Moni muistaa varmaan jutun Karlskronasta, jossa 8- vuotias palestiinalaistyttö Yara murhattiin sukulaistensa toimesta. Tapauksen tiimoilta hirtettiin julkisesti tapahtumaan muka syyllisenä koulun rehtori Johan Johansson. Johansson yritti reilu kuukauden päästä tapauksesta itsemurhaa ja makaa edelleen puolen vuoden jälkeen sairaalan teho- osastolla vakavien aivovammojen seurauksena.
Rehtori Johansson oli moneen otteeseen ennen Yaran tapausta pyytänyt apua eri tahoilta, sillä pakolaislasten invaasion seurauksena koulu oli katastrofin partaalla. Melkein puolet koulun oppilaista oli pakolaispentuja ja käytännössä jokainen heistä tarvitsee erilaisia erityistoimenpiteitä. Tämä vie kaiken resurssin opiskelulta. Rehtori oli kertonut, että koulu oli aivan kaaoksessa jo usean vuoden ajan, sillä heillä enää riittänyt kapasiteetti. Ruotsalaiset lapset jäävät käytännössä opetuksen ulkopuolelle, sillä pakolaislasten ongelmat ovat suuria.
http://www.sydostran.se/karlskrona/tullskolans-rektor-sokte-hjalp-for-avlastning-i-arbetet/
Karlskronan kunnanhallitus näyttää menettäneen järkensä nyt lopullisesti. 60 000 asukkaan kylä meinaa ottaa yli 100 lapsukaista kuntaan ja haalia myös tyttöjä, jos löytyy. On nimittäin niin, että enemmistö lapsukaisista on poikia. Kunnanhallitus siis viis veisasi rehtorin pyynnöistä ja päinvastoin näpäytti viidellä uudella luokallisella oppilaita jo ennestään katastrofin partaalla pyörivälle koululaitokselle.
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=105&artikel=6092370
Tällaisten juttuja lukiessa tulee mieleen, että nyt kouluissa olevat ruotsalaiset lapset varmasti kiittävät vanhempiaan joskus.
Huh mikä juttu taas. Oikeasti tuo naapurin touhu alkaa muistuttamaan ihan oikeasti jotain aivan sairasta näytelmää. Sen sijaan, että yhteiskunnallisesti katsottaisiin peiliin, niin syytetään täysin syyttömiä tilanteesta. Eiköhän sen lapsen tappajat niitä syyllisiä olleet. Aivan käsittämättömiä uutisia tulee Ruotsin maalta koko ajan.
QuoteJohansson yritti reilu kuukauden päästä tapauksesta itsemurhaa ja makaa edelleen puolen vuoden jälkeen sairaalan teho- osastolla vakavien aivovammojen seurauksena.
Monikulttuuri ei anna onnistua edes itsemurhassa.
En jaksa enää hämmästyä mistään Ruotsista tulevasta uutisesta. En edes tästä.
Quote from: Professori on 21.02.2015, 12:40:27
En jaksa enää hämmästyä mistään Ruotsista tulevasta uutisesta. En edes tästä.
Entä tästä? Muistat varmaan Mona Walterin, josta olen kertonut monesti. Hän on monessa eri viestissä kertonut, kuinka Ruotsissa asuvat muslimit ovat uhanneet hänen henkeään ja luvanneet hankkia hänen peräänsä isis- lahtareita. Muutama esimerkki:
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1568293536775565&set=pcb.1568293583442227&type=1&theater
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1568293546775564&set=pcb.1568293583442227&type=1&theater
Eli hyvin selviä tappouhkauksia, joihin ei jää tulkinnan varaa.
Jos kuka tahansa ruotsalainen latelisi tuollaisia tappouhkauksia Facebookin kautta yksityisviestein tai seinällä, tästä seuraisi tutkinta ainakin laittomasta uhkauksesta ja teko olisi viharikos. Tuomio olisi myös varma, jos tappouhkauksien latelija pystytään sitomaan johonkin henkilöön. Lisäksi voisi olla varma, että lehdistö huutaisi hoosiannaa saadessaan tällaisen rikoksen leikepöydälleen.
MUTTA kun kyse on muslimien latelemista tappouhkauksista Ruotsin poliisi laittoi asian alas eikä media hiisku asiasta sanaakaan. Ei kertakaikkiaan mitään. Poliisi ei halua jatkaa tutkimuksia ja nyt Walter on pyytänyt apua ihmisiltä selvittääkseen uhkaajien ip- osoitteita yms, jotta työ, joka kuuluu poliisille, saadaan tehtyä ja asia mahdollisesti syyttäjän pöydälle.
https://www.facebook.com/mona.walter.182?fref=nf&pnref=story
Rehtoria kenties vaivasi kognitiivinen dissonanssi eli hän vaistomaisesti tunsi elävänsä valhetta tässä monikulttuurisen onnelan näytelmässä.
Kyllä tämä touhu loppuu ja veikkaan sen loppuvan nopeammin kuin kukaan arvaakaan ja nämä pellet (sekä "värinäntuottajat" että asioista vastuussa olleet poliitikot) hirtetään nostetaan lähimpään tolpannokkaan...
Minusta se, että perseillään toisten maksamilla varoilla ja leikitään maailmanpelastajaa varustettuna silmälaseilla, joiden läpi näkyy jotain ihan muuta kuin realiteetteja, on täysin vastuutonta. Ruotsalaiset nuoret tosiaan saattavat kiittää tästä jossain välissä vielä, mutta tavoilla joita heidän vanhempansa eivät odota...
Myös Kramforsin 19 000 asukkaan pikku kylän kunnanvaltuustossa podetaan idiotismia. Kunnon päläreitä!!
http://www.svt.se/nyheter/regionalt/mittnytt/bostadsbrist-i-kramfors
Nimittäin joitakin vuosia sitten kylän typerykset päättivät uudistaa vanhenevaa asukaskantaa ja kuihtuvaa teollisuutta... ottamalla kuntaan- PAKOLAISIA. Tilanne on nykyään seuraavanlainen:
Kunnassa on nyt siis kaksi isoa pakolaiskeskusta, joissa on yhteensä satoja pakolaisia. Kylän asukasmäärästä oli vuoden loppuun mennessä maahanmuuttajia jo ennestään 5 % väestöstä, eli noin tuhannen mamun luokkaa. Vaikka maahanmuuttovirasto on TAKAVARIKOINUT kunnan vuokra- asuntoyhtiöltä jo sata asuntoa pakolaisten käyttöön, podetaan kunnassa nyt kovaa lisääntyvää asuntopulaa. Nimittäin ne pakolaiset, jotka ovat saaneet turvapaikan, ja asuneet pakolaiskeskuksissa, haluavatkin nyt jäädä Kramforsiin asumaan ja kunnan pitäisi järjestää kaikille heille huoneisto. Eli puhutaan siis joistakin sadoista huoneistoista.
Ongelmahan on myös siinä, että Kramforsissa asuuu myös ihmisiä, joille pitäisi järjestää asuntoja; nuoria, opiskelijoita, yh- äippyleitä jne. Näyttää siltä, että Kramfors lienee joutumassa kusiseen tilanteeseen.
Asiaa ei helpottane myöskään se, että koko kunnassa on tänä päivänä 54 avointa työpaikkaa, joista suurin osa jollain tavalla tekemisissä pakolaisten kanssa, erilaisia virkamiehiä, jotka hoitavat pakolaisia. Joitakin insinöörin paikkoja löytyy, ja luonnollisesti koneinsinöörin toimet täytetäänkin hetimiten sopivalla pätevällä hakijalla.
http://www.arbetsformedlingen.se/4.38a41afd11d99fbdb65800016.html?T=kramfors
Kun maahanmuuttopiällikkö Tobias Billström vieraili viime syksynä Kramforsissa keskustelemassa ongelmista, ainakin työasiaan hänellä oli ratkaisu:
- Nythän, monesti hyvin korkeasti koulutettu, syyrialainen lääkäri joutuu venaileen 2,5 vuotta lääkärinlupaa ja se on aivan kohtuuttoman pitkä aika. Ainakin tälle tullaan tekemään jotain.
-----------------------------
Tilanne Kramforsissa on mennyt niin pahaksi, että työsuojeluviranomaiset kielsivät vartijoita työskentelemästä yksin. Pari pitää olla. Murtoja ja röyhkeitä varkauksia keskellä kirkasta päivää:
http://www.svt.se/nyheter/regionalt/mittnytt/kramfors-laglost-land
Ryöstöjä, ryöstöjä ja ryöstöjä:
http://www.allehanda.se/angermanland/kramfors/maskerade-ranare-slog-till-mot-time
http://www.allehanda.se/angermanland/kramfors/vapnat-ran-mot-butik-i-nyland
Muutamassa kälyisessä vuodessa Kramforsin kunnan piälliköt pilasivat koko kunnan niin, että ihmisten elämä on muuttunut jokapäiväiseksi taisteluksi pakolaisten kanssa.
Kun lukee näitä sotatilakatsauksia uutisia naapurimaastamme, miettii luonnollisesti kauanko Peppi Pitkätossun maa kestää tälläistä yhteiskuntaa ja keskinäistä luottamusta rapauttavaa meininkiä.
Juttelin jossain välissä parin Ruotsissa asuvan suomalaisen kanssa, jotka ovat asuneet siellä vuosikymmeniä ja he puistelivat päätään. Hieman ruotsalaisuus oli kuitenkin tarttunut eli antoivat pikemminkin ymmärtää toivovansa muutosta kuin puhuivat siitä avoimesti.
Ikävä kyllä, Ruotsi saattaa olla jo pisteessä, missä paluu johonkin normaaliin tilaan taitaa olla liian myöhäistä. Jos normaali tila ei sitten ole se, että levitetään punainen matto kohti taikaseinää...
Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvailla fiilistä niin se olisi: Surullista!
Surullista kaikkien kannalta, niin ruotsalaisten kuin kunnollisten maahanmuuttajienkin, tulevaisuuden, talouden ja näkymien suhteen.
Ruotsin tilanne kärjistyy jossain vaiheessa etnisiin puhdistuksiin, mutta mihin suuntaan, sitä en uskalla veikata.
Koulusta; Joko vanhemmat on täysin aatteen aivopesemiä tai umpitolloja että sallivat lapsensa jatkaa tuollaisessa koulussa.
Mun tulevat(toivottavasti!) lapset eivät tule viettämään hetkeään rikkaammassa kouluympäristössä, ja sen eteen tehdään kaikki mahdollinen ja mahdoton.
Aivokuolleen kunnan suurin sankari on rehtori Johan Johansson, parane pian.
Itsemurha ei ole ratkaisu maahanmuutto-ongelmiin, mitä siitä paavikin sanoisi.