Suomalaiset poliitikot ovat innostuneet uusvanhasta hankkeesta, pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä. Idea on muodostaa Venäjää vastaan riittävä puolustus, hienoa. Valitettavasti hankkeen käytäntö on aivan muuta. Riskejä Ruotsin yhteistyön kanssa ei ole edes käsitelty. Ainoastaan yksi asia on tehty, julistettu hankkeen kriitikot moskovan trolleiksi. Ikävää mutta ei yllättävää. Käsiteltäköön tässä Ruotsin puolustusyhteistyön riskejä. Niitä on ja ne eivät muutu olemattomiin kiistämällä niiden olemassaolo.
Ruotsi on lakannut olemasta parlamentaarinen demokratia. Ruotsidemokraattien valtaanpääsyä vastustaakseen maan hallitus on rikkonut kaikki parlamentaariset sopimukset edustuksen totetumisesta. Käytännössä suomalaisia (kin) sotilaita pyritään käyttämään epädemokraattisen ja edustuksellista demokratiaa halveksivan ruotsalaishallinnon suojaksi, mikä on väärää sotilaspilitiikkaa. Mutta jos idea on touhuta sotilasjuttuja puolustuspolitiikan sijasta, erehdys on ymmärrettävä. Joskin seuraukset ovat yleensä huonoja. Epädemokraattista hallintoa suojeleva sotilasjärjestelmä häviää vaikka voittaisi taistelunsa.
Maamme länsinaapuri on päättänyt ottaa maahan miljoonia epästabiileja olosuhteita paenneita ja aikaansaaneita tulijoita. Tämän mielipuolisuuden se tekee samaan aikaan kun on lopettanut kaaderiarmeijan ja siirtynyt vapaaehtoiseen ammattiarmeijaan. Tuloksena ei voi olla muuta kuin sisäinen sota tai kriisi, mutta tälläkertaa sen hallinto on onnitunut vetämään hölmön Suomen päättäjät mukaan omiin kohtalonkysymyksiinsä. On pakko kysyä mihin hallintoon Suomi sitoutuu Ruotsin suhteen jos (tai kun) ruotsalainen kansankoti repeää liitoksistaan? Tai miten Ruotsalainen roskaväki suhtautuu demokratiaan Suomessa? Perinteinen ruotsalainen käsitys on ollut hyvin huonoa kun on pitänyt hyväksyä vastakkaisia näkemyksiä.
Kun ruotsalainen ammattipäällystö koostuu kunigasvallan ja Ruotsin edustajista, kuinka kukaan edes kuvittelee näiden välittävän Suomen sotilaspoliittisita erityisolosuhteista tai tarpeista. Ajatus Suomen edusta huolestuneista ruotsalaiskenraaleista, joista jokainen on poliittisen puolueen uskollinen alamainen, tasolla jolla näiden kanssa tehtäisiin yhteustyötä, on paitsi kaunis myös käsittämättömän naivi. Suomen etua miettii suomalainen kenraali. Ruotsin etua ruotsalainen. Vaikka olisi yhtäläisyyksiä, eroja on ja erot pysyvät. Hankinta ja strategiset painotukset ovat aivan erilaiset.
Mun mielestä Ruotsin kanssa ei pitäisi tehdä tällaisia sopimuksia nyt kun ne ovat huomanneet, ettei niiden puolustuskyky ole muuta kuin huono vitsi ilman riittävää jalkaväkeä ja pakolaistulvan herättämän pelon voi lukea suvakkilehdistäkin rivien välistä.
Sama kun antaisi vakuutuksen palavalle saunalle.
Palattaisiin asiaan vasta sitten kun Göraninkin on käytävä intti, koska nykyisellään on olemassa riski, että se on Jaska, joka joutuu kaupunkitaisteluihin Tukholman lähiöissä samaan aikaan kun Göran osoittaa keskustassa mieltä fasismia vastaan.
Parempi olisi kuitenkin valita NATO, koska sitä ei johdetaan niin kuin Ruotsia.
Kaavailtu Yhteistyö = suomalaiset saavat ostaa ruåtsalaista sotamateriaalia marmoritiskihintaan, poliitikot ja upseerit osoittaa alamaisuuttaan nopeasti arjalaistuvalle herrakansalle. Kukaan ei liene niin naivi että uskoisi:
1) ruåtsalaisten missään oloissa tulevan suomalaisten avuksi
2) Ruåtsin toimivan minkäänlaisena pelotteena sitä ainoaa sotilaallista uhkaa vastaan.
Puolustusyhteistyö ei ole pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu, mutta sillä on yksi merkittävä hyvä puoli. Venäjän kynnys aloittaa rähinät puolustusliiton solmineita, NATO:on hakevia Suomea ja Ruotsia vastaan on olennaisesti korkeampi, kuin ilman mitään valmisteluja hakemuksen jättävää Suomea tai Ruotsia vastaan. Näin siksi, että kaksi valtiota on kovempi pala kuin yksi (länsinaapurillakin on vielä meri- ja ilmavoimat jonkinlaisessa iskussa), ja NATO:lla voisi olla painavaa sanomista siihen, jos Venäjä lähtee jonkin umpisurkean, hädin tuskin kotirintamallakaan läpi menevän "provokaation" varjolla höökimään Pohjolaan ja motittamaan Baltian Ahvenanmaan-Gotlannin-Kaliningradin linjan taakse. Joo, on vähän kyseenalaista, uskaltaisiko Ruotsi tosiasiassa tehdä yhtään mitään, mutta en pidä venäläisinä sellaisina adrenaliininarkkareina ja uhkapelureina, että he laskisivat tuon varaan.
Sisäisen turvallisuuden saavat kyllä hoitaa itse. Ihan jo senkin takia, että jos tietyissä lähiöissä alkaa maksaa sata euroa päivässä mellakoinnista, tapporahaa poliiseista, ja hankkia jätkille kunnon rautaa, jälki voi olla mielenkiintoista. Venäjä myhäilee siinä, että eihän meillä ole tämän kanssa mitään tekemistä, mutta kyllä me ymmärrämme nuorison oikeutetun närkästyksen Ruotsin valtion militaristisesta ja fasistisesta seikkailupolitiikasta...
Quote from: Jaska Pankkaaja on 23.02.2015, 09:23:49
Kaavailtu Yhteistyö = suomalaiset saavat ostaa ruåtsalaista sotamateriaalia marmoritiskihintaan, poliitikot ja upseerit osoittaa alamaisuuttaan nopeasti arjalaistuvalle herrakansalle. Kukaan ei liene niin naivi että uskoisi:
1) ruåtsalaisten missään oloissa tulevan suomalaisten avuksi
2) Ruåtsin toimivan minkäänlaisena pelotteena sitä ainoaa sotilaallista uhkaa vastaan.
Maksakoon ensin laskun 650 vuoden kolonisoinnistaan ja suomalaisveren vuodattamisesta sodissaan.
Ruotsalaiset sotilaspiirit ovat tajunneet, että Ruotsissa kaupungit ovat taistelukenttiä muutaman vuoden sisällä. Ja kun omia sotilaita ei ole, yritetään niitä saada muualta. Perinteet velvoittaa, eli siis Suomesta. Suomalaiset jääkärit saavat maksaa kovimman hinnan Ruotsalaisten sosiaalisesta kokeesta. Ei Ruotsalaisilla ole mitään annettavaa meille, mutta Suomalainen tykinruoka kelpaa taas sotimaan Ruotsin puolesta, tällä kertaa keski-euroopan sijasta vain Ruotsin omalla maalla.
Ruotsilla on sotilaita 10 000. Suomella sotilaita on 200 000. Yhteensä 210 000. Jaetaan se kahden maan kesken. Yhtälö näyttää minusta siltä, että puolustusyhteistyö merkitsisi Ruotsille 95 000 sotilaan nettovoittoa. Vaikka Ruotsilla olisi täysi halu ja aikomus puolustaa Suomea hädän hetkellä (mitä epäilen), siitä ei edes teoriassa olisi juuri mitään apua. Koko keskustelu puolustusyhteistyöstä on äärimmilleen vietyä suomettumista, rähmälläänoloa. Pohditaan sitä, mitä Suomi voisi tehdä muiden hyväksi saamatta itse mitään. Se ei saa kannatustani. Se on sitten vielä oma asiansa, että suhtaudun Ruotsiin vihollisena enkä potentiaalisena liittolaisena.
(Luvut ovat hatusta vedettyjä ja kuvaavat vain suuruusluokkia.)