QuotePihla Viitala: "Mieheni takia ymmärrän maahanmuuttajien vaikeuksia"
Pihla Viitala tapasi nykyisen miehensä ja lapsensa isän työkeikalla Berliinissä muutama vuosi sitten. – Itse asiassa rakastuin autonkuljettajaani – joka kyllä teki studiolla paljon muutakin – vaikka yritin vastustaa sitä tosi pitkään, näyttelijä kertoo.
...
Piilossa lintukodossa
Pihla on asunut Suomen lisäksi kolmessa eri maassa. Vasta Alex sai hänet ymmärtämään, miten etuoikeutettua eurooppalaista elämää hän on saanut elää.
– Ulkomailla asuessani olen tiennyt oleskeluni olevan väliaikaista. Minulla on ollut turvallinen olo, sillä olen tiennyt, että jos vain soitan yhden puhelinsoiton, pääsen hetkessä kotiin.
Alexin kautta Pihla näkee maahanmuuttajien todellisuuden. Hän voisi puhua Suomen maahanmuuttopolitiikasta loputtomiin, niin pieleen täällä Pihlan mielestä mennään monessa asiassa.
– Mieheni takia ymmärrän maahanmuuttajien vaikeuksia. Minulla nousevat karvat pystyyn, kun joku alkaa puhua, että maahanmuuttajat elävät suomalaisten rahoilla. Alexkin tekee pitkää päivää ja maksaa veronsa Suomeen. Suurin osa maahanmuuttajista toivoo nopeaa integroitumista. Heillä ei ole vaihtoehtoja.
– Täällä on älytöntä pelon lietsontaa ja kuvottavaa itsekkyyttä. Me jäämme muista jälkeen, kun emme ymmärrä hyödyntää maahanmuuttajien potentiaalia. Mikä ihme himmelikansa tämä on, Pihla pauhaa ja päästelee päälle pari voimasanaa.
Millainen nainen pärjää elokuva-alalla? Mitä Pihla haluaisi opettaa tyttärelleen? Lue lisää Me Naisten numerosta 9/2015.
Pääset lukemaan koko jutun myös MN+:sta.
Me Naiset (http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/pihla_viitala_mieheni_takia_ymmarran_maahanmuuttajien_vaikeuksia)
Jokaiselle on järkättävä nyt ulkomaalainen puoliso, niin ennakkoluulot ja rasismi katoavat ikiajoiksi ja Homma voidaan sulkea. Jo aviossa oleville sallitaan moniavioisuus.
No hopihopi, missä on meikäläisen etuoikeutetun eurooppalaisen aasialainen ja latinoseksiorja sekä neekerisiivooja. Etuoikeutettuna vähintäänkin tuon verran pitää olla.
QuotePihla pauhaa ja päästelee päälle pari voimasanaa
Kertooko tämä ehkä argumenttien tason?
Tuossa jutussa muistaakseni nainen sanoi mamu-miestään kazaktanilaiseksi prinssiksi ja haukkui sitten seuraavaksi suomalaiset maanrakoon. Eipä tuollaista ksenofiliaa jaksa kommentoida muuta kuin laiskasti hymähdellen. Monikulttuuriset suhteet taitavat joskus olla sitä että ihastutaan kuvitteelliseen ja eksoottiseen satuhahmoon? Aika iHQua :-* :-*
"Mun mies on tällanen niin kaikki mamut on kyllä ihan samanlaisia." :D
Sanoma oy:n julkaisemaa mamu-propagandaa.
Mikäs tämän Viitala-Schimpfin perheen ongelma sitten on? Mimmillä on työ, mies ja lapsi, kaiketi joku paikka asuakin. Miehellä on työ, hyvännäköinen nainen ja lapsi ja yhteiselo sujuu. Mikä on valituksen aihe? Eikös kaikki ole hyvin?
QuoteAlexin kautta Pihla näkee maahanmuuttajien todellisuuden.
Todellisuus, minkä minä näen on, että kaikki on hyvin.
Quote
– Ulkomailla asuessani olen tiennyt oleskeluni olevan väliaikaista. Minulla on ollut turvallinen olo, sillä olen tiennyt, että jos vain soitan yhden puhelinsoiton, pääsen hetkessä kotiin.
Ovatko ne vihdoin tuotteistaneet Star Trekin molekyylinsiirtimen? "Beam me up, Scotty".
Näyttelijöiden punaviininhuuruiselta ammattikunnalta pitäisi kieltää yhteiskunnallispoliittisten lausuntojen antaminen. Yleensä sieltä tulee pelkkää tunnepitoista, ääriliberaalia ja yltiöempaattista paskaa. Keskittyisivät vuorosanojensa opetteluun ja jättäisivät yhteiskunnalliset asiat rationaalisille ihmisille.
Ja Pihla on tainnut itse olla pumpulissa ulkomailla asuessaan, eikä joutunut kotiutumaan millään muotoa. Japanissa ei todellakaan ollut suomalaisille mitään "hetkessä kotiin"-nappia. Suuronnettomuuksiin varautuminen oli jokaisella mielessä, koska maanjäristykset ovat siellä yleisiä. Suomen suurlähetystö nimenomaan ohjeisti Suomen kansalaisia, että suuronnettomuuden tapauksessa täytyy seurata paikallisten viranomaisten ohjeita ja suojautua paikallisten asukkaiden tavalla - heillä ei ole lähetystössa rahkeita auttaa juuri ketään. Joka tapauksessa olisi ollut suurta hulluutta lähteä meidän kotikulmilta tarpomaan 20 kilometriä Tokion keskustaan, kun osaavaa apua olisi ollut ihan lähelläkin.
Mahtaakohan Pihla Viitala tietää, että käytännöllisesti katsoen kaikki ulkomaalaisten kanssa solmitut avioliitot päätyy eroon ensimmäisten kymmenen vuoden kuluessa? Syynä ei ole Hommaforum eikä Perussuomalaiset vaan yksinkertaisesti kulttuurierot jotka suhteen edetessä muuttuvat ylitse pääsemättömiksi.
Quote from: Axlone on 26.02.2015, 14:36:01
QuotePihla pauhaa ja päästelee päälle pari voimasanaa
Kertooko tämä ehkä argumenttien tason?
Lähinnä piirtää kuvaa ÄOn tasosta. Joka minut naisena saisi tuntemaan myötähäpeää.
Quote from: Sitruunamelissa on 26.02.2015, 14:44:31
"Mun mies on tällanen niin kaikki mamut on kyllä ihan samanlaisia." :D
"Jos Suomessa ei suju mamujen integraatio hyvin, niin ulkomailla sujuu ihan varmasti, koska me ollaan niin ihmeellisen tyhmää himmelikansaa."
Jos nämä ongelmat ratkeaisivat sillä, että lyödään pohjattoman pöyristyneenä nyrkkiä pöytään ja vaaditaan parempaa integraatiota, Ruotsi voisi olla ihan pikkuriikkisen erinäköinen valtio nykyään.
Quote
Ulkomailla asuessani olen tiennyt oleskeluni olevan väliaikaista. Minulla on ollut turvallinen olo, sillä olen tiennyt, että jos vain soitan yhden puhelinsoiton, pääsen hetkessä kotiin.
Olen nähnyt saman elokuvan.
Quote– Täällä on älytöntä pelon lietsontaa ...
pööö
Quote
Pihla on asunut Suomen lisäksi kolmessa eri maassa. Vasta Alex sai hänet ymmärtämään, miten etuoikeutettua eurooppalaista elämää hän on saanut elää.
– Ulkomailla asuessani olen tiennyt oleskeluni olevan väliaikaista. Minulla on ollut turvallinen olo, sillä olen tiennyt, että jos vain soitan yhden puhelinsoiton, pääsen hetkessä kotiin.
Tämä "white privilege" -aivopesu on inhottavinta myrkkyä, mitä media ja koulut kylvävät nuorten mieliin.
Valkoisten yhteiskuntien turvallisuus ei missään tapauksessa voi johtua valkoisten ihmisten sisäsyntyisestä vakaudenhalusta,
kristillis-länsimaisesta arvopohjasta eikä varsinkaan vuosituhantisen rodullisen yhtenäisyyden jatkumosta, vaan kaikki menestys
on aina etuoikeutettua, neekereiltä riistettyä tai tuurilla hankittua. Ainoastaan kehitysmaalaisen, varsinkin mustan
makkaran mamumiehen
kontribuutio voi pitää kehityksen rattaat liikkeellä.
Quote– Täällä on älytöntä pelon lietsontaa ja kuvottavaa itsekkyyttä. Me jäämme muista jälkeen, kun emme ymmärrä hyödyntää maahanmuuttajien potentiaalia. Mikä ihme himmelikansa tämä on, Pihla pauhaa ja päästelee päälle pari voimasanaa.
Ilmeisesti miehesi kotimaassa asuu vielä järkyttävämpi himmelikansa kun äijä on köyrännyt itsensä Suomeen hyödynnettäväksi (ja tähän nippu voimasanoja päälle).
Kukapa onkaan Pihla Viitala? Pitäisikö minun vakihommailijana tietää hänet?
On löyhä tuntuma että ehkä olen nimen kuullut, mutta en ole varma.
Pihla-ikkunat, vai oliko ne talopaketit, tiedän.
Quote from: EmoIlmeisesti miehesi kotimaassa asuu vielä järkyttävämpi himmelikansa kun äijä on köyrännyt itsensä Suomeen hyödynnettäväksi (ja tähän nippu voimasanoja päälle).
Olisikin vielä himmeleitä. Näin viimeksi himmelin nappulana mummolassa 20v sitten.
Näillä maailmanhalaaja-pihloilla on niin kiire globalisoida Suomi juurettomaksi mäkkärikulttuuriksi,
että himmelit ovat tulleet vähemmistöksi omassa maassaan.
^ Tädilläni on himmeli. Pitääkin ensi jouluksi tehdä himmeli, kiitos kannustuksesta.
QuoteMe jäämme muista jälkeen, kun emme ymmärrä hyödyntää maahanmuuttajien potentiaalia.
Tuossa kohtaa lopetin lukemisen. Kukapa tosiaan haluaisi "jäädä muista jälkeen"... huoh... :facepalm:
Pihla on nähtävästi löytänyt miehen jota rakastaa mutta sen sijaan että näkisi maahanmuuttajat yksilöinä hän katsoo heitä kaikkia massana jotka ovat hyviä koska hänen miehensä on hyvä.
Pihla:
Maahanmuuttajissa on hyviä ja pahoja ihmisiä aivan niinkuin suomalaisissakin.
Pahat maahanmuuttajat kuten raiskauksesta tai muista väkivaltarikoksista tuomitut pitää karkottaa ja suomi ei saa houkutella suomeen rikostilastoissa, työttömyystilastoissa ja syrjäytymistilostoissa todella heikosti sijoittuvia maahanmuuttajaryhmiä muita maita löysemmällä oleskeluluvan myöntämisellä, muita maita löysemmällä perheenyhdistämisellä ja muita maita avokätisemmillä sosiaalituilla maahanmuuttajille/turvapaikanhakijoille.
Suomesta ei saa tulla ruotsia eli maata jossa tehdään europan eniten raiskauksia, jossa autot palavat maahanmuuttajalähiöissä säännöllisest, maata jossa maahanmuuttajajengit terrorisoivat tavallisia ruotsalaisia ja heittävät kivillä ambulansseja ja paloautoja niin että nämä eivät mene painajaismaisiin maahanmuuttajalähiöihin muuten kuin poliisisaattueessa.
Pihla voisi selittää, miten ja millä tavoin eurooppalaiset ovat 'etuoikeutettuja'.
Se hyvinvointi, mitä tässä maanosassa on, on ihan itse satojen vuosien mittaan rakennettua. Ei ole ollut mitään taikaseinää - toisinkuin nykyisillä Eurooppaan tulevilla - mistä nostaa etuoikeutettua hyvinvointia.
Eurooppalaiset ovat sotineet, nähneet nälkää ja kuolleet kulkutauteihin miljoonittain, mutta lopulta vuosisatainen työ on kantanut hedelmää.
Silloin, kun Euroopassa on taisteltu henkiinjäämisestä lumihangessa, on muualla juotu banaaniviinaa palmun alla.
Mekö etuoikeutettuja? Ja nyt ne banaaniviinan juojat, jotka luonnonolosuhteiden ansiosta olivat etuoikeutettuja 200 000 vuotta, tulevat tänne, kun eivät viitsineet rakentaa omia yhteiskuntiaan!
Häpeä Pihla loukkaavia sanojasi!
Quote from: Iloveallpeople on 26.02.2015, 14:15:47
– Mieheni takia ymmärrän maahanmuuttajien vaikeuksia. Minulla nousevat karvat pystyyn, kun joku alkaa puhua, että maahanmuuttajat elävät suomalaisten rahoilla. Alexkin tekee pitkää päivää ja maksaa veronsa Suomeen. Suurin osa maahanmuuttajista toivoo nopeaa integroitumista. Heillä ei ole vaihtoehtoja.
– Täällä on älytöntä pelon lietsontaa ja kuvottavaa itsekkyyttä. Me jäämme muista jälkeen, kun emme ymmärrä hyödyntää maahanmuuttajien potentiaalia. Mikä ihme himmelikansa tämä on, Pihla pauhaa ja päästelee päälle pari voimasanaa.
Entäs ne loput maahanmuuttajat? Vaihtoehtona on aina sosiaalituilla makoilu.
Missä me jäämme muista jälkeen, islamilaisessa terrorismissa?
Euroopassa ne viimeisimmät lääketieteen läpimurrot on tehty, ei Afrikassa. Tai kyllä albiinon kiveksilläkin voi parantua syövästä, jos kovasti uskoo.
Onhan suomalaisillakin miehillä vaikeuksia.
QuoteSuurin osa maahanmuuttajista toivoo nopeaa integroitumista. Heillä ei ole vaihtoehtoja.
Taatusti on, vaikkapa muutaman esimerkin mainitakseni:
a) hidas integroituminen: takaa joustavan tulkkauspalvelun, kädestä pitävän sosiaalikalkkunan, taikaseinän toimimisen ja rikosoikeudellisen suojan. Muun muassa.
b) paluulippu lähtömaahan: omassa viiteryhmässä integroidutaankin kuin itsestään.
c) perheen yhdistäminen: yhdistyminen omaan perheeseen lähtömaassa. Kaikki ovat onnellisia, paitsi se moni
sataatuhatpäinen mamubisneksellä rahastava suomalainen. Se taas on suomalaisten oma murhe.
d) ihmissalakuljetuksen tyrehdyttäminen: säästää omat ja sukunsa rahat, eikä jakaa niitä rikollisjärjestöille.
Maailmamamu pelastuu, eikä esim. vajoa välimeren kylmiin aaltoihin.
Quote– Täällä on älytöntä pelon lietsontaa ja kuvottavaa itsekkyyttä. Me jäämme muista jälkeen, kun emme ymmärrä hyödyntää maahanmuuttajien potentiaalia. Mikä ihme himmelikansa tämä on, Pihla pauhaa ja päästelee päälle pari voimasanaa.
Aina kohdatessani tuollaista pölhöyttä huudan että
Gott im Himmel.
Minä ymmärrän maahanmuuttajien vaikeuksia, vaikkei minulla edes ole miestä.
Olen ymmärtänyt, että ne vaikeudet johtuvat usein kulttuurista, uskonnosta, asenteista, laiskuudesta, taikaseinästä, kielitaidottomuudesta, rikollisuudesta, alhaisesta älykkyysosamäärästä, kouluttamattomuudesta ja kukkahattutätien paapomisesta sekä positiivisesta syrjinnästä.
Pitää muistaa, että kaikki suomalaiset eivät ole Suomen fiksuinta osaa.
Leijonan osa meistäkin saattaa samaistua rytmimusiikkiin ja alkukantaisiin fantasioihin ja toivoa semmoista tulevaisuutta koko sivistyneelle ihmiskunnalle.
Anni Sinnemäki sanoi saman kuin Pihla. Anni sanoi, että on hyvä kun pääministteri kävi Africassa, koska se(Afrikka) on Suomen tulevaisuus
Quote from: ISO on 26.02.2015, 15:16:04
Mahtaakohan Pihla Viitala tietää, että käytännöllisesti katsoen kaikki ulkomaalaisten kanssa solmitut avioliitot päätyy eroon ensimmäisten kymmenen vuoden kuluessa? Syynä ei ole Hommaforum eikä Perussuomalaiset vaan yksinkertaisesti kulttuurierot jotka suhteen edetessä muuttuvat ylitse pääsemättömiksi.
Enpä tiennyt minäkään. Teidän, että erot ovat yleisiä, mutta en ole kuullut lukemia jotka oikeuttaisivat sanomaan "käytännöllisesti katsoen kaikki".
Olen epäileväinen.
Miksi Pihla Viitala ei muuta kazakstanilaisen prinssin kotimaahan? Siellä tuskin on rasismia.
Käske miestäsi pukeutumaan Soininvaaraan.
Quote from: Juffe on 26.02.2015, 20:14:10
Quote from: ISO on 26.02.2015, 15:16:04
Mahtaakohan Pihla Viitala tietää, että käytännöllisesti katsoen kaikki ulkomaalaisten kanssa solmitut avioliitot päätyy eroon ensimmäisten kymmenen vuoden kuluessa? Syynä ei ole Hommaforum eikä Perussuomalaiset vaan yksinkertaisesti kulttuurierot jotka suhteen edetessä muuttuvat ylitse pääsemättömiksi.
Enpä tiennyt minäkään. Teidän, että erot ovat yleisiä, mutta en ole kuullut lukemia jotka oikeuttaisivat sanomaan "käytännöllisesti katsoen kaikki".
Olen epäileväinen.
Eivät pääty kaikki eroon. Tutkin joskus tilastoista avioliittoja suomalainen nainen - neekerimies. Erot olivat yleisempiä kuin suomalaisissa avioliitoissa, mutta ei 10 vuodessa päästy lähellekään sataa prosenttia.
Älkääs ny, Pihlan vuodatuksesta päätellen hän on jo hieman jälkeenjäänyt joten voimasanat ovat varmasti oikeutettuja! :flowerhat:
Quote from: Ajattelija2008 on 26.02.2015, 20:23:34
Miksi Pihla Viitala ei muuta kazakstanilaisen prinssin kotimaahan? Siellä tuskin on rasismia.
Nähnyt elokuvan "Borat" ja uskoo sen olevan dokumentti.
Olisit Pihla ottanut miehen hommafoorumilta Jos sinulla Pihla, olisi käynyt uskomaton tuuri ja miehesi olisi aktiivijäsenenä hommafoorumilla,niin ymmärtäisit maahanmuuttajien vaikeuksia vielä paremmin.
Quote from: Ajattelija2008 on 26.02.2015, 20:23:34
Miksi Pihla Viitala ei muuta kazakstanilaisen prinssin kotimaahan? Siellä tuskin on rasismia.
Ehkä Saksassa ei pääse naisten lehtiin pelkästään sillä, että paasaa suomalaisten/saksalaisten rasismista? Pihla Viitalan mies on saksalainen Alex Schimpf:
http://www.mtv.fi/viihde/televisio/artikkeli/pihla-viitala-edusti-miehensa-kanssa-nayttelyn-avajaisissa/4326852
Mutta syntynyt Kazakstanissa. Muistan jostain historiankirjasta, että Katariina Suuri asutti Venäjälle saksalaisia. Sellaistako perua?
Taas joku pikku tuittupää polkee jalkaa koko 6-vuotiaan tietämyksellään. Vaikka maailma onkin tehty näille lastenkirjojen sankareille niin helpoksi kuin mahdollista, silti tuntuu olevan niin kovin vaikeaa aina ja koko ajan.
Quote from: Tokugawa Ieyasu on 26.02.2015, 21:05:49
Mutta syntynyt Kazakstanissa. Muistan jostain historiankirjasta, että Katariina Suuri asutti Venäjälle saksalaisia. Sellaistako perua?
Saksalaisia oli Venäjällä miljoonia ennen kommunismia ja toista maailmansotaa, ennen sotaa heillä oli oma "autonominen" sosialistitasavaltansa Volgalla. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen saksalaisia vainottiin ankarasti ja volgansaksalaiset karkotettiin Kazakstaniin ja muualle kauemmas Neuvostoliitossa, iso osa kuoli sillä retkellä. Neukkulan romahdettua Saksa antoi kaikille oikeudet paluumuuttajina kuten me inkeriläisille.
Jos oikein muistan, volgansaksalaiset olivat enimmäkseen luterilaisia joten hyvällä todennäköisyydellä Alexikin on (tai ainakin sukunsa on joskus ollut). Eiköhän tämä Alexikin kuulu niihin maahanmuuttajiin, joilla ei ole mitään muita sopeutumishankaluuksia kuin kieli, ja avioliitonkin kulttuurierot rajoittunevat lähinnä erilaisiin jouluruokiin.
Quote from: Tokugawa Ieyasu on 26.02.2015, 21:05:49
Mutta syntynyt Kazakstanissa. Muistan jostain historiankirjasta, että Katariina Suuri asutti Venäjälle saksalaisia. Sellaistako perua?
Katariinahan oli itsekin saksalainen. Värväsi sankoin joukoin saksalaisia sinne missä nyt on Volgograd, se ex-Stalingrad. Silloin siellä ei ollut mitään. Siellä muuten on vieläkin yksi ehjä saksalainen kylä. Stalin sitten siirrätti saksalaisperäiset Kazakhstaniin ja Siperiaan, varmuuden vuoksi.
Tuollaisen dokkarin olen tallentanut Yle Teemalta 10.06.2014. Tullut varmaan uusintanakin monesti.
"Venäjän kaupunkien vaiheita, Volgograd".
Neuvostoliitossa oli pääsääntöisesti esimerkiksi isojen teollisuuslaitosten johtajana mitään mistään tietämätön kommunisti, ja hänellä "oikeana kätenä" Venäjän-juutalainen tai -saksalainen, joka piti huolen siitä, että tehdas toimii.
Quote from: Ajattelija2008 on 26.02.2015, 20:35:52
(schnaps)
Eivät pääty kaikki eroon. Tutkin joskus tilastoista avioliittoja suomalainen nainen - neekerimies. Erot olivat yleisempiä kuin suomalaisissa avioliitoissa, mutta ei 10 vuodessa päästy lähellekään sataa prosenttia.
Eivät kaikki, muistelisin luvun olleen 98 prosenttia.
Quote from: HDRisto on 26.02.2015, 21:58:00
Quote from: Tokugawa Ieyasu on 26.02.2015, 21:05:49
Mutta syntynyt Kazakstanissa. Muistan jostain historiankirjasta, että Katariina Suuri asutti Venäjälle saksalaisia. Sellaistako perua?
Katariinahan oli itsekin saksalainen. Värväsi sankoin joukoin saksalaisia sinne missä nyt on Volgograd, se ex-Stalingrad. Silloin siellä ei ollut mitään. Siellä muuten on vieläkin yksi ehjä saksalainen kylä. Stalin sitten siirrätti saksalaisperäiset Kazakhstaniin ja Siperiaan, varmuuden vuoksi.
...
OT
Jos aihe kiinnostaa, oheinen vajaa 500 sivua antaa kohtuullisen peruskuvan aiheesta:
http://www.bibliothek.rusdeutsch.ru/biblio/files/XIKonferenc.pdf
Samasta elektronisesta kirjastosta löytyy noin 1300 muuta nimekettä aiheesta Venäjän saksalaiset.
Pihla luulee että jos on kaunis naama ja julmetun iso jenkkaperse niin on mamu asiantuntija
Eiköhän maahanmuuttajan ongelmien suurin syy ole siinä, että hän on ihan väärässä maassa.
Quote from: Axlone on 26.02.2015, 14:36:01
QuotePihla pauhaa ja päästelee päälle pari voimasanaa
Kertooko tämä ehkä argumenttien tason?
Kertoo ainakin sonomamedian toimittelijoiden tasosta. Toinen pätevä vaihtoehto virkkeen päättämiseksi olisi: "..ja sytyttää tupakan." Noihin lehtiin menevät ne joista ei ole kirjoittamaan Harlequin-genren kirjoja.
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.02.2015, 17:29:16
Pihla voisi selittää, miten ja millä tavoin eurooppalaiset ovat 'etuoikeutettuja'.
Pihla pähkäilee tämän asian luultavasti siten kuin moni muukin tiedostava:
On sattunut syntymään tänne eikä jonnekkin muualle ja siksi on etuoikeutettu.
Tähän samaan harhamiinaan nämä suvikset tallovat välillä oikein joukolla eli ilmeisesti Pihlakin luulee että
olisi voinut syntyä vaihtoehtoisesti jonnekkin paskastanin slummeihin....No ei olisi voinut koska vanhemmat määräävät
mihin lapsi syntyy eli suomalaista vanhemmista Suomessa ei voi vahingossa eikä tarkoituksella syntyä mihinkään toisaalle.
Ilman vanhempiaan Pihlaa ei olisi olemassa ei Afrikassa,ei Japanissa eikä missään muuallakaan....Joten sikäli etuoikeudesta puhuminen syntymän kautta on itsepetosta johon vain suvis kykenee.
Toki voidaan puhua syntymisen etuoikeudesta mutta sitten kuuluu saman tien mennä aikojen alkuun saakka eli mahtaisiko Pihla pitää vaikkapa suurten kuolonvuosien aikaan (1695-1697 Jolloin kansasta jopa kolmas osa menehtyi) Suomeen syntymistä etuoikeutettuna?
Quote from: Isäntä ja loinen on 26.02.2015, 15:02:31
Näyttelijöiden punaviininhuuruiselta ammattikunnalta pitäisi kieltää yhteiskunnallispoliittisten lausuntojen antaminen. Yleensä sieltä tulee pelkkää tunnepitoista, ääriliberaalia ja yltiöempaattista paskaa. Keskittyisivät vuorosanojensa opetteluun ja jättäisivät yhteiskunnalliset asiat rationaalisille ihmisille.
Minäkään en ole ikinä ymmärtänyt miksi ketään kiinnostaa näyttelijöiden, muusikoiden tai muiden taiteilijoiden mielipiteet mihinkään yhteiskunnallisiin asioihin. Yhtä objektiivisia näkemyksiä saa juttelemalla lähikapakan terassilla jollekin.
Quote from: noplay on 26.02.2015, 20:02:17
Anni sanoi, että on hyvä kun pääministteri kävi Africassa, koska se(Afrikka) on Suomen tulevaisuus
Niin, sitähän täällä Hommassa pelätään. Ja niin käy jos annit, paavot ja danit pääsevät valtaan.
Pihlalle onnea. Pihla tekee saman mokan kuin moni muukin meistä. Hän ajattelee, että jos oma kaveri kuuluu ryhmään A ja on mukava, niin kaikki ryhmän A edustajat ovat mukavia.
Eiköhän Pihlalla ole vara miehensä elättää, sikäli en näe asiassa Homma relevanttia ongelmaa. Tosin jos ja kun ero tulee, niin prinssin voi olla tyolös työllistyä täällä Suomessa.
Nyt täytyy tiivistää tähän asti kertynyt kun en oikein ymmärrä.
1. Pihla "vihaan suomalaisia" Viitala on näyttelijä.
2. Pihla on syntynyt Helsingissä ja naimisissa kazakstanilaisen prinssi-autokuljettajan kanssa.
3. Heillä on yksi tyttö (josta ehkä tulee perheen ainoa järkevä henkilö...)
4. Pihlan mielestä suomalaiset on rasistista paskasakkia?!
Noinko se on. Ja nyt hän sitten tekee näyttelijänä uraa ja toivoo että suomalaiset sankoin joukoin käyvät katsomassa hänen taiteellisia tuotoksiaan. No Suomi on suhtvapaa maa. Pihlaa ja tuotoksiaan ei ole pakko kattoa. Minusta ei ole fiksua haukkua yleisöään, mutta Pihla on aikuinen ja tietää mitä tekee kuten minäkin. En käy katsomassa tuotoksiaansa.
Quote from: aivotiehye on 27.02.2015, 00:03:16
Pihla luulee että jos on kaunis naama ja julmetun iso jenkkaperse niin on mamu asiantuntija
Ihan taviksen näköinenhän tuo on eikä siinä mitään pahaa ole. Vielä, kun Pihla saavuttaisi edes taviksen älyllisen tason näissä mocuasioissa.
Pihla tietysti on vielä nuori, 32-vuotias. Olin minäkin tuossa iässä vasemmistopuolueiden kannattaja. Sitten heräsin.
Minulle ei ole vieläkään oikein selvinnyt mikä Pihlan mielestä on konkreettisesti huonosti. Miehellä on työtä, joten se ei voi olla syy. Koska otsikko on
"Mieheni takia ymmärrän maahanmuuttajien vaikeuksia" asia liittynee johonkin miehen kaveriin. Lauseen
"Me jäämme muista jälkeen, kun emme ymmärrä hyödyntää maahanmuuttajien potentiaalia." perusteella päädyn johtopäätökseen, että joku miehen kaveri on työttömänä koska tämän potentiaalia ei ymmärretä hyödyntää ja hyödyntämättömästä potentiaalista maksetaan liian vähäinen korvaus.
Jutun toimittaja olisi voinut avata vähän enemmän, ettei tarvitse tehdä tällaisia arvailuja.
Vertaistukena Pihlalle toimii tämä:
QuoteTyöttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2015 tammikuussa 230 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 9 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 133 000 ja naisia 97 000 henkeä.
http://www.findikaattori.fi/fi/34
Eli miehen kaverin lisäksi Suomessa on 229 999 muutakin henkilöä, joiden potentiaalia ei ymmärretä hyödyntää.
Pihla, ei muuta kuin firma pystyyn ja hyödyntämään potentiaalia. Niin yksinkertaista se on!
Quote from: ISO on 26.02.2015, 22:39:21
Quote from: Ajattelija2008 on 26.02.2015, 20:35:52
(schnaps)
Eivät pääty kaikki eroon. Tutkin joskus tilastoista avioliittoja suomalainen nainen - neekerimies. Erot olivat yleisempiä kuin suomalaisissa avioliitoissa, mutta ei 10 vuodessa päästy lähellekään sataa prosenttia.
Eivät kaikki, muistelisin luvun olleen 98 prosenttia.
Muistelisitko mistä luit tuon luvun? Ainoa tieto mitä itse pikaisesti löysin oli tilastokeskukselta.
"Euroopan unionin alueella kansainvälisistä liitoista erotaan tilastojen valossa
samassa suhteessa kuin muistakin liitoista. Suomessa eri kansalaisuutta edustavien
henkilöiden avioliitot ovat kuitenkin keskimääräistä selvästi herkempiä
päättymään eroon. Ulkomailla syntyneen ja Suomessa syntyneen puolison välisiä
liittoja päätyy eroon noin kolme kertaa niin usein kuin kahden Suomessa
syntyneen välisiä."
Tämä vuodelta 2011
No sittenhän ulkkis-kantis avioliitoissa prosentit menee runsaasti yli sadan. :o
Naistenlehdissä nyt annetaan tilaisuus pihlaviitaloille sanoa, mitä haluavat. Tämänkaltainen ulostulo on varsin naistenlehtien mieleen, suorastaan toivottavaa, koska se tulee niiden agendaa. Agendan voi puolestaan määritellä näin:
Kaikki, mikä harmittaa tai ärsyttää tavallista suomalaista miestä, on hienoa.
Naistenlehdet ovat ympäristörikos, koska luontoa riistetään nollabullshitin takia. Lukematon määrä puita, jonka kasvamiseen on mennyt 50 vuotta, on kaadettu Viitalan mielipiteiden esittämiseksi.
Sitä minä en ymmärrä miksi ne ihanat mamumiehet pitää raahata tänne kärsimään hirveästä rassismista?
Pihlakin on niin maailmankansalainen että voisi asua ihan missä maailman metropolissa vaan ja sulautua sinne täysin fairtrade lattea takapenkillä hörppien. Silti hän valitsee tuoda lelunsa tänne kärsimään.
Kunnioitan ihmisten valintoja ja päätöksiä, mutta sitä en kunnioita että raahaudutaan tänne ja sitten toitotetaan suureen ääneen miten paska paikka tämä on olla. Pihlalla olisi ollut valinnanvaraa. Haista paska.
Näyttelijätär on mennyt median pitkään tyrkyttämään ansaan.
Mediahan itse puhuu maahanmuuttajista yhtenäisenä massana, eikä suinkaan suostu käsittelemään täysin erilaisia maahanmuuttajaryhmiä erikseen. Varsinkaan niistä todella ongelmallisista maahanmuuttajaryhmistä ei puhuta vaan käytetään hyväksi kunnollisia maahanmuuttajia tilastojen valossa. Yksinkertaistaen: ongelmaryhmä tekee rikoksen, media nostaa esiin toisen, integroituneen, ryhmän joka ei tee rikoksia ja yrittää piilottaa ongelmaryhmän tahallaan massaan maahanmuuttajia.
Tästä syntyy juuri Pihla Viitalan kaltaisille, kunnollisen oloisen maahanmuuttajan naineille, voimakkaita tunteita kaikkien maahanmuuttajien puolesta. Hän samaistaa miehensä kuuluvaksi epäyhtenäiseen joukkoon nimeltä maahanmuuttajat, joita haukutaan ja parjataan ja rasismoidaan.
Tuskin monellakaan -edes täällä vihaa uhkuvalla Hommafoorumilla- on mitään rehtejä, integroituvia ja työteliäitä maahanmuuttajia vastaan.
Olisi huisin hauskaa saada lukea Abu-Hannan kirjoittama tarina Pihla Viitalan ongelmista Suomessa.
Quote from: Elemosina on 28.02.2015, 13:19:08
Näyttelijätär on mennyt median pitkään tyrkyttämään ansaan.
Mediahan itse puhuu maahanmuuttajista yhtenäisenä massana, eikä suinkaan suostu käsittelemään täysin erilaisia maahanmuuttajaryhmiä erikseen. Varsinkaan niistä todella ongelmallisista maahanmuuttajaryhmistä ei puhuta vaan käytetään hyväksi kunnollisia maahanmuuttajia tilastojen valossa. Yksinkertaistaen: ongelmaryhmä tekee rikoksen, media nostaa esiin toisen, integroituneen, ryhmän joka ei tee rikoksia ja yrittää piilottaa ongelmaryhmän tahallaan massaan maahanmuuttajia.
Tästä syntyy juuri Pihla Viitalan kaltaisille, kunnollisen oloisen maahanmuuttajan naineille, voimakkaita tunteita kaikkien maahanmuuttajien puolesta. Hän samaistaa miehensä kuuluvaksi epäyhtenäiseen joukkoon nimeltä maahanmuuttajat, joita haukutaan ja parjataan ja rasismoidaan.
Tuskin monellakaan -edes täällä vihaa uhkuvalla Hommafoorumilla- on mitään rehtejä, integroituvia ja työteliäitä maahanmuuttajia vastaan.
Ei todellakaan.
Omien kokemusten mukaan vaihtaisin tosin kaikki musulmaanit Afrikka-Lähi-itä -akselilta heittämällä kiinalaisiin.
eli olemmeko etuoikeutettuja koska olemme suomalaisia ja olemme sattuneet syntymään tänne. jos olisimme sattuneet syntymään afrikkaan emme olisi etuoikeutettuja vaikka olemme suomalaisia. tosin afrikka olisi vähän erinäköinen jos suomalaiset asuisivat siellä ja suomi erinäköinen jos afrikkalaiset asuisivat täällä. ilmeisesti afrikkalaiset eivät sitten kuitenkaan olis etuoikeutettuja täällä asuessaan koska silloinhan suomi olisi yksi iso paskahuussi.( tai ehkä ei olisi edes huusseja :o) ihmiset tekevät yhteiskunnasta sen mitä se on. olivat sitten neekeröitä tai valkoisia
:)
Sanoiko Pihla todellakin, että miehensä takia? 8)
Eikö Pihla uskalla sanoa mitään miehestään huolimatta tai miehensä puolesta? 8)
Edes miehensä kautta? ;D
Quote from: Koekaniini on 27.02.2015, 23:13:24
Sitä minä en ymmärrä miksi ne ihanat mamumiehet pitää raahata tänne kärsimään hirveästä rassismista?
Siis tässä ilmentyy Homman^^^ (yksi) peruskivi, rasistisia kärsimyksiä vältetään toki parhaimmin kun ei ole maahanmuuttoa ollenkaan.
Työnantajat hyödyntävät eestiläisten ja venäläisten potentiaalia, minkä ehtivät.
On se Suomi kyllä himmelipaikka, kun 350 000 työtöntä suomalaista on täysin hyödyntämiskelvotonta kuonaa. Vain ne 50 000 työtöntä mamua on hyödyntämiskelpoisia. Vai tarkoittiko yliälykäs ja asioista perillä oleva rouva, että kaikkia 5:ttä miljardia kehitysmaiden ihmistä Suomen olisi hyödynnettävä, ettei Suomi jää muista jälkeen?
(Nii, potentiaalia voi hyödyntää. Eikö ihmisten hyödyntäminen ole vähän kyseenalainen ilmaisu?)
Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta muusikot, näyttelijät, taiteilijat yms ovat sietämättömiä samppanjasosialisteja ja kulttuuri-marxilaisia.
Quote from: -PPT- on 28.02.2015, 22:28:38
Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta muusikot, näyttelijät, taiteilijat yms ovat sietämättömiä samppanjasosialisteja ja kulttuuri-marxilaisia.
Hyvänä esimerkkinä Paula "PiMMPi" Vesala, joka räyhäsi homo-Haaviston ja homo-liittolain puolesta, mutta kun jälkimmäinen saatiin Suomeen niin Paula lähti lätkimään Los Angelesiin. "Rikas lähti, paska jäi köyhille".
Artikkeli on tänään julkaistu kokonaisuudessaan ilmaispuolella: http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/pihla_viitala_rakastuin_autonkuljettajaani (http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/pihla_viitala_rakastuin_autonkuljettajaani)
Quote...
Pihlan ystäväpiiriin on pitkään kuulunut poliittisesti aktiivisia ihmisiä kuten Anni Sinnemäki, joiden ajattelusta hän kertoo oppineensa paljon.
Jo Pihlan lapsuudenkodissa puhuttiin politiikasta. Ruutia kiihkeän nuoren tytön ajattelulle tarjosi porvarillinen Munkkiniemen koulu ja koulukaverit, jotka Pihlan mielestä eivät ikinä kyseenalaistaneet vanhempiensa aatemaailmaa.
– Muistan juhlia, joissa Suomen lippu ja Munkkiniemen koulun lippu kannettiin näyttämölle ja laulettiin Siniristilippumme. Laulun ajan Munkan lippu teki kunniaa Suomen lipulle, Pihla muistelee päätään pyöritellen.
Onneksi elämänkatsomustiedon tunneilta löytyi samanmielinen ystävä, sittemmin kirjailijana tunnettu Helmi Kekkonen, jonka kanssa Pihla alkoi kyseenalaistaa asioita.
– Emme pitäneet suutamme kiinni ja kävimme perinpohjaisia keskusteluja joidenkin luokkakavereidemme kanssa. Meitä pidettiin kommunisteina, mikä vain nauratti meitä, Pihla kertoo.
...
Me Naiset (http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/pihla_viitala_rakastuin_autonkuljettajaani)