HS: Yhä useampi suomalainen muuttaa pois maasta (http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/muuttotase_hs-33052)
QuoteNoin puolet maastamuuttajista oli naimattomia, ja suurin osa muuttajista oli nuoria aikuisia, 20–34-vuotiaita.
Kiitos, hallitus! :facepalm:
Muuttamisen syinä ovat varmasti esimerkiksi olemattomat työllistymisnäkymät, kiristyvä verotus, paheneva holhous ja kansalaisten aliarviointi sekä karmea ilmasto.
Mutta väitän, että eritoten nuorten asenteisiin vaikuttaa suuresti myös valtamedia, joka pariinkymmeneen vuoteen ei juuri muuta olekaan tehnyt kuin sättinyt Suomea ja suomalaisia siinä, missä on kehunut ja ylistänyt kaikkia ulkomaalaisia aina savimajaneuvoksista ja kameli-insinööreistä saakka kertoen, että suomalainen kulttuuri on sontaa ja kaikki hyvä tulee aina sieltä ulkomailta.
Naiivi ja monikultturismiin aivopesty nuori, joka ei ehkä vielä osaa ajatella itse, uskoo kaiken propagandan ja palaa Suomeen vasta myöhemmin tajuttuaan, että ulkomailla sentään moni asia on paljon huonommin kuin täällä Valvirasta ja demareista huolimatta.
Quote from: Eino P. Keravalta on 09.03.2015, 17:57:32

Ja, juuri samoista syistä (boldaukset) somaliasta ja muista hulivilimaista muutetaan tänne. Pienenä lisämausteena KELA tuohon listaan.
Yhtenä syynä maastamuuton vilkastumiseen ovat Nokian irtisanomiset ja it-alan vaikeudet. Töitä on lähdetty etsimään ulkomailta.
Minulle on yritetty esittää että suomessa on työvoimapula :o????
Edit (lisäys):
On se muuten kumma että hyvin koulutetut, ahkerat ja motivoituneet nuoret vaihdetaan kouluttamattomiin laiskoihin elintasopakolaisiin...
Jumping Jesus on a pogo stick mikä logiikka...
Samasta syystä kuin nuoret muuttavat pois pikku kirkonkylistä vähän suurempiin ympyröihin kaupunkiin niin jotkut muuttavat pois pikku Suomesta suurempiin maihin. Talous- ja työllisyystilanne saattaa vaihdella suurestikin eri aikakausina mutta se ei koskaan muutu että Suomi on tylsä pikkumaa.
Quote from: -PPT- on 09.03.2015, 18:40:21

Ilmankos Ruotsi yrittääkin kasvattaa väkilukuaan pakolaisten avulla. ;D
Jossain järkevässä maassa hallitus järjestäisi hätäkokouksen, jos tilanne olisi se, että maasta muuttaa pois väestöä, jonka keskimääräinen älykkyysosamäärä on yli 100 ja työhalut kohdallaan, ja tilalle tulee sakkia, jonka keskimääräinen älykkyysosamäärä on hyvällä tuurilla 80 ja työhalut kyseenalaiset. Vaan mitä tekee Suomen hallitus? Sanoo, että monikulttuurisuus on rikkautta.
Quote from: -PPT- on 09.03.2015, 18:40:21
Talous- ja työllisyystilanne saattaa vaihdella suurestikin eri aikakausina mutta se ei koskaan muutu että Suomi on tylsä pikkumaa.
Tuo käsitys Suomesta pienenä ja tylsänä maana on todellakin kulttuurissa nykyään vahvana. Tosiasia on kuitenkin, että Suomi on paljon isompi kuin vaikkapa "Iso"-Britannia. Sieltä suuremmasta päästä Euroopan maita. Nähtävää on vaikka kuinka paljon, jokaisella maakunnalla on oma luonteensa. Tylsyys on hyvin subjektiivista. Jos isänmaanrakkaus oikein puhkeaa kukkaan niin ei Suomea osaa pitää tylsänä.
"Ruotsi, Yhdysvallat, Saksa ja Tanska"?
-Hah, meikää ei kyllä Ruotsi vedä puoleensa! :D Ja taitaisin olla alinta rotua siinä maassa. Saksa ja Tanskakin alkavat olla afrikka-arabiaa. Ymmärrän toki, että koodin vääntäjät ja pitkän matikan taitaneet ammatteineen siirtyvät jonnekin, jossa saavat duunia.
Itsellä projekti Eesti ainakin periaatteessa. Unkari ja Puolakin, joissa monokulttuuri, voisivat olla mahdollisia, jos siellä olisi toimeentulomahku. Ym. maista ehkä jenkkilä, jos mahkuja ois. Siellä on ihmisen väristä riippumatta monokulttuuri. Kaapulaahustajia ei taida olla just ollenkaan. Mitä livenä olen ollut tekemisissä, mustat tyypit ovat amerikkalaisia siellä, ei monikulttuuria. Sama Jamaikan poikien kanssa. Eivät ole syntyneet vain rukoilemaan, tekemään lapsia ja havainnoimaan rasismia.
Kukapa tänne jää kuuntelemaan vittuilua ja kyykytettäväksi jos muualla on parempaa elämää tarjolla. Pysyyhän aikansa hengissä siellä ne ulkomaalaisetkin ja aika monessa paikassa ovat vielä tyytyväisiäkin oloonsa. Ja niitä ulkomaalaisia on paljon ja monessa paikassa, sekaan vaan.
Mutta se on surullista että korvaajat ovat, no kauniisti sanottuna, "haasteellisia".
Pyrin itsekin liittymään tuohon seuraan suunnitelmana jatkokouluttautua paremmat vuodenajat omaavassa maassa ja jäädä töihin sinne tai keksiä yritysidea ja toteuttaa se muualla.
Takana muun muassa kolmevuotta kaupanalan korkeakouluopintoja, joista puolivuotta opintoihin sisällytettyä ilmaista työharjoittelua valtionfirmassa. Työnantajien kommentteja tyyliin. "Hohoo! Mistä teitä ilmaistyövoimaa saa lisää?." -No mukavaa, että sentään ilmaispanos kelpaa. ???
Työnäkymät vaikuttavat olevan samankaltaisia ilmaisharjoitteluja, porkkanana epävarma mahdollisuus vakipaikkaan. Jos vakipaikan saa alle parintonnin aloituspalkalla, niin elintaso ei pahemmin nouse pääkaupunkiseudun asumiskustannuksista johtuen. Psykologisena haittana on tieto siitä että viereisen talon Muhamed, Mohammed ja Mohanmar saavat saman tai paremman elintason sossusta ja se kustannetaan osittain minun verokertymästä.
Tämän lisäksi 50 vuotta liberaalia mädätystä vaikuttaa tuhonneen mahdollisuudet aloittaa normaali, stabiili perhe-elämä, jonka on korvannut elämä jonkinlaisena sivuhahmona naisten Sex and the City elämäntyylissä.
Ei maastamuutto välttämättä paha ole, moni tulee nuivana takaisin. Mikään ei nuivista kuin ulkomaalainen.
Minä olen harkinnut muuttaa muutaman vuoden päästä pois tästä kurjasta Tsuhnalasta, jossa on aivan järjettömästi veroja, sääntelyä, kieltoja (mm. anti-rasistiset syrjinnän kieltolait!), byrokratiaa sekä tietysti monikultturismi, jota tulee vain tukeneeksi mikäli maksaa veroja. Pidän valtioita lähinnä mafiajärjestöinä, mutta mielestäni jaloillaan saa äänestää ja valita sellaisen yhteisön, joka itselle on vähemmän huono.
On jokaisen yhteisön oma asia, ketä he suostuvat päästämään sisään. Sen sijaan yhteisöstä eroamista ei normaaleilta asukkailta saa kieltää, se olisi tyranniaa.
Neuvoni lähtijöille on että
1) Älä paiskaa ovea perässäsi niin että kukkataulu putoaa alas ja lasi särkyy
2) Muista kirjoittaa kotiin ja kertoa mitä kuuluu
3) Työ on työtä myös ulkomailla. Ja menestyäkseen joutuu tekemään kovemmin työtä kuin alkuasukkaat.
4) Muista jättää rahaa talteen paluulippua varten vaikket sitä tarvitsisi.
5) Älä mene Saksaan. Siellä on pahaa ruokaa ja asuminen voi olla yllättävän hankalaa tai kallista ja maa on täynnä varkaita.
Quote from: -PPT- on 09.03.2015, 18:40:21
Samasta syystä kuin nuoret muuttavat pois pikku kirkonkylistä vähän suurempiin ympyröihin kaupunkiin niin jotkut muuttavat pois pikku Suomesta suurempiin maihin. Talous- ja työllisyystilanne saattaa vaihdella suurestikin eri aikakausina mutta se ei koskaan muutu että Suomi on tylsä pikkumaa.
Mitäs olet tylsimys ja marmattaja. Osallistu, viihy, elä turhauvu. Tuolla asenteella sinulla on tylsää talossa ja puutarhasssa.
Suomalaisnuori vai (ylivertainen)suomalaisnuori? Itse olen 31-vuotisen elämäni aikana nähnyt miten suomalaisia vanhuksia kohdellaan vanhainkodeissa ja, jos joku oikeasti ihan uskoo, että nyky mamut oikeasti pyyhkivät peppuja, niin onneksi olkoon olet SUVAKKI!
Talvet voisi viettää muualla mutta kelle jättää kämppä siksi aikaa?
Vuokraa nyt kotisi tavaroineen ventovieraalle ei oikein tunnu hyvältä
idealta.
Kokonaan maasta muutto taas ei innosta,en viihtyisi ja alkaisi koti
ikävä kalvaa.
Quote...ja maa on täynnä varkaita.
Sosialismi on vain jaettu kaikkien kesken (monessa maassa kaduilla vallitsee liki anarkia). Suomessa sosialismi on (toistaiseksi) valtion monopoli.
Quote from: Eino P. Keravalta on 09.03.2015, 17:57:32
Muuttamisen syinä ovat varmasti esimerkiksi olemattomat työllistymisnäkymät, kiristyvä verotus, paheneva holhous ja kansalaisten aliarviointi sekä karmea ilmasto.
Juuri näin.
Holhous, verotus, ilmasto, sekä sijainnista johtuva tiettyjen ruokatuotteiden korkea hinta ja huono saatavuus. Halpaa ja hyvää Suomessa sen sijaan on elektroniikka sekä luonnossa oleskelu (mökkeily jne).
Quote from: Eino P. Keravalta on 09.03.2015, 17:57:32
Naiivi ja monikultturismiin aivopesty nuori, joka ei ehkä vielä osaa ajatella itse, uskoo kaiken propagandan ja palaa Suomeen vasta myöhemmin tajuttuaan, että ulkomailla sentään moni asia on paljon huonommin kuin täällä Valvirasta ja demareista huolimatta.
Persaukisten kannattaa pysyä Suomessa, koska heille moni asia on ulkomailla paljon huonommin. Samasta syystä persaukiset ulkomaalaiset yrittävät muuttaa Suomeen. Persaukisten etuuksia kannattaisi siis karsia Suomessa, jotta sekä persaukiset ulkomaalaiset pysyisivät poissa että persaukiset suomalaiset joko muuttaisivat pois Suomesta, menisivät töihin (mikä tahansa paskahomma) tai kiristäisivät vyötä. Näin suomalaisten elintaso keskimäärin nousisi.
Quote from: siviilitarkkailija on 09.03.2015, 22:14:13
5) Älä mene Saksaan. Siellä on pahaa ruokaa ja asuminen voi olla yllättävän hankalaa tai kallista ja maa on täynnä varkaita.
Omakohtaista kokemusta? Lähinnä kun itse miettinyt että olisiko saumoja sakemannin maille töihin.
Quote from: Bill Milton Hicks Friedman on 10.03.2015, 00:05:23ä persaukiset suomalaiset joko muuttaisivat pois Suomesta, menisivät töihin (mikä tahansa paskahomma) tai kiristäisivät vyötä. Näin suomalaisten elintaso keskimäärin nousisi.
Mitä töitä on tarjota?
QuotePersaukisten kannattaa pysyä Suomessa, koska heille moni asia on ulkomailla paljon huonommin. Samasta syystä persaukiset ulkomaalaiset yrittävät muuttaa Suomeen. Persaukisten etuuksia kannattaisi siis karsia Suomessa, jotta sekä persaukiset ulkomaalaiset pysyisivät poissa että persaukiset suomalaiset joko muuttaisivat pois Suomesta, menisivät töihin (mikä tahansa paskahomma) tai kiristäisivät vyötä. Näin suomalaisten elintaso keskimäärin nousisi.
Juu, ei.
Ulkomaalaisten edut alas Suomessa.
Ei Suomi ole ulkomaalaisten edunvalvoja. Mm. pääkaupunkiseutujen bussiliikenne olisi pysäytettävä, bussikuskien verokertymistä maksetut vuokrakämpät luovutettava suomalaisille bussikuskeille, joiden palkat olisi tarkistettava kohdalleen. Ja taas bussit liikkuisivat ilman mamuja. Ja sama tuskainen prosessi mamusiivoojille. On sietämätöntä, että suomalainen työ annetaan ajaa muka ns. paskatyöksi niin se voidaan antaa mamuille. Törkeätä!
Ja mitään paskatöitä ei ole olemassakaan. On vain paskasti palkattuja töitä, mitkä eivät kelpaa muille kuin mamuille, joille maksetaan sekä koulutus että asuminen verokertymistä. Ilmainen elämä Suomessa, sanovat afrikkalaiset. Ziisus! :facepalm:
Ettekö te nyt nää, että tässä taas syyllistetään suomalaisia (kantiksia)?
Ne, jotka on jutun ikähaarukassa, tuskin tulee takaisin, koska ne tietää jo, että Suomi on kaikin puolin paska maa. Kiitos peruskoulun, median, yms. aivopesun.
Kyse on aivoviennistä. Fiksut lähtee, tyhmät jää.
Kuka tässä voittaa ja mitä?
Nyt kun vaan nytkytetään nää yhdet vaalit, niin...
Mielenkiintoisia kommentteja hesarin artikkelissa tuohon uutiseen liittyen. Mainitaan mm se, että missään muussa maassa ikäsyrjintä ei ole niin räikeätä kuin Suomessa. Tuo on ihan oikea epäkohta. Kaiken lisäksi aivan epälooginen sillä nykyisinhän väestön mediaani-ikä on n42v ja sen ikäinenkn alkaa olla työnantajan silmissä jo liian vanha.
Quote from: siviilitarkkailija on 09.03.2015, 22:14:13
Neuvoni lähtijöille on että
1) Älä paiskaa ovea perässäsi niin että kukkataulu putoaa alas ja lasi särkyy
2) Muista kirjoittaa kotiin ja kertoa mitä kuuluu
3) Työ on työtä myös ulkomailla. Ja menestyäkseen joutuu tekemään kovemmin työtä kuin alkuasukkaat.
4) Muista jättää rahaa talteen paluulippua varten vaikket sitä tarvitsisi.
5) Älä mene Saksaan. Siellä on pahaa ruokaa ja asuminen voi olla yllättävän hankalaa tai kallista ja maa on täynnä varkaita.
Lähdin itse jo niin kauan sitten, etten ole vuosikausiin kaivannut ruisleipä-sauna-kesämökki-linjaa, mutta olen edelleen sydämessäni suomalainen. Ulkomailla ollessaan oppii erityisesti sen, ettei suomalainen ole yhtään sen nurkkakuntalaisempi tai tyhmempi kuin kukaan muukaan. Kaukoidässä voi vain ihmetellä kuinka hyvä maine Suomella ja suomalaisilla on. Sen lisäksi vielä työiässä olevat suomalaiset eivät tapaa ghettoutua vaan asettuvat asumaan maassa maan tavalla. Ainakin Tokiossa jopa amerikkalaisilla oli taipumus kasaantua samalle alueelle Yhdysvaltain tukikohtien liepeille (kielitaidottomille auttaa kun saa tehdä ostokset englannin kielellä), kun taas suomalaiset katosivat kuka minnekin hiljaiseloaan viettämään.
Quote from: -PPT- on 10.03.2015, 01:55:27
Mielenkiintoisia kommentteja hesarin artikkelissa tuohon uutiseen liittyen. Mainitaan mm se, että missään muussa maassa ikäsyrjintä ei ole niin räikeätä kuin Suomessa.
Ruoho on aina vihreämpää muualla.. Tuo on vain mielipide, ei mitenkään totta.
Muutama vuosi sitten olin muuttamassa Uuteen-Seelantiin.
Lähtöön tuli vuoden viive. Omaisuuteni arvo oli pudonnut NZD nähden vuodessa jo lähes 50%!
Mihin täältä EU-vankilasta kannattaa enää karata, kun € on pohjasakkaa?
QuoteSuomi on matkalla kohti perikatoa. Lisää holhousta, veroja ja pelastuspaketteja. Voit äänestää vaaleissa ja toivoa parasta - tai voit tehdä kuten minä ja äänestää jaloillasi.
Hei!
Olen Jouni Flemming ja olen elintasopakolainen. Joku saattaa muistaa minut blogeistani, siitä kun yritin saada liberaalia Edistyspuoluetta takaisin puoluerekisteriin tai työstäni Liberaalit r.y:ssä.
En ole poseerannut Talouselämän kannessa tai ollut verkostoitumassa Slushissa, mutta olen perustanut ensimmäisen yritykseni jo vuonna 2002, sittemmin olen perustanut tai johtanut yrityksia kolmella eri mantereella ja työllistänyt Suomessakin kymmeniä ihmistä. Valitettavasti nykyään en työllistä enää yhtään suomalaista, koska palkkaamisen sivukulut ovat liian korkeat ja byrokratia liian kallista.
Mielestäni Suomi on menossa kovaa vauhtia perikatoon korkean verotuksen, mielettömien palkkauskustannusten, tiukkojen työehtojen, kafkamaisen sääntelyn ja poliitikkojen yleisen kyvyttömyyden vuoksi. Yritin aikani muuttaa suuntaa, mutta huomasin sen olevan toivotonta.
Kyllästyneenä hakkaamaan päätäni seinään Suomessa lähdin ensin veropakolaiseksi Karibialle, jossa viihdyin noin puolitoista vuotta. Karibialla oli liian kuumaa, eikä hiekka varpaiden välissä ollut minun juttuni. Paikkanakin sellainen paratiisisaari on varsin pieni ja pitemmän päälle tylsä – margaritojen juomiseen rannalla kyllästyy aika nopeasti.
Vuonna 2013 muutin Thaimaahan ja löysin täältä kodin. Muutin Chiang Mai -nimiseen kaupunkiin. Se on Helsingin kokoinen kaupunki Pohjois-Thaimaassa, sopivan kaukana etelän pakettimatkakohteista ja massaturismista. Chiang Mai on juuri oikean kokoinen kaupunki, josta löytyy kaikki mitä voi kuvitella tarvitsevansa ja vieläpä edullisesti. Kuten lähes kaikkialla muuallakin maailmassa, täällä verotus on alhaisempaa kuin Suomessa ja kaikenlainen elämiseen, yrittämiseen ja työntekoon liittyvä byrokratia kevyempää.
Minulta on kyselty muuttamiseen liittyviä käytännön asioista niin paljon, että päätin avata aiheesta nettisivut. Tein MuutaThaimaahan.fi -sivut, koska haluan auttaa muitakin suomalaisia näkemään Thaimaan vaihtoehtona Suomessa asumiselle, sekä tuoda Thaimaan esille muunakin kuin rantalomakohteena. Taustalla oleva idea on hyvin yksinkertainen: Jos teet töitä it-alalla, voit muuttaa tekemään työsi täältä käsin – asua mukavan lämpimässä maassa, parantaa omaa elintasoasi ja samalla vielä säästää rahaa.
Chiang Maihin on suomalaisen harvinaisen helppo kotiutua, koska täällä asuu jo tuhansia länsimaalaisia ja ainakin parisataa suomalaista, jotka pitävät aktiivisesti toisiinsa yhteyttä.
Suomalaiset maksavat itsensä kipeiksi niin sanotun hyvinvointivaltion palveluista, kun vastaavan tai paremman turvan saa muualla paljon halvemmalla. Kävin juuri vähän aikaa sitten täällä yksityisellä lääkärillä. Sain ajan samalle päivälle – eli siis kävelin sisään sairaalaan ja odotin viitisen minuuttia, sairaala oli tuliterä, lääkäri puhui sujuvaa englantia ja koko lysti maksoi minulle vain muutaman kymmentä euroa. Jos kyseessä olisi ollut sairauden hoidosta tai tapaturmasta, tuokin lasku olisi tietysti mennyt vakuutuksestani, nyt maksoin sairaalamaksun itse.
Laskin tässä juuri, että 2500 euroa kuukaudessa laskuttavalla yrittäjällä tai freelancerilla jää Thaimaassa kaikkien kiinteiden kulujen jälkeen vuoden aikana noin 13 000 euroa enemmän käteen kuin Suomessa, koska verot, sivukulut ja elinkustannukset ovat niin paljon alhaisemmat. Tekemällä muutaman vuoden töitä täällä kuka tahansa voi säästää riittävästi rahaa ostaakseen oman, velattoman asunnon eläkepäiviensä turvaksi. Muuttaminen on taloudellisesti kannattavaa myös tavalliselle palkansaajalle. Jos ansaitset vaikkapa 3000 euroa kuukaudessa ennen veroja, muuttamalla Thaimaahan säästät vuodessa helposti vähintään 5000 euroa – samalla parantaen elintasoasi ja nauttimalla enemmän elämstäsi.
Monet ovat varmasti jo valmiina haukkumaan minua isänmaan petturiksi ja vaikka miksi, koska olen vienyt itseni, liiketoimintani ja veroni pois Suomesta. Minä näen asian täysin päinvastoin – äänestämällä vaaleissa et todennäköisesti saa aikaan mitään muutosta Suomen vallitsevaan järjestelmään mutta jos äänestät jaloillasi ja muutat pois Suomesta, se parantaa omaa asemaasi välittömästi ja tämän lisäksi se pakottaa suomalaiset päättäjät ennemmin tai myöhemmin korjaamaan suomalaisen hyvinvointivaltion valuviat.
Mielestäni Suomesta on tullut paikka, jossa kenenkään yritteliään ja ahkeran ei enää kannata oleskella. Voit odottaa vaaleja ja toivoa, että juuri tällä kertaa se äänestyslappuseen huolellisesti kirjoittamasi numero vaikuttaa johonkin. Tai voit tehdä äänestyspäätöksen, joka vaikuttaa välittömästi - äänestä jaloillasi ja lompakollasi!
http://jouniflemming.puheenvuoro.uusisuomi.fi/187848-elintasopakolaisen-puolustuspuheenvuoro
Ilmainen koulutus ym. Suomessa ja sitten joku teknologia/IT firma pystyyn ja Thaimaaseen
loisimaan asumaan, missä elinkustannukset on 10x halvempia mutta palkka on sama kuin Suomessa sikäli kun yritystuote on globaaleilla markkinoilla, paha Suomen on siinä kilpailla, vaikka Suomi kuinka laskisi verotusta niin silti Thaimaasta käsin olisi edullisempaa pyörittää firmaa.
Nuo jotka lähtee on opportunisteja, sinnehän lähtee rahanhuorat tekemään tiliä, ei tule ikävä.
Quote
Suomi on matkalla kohti perikatoa. Lisää holhousta, veroja ja pelastuspaketteja. Voit äänestää vaaleissa ja toivoa parasta - tai voit tehdä kuten minä ja äänestää jaloillasi.
Hei!
Olen Jouni Flemming ja olen elintasopakolainen.
Suomalaiset maksavat itsensä kipeiksi niin sanotun hyvinvointivaltion palveluista, kun vastaavan tai paremman turvan saa muualla paljon halvemmalla. Kävin juuri vähän aikaa sitten täällä yksityisellä lääkärillä.
MuuttivatHAN Jyrki Katainen ja Jussi Halla-ahokin ulkomaille pois Suomesta. Flemming vertaa yksityistä ja julkista sektoria toisiinsa, vaikka periaatteellinen ero tekee vertailun mahdottomaksi.
Lisää hiekkaisia margaritoja!!1!
Samat sossut, jotka ovat vapaan liikkuvuden nimissä toivottamassa tervetulleiksi vaikka mitkä romanivarkaat ja -kerjäläiset ym Afrikan sarven kamelikuskit niin saavat paskahalvauksen kun suomalainen nettoveronmaksaja toteuttaa omalta osaltaan vapaat liikkuvuutta. Siinä vedetään isänmaakortit ym ilmainen koulutus-kortit esiin nipeammin kuin ennätät kissaa sanoa.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 10.03.2015, 13:44:21Ilmainen koulutus ym. Suomessa ja sitten joku teknologia/IT firma pystyyn ja Thaimaaseen loisimaan asumaan, missä elinkustannukset on 10x halvempia mutta palkka on sama kuin Suomessa sikäli kun yritystuote on globaaleilla markkinoilla, paha Suomen on siinä kilpailla, vaikka Suomi kuinka laskisi verotusta niin silti Thaimaasta käsin olisi edullisempaa pyörittää firmaa.
Nuo jotka lähtee on opportunisteja, sinnehän lähtee rahanhuorat tekemään tiliä, ei tule ikävä.
Miten minun 25++ vuotta sitten suomesta muuttaneena pitäisi maksaa saamani "ilmainen" koulutus (vanhempani ovat maksaneet sievoisen tukun veroja) takaisin vai miten muuten voisin tämän korvata ettei pidä potea huonoa omaatuntoa?
Olisiko kuitenkin suomessa syytä muuttaa asioita jotta asuminen ja yrittäminen siellä olisi houkuttelevampaa?
Kun kerran reaalikäytäntö on, että Suomeen kuka tahansa voi muuttaa ja jäädä pysyvään syytinkiin, katson, että vastaavasti voi Suomesta milloin tahansa muuttaa pois ja elättää itse itsensä.
Kun Suomeen tunkeutuj,,, elätiksi muuttaneilla on selvästi enemmän oikeuksia (se "positiivinen syrjintä", näes) kuin suomalaisilla itsellään on, lienee aika joko muuttaa maata tai muuttaa maasta. Maan muuttaminen käy yhä vain vaikeammaksi, joten yksilön ja erityisesti yksilön jälkikasvun kannalta on viisaampaa muuttaa maasta.
Ihmettelenkin, että enää yhtäkään ruotsalaista asuu Ruotsissa. Ilmeisesti eivät vähääkään piittaa lapsistaan, tai sitten ovat sokeita aiheuttamalleen pysyvälle, täysin korjaamattomalle tuholle.
Quote from: far angst on 11.03.2015, 08:13:44
Ihmettelenkin, että enää yhtäkään ruotsalaista asuu Ruotsissa. Ilmeisesti eivät vähääkään piittaa lapsistaan, tai sitten ovat sokeita aiheuttamalleen pysyvälle, täysin korjaamattomalle tuholle.
Ymmärtääkseni muuttoliikke Ruotsista käy kiivanaa koko ajan? Ja sen rakenne on sama kuin Suomessa; osaavimmat ja varakkaat lähtevät.
Quote from: Jaska Pankkaaja on 11.03.2015, 09:23:33

Onhan kuvio hiukan monimutkaisempi. Ennen Ameriikkaan lähtivät maattomat ja sitä kautta irralliset ihmiset, rosvot myös. Nuoret miehet etunenässä. Aloitekykyiset ja levottomat, ei välttämättä osaavat ja varakkaat. Peloton on pelloton mies :)
Quote from: M on 11.03.2015, 09:26:38

Niin
ennen.. ajattelin että puhe on lähinnä tästä 2000-luvun poismuutosta..
EDIT quote..
Taitaa olla melko yleistä tämä nuorten pois muuttaminen kotimaista, ainakin keski- ja itä-euroopassa. Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari, Bulrgaria, Romania ja Kreikka. Kaikista näistä maista nuoret ovat muuttamassa pois. Sama on muilla Etelä-Euroopan mailla. Näin käy, kun ihmisille ei opeteta nationalismia, kulttuuri on muuttunut ja päättävät elimet pettävät.
Ilman nationalismisia tunteita on huomattavasti helpompi lähteä. Miksi jäädä taistelemaan ongelmien kanssa, kun muualla on parempaa? Ei ole uskoa omaan kansaan. "Mikä edes on suomalainen?" Media muutenkin antaa niin vastenmielisen kuvan suomalaisista, että ei ihme jos media kriitittömät nuorukaiset häippäsevät.
Kulttuuri on muuttunut, yhteisöllisyys on laskussa ja vain yksilökohtaisilla valinnoilla on merkitystä. Samalla nautinnosta on tullut ihmisten pyhä lehmä ja sitä ei Suomessa pysty niin hyvin toteuttaa, kuten Bahmalla, Kaliforniassa tai Floridassa. Tässä olennaista on myös se mistä ihmiset saa nautintoa. Mökki kulttuuri on vasta tuulessa, nykyään pitää päästä bilettää isoilla klubeilla ja sekoilla senkin edestä. Juhliminen ja nautinto itsekin kulutin siihen ihan liikaa aikaa, nyt 21 vuotiaana aijon keskittyä yhä enemmän vain itseni kehittämiseen.
Toinen tekiä on, että pitää päästä matkustamaan. Matkustaa kaksikymppisestä kolmekymppiseksi ja se aika yleensä on täysin hukkaan heitettyä. Mukavaa jos käy monissa paikoissa, mutta jos siitä ei saa oikeaa hyötyä irti se on aivan turhaa. Hyödyllä tarkoitan ihmisuhteita yms. joiden pohjalta voi rakentaa ja kehittää jotakin, oli se sitten keksintöjä, teknologiaa tai oppia. Tämä on siis oma mielipide, muilla voi olla toisia kokemuksia.
Viimeisenä Suomen mielisairas politiikka, ihmiset äänestävät poliittisia broilereita ja kuvittelevat saavansa muutoksen aikaan. Oikeastaan ihmisiä ei edes kiinnosta, siksi on helppo äänestää sitä kuka saa eniten media aikaa. Vaalikoneet ja netti voivat hiukan muokata tilannetta, mutta murros tulee näkymään vasta 5-10 vuoden päästä enemmän, kun väestö vaihtuu, jos täällä enään on muutakuin työukkoja ja elintasopakoilaisa jäljellä...
Itse suunnittelen elämää jossain Itä-Euroopassa ehkä Venäjällä, jos Suomesta tehdään Suomalia Oy. Haluan elää omanlaisteni kanssa ja jos se ei ole Suomessa mahdollista, niin parempi suunnata sinne, missä se edes jotenkin on mahdollista.
Perkele, ryssä tekee oikeanlaista politiikkaa, mutta miksi sen pitää olla niin agressiivinen, siihen ei voi luottaa.
Quote from: far angst on 11.03.2015, 08:13:44
Ihmettelenkin, että enää yhtäkään ruotsalaista asuu Ruotsissa. Ilmeisesti eivät vähääkään piittaa lapsistaan, tai sitten ovat sokeita aiheuttamalleen pysyvälle, täysin korjaamattomalle tuholle.
No käypä Googlen karttapalvelun katunäkymällä katsomassa miltä näyttää väestö vaikka Tukholman kantakaupungin alueella, vaikka Östermalmilla, Norrmalmilla, Södermalmilla, Kungsholmenilla jne. Ei näy neekereitä tai ählämeitä missään! Pelkkää valkonaamaista kantaruotsalaisväestöä siellä näkyy. Ja vauraan näköistä sallaista.
Eli neekerit jä ählyt kerääntyvät omille alueilleen (ne huonot lähiöt) ja valkonaamat omilleen (hyvät lähiöt ja kaupunginosat). Tavallinen duunissa käyvä ja aktiivista perhe-elämää viettävä keskiluokkalainen ruotsalainen ei välttämättä törmää maahanmuuton negatiivisiin puoliin päivittäisessä elämässään, ainakaan vielä.
Ja tuolla karttakierroksella myös huomaa kuinka uskomattoman hieno ja kaunis kaupunki Tukholma on. Ihan Sergelin torin ympäristö on vähemmän kaunista modernia uutta keskustaa, mutta muuten tuolla on uskomattoman paljon sellaisia vanhoja kauniita rakennuksia jotka Suomessa purettiin viimeistään 70-luvulla. Olen myös yhtenä vaihtoehtona itse harkinnut myös muuttoa Ruotsiin, ainakin joksikin aikaa. On tuo Tukholma vaan niin upea kaupunki. Kotikaupungissani Tampereella on noita vanhoja taloja enää hyvin vähän jäljellä, eräs saksalainen yhteistyöyrityksen pikkupomo sanoi Tampereella käytyään että kaupunki näyttää ihan DDR:ltä. Ja niinhän se näyttääkin kieltämättä, rumia neukkukuutioita jokapuolella...
Olin muuttamassa muutama vuosi sitten Uusi-Seelantiin, talokin oli jo myynnissä, mutta sitten tuli hetkellinen lykkäys ja se oli kohtalokas, sillä euron kurssi romahti NZD:n nähden ja kurssi on myös jatkanut alamäkeään.
Kai sitä on nyt EU:n vanki? >:(
Ot, koska en ole nuori.
Quote from: kurko69 on 11.03.2015, 09:49:14
Itse suunnittelen elämää jossain Itä-Euroopassa ehkä Venäjällä, jos Suomesta tehdään Suomalia Oy. Haluan elää omanlaisteni kanssa ja jos se ei ole Suomessa mahdollista, niin parempi suunnata sinne, missä se edes jotenkin on mahdollista.
Jokin vuosi sitten tiirailin atlasta sillä silmällä ja etenin sulkemalla pois vaihtoehtoja missä en ainakaan haluaisi asua. Afrikka, E-Amerikka, Aasia, Venäjä yms. Itäblokki. Paljon ei näiden eliminoinnin jälkeen jäänyt jäljelle.
Seuraavaksi kävin maailman saariryhmät läpi ja huomasin jonkin kikkareen keskellä Atlanttia. http://fi.wikipedia.org/wiki/Azorit (http://fi.wikipedia.org/wiki/Azorit) Kävin paikan päällä katsastamassa. Siinä olisi kohde, josta joskus postata katkeraa vihapuhetta Suomeen.
Quote from: JNappula on 11.03.2015, 10:08:10
Eli neekerit jä ählyt kerääntyvät omille alueilleen (ne huonot lähiöt) ja valkonaamat omilleen (hyvät lähiöt ja kaupunginosat). Tavallinen duunissa käyvä ja aktiivista perhe-elämää viettävä keskiluokkalainen ruotsalainen ei välttämättä törmää maahanmuuton negatiivisiin puoliin päivittäisessä elämässään, ainakaan vielä.
Ei tarvita kuin yksi (1) konttialus täynnä kevyitä aseita maailman sotatantereelta parkkiin Etelä-Ruotsiin, niin johan alkaa ....
Segregaatio on normaali ja terve väliaikaisratkaisu, mutta se ei ole mikään loppuratkaisu. Kun valtio ajatuu segregaatioon, sen avulla voidaan olla hyvinkin pitkään hyvinkin erillään toisistaan. Mutta pitää ymmärtää historiasta sen verran että tajuaa kaikkien segregaatioratkaisujen väliaikaisen luonteen valtiohistoriassa. Lopulta segregaatio ratkeaa joko siten että rajoitukset ja rajat murtuvat väkivaltaisesti tai alueet itsenäistyvät omiksi itsenäisiksi valtioikseen.
Kysymyksessä ei ole mikään pelkkä ihonväriin tai uskontoon vaan myös kieleen tai paikallispoliittiseen todellisuuteen liittyvä ilmiö. Valtio voi myös hajota. Kun ihmiset ymmärtävät että voidakseen hyvin, saadakseen niitä tarpeita mitä on saatava, irtautuminen valtiosta voi olla paras ratkaisu. Tällöin riippuu politiikasta ja asevoimasta tapahtuuko itsenäistymiset vapaaehtoisesti vai vastustetaanko niitä sotilaallisesti.
Maailman sotahistoriassa aseilla on sellainen vaikutus että voivat tehdä paratiisista helvetin tai helvetistä paratiisin. Tämä kannattaa muistaa kun vaihtaa maata.
Keksitte varmaan muitakin sanoja joilla ilmaista asian kuin "neekeri" ja "ähly".
Quote from: JNappula on 11.03.2015, 10:08:10
Quote from: far angst on 11.03.2015, 08:13:44
Ihmettelenkin, että enää yhtäkään ruotsalaista asuu Ruotsissa. Ilmeisesti eivät vähääkään piittaa lapsistaan, tai sitten ovat sokeita aiheuttamalleen pysyvälle, täysin korjaamattomalle tuholle.
No käypä Googlen karttapalvelun katunäkymällä katsomassa miltä näyttää väestö vaikka Tukholman kantakaupungin alueella, vaikka Östermalmilla, Norrmalmilla, Södermalmilla, Kungsholmenilla jne. Ei näy neekereitä tai ählämeitä missään! Pelkkää valkonaamaista kantaruotsalaisväestöä siellä näkyy. Ja vauraan näköistä sallaista.
Eli neekerit jä ählyt kerääntyvät omille alueilleen (ne huonot lähiöt) ja valkonaamat omilleen (hyvät lähiöt ja kaupunginosat). Tavallinen duunissa käyvä ja aktiivista perhe-elämää viettävä keskiluokkalainen ruotsalainen ei välttämättä törmää maahanmuuton negatiivisiin puoliin päivittäisessä elämässään, ainakaan vielä.
Ja tuolla karttakierroksella myös huomaa kuinka uskomattoman hieno ja kaunis kaupunki Tukholma on. Ihan Sergelin torin ympäristö on vähemmän kaunista modernia uutta keskustaa, mutta muuten tuolla on uskomattoman paljon sellaisia vanhoja kauniita rakennuksia jotka Suomessa purettiin viimeistään 70-luvulla. Olen myös yhtenä vaihtoehtona itse harkinnut myös muuttoa Ruotsiin, ainakin joksikin aikaa. On tuo Tukholma vaan niin upea kaupunki. Kotikaupungissani Tampereella on noita vanhoja taloja enää hyvin vähän jäljellä, eräs saksalainen yhteistyöyrityksen pikkupomo sanoi Tampereella käytyään että kaupunki näyttää ihan DDR:ltä. Ja niinhän se näyttääkin kieltämättä, rumia neukkukuutioita jokapuolella...
Tukholma ja vähän muukin Ruotsi on oikeinkin tuttua jo -60-luvulta alkaen, jolloin niillä kulmilla tuli oltua työn ähellyksessä ja aina välillä jälkeenkin päin. Juuri siksi Ruotsin pysyvä, peruuttamaton muuttuminen paskastaniaksi onkin sitä suurempi menetys.
Ja totta on, että vielä tänään Gunilla ja Sven-Åke kykenevät eristäytymään omaan, reaalisesta Ruotsista irralliseen rinnakkaistodellisuuteensa ihan eläkkeelle menoon saakka. Mutta luhistuminen tulee varmasti, ja juuri siksi sanoinkin:
"
Ilmeisesti eivät vähääkään piittaa lapsistaan"
Svedumokuttajien tapaan meidän Liisa Jaakonsaaremme ja Jouni Backmannimme paskat nakkaavat omien jälkeläistensä onnesta ja olosta. Ja onhan tuossa logiikkansa: svedut ja mokuttajapoliitikot ostelevat tämän päivän moraali- ja suosiopisteitä vekselillä, jonka heidän lapsenlapsensa maksavat.
"Minun jälkeeni monikulttuurisuus!"
Eräiden tahojen suunnitelmat etenevät Suomessakin vähitellen suunnitellusti.
Useammassakin Balkanin maassa tämän sunnitelman seuraavien vaiheiden seuraukset, jotka ovat Suomenkin tulevaisuus, ovat myös jo nyt nähtävissä.
Suunnitelmiin kuuluu valinnan keinotekoinen pelkistäminen vain kahteen mustavalkoiseen ääripäähänsä:
Ollako heinäsirkka vai eikö olla?
Vain selkärangattomat hyväksyvät tämän tuhoon johtavan mustavalkoisuuden; selkärankaiset uskaltavat itsenäisesti rakentaa itselleen ja yhteisölleen kolmannen vaihtoehdon ääripäiden välistä.
Quote from: JNappula on 11.03.2015, 10:08:10
Quote from: far angst on 11.03.2015, 08:13:44
Ihmettelenkin, että enää yhtäkään ruotsalaista asuu Ruotsissa. Ilmeisesti eivät vähääkään piittaa lapsistaan, tai sitten ovat sokeita aiheuttamalleen pysyvälle, täysin korjaamattomalle tuholle.
No käypä Googlen karttapalvelun katunäkymällä katsomassa miltä näyttää väestö vaikka Tukholman kantakaupungin alueella, vaikka Östermalmilla, Norrmalmilla, Södermalmilla, Kungsholmenilla jne. Ei näy neekereitä tai ählämeitä missään! Pelkkää valkonaamaista kantaruotsalaisväestöä siellä näkyy. Ja vauraan näköistä sallaista.
Väärin ainakin Södermalmin kohdalla kun siellä piipahdin hiljattain. Kerjäläisiä ja lähi-idän/afrikan asiantuntijoita kadut täynnä... Valitettavasti en voi laittaa kuvia koska niistä tunnistaisi tuttuja yms.
Omassa Suomen tuttavapiirissäni oikeastaan kaikilla 80- ja 90-luvulla syntyneillä on vaikeuksia päästä kiinni mielekkääseen työelämään. Duunit ovat pätkätöitä tai yleisenä nakkikoneena toimimista sattumanvaraisina kellonaikoina. Perheen perustaminen, asuntolainat ym. eivät vain onnistu ilman huomattavaa riskinottoa.
Paha siinä on syytellä lähtijöitä, joille löytyy kunnollisia töitä Saksasta, UK:sta, USA:sta, Kanadasta, Australiasta jne. Olennaista ei ole yksin verotus tai ilmasto vaan yksinkertaisesti paremmat mahdollisuudet suunnitella elämää taloudelliselta kantilta. Yleisradio ja Hesari etunenässä ovat aivopesseet uskomaan, että työelämä on jossakin vitun murroksessa, ja että pätkätyöt, nollasopimukset, yyteet ynnä muu skeida on jotenkin normaalia ja ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi lisää SAK:ta ja kommunismia.
Länsi-Euroopassa ja anglosaksisessa maailmassa löytyy 20-30 -vuotiaille mielekkäitä hyvin palkattuja töitä aivan normaaleilla työsopimuksilla. Verotuksen ansiosta perhe-elämäkin on mahdollista, kun molempien vanhempien ei tarvitse käydä kokopäivätöissä.
Jatkan vielä, että Tallinnassa sukkuloidessani tämän tästä törmään rouviin ja keski-ikäisiin äijiinkin joko laivalla tai paikanpäällä, jotka suunnittelevat muuttamista Eestiin. Jotkut jo välillä asuneet siellä. Ykkössyynä, että Suomi on muuttanut ja muuttaa pk-seudun väestörakennetta. Suomeksi: yhä enemmän jengi kyllästyy siihen, että kotiseutunsa on muutettu afrikka-arabiaksi. Tämä on myös oma perusteeni.
Monietnisyys ei itsessään vielä ole koko ongelma, vaan tähän liittyy se, että vähemmistöjen oletusarvoista epäluuloista suhtautumista kantaväestöön aktiivisesti tuetaan systeemin taholta väittäen kantaväestön mitä tahansa tekoa, sanaa ja ilmettä rasistiseksi. Tähän lisänä, että systeemi tukee vähemmistöjen omien normien korostamista. Siis meidän on totuttava tulijoiden normeihin, muttei päinvastoin. "Opeteltava uimaan". Ja kuten tiedämme, systeemi tienaa itse toimillaan ja asenteillaan.
Harmittelen, että reilu pari vuosikymmentä olin Pietarissa usein pidetty mies. Nyt olisin siellä vain "fasisti". Enkä itsekään lähde nuolemaan putinilaisia.
Quote from: Jaska Pankkaaja on 11.03.2015, 09:30:54
Quote from: M on 11.03.2015, 09:26:38
Quote from: Jaska Pankkaaja on 11.03.2015, 09:23:33
Quote from: far angst on 11.03.2015, 08:13:44
Ihmettelenkin, että enää yhtäkään ruotsalaista asuu Ruotsissa. Ilmeisesti eivät vähääkään piittaa lapsistaan, tai sitten ovat sokeita aiheuttamalleen pysyvälle, täysin korjaamattomalle tuholle.
Ymmärtääkseni muuttoliikke Ruotsista käy kiivanaa koko ajan? Ja sen rakenne on sama kuin Suomessa; osaavimmat ja varakkaat lähtevät.
Onhan kuvio hiukan monimutkaisempi. Ennen Ameriikkaan lähtivät maattomat ja sitä kautta irralliset ihmiset, rosvot myös. Nuoret miehet etunenässä. Aloitekykyiset ja levottomat, ei välttämättä osaavat ja varakkaat. Peloton on pelloton mies :)
Niin ennen.. ajattelin että puhe on lähinnä tästä 2000-luvun poismuutosta..
EDIT quote..
Eipä se ole paljoa muuttunut 1900-luvun alkupuolelta.
Quote from: M on 11.03.2015, 11:55:52
Eipä se ole paljoa muuttunut 1900-luvun alkupuolelta.
Täh? :o Oletko tosiaan sitä mieltä ettei 100 vuotta sitten tapahtunut maastamuutto mitenkään eronnut rakenteeltaan nykyisestä? Silloin täältä lähti köyhien perheiden nuoria miehiä joista sahanteroituksen osaavat menivät metsätöihin ja sitä osaamattomat kaivoksiin, naiset menivä piikomaan. Toki monesta tuli jotain hienompaa, ja se oli hienoa se.
Nyt lähtijöiden kirjo on tietysti suurempi ja sekatyömiehet ryhmänä korvanneet sekakäyttäjät saavat minun mielestäni mielihyvin mennäkin aivan minne hyvänsä mutta Suomen kannalta ikävämpää on hyvän luonnontieteellisen, kaupallisen tai teknisen osaamisen omaavan porukan muutto. Siis oikeistaan kaikkien niiden jotka ylipäätään kelpaavat jonnekin muualle oikeisiin töihin.. ollireenien ja katiaisten huikeat urat perustuvat suomalaisten veronmaksajien 100..0% subventioon joten nämä pitää erottaa joukosta.
Yksi asia on kuitenkin muuttumaton tässä kaikessa muutoksessa: suomalaiset virkamiehet eivät muuta minnekään, ei 100 v ennen eikä koskaan tulevaisuuudessa. Heitä kun ei tarvita missään vaikka täällä olisi "osaajia" monille sektoreille jopa koko maailman tarpeiksi!
hgin yliopistolla ja otaniemessä notkuvana olen huomioinut, että parhaat oppilaat suuntaavat
ulkomaille jo kesken koulunkäynnin ja hankkivat tutkinnot sieltä (myös jäädäkseen sinne).
Sitten on ns kotimaiset menestyjät jotka työllistyvät tänne ja vässykät jotka päätyvät julkiselle
sektorille pari k€/kk palkoille. Tai opettajiksi/tutkijoiksi yliopistoon...
:flowerhat:
Quote from: Titus on 11.03.2015, 12:20:46
hgin yliopistolla ja otaniemessä notkuvana olen huomioinut, että parhaat oppilaat suuntaavat
ulkomaille jo kesken koulunkäynnin ja hankkivat tutkinnot sieltä (myös jäädäkseen sinne).
:flowerhat:
Näin tyhmänä ja häp...ämpäriyliopistoa käymättömänä on kuitenkin todettava että arvostan tiedettä, tietoa, niin paljon että en pidä asiaa lainkaan pahana. Jos tieteen ja tiedon löytäminen edellyttää matkustamista ja elämää ulkomailla, pidän tätä aivan hyvänä vaihtoehtona sille. Etenkin jos verrataan tilanteeseen jossa naulataan henkilö kiinni tuoliin ja käsketään tekemään tiedettä suuren johtajan määräämässä pisteessä. Voi olla että tulee tiedettä mutta todennäköisimmin rujo ihmiskohtalo. Liian kova hinta tiedolle sanon minä.
QuoteSitten on ns kotimaiset menestyjät jotka työllistyvät tänne ja vässykät jotka päätyvät julkiselle sektorille pari k€/kk palkoille. Tai opettajiksi/tutkijoiksi yliopistoon...
Eikä tämäkään ole välttämättä paha asia jos saadaan vastapainoksi tuotetta X työntekijältä Y. Kaikki eivät ole neroja, kaikki eivät ole huippuja. Mutta häp...ämpäriyliopiston mainoksessa väitetään että olisivat. Ja on kokonaisia opintosuuntia jotka ovat lähinnä pseudotieteellistä paskaa täynnä nenää ja napaa kaivelevia professoreita pahimpina esimerkkeinä itse omia runojaan tulkinneet ja niiden perusteella akateemisen arvon metsästäneet "lapsinerot". Lapsinerojen pääministerikaveriensa kanssa.
Joskus on hyvä ottaa vähän etäisyyttä. Joskus on hyvä tutkia mikrokosmosta ja joskus pohtia makrokosmosta. Mutta joskus pitäisi myös tehdä oikeaa työtä josta saa oikeaa rahaa.
Quote from: Jaska Pankkaaja on 11.03.2015, 12:11:47
Quote from: M on 11.03.2015, 11:55:52
Eipä se ole paljoa muuttunut 1900-luvun alkupuolelta.
Suomen kannalta ikävämpää on hyvän luonnontieteellisen, kaupallisen tai teknisen osaamisen omaavan porukan muutto. Siis oikeistaan kaikkien niiden jotka ylipäätään kelpaavat jonnekin muualle oikeisiin töihin.. ollireenien ja katiaisten huikeat urat perustuvat suomalaisten veronmaksajien 100..0% subventioon joten nämä pitää erottaa joukosta.
Yksi asia on kuitenkin muuttumaton tässä kaikessa muutoksessa: suomalaiset virkamiehet eivät muuta minnekään, ei 100 v ennen eikä koskaan tulevaisuuudessa. Heitä kun ei tarvita missään vaikka täällä olisi "osaajia" monille sektoreille jopa koko maailman tarpeiksi!
Onneksi lukeneiston "kova ydin", l. nais-, monikulttuuri-, rasismi-, ym. tutkijat ja -koordinoijat, joita on muutama kymmenen tuhatta, jäävät Suomeen. He ovat nykyistä Suomea pystyssä pitävä jengi. Tää oli hiukan ironian sävyttämä mielipide.