News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-12-08 Hallitus kertoo turvapaikkapolitiikan uusista linjauksista

Started by Valli, 08.12.2015, 08:41:17

Previous topic - Next topic

Roope

Quote from: falco on 08.12.2015, 16:31:27
Voisiko olla niin, että Suomen haluttomuus käännyttää turviksia takaisin Ruotsiin ja toisaalta halu olla mukana taakanjakomekanismeissa liittyisi pelkoon siitä, että Venäjä halutessaan voi alkaa lykätä Suomeen suuria määriä turviksia idästä? Mikäli olisimme kovin tiukkoina taakanjakoa vastaan, emme voisi edellyttää sitä muilta, mikäli Putin laittaa rajan yli tulemaan 100k turviksia?

Tuskin oikeasti uskovat siihen, mutta tällä sitä tullaan perustelemaan, kun ei ole muutakaan esittää. Vastuunkantoon vetoaminen vain kiristää nyrkkejä entisestään.

QuotePerheenyhdistämisen ehdoilla ei ole myöskään juurikaan merkitystä, mikäli yhä suurempi osa turviksista saa pakolaisstatuksen eli turvapaikan toissijaisen suojelun perusteella saadun oleskeluluvan sijaan, tätä tosiasiaa poliitikot peittelevät minkä kykenevät.

Näillä entisillä keinoilla ollaan umpikujassa, vaikka kuinka pyristeltäisiin. Mysteeri, miksi PS osallistuu tähän käsienheilutteluun, vaikka seurauksena on paitsi puolueen niin myös kaikkien kansanedustajien uskottavuuden menetys.

Jos tuo ohjelma olisi ollut lakeina ja tahtotilana voimassa keväällä, mahtavaa, Suomeen ei olisi tullut 30 000 turvapaikanhakijaa, ja meillä olisi ollut heti valmius ryhtyä vaativamman tason toimiin. Nyt tilanne on dynamiikaltaan jo aivan toinen. Löysiä lakeja tärkeämpi houkutin ovat tuhannet Suomen tulleet Facebook-mainostaulut, jotka omalla esimerkillään houkuttelevat Suomeen yhä lisää tulijoita. Kiristetytkin lait olisivat tosin olleet voimattomia pääministeri Sipilän möläytyksen jälkeen.

Kun tänne pääsee, tänne myös jää, ellei lähde vapaaehtoisesti. Hallituksen ohjelma ei muuta sitä mitenkään, eikä myöskään estä Suomeen tuloa. Ja sitten se ovelle kolkuttava CEAS...
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Vörå

Quote from: timo73 on 08.12.2015, 16:44:50
Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 16:20:33Jos se olikin jonkinlainen vastareaktio vallinneelle "viralliselle ajattelulle" niin se oli joka tapauksessa hyvin destruktiivinen vastareaktio, mikä ei ole avannut tietä valtavirran ajattelutavan muuttamiselle vaan vain ajanut pienehköjä osia valtavirrasta radikalismiin. Halla-aho on ollut elimellinen osa maahanmuuttokriittisen ajattelun marginalisaatiota tässä maassa.

Nyt puhut kyllä puppua. Halla-aho on vain käyttänyt vuosien saatossa maalaisjärkeä haittamaahanmuuton kritisoimisessa, omalla kuivan vitsikkäällä tyylillään. Nyt tämä on muka jotenkin sinun mielestä "destruktiivista".

Niin, ne epä-länsimaiset osuudet hänen ajattelustaan ovat olleet karun voimakkaita: kokonaisten ihmisryhmien demonisointi sen varjolla että pieni vähemmistö (vaikkakin suhteellisesti suurempi kuin kantaväestön) heidän keskuudessaan syyllistyy rikollisuuteen. Armoton mustavalkoinen polarisointi uskonnon suhteen tilanteessa, jossa ainoa järkevä strategia on eristää äärimmäisyysainekset muista. Fundamentaalinen kritiikki länsimaisia perusarvoja kohtaan - universaali ihmisarvo, liberalismi, valistus. En löydä paljon valittavaa mitä tulee länsimaisuuden suhteen (ei-etnisessä, ei-geneettisessä mielessä) Halla-ahon ja ääri-imaamien välillä: kummatkin vihaavat modernia länttä ja sen luovuttamattomia, universaaleja arvoja.

Foundation

Quote from: timo73 on 08.12.2015, 16:44:50
Päinvastoin Halla-ahon ei periaatteessa enää tarvitsisi kommentoida mitään, hänen ennustuksena menivät tismalleen nappiin. Voisi hyvin ratsastaa "mitä minä sanoln"-tyylillä. Rikollisuus, työttömyys ja kustannukset lisääntyvät rajua vauhtia, niin kuin hän ennusti vuosia sitten.

Hän on ollut eräänlainen avaintekijä, että suvaitsevaiston ideologia ei ottanut koko valtakoneistoa haltuunsa Ruotsin tavoin. Hän antoi suoranaisen argumenttiasevaraston tämän hulluuden vastustamiseen.

Parempi se on silloin tällöin vähän letkautella Facebookissa jotain, ettei tilanne mene ihan kokonaan siihen, että kansa vaatisi edustajiltaan enää vain tekoja.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Eino P. Keravalta

Olipa taas 'turvapaikkapolitiikan kiristyksiä'!

Verrattavissa tilanteeseen, jossa liittoutuneet saisivat neuvotelluksi Hitlerin kanssa, että tämä heittää jatkossa banaaninkuoret biojätteisiin.

:facepalm:
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Siili

Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 15:59:39
Täytyy sanoa, etten vain ymmärrä täkäläistä pahamielisyyttä näiden ihmisten suhteen - hallitus on toiminut huonosti ja leväperäisesti, eikä yhteiskuntamme ole valmis näin suuriin määriin (etenkään tässä taloudellisessa tilanteessa), mutta en tajua, miksi pitää halventaa kokonaisia ihmisryhmiä, joiden valtaosa ihan oikeastikin ei riko maamme lakeja ja jotka tulevat joka tapauksessa paljon huonommista oloista ihan rationaalisin motiivein.

Näkemys noteerattu.  No, mitäs kuvittelet taivastelullasi saavasi aikaan?

Quote
Jos tälläinen fanaattinen öyhöttäminen katoaisi maltillisemman kritiikin tieltä niin paljon suuremmat ihmisryhmät voisivat sitä tukea: tämän maan valtavirta ei tule koskaan hyväksymään radikalismia, siitä on ihan tarpeeksi todisteita historiassamme. Islamofobia ja rasismi ovat todella syvältä.

Kuten olet huomaannut, islamofobia ja rasismi eivät ole mitään selkeitä ja yksikäsitteisiä termejä.  Niitä käytetään yleisesti leimaamaan ihan perusteltuakin kritiikkiä.

Meinaatko, että Isä Vöyri pitäisi pistää foorumin moderaattoriksi päättämään, mikä on öyhötystä ja mikä ei?  Vai miten muuten foorumin kommenttien profiili muuttuisi vastaamaan ihanteitasi?

timo73

Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 16:50:30
Niin, ne epä-länsimaiset osuudet hänen ajattelustaan ovat olleet karun voimakkaita: kokonaisten ihmisryhmien demonisointi sen varjolla että pieni vähemmistö (vaikkakin suhteellisesti suurempi kuin kantaväestön) heidän keskuudessaan syyllistyy rikollisuuteen. Armoton mustavalkoinen polarisointi uskonnon suhteen tilanteessa, jossa ainoa järkevä strategia on eristää äärimmäisyysainekset muista. Fundamentaalinen kritiikki länsimaisia perusarvoja kohtaan - universaali ihmisarvo, liberalismi, valistus. En löydä paljon valittavaa mitä tulee länsimaisuuden suhteen (ei-etnisessä, ei-geneettisessä mielessä) Halla-ahon ja ääri-imaamien välillä: kummatkin vihaavat modernia länttä ja sen luovuttamattomia, universaaleja arvoja.

Taas tätä "vain pieni vähemmistö". No se pieni vähemmistö raiskaa esim. 17-kertaisella innolla. Jotenkin oletat, että muslimit ovat samoja ihmisoikeuksia kunnioittavia kuin länsimaalaiset. Eivät he ajattele niin. Nainen on etenkin vähempiarvoinen kuin mies. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on yleistä, sukurutsaus on yleistä, pakkoavioliitot hyvin yleisiä. Pakistanissa puhutaan ns. "rotta-ihmisistä", jotka ovat nimenomaan sukurutsauksen tulosta. Matalaotsa, korvat isot, pää tosiaan aika rottamainen.

Voit googlata vaikka PEW tutkimuskeskuksen julkaisun muslimien asenteista eri maissa. Karua luettavaa.

Islamilainen kirkko on samassa paskaojassa kuin katolinen kirkko keskiajalla. Väkivalta osa kirkon koneistoa, eikä mikään pieni irrallinen osa. Kirkko on muslimimaiden suurin este kehittymiselle samalla tavalla kuin katolinen kirkko oli 600 vuotta sitten.

Siili

Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 16:20:33
Jos se olikin jonkinlainen vastareaktio vallinneelle "viralliselle ajattelulle" niin se oli joka tapauksessa hyvin destruktiivinen vastareaktio, mikä ei ole avannut tietä valtavirran ajattelutavan muuttamiselle vaan vain ajanut pienehköjä osia valtavirrasta radikalismiin.

Tarkoitatko anarkomarkoja ("vastamielenosoittajia")? 

Quote
Halla-aho on ollut elimellinen osa maahanmuuttokriittisen ajattelun marginalisaatiota tässä maassa.

Mielipide noteerattu.  Minusta taas maahanmuuttokritiikki on nyt paljon enemmän valtavirtaa kuin se oli viime vuosikymmenellä.  Minusta Halla-aholla on ollut siinä merkittävä rooli.

Eisernes Kreuz

Ihan sama, vaikka valtaosa matuista ei syyllistyisikään rikoksiin. Suurin osa heistä on joka tapauksessa hyödyttömiä sosiaalipummeja, jotka kuppaavat Suomen jo ennestään romahduspisteessä olevaa taloutta kuin iilimadot.

Tässä on jo yksin tarpeeksi syytä olla ottamatta maahan laivalasteittain matujen kaltaisia turhakkeita.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

timo73

Monet suvaitsevaiston jäsenet yksinkertaisesti kieltäytyvät uskomasta, millaista arkielämä kehitysmaassa on. Etenkin muslimikehitysmaassa. Ota pahimmat rasistin puheet ja lisää siihen päälle 50 prosenttia. Sitten ollaan aika lähellä, millasta perseilyä se on.

Oikeasti siellä mennään naimisiin serkun kanssa, 12-vuotiaat ovat raskaina ja naitettu jollekin vitun 25-vuotiaalle. Äijä on vielä ylpeä siitä! Että nai lapsia raskaaksi. Homoja, aviorikkoja ja raiskauksien uhreja kivitetään paikallisella torilla kuoliaaksi. Naisen osa on olla miehen omaisuutta. Varkailta katkaistaan käsi ja kaikenlaista muuta perseilyä. Vihollisklaanin jäseniä kidutetaan ja tapetaan surutta. Joka pirun kodissa on nykyisin rynnäkkökivääri. Niillä on sitten kiva ratkoa perhe- tai sukuriitoja.

Sitten tälläset muka kotoutetaan, kun annetaan joku vitun pastellinvärinen Suomi-tietopaketti käteen ja allekirjoitus peukalolla. Juu, nyt Ahmed tietää olla raiskaamatta! Hieno homma. Voi kutales tätä tyhmyyttä.

MacGyver

Vantaalla lentokentän vieressä yksi vokki siis lakkautetaan. Bisnestä tuossa on pyörittänyt Luona Oy.
Homman VOK-map kertoo että tuon Ilmailutien keskuksen kapasiteetti on 200.  Luona tuskin jää tästä ainakaan tappiolle vaikka sotalapset siirretään turvallisempaan paikkaan. Luona tuskin on lähtenyt perustamaan muutaman kuukauden sopimuksella mitään, vähintään vuodesta täytyy olla kysymys. Siis vähintään.

Puhdas villi veikkaus, että Luonalle juoksee sopimus tuotot vielä pari vuotta tuostakin.

Uuno Nuivanen

Suomen vienti on taas laskenut kymmenyksellä viime lokakuuhun nähden. Onneksi maahan on tullut ja tulossa hurjat määrät vientimyyjiä.

Haplotaxida

Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 16:20:33Jos se olikin jonkinlainen vastareaktio vallinneelle "viralliselle ajattelulle" niin se oli joka tapauksessa hyvin destruktiivinen vastareaktio, mikä ei ole avannut tietä valtavirran ajattelutavan muuttamiselle vaan vain ajanut pienehköjä osia valtavirrasta radikalismiin.

Vakka kantensa valitsee. Kun puhutaan valtavirrasta, niin itseäni kiinnostaisi kovin kovasti se, että kuinka paljon ihan asiallista kritiikkiä, että huolta maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on eri puolueiden sisällä tavalla tai toisella vaiennettu parin viimeisen vuosikymmenen aikana – muun muassa rasistileimoin ja vastaavin.

Tietyistä asioista on yritetty tehdä valtavirtaa ja osin siinä onnistuenkin, varsinkin puolueiden sisällä, kun ne ovat olleet ns. marginaalissa, kuulostaen hyvältä, mutta koskematta oikein ketään. Tämä vuosi toi siihen muutoksen.

Pinnan alla kytee tällä hetkellä todella vahvasti ja koko poliittinen kenttä, politisoitunut media mukaan lukien on siitä vastuussa. Sitä kytemistä ei enää ratkaista perinteisesti viivyttelemällä, eikä lakaisemalla ongelmat pinnan alle, luottaen ihmisten lyhyeen muistiin ja sinisilmäisyyteen.
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos

Kela_Platinum

Quote from: MacGyver on 08.12.2015, 17:26:01
Vantaalla lentokentän vieressä yksi vokki siis lakkautetaan. Bisnestä tuossa on pyörittänyt Luona Oy.
Homman VOK-map kertoo että tuon Ilmailutien keskuksen kapasiteetti on 200.  Luona tuskin jää tästä ainakaan tappiolle vaikka sotalapset siirretään turvallisempaan paikkaan. Luona tuskin on lähtenyt perustamaan muutaman kuukauden sopimuksella mitään, vähintään vuodesta täytyy olla kysymys. Siis vähintään.

Puhdas villi veikkaus, että Luonalle juoksee sopimus tuotot vielä pari vuotta tuostakin.

Ainakin täällä ollut välillä kommentteja lentokentän suunnalla pyörivistä matu-laumoista. Voi olla että tuo lakkautetaan ihan vain sen takia, että antaa huonon vaikutelman Suomesta tai sitten on tullut valituksia yms.

Uuno Nuivanen

Nehän paasasivat kovasti vokkien sulkemisista, mutta unohtivat mainita, että samaan aikaan toisaalla niitä on avattava moninkertainen määrä lisää.

Abdul Reis

Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 15:59:39
Täytyy sanoa, etten vain ymmärrä täkäläistä pahamielisyyttä näiden ihmisten suhteen - hallitus on toiminut huonosti ja leväperäisesti, eikä yhteiskuntamme ole valmis näin suuriin määriin (etenkään tässä taloudellisessa tilanteessa), mutta en tajua, miksi pitää halventaa kokonaisia ihmisryhmiä, joiden valtaosa ihan oikeastikin ei riko maamme lakeja ja jotka tulevat joka tapauksessa paljon huonommista oloista ihan rationaalisin motiivein. Jos tälläinen fanaattinen öyhöttäminen katoaisi maltillisemman kritiikin tieltä niin paljon suuremmat ihmisryhmät voisivat sitä tukea: tämän maan valtavirta ei tule koskaan hyväksymään radikalismia, siitä on ihan tarpeeksi todisteita historiassamme. Islamofobia ja rasismi ovat todella syvältä.

Epäluuloisuus vieraita ryhmiä kohtaan on ihmisille luontaista käytöstä. Normaalia epäluuloisuutta on vielä onnistuttu lietsomaan järjettömällä monikulttuurin lobbaamisella. Media puskee joka tuutista maahanmuuttajien (eli afrikkalaisten ja lähi-idästä tulleiden) eksoottisuutta ja erinomaisuutta. Maahanmuuttajat ovat sosiaalisia, spontaaneja, välittömiä, rohkeita yms. Ääneen sanomaton viesti on, että suomalaiset taas eivät ole näitä asioita. Maahanmuuttajien erilaisuuden ja monikulttuurisuuden korostaminen saa suomalaiset tuntemaan identiteettinsä uhatuksi. Seurauksena on vihamielinen suhtautuminen maahanmuuttajiin yleisesti. Ongelma on se, että kun maahanmuuttajiin aletaan suhtautua yhä negatiivisemmin, niin median ratkaisu on lisätä maahanmuuttajien ylistystä ja siten pahentaa kierrettä.

Ratkaisuna olisi kohdella rikoksiin syyllistyneitä, sosiaalipummeja ja maassa ilman perusteetta oleskelevia kovemmin ottein ja poistaa heidät maasta. Tällöin suomalaiset voisivat paremmin luottaa siihen, että täällä olevat ovat asiallista porukkaa. Kannattaisi myös tuoda esille Suomea ja suomalaisuutta arvostavia maahanmuuttajia ainaisten valittajien ja rasismista uhriutujien sijaan. Mutta näitä ehdotuksiani ei varmasti tulla näkemään, vaan maahanmuuttajien eksoottisuuden hehkutus ja kitinä suomalaisten rasismista tulee vain kiihtymään. Luulen ainakin osan päättäjistä ymmärtävän tämän toimintatavan vain kärjistävän tilannetta, mutta ehkä se on tarkoituskin. Millä Vihreät ja RKP saisivat äänensä, jos ei olisi rasismia mitä vastaan taistella?
"Ja kaikesta huolimatta toivon, kun vanhenen, rukoilen palavasti, että varjeltuisin loppuun saakka kuolemansynniltä nimeltä suvaitsevaisuus. ... Että en koskaan lakkaisi tuomitsemasta vääriä ja vahingollisia asioita, vääriä ja vahingollisia ihmisiä." -Pentti Linkola

vihapuhegeneraattori

Hallitus ottaa krediitit maahanmuuttajien määrän vähenemisestä talven takia ja kertoo varautuvansa kevääseen kun se taas (heidän toimistaan huolimatta) taas alkaa.

Ensi kerralla matut kuljetaan huomaamattomammin ympäri Suomea. VOKit on varattu jo hyvissä ajoin etukäteen, niihin armeija ympärille suojelemaan tuhopoltoilta.

Vihapuheen rasismikovennuksia lisätään.

Kuka luulee että tämä jäi nyt tähän ja nyt voidaan pureksia tuota lastia seuraavat 10-20 vuotta rauhassa ilman lisätulijoita?

En pidä PS:n laiskuudesta YLE ja raja-asioissa tällä hetkellä. EU-, Eduskunta- ja Kuntavaaleissa on turha odottaa mun ääntä.

Mutta Hallis on puolueen toilailuista huolimatta ollut uskollinen asialle. Siksi ääni on 5!

Siili

Quote from: vihapuhegeneraattori on 08.12.2015, 18:01:14
Kuka luulee että tämä jäi nyt tähän ja nyt voidaan pureksia tuota lastia seuraavat 10-20 vuotta rauhassa ilman lisätulijoita?

Oma arvaukseni:

Erilaisten kiintiödiilien kautta sovitaan, että Suomeen lennätetään vuosittain 10 000 tupahaa.  Jos   spontaanitupahoita tulee sen päälle yli 10000, EU saattaa armollisesti pienentää Suomen kiintiöitä.  Eli vuosittain Suomeen tulee jatkossa 10000 - 20000 tupahaa, joista osa käännytetään, kuten nykyään.

Aksiooma

Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 16:20:33
Ei se nyt minusta ole ollut mitään maltillista kritiikkiä - kai vallitsi pitkään jonkinlainen virallinen ja epärealistinen totuus, johon sitten enemmän tai vähemmän sopeuduttiin, mutta se kritiikki minkä Guru aikoinaan aloitti ei ollut edes vähän aluksi maltillista vaan se lähti silmittömän polarisaation ja demonisaation tielle ihan välittömästi. Jos se olikin jonkinlainen vastareaktio vallinneelle "viralliselle ajattelulle" niin se oli joka tapauksessa hyvin destruktiivinen vastareaktio, mikä ei ole avannut tietä valtavirran ajattelutavan muuttamiselle vaan vain ajanut pienehköjä osia valtavirrasta radikalismiin. Halla-aho on ollut elimellinen osa maahanmuuttokriittisen ajattelun marginalisaatiota tässä maassa.

Olet täysin väärässä. Ajattele vielä kerran ympäri. Ilman Halla-ahon silmitöntä polarisaatiota ja demonisaatiota ei hallitus olisi ollut yhtä nuiva kuin se tänään oli. Suomessa olisi käynyt aivan samalla tavalla kuin Ruotsissa, missä monikulturismi on pikkuhiljaa vallannut sekä hallituksen, että median ja tehnyt Humanitäärisestä Suurvallasta Totalitäärien Suurvallan, missä väärinajattelijat tuomitaan julkisesti.

Halla-ahon ansiota on se, että Suomessa poliitikot ovat tiedostaneet, että nuivia äänestäjiä on todella paljon Suomessa. Vallassa olleet poliitikot eivät ole uskaltaneet lähteä Ruotsin linjalle monikulturismissa vaan ovat pelänneet äänestäjiä. Perussuomalaisten nousu oli viimeinen merkki siitä, että tässä maassa ei onnistu hurmoshenkinen mokutus, vaan pitää olla kieli keskellä suuta.

Näin ollen koko kansakunta on ollut valmiina tähän hallitsemattomaan maanvaltaukseen ja lopputulos näkyi tänään hyvin hallituksen tiedotustilaisuudessa, mikä oli kauttaaltaan nuiva. Lue vaikka valtamedian uutisointia tiedotustilaisuudesta. Shokissahan ne on.

Ruotsin tapaisella hyssyttelyllä tämä peli olisi jo menetetty. Halla-aho on suurella työllään antanut Suomelle mahdollisuuden selvitä tästä väestönsiirrosta mahdollisimman pienillä ruhjeilla. Me olemme tarvinneet se polarisaation ja vastakkainasettelun, mitä kritisoit.

Olen lukevani riviesi välistä, että olisit toivonut enemmän ruotsalaista poliittista konsensusta ja yhdenmielisyyttä maahanmuuttopolitiikan suhteen ja sitä kautta olisimme onnistuneet hallitsemaan tilanteen paremmin. Väärin. Poliitikot olisivat mokuttaneet meidät jo Humanitääriseksi Tasavallaksi II. Onneksi Suomessa on kansa herätetty ajoissa. Kiitos Mestarin.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Uimakoulutettava

Quote from: Tucker on 08.12.2015, 16:02:32
Halla-ahon kommentti aiheeseen Facebookista

Tärkein eli Ruotsista tulevien pikakäännyttäminen puuttuu toimenpiteistä edelleen. Ruotsi on tehnyt tänä vuonna lähes 15 000 kielteistä turvapaikkapäätöstä. Kaksi kolmesta hylkäävän päätöksen saaneesta on kadonnut, ja loput kieltäytyvät lähtemästä. Vapaaehtoisia palaajia on ollut 0. Irak taas ei ota vastentahtoisia tulijoita vastaan palautussopimuksesta huolimatta. Suomella ei ole edes palautussopimusta.

Nyrkkisääntö siis on, että vaikka turvapaikkalinjaa tiukennettaisiin, melkein kaikki Suomeen päässeet jäävät Suomeen, koska heitä ei saada maasta väkisin pois. Siksi heidät pitäisi pysäyttää jo rajalle. Vähintään heidät pitäisi ottaa säilöön prosessin ajaksi, jotta vapaaehtoinen kotiinpaluu muuttuisi houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi.

:D  :D  :D

Hallitukselta kysyisin, että

1. Onko rasismin vastaisuuden määritelmä se, että rajoja ei suljeta?

2. Työllistääkö Sipilä väkisinjäävät väkisinmakaajat?
3. Oletteko vajoamassa kohti rasismia (:'( :flowerhat:) vai oletteko valehdelleet kansalle kuukausitolkulla, viimeksi itsenäisyyspäivänä?

Perussuomalaisilta kysyisin, että miten on mennyt? Noin niinko omasta mielestä...


"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

niemi2

Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 15:59:39
Täytyy sanoa, etten vain ymmärrä täkäläistä pahamielisyyttä näiden ihmisten suhteen - hallitus on toiminut huonosti ja leväperäisesti, eikä yhteiskuntamme ole valmis näin suuriin määriin (etenkään tässä taloudellisessa tilanteessa), mutta en tajua, miksi pitää halventaa kokonaisia ihmisryhmiä, joiden valtaosa ihan oikeastikin ei riko maamme lakeja ja jotka tulevat joka tapauksessa paljon huonommista oloista ihan rationaalisin motiivein.

En tunne keskustelun kommentteja sen enempää, mutta missä tälläistä pahamielisyyttä näiden ihmisten suhteen?

Hallitus on vahingoittanut Suomea pahasti kaikesta olemassa olevasta tiedosta ja muiden maiden kokemuksista huolimatta.

Islam rikkoo länsimaisia arvoja kuten demokratiaa, YK:n yleismaailmallisia ihmisoikeuksia, perusoikeuksia tai oikeuskäsitystämme, joten millä tavoin valtaosa ihan oikeastikin ei riko maamme lakeja?

Millä tavoin valtaosa tulee tänne rationaalisin motiivein? Suomesta vuosien 2000-2013 välillä turvapaikkaa hakeneista 96% todettiin turvapaikkahakemuksensa perusteella etteivät he nimenomaa ole pakolaisia. Heillä ei ollut perusteltua vainoa tai uhkaa taustalla. Tämä selvä koska pakolaisleirien ohittaminen tai jättäminen kertoo ettei henkilö ole turvapaikan tarpeessa.



Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 15:59:39
Jos tälläinen fanaattinen öyhöttäminen katoaisi maltillisemman kritiikin tieltä niin paljon suuremmat ihmisryhmät voisivat sitä tukea: tämän maan valtavirta ei tule koskaan hyväksymään radikalismia, siitä on ihan tarpeeksi todisteita historiassamme.

Kommenttisi on vahvasti tunnepitoisesti latautunut, mutta näyttö puuttuu missä on fanaattista öyhöttämistä?

Maahanmuuttokritiikki on osunut varsin tarkasti kohdilleen ja ainoa argumentti sitä vastaan on usein keskustelun tai keskustelijoiden ympäripyöreä demonisoiminen varsinaisten argumenttien puuttuessa.

Mistä radikalismista puhut? Radikalismia taitaa lähinnä löytyä äärivasemmistosta tai islamista.

Quote from: Vöyri on 08.12.2015, 15:59:39
Islamofobia ja rasismi ovat todella syvältä.

Ymmärrätkö käyttämiäsi termejä sen vertaa, että osaisit kertoa mitä käyttämäsi termit tarkoittavat?

Annatko määritelmän islamofobialle ja rasismille?
MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

Risto A.

Pikainen kommentti, että jos "palautuskeskuksista" voi mennä ja tulla miten palautettava vain haluaa - veri lentää. Nämä tekee "ikeat" voidakseen jäädä lusimaan suomalaiseen täysihoitolaan. Eli palautuskeskuksista ei saa poistua. Vartointi ja tilat tulee vastata vankilaa. Jos tässä mokataan, suomalaisia kuolee matujen toimesta.
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

Sibis

"-Kolmas uusi asia, josta Orpo kertoi torstaina, on se, että turvapaikanhakijat saavat ja allekirjoittavat Suomi-paketin. Tietopaketissa tehdään selväksi Suomen käytännöt, mutta sen allekirjoittamisella ei ole mitään juridisia sitoumuksia."

Siis luku- ja kirjoitustaidoton antaa sormenjälkensä SITOUMUKSEEN? Yess!
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Aigaion

Voiko valheellisella iällä ja identiteetillä liikenteessä olevan validisti sitouttaa yhtään mihinkään sopimukseen?
"An open mind is like a fortress with it's gates unlocked and unguarded."

Roope

QuoteArhinmäki suomii hallituksen uutta ohjelmaa turvapaikkakysymyksestä: "Poliittisesti motivoitunut, populistinen"

Hallitus esitteli tänään turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelmansa. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki katsoo, että ohjelma on tarkoitettu Suomen sisäiseen keskusteluun, ei ongelmien ratkaisemiseen.

Hallituksen tänään tiistaina julkistama turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma on kuin sillisalaatti, johon on heitelty kiireessä hyvin erityyppisiä ja hyvin eritasoisia ideoita, arvostelee vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Arhinmäen mielestä tuoreessa toimenpideohjelmassa on selvästi poliittisesti motivoituneita, populistisia esityksiä, "joita voi sitten käyttää torikeskusteluissa".

– Tässä on populistisia heittoja, esimerkiksi ruokakupongeista ja telttamajoituksista. Ne on tarkoitettu joiltain osin vaikuttamaan enemmänkin Suomen sisäiseen keskusteluun, joidenkin puolueiden tarpeisiin, kuin ongelmien ratkaisemiseen, hän arvioi ohjelmaa.
...
Yle 8.12.2015

Piti vielä tämäkin päivä nähdä. Voin allekirjoittaa tuon Arhinmäen kritiikin täysin.

Ohjelmaa ei tosiaankaan ole tarkoitettu Suomen turvapaikanhakijaongelman ratkaisemiseen vaan sen teeskentelemiseen, että asialle muka tehdään jotain.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kulttuurirealisti

Quote from: Uuno Nuivanen on 08.12.2015, 11:45:07
QuoteLindström: "meidän täytyy määritellä törkeä rikos. Raiskaus ei ole sellainen

Pöljä-Jartsa saa varmaan naisten jakamattoman suosion tällä lausunnolla.

Ja moni mieskin pudistelee ihmeissään päätään.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Lumiukko Jeti

Kerkesin vasta nyt lukemaan ohjelman läpi ja ihan hyviä toimenpiteitä siellä on. Ison kiitoksen ansaitsee se että Venäjä selväsanaisesti listataan turvalliseksi maaksi. Tupahojen pitää hakea turvapaikkaa Venäjältä, jos taas on oleskelulupa tms Venäjällä niin takaisin vaan. Olisin kaivannut samaa kirjausta myös sekomokuvaltion eli Ruotsin osalta.

Muutakin hyvää paperista löytyy mutta ei vieläkään sitä tiukkuutta jota Tanska tarjoilee (esm. tp-hakijan varojen takavarikoiminen jne).

Iso kysymysmerkki kuitenkin on että miten ihmeessä tämä paperi on ulkona vasta nyt ? Tanskassa ja Norjassa suurin osa noista on säädetty jo laiksi kun Suomessa vasta ollaan "aiotaan,aiotaan" vaiheessa. Kuka/mikä jarruttaa ja miksi ?
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

qwerty

Quote from: Roope on 08.12.2015, 19:24:03
Voin allekirjoittaa tuon Arhinmäen kritiikin täysin.

Minä en.

Ruotsissa aloitettiin telttamajoitukset, joten miksi täälläkin? Siltä osin tuo on huti. Sillisalaatti, juu. Mutta oli siellä joitain ongelman ratkaisu kohtiakin. Eli ei ole tarkoitettu pelkästään sisäiseen keskusteluun.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Joutilas

Quote from: Lalli IsoTalo on 08.12.2015, 11:42:03
Lännen media: maasta poistaminen, sillä rikoksilla mahdollista?
Lindström: "meidän täytyy määritellä törkeä rikos. Raiskaus ei ole sellainen, sotarikos on." Siis että tekee sotarikoksia Suomessa, vai? Koska niiden todistaminen ulkomailla kestää 3 vuotta ja maksaa miljoonia.

Siis mitä helvettiä? Suoritettu raiskaus ei ole syy poistaa maasta?

Ei noilla mulkuilla ole aikomustakaan suojella suomalaisia.

Kulttuurirealisti

Quote from: Eisernes Kreuz on 08.12.2015, 12:10:20
Orpo on kyllä suoraan sanottuna niin uskomattoman kyvytön ministeri, että toista vastaavaa tapausta saa hakemalla hakea Suomen historiasta.

Ehkä ei pelkästään kyvytön, vaan ennen kaikkea haluton.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Kulttuurirealisti

Quote from: Aksiooma on 08.12.2015, 12:32:34Kaikki me haluaisimme rajat kiinni välittömästi ja massapoistot samantien, mutta kuten kuulimme, arvion mukaan noin 2/3 nyt saapuneista tulijoista palautetaan, mikä tietysti voisi olla isompi määrä, mutta on merkittävä määrä.

Uskon noihin palautuksiin vasta sitten kun ne toteutetaan käytännössä. Jos Irak ja Afganistan eivät vain halua ottaa rosvojaan ja muita lomamatkalaisia takaisin, tiputetaanko ne koneesta järveen jonnekin Bagdadin lähelle? Suomella ei taida olla riittävästi ulkopoliittista lihasta laittaa valtioita ottamaan (paperittomia) kansalaisiaan vastaan.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky