Fox Newsin toimittaja Bill O'Reilly haastatteli eilen somalisyntyistä ex-muslimi Ayaan Hirsi Alia. Puheenaiheena oli luonnollisesti islamilaisten radikaalien viimeaikaiset terroriteot ja se kannustaako islam tällaiseen väkivaltaan.
"Koraani on hyvin selkeä muiden uskontojen suhteen", Hirsi Ali sanoo. "Koraani ja profeetta Mohammed pitävät vain islamia laillisena uskontona. Koraanin mukaan kristittyjen ja juutalaisten täytyy joko kääntyä islamiin, maksaa veroa, tai kuolla. Koraanissa on lukuisia tarinoita siitä kuinka Mohammed käy jihadia tappaen miehet, ja ottaen naiset orjiksi. Tämä teos on 600-luvulta, mutta sitä sovelletaan nykyäänkin."
O'Reilly oli samaa mieltä, että islam aiheuttaa suurimman osan väkivallasta nykymaailmassa: "Muissakin uskonnoissa on paljon asioita, jotka ovat huolestuttavia, mutta emme näe minkään muun uskonnon käyttäytyvän muslimikiihkoilijoiden tavoin."
Haastattelussa käsiteltiin myös Fouad El Baylya, Pennsylvaniassa sijaitsevan Johnstownin islamilaisen keskuksen imaamia, joka on radikaali-islamisti ja julistanut kuolemantuomion Hirsi Alille vuonna 2007. Nykyään tämä herrasmies opettaa islamia liittovaltion vankiloissa ja radikalisoittaa muslimeja siellä.
http://video.foxnews.com/v/4150764712001/how-does-radical-islam-see-christians/?playlist_id=86923#sp=show-clips
Rehellisyyden nimissä pitää kaikesta huolimatta muistaa, että kyseessä on Fox News. Siihen luottaminen neutraalin tiedon lähteenä on vähän kuin ajattelisi Russia Todayn olevan paras lähde Ukrainan-uutisten syvään analyysiin.
Quote from: foobar on 03.04.2015, 18:54:22

Rikkinäinen kellokin on oikeassa kaksi kertaa päivässä.
Ayaan Hirsi Ali puhuu sitä mitä Fox Newskin, joten ei siinä vääristelyä tarvita, tai päällepuhumista tai muita Foxin likaisia temppuja.
Quote from: foobar on 03.04.2015, 18:54:22
Rehellisyyden nimissä pitää kaikesta huolimatta muistaa, että kyseessä on Fox News. Siihen luottaminen neutraalin tiedon lähteenä on vähän kuin ajattelisi Russia Todayn olevan paras lähde Ukrainan-uutisten syvään analyysiin.
Mielikuva Fox Newsistä jotenkin poikkeuksellisen puolueellisena, propagandistisena tai muuten vain kyseenalaisena uutistoimistona on lähinnä vasemmistolaisen propagandan aikaansaannosta. Fox on ihan yhtä luotettava kuin muutkin länsimaalaiset mediat. Käytännössä ainoa ero on siinä, että kun muilla kanavilla vallitsee vasemmistolainen näkemys maailman menosta, Foxilla se on konservatiivinen.
^^
Juuri näin. Tiedonvälitys toimii, kun valtamediassa on erilaisia "puolueellisuuksia", jotka vahtivat toinen toisiaan. Toisin on periferiassa, esim. Suomessa, jossa koko valtamedia on kuin yhdestä puusta veistetty.
Minua ei varsinaisesti kiinnosta uutistoimistojen maine, mutta mielestäni on fiksua silti ottaa huomioon se, mitä niistä yleisesti ajatellaan. Pitää toisaalta myöntää sekin, etten oikein voi oikein uskoa Foxin olevan journalistisesti virheetön vaikka se kertoisi vain minulle mieluisia uutisia. Pikemminkin sellainen toiminta herättää epäilyksiä.
Mitä hartaampi muslimi, sitä väkivaltaisempi (http://www.dw.de/study-finds-young-devout-muslims-in-germany-more-prone-to-violence/a-5655554-1).
Quote"Koraani on hyvin selkeä muiden uskontojen suhteen", Hirsi Ali sanoo. "Koraani ja profeetta Mohammed pitävät vain islamia laillisena uskontona. Koraanin mukaan kristittyjen ja juutalaisten täytyy joko kääntyä islamiin, maksaa veroa, tai kuolla. Koraanissa on lukuisia tarinoita siitä kuinka Mohammed käy jihadia tappaen miehet, ja ottaen naiset orjiksi. Tämä teos on 600-luvulta, mutta sitä sovelletaan nykyäänkin."
Tässä tosiasiassa ei ole mitään lisättävää, tämä asia on jo niin moneen kertaan todettu.
Quote from: foobar on 03.04.2015, 19:56:57
Minua ei varsinaisesti kiinnosta uutistoimistojen maine, mutta mielestäni on fiksua silti ottaa huomioon se, mitä niistä yleisesti ajatellaan. Pitää toisaalta myöntää sekin, etten oikein voi oikein uskoa Foxin olevan journalistisesti virheetön vaikka se kertoisi vain minulle mieluisia uutisia. Pikemminkin sellainen toiminta herättää epäilyksiä.
Fox News on näissä hommaforumilaisia kiinnostavissa aiheissa parempi kuin muut kanavat, koska se antaa tilaa myös nuiville näkemyksille ja uutisoi asioista, joista muut yksinkertaisesti vaikenevat. Ei se tietenkään virheetön ole, ei todellakaan, mutta jos Homma alkaisi välttelemään jotain mediaa vain siksi, että vasemmisto suhtautuu siihen vihamielisesti, niin voisimme yhtä hyvin lopettaa maahanmuuttokriittisen kirjoittelun kokonaan ja mennä kotiin.