julki kirjoittajansa omia, kärjistettyjäkin näkemyksiä, se voi muunnella todellisuutta, parodioida, ivata, tai luoda kokonaan oman todellisuutensa.

Kaksi sodan etulinjassa kokenutta sotilasta, isäni ja appeni (molemmat jo R.I.P), kersantti ja sotamies, eivät kumpikaan hyväksyneet Linnan "Tuntematonta sotilasta".  Appeni sanoi:"Ei se sellaista ollut."  Isällani ei kirjaa edes ollut, vaikka oli innokas lukija.

Romaani voi olla myös propagandaa.  Ammattimiehet tietävät, että tehokkainta propagandaa on valheen ja totuuden sekoitus sopivassa suhteessa.  Sellainen romaani on "Täällä Pohjantähden alla".  Suomalaiset, tälläkin palstalla, ovat intomielisesti sekoittaneet sen historiankirjoitukseen, mitä se siis ei ole.

Lähdeviitteeksi todettakoon, että olen lukenut ko. teokset, useampaan kertaankin.  "Pohjantähden" luin ensimmäisen kerran vähän toisellakymmenellä.  Kertomakirjallisuutena I ja II ovat varsin laatuisia, III on hajanainen ja hutiloidun tuntuinen ikäänkuin kirjoittajan voimat olisivat ehtyneet ja hän olisi vain halunnut päästä loppuun mahdollisimman pian.  Mutta historiateoksia ne eivät ole.

[MW]

***
Kunnioittamani Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen on tässä blogikirjoituksessaan astunut ydinosaamisensa ulkopuolelle ja antanut tunteidensa vaikuttaa tekstiinsä.  Linna nimenomaan ei kirjoittanut historiaa, vaan romaaneja, mihin viittaa mm. hänen oma nimiehdotuksensa "Sotaromaani".  Romaani on kertomakirjallisuutta, se voi ja sen on lupa tuoda julki kirjoittajansa omia, kärjistettyjäkin näkemyksiä, se voi muunnella todellisuutta, parodioida, ivata, tai luoda kokonaan oman todellisuutensa.

Kaksi sodan etulinjassa kokenutta sotilasta, isäni ja appeni (molemmat jo R.I.P), kersantti ja sotamies, eivät kumpikaan hyväksyneet Linnan "Tuntematonta sotilasta".  Appeni sanoi:"Ei se sellaista ollut."  Isällani ei kirjaa edes ollut, vaikka oli innokas lukija.
***

Isoisä oli komppanian vääpeli, viimeisiä Käkisalmelta perääntyneitä.

Paljon olisi pitänyt äijää haastatella, mutta enpä pienenä haastanut, eikä ukko juuri puhunut. Harmittaa. Mitalit on Taipaleelta ja vaikka mistä.

[dothefake]

Kai se on niin hirveää ja toisaalta sen olivat kaikki aikalaiset miehet kokeneet, niin sitä ei haluttu muistella. Ehkä muistelija olisi kokenut itsensä myös kerskujaksi, koska saman kokivat kaikki.

[Bwana]

Linna itsehän myönsi kirjoittaneensa Tuntemattoman ajatuksella "Seitsemän veljestä sodassa". Se siis on jo lähtökohdaltaan kaunokirjallinen tuotos, ei puhdas historian kuvaus. Äitini setä, etulinjan käyneenä ja koko revohkan läpi menneenä esimerkiksi ei juurikaan teoksesta perustanut sen "siisteyden" vuoksi. Ko. herrasmies ei sodasta koskaan juuri puhunut mutta tämän kirjan kohdalla hän sanoi, että lähimmäksi todellisuutta siinä päästään kohdassa, jossa haavoituneet kärsivät kuusikossa koukkauksen hintaa. Hänellä kun oli saman suuntaisia kokemuksia perääntymisvaiheesta, tosin omin jaloin neljän päivän ajan kulkien jatkuvan saarrostusuhan alla.

Kuriositeettina pitää vielä kertoa, että nimenomaan tuon jälkimmäisen haavoittumisensa ja sotasairaalan vuoksi hän hakkasi vielä 80-vuotiaana ihan jokaisen tuntemani henkilön koronan peluussa.

[Vaniljaihminen]

Minun henkilökohtainen "Tuntematon sotilaani" on nykyään ainakin Reino Lehväslaihon teos Panssarisotaa. Linnan tietyt painotukset ärsyttävät ja aivan saman kommentin voisi Lehväslaiho heittää Linnalle kuin mitä se eräs jääkäri sanoi Rahikaiselle tuntemattoman eräässä kohdassa "ei tässä mitään alokkaita olla". Oletetaan nyt kuitenkin että jääkäri ei ollut punatähtiä pelkästään maasta keräilemällä hankkinut.

Tulee mieleeni AKS:lainen suursuomi-hypetys jatkosodan aikana Itä-Karjalassa ja emämaassakin. Se tuntui monesta aikalaisestakin hiukka nololta...

Eihän se Suur-Suomi tokikaan ollut vain joku AKS:n höyrähtänyt idea, vaan aivan valtavirran ajatus, jolle oli monia fiksuja reaalipoliittisia perusteita. Kolmen kannaksen rajat Itämerestä Vienanmereen olisivat olleet yhteenlaskettuna vain joitain satoja kilometrejä, mitä olisi moninkertaisesti helpompi puolustaa kuin tuota nykyistä tolkutonta itärajaa.

Mannerheim vieläpä itse lupasi meille Itä-Karjalan. Vannoi aiheesta oikein kuuluisan valankin.

Suur-Suomi näyttää kylläkin olleen AKS:n höynähtänyt idea, mutta kolmen kannaksen rajat eivät välttämättä. Tässä kysymyksessä ärsyttää jatkuvasti se "toiset sitä vaan turvallisuuttansa varjelee kun rajoja siirtelee" - aivan kuin se olisi ollut Sihvosen ja Lahtisen mielestä neukkujen yksinoikeus.

[HDRisto]

Kiitos jäsen Duc tästä avauksesta!!

Ja Veikko: Minulle ovat myös nuo kaksi teosta (Tuntematon ja Kiirastuli) ylitse muiden, mutta lisäisin vielä kolmannen, jota luen uudelleen ja uudelleen - Halstin Talvisodan päiväkirja. Se on kirjoitettu sodan päätyttyä huhtikuussa 1940 ja ilmestyi vasta joskus 70-luvulla. Tämän kirjan sivuilta välittyy koko se suru, ahdistus, pelko, epätoivo, katkeruus, toivottomuus  ja väsymys, mikä on ollut jokaisen silloin rintamalla taistelleen osana ja arkea. Ja kuitenkin myös se ihmeellinen rohkeus ja toisista välittäminen joka kuitenkin lienee auttanut kestämään sitä kauheutta ja teki mahdottomasta mahdollisen. Minulle tämä kirja oli järisyttävä lukukokemus!

Kiitos vihjeestä, Melba!

Sillä en ole lukenut Halstin Talvisodan päiväkirjaa. Täytyykin ottaa "listalle".

Sama. Häyhän tarina "Valkoinen kuolema" tuli juuri luettua. Ei kirjallisena teoksena mikään järisyttävä, mutta olipa äijällä kuitenkin elämä! Parhaansa teki, kun käskettiin.

Taannoin guuggeloin Häyhää. Monenlaisia listoja oli tosi kovista ("real badass") hepuista ympäri maailmaa, Häyhä oli useimmiten top10 sakissa.

[duc]

Arvelin, että tulee kiitosta ja moitteita, kun Väinö Linnan nostin keskustelunaiheeksi. Jotain kuitenkin kertoo suomalaisista, että Edwin Laineen Tuntematonta sotilasta näytetään telkkarista jokaisena itsenäisyyspäivänä, vaikka Rauni Molbergin filmatisointi antaisi kenties realisisemman kuvan sodan todellisuudesta. Esim. Laineen fimissä alokkaita näytelleet eivät olleet enää parikymppisiä.

Romaani on fiktiota, vaikka kuinka se kuvaisi historian tapahtumaa. Se pitää tietysti pitää jokaisen mielessä. Ei kirjailijaa voi vaatiakaan muuta kirjoittamaan, vaikka hän olisi ollut kuvaamiensa tapahtumien silminnäkijä. Historiantutkimukset ovat sitten erikseen.

Lopuksi muistutan, että Linna kirjoitti teoksensa 50-luvulla, jolloin hänen teostaan arvosteltiin mm. karkeasta ja sopimattomasta kielenkäytöstä. Esim. Lehväslaihon teokset eivät olisi tuolloin saaneet edes julkaisulupaa.

[Maija Poppanen]

Sekä Täällä pohjantähden alla että Tuntematon sotilas ovat loistavia ja moneen kertaan luettuja. Mieleni aina tekisi ottaa ne täytenä totena.

Se, mikä lopulta muistuttaa niiden fiktiivisyydestä, on Linnan vahva profiloituminen punaisten puolelle. Siksi suunnilleen ainoa kunnon upseeri oli Koskela, ja lotat vain upseerien patjoja, mikä tietysti näin naisihmisenä ottaa pattiin.

[Kimmo Pirkkala]

Suoraan sanoen Laineen Tuntematon on surkea ja infantiili leffa. Anteeksi vaan, mutta siinä on hohtoa vain oman aikansa kuvauksena, isänmaallisen paatoksen ja romaanin ansiosta. Elokuvallisia ansioita sillä ei ole yhtään. Keski-ikäiset alokkaat ovat naurettavia.

Mollbergia ei ole aikoihin nähtykään, se on muistikuvieni mukaan paljon parempi.

Linnan eräänlainen punaisuus ehkä häiritsisi minuakin nyt... en tiedä, sillä kun viimeeksi olen pohjantähteä lukenut, olen ollut vielä vasemmistolaisesti asennoitunut. Toisaalta, sympaattisimmiksi ja kirjan fiksuimmiksi ihmisiksi Linna kuvaa maltillista vasemmistoa, tyyliin Kivivuoren Otto & Janne. Kapinalliset ovat suurimmaksi osaksi harhaan "vietävinä" ja pääpirut, kuten Hellberg ovat kyllä aika ikäviksi ihmisiksi kuvattuja. Siltikin sympatiat "tavallisia" työläisiä kohtaan tuoksuvat läpi, vaikkakin on sanottu, että Linna ei ollut millään tavoin sosialisti.

[Kimmo Pirkkala]

Kirjailijasta kiinnostuneille suosittelen muuten Linnan "Murroksia" -esseekokoelmaa, joka valottaa hyvin hänen arvojaan, romaanejaan ja uraansa.

[duc]

Maija Poppanen:

... lotat vain upseerien patjoja, mikä tietysti näin naisihmisenä ottaa pattiin. 

Muistan lukioajaltani erään tehtävän, jossa toimittaja Suvi Ahola nosti esiin V. Linnan sovinistisen kuvauksen lotista. Monet luokkatovereistani, erityisesti pojat (!), asettuivat Aholan puolelle Linnaa vastaa korostaen, että lotilla oli erittäin suuri merkitys kotirintamalla, jota ei Linnan tavoin sopinut väheksyä. Merkillistä, että tuo on jäänyt mieleen, vaikka aikaa on kulunut parikymmentä vuotta. Ehkä se jäi mieleen, koska muistan asettuneeni tuolloin Linnan puolelle, ja yritin osoittaa, että Linna kuvasi miehiä, ei naisia, joten kritiikki oli kohtuutonta. On romaanista ja filmeistä mitä mieltä tahansa, niillä on ollut suuri vaikutus kasvavaan nuorisoon Suomessa. Ollessani varusmiehenä Vekaranjärvellä näytettiin Laineen filmi sielläkin. Eli se on tavallaan maanpuolustuksellista propagandaa hyvässä ja pahassa.

[Maija Poppanen]

Linnan eräänlainen punaisuus ehkä häiritsisi minuakin nyt... en tiedä, sillä kun viimeeksi olen pohjantähteä lukenut, olen ollut vielä vasemmistolaisesti asennoitunut. Toisaalta, sympaattisimmiksi ja kirjan fiksuimmiksi ihmisiksi Linna kuvaa maltillista vasemmistoa, tyyliin Kivivuoren Otto & Janne. Kapinalliset ovat suurimmaksi osaksi harhaan "vietävinä" ja pääpirut, kuten Hellberg ovat kyllä aika ikäviksi ihmisiksi kuvattuja. Siltikin sympatiat "tavallisia" työläisiä kohtaan tuoksuvat läpi, vaikkakin on sanottu, että Linna ei ollut millään tavoin sosialisti.

Totta kyllä, että hän näytti paheksuvan punikki-öykkäreitä, mutta se valkoisten paheksunta kantaa kyllä jotenkin aidon henkilökohtaisesti läpi em. tuotannon.

Piti muuten lukea oikein Wikipediaa. Linna oli toden totta torpparisuvusta lähtöisin, vaikka isänsä teurastajana leipänsä ansaitsikin. Hän on myös tiettävästi jo armeijassa näyttänyt kiinnostuksensa vasemmistolaisuuteen ja ammattiyhdistysliikkeeseen. Vaikka lotista rumasti puhuikin, nai silti sellaisen...

[Maija Poppanen]

Muistan lukioajaltani erään tehtävän, jossa toimittaja Suvi Ahola nosti esiin V. Linnan sovinistisen kuvauksen lotista. Monet luokkatovereistani, erityisesti pojat (!), asettuivat Aholan puolelle Linnaa vastaa korostaen, että lotilla oli erittäin suuri merkitys kotirintamalla, jota ei Linnan tavoin sopinut väheksyä. Merkillistä, että tuo on jäänyt mieleen, vaikka aikaa on kulunut parikymmentä vuotta. Ehkä se jäi mieleen, koska muistan asettuneeni tuolloin Linnan puolelle, ja yritin osoittaa, että Linna kuvasi miehiä, ei naisia, joten kritiikki oli kohtuutonta.

Olen niin laiska, etten jaksa lähteä samoilemaan kirjakasojeni keskelle etsimään kirjaa kaivaakseni sitaatteja  Siinä nimittäin menee hermo huonoon kuntoon.

Niin tai näin: lotat saivat kunnianpalautuksensa myöhemmin. Pikkuhiljaa ne lottia vielä tärkeämmätkin sankarit, ne todelliset kotirintaman naiset; emännät, äidit ja tyttäret, jotka mahdollistivat miesten sodankäynnin, saavat.

Oikeasti kyllä arvostan kotirintamaa miehineen ja poikineen, mutta tässä nyt vertasin lottia ja niitä muita naisia.

[Kimmo Pirkkala]

Kiitos ducin avauksen, tuli muuten käytyä tsekkaamassa, että mulla on vielä hyllyssä toi "Murroksia" ja löytyihän se. Ei kun sängyn viereen pitkästä aikaa iltalukemiseksi.

[Veikko]

Muistan lukioajaltani erään tehtävän, jossa toimittaja Suvi Ahola nosti esiin V. Linnan sovinistisen kuvauksen lotista. Monet luokkatovereistani, erityisesti pojat (!), asettuivat Aholan puolelle Linnaa vastaa korostaen, että lotilla oli erittäin suuri merkitys kotirintamalla, jota ei Linnan tavoin sopinut väheksyä. Merkillistä, että tuo on jäänyt mieleen, vaikka aikaa on kulunut parikymmentä vuotta. Ehkä se jäi mieleen, koska muistan asettuneeni tuolloin Linnan puolelle, ja yritin osoittaa, että Linna kuvasi miehiä, ei naisia, joten kritiikki oli kohtuutonta.

Olen niin laiska, etten jaksa lähteä samoilemaan kirjakasojeni keskelle etsimään kirjaa kaivaakseni sitaatteja  Siinä nimittäin menee hermo huonoon kuntoon.

Niin tai näin: lotat saivat kunnianpalautuksensa myöhemmin. Pikkuhiljaa ne lottia vielä tärkeämmätkin sankarit, ne todelliset kotirintaman naiset; emännät, äidit ja tyttäret, jotka mahdollistivat miesten sodankäynnin, saavat.
---

Tässä on nyt jotain, mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Lottien kunniaa ei ole Linnan Tuntemattomassa mitenkään viety. Lotat eivät olleet nunnia, vaan ihan tavallisia naisia seksuaalisesti aktiivisessa ja seikkailunhaluisessa iässä. Olisi ollut kerrassaan epänormaalia, jos mitään ei olisi tapahtunut tässä mielessä, ja "upseerilla ja herrasmiehellä" oli varmasti paljon enemmän vetovoimaa kuin tavallisella jermulla. Sekin on mitä ymmärrettävintä, vaikka se sitä tavallista jermua harmittikin, mikä tulee Tuntemattomassa esille, koska sen näkökulma on sen tavallisen jermun. Ja tuo ei mitenkään alenna sitä arvokasta työtä, jota lotat tekivät sodan aikana.

[Maija Poppanen]

Tässä on nyt jotain, mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Lottien kunniaa ei ole Linnan Tuntemattomassa mitenkään viety. Lotat eivät olleet nunnia, vaan ihan tavallisia naisia seksuaalisesti aktiivisessa ja seikkailunhaluisessa iässä. Olisi ollut kerrassaan epänormaalia, jos mitään ei olisi tapahtunut tässä mielessä, ja "upseerilla ja herrasmiehellä" oli varmasti paljon enemmän vetovoimaa kuin tavallisella jermulla. Sekin on mitä ymmärrettävintä, vaikka se sitä tavallista jermua harmittikin, mikä tulee Tuntemattomassa esille, koska sen näkökulma on sen tavallisen jermun. Ja tuo ei mitenkään alenna sitä arvokasta työtä, jota lotat tekivät sodan aikana.

Kirjoitan näemmä sekavasti, kun vetelyksenä yritän päästä vähällä. Anteeksi...

Lottien kunnialla ja sen palautumisella tarkoitin sitä, kun heidän työnsä vihdoin tunnustettiin, sitten sodan jälkeisen ajan, jolloin lotta-järjestö lakkautettiin fasistisena, ja poliittinen ilmapiiri oli pitkään lottia paheksuva.

Linna kenties osaltaan sai vaikutteita ajan ilmapiiristä omien ajatustensa tueksi, mutta en häntä sentään syytä lottien kunnian viemisestä, vaikka näen nyt, että siltä se varmasti näyttää. Syytän Linnaa korkeintaan siitä, että punaisuutensa näkyy siinä, miten käsittelee lottia kirjassaan. En minäkään heitä muina, kuin normaaleina naisina ole ajatellut,  mutta mielikuvakseni on jäänyt, että Linna näki heidät pelkästään (lahtari)huorina.

[Parsifal]

Tiedän, että tämä ei ole "hauskat kuvat" -ketju, mutta Kari Suomalaisellakin oli aiheesta sanansa sanottavana.

[duc]

Kari Suomalainen oli yksinäinen visionääri, eräs suomen parhaita sarjakuvataiteilijoita, kuten tämäkin piirros osoittaa. Vaan reaalisota on usein kaikkia kuvitelmia kauheampaa.

[törö]

Piti muuten lukea oikein Wikipediaa. Linna oli toden totta torpparisuvusta lähtöisin, vaikka isänsä teurastajana leipänsä ansaitsikin. Hän on myös tiettävästi jo armeijassa näyttänyt kiinnostuksensa vasemmistolaisuuteen ja ammattiyhdistysliikkeeseen. Vaikka lotista rumasti puhuikin, nai silti sellaisen...

Torppari oli periaatteessa vuokratilallinen eli ei ihan kyvytön tapaus.

Palkollisista ne pahimmat punikit löytyivät, niin maataloudesta kuin teollisuudestakin. On helppo repiä leukojaan kun ei mitään tiedä.

[Maija Poppanen]

Palkollisista ne pahimmat punikit löytyivät, niin maataloudesta kuin teollisuudestakin. On helppo repiä leukojaan kun ei mitään tiedä.

Kun minä olin pikkuinen, samassa rapussa asui kiihkeä kommari, jonka lapsi oli ystäväni. Muistan aina, kuinka hän lohkaisi oikein halveksivalla äänellä,  että isäni on porvari... Piti oikein äitiltä kysyä, mitä se tarkoittaa.

Isukki oli aloittanut vuoden - pari aiemmin omalla toiminimellä torikaupan, ja olimme aluksi tosi pers'aukisia, kun äiti makseli vuokrat ym. kaupan kassan palkallaan. Tämä ystävän isukki taas oli siihen aikaan hyvinkin vakavarainen metallimies.

Mutta paha porvari kaikki tyynni 

[Muuttohaukka]

Molemmat Linna-romaanit luen ainakin kerran vuodessa.
Tuntemattoman suosikkini on Viirilä.
Kieltämättä onneton tapaus- tosin Honkajoen sanomaa, eikä tarkoita Viirilää.

Ymmärrän, etteivät teokset saavuta ulkomaan elävää. 

[törö]

Isukki oli aloittanut vuoden - pari aiemmin omalla toiminimellä torikaupan, ja olimme aluksi tosi pers'aukisia, kun äiti makseli vuokrat ym. kaupan kassan palkallaan. Tämä ystävän isukki taas oli siihen aikaan hyvinkin vakavarainen metallimies.

Oman kokemuksen perusteella väitän, että vasemmiston ääripää on juuttunut suojatyöpaikkoihin eikä uskalla lähteä katselemaan maailmaa. Sitten se on helvetin kateellinen niille, jotka eivät istu jossain kuin tatti.

Monessa paikassa ollut saman alan ammatimies on se kaikkein pahin mörkö, koska sen silmille ei voi hyppiä edes luokkasodan nimissä. Tietty tähän voi vaikuttaa sekin, että urakkahommissa pääsee ihan eri liksoille kuin normaalia työaikaa lorviessa, mutta on ne jututkin ihan eri luokkaa. Kantapeikko setvii kaverin avioeroa kolmatta kuukautta samaan aikaan kun reppufirmalainen analysoi arabien ja amerikkalaisien työnantajien eroavaisuuksia

Tää perustuu lähinnä Neste oy:n kantapeikkojen ja reppufirmalaisien välien tarkkailuun haaskaantuneisiin lapsuus- ja nuoruusvuosiin, mutta sen jälkeenkin on tullut pantua merkille, että kaikkein kiukkuisin vasemmisto pönöttää jossain suojatyöpaikassa ja vihaa ainakin salaa sitä tahoa, joka maksaa sille palkkaa.

[Veikko]

Tiedän, että tämä ei ole "hauskat kuvat" -ketju, mutta Kari Suomalaisellakin oli aiheesta sanansa sanottavana.

Kari Suomalaisen ja Väinö Linnan näkökulmat jatkosodasta poikkeavat luonnostaan toisistaan, sillä Kari Suomalainen toimi sodan aikana TK-piirtäjänä, eli hänen tehtävänään oli antaa ihannoitu kuva suomalaisten osuudesta, ja se saattoi jäädä hänelle päälle rauhankin tultua.