Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Mylly => Topic started by: Ink Visitor on 26.02.2015, 14:34:13

Title: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Ink Visitor on 26.02.2015, 14:34:13
Mitä kamaa tämä koivupölkky vetää...? :facepalm:

Quote
Suomella ei ole velkaa

Meitä suomalaisia pelotellaan valtavasti ylivelkaantumisella. Todellisuudessa Suomen julkistaloudella on kuitenkin merkittävästi enemmän varallisuutta ja saatavia kuin velkaa. Julkisen talouden ylivelkaantumisesta puhuminen on suurin piirtein yhtä hyvä kuvaus todellisuudesta, kun jos kotitalouden asuntolainoista puhuttaessa unohdettaisiin asunnon arvo kokonaan laskuista ja muunnettaisiin lainaehdot vastaamaan pikavippejä.

   (...)

Lisäksi varallisuutemme on jopa kasvanut viime aikoina. "Tarkastelujaksolla valtion- ja paikallishallinnon nettorahoitusvarat vähenivät mutta työeläkelaitosten ja muiden sosiaaliturvarahastojen ansiosta julkisyhteisöjen yhteenlasketut nettorahoitusvarat jopa kasvoivat hieman.

    (...)

Koska Suomi ei ole millään muotoa "ylivelkaantunut" tai "Kreikan tiellä" on syytä tehdä vastuullista talouspolitiikkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttötalous erotetaan investoinneista ja jälkimmäiset tehdään kokonaisuudessaan lainarahalla. Etenkin kuin korot ovat negatiivisia.

   (...)

http://blogit.iltalehti.fi/dan-koivulaakso/2015/02/26/suomella-ei-ole-velkaa/

Title: Vs: Dan Koivulaakso: Sjuomella ei ole velkaa
Post by: Deputy M on 26.02.2015, 15:21:13
Quote from: Ink Visitor on 26.02.2015, 14:34:13
Mitä kamaa tämä koivupölkky vetää...? :facepalm:

En tiedä Koivuhalon mömmöistä, vai olisiko Koivuhalko vain syntymäpöllyssä. Nämä talousjutut on kopsattu asiantuntijalta, tuskin Dannyboy niitä vähäisillä tiedoillaan pystyy edes ymmärtään. Aika paljon samaa kuin vaikkapa Vahteran Paulilta, joskin moisten väitteiden tueksi pitäisi esittää reunaehtoja, että millaisissa olosuhteissa mitäkin talouspäätöstä voidaan toteuttaa.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Sjuomella ei ole velkaa
Post by: Rubiikinkuutio on 26.02.2015, 15:32:19
Quote from: Ink Visitor on 26.02.2015, 14:34:13
Mitä kamaa tämä koivupölkky vetää...? :facepalm:

Quote
Suomella ei ole velkaa

Meitä suomalaisia pelotellaan valtavasti ylivelkaantumisella. Todellisuudessa Suomen julkistaloudella on kuitenkin merkittävästi enemmän varallisuutta ja saatavia kuin velkaa.

Sinäänsä Koivupölkky on oikeilla jäljillä, että suomen ongelma ei ole velka. Suomen ongelma on se että velkaa tulee kokoajan lisää ja kovaa tahtia. Budjetti pitäisi saada tasapainoon vaikka velkaa ei olisi tällähetkellä yhtään. Niin suurta talouskasvua ei ole näköpiirissä, että budjetti tasapainottuisi sillä.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Miniluv on 26.02.2015, 16:53:26
9 maata ongelmissa yli 300% velkasuhteella, sitten tulee viisi maata, sitten Suomi ja sitten USA.

http://www.zerohedge.com/news/2015-02-23/biggest-problem-facing-world-today-9-countries-have-debt-gdp-over-300

Quote
Lisäksi varallisuutemme on jopa kasvanut viime aikoina. "Tarkastelujaksolla valtion- ja paikallishallinnon nettorahoitusvarat vähenivät mutta työeläkelaitosten ja muiden sosiaaliturvarahastojen ansiosta julkisyhteisöjen yhteenlasketut nettorahoitusvarat jopa kasvoivat hieman.

Oliko ideana maksaa esim. maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia työeläkevaroista?
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Sjuomella ei ole velkaa
Post by: Foundation on 26.02.2015, 16:57:51
Quote from: Deputy M on 26.02.2015, 15:21:13
En tiedä Koivuhalon mömmöistä, vai olisiko Koivuhalko vain syntymäpöllyssä. Nämä talousjutut on kopsattu asiantuntijalta, tuskin Dannyboy niitä vähäisillä tiedoillaan pystyy edes ymmärtään.

Koivulaaksohan on tunnustuksellinen sosialisti. (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/07/22/paavo-lipponen-sosialismin-asialla)
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Sjuomella ei ole velkaa
Post by: jka on 26.02.2015, 16:59:18
Ainoastaan Suomi laskee eläkerahastot kuuluvaksi julkisyhteisöjen rahoitusvaroihin. Mikään muu sivistysvaltio ei niin tee.

Eli otetaan varoista nyt ensi alkuun 170 miljardia pois ja katsotan tilannetta oikeiden lukujen valossa.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Tragedian synty on 26.02.2015, 17:03:36
Jos Koivulaakso aivan surutta rinnastaa valtion velan ja omaisuuden toisensa kumoaviksi asioiksi, hän kai on sitä mieltä, että valtion omaisuutta voi tarpeen tullen käyttää velan maksamiseen. Eihän koko valtion omaisuuden korostamisessa tässä velkakeskustelussa ole mitään pointtia, jos se ei jollain tavalla ole turvana velkaantumista vastaan.

Miten siis menetellään tilanteessa, jossa Suomi on vararikon partaalla? Myydään Eduskuntatalo ja Presidentinlinna huutokaupassa kansainvälisille keinottelijoille? Kaadetaan metsät kansallispuistoista ja myydään tukit metsäteollisuudelle? Yksityistetään Ateneum, Yle ja VR? Mitä sitten tehdään, jos niistä ei saadakaan rahaa niin paljon kuin tässä vaiheessa, kun ne eivät ole kaupan, arvioidaan?

Himoyksityistäminen, jota Koivulaakso implisiittisesti kannattaa vararikon uhatessa, ei kuulosta kovin vasemmistolaiselta.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Nuivake on 26.02.2015, 17:04:24
Joku voisi tehdä tuosta Koivulaaksosta vastaavan videon, kuin tämä Lokan huikea video "Espanjalaismies keskustelee Suomen politiikasta":
https://www.youtube.com/watch?v=YWxhi6y45FE (https://www.youtube.com/watch?v=YWxhi6y45FE)
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Kni on 26.02.2015, 17:21:14
Quote from: Nuivake on 26.02.2015, 17:04:24
Joku voisi tehdä tuosta Koivulaaksosta vastaavan videon, kuin tämä Lokan huikea video "Espanjalaismies keskustelee Suomen politiikasta":
https://www.youtube.com/watch?v=YWxhi6y45FE (https://www.youtube.com/watch?v=YWxhi6y45FE)

Tuo video pitää saada Homman etusivulle!
E: Pakko lisätä pari: ;D ;D ;D

Vielä kun joku tekstittäisi videon suomen lisäksi ruotsiksi ja/tai englanniksi niin olisi hyvä jakaa jonnekin nuivalle ruotsalaissaitille.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Miniluv on 26.02.2015, 17:23:55
Taitaisi olla huumorivideolle liikaa nostetta ;)
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Totti on 26.02.2015, 17:25:48
Quote from: Tragedian synty on 26.02.2015, 17:03:36
Jos Koivulaakso aivan surutta rinnastaa valtion velan ja omaisuuden toisensa kumoaviksi asioiksi, hän kai on sitä mieltä, että valtion omaisuutta voi tarpeen tullen käyttää velan maksamiseen.

Koivulaakson ja vasemmiston logiikka on se, että kaikki mitä valtio kontrolloi on myös käytettävissä poliittisiin tarpeisiin.
Tästä seuraa mm., että nettovelka = bruttovelka - varallisuus. Siitä seuraa myös, että eläkevarat voidaan takavarikoida valtion käyttöön niin tarvittaessa.

Toki tällainen matematiikka on mahdollinen, mutta se implikoi pakkotoimia ja varkautta, jotta paisuva valtionvelka voitaisiin kuittaa varallisuudella ja eläkesäästöillä. Toisaalta, onhan pakkotoimet ja varkaus lähellä vasemmiston sydäntä joten sikäli se olisi toimiva politiikka vasemmistolaisessa hegemoniassa.

Vasemmiston matematiikassa on toki monta muutakin ongelmaa. Esim. se, että valtion varallisuus ei ole tarkasti määriteltävissä ja osittain hyvin epälikvidiä. Merkittävä osa valtion varallisuudesta ei voida edes myydä koska sille ei löydy markkinoita tai se joudutaan myymään pilkkahintaan heikon kysynnän takia. Millaisia markkinoita esim. löytyy vanhoille homekasarmeille tai maaperälle korpimaisemissa?
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Isäntä ja loinen on 26.02.2015, 17:26:25
Tyypillistä laitavasemmistoa. Ei ole mitään velkaongelmaa. Ei ole mitään maahanmuutto-ongelmaa. Saavutetuista eduista ei tarvitse tinkiä. Kunpa ilkeä oikeisto lakkaisi pelottelemasta kansalaisia. Suomalaisen yhteiskunnan suurimmat haasteet liittyvät persujen rasistisiin asenteisiin sekä yritysjohtajien pohjattomaan ahneuteen. 
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Totti on 26.02.2015, 17:31:10
Quote from: Nuivake on 26.02.2015, 17:04:24
Joku voisi tehdä tuosta Koivulaaksosta vastaavan videon, kuin tämä Lokan huikea video "Espanjalaismies keskustelee Suomen politiikasta":
https://www.youtube.com/watch?v=YWxhi6y45FE (https://www.youtube.com/watch?v=YWxhi6y45FE)

Sikahyvä.  ;D

Lokka teki hyvän työn tuossa. Lauseet ja aihe sopi hyvin yhteen ukon puheiden kanssa.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Velmu on 26.02.2015, 17:32:39
Suomen ongelma on ollut jo vuosia se, että ylipöhöttynyt poliitikkojen omista kavereistaan ja kaverin kavereista luoma virkamies- ja naislauma valtion ja kuntien hallinnoissa on aivan liian suuri.
Suomea voi verrata kuvitteelliseen rakennusliikkeeseen, jossa on sata ihmistä töissä. Näistä yhdeksänkymmentä pyörittää konttorissa papereita pöydältä toiselle ja kymmenen koittaa tehdä haalarit päällä kilpailukykyisiä rakennustöitä. Kun hintataso tarjouksissa on liian korkea eli töitä ei saada, päättää konttoriporukka säästötoimena ulkoistaa haalariporukan.

Ylipöhöttynyt höpö-höpö töistään palkkaa nauttiva virkamieskunta on jo valitettavasti niin suuri, että sen karsiminen järkeviin mittoihin on mahdotonta. Heillähän on jokaisella ääni seuraavissa vaaleissa.

Tämä kuvitteellinen rakennusliike eli Suomen valtio on pysynyt kaikkine järjettömyyksineen pystyssä lähes kaksikymmentä vuotta vain ja ainoastaan siksi, että Suomi sai tuolloin parikymmentä vuotta sitten tuplajättilottovoiton, jonka nimi oli Nokia. Se kasvoi käsittämättömän nopeasti liikevaihdoltaan Suomen valtiota suuremmaksi yritykseksi ja pystyi välittömillä ja välillisillä suunnattomilla vienti- ja verotuloillaan pitämään tämän savijalkaisen huojuvan jättiläisen eli Suomen valtion pystyssä sen kaikkine hulluuksineen.

Danin "kuka-hän-nyt onkaan" mielipiteisiin ei kuulu edes vastata.

Yhden neuvon voin antaa kumminkin suomalaisille vielä oikeaa työtä tekeville ihmisille ja se on tämä: "Pelastukoon ken voi".     
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: JJohannes on 26.02.2015, 17:39:38
Ja loppujen lopuksihan menee todella kauan, ennen kuin Suomella on mitään velkaongelmaa. Onhan meillä valtion omaisuuden lisäksi vielä paljon suurempi kansalaisten yksityisomaisuus, jonka voi aina sosialisoida velkojen maksamiseen!
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Totti on 26.02.2015, 17:44:49
Kreikan velkaongelmat alkoivat jo 80-luvun loppupuolella. Sikäläinen demaripuolue Pasok johti maata vuosikymmenet ja meni sänkyyn kommunistien johtaman ammattiliiton kanssa. Ääniä ostettiin paisuttamalla julkista sektoria ja naurettavilla työeduilla, johon ei ollut varaa. Vajeet paikattiin alati kohoavilla veloilla. Lopputulos oli läpimätä talous missä sekä menot, että tulot olivat täysin hunningolla.

Koivulaakso peräänkuuluttaa Suomen samanlaista velkataloutta kun Kreikkaan. Järjestelmään pitää kaataa sisään rahaa ulkoa velanoton muodossa koska se ei enää toimi omin voimin kiitos överiksi menneen sosialismin.

Vasemmiston lyhytnäköisellä velkapolitiikalla lykätään ongelmat tuleville sukupolville, jotka perivät vasemmistolaisen velkavuoren omaksi riesakseen. Kreikka kokeili jo tätä mallia ja tulos on nähtävissä, maa on vararikossa.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Numeronuiva on 26.02.2015, 17:52:44
Tuo Miniluvin liittämä taulukko on järkyttävä, kun vielä vuonna 2008 Suomi oli Euroopan vähiten velkaantuneita maita ja nyt jo noussut kärkipäähän ja Yhdysvaltojenkin ohitse. Minua yllätti se, että muilla Pohjoismailla velka-aste on vielä korkeampi, enkä tiedä mistä voisi johtua kun en ole taloustieteilijä, mutta tällä kasvuvauhdilla noustaan varmasti Pohjoismaiden ykköseksi, mitä Koivulaakso haluaakin.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: kyllästynyt on 26.02.2015, 17:59:26
QuoteMeitä suomalaisia pelotellaan valtavasti ylivelkaantumisella. Todellisuudessa Suomen julkistaloudella on kuitenkin merkittävästi enemmän varallisuutta ja saatavia kuin velkaa.
Minusta ajatusvirhe. Suomella on valtava omaisuus, mutta senkään tuotto verotulojen lisäksi ei riitä menojen katteeksi, vaan velkaannumme ennätystahtia. Elämme siis osittain omaisuustuloilla, mutta velkaannumme. Terve maa eläisi kokonaan työtuloilla eikä ottaisi velkaa
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Nikolas on 26.02.2015, 18:48:45
Quote from: Tragedian synty on 26.02.2015, 17:03:36

Jos Koivulaakso aivan surutta rinnastaa valtion velan ja omaisuuden toisensa kumoaviksi asioiksi, hän kai on sitä mieltä, että valtion omaisuutta voi tarpeen tullen käyttää velan maksamiseen.


Näin minäkin sen tulkitsin. Vladimir Putin saattaisi jopa tulla Suomeen shoppailemaan ja vähän ostelemaan kiinteistöjä ja tontteja.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Arvoton on 27.02.2015, 14:43:47
Ketjusta tuli mieleeni, että Sasin Kimmo tiesi viime viikolla, että ohjelman mukaisesti Kreikka ei ole saanut viidessä vuodessakaan myytyä valtion omaisuutta kuin kolmanneksen sovitusta. Kreikka ei satu olemaan mm. Venäjän, kovan ostajan, rajanaapuri. En kuitenkaan usko, että Venäjäkään haluaisi kaikkea Suomesta ostaa, mikä olisi myytävänä.

Toki Danin jutussa oli asiaa siteeksi, mutta mm. korkomenot Suomella lienevät jo mahtavat. En usko, että ne pysyvät matalina kovin pitkään muutenkaan tätä menoa.

Edit: lisätty viimeinen virke.
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: JoKaGO on 28.02.2015, 21:22:46
Halko on tukkihumalassa, velat ovat saatavia  :facepalm:
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Markkanen on 28.02.2015, 21:34:30
Ei tietenkään Suomella ole velkaa. Me tienaamme tästä!  :facepalm:
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Leso on 28.02.2015, 21:42:52
Quote from: Arvoton on 27.02.2015, 14:43:47[...] Kreikka ei ole saanut viidessä vuodessakaan myytyä valtion omaisuutta kuin kolmanneksen sovitusta. Kreikka ei satu olemaan mm. Venäjän, kovan ostajan, rajanaapuri. [...]

Kummallista. Siinähän on Turkki ihan naapurissa...
Periaatteessa samaa historiaa keskenään kuin Suomella ja Venäjälläkin.

Turkilla on myös massia ja Kreikalla saaria siinä ihan Turkin huudeilla. (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015022819276065_uu.shtml)
Myös Kyproksen kysymys taitaa olla vieläkin avoin.


Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Possumi on 28.02.2015, 21:56:03
QuoteDan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa

Paitsi tervalaivoista. Niistä olemme velkaa ikuisesti ja siksi meidän tulee elättää ja paapoa muuta maailmaa...
Title: Vs: Dan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa
Post by: Iloveallpeople on 28.02.2015, 21:58:03
Quote from: Possumi on 28.02.2015, 21:56:03
QuoteDan Koivulaakso: Suomella ei ole velkaa

Paitsi tervalaivoista. Niistä olemme velkaa ikuisesti ja siksi meidän tulee elättää ja paapoa muuta maailmaa...

Tuota velkaa ei ilmeisesti pysty maksamaan mitenkään pois.