QuoteEDUSKUNTAVAALIOHJELMAMME
Suomi itsenäiseksi – aika erota Euroopan unionista
Euroopan unionia on eurokriisin varjolla kehitetty yhä enemmän liittovaltioksi. Toimet Suomelle haitallisen kehityksen jatkamiseksi ovat Euroopan unionissa arkipäivää. Tällaisia toimia ovat muun muassa verotuksen ja maahanmuuttopolitiikan yhtenäistäminen. Myös säädösvallan siirtyminen epädemokraattiselle komissiolle ja EU-viranomaisille on huolestuttavaa. EU-eliitin juoni on selvä, eikä siinä ole Suomelle kuin maksajan ja häviäjän rooli, vaikka meille Suomessa toisin uskotellaan. Eliitti ei tule hyväksymään kevyemmän unionin mallia.
Perussuomalaiset Nuoret haluaa Suomen voivan tulevaisuudessa päättää itse omasta linjastaan ja lainsäädännöstään. Suomalaiset tietävät Suomessa parhaiten, mikä on isänmaallemme parasta. Tämän vuoksi kannatamme Suomen eroa Euroopan unionista. Päätösvalta Suomea koskevissa asioissa on saatava takaisin Suomeen. Perussuomalaisten Nuorten visio tulevaisuuden Euroopasta on kansakuntien yhteistyölle perustuva Eurooppa.
Suomi tarvitsee oman valuutan – irti euron kahleista
Euroopan yhteisvaluutta euro on epäonnistunut poliittinen projekti, joka ei voi toimia ilman Euroopan liittovaltiota. Euro on osoittanut toimimattomuutensa niin Etelä-Euroopan kriisimaissa kuin pohjoisessa Suomessakin. Laajalla yhteisvaluutalla ei Perussuomalaisten Nuorten mielestä ole tulevaisuutta.
Euro on haitannut jo pitkään vientiteollisuuttamme. Paras ratkaisu on koko euroalueen purkaminen, mutta tämä on epätodennäköistä saavuttaa, koska valtaosa EU-poliitikoista on liittovaltiomyönteisiä. Suomi tarvitsee joka tapauksessa oman itsenäisen keskuspankin ja kelluvan valuutan, jonka arvo määräytyy vapaasti kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Nämä tavoitteet saavutetaan eroamalla eurosta. Tämän jälkeen teemme itse rahapoliittisesti yhteiskuntaamme hyödyttäviä ratkaisuja. Nykyään tällaisia toimenpiteitä ei voida tehdä, koska Suomessa ei ole itsenäistä keskuspankkia. Suomessa on ryhdyttävä päättäväisiin toimenpiteisiin oman kelluvan valuutan käyttöönottamiseksi. Oma raha ja päätösvalta ovat itsenäisyyden tae.
Suomi sääntelee itsensä pyörryksiin
Jokainen on varmasti kokenut jossain vaiheessa valtion puuttuneen liikaa omaan elämään. On ilmiselvää, että suomalaisia holhotaan tarpeettomasti. Virkamiehet luulevat tietävänsä paremmin, miten meidän pitäisi elää, olla ja yrittää. Kaupan aukioloaikojen sääntely ei ole tältä vuosituhannelta. Viranomaisten kanssa asiointi on hankalaa ja monimutkaista.
Vaadimme lyhyellä siirtymäjaksolla ottaa perustuslakitasolla saakka käyttöön virolaisilta kopioidun määräyksen, joka kääntää kansalaisen ja viranomaisen suhteen päälaelleen: kun puhutaan viranomaistehtävän hoitamisesta, kansalaisen tehtävä ei ole hankkia ja säilöä lippulappusia ja papereita todistaakseen milloin minkäkin asian. Henkilöllisyyden todistamisen tulee riittää.
Monopoleja on vielä olemassa ja tarpeeton säännöstely vaikeuttaa elinkeinojen harjoittamista. Tarvitaanko byrokraatteja valvomaan, että kansalaiset noudattavat jokaista sääntöä pilkuntarkasti?
Perussuomalaiset Nuoret haluaa purkaa tarpeetonta sääntelyä kaikesta mahdollisesta toiminnasta. Kilpailun avaaminen luo vetoapua kansantalouteemme. Liiallinen valtiojohtoisuus näivettää yksityisen sektorin kehittymistä. Monopoleja pitää purkaa ja säänneltyjä aloja avata kilpailulle. Haluamme vapaamman elinympäristön Suomeen.
Vanhat tarjoavat – nuoret maksavat
Viiden viimeisen vuoden aikana Suomen julkinen velka on kasvanut lähes 50 miljardia euroa. Suomen veroaste on yksi maailman korkeimmista ja veronkorotuksia ei voi enää tehdä. Valtiontalous on saatava tasapainoon, sillä velka pitää joskus maksaa takaisin. Velka siirtyy maksettavaksi lapsillemme ja lapsenlapsillemme.
Verotusta pitää maltillisesti alentaa samalla valtion menoja karsien. Rakenneuudistus ei saa vaikeuttaa pienituloisten asemaa, verotuksen muutoksien pitää palvella ensisijaisesti pieni- ja keskituloisia. Pystymme leikkaamaan valtion menoista vähintään 2 miljardia euroa vuodessa koskematta välttämättömiin toimintoihin. Tämä tulee kehitysyhteistyön ja EU:lle annettavien maksujen lopettamisesta, tuulivoiman syöttötariffin lakkauttamisesta sekä yritystukien ja myönteisten oleskelulupapäätösten vähentämisestä.
Suomen teollisuuden kurjistaminen on lopetettava. Uutta sääntelyä ja byrokratiaa ei saa luoda ja olemassa olevia normeja pitää järkeistää. PK-yrittäjien toimintaa on helpotettava: Viron yritysveromalli pitää ottaa käyttöön, ALV-velvollisuuden alarajaa nostaa ja työntekijöiden palkkaamista täytyy helpottaa. Yrittäjyydellä ja työllä Suomi saadaan jälleen nousuun.
Jotain rajaa maahanmuuttoon!
Maahanmuutosta päätettäessä tulee muistaa valtion ensisijainen tehtävä: maassa asuvien turvallisuuden ja vapauden puolustaminen. Myös taloudellinen kantokyky on otettava huomioon maahanmuuttopolitiikkaa arvioitaessa. Väestön siirtyminen maasta toiseen ei ratkaise lähtöalueen ongelmia.
Euroopassa tapahtuneet terrori-iskut uhkaavat levitä myös Suomeen. Viranomaisten tulee ennaltaehkäistä terroriteot. Kansalaisuuden tulee olla tunnustus onnistuneesta sopeutumisesta. Toistuviin tai vakaviin rikoksiin syyllistyneet toisen maan kansalaiset tulee palauttaa kotimaihinsa.
Suomessa asuvien turvallisuus ja maamme taloudellinen kestävyys varmistetaan laadukkaalla maahanmuutolla. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikan tulee tukea asukkaidemme yhtenäisyyttä suosimalla kulttuureja ja vakaumuksia, joilla on lähtökohtaisesti hyvät mahdollisuudet toimia omiemme rinnalla.
"Ei ole mitään pelättävää." – On.
Supon mukaan terrorismin uhka Suomessa on pysyväisluonteisesti kohonnut. Riskitekijöitä ovat etenkin Syyriasta palaavat yksittäiset henkilöt. Supo kiinnittää erityistä huomiota vieraiden maiden tiedustelutoimintaan, jota tapahtuu yhä enemmän tietoverkoissa.
Poliisin tilastojen mukaan viime vuonna lisääntyivät asuntomurrot, varkaudet, ryöstöt, raiskaukset sekä petokset. Asuntomurroista poliisihallituksen arvion mukaan reilusti yli puolet on ollut ulkomaalaisten tekemiä.
Poliisihallituksen raportin mukaan vuonna 2013 ulkomaalaisrikkomusten määrä kasvoi 25 % edellisestä vuodesta. Maahantulokiellon saaneet EU-kansalaiset saapuvat kiellosta huolimatta takaisin Suomeen ja jatkavat rikollista toimintaansa, jolloin he syyllistyvät muiden rötöstensä ohella ulkomaalaisrikkomukseen.
Oikeuslaitokset hakevat 700 000 euron vuosittaisia säästöjä lautamiesten määrän vähentämisellä. Keväästä 2014 lähtien käräjäoikeudessa on ollut kaksi lautamiestä aiemman kolmen sijaan. Päätös voi vaarantaa oikeusturvan ja oikeudenkäyntien kansantajuisuuden.
Euroopan kiristyneen turvallisuuspoliittisen tilanteen takia puolustusvoimien määrärahoja pitää korottaa 50 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Suomen pitää olla valmis puolustamaan uskottavasti koko maatamme.
Perussuomalaiset Nuoret esittää, että perinteisen yövartijavaltion tehtäviä on tuettava enemmän kuin aiemmin. Lisää määrärahoja pitää ohjata niin poliisille, Suojelupoliisille, Rajavartiolaitokselle, Tullille, Puolustusvoimille, pelastuslaitoksille kuin oikeuslaitoksille.
Ruotsi ei riitä
Suomalaisnuoret ovat kansainvälisempiä kuin koskaan. Vaihto-opiskelijat asuvat ulkomailla ja tutustuvat vieraisiin kulttuureihin. Työn perässä muuttaminen ulkomaille on tavallista. Internetin välityksellä voidaan pitää videokokouksia, vaikka ihmiset olisivat eri puolilla maapalloa. Tästä johtuen nykyajan koulutuksen on vastattava tulevaisuuden tarpeisiin.
Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin jumiutunut kielten opiskelun suhteen 1970-luvulle, jolloin ruotsi tuli pakolliseksi oppiaineeksi. Nuoret joutuvat lukemaan ruotsin kieltä kaikilla kouluasteilla, mikä ei sovellu tähän päivään. Joulukuussa 2014 toteutettu kyselytutkimus osoittaa, että jopa 75% suomalaisista vastustaa pakkoruotsia. Ei ole järkevää opiskella Itä-Suomessa ensisijaisesti ruotsia, jos venäjän kielelle on suurempi tarve.
Kaksikielisyyden sijaan on panostettava monikielisyyteen, jotta Suomesta löytyy tulevaisuudessa useiden eri kielten osaajia. Laaja kansalaisten kielitaito avaa mahdollisuuden ottaa hyödyllisiä vaikutteita muualta maailmasta. Siksi valinnaisuutta on lisättävä, jotta jokainen voi valita itse opiskelemansa vieraat kielet. Tämä lisää oppimishalua ja parantaa siten tuloksia.
Koulurauha, nyt!
Turvallinen ja viihtyisä koulunkäynti on jokaisen oppilaan ja opettajan oikeus. Kenenkään ei pidä pelätä koulussa. Kiusaamista ja häiriköintiä tapahtuu kuitenkin kouluissa, mikä on vakava asia. Koulukiusatun nuoren kärsimys heijastuu perheeseen ja ympäristöön. Kiusattu joutuu mahdollisesti jopa vaihtamaan koulua, mutta kiusaaja saa jäädä. Se on suuri vääryys. Näin ei voi jatkua.
Vanhemmilla on vastuu lapsistaan. Kun oma lapsi kiusaa, vanhempia tulee tukea matalan kynnyksen neuvontapalvelulla. Vastuun ottaminen on taito, jota tarvitaan elämässä. Koulussa ei voida opettaa, että asioista ei tule seurauksia. Häirikön ja kiusaajan paikka ei ole luokassa estämässä muiden opiskelua. Häirikköjen ja kiusaajien rankaisemista ja erottamista on helpotettava antamalla rehtoreille sekä opettajille enemmän valtaoikeuksia. Opettajankoulutusta tulee kehittää niin, että tutkinto antaa työkalut puuttua koulukiusaamiseen. Koulupoliisimalliin on suunnatava lisää varoja, jotta koulukiusaamistapausten tutkimiseen on riittävästi resursseja.
Yksikin menetetty nuori on liikaa. Siksi asialla on kiire.
Valta kansalle
2000-luvulla jokaisella kansalaisella on mahdollisuus päästä helposti käsiksi tietoon. Tieto on valtaa, sanotaan. Kansalaisilla on tietoa, mutta ei valtaa.
Päätöksentekojärjestelmämme on vanhentunut, sillä se lähtee vuosikymmeniä vanhasta oletuksesta, että kaikissa asioissa tarvitaan asiantuntijapäättäjät, ikään kuin kansalaisten olisi mahdotonta pysyä perillä käsiteltävistä asioista.
Nykyajan sähköisessä yhteiskunnassa kansalaisilla on jopa paremmat mahdollisuudet perehtyä itseään kiinnostaviin asioihin kansanedustajien ollessa ylityöllistettyjä vastatessaan kaikesta päätöksenteosta. Heidän työtään on tehostettava ja päätökset, joilla ei ole suuria taloudellisia vaikutuksia, voidaan suoraan antaa kansalaisten päätettäväksi.
Perussuomalaiset Nuoret vaatii Suomeen suoraa demokratiaa, jossa kansalaiset voivat äänestää päätettävistä asioista sähköisesti, sekä kansanäänestyksiä isojen talouspäätöksien yhteyteen. Kuka haluaa vain tyytyä äänestämään neljän vuoden välein poliitikkoja, jotka toimivat omin päin?
Otetaan velkaa ja jaetaan ulkomaille miljardi vuodessa? Ei.
Perussuomalaiset Nuoret taistelee oikeudenmukaisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan maailman puolesta. Nykyinen suomalainen kehitysyhteistyö asettaa maita riippuvaiseksi avusta ja estää näitä nousemasta jaloilleen. Ilmainen raha sokaisee kehittyvien maiden johtajia näkemästä asioiden todellista laitaa: heidän on aloitettava laajat yhteiskunnalliset uudistukset, sillä rikkaiden maiden antama "kehitysapu" ei ole ratkaisu kehittyvien maiden rakenteellisiin ongelmiin.
Mitä enemmän rahaa Suomi antaa korruptoituneiden valtioiden hallintoon, sitä vaikeampaa epätervettä valtaa on murtaa kehitysmaissa. Samaan aikaan Suomessa leikataan terveyspalveluista, lakkautetaan lukioita ja ammattikouluja sekä vähennetään poliiseja.
Valtionvelkamme on nyt lähes 100 miljardia euroa. Siitä huolimatta hallitus ottaa yhdellä kädellä jatkuvasti lisää velkaa Suomelle ja toisella kädellä syytää vuosittain yli miljardi euroa ulkomaille. Tämä hulluus on lopetettava välittömästi. Vaadimme siirtymistä vapaaehtoiseen kehitysyhteistyöhön, jossa kansalaiset lahjoittavat varojensa ja tahtonsa mukaan.
http://www.maanpuolustajat.fi/ohjelma/
QuoteEhdokkaat
Helsingin vaalipiiri
Nuutti Hyttinen, 33 vuotta Oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Vuosaari
Haluan vapaamman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman Suomen, jossa saa elää, yrittää ja onnistua ilman yhteiskunnan ylimitoitettua holhousta.
Jarmo Keto, 28 vuotta Yrittäjä, Helsingin Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Pihlajisto
Nuori IT-alan osaaja, joka yhdistää samaan osaamispakettiin tietoyhteiskunta- ja uudistamisajatukset sekä perinteisen, isänmaallisen aatteen.
Maria Landén, 27 vuotta Kansanedustajan avustaja, varavaltuutettu Suutarila
Kotimaan etujen puolustaminen sekä suomalaisten hyvinvoinnin takaaminen, ovat mielestäni päättäjän tärkeimmät tehtävät.
Marika Sorja, 30 vuotta Lastenhoitaja
Olen rakentava, realistinen ja rohkea ihminen ja haluan innolla tarttua yhteiskunnan haasteisiin mm. siihen, että omaishoitajille saataisiin kunnon korvaus.
Uudenmaan vaalipiiri
Simon Elo, 28 vuotta Kaupunginvaltuutettu, valtiotieteiden kandidaatti Espoo
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajana neljä vuotta ja kaupunginvaltuutettuna kaksi vuotta toiminut Simon Elo tähtää nyt täysillä eduskuntaan.
Suvi Karhu, 29 vuotta Pääsihteeri, yo ravintolakokki Espoo
Vahva uudistaja! Suomi tarvitsee käännettä parempaan, joka tapahtuu vain rohkeilla uudistuksilla. Äänestä uutta ääntä ja vahvaa Karhua.
Jenni Lastuvuori, 30 vuotta Kaupan alan konsultti, parturi-kampaaja Pornainen
Maahanmuuttopolitiikkaan tulee tehdä tiukkoja uudistuksia. Pakkoruotsi on muinaisjäänne. Uskonto tai kulttuuri ei saa mennä ihmis-/eläinoikeuksien edelle.
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Vilhelm Junnila, 32 vuotta Eduskunta-avustaja, työnjohtaja Naantali
Maahanmuutto on vakava ja peruuttamaton. Se ei voi tapahtua vain eliitin ehdoin. Yritystoiminnalla syntyy koko veropohja, jolla hyvinvointi rahoitetaan.
Silvia Koski, 35 vuotta Musiikin maisteri, kanttori Sauvo
Selvät sävelet suomalaisella äänellä.Tavoitteena turvallisempi arki. Suomessa täytyy keskittyä oman maan asioihin ja kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseen.
Sanna Leivonen, 33 vuotta Talonrakennusalan opiskelija Salo/Perniö
Se mikä on jäänyt tekemättä, tehdään nyt, muuten sinä olet maksajana!
Heikki Tamminen, 32 vuotta Eduskunta-avustaja, europarlamentaarikon avustaja Salo
Suomi on suomalaista varten. Olemme olleet liian pitkään maailman ja Euroopan sosiaalitoimisto. On tehtävä politiikkaa, jossa suomalainen on jonon kärjessä.
Ville Tavio, 30 vuotta Lakimies, yrittäjä Turku
Olen lakitoimistoyrittäjä (oik.tiet.maist.), Turun kaupunginvaltuutettu, PS-ryhmän puh.johtaja, kaupunginhallituksen kons.jaoston jäsen ja maakuntavaltuutettu.
Satakunnan vaalipiiri
Tommi Laitila, 34 vuotta Prosessityöntekijä, kunnanvaltuutettu Honkajoki
Rohkeus mielipiteeseen, rohkeus päätöksiin ja rohkeutta seisoa niiden takana ! Laskelmointi ei kuulu tapoihini, suora puhe joko ottaa, tai antaa. Näillä mennään.
Marianne Ostamo, 30 vuotta Projekti-insinööri, diplomi-insinööri Pori
Tavallisen kansalaisen asiat on oltava etusijalla. Työväen maksutaakkaa ei voida jatkuvasti lisätä!
Pirkanmaan vaalipiiri
Tiina Elovaara, 28 vuotta Kasvatustieteen opiskelija, kaupunginhallituksen jäsen Tampere
Positiivista politiikkaa Tampereelta.28-vuotias kaupunginvaltuutettu vuodesta 2009. Kaupunginhallituksessa. Työskennellyt Euroopan Parlamentissa ja Eduskunnassa.
Tiina Palovuori, 20 vuotta Tekniikan ylioppilas Tampere
Perinteiset arvot – tuoreet näkökulmat. Vain edistämällä yrittäjyyttä saamme Suomen nousuun. Kansallinen etu tulee aina ensin.
Harri Vuorenpää, 32 vuotta Tilitoimistoyrittäjä, kunnanvaltuutettu Pirkkala
Jos suomalaisten itselleen valitsemat päättäjät eivät aja ensisijaisesti suomalaisten etua, ei sitä aja kukaan muukaan!
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Jenni Vilen, 24 vuotta Myyjä, kunnanvaltuutettu Iitti
Jennin avulla kohti laadukasta päätöksentekoa. Ääni nuoresta Suomesta!
Savo-Karjalan vaalipiiri
Sanna Antikainen, 26 vuotta Lähihoitaja Outokumpu
Sinun asia on myös minun. Huomaan, hoidan ja kuuntelen. Pienen ihmisen puolella.
Vaasan vaalipiiri
Aleksi Hernesniemi, 23 vuotta Kaupunginvaltuutettu, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Kannus
Isänmaallista linjaa eduskuntaan. Työtä ja yrittämistä. Maaseudulle elinvoimaisuutta. Itsenäistä politiikkaa. Vähemmän byrokratiaa.
Risto Mattila, 31 vuotta Yrittäjä, koneinsinööri Vaasa
Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu.
Vesa-Matti Saarakkala, 30 vuotta Kansanedustaja, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Kurikka
Perussuomalainen liike menestyy lahjomattomalla aatteellisuudella sekä oma-aloitteisella ja tinkimättömällä politiikalla ja toimintakulttuurilla. Edustan niitä.
Keski-Suomen vaalipiiri
Anna Humppi, 30 vuotta Henkilöstöasiantuntija, Insinööri (AMK) Karstula
Järkeä päätöksentekoon!
Heli Kupari, 31 vuotta Piirisihteeri, liiketalouden tradenomi Jyväskylä
Politiikkaa on tehtävä veronmaksajan etua ajatellen. Velanotto velkamaiden tukipaketteja varten on järjetöntä. Rahalle on tarvetta Suomessakin.
Eero T. Paananen, 33 vuotta Hälytyskeskuspäivystäjä, merkonomi Jyväskylä
Tärkeintä, että kaikki äänestävät ja sanovat mielipiteensä nykymenosta. Nuoret eduskuntaan.
Oulun vaalipiiri
Janne Halunen, 32 vuotta Yhdistelmä-ajoneuvonkuljettaja Kempele
Nuorekasta ja tervettä politiikkaa. Suomalainen työntekijä on unohdettu, tarvitaan tavallisen työntekijän näkemystä sekä maalaisjärkeä päätöksen tekoon.
Olli Immonen, 29 vuotta Kansanedustaja Oulu
Isänmaallisempaa politiikkaa – maahanmuutto hallintaan.
Jenna Simula, 25 vuotta Kansanedustajan avustaja, tradenomi Oulu
Äänestämällä minua saat nykypolitiikalle aidosti paremman vaihtoehdon, jolla on tuoreita ideoita ja todellinen halu tehdä töitä suomalaisten eteen.
Sebastian Tynkkynen, 25 vuotta Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja, kasvatustieteen ylioppilas Oulu
Suomi oli kehityksen kärkimaa, mutta sitten tehtiin pahoja virheitä. Nyt on aika myöntää ne ja aloittaa tilanteen korjaaminen. Kyllä me jaloillemme pääsemme.
Ville Vähämäki, 35 vuotta Kansanedustaja, diplomi-insinööri Oulu
Oma maa ja maakunta ensin kuntoon – rahan lapioiminen Etelä-Euroopan velkamaille lopetettava!
http://www.maanpuolustajat.fi/ehdokkaat/
Nuorissa on tulevaisuus, sillä puolueen kannatus on selvästi alhaisinta yli 60-vuotiaiden keskuudessa ja nuorimmissa ikäluokissa suunnilleen 20% tietämillä. Iäkkäimpien kansanedustajien vetäytyessä myös eduskuntaryhmä vähitellen nuivistuu ja oikeistolaistuu. Varsinais-Suomen maahanmuuttokriittisten nuoruus yllätti minutkin ja lisäksi Lohela kuului nuorisojärjestöön vielä vaalikauden alussa. Pirkanmaalla tilanne ei ole ihan yhtä hyvä kuin muualla, joten täytynee itsekin alkaa harkita järjestötoimintaan lähtemistä.