QuoteEnsin puhe, sitten kirjoitus
Luku- ja kirjoitustaito plus kielitaito kymmenen kuukauden kurssilla? Taina Tammelin-Laineen mielestä lukutaidottomien maahanmuuttajien kieliopintojen tärkeysjärjestys pitäisi ajatella uusiksi.
...
Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen alussa kannattaa keskittyä käytännön asioihin, kuten erilaisten hakemuslomakkeiden täyttämiseen ja kirjoittamiseen sanelun pohjalta. Maahanmuuttajat tarvitsevat näitä taitoja jatkuvasti, joten oppimien hyödyt paljastuvat heti. Tarpeet vaihtelevat: 45-vuotiaan perheenäidin kirjalliset ja suulliset kielitaitotarpeet ovat toiset kuin 20-vuotiaalla poikamiehellä, jonka tavoitteena on suorittaa peruskoulu, hankkia ammatti ja saada työpaikka. Näitä yksilöllisiä eroja ei huomioida riittävästi tasapuolisuutta kunnioittavassa suomalaisessa päätöksenteossa.
Opettaja-lehti (http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut?juttuID=1408910683737)
Suomessa ollaan palattu vuosisatojen takaiseen tilanteeseen, jossa osa aikuisväestöstä on luku- ja kirjoitustaidotonta. Ja tätä vaan muina miehinä (tai pikemminkin naisina) katsellaan kuin vääjäämätöntä luonnonilmiötä.
Miksi tuo avuton sakki on Suomessa?
Eikö ymmärretä, että Suomea voi hyödyttää vain sellainen maahanmuuttaja, jota ei tarvitse kädestä paapoa tai opettaa tätä solmimaan kengännauhoja tai vetämään vesivessaa?
Eikö ymmärretä, että jos tänne haalitaan kehitysvammaisen tasolla olevaa kehitysmaa-ainesta, aiheutamme tälle maalle ja lapsillemme vain mittaamattoman kulun, taakan ja rikollisuuden?
Maahanmuuttaja siis tarvitsee Suomessa suomen kielen osaamista pääasiassa Kela-kaavakkeiden täytössä. Se on täysin ymmärrettävää. Jos ei ole töissä, ei opiskele, kaikki ystävät ja tutut ovat toisia maahanmuuttajia, seuraa viestimistä ainoastaan jihadistien sateliittitelevisiolähetyksiä ja suullista asiointia varten Kelassa ja virastoissa on tulkit valmiina, ei Suomeen kotoutumiseksi todellakaan tarvitse suomen kielitaitoa kuin kaavakkeiden täytössä. Yksilöllisten erojen huomioimiseksi olisi kuitenkin tehokkuuden kannalta, taloudellisesti ja inhimillisesti katsottuna järkevämpää, jos maahanmuuttajien ei tarvisisi opiskella kaavake suomea, vaan kaavakkeet voitaisiin tarjota heille heidän omalla kielellään. OAJ:n ja muiden mokutuksesta leipänsä ansaitsevien kannalta se tietenkin olisi kurjaa. Mutta tässä taloudellisessa tilanteessa on pakko säästää.
Kantasuomalaisten "yksilöllisten erojen huomioimiseksi" voitaisiin koulutusta heille muokata heidän elämäänsä sopivaan suuntaan. Äidinkielen tunnilla voitaisiin opettaa, miten vihapuheoikeudenkäynnissä tulee Illmannille vastata; matematiikan tunnilla voitaisiin laskea, kuinka suuri osa työn tuotoksesta suunnataan mokutukseen, kehitysapuun ja maahanmuuton kustannuksiin; ja biologian tunnilla voitaisiin kertoa, miksi mustaihoisilla on pitää olla erityisoikeuksia. Yksilöllisten yhteiskuntaopin- ja uskonnontuntien sisältöä en halua edes kuvitella.
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.02.2015, 20:03:26
Miksi tuo avuton sakki on Suomessa?
Eikö ymmärretä, että Suomea voi hyödyttää vain sellainen maahanmuuttaja, jota ei tarvitse kädestä paapoa tai opettaa tätä solmimaan kengännauhoja tai vetämään vesivessaa?
Eikö ymmärretä, että jos tänne haalitaan kehitysvammaisen tasolla olevaa kehitysmaa-ainesta, aiheutamme tälle maalle ja lapsillemme vain mittaamattoman kulun, taakan ja rikollisuuden.
Niin ja miettikää nyt sitäkin miltä
näistä tyypeistä itsestään tuntuu, kun he päätyvät jonnekin heidän näkökulmastaan käsittämättömän moderniin yhteiskuntaan, jossa he eivät sitten kykene toimimaan. Nämä ihmiset ihan varmasti turhautuvat, ja ymmärtävät itsekin että heistä ei ikinä tule oikein mitään. Jos taas heidät sijoitettaisiin jonnekin toiseen maahan, jonka yhteiskunnan kehityksen taso on lähempänä heidän lähtömaansa tasoa, niin heilläkin olisi realistiset saumat päästä mukaan yhteiskuntaan, täysivaltaisena osana sitä.
Vertailun vuoksi, jos avaruuskulttuurin lentävä lautanen sieppaisi minut Siriukseen, niin en usko hetkeäkään että pystyisin integroitumaan heikäläiseen yhteiskuntaan.
Quote from: sivullinen. on 19.02.2015, 20:17:53
Yksilöllisten erojen huomioimiseksi olisi kuitenkin tehokkuuden kannalta, taloudellisesti ja inhimillisesti katsottuna järkevämpää, jos maahanmuuttajien ei tarvisisi opiskella kaavake suomea, vaan kaavakkeet voitaisiin tarjota heille heidän omalla kielellään.
Lähdet nyt oletuksesta, että tulijat osaavat lukea ja kirjoittaa yhtään mitään kieltä. Somalien ja kai afgaanienkin kohdalla tämä on rohkea oletus.
Joskus näin Hakaniemessä erään toimiston ikkunassa ilmoituksen jossa kerrottiin että siinä toimistossa avustetaan hakemuslomakkeiden täytössä.
Quote from: Golimar on 19.02.2015, 20:31:30
Joskus näin Hakaniemessä erään toimiston ikkunassa ilmoituksen jossa kerrottiin että siinä toimistossa avustetaan hakemuslomakkeiden täytössä.
Suomi nousuun julkisen sektorin tukilappuja täyttelemällä!
Jotkut varmaan ihan tosissaan uskovat tuohon.
Mmmm. Lukemaan/kirjoittamaan opettamisessa on yleisesti ottaen kaksi tapaa:
Toinen niistä on KÄTS (kirjain-äänne-tavu-sana). Toinen on LPP (Lukemaan puhumisen perusteella). Kumpikin tuottaa aikalailla saman lopputuloksen eli luku- ja kirjoitustaidon. LPP taitaa kuitenkin tuottaa LU-KI erikoistapauksille yleensä paremman luetunymmärtämisen tason.
http://www.lukimat.fi/lukeminen/vanhemmalle/1-2-1-lukemaan-ja-kirjoittamaan-opettamisen-periaatteet (http://www.lukimat.fi/lukeminen/vanhemmalle/1-2-1-lukemaan-ja-kirjoittamaan-opettamisen-periaatteet)
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/7797/URN_NBN_fi_jyu-2006192.pdf?sequence=1 (https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/7797/URN_NBN_fi_jyu-2006192.pdf?sequence=1)
http://www.oph.fi/download/47269_lukiverkko.pdf (http://www.oph.fi/download/47269_lukiverkko.pdf)
Hieno homma että opetetaan lukemaan ja kirjoittamaan. Se, mikä tässä vähän tökkii on se, että johan tuossa tekstissäkin mainitaan tavoitteeksi "lomakkeiden täyttötaito". Toki tuossa LPP:ssä harjoitusmetodina on perinteiset sanelut ja siitähän tekstissä myös kerrottiin. Oletetaan nyt sitten kiltisti, että ne lomakkeet ovat vain harjoittelua ja sitten kun luku- ja kirjoitustaito on hallussa se kultamuna kuoriutuu ja ja ja... Ok. Menee liian paksuksi.
Quote from: Opettaja-lehtilukutaidottomien maahanmuuttajien kieliopintojen...
Näillä Suomi nousuun??
On hyödyllisiä maahanmuuttajia jotka tulevat tekemään töitä, eli työperäisiä mamuja. Sitten on tuo lohduton Afrikan-ja Lähi-idän moniongelmainen moniosaaja-porukka. Heidän ainoa funktionsa on olla ns OikeitaMaahanmuuttajia
TM, joita mokuttajat voivat suvaita ja hyysätä maailman tappiin asti.
Miksi päätäni alkoi taas särkemään? >:(
Quote from: Blanc73 on 20.02.2015, 11:34:36
Quote from: Opettaja-lehtilukutaidottomien maahanmuuttajien kieliopintojen...
Näillä Suomi nousuun??
On hyödyllisiä maahanmuuttajia jotka tulevat tekemään töitä, eli työperäisiä mamuja. Sitten on tuo lohduton Afrikan-ja Lähi-idän moniongelmainen moniosaaja-porukka. Heidän ainoa funktionsa on olla ns OikeitaMaahanmuuttajiaTM, joita mokuttajat voivat suvaita ja hyysätä maailman tappiin asti.
Miksi päätäni alkoi taas särkemään? >:(
Onhan ne hyödyllisiä ja työllistäviä OAJ:n jäsenille.
Quote from: Iloveallpeople on 19.02.2015, 19:54:51
45-vuotiaan perheenäidin kirjalliset ja suulliset kielitaitotarpeet ovat toiset kuin 20-vuotiaalla poikamiehellä, jonka tavoitteena on suorittaa peruskoulu, hankkia ammatti ja saada työpaikka. Näitä yksilöllisiä eroja ei huomioida riittävästi tasapuolisuutta kunnioittavassa suomalaisessa päätöksenteossa.
Sanoisivat vaan suoraan, että se perheenäiti tarvii kieltä tasan sen verran, että osaa ne tuet tulkin ja monikulttuuri-avustajan avulla hakea.
Päivääkään ei ole vanhusten pyllyjä pyyhkinyt, eikä tule niin tekemäänkään, ja kotonaan, missä 24/7 onkin, solkkaa silkkaa somalia...
Ja koska vielä kaiken tuon päälle, on älyllisesti haasteellinen, ei kannata tuhlata paukkuja häneen, vaan hakataan päätämme Karjalan mäntyyn sen sijaan tämän 20-vuotiaan poikamiehen kanssa.
Quote from: Dharma on 20.02.2015, 11:36:22Quote from: Blanc73 on 20.02.2015, 11:34:36Quote from: Opettaja-lehtilukutaidottomien maahanmuuttajien kieliopintojen...
Näillä Suomi nousuun??
On hyödyllisiä maahanmuuttajia jotka tulevat tekemään töitä, eli työperäisiä mamuja. Sitten on tuo lohduton Afrikan-ja Lähi-idän moniongelmainen moniosaaja-porukka. Heidän ainoa funktionsa on olla ns OikeitaMaahanmuuttajiaTM, joita mokuttajat voivat suvaita ja hyysätä maailman tappiin asti.
Miksi päätäni alkoi taas särkemään? >:(
Onhan ne hyödyllisiä ja työllistäviä OAJ:n jäsenille.
Dharma tarkoitti sanoa, että hyödyllisiä OAJ:lle, sen jäsenistöstä viis.
QuoteLuku- ja kirjoitustaito plus kielitaito kymmenen kuukauden kurssilla? Taina Tammelin-Laineen mielestä lukutaidottomien maahanmuuttajien kieliopintojen tärkeysjärjestys pitäisi ajatella uusiksi.
En tiedä, ketä Taina T-Laine mahtaa tarkoittaa näillä maahanmuuttajilla :flowerhat: mutta totean varmuuden vuoksi kuitenkin:
Hyvä ajatus! Minä taas ehdottaisin kieliopintojen tärkeysjärjestyksen aloitukseksi : 1. "Ensin työnteko elatuksen eteen".
Sitten puheen opettelu ja ymmärtäminen: 2. "Tänään tehdään töitä - saadaan ruokaa ja yösija!"
Lopuksi kirjoitustaidon harjoittelu: 3. "Minä haluan olla ahkera ja tehdä töitä ja ottaa vastuuta elämästäni!"