Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Ink Visitor on 06.03.2015, 13:31:30

Title: 2015-03-06 Turun kurdit: Suomi käännyttää iranilaismiehen varmaan kuolemaan
Post by: Ink Visitor on 06.03.2015, 13:31:30
Noin parikymmentä Turun kurdia kerääntyi puolenpäivän aikaan perjantaina osoittamaan mieltään Turun pääpoliisiaseman edustalle.

He tulivat paikalle osoittaakseen tukeaan iranilaiselle turvapaikanhakijalle, jonka Suomen viranomaiset ovat ilmeisesti torstaina päättäneet käännyttää maasta. Turun Sanomien tietojen mukaan miehen tapausta käsitellään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tänään kello 15.

Pääpoliisiaseman edustalle saapuneet miehet kertoivat käännytetyn miehen olevan noin 40-vuotias insinöörimies. Etnisyydeltään hän on iraninazeri. Hän on asunut Turussa viime parin vuoden ajan.

Mielenosoittajat eivät tienneet, millä perustein mies on päätetty käännyttää pois Suomesta, mutta he pelkäsivät päätöksen olevan kohtalokas virhe.

Miehen kerrottiin joutuvan Iranissa välittömään hengenvaaraan, sillä hänet tunnetaan Iranin vallanpitäjien arvostelijana, jonka nimi on ollut esillä Iranin mediassa. Hän on muun muassa osallistunut Helsingissä Iranin suurlähetystön edustalla järjestettyihin mielenosoituksiin, joissa on arvosteltu Iranin ihmisoikeustilannetta.

Mieltään osoittaneiden maahanmuuttajien luonnehdinnan mukaan käännytetty on koulutettu ja maltillinen henkilö, jonka kohtaloksi on koitumassa mahdollisesti se, että hän on maahan tullessaan oleskeluvan saantiin luottaen kertonut itsestään Suomen viranomaisille hyvin avoimesti

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/743316/Turun+kurdit+Suomi+kaannyttaa+iranilaismiehen+varmaan+kuolemaan
Title: Vs: 2015-03-06 Turun kurdit: Suomi käännyttää iranilaismiehen varmaan kuolemaan
Post by: Leso on 07.03.2015, 00:19:29
QuoteMieltään osoittaneiden maahanmuuttajien luonnehdinnan mukaan käännytetty on koulutettu ja maltillinen henkilö, jonka kohtaloksi on koitumassa mahdollisesti se, että hän on maahan tullessaan oleskeluvan saantiin luottaen kertonut itsestään Suomen viranomaisille hyvin avoimesti

Sitten on hyvä ja tulee nimensä, dokumenttien ja antamiensa tietojen kanssa ulos kaapista.

Mitäs piiloteltavaa niissä on?

Täyttä paskaa, että Suomen viranomaiset jotain piilottelis.
Suvakit koittaa luoda poliisivaltiomielikuvaa, vaikka sitä itse toivovat, eiku...
Title: Vs: 2015-03-06 Turun kurdit: Suomi käännyttää iranilaismiehen varmaan kuolemaan
Post by: Micke90 on 07.03.2015, 03:04:44
Quote from: TS on 06.03.2015, 13:31:30
Pääpoliisiaseman edustalle saapuneet miehet kertoivat käännytetyn miehen olevan noin 40-vuotias insinöörimies.

-----

Mielenosoittajat eivät tienneet, millä perustein mies on päätetty käännyttää pois Suomesta, mutta he pelkäsivät päätöksen olevan kohtalokas virhe.

Eivät tienneet, millä perusteella (kone)insinööri oli päätetty karkottaa, mutta päättivät kuitenkin osoittaa mieltä. Vihervasemmistoko heidät aivopesi?
Title: Vs: 2015-03-06 Turun kurdit: Suomi käännyttää iranilaismiehen varmaan kuolemaan
Post by: M13 on 07.03.2015, 04:36:14
Toisaalta, eipä Suomesta mitään loisivia rikollisia karkoteta, vaan juuri niitä rehellisiä, hyväuskoisia, työtätekeviä, kuten kiinalaisvaari.
Title: Vs: 2015-03-06 Turun kurdit: Suomi käännyttää iranilaismiehen varmaan kuolemaan
Post by: Ari-Lee on 07.03.2015, 04:42:16
Varman kuoleman ketju samasta uutisesta:

http://hommaforum.org/index.php/topic,99286.msg1825796.html#msg1825796