Quote11 300 euron sanktiot 4 millistä
http://www.maaseutumedia.fi/11-300-euron-sanktiot-4-millista/
Ypäjäläiselle viljelijälle on ehdotettu 11 300 euron sanktioita, kun kolmimetrisen ruokintakaukalon päätypalat veivät neljä senttiä tilaa ruuhen sisältä. Kymmenen sian kaukalosta puuttui neljä milliä sikaa kohti.
Mies haluaa pysytellä nimettömänä, koska hän pelkää viranomaisten kostavan. Hän sanoo olevansa aivan lopussa.
"Henkiset voimavarat rupeavat olemaan vähissä", hän sanoo.
Mies puhuu henkisestä raiskauksesta. Tarkastajan käynnin jälkeen hän ei kyennyt tekemään viikkoon töitä.
"Pojat tekivät mun työt. Mä olen aivan loppu", viljelijä kertoo.
Farmarin vaimo kehottaa olemaan ajattelematta asiaa.
Eläköön, näillä eväillä Suomi nousuun!
Somalien syöttökaukalo ei jää neljästä millistä kiinni.
Hmm, 11 300 eurolla olisi saanut maksettua vekkulin hitsarin korjauskäynnin. Jopa ihan laskutuskäyntinä ja luultavasti olisi ollut 11 000€ jäänyt johonkin muuhun käyttöön. Valtion kassan pohjassa on reikä, se pitää saada tukittua ja sitten tulee tällaisia.
Minimirajoja ei olisi ollut vaikea täyttää. Jos näistä ruvetaan lipsumaan, seuraavaksi kaukalo on 4 cm liian kapea ja sitten 40 cm liian kapea. Kyseessä on periaatekysymys.
Ymmärrän ja hyväksyn täysin sen, että sääntöjen noudattamista seurataan tarkasti. Siitä voidaan keskustella, ovatko rajat oikein asetetut, mutta jos niistä ruvetaan lipsumaan, kohta ollaan ihan samassa tilanteessa kuin kehitysmaat.
Quote from: Mika on 02.04.2015, 23:00:02

Olen ihan samaa mieltä, mutta asian olisi voinut hoitaa niinkin että annetaan joku aikaraja johon mennessä asia pitää hoitaa. Vertauksena, jos vaikka auto ei mene läpi katsastuksesta, niin sekin asia pitää yksinkertaisesti korjata, ei siinä aleta omistajalle mitään kymppitonnin sakkoa kirjoittamaan.

Ymmärrän pointtisi, mutta eikö sikafarmarille olisi voinut antaa aikaa vaikka viikon tai kuukauden korjata puute ja sitten uusi tarkastus? Jos korjattu, ei sanktiota. Jos ei korjattu, katsottaisiin välinpitämättömyydeksi, ja jonkinlainen sanktio. Ei kuitenkaan tuollaista järjetöntä, mitä nyt ehdotetaan. Oletettavasti tässä nimenomaisessa tapauksessa eläimet eivät ole kokeneet laiminlyönnin seurauksena kohtuutonta kärsimystä.
Olen itsekin tarkan linjan kannattaja säädösten noudattamisessa, mutta tilanteen mukaan voisi tuollaiset katsoa huoletta ilman, että Suomesta tulee kehitysmaa.
Outo olio ennättikin ensin. Mutta toisto ei liene pahitteeksi ;)
Quote from: Outo olio on 02.04.2015, 23:09:58
Olen ihan samaa mieltä, mutta asian olisi voinut hoitaa niinkin että annetaan joku aikaraja johon mennessä asia pitää hoitaa. Vertauksena, jos vaikka auto ei mene läpi katsastuksesta, niin sekin asia pitää yksinkertaisesti korjata, ei siinä aleta omistajalle mitään kymppitonnin sakkoa kirjoittamaan.
Tästä voi olla täysin samaa mieltä. Yleensä näin menetelläänkin. Luulisin että myös tässä tapauksessa.
Viranomaisten kaukalolle ei rajoja ole määritelty, ei mihinkään suuntaan.
Toivon, tiedän, ja odotan, vain toivoni ja tietoni toteutuvan! Jonain päivänä kaikki kaatuu, Isänmaa nousee ja EU maatuu!
Quote from: Leso on 02.04.2015, 22:46:39
Somalien syöttökaukalo ei jää neljästä millistä kiinni.
Ei edes neljästä miljoonasta.
Quote from: Mika on 02.04.2015, 23:20:50
Quote from: Outo olio on 02.04.2015, 23:09:58
Olen ihan samaa mieltä, mutta asian olisi voinut hoitaa niinkin että annetaan joku aikaraja johon mennessä asia pitää hoitaa. Vertauksena, jos vaikka auto ei mene läpi katsastuksesta, niin sekin asia pitää yksinkertaisesti korjata, ei siinä aleta omistajalle mitään kymppitonnin sakkoa kirjoittamaan.
Tästä voi olla täysin samaa mieltä. Yleensä näin menetelläänkin. Luulisin että myös tässä tapauksessa.
Yksin jätkä mittaa, toinen tutkii ja kolmas katkaisee, jos tarvis. Mutta kaukalo oli hyvä ja tiivis! Hurraa, kuulostaa tuottavalta toiminnalta.
Jännää, miten kaukalon koko on tärkempää kuin sikojen yleinen viihtyvyys. Ajatella.
:roll:
Suomi on jo niin rikki, että näistä jämistä ei oikein enaa saa mitään kunnollista. Hyvin mielin kohti tuhoa, siskot ja veljet!
Muistakaa äänestää Kokoomuksen ja Kepun arkkitehtejä. Muutoksia ja piraatteja ja mitä niitä nyt onkaan niin voi kanssa. No worries mate!1! :)
Quote from: Leso on 02.04.2015, 23:50:54
Jännää, miten kaukalon koko on tärkempää kuin sikojen yleinen viihtyvyys. Ajatella.
:roll:
Translates to virkaloisten handout, one way or the other. 'Meillä ei ole korruptiota'.
Jos syöttökaukaloa ei ollut ollenkaan ja siat nälkiintyneitä -> 11000 euron sakko
Aivan liian pieni syöttökaukalo, siat eivät yletä kunnolla syömään -> uhkasakko ja viikko aikaa korjata
4 milliä liian lyhyt syöttökaukalo, ei vaikuta mihinkään -> suullinen huomautus ja asia tulee korjata seuraavaan tarkastuskäyntiin mennessä
Laissa ei määritetä mitään joustoa vaan käytetään sanaa OLTAVA.
Sikojen juoma-astiat ja juottolaitteet on pidettävä puhtaina. On huolehdittava siitä, että virtsa ja ulosteet eivät likaa rehua tai juomavettä. Sikojen ruokintaan käytettävän ruokintakaukalon on oltava liitteen 3 kohdan mukainen, jollei rehua ole jatkuvasti tarjolla.
3. Sikojen ruokintaan käytettävän ruokintakaukalon pituus sikaa kohden
Sian paino (kg) Ruokintakaukalon reunan pituus vähintään (cm/eläin)
< 25 15
25–50 25
> 50 30
Toki tuossa on epäselvää puhutaanko ulko vai sisäreunasta mutta jokainen varmanpäälle ottava olettaa että sisäreunasta koska reunan vahvuutta ei voi tietää.
Tuon tiedon löysin 1min googletuksella ja varmasti omistajallakin oli tieto.
Nuokin sanktiot on epäselviä kun yleensä lienee määräävät uhkasakkoja eli korjaa tai... eli hommaa nyt oikeanlaiset altaat niin ei ongelmaa.
Eli edelliseen viestiin liittyen, omistaja on hommannut halvimmat mahdolliset kaukalot ammattitaidottomalta tekijältä ja ei halua uusia niitä lain vaatimusten mukaiseksi koska ei ole älynnyt vaatia tekijältä että on oltava lainmukaiset.
Monikulttuurisessa Suomessa EI tarvita sikaloita mutta millintarkkoja syöttökaukaloita senkin edestä. Viimeistään vanhainkotien ja alakoulujen säästötalkoissa. Että meillä olisi varaa maksaa vasemmistolaisten maailmanparannushankkeita nääs.
Isäni syö jo kunnankaukalolla. Siellä on kuulemma ihan kivaa porukkaa ja edullista eikä tarvi itse tehdä. Kunnankaukalo, millimetrin tarkasti tehtyä ja tarjottua köyhänrehua. Mutta muistakaa harjata hampaat jos meinaatte aterioida kunnankaukalolla. Mikään ei vie ruokahalua niin kuin naapurin ( tai omat ) kaukaloon tippuneet purukalut.
ps Kuntaa ei kunnan kaukalotarkastaja vaivaa jos siellä aterioi vain ihmisiä. Toisin on farmarilla jolla on eläimiä.
Quote from: Onkko on 03.04.2015, 00:31:00
Eli edelliseen viestiin liittyen, omistaja on hommannut halvimmat mahdolliset kaukalot ammattitaidottomalta tekijältä ja ei halua uusia niitä lain vaatimusten mukaiseksi koska ei ole älynnyt vaatia tekijältä että on oltava lainmukaiset.
Voihan se muuten noinkin olla. Valitettavasti olen vain
melkein kaikkien alojen asiantuntija.
Tämähän kai koskikin vain Homman laitaa, virkamiesten mielivaltaa. Lepuutan salkkuni asioista paremmin tietäville.
Quote from: Uuno Nuivanen on 03.04.2015, 00:37:30
Quote from: Onkko on 03.04.2015, 00:31:00
Eli edelliseen viestiin liittyen, omistaja on hommannut halvimmat mahdolliset kaukalot ammattitaidottomalta tekijältä ja ei halua uusia niitä lain vaatimusten mukaiseksi koska ei ole älynnyt vaatia tekijältä että on oltava lainmukaiset.
Voihan se muuten noinkin olla. Valitettavasti olen vain melkein kaikkien alojen asiantuntija.
Tämähän kai koskikin vain Homman laitaa, virkamiesten mielivaltaa. Lepuutan salkkuni asioista paremmin tietäville.
Tässähän ei ollut mielivaltaa, vain selkeä laki että sialla pitää olla tilaa lain mukainen määrä. Minullakin on vain musta vyö googlessa ja jonkinlasta kokemusta tarkastajista ja vittumaisista naapureista.
Tuosta mitä laki sanoo niin tahdon että virkamiehet pitävät kiinni siitä tai kohta ollaan venäjä jossa asioista voi sopia ja sitten kellään köyhemmällä ei ole kivaa.
Quote from: jmm on 03.04.2015, 00:26:16
Jos syöttökaukaloa ei ollut ollenkaan ja siat nälkiintyneitä -> 11000 euron sakko
Aivan liian pieni syöttökaukalo, siat eivät yletä kunnolla syömään -> uhkasakko ja viikko aikaa korjata
4 milliä liian lyhyt syöttökaukalo, ei vaikuta mihinkään -> suullinen huomautus ja asia tulee korjata seuraavaan tarkastuskäyntiin mennessä
Tai hiukan vielä inhimmillisempi tapa: Huomautus että kun siansyöttökaukalo uusitaan niin uuden pituuden on oltava xxxx.
Jos ajatellaan uhkasakon määrää vaikka raiskauksesta ja kuolemantuottamuksesta määrättyihin korvauksiin niin tässähän ei ole mitään järkeä, ei ihme että maa makaa niin kuin makaa...Ja näköjään tulee makaamaan pitkään.
Jos byrokratiasta, uhkailusta, veroittamisesta ja määräyksistä ynnä anottavista luvista kertyisi bruttokansantuotetta niin Suomi olisi epäilemättä kansainvälisissä mittauksissa kärjessä.
Mitäs jos vaihtaa ne siat pienempiin minisikoihin tai tappaa yhden nykyisistä?. Raukeaako uhkasakko?.
Vai onko niin kuin ennen tv-luvan maksun kanssa: oli mahdollisuus katsella tv-ohjelmia, maksat / on mahdollisuus kasvattaa sikoja (muuallekkin kuin virastoihin virkamiehiksi), maksat.
Arvo Yhteisö toteuttaa tarkoitustaan. Kyllä juuri näin: katiainen saa palkkaa kuten valtava byrokraatti-syöttiläidenkin lauma josta yksi psykopaatti pääsee vielä vähän "lypsyllekin" kun pääsi kyykyttämään hallintoalamaistaan. Valtion väkivaltamonopoli on 100% tämän virkasaastan puolella joten silloin se on myös kansaa vastaan.
Quote from: Onkko on 03.04.2015, 01:00:46
Tässähän ei ollut mielivaltaa, vain selkeä laki että sialla pitää olla tilaa lain mukainen määrä. Minullakin on vain musta vyö googlessa ja jonkinlasta kokemusta tarkastajista ja vittumaisista naapureista.
Tuosta mitä laki sanoo niin tahdon että virkamiehet pitävät kiinni siitä tai kohta ollaan venäjä jossa asioista voi sopia ja sitten kellään köyhemmällä ei ole kivaa.
Oletko aivan tosissasi? 11 donaa muutamasta millistä? Samaan aikaan, kun tuhansia lukutaidottomia on vuosia virrannut ohi lainsäädännön maahan jonkin epämääräisen 'humanitäärisen' syyn varjolla.
Tässä maassa lait venyvät ja paukkuvat, kun kysymys on lukutaidottomien oikeuksista yhteiseen sosiaaliturvaan, mutta kun pitkää päivää tekevä maatalousyrittäjä kohtaa eurostovirkamiehen, kääntyvät omatkin tätä vastaan. Sian ja somalin etu on tärkein.
Aika tarkka ja virkaintoinen tarkastaja kun on kaukalon mitannut. Kyseinen henkilö kannattaisi siirtää maahanmuuttovirastonn tarkastamaan turvapaikan hakijoiden tietoja, vaikkapa ikä näin aluksi.
Quote from: Onkko on 03.04.2015, 00:31:00
Eli edelliseen viestiin liittyen, omistaja on hommannut halvimmat mahdolliset kaukalot ammattitaidottomalta tekijältä ja ei halua uusia niitä lain vaatimusten mukaiseksi koska ei ole älynnyt vaatia tekijältä että on oltava lainmukaiset.
Pilkunnussinta on toisten leipälaji.
Quote from: Sour-One on 03.04.2015, 11:05:36
Quote from: Onkko on 03.04.2015, 00:31:00
Eli edelliseen viestiin liittyen, omistaja on hommannut halvimmat mahdolliset kaukalot ammattitaidottomalta tekijältä ja ei halua uusia niitä lain vaatimusten mukaiseksi koska ei ole älynnyt vaatia tekijältä että on oltava lainmukaiset.
Pilkunnussinta on toisten leipälaji.
Siis kun lukee noiden lainkuuliaisten nillittäjien ja hurskastelijoiden viestejä, enkä puhu vain tästä ketjusta, niin ei voi muuta kuin todeta että lähivuosien talousromahdus tulee kreivin aikaan. Suomessa on todella paljon porukkaa jonka pitäisi olla muutamia vuosia, tai vaikka loppuelämä, nälässä ja kylmässä. Niin kuin ne Champioonit!
Olen varma että maanmuutajataustainen tarkastaja, vaikkapa somppu tai ähly, olisi osannut käyttää järkeään edes sen verran että olisi mitannut kaukalot
oikein. :flowerhat:
Ylipäätään tälläiset mittaukset kertovat ainoastaan siitä miten naurettava pelleorganisaatio koko EU on.
Taitaa viranomaisillakin olla huolta omasta tulevaisuudestaan kun alkavat mafian tapaan repimään rahaa ihmisiltä. Ainahan joku direktiivi on pielessä kun isoja kokonaisuuksia aletaan mittaamaan työntömitalla. Näin saadaan loputkin yrittäjät vihdoin ja viimein lopettamaan hommansa ja lähtevät pois.
Quote from: Jaska Pankkaaja on 03.04.2015, 12:51:59
Olen varma että maanmuutajataustainen tarkastaja, vaikkapa somppu tai ähly, olisi osannut käyttää järkeään edes sen verran että olisi mitannut kaukalot oikein.
Tässä olet oikeassa, esimerkiksi UK:ssa pakistanilais taustaiset poliisit olivat epäilyinä tai syyllistyivat, en ole varma kumpi, korruptioon noin 10 kertaa yleisemmin.
Tokihan se vituttaa kun kohdalle osuu mutta laki on kaikille sama.
Quote from: Markkanen on 03.04.2015, 15:12:01
Taitaa viranomaisillakin olla huolta omasta tulevaisuudestaan kun alkavat mafian tapaan repimään rahaa ihmisiltä. Ainahan joku direktiivi on pielessä kun isoja kokonaisuuksia aletaan mittaamaan työntömitalla. Näin saadaan loputkin yrittäjät vihdoin ja viimein lopettamaan hommansa ja lähtevät pois.
Nuo rahat eivät tietääkseni mene viranomaiselle eli se ei hyödy sakottamisesta. Kerro toki jos on parempaa tietoa. Ainakin poliisin sakot menevät valtion kirstuun eikä poliisille/poliisipiirille/jne. Pikaisella googlauksella en löytänyt mihin rahat menevät.
Mitä hemmettiä se viranomaiselle kuuluu kuinka pitkä tai lyhyt tuo kaukalo on? Aivan uskomatonta minne kaikkialle eu on tunkenut nokkansa. Eikö se ole sikafarmarinkin oma etu että jokainen elikko tulee syötetyksi asianmukaisesti ja lihoo mahdollisimman lihavaksi mahdollisimman nopeasti? Ei siinä tarvita byrokraattia syöttökaukaloita mittaamaan ja sakkoja raapustelemaan. Aivan uskomaton tarina.
Quote from: Onkko on 03.04.2015, 15:20:56
Nuo rahat eivät tietääkseni mene viranomaiselle eli se ei hyödy sakottamisesta. Kerro toki jos on parempaa tietoa. Ainakin poliisin sakot menevät valtion kirstuun eikä poliisille/poliisipiirille/jne. Pikaisella googlauksella en löytänyt mihin rahat menevät.
Raha menee valtion sakkotilille josta se vuosittain määrärahoina palautuu viranomaisen palkkaukseen. Aikaisemmin poliisi sai sakkojen ikävästä kirjoitustyöstä pienen extrakorvauksen. Sittemmin korp komm kok ja sd päättivät luopua kun moinen oli kuulemma väärin. Seurauksella että sakkotulot romahtivat mutta paskaako sitä itkemään kun sakoton poliisi oli lopulta kaikkien muiden kuin veronmaksajien etu.
-Ensiksi poliisityö on 100 kertaa helpompaa kun EI kirjoita sakkoa
-asiakkaat on iloisempia ja helpommin käsiteltäviä kun EI kirjoita sakkoa.
Nykymallissa sakoton poliisi on jo monelta osin turhake. Niinpä virkojen psta huolestuneet päälliköt on alkaneet paistamaan nuoria konstia kirjoittamaan sakkoja että virat pysyisi ja ennen kaikkea ettei sakotusoikeutta menetettäisi laajentamalla sakotusoikeutta myös muille joiden tulot siitä riippuisi. Tämä on kissanhänmänvetoa milloin mihinkin suuntaan.
Quote from: Onkko on 03.04.2015, 01:00:46
Quote from: Uuno Nuivanen on 03.04.2015, 00:37:30
Quote from: Onkko on 03.04.2015, 00:31:00
Eli edelliseen viestiin liittyen, omistaja on hommannut halvimmat mahdolliset kaukalot ammattitaidottomalta tekijältä ja ei halua uusia niitä lain vaatimusten mukaiseksi koska ei ole älynnyt vaatia tekijältä että on oltava lainmukaiset.
Voihan se muuten noinkin olla. Valitettavasti olen vain melkein kaikkien alojen asiantuntija.
Tämähän kai koskikin vain Homman laitaa, virkamiesten mielivaltaa. Lepuutan salkkuni asioista paremmin tietäville.
Tässähän ei ollut mielivaltaa, vain selkeä laki että sialla pitää olla tilaa lain mukainen määrä. Minullakin on vain musta vyö googlessa ja jonkinlasta kokemusta tarkastajista ja vittumaisista naapureista.
Tuosta mitä laki sanoo niin tahdon että virkamiehet pitävät kiinni siitä tai kohta ollaan venäjä jossa asioista voi sopia ja sitten kellään köyhemmällä ei ole kivaa.
Juuri näin, milli on milli ja neljä milliä vielä enemmän. Kyllä näiden niskuroivien talonpoikien varalta olisi harkittava kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa, muutenhan siat elävät kuin pellossa!
Taitaapi olla päiväyksestä päätellen aprillipila. ;D
Quote from: svobo on 03.04.2015, 16:16:14
Taitaapi olla päiväyksestä päätellen aprillipila. ;D
QuoteArtikkelia muokattu 2.4. 10:34 Sana ruuhi korvattu ruokintakaukalolla
http://www.maaseutumedia.fi/11-300-euron-sanktiot-4-millista/
Juttu on päivitetty 2.4., joten ihan oikea juttuhan tuo on.
Nykyään vain tämä maailma on sellainen, että uutisia lukiessa on lähes joka päivä tarkistettava päivämäärä, että onko taas 1.4.:ttä.
Kyllä EU on hieno keksintö. Tiedän erään naisen Brysselin EU-virkamiehistössä, joka saa tulkin hommista yli 6000 euroa kuukaudessa puhtaana käteen. Kuin siat pellossa elellään EU:ssa, meillä mitataan kaukaloita millimetrin tarkkuudella.
No minkäs teet, kun parodiahorisontti on paukkunut aikapäiviä sitten.
On se niin wäärin että joku tumpelo ei käsitä että jos kirjoitataan että kaukalon on oltava esim. 100 litrainen, ei tarkoiteta ulkoista , vaan sisä eli tilavuusmittaa. Samoin jos kirjoitetaan että kaukalon pituus on oltava 3 metriä, tarkoitetaan kaukalon sisämittaa eli tilavuutta. On se vaan niin onnetonta ettei nämä pässin älykkäät jyvät äänestettyään Suomen EU:n vieläkään tajua,että kannatttaisi mitoittaa ja suunnitella warman päälle. Kuten wanha viidakon sanonta kuuluu: On se vaan niin väärin että tyhmät saa pitää rahansa. Tyypillistä kepuliulinaa. WanhaP
^"jos kirjoitetaan että kaukalon pituus on oltava 3 metriä, tarkoitetaan kaukalon sisämittaa eli tilavuutta"
Niinpä, mutta "pituus 3 metriä" ei ole mikään tilavuusmitta.
Kyse on sisämitoista. Pituus X leveys X korkeus muodostavat sisämittoina ko. kaukalon tilavuuden. Muuten sika on älykäs ja olisi suotavaa, että siankasvattaja olisi myös älykäs. :facepalm:
Sakkorahat menee valtion kassaan josta ne jaetaan eri ministeriöille ja mm. politrukkien palkkoihin monen mutkan kautta. Lisää vaan virkamiehiä, niin voivat siatkin olla tyytyväisiä kun saavat syödä turvallisesti EU direktiivin hyväksytystä kaukalosta. Kansan rahastaminen kun on aina niin kivaa poliitikoille. Menkööt yritykset ja työntekijät muualle jos direktiivi ei kelpaa :p
Quote from: CaptainNuiva on 03.04.2015, 01:32:43
Tai hiukan vielä inhimmillisempi tapa: Huomautus että kun siansyöttökaukalo uusitaan niin uuden pituuden on oltava xxxx.
Juurikin näin tulisi menetellä, ei sikafarmarinkaan etu ole että siat joutuvat ruoasta tappelemaan ja jos oikeasti kaukalo liian pieni olisi, niin farmarin etu olisi vaihtaa se. Kun vielä ottaa huomion tämän:
Quote"Sanktiot tuli, eikä asiaa auttanut, vaikka sioilla on tilaa syödä myös kaukalon päädystä. Sioilla ei hartiat ole edes toistensa tiellä", farmari sanoo. Kaukalon päässä ei siis saa syödä.
http://www.maaseutumedia.fi/11-300-euron-sanktiot-4-millista/
QuoteJos byrokratiasta, uhkailusta, verottamisesta ja määräyksistä ynnä anottavista luvista kertyisi bruttokansantuotetta niin Suomi olisi epäilemättä kansainvälisissä mittauksissa kärjessä.
Valitettavasti siitä kertyy BKT:tta, esim. Porvoon pappia puolustaneen Ville Hoikkalan kahden miljoonan euron tili nosti osaltaan BKT:tta.
Quote from: Leso on 02.04.2015, 22:46:39
Somalien syöttökaukalo ei jää neljästä millistä kiinni.
Tuossa kohtaa ei metreistä tingitä, mutta onhan meillä varaa ja kun maksajatkin ovat muita kuin suvikset niin...
Mutta mitäpä ei turhanpäiväinen byrokraatti tekisi osoittaakseen oman
tarpeellisuutensa.
Valtakunnan norminpurkutalkoot tuottaneet tulosta, neljä vuotta sitten 4 mm vuoksi 11300 euron sanktiot, nyt 2 mm heitto tuottaakin jo 20000 euroa penalttia.
Quote20 000 euron sanktiot kahdesta millistä – Ehdotus: Mavi hoitamaan myös vanhusten hoidon valvontaa
http://www.maaseutumedia.fi/sanktiot-kahdesta-millista/?fbclid=IwAR0jdtIHudtCT7mzwZkO-RK3h3y5pgehYK-atE0nGCHWp0r7TYUtZhTBG1M
Somerolainen Kai Pirttilä otti yhteyttä, hän sai arviolta 20 000 euron sanktiot kahdesta millistä.
Kymmenen sian, kolmen metrin ruokintakaukalo oli kaksi milliä liian lyhyt sikaa kohti. Muuta huomautettavaa sikojen oloista ei ollut.
Hän on nyt entinen sikafarmari. Hän myi osuutensa maatalousyhtymästä veljelleen ja lopetti.
"Sanktiot maksan kyllä, vaikka minulla ei maataloutta enää olekaan."
Jussi Talvitie ehdottaa osuvasti Facebook-päivityksessä, että Mavi voisi hoitaa myös vanhusten hoidon valvontaa, samaan tapaan kuin maatalouden valvontaa – millimetrejä mittailemalla.
Jussi Talvitie: Mavi hoitamaan myös vanhusten hoidon valvontaa?
Lapualainen viljelijä Jussi Talvitie ehdotti Facebookissa, että eikö Mavi voisi hoitaa myös vanhustenhoidon valvontaa.
Jussi kirjoittaa:
"Metrinmitalla kattottaas oviaukot, niiknu pyärtänöt (pientareita) meillä. Sentti puuttuu; ai ai. Nyt tulee sitten penalttia. Laskettaas työväki niinku fosforitase. Voi voi taas meni 0.5 ohi sallitusta. Ja kun tästä on jo aikaisemmin huomautettu. Niin nyt tulee sitten vähän kovempi penaltti."
"Käytääs vuosittain mittailemassa huoneiden pinta-aloja niin kuin vuosittain vainioilla tehdään. Jos tuleekin eri tulos kun edellisenä kertaa. Tsot tsot; tään nyt vois katsoa olevan tahallinen vilppi. Pistetääs rahaa ny sitten perintään seuraavasta tilistä."
"Kurkattaas sinne vaippahan. Aivan kuten kattellahan lantapanssaria mullin kylijes. Tää lantamäärä ei täytä hyvän hoidon määritelmää. Jaa'a tästä ei voi nyt muuta kun pistää rahoitus poikki ny hetkuuseksi.
Varmaan tää valvontahenkilökuntakin tykkääs talven aikana suorittaa näitä hommia pikkukengät jalaas mialuummin, kun trompia umpihanges rajaojaa ettien.
Win-win tilanne.
Toisaalta tää kuvaa tää yhteiskunnan tahtotilaa. Mieluummin mittaallahan niitä pyärtänöötä (pientareita) metrin mitalla ja lasketahan fosforia puolen kilon tarkkuudella. Ja elukkojen juomakippoja ja makuutiloja syynätähän.
Sen sijaan notta katteltaas notta ihmisillä, jokka ei voi enää itte huolehtia itsestään ja valvoa omia etuja, että kaikki olis kunnossa."
Olikohan se huhu kun itselleni kertoi, että koko hölmöilyn syitä on kaksi:
Suomalaiset on liian lakia noudattavia ja EUlle se ei käy.
Eli EU vaatii jonkun tietyn määrän "rikollisten viljelijöiden" käräytyksiä. Kun niitä ei jäsenyyden alussa tullut, niin EU-virkäilijat syytti että suomalaiset tarkastajat on vaan lahjottu tai laiskoja ja EU vie valtiolta tuet ellei rikoksia löydy.
Suomihallinto eli hesan poliitikot/virkamiehet siitä päätti sitten, että rikolliset on kyllä löydetty - rikos vaan tarvii löytää satunnaisesti vaikka mikrometrimitalla tai jopa tilastollisia poikkeamia hyödyntäen.
Käsittääkseni sen jälkeen aina on löytynyt tarvittava määrä "rikollisia viljelijöitä" ja EU-virkaisto on ollut tyytyväinen. Jollei muuten, niin voihan vaikka lämpölaajenemisesta johtuen tarkastajan "virallinen mitta" venyä tai kutistua muutaman kymmentä milliä suuntaansa. Virheitäkin sattuu, mutta tarkastajia ei niistä kai pahemmin rangaista. Byrokratia kun on pääasia, ei lopputulos.
Tuollaiselle virka-aseman väärinkäyttäjälle pitäsi antaa potkut saman tien ja selittää, että 6-päisyys ei tee ketään vahvemmaksi / viriilimmäksi / fiksummaksi / puoleensavetävämmäksi / whatever