News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2012-12-17 Pitäisikö rikoksesta tuomitun kansalaisuus kertoa? Tutkija vastaa

Started by K.K., 17.12.2012, 22:26:35

Previous topic - Next topic

SimoMäkelä

Hannu Niemi:

QuoteSilti Niemen mukaan on hyvä muistaa, että Suomessa ei myöskään varauduta rikoksen uhriksi joutumiseen samalla tavalla kuin vaikkapa Yhdysvalloissa.

Tässäkin on kyse kulttuurieroista.

Maailmalla on arkea, että rikoksen uhriksi joutumista yritetään vähentää esimerkiksi välttelemällä pimeitä ja yksinäisiä paikkoja öiseen aikaan taikka lukitsemalla asuntojensa ovet murtovarkauksien varalta.

–Joissain maissa taksia käytetään lyhyidenkin matkojen tekemiseen, eivätkä naiset välttämättä kulje öisin koskaan yksin, jos tällaisesta varokeinosta on tullut maassa piintynyt tapa. Sumuttimien tai hälytyslaitteiden mukana kuljettaminen hätätilanteita varten voi myös olla yleistä, hän kuvaa.

Suomessa tällaista perinnettä ei ole. 

Hannu Niemi antaa ymmärtää että Suomi ja suomalaiset eivät ole vielä tarpeeksi varustautuneita monikulttuuria varten; siihen tarvitaan mm.  kaasusumuttimia, suojavartioita ja yksinkertaisesti lisääntyvää taksilla matkustamista. On siis toistaiseksi oma vikamme, että meitä pahoinpidellään, ryöstetään ja naisiamme raiskataan.

John Doe

"Maailmalla on arkea, että rikoksen uhriksi joutumista yritetään vähentää esimerkiksi välttelemällä pimeitä ja yksinäisiä paikkoja öiseen aikaan"

Täällä Länsi-rannikolla pimeä alkaa näin talvella 5 huitteissa ja loppuu aamu 9:ltä. Eli ei parane tuota muijaa päästämään pimeeseen yksin. Ollaan sitten vaan pirtissä kaksin.
"–Joissain maissa taksia käytetään lyhyidenkin matkojen tekemiseen"

Suomessa mahdotonta taksien hintatasolla.

Marius


Tässä melko hyvä näkökulma, jota turvallisen maan astuja ei äkkiseltään tule nähneeksi:


"Esimerkiksi kuulee usein väitettävän suomalaisia väkivaltaisiksi, ja tätä perustellaan sinänsä ihan todellisilla henki- ja väkivaltarikosluvuilla, joissa Suomi on montaa muuta Euroopan maata korkeammalla. Vasta-argumenttina on usein käytetty sitä, että Suomessa tyypillinen henkirikos on alkoholistiporukan jäsentenvälinen, kun parin viikon putken jälkeen Pera joi viimeisen Kossun ja Ranea jäi janottamaan. Vasta-argumentti on myös sinänsä oikeansuntainen, mutta jättää kokonaan huomiotta todelliset kulttuurierot ja elämäntapaan liittyvät riskit.

Välimeren rannoilla satunnaista rantalomaa pidempään viihtyneet suomalaiset ovat ehkä huomanneet, että paikalliset eivät ole pelkästään stereotyyppisen iloisia ja avoimia ihmisiä, vaan myös äärimmäisen epäluuloisia ja turvallisuushakuisia monessa suhteessa. Kaupungeissa talojen ja asuntojen ikkunoissa on pääsääntöisesti kalterit estämässä taloon tunkeutumista, ainakin alemmissa kerroksissa. Lisäksi ikkunoissa käytetään lähes poikkeuksetta alaslaskettavaa puu- tai metalli lankuista valmistettua suojaa, joka paitsi estää sisää kurkkimisen, myös vaikeuttaa sisääntunkeutumista huomattavasti. Ovet ja lukot ovat ihan toista kaliiberia kuin Suomessa tyypillisesti käytössä olevat. Turvalukkoja käytetään aina, ja niitä saattaa olla lukuisia. Ovea ei helpolla avata, ei edes varmuusketjun kanssa. Liikkeentunnistimia ja turvakameroja hälytysjärjestelmineen on ihan tavallisilla pulliaisilla tuomattavasti useammin kuin Suomessa. Kaupungeissa ja kylissä omakotitaloja ja kerrostalotonttejakin reunustavat takorautaiset aidat, joissa rautapiikkien kärjet on vielä teroitettu. Myös piikkilankaa ja sähköpaimenia näkee.

Harva nainen kulkee jatkuvasti yksin pimeällä. Kotiin saattamista pidetään ihan oikeasti turvallisuuskysymyksenä, tai sitten vain ei lähdetä ulos riskipitoisena aikana. Pimeällä monet miehetkään eivät kuljeksi katuja pitkin, vaan asiat hoidetaan valoisalla. Kimpassa voidaan sitten lähteä illalla syömään ulos, kun ryhmässä on voimaa. Pienet lapset eivät todellakaan kulje yksin kouluun saatikka tarhaan, koska pidetään itsestään selvänä, että riski lapsen joutumisesta rikoksen tai onnettomuuden uhriksi on liian suuri. Itse kuljin viisivuotiaana yksin tarhamatkani Suomessa, ja tätä pidetään välimereläisittäin törkeänä heitteillejättönä.

Autoihin ei jätetä koskaan mitään näkyville. Ei edes vanhoja aurinolaseja konepellille. Murron vaara on liian suuri. Jos johonkin liikkeeseen näkee sisälle sen ollessa kiinni, kassakone on tyypillisesti auki ja tyhjä. Yleensä ei näe, koska koko julkisivu on peitetty alasvedettävällä peltiovella. Polkupyöriä ei jätetä pihalle seisomaan, eikä juuri koskaan mihinkään ilman kettinkilukkoa.

Humalaisia näkee kaduilla vähemmän. Julkinen juopottelu on tietysti paheksutumpaa kuin pohjoisessa, mutta tämäkin on osittain siksi, että sitä pidetään kovin riskialttiina käytöksenä. Päihtyneelle voi sattua mitä tahansa, ja pelko on oikeastikin rajoittava tekijä. Joka tapauksessa itsensä riskialttiiseen asemaan laittamista vältetään ihan toisella tavalla kuin Suomessa.

Paikallisten ihmiset tuntuvat usein pitävän tuntemattomia ihmisiä lähtökohtaisesti uhkana - ei mahdollisuutena. Uusia tuttavuuksia solmitaan helposti yhteisen tuttavan välityksellä, harva metromatkalla vieressäistuvalle höpöttelee yhtään sen enempää kuin Helsingissäkään. Romanikerjäläisiäkin vältetään ihan toisella tavalla kuin Suomessa. Kadunlaitaa vaihdetaan helposti ja oikein näkee, kun naiset kääntävät käsilaukkunsa parempaan asentoon.

Tämänkaltainen suhtautuminen saattaa hyvinkin olla perusteltua, ja suomalaisittain ylimitoitetulta tuntuva tuntemattomia uhkia vastaan suojautuminen omassa ympäristössään järkevää toimintaa. Tämänkaltaisella varautumisella tietysti minimoidaan itseensä ja lähipiiriinsä kohdistuvat uhkat, mikä ei voi olla näkymättä rikostilastoissa. Suomalainen asenne mahdollisiin uhkiin on tyypillisesti varsin vähättelevä: "eihän siellä nyt mitään voi sattua, ei ole ennenkään käynyt mitään", joka johtuu mielestäni varsin turvallisesta ja turvalliseksi koetusta ympäristöstä.

Jännänä yksityiskohtana voidaan sitten pitää etelämaalaista tietynlaista hälläväliäasennetta esim. liikenteessä. Ehkä tässä tunnetaan olevan itse asemassa, jossa voi kontrolloida omaa turvallisuustilannetta.



Tilastoja voidaan vertailla vain, jos niiden lähtöaineisto on samanlaista. Tätähän kuulee usein esim. ulkomaalaisten rikostilastoja arvioitaessa, ja paikkansa se tietysti pitääkin. Ei ole järkeä vertailla suoraan kahta ryhmää, joista toinen koostuu pääasiassa parikymppisistä maahanmuuttajamiehistä ja toinen keski-ikäisistä ja eläkeläisistä suomalaisista. Pitää kaivaa se oikea verrokkiryhmä esiin tilastosta.

Väitän, että suomalaisella elämäntavalla, jossa voidaan heilua puolitiedottomassa tilassa keski- tai laitakaupungilla ikään, sukupuoleen tai kellonaikaan katsomatta, ja jossa asuntoa ei rakenneta linnoitukseksi ja lapset pannaan kävelemään kouluun, tarhaan ja harrastuksiin itsenäisesti, saataisiin välimerellisessäkin ympäristössä todella rumia rikostilastoja, saatika sitten vaarallisempina pitämissäni kulttuureissa. Suora vertailu voimakkaan turvallisuushakuisiin kulttureihin ontuu, sillä Suomessa ihmiset asettavat itsensä huomattavan paljon useammin erilaisiin riskitilanteisiin, kuin monissa muissa verrokkimaissa.

PS. Ehkä juuri siksi muuten etelämmässä ei pidetä siirtolaisrikollisuutta niin suurena yleisenä turvallisuusuhkana, kuin Suomen maahanmuuttokriitikopiireissä. Siellä siihen on jo varauduttu. Suomessa siihen varautuminen tarkoittaisi kyllä koko kulttuurin muuttamista epäluuloisemmaksi, ja varautuneemmaksi".

( Edelläollut oli lainaus )

Yksi plus yksi on kolme, koska enemmistö sanoo niin.

JoKaGO

Tosi hauskaa: Edellä kuvattu multikulti-onnela verrattuna aiemmin olleeseen kertomuksesta USA:laisesta keskikokoisesta kaupungista. Kumpaa kohti suomalaiset haluaisivat maataan vietävän? Tämän kysymyksen triviaali vastaus kertokoon tutkijalle, että hänen kannattaisi ... no jääköön sanomatta... triviaali asia.

Itse opin kantapään kautta, että kadulle ei ole asiaa, jos ei pysty puolustautumaan. Tapahtui Lahdessa 70-luvun alkupuolella, kävelin koulupäivän jälkeen hakemaan lehdenjakopalkkaani, niin eikös minua päätä pitempi pari vuotta vanhempi mäkihyppääjä A.A. tullut tyttöystävineen kraiveliin kiinni vaatien rahaa. No, eihän mulla ressukalla ollut, kun olin vasta menossa hakemaan palkkaani, 8 markkaa 10 penniä. Taskutkin tutkivat, ennenkuin päästivät menemään. Ohikulkijoita tapahtunut ei häirinnyt mitenkään.
Olin tuolloin vähäinen nassikka ja pelkäsin kaikkea, mutta sen opin, että tänäänkään en mene ihan minne tahansa missä kunnossa tahansa, vaikka katu-uskottavuutta onkin. Atlantan keskustassakin yksin kävely yöaikaan ongelmitta tämän todistaa.

A.A. tunnetaan mäkihyppypiireissä ainakin valmentajana Lahdessa, ja kun seuraavan kerran tapaamme, toivotan hänelle hyvää päivänjatkoa parin sidesanan kanssa. Mitään niin alhaista en tiedä kuin itseään selvästi heikomman kyykyttäminen väkivallan uhkalla, ja sen tulen mikkihiirelle toivottamaan. Jos ei pääse karkuun.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Saturoitunut

Vaikka tutkijan kanssa asioista eri mieltä olenkin, niin oli kyllä kiva lukea välillä melkein dialogia lähestyvää viestittelyä Konnun ja Mordorin välillä. Kaukopartiomme oli ehkä paikoin hieman turhan aggressiivinen motituksessaan, mutta semmoinen varmaan tulee viitseliäisyyden kylkiäisenä niinko villasukat ja sulkaalevy.

Tutkijan viesteistä paistoi kyllä aika hyvin läpi se, että hänen mielestään maahanmuutto on verenkiertoon verrattavissa oleva luonnonilmiö, jonka pysähtyminen on aina haitallisempaa kuin sen jatkuminen, nesteen koostumuksesta riippumatta. Hän myös yritti rajanvetoa tutkimuksen ja politiikan välille, mikä on mummielestä yhteiskuntatieteissä melko epärehellistä. Ilmeisesti hän myös epäili netsin todellisuuskäsitystä sen verran mustavalkoiseksi, että koki tarpeelliseksi tuoda esiin esimerkkejä myös suomalaisten paheellisuudesta. Keskustelussa sarvia hakkasi yhteen paljon enemmän maailmankuvat kuin tutkimustieto tai muu hienoston höpsötys.

Seuraavassa erässä sitten enemmän pään liikettä, jäbillä kaveri aisoihin ja peruskomboja sisään. Yks-kaks! Yks-kaks!

(Wikipedian laadusta, osa 643284: Yks-kaks, jossa on kuva, josta näkee sokeakin, että molemmat lyönnit ovat suoria, eivätkä mitään koukkuja prkl)

Nikopol

Otsikkoon liittyen, kansallisuus (ei siis kansalaisuus) on aika yhdentekevä tieto. Nimi ja kuva lehteen riittävät. Niistähän tekijä tunnistetaan eikä kansallisuudesta.

Mutta koska näin ei tehdä, ja kansallisuuskin on salaisuus, niin tehkäämme minun mallini mukaan: Jyväskylän moniottelija Jassim Kassim mm kaappasi 14-vuotiaan autoonsa ja raiskasi, aikaisempia ja myöhäisempiäkin seksirikoksia oli ja tuomiokin alla. Minua ei kiinnosta vitun vertaa onko hänellä Suomen vai Egyptin vai Somalian vai Ankkalinnan passi ja kansallisuus. Koska en tiedä äijästä muuta kuin nimen, syyllistän varmuuden vuoksi kaikki välimerelliset ja sitä tummemmat ja tietysti kaikki muslimit.

Onko nyt hyvä?
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Joker

Amerikan malli seksuaalirikollisten osalta on hyvä, kaikki tiedot ja kuvat julkisiksi nettiin.

Tässä esimerkiksi erään sivuston linkit kaikkien osavaltioiden rekistereihin:
http://www.familywatchdog.us/StateRegistries.asp

Vastaava käytäntö olisi hyvä Suomessakin, eikä rasismia tarvitsisi pelätä kun henkilöiden etnisyyttä ei tarvitsisi mainita, vaan jokainen voisi tehdä arvionsa itse selaamalla raiskaajien ja lasten hyväksikäyttäjien kuvia. Jos kerran kaikki ulkomaiset raiskaajat ovat valitettavia yksittäistapauksia, niin eipä kassimjassimeja pitäisi silmiin sattua? Vai sattuuko kuitenkin?

Kuka tahansa voi tehdä tietokannasta hakuja henkilön nimellä, niin voi harkita palkkaako lastenvahdiksi naapurin tylsän ja monokulttuurisen Liisan vai avarakatseisesti naapurilähiön Abdikadirosmanhusseinin, joka puntissa sykkii alkukantaisen voimakkaana ja suonikkaana jännästi väreilevä monikulttuuri ja ikäneutraali penetraatio.

Tässä esimerkki mainitun sivuston kautta Illinoisin osavaltion listauksesta ja herrasmiehestä, joka on saanut rankingin "Sexual predator". Syntymäajan, tuntomerkkien ja valokuvan lisäksi ikävänä mutta tärkeänä yksityiskohtana on mainittu mm. minkä ikäistä lasta (10 v.) herra on ahdistellut ollessaan itse 32 v. Joissakin kulttuureissa tyttö ja mies olisivat siis samalla kehitystasolla, jonka Itä-Suomen hovioikeus voisi ottaa huomioon lieventävänä asianhaarana...

http://www.isp.state.il.us/sor/offenderlist.cfm (klikkaa find)
Shaving primate Fahad Firas - Pelastakaa sotalapsi Fahad Firas

Tapiotar

Ilmoittaahan media esim. suomalaisen pedofiilin uskonnon ja asuinpaikan: "lestadiolainen, paikkakunta... ".
Miksi maahanmuuttajilla on suurempi "oikeusturva", kuin suomalaisilla?

Moonwalk

Quote from: K.K. on 17.12.2012, 22:26:35
"Törkeisiin rikoksiin syyllistyminen on ylipäätään harvinaista, eikä sen perusteella ole oikeutettua leimata koko väestöryhmän selvää enemmistöä."

Koko juttu: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/202149-pitaisiko-rikoksesta-tuomitun-kansalaisuus-kertoa-tutkija-vastaa

Oikeudenmukaisen yhteiskunnan yhtenä periaatteena ei voi olla siihen kuulumattomien tasaveroinen kohtelu, auttaminen, tai muu sellainen. On vain järkevää estää tiettyjen kansojen pääsy omaan yhteiskuntaan, jos nämä kansat aiheuttavat keskimääräisesti suhteettoman paljon harmia, ellei ongelmayksilöitä pystytä tai haluta (kustannus- tai muista syistä) muuten seuloa.

tarhuri

Onko sitten parempi, että koko väestö leimataan taskuvarkaiksi ja raiskaajiksi, minä en ainakaan halua tulla leimatuksi.  Leimataan se mieluummin se väestöryhmä, joka näitä toimia tuottaa.  Jospa se sillä keinoin vähenisi (siis joko toimet tai väestöryhmä).
Olen olemassa, siis ajattelen.

Jukka Wallin

Quote from: SimoMäkelä on 25.12.2012, 16:02:01
Hannu Niemi:

QuoteSilti Niemen mukaan on hyvä muistaa, että Suomessa ei myöskään varauduta rikoksen uhriksi joutumiseen samalla tavalla kuin vaikkapa Yhdysvalloissa.

Tässäkin on kyse kulttuurieroista.

Maailmalla on arkea, että rikoksen uhriksi joutumista yritetään vähentää esimerkiksi välttelemällä pimeitä ja yksinäisiä paikkoja öiseen aikaan taikka lukitsemalla asuntojensa ovet murtovarkauksien varalta.

–Joissain maissa taksia käytetään lyhyidenkin matkojen tekemiseen, eivätkä naiset välttämättä kulje öisin koskaan yksin, jos tällaisesta varokeinosta on tullut maassa piintynyt tapa. Sumuttimien tai hälytyslaitteiden mukana kuljettaminen hätätilanteita varten voi myös olla yleistä, hän kuvaa.

Suomessa tällaista perinnettä ei ole. 

Hannu Niemi antaa ymmärtää että Suomi ja suomalaiset eivät ole vielä tarpeeksi varustautuneita monikulttuuria varten; siihen tarvitaan mm.  kaasusumuttimia, suojavartioita ja yksinkertaisesti lisääntyvää taksilla matkustamista. On siis toistaiseksi oma vikamme, että meitä pahoinpidellään, ryöstetään ja naisiamme raiskataan.

Hän tarkoitti varmaan hyvin vartioituja asuinlähöitä, joissa partiovat omat poliisivoimat ja ovat aidattuja alueita.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Nuutti Hyttinen

Quote from: Moonwalk on 29.12.2012, 02:19:52
Quote from: K.K. on 17.12.2012, 22:26:35
"Törkeisiin rikoksiin syyllistyminen on ylipäätään harvinaista, eikä sen perusteella ole oikeutettua leimata koko väestöryhmän selvää enemmistöä."

Koko juttu: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/202149-pitaisiko-rikoksesta-tuomitun-kansalaisuus-kertoa-tutkija-vastaa

Oikeudenmukaisen yhteiskunnan yhtenä periaatteena ei voi olla siihen kuulumattomien tasaveroinen kohtelu, auttaminen, tai muu sellainen. On vain järkevää estää tiettyjen kansojen pääsy omaan yhteiskuntaan, jos nämä kansat aiheuttavat keskimääräisesti suhteettoman paljon harmia, ellei ongelmayksilöitä pystytä tai haluta (kustannus- tai muista syistä) muuten seuloa.

Sellaisten valtioiden, jotka eivät ota vastaan karkoitettuja kansalaisiaan, kansalaisille ei tulisi myöntää viisumeita Schengen-alueelle lainkaan ja heidät pitäisi käännyttää jo rajalla. Voisi kannustaa kyseisiä valtioita miettimään käännytysasiaa uudestaan. Karkotuksen pitäisi myös olla automaattinen seuraus mistä tahansa rikoslakirikoksesta, josta rangaistusmaksimi (ei siis -minimi) on vankeutta.
Ehdolla Helsingissä numerolla 393
oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri
kaupunginvaltuutettu
kaupunkiympäristölautakunnan jäsen

Arvoton

Toisen polven maahanmuuttajanaiset syyllistyvät yhtä todennäköisesti huumehelvettiin, rikoksiin ja "syrjäytyneiksi kuin muutkin ihmiset. Ellei hän ole kotonaan täysin vankilassa, siis kulttuurinsa valtapiirissä. Venäläiset ja virolaiset mamumuijat voivat olla jo tänne tullessaan rikollisia ja ainakin heidän riskinsä alkaa rikollisiksi on vähintään yhtä todennäköinen kuin kantaväestöllä.

Noita tutkijoita on minusta aivan liikaa yhden aihealueen ympärillä. Valtiolla on rahapula. Joten...

Mutta ennemmin verotukseni, autoni käyttömaksu, YLE-maksu, jne. tuplataan, ennen kuin edellinen tapahtuu. Asia on kuin viina juopolle, vaikka sanon tämän viidettä kertaa.