http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2009/07/913926
"Koulujen tuhopoltot ovat lisääntyneet
Julkaistu 12.07.2009 20:23 (päivitetty 22:38)
MTV3 - Johanna Tuuri
Koulujen tuhopoltot ovat lisääntyneet Suomessa. Juhannukseen mennessä poliisi on kirjannut koulupaloja lähes saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Tänä vuonna paloja on ollut 12, kun koko viime vuonna niitä oli 13.
Kouluihin kohdistuneiden tuhopolttojen syyt vaihtelevat leikistä yhteiskunnallisiin ongelmiin. Lasten tuhopoltoista väitellyt ja tuhopolttojen ehkäisyyn keskittyneen hankkeen vetäjän mukaan syynä on kuitenkin harvoin nuoren tarve purkaa aggressioitaan.
- Aika usein on kysymys tällaisesta normaalista nuoresta miehestä, joka kaipaa elämäänsä jännitystä. Usein vanhemmat eivät ole valvoneet, missä lapsi liikkuu, kertoo Tulipysäkki-hankkeen koordinaattori Brita Somerkoski.
Naapurimaassa Ruotsissa kouluja ja päiväkoteja poltettiin ennätystahtiin erityisesti toissa vuonna. Ne liittyivät vahvasti muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan. Suomessa ei tällaisesta ole viitteitä, mutta asiantuntijoiden mukaan lasten ja nuorten tulella leikkiminen on paljon yleisempää kuin aikuiset luulevat.
- Tulen käsittelyä tulisi opettaa lapsille ihan nuoresta iästä alkaen. Ennen kaikkea se, miten tuli sammutetaan ja mitkä seuraukset voi olla, jos tuli pääsee irti, kertoo ylikomisario Tommi Reen.
Alle 15-vuoden ikä ei poista vastuuta korvata vahinkoja, jotka saattavat nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin."
Oman lapsen koulusta oli kivitetty yhden siiven julkisivun ikkunat säröille joka ikinen. Mopopojat vetivät paskarinkiä nurmikolla, mutta lähtivät kun menin kohti. Myös pikkunassikoiden päiväkoti tuhritaan ja särjetään säännöllisesti.
Asialla ihan kantapaskiaiset. Ainakaan meikäläinen pohjasakka ei tarvitse ulkomaanapua elääkseen tunkiolla.
Myös oma kotitalo joutui rikoksen kohteeksi, joten pian pitänee muuttaa. Pienempään tai kauemmas. Siinä ne ovat veronmaksajan vaihtoehdot.
Quote from: repslolman on 12.07.2009, 23:21:10Naapurimaassa Ruotsissa kouluja ja päiväkoteja poltettiin ennätystahtiin erityisesti toissa vuonna. Ne liittyivät vahvasti muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan.
Paikalliset nuivat polttaa koulut ja päiväkodit poroksi protestiksi maan nykyiselle mamupolitiikalle?
Quote from: H.omma on 13.07.2009, 00:39:50
Quote from: repslolman on 12.07.2009, 23:21:10Naapurimaassa Ruotsissa kouluja ja päiväkoteja poltettiin ennätystahtiin erityisesti toissa vuonna. Ne liittyivät vahvasti muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan.
Paikalliset nuivat polttaa koulut ja päiväkodit poroksi protestiksi maan nykyiselle mamupolitiikalle?
Hyvä huomio. Jännästi muotoiltu lause alkuperäisessä jutussa. Ihme, että edes koko maahanmuuttoa mainittiin. En muistaa tarkkaa lukua, mutta enemmän noita koulujen tuhopolttoja Ruotsissa oli kun vuodessa on päiviä!
Quote from: Nikopol on 13.07.2009, 00:22:30
Oman lapsen koulusta oli kivitetty yhden siiven julkisivun ikkunat säröille joka ikinen. Mopopojat vetivät paskarinkiä nurmikolla, mutta lähtivät kun menin kohti. Myös pikkunassikoiden päiväkoti tuhritaan ja särjetään säännöllisesti.
Asialla ihan kantapaskiaiset. Ainakaan meikäläinen pohjasakka ei tarvitse ulkomaanapua elääkseen tunkiolla.
Myös oma kotitalo joutui rikoksen kohteeksi, joten pian pitänee muuttaa. Pienempään tai kauemmas. Siinä ne ovat veronmaksajan vaihtoehdot.
Tähän jatkoksi että päiväkodin nurkalle oli viritelty nuotiota tuossa viikolla. Ei syttynyt. Ja juuri lähti kolme varsinaista karkuun kuselta saman päiväkodin pihalta. Ja kaikkea pientä kivaa on nussittu pihoilta. On tää hienoa.
ymmärrystä, lukase kirjoittamani juttu peräkammarista, hadässä keskus tunnetaan, niin tiedät, ettei kannata kauheasti hätääntyä, aikakaan hatäkeskukseen soiton merkeissä.