QuoteNatsipropaganda tunkee luukusta sisään – Aktiivista monessa kaupungissa
Natsijärjestö Suomen Vastarintaliike jakaa Jyväskylässäkin propagandamainoksia postilaatikoihin ja liimailee tarroja. Tämä viesti tuntui ikävältä monikulttuurisesta perheestä, jonka postiluukusta kyseinen lehtinen putosi muutama päivä sitten.
Kansallissosialistinen äärijärjestö Suomen Vastarintaliike levittää aktiivisesti propagandaansa myös Jyväskylässä.
Järjestö kertoo nettisivuillaan, että se on tehnyt kahden edellisen viikon aikana propagandaiskuja Kangaslammella, Halssilassa ja Kuokkalanpellolla. Käytännössä tämä tarkoittaa tarrojen liimailua ja lehtisten jakelua. Järjestö kutsuu lehtisten jakelusta ja tarrojen liimailusta tekemiään tiedotteita "taisteluraporteiksi".
Liimatuissa tarroissa ja jaetuissa lehtisissä lukee muun muassa: "Monikulttuurisuus on haitallista lapsille ja lapsenlapsillesi".
Raporttien perusteella Vastarintaliike on viime aikoina levittänyt propagandaansa Jyväskylän lisäksi muun muassa pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Prissa ja Ivalossa.
Suomen Vastarintaliike on avoimesti kansallissosialistinen järjestö. Liike on perustettu vuonna 2008. He vastustavat esimerkiksi monikulttuurisuutta ja erityisesti sionismia. Sionismin mukaan juutalaisilla pitäisi olla kansallisvaltio. Tämän lisäksi järjestö tavoittelee "Pohjoista valtakuntaa", jossa pyritään irti esimerkiksi Euroopan Unionista.
Kaksi liikkeen aktiivia sai äskettäin Keski-Suomen käräjäoikeudessa tuomiot tammikuussa 2013 Jyväskylän kaupunginkirjastossa tapahtuneesta yhteenotosta, jossa muun muassa puukotettiin yhtä miestä. Toinen miehistä tuomittiin myös muista väkivallanteoista ja toinen henkilörekisteririkoksesta.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/natsit-jyvaskylassa-levitetty-rasistisia-taisteluraportteja/2004137?pwbi=db48cc5262b76e09755d2da56eba5f99
Mutta mokupropaganda tunkee telkkarista, netistä ja lehdistä sisään. Eikä siltä välttyä voi.
En tiedä onko tuo yhtään sen haitallisempaa kuin eri kirkkojen ja jehovantodistajien omat kampanjat.
Ainoa, joka on kylvänyt propagandaa postiluukkuuni, on Vasurit, vaikka olen kirjoittanut luukkuuni selvästi, etten halua mainoksia. Muut puolueet eivät ole mainostaneet, kuten ei ole tehnyt myöskään natsien Vastarintaliike.
Sosialistipropaganda tunkee joka tuutista sisään, mutta sitä toimittajat eivät halua edes tunnustaa propagandaksi. Tuntuvat ajattelevan, että sosialistipropaganda on itseasiassa parempaa kuin todellisuus. Saisivat mielestäni luovuttaa tehtävänsä joillekin fiksummille, jos eivät pysty mieltään muuttamaan...
Uuninluukut kolisevat ja Zyklon B-kanistereiden korkit narahtelevat. Mielelläni ottaisin tuollaisen lehtisen vastaan. Ja mieluummin bongailen vastarintaliikkeen liimailemia "monikulttuurisuus on haitallista" tarroja kuin esimerkiksi äärivasemmistolaisen varisverkoston liimailemia "yhdessä fasismia vastaan" tarroja.
(http://www.ksml.fi/incoming/2015/03/14/natiiii.jpg/BINARY/w800/natiiii.jpg)
Näin Tapanilan monikulttuurisen raiskauksen jälkimainingeissa tuo on hyvä pitää mielessä.
Quote from: Isäntä ja loinen on 15.03.2015, 07:53:05
Uuninluukut kolisevat ja Zyklon B-kanistereiden korkit narahtelevat. Mielelläni ottaisin tuollaisen lehtisen vastaan. Ja mieluummin bongailen vastarintaliikkeen liimailemia "monikulttuurisuus on haitallista" tarroja kuin esimerkiksi äärivasemmistolaisen varisverkoston liimailemia "yhdessä fasismia vastaan" tarroja.
Edelleen odotan sitä, että joku toimittaja kirjoittaisi vasemmistoliiton ja vihreiden fanittamista "yhdessä fasismia vastaan" -ryhmistä, tai niiden tarroista. Käytännössä jokaisessa niistä ihaillaan joko väki- tai ilkivaltaa poliittisen vaikuttamisen keinona. Kummasta on kyse, siitä etteivät toimittajat halua kritisoida näitä ryhmiä, vai etteivät he uskalla? Kumpikin tilanne on mielestäni erittäin ongelmallinen.
Polttopullonheittely- ja fasistinpaskaksihakkaamistarroja tulee kaupungilla vastaan useita päivässä. Vastarinnan tarran näkeminen on tapaus. Mielestäni myös dankoivulaaksolais-lianderssonilainen ajattelu ansaitsisi hieman kritiikkiä.
Tarranliimaajilta olisi todella fiksua pysyttäytyä tiukasti tuollaisessa "propagandassa" kuten "monikulttuurisuus vaarantaa lastesi terveyden". Propaganda suluissa siksi koska aina silloin tällöin asioihin vihkiytymätön saa ahaa-elämyksen siitä kumpi onkaan räikeämpää propagandaa: raiskaajien ja loisien läpinäkyvä valkopesu valtamediassa vai tuollaiset toteamukset joiden todenperäisyyden voi nähdä omin silmin.
Allekirjoita kansalaisaloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970) monikulttuurisia joukkoraiskauksia vastaan.
Kiitos tulevien sukupolvien puolesta! :)
Tuo kampanja on hyvä ja suositeltava. Maahanmuutosta ja sen tuomista ongelmista on hyvä varoittaa. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat tuudittautuneet turvallisuuden tunteeseen.
Tuo SVL:n "tupakkamainos" vain toteaa asian oikean laidan. Taas Suomessa tosiasian sanominen mustamaalataan. Kaikkihan sen tietää, että moku on vaarallista.
Eihän tuo ole propagandaa vaan tiedotusta. Samaa lentolehtistä voisi jakaa vaikka SDP, jos se olisi rehellinen.
Quote from: foobar on 15.03.2015, 08:06:44
Quote from: Isäntä ja loinen on 15.03.2015, 07:53:05
Uuninluukut kolisevat ja Zyklon B-kanistereiden korkit narahtelevat. Mielelläni ottaisin tuollaisen lehtisen vastaan. Ja mieluummin bongailen vastarintaliikkeen liimailemia "monikulttuurisuus on haitallista" tarroja kuin esimerkiksi äärivasemmistolaisen varisverkoston liimailemia "yhdessä fasismia vastaan" tarroja.
Edelleen odotan sitä, että joku toimittaja kirjoittaisi vasemmistoliiton ja vihreiden fanittamista "yhdessä fasismia vastaan" -ryhmistä, tai niiden tarroista. Käytännössä jokaisessa niistä ihaillaan joko väki- tai ilkivaltaa poliittisen vaikuttamisen keinona. Kummasta on kyse, siitä etteivät toimittajat halua kritisoida näitä ryhmiä, vai etteivät he uskalla? Kumpikin tilanne on mielestäni erittäin ongelmallinen.
Polttopullonheittely- ja fasistinpaskaksihakkaamistarroja tulee kaupungilla vastaan useita päivässä. Vastarinnan tarran näkeminen on tapaus. Mielestäni myös dankoivulaaksolais-lianderssonilainen ajattelu ansaitsisi hieman kritiikkiä.
Tai Satu Hassin taistolaisvuosinaan kirjoittamista väkivaltafantasioistaan, kuten: "Vallankumouksen jälkimainingeissa on pakko, niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, myös teloittaa eräitä kapitalistien kärkihahmoja, kuten (listaa nimistä). Puolueettoman oikeudenkäynnin jälkeen, tietenkin!"
Satuhan taitaa taas olla jopa ehdolla Eduskuntaan, mitä?
Ensimmäinen mikä tuli mieleen oli Yle Teeman ohjelmisto. Vieläkös ne lähettävät natsidokumentin joka päivä?
QuoteJärjestö kertoo nettisivuillaan, että se on tehnyt kahden edellisen viikon aikana propagandaiskuja Kangaslammella, Halssilassa ja Kuokkalanpellolla. Käytännössä tämä tarkoittaa tarrojen liimailua ja lehtisten jakelua. Järjestö kutsuu lehtisten jakelusta ja tarrojen liimailusta tekemiään tiedotteita "taisteluraporteiksi".
Liimatuissa tarroissa ja jaetuissa lehtisissä lukee muun muassa: "Monikulttuurisuus on haitallista lapsille ja lapsenlapsillesi".
Ja tämä nytkö sitten pitää rankasti tuomita, ihan linnaanko pitäisi laittaa? Pelätä?
Jos järjestön "iskut" ovat tarrojen liimausta ja lappusten jakelua, niin sellaisen järjestön pelkääminen on mielestäni jo saavuttanut fobian määritelmän. Eihän tuossa ole mitään järkeä! Pääkaupunkiseudulla asuvana minulla varmaankin pitäisi olla vähintään joku panssarivaunu kulkuvälineenä, niin paljon on tarraa ja flaijjeria ympäriinsä. Ja näissä tarroissa ei varoitella yhtään ketään, niissä leikellään päitä irti ja tapetaan toisinajattelijoita! En puhu nyt siis islamista vaan uusvasemmistosta, danarkisteista.
Ja kun se vasemmistolainen iskujen teko jäisikin tarrojen liimailuun. itsenäisyyspäivänä taas rytisee noin niinku esimerkiksi. Taas treenimatkalla kattelin ku oli turkishuoneen ikkuna laitettu paskaks, ne on siis melkeen aina paskana. Kuten tuntuvat olevan persujen puoluetoimistonkin ikkunat. NÄMÄ ovat iskuja, ei tarrojen liimailu. Näistä
vasemmistohuligaaneista pitää olla huolissaan, koska heillä on suuri viha lähes kaikkea kohtaan. Vaarallisinta tässä on se, että vasemmiston ilkivallan ja tuhoamisen ymmärtäjiä löytyy valtamedioista huomattava määrä. Tarran liimailu on heidän mielestään kauhistuttavaa vain ja ainoastaan silloin kun se tarra ei ole vasemmistolainen.
Quote from: Micke90 on 15.03.2015, 08:28:12
Allekirjoita kansalaisaloite (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970) monikulttuurisia joukkoraiskauksia vastaan.
Kiitos tulevien sukupolvien puolesta! :)
Hienosti nyt etenee. Eniten nimiä kaikista. Ja niin pitääkin olla. Hop hop hop! :)
24 774
Quote from: Miniluv on 15.03.2015, 22:08:42
Ensimmäinen mikä tuli mieleen oli Yle Teeman ohjelmisto. Vieläkös ne lähettävät natsidokumentin joka päivä?
Äläs nyt, pääsiäisen ympärillä luku nousee ainakin kolmeen päivässä plus uusinnat ja muiden kanavien osuus talkoisiin.
Quote from: Miniluv on 15.03.2015, 22:08:42
Ensimmäinen mikä tuli mieleen oli Yle Teeman ohjelmisto. Vieläkös ne lähettävät natsidokumentin joka päivä?
Tänäänkin tuli yksi:
QuoteHistoria: Folke Bernadotte, rauhan mies
Yle TV1 // klo 16.00 / sunnuntai 15.03.2015
1/2. Valkoiset bussit. Kreivi Folke Bernadotte oli ruotsalainen diplomaatti ja Punaisen Ristin johtaja. Hän johti pelastusoperaatiota, jossa 27 000 vankia vapautettiin keskitysleireiltä toisen maailmansodan aikana. HD
:D
Sinänsä paradoksaalista, että mm. media ja tuskin monikulttuuriperheetkään eivät näytä kannattavan suomalaisten oman kansallisvaltion säilyttämistä, kuten siionistit omansa.
Monikulttuurisille perheille kaikken vaarallisinta propagandaa on islamistien propaganda. Kehoitus lähteä kalififaattia perustamaan, joka Suojelupoliisien tilastojenkin mukaan on usein toiminut eli johtanut lähtöön, on varsin suorasanaista ja tositarkoituksella esitettyä väkivaltapropagandaa.
Ylen natsipropaganda ja Hassin puheet ovat huumoria, ja kaikki sen sellaiseksi ymmärtävätkin. Ne saavat vanhat sosialistit tuntemaan ylpeyttä Neuvostoliiton voitosta Toisessa Maailmansodassa, joka on Suomen historian tuntien surullista, mutta ei mitään muuta, ja siksi natsidokumenttien ainoa käytännön vaikutus on uusnatsismin mainostaminen nuorille. Epäilen varsin monen Vastarintataiselijankin tehneen liittymispäätöksen lähes pelkästään Ylen natsivideoiden ansiosta -- varmasti ainakin useamman kuin Hommaforumin jankkaavasta keskustelusta natsismin oikeaksi ja toimivaksi ratkaisuksi päätelleen. Itse aina välillä yritän Ylen mainosvideoiden sanomaa korostaa horjuville: Jos vihaat Yleä, niin katso sitä ja tee vittumaisuuttasi täysin päinvastoin kuin ne käskevät. Niin minä tein ja tässä seison. Jos kokisin teorian sijaan käytännön omaksi vahvuudekseni, voisin olla Vastarinnan papereita jakamassa.
Quote from: sivullinen. on 15.03.2015, 23:32:26
Monikulttuurisille perheille kaikken vaarallisinta propagandaa on islamistien propaganda. Kehoitus lähteä kalififaattia perustamaan, joka Suojelupoliisien tilastojenkin mukaan on usein toiminut eli johtanut lähtöön, on varsin suorasanaista ja tositarkoituksella esitettyä väkivaltapropagandaa.
Tämä taitaa muuten olla totisinta totta. Se taitaa ylipäätään olla tämän hetken vaarallisin propagandan muoto Suomessa (ainakin "pistevaikutukseltaan"), koska sen johdosta on ihan oikeasti liittynyt porukkaa ihan oikeasti äärimmäistä väkivaltaa ihan oikeasti toteuttaviin ryhmittymiin. Tarranliimaajien vaikutuksesta taas on tapahtunut...um...??
Quote from: Alapo on 15.03.2015, 04:46:57
Mutta mokupropaganda tunkee telkkarista, netistä ja lehdistä sisään. Eikä siltä välttyä voi.
Ja tämäkin
tuntuu ikävältä monesta. Samalla lailla "kapitalismipropaganda" tunkee mainosten ja muunkin median kautta kaikille vaikka tuntuu monesta köyhästä varmaan ikävältä sekin, kun ei niihin autoihin/koruihin/elektroniikkaan/pihveihin koskaan ole kuitenkaan varaa.
Niinpä, tuleehan sitä verorahoitteista YLEpropagandaakin joka tuutista sisään! Ja vielä tämän päivän maakuntalehdessä oli varmaaankin tämän rasisminvastaisen viikon kunniaksi kunniakansalaisten kuvia kissanristiäisjuttuineen joka toisella sivulla. Veikkaanpa, ettei tällainen viimeaikaisten tapahtumien valossa tee muuta kuin nosta lukijan verenpainetta ja persujen äänisaalista tulevissa vaaleissa.
Quote from: Micke90 on 15.03.2015, 07:37:00
Ainoa, joka on kylvänyt propagandaa postiluukkuuni, on Vasurit, vaikka olen kirjoittanut luukkuuni selvästi, etten halua mainoksia. Muut puolueet eivät ole mainostaneet, kuten ei ole tehnyt myöskään natsien Vastarintaliike.
Sama vika. Vasemmistoliittolaiset eivät ilmeisesti osaa lukea.
Muistaakseni joku kysyi noista lappusista poliisiltakin (tästä oli juttua Hommassa) ja poliisit totesivat että tämä ei ole laitonta, joten miksi eivät sitten jakelisi?
Mulla on niin että joka aamu kun nousen bussista Helsingin lähiliikenneterminaalissa niin Markus Drake seisoo siinä änkemässä omia flaijereitaan busseista poistuville ihmisille. Tosin se on eri juttu, kai?
Monikulttuuri tunkee jopa lukituista ovista sekä rumiinaukoista.
Quote from: isomaha on 16.03.2015, 15:24:55
Quote from: Micke90 on 15.03.2015, 07:37:00
Ainoa, joka on kylvänyt propagandaa postiluukkuuni, on Vasurit, vaikka olen kirjoittanut luukkuuni selvästi, etten halua mainoksia. Muut puolueet eivät ole mainostaneet, kuten ei ole tehnyt myöskään natsien Vastarintaliike.
Sama vika. Vasemmistoliittolaiset eivät ilmeisesti osaa lukea.
Vasemmistolaiset eivät välitä eivätkä kunnioita sinun arvojasi. Kuvaavaa on, että monet vasurit arvostelevat kaupallisia mainostenjakajia mainossaastasta ja vaativat lisätienestiä hankkivia opiskelijoita kunnioittamaan heidän ei mainoksia tarroja ehdottomasti, niin kuin tietysti kuuluukin kunnioittaa. Kun kyse on oman yleishyödyttöman politiikan luukuttamisesta, niin mitään mainoskieltoja ei tietenkään itse kunnioiteta. Ja se kertoo paljon se.
Sanokaa mitä sanotte, mutta nämä kansallisen vastarinnan örkit ovat maahanmuuttokritiikille pelkästään haitaksi. Jos joku edes hieman täyspäisempi eksyisi heidän sivuilleen niin varmasti tajuaa että tämän paskasakin vastustaminen on tärkeämpää kuin monikulttuurisuuden vastustaminen. Esimerkiksi tuo juutalaisten salaliitoista höpiseminen on aivotonta. Paljon tehokkaampaa on mutapaini suvaitsevaiston kanssa malllia Jussi Halla -Aho, ja netin keskustelupalstojen haltuunotto. Nämä toimenpiteet olisivat sekä halvempia että helpompia toteuttaa, jos järki riittäisi tähän. Sama pätee myös muutoksen ja sinivalkoisten yms paskapuolueiden vastaavaan.
Mamut työvoimapulan paikkaajana on saanut erittäin vähän asiaperusteista vastustusta. Tässä olisikin muutokselle oiva paikka saada kannatus nousuun, mutta operaatio taitaa vaatia ihan liikaa älyä.
Quote from: Jani Rantala on 16.03.2015, 22:53:39

Toki ne on haitaksi mutta kyseessä on parinkymmenen henkilön larppikerho jolla ei ole mitään merkitystä. Kokonaiskuvassa merkityksetön joukko joka voidaan unohtaa ja joiden vastustamisella ei ole merkitystä kun äärivasemmistolle joka saa vihollisen.
Ainoa mitä heihin tarvii virtaa tuhlata on sanoa että meillä ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan. Jos lähdetään linjalle että vastustetaan ja irtisanoudutaan niin siitä suosta ei pääse ylös kun tulee mikki kurkkuun jokaisesta hitler jugend perähikiä RY takia.
Quote from: Onkko on 16.03.2015, 23:11:25

Entäs jos tämä kansallinen vastarinta onkin vihervasemmiston tai arabien rahoittama false flag operatio :o
Olisi muuten pirun tehokas sellainen.