Näin Afrikassa. Poppamies saattaa maksaa jopa 67 000€ albiinosta.
Toiseus on arvossaan ja rikkaus albiinoparan omaisille.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1424226573447
"On mahdollista, että albiinolapsi on päätynyt noitatohtorien käsiin, vaikka joulukuussa Tansania kielsi noituuden juuri estääkseen vastaavan kaltaiset sieppaukset ja kidnappaukset. Noitatohtorit käyttävät albiinojen ruumiinosia taioissaan, ja ovat valmiita maksamaan albiinosta jopa 50 000 puntaa eli noin 67 000 euroa.
YK:n mukaan koko Afrikan mantereella on tapettu yli 70 albiinoa vuoden 2000 jälkeen. Viime elokuussa YK varoitti että albiinoita kohtaan tehdyt hyökkäykset tulevat yleistymään, sillä Tansaniassa pidetään loppuvuodesta vaalit. Monet poliitikot hakevat vaalionnea noitatohtorien vastaanotoilta".
Näin Afrikassa.
Mahtavatko tansanialaiset erottaa albiinon ja oikean valkonaaman toisistaan? Meinaan vaan, että voi tulla tukalat paikat täällä, kun monikulttuurinen onnela tulee valmiiksi ja suomentansanialaiset kampanjoivat vaaleissa...
Laajempi käsitys lääketieteestä?
Neekerit ovat rasisteja. Lisää rasisteja Suomeenkin, emme selviä ilman heitä. Rasisti on voimavara, rikkaus. Puhumattakaan heidän hienosta, vanhasta kulttuuristaan, jota ristiretkeläiset eivät ole tuhonneet. Oikea namupala!
Miten afrikkalaisilla riittää ihme summia yhteen sun toiseen asiaan?
67000 € on aika paljon. Jo 20000 € ihmissalakuljettajille on helevetin paljon.
Quote from: Leso on 18.02.2015, 12:20:28
Miten afrikkalaisilla riittää ihme summia yhteen sun toiseen asiaan?
67000 € on aika paljon. Jo 20000 € ihmissalakuljettajille on helevetin paljon.
Se on katsos se talouskasvu, "Afrikan nousu", mitä hesarikin on hehkuttanut. Ne rahat eivät valu köyhimmille, eivätkä edes toiseksi köyhimmille, vaan kerääntyvät lähelle huippua. Nigeriassakin jos vaikka perustat supermarketin, niin on kuulemma melkein "maan tapa" että jostakin hankitaan ensin sopiva vastasyntynyt lapsi, mielellään poikavauva, ja sitten noitatohtori joka sopivaa palkkiota vastaan uhraa tämän lapsen tulevan rakennustyömaan paikalla, uhriseremoniassa, ja sitten hautaa vauvan ruumiin maaperään. Tällä tavalla luonnon henget ovat kiitollisia arvokkaasta uhrista, ja siunaavat maaperää ja liikehanketta taloudellisella menestyksellä. Nigeriassakin on vahinkoraskauksia, teiniraskauksia, jne., ja osa niistä lapsista annetaan adoptoitaviksi. Osa adoptiotoimistoista sitten myy näitä eteenpäin noitatohtoreille. Ja sitten on myös bordelli-"vauvatehtaita" jotka tyydyttävät kysyntää.
En laittaisi pahakseni, jos albiinoafrikkalaiset saisivat turvapaikan Euroopasta, osa jopa Suomesta. Nyt tänne tulevat syötettäviksi heidän vainoajansa, se närästää.
Quote from: Leso on 18.02.2015, 12:20:28
Miten afrikkalaisilla riittää ihme summia yhteen sun toiseen asiaan?
67000 € on aika paljon. Jo 20000 € ihmissalakuljettajille on helevetin paljon.
Kehitysapurahoillahan gebardisuikat niitä alpoja ostelee takaamaan vaalimenestyksen.
Meidän syytä tämäkin, siinä missä terva ja muut.
Unohtui taas sarkasmivaroitus.
Unohtui myös ihmetellä lisää, että miten afrikkalaiset itse eivät ikuna ihmettele näitä summia asioista.
Afrikkalaisten älykkyysosamäärä - tarua vai totta?
Kukapa ei olisi vaarassa Afrikassa? Sellaista tahoa ei taida löytyäkkään...
Eihän summat kerro mitään suomalaiselle kansanedustajallekaan.
100 miljoonaa € on "huomattava summa" mutta 10 miljardia taas "ei juuri mitään".
Ihan sama vaikka olisi xx xxx €, koska ainoastaan numeroiden määrä rivillä tunnistetaan, ei mitä ne tarkoittavat.
100 miljoonaa on oletettavasti suurempi kuin 10 miljardia koska siinä on 3 numeroa.
Quote from: Leso on 18.02.2015, 13:07:48
Afrikkalaisten älykkyysosamäärä - tarua vai totta?
Sanoisin että keskimäärin totta.
Asiaan sanoi Juhantalo: Tämä albiinojahti on vain pienen pieni osa koko ongelmaa. Annan esimerkin Ugandasta: Joka ikinen rakennustyömaa "siunataan" jonkin sortin veriuhrilla, eli kun monttu on kaivettu siellä lahdataan jotain. Kanalla saa pikkuisen hyvää manaa, vuohella vähän enemmän. Lehmä onkin sitten jo kova peli ja sillä saa rakennukselle hyvää onnea kosolti.
Tuleeko kenellekään mieleen mikä voisi olla näissä kinkereissä vielä lehmääkin rajumpi rauta?
Joo. Poikalapsen veri. Tai sukuelimet. Tai molemmat. Tässä on syy siihen miksi aika usein näkyy ihan pieniä, alle vuoden ikäisiä lapsia korvakorujen kera. Lävistys korvassa kun kertoo witch doctoreille sen että lapsen verta on jo vuodatettu joten se ei kelpaa enää taikamenoihin.
Ugandassa katoaa vuosittain valtion oman kirjanpidon mukaan yli 3000 lasta. Kun tiedetään paikallisten kirjanpidon huolellisuus voidaan määrä aika huoletta puolitoistakertaistaa. Osa näistä päätyy ählämeille seksi- tahi muiksi orjiksi mutta paljon menee myös taikakaluiksi. Ihan oikeasti, pahimmillaan sairaaloiden synnytysosastoilta varastetaan lapsia joita ei koskaan sitten löydy.
Kuten noista rahasummista voi päätellä niin kyllä Afrikasta massimiehiä löytyy.
^ Tuntuu jo vähän kieroutuneelta likettää tuonsisältöistä tekstiä, mutta like on Bwanalle joka Afrikassa asuvana tietää näistä asioista meille kertoa.
Kammottava taikauskoinen manner!
Quote from: HDRisto on 18.02.2015, 13:17:01
Eihän summat kerro mitään suomalaiselle kansanedustajallekaan.
100 miljoonaa € on "huomattava summa" mutta 10 miljardia taas "ei juuri mitään".
Ihan sama vaikka olisi xx xxx €, koska ainoastaan numeroiden määrä rivillä tunnistetaan, ei mitä ne tarkoittavat.
100 miljoonaa on oletettavasti suurempi kuin 10 miljardia koska siinä on 3 numeroa.
Sait minut sotkuun nollien kanssa, vaikka en ole lapsi, afrikkalainen enkä kansanedustaja.
Ei niin kauan aikaa sitten kiistelin lapsen kanssa siitä, että montako nollaa tulee 37 miljoonaan. (Liittyi Kimi Räikkösen palkkasotkuihin, lähteenä Seiska.)
Lapsi tiesi, että miljoonassa on kuusi nollaa, mutta kuulema 37 miljoonassa seitsemän.
Quote from: Bwana on 18.02.2015, 13:22:47[...]
Euroopassakin oli muinoin tapana muurata linnojen, siltojen ynnä muiden sellaisten tärkeiden rakennelmien perustuksiin lapsi tai nainen, koska se oli uhri ja piti pahat henget poissa. Sikäli kuin minä tiedän, tästä tavasta luovuttiin jo ennen kristinuskoa, tai ainakin viimeistään siinä vaiheessa historiaa. Tapa siis korvattiin abstraktilla, puusta veistetyllä ihmishahmolla, jota voi (suoraan) verrata kristittyjen ehtoolliseen, jossa Kristuksen ruumis ja veri on korvattu öylätillä ja viinillä.
Tiedätte kyllä, mitä aioin tähän seuraavaksi kirjoittaa.
Quote from: Bwana on 18.02.2015, 13:22:47
Quote from: Leso on 18.02.2015, 13:07:48
Afrikkalaisten älykkyysosamäärä - tarua vai totta?
Sanoisin että keskimäärin totta.
Asiaan sanoi Juhantalo: Tämä albiinojahti on vain pienen pieni osa koko ongelmaa. Annan esimerkin Ugandasta: Joka ikinen rakennustyömaa "siunataan" jonkin sortin veriuhrilla, eli kun monttu on kaivettu siellä lahdataan jotain. Kanalla saa pikkuisen hyvää manaa, vuohella vähän enemmän. Lehmä onkin sitten jo kova peli ja sillä saa rakennukselle hyvää onnea kosolti.
Tuleeko kenellekään mieleen mikä voisi olla näissä kinkereissä vielä lehmääkin rajumpi rauta?
Joo. Poikalapsen veri. Tai sukuelimet. Tai molemmat. Tässä on syy siihen miksi aika usein näkyy ihan pieniä, alle vuoden ikäisiä lapsia korvakorujen kera. Lävistys korvassa kun kertoo witch doctoreille sen että lapsen verta on jo vuodatettu joten se ei kelpaa enää taikamenoihin.
Ugandassa katoaa vuosittain valtion oman kirjanpidon mukaan yli 3000 lasta. Kun tiedetään paikallisten kirjanpidon huolellisuus voidaan määrä aika huoletta puolitoistakertaistaa. Osa näistä päätyy ählämeille seksi- tahi muiksi orjiksi mutta paljon menee myös taikakaluiksi. Ihan oikeasti, pahimmillaan sairaaloiden synnytysosastoilta varastetaan lapsia joita ei koskaan sitten löydy.
Kuten noista rahasummista voi päätellä niin kyllä Afrikasta massimiehiä löytyy.
Meille on myös annettu ymmärtää että tämmöiset taikauskoisuudet jäävät muiden "ikävien asioiden" muassa aina rajalle, kun noista maista saapuu väkeä "rikastuttamaan kulttuuriamme".
Kaikista tulee tasavertaisia skandinaaveja, kunhan vain pääsevät rajan yli ja osaavat sanoa "asylum, asseilum" tai jotain vastaavaa.
Quote from: Leso on 18.02.2015, 13:34:27
Tiedätte kyllä, mitä aioin tähän seuraavaksi kirjoittaa.
Suoraan sanottuna en, et ole niin helposti tulkittava persoona ajatuksenjuoksultasi. Pistä yksäriin, jos ei sovi ketjuun.
Quote from: Emo on 18.02.2015, 13:38:19
Quote from: Leso on 18.02.2015, 13:34:27
Tiedätte kyllä, mitä aioin tähän seuraavaksi kirjoittaa.
Suoraan sanottuna en, et ole niin helposti tulkittava persoona ajatuksenjuoksultasi. Pistä yksäriin, jos ei sovi ketjuun.
Otan riskin ja kirjoitan auki. Mahdollisimman nätisti.
On kulttuureita, jotka eivät pysty ajattelemaan tai tekemään asioita abstraktilla tasolla.
Kyllä sinä kristittynä ymmärrät, ettei ehtoollinen ole
oikeasti Kristuksen ruumista ja verta, vaan sen
vertauskuva. Toistan: on kulttuureita, jotka eivät tällaiseen älylliseen ajatteluun pysty.
Oma, vertauskuvallinen kysymykseni oli "afrikkalaisten älykkyysosamäärä - tarua vai totta".
Bwana vastasi siihen.
Kyllä sinä tiedät yhtä lailla, mikä sen homman nimi on.
Afrikkalaisten älykkyysosamäärä ei riitä.
Kun aikanaan Yhdysvalloissa presidentiksi halunnut Ronald Reagan väitti että veronalennukset kaikkein rikkaimmille "valuvat alaspäin" myös vähempiosaisille niin kilpakumppani George Bush tokaisi että tämä on "voodoo-taloustiedettä". Afrikassa on näköjään ihan oma versionsa tästä, kehitysapu yms. ei menekkään kaikkein köyhimmille vaan rikkaimmille, ja osa siitä sitten valuu voodoo-noitatohtoreille. :(
Quote from: Bwana on 18.02.2015, 13:22:47
Joo. Poikalapsen veri. Tai sukuelimet. Tai molemmat. Tässä on syy siihen miksi aika usein näkyy ihan pieniä, alle vuoden ikäisiä lapsia korvakorujen kera. Lävistys korvassa kun kertoo witch doctoreille sen että lapsen verta on jo vuodatettu joten se ei kelpaa enää taikamenoihin.
Osa näistä uhreista jää muuten henkiin ilman elimiään:
'I was forced to kill my baby'
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/1899609.stm
Quote from: Nuivake on 18.02.2015, 13:36:13
Meille on myös annettu ymmärtää että tämmöiset taikauskoisuudet jäävät muiden "ikävien asioiden" muassa aina rajalle, kun noista maista saapuu väkeä "rikastuttamaan kulttuuriamme".
Kaikista tulee tasavertaisia skandinaaveja, kunhan vain pääsevät rajan yli ja osaavat sanoa "asylum, asseilum" tai jotain vastaavaa.
Länsimaissahan epäillään tapahtuneen myös tällaisia muti-murhia:
https://en.wikipedia.org/wiki/Adam_%28murder_victim%29#Linked_cases
London Witchcraft Murder Traced to Africa Child Trade
http://news.nationalgeographic.com/news/2005/02/0210_020510_tv_witchcraft_2.html
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2146789/How-criminologist-probing-ritual-boy-Thames-murder-confront-personal-tragedy-daughters-mysterious-death-Africa.html
Quote from: Skeptikko on 18.02.2015, 14:18:31
Quote from: Bwana on 18.02.2015, 13:22:47
Joo. Poikalapsen veri. Tai sukuelimet. Tai molemmat. Tässä on syy siihen miksi aika usein näkyy ihan pieniä, alle vuoden ikäisiä lapsia korvakorujen kera. Lävistys korvassa kun kertoo witch doctoreille sen että lapsen verta on jo vuodatettu joten se ei kelpaa enää taikamenoihin.
Osa näistä uhreista jää muuten henkiin ilman elimiään:
'I was forced to kill my baby'
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/1899609.stm
Kyllä vaan. Useinhan näihin liittyy vielä kannibalistisia piirteitäkin. Näistä on joskus tullut kirjoiteltua mm. Veikko Huovisen "Rasvamaksa"-ketjuun. Referoin vain sen verran tähän että näille olemassa oleville kuvottaville käytänteille irvaileminen/niiden saattaminen naurunalaiseksi katsotaan olevan nykyään rasismia. Tuossa se ketju:
http://hommaforum.org/index.php/topic,64855.msg889152.html#msg889152 (http://hommaforum.org/index.php/topic,64855.msg889152.html#msg889152)
Ja kuten Skeptikko tuossa yllä kertoo, on näitä murhia tosiaan jo tapahtunut Euroopassakin. Viime vuonna Lontoosta löytyi yli kuusisataa Ugandasta kadonnutta lasta/nuorta. Olivat lähinnä orjuutta vastaavissa oloissa ja kukaan ei tiennyt montako päätä pelkästään sinne oli rahdattu. Niin uskomatonta kuin se onkin on noita lapsia ilmeisen helpohkoa kuitenkin kuljetella maailmalle. Toiseen suuntaan Englannista kulkee sitten varastettuja Range Rovereita sun muuta.
Quote from: Leso on 18.02.2015, 13:50:24
Oma, vertauskuvallinen kysymykseni oli "afrikkalaisten älykkyysosamäärä - tarua vai totta".
Bwana vastasi siihen.
Kyllä sinä tiedät yhtä lailla, mikä sen homman nimi on.
Afrikkalaisten älykkyysosamäärä ei riitä.
Oma näkemykseni on, että pelkkä alhaisempi älykkyys ei selitä noin demonista menoa. Tarvitaan myös niitä demoneita.
Lainaus Lesolta.
"Lapsi tiesi, että miljoonassa on kuusi nollaa, mutta kuulema 37 miljoonassa seitsemän".
Poliisiautossa on yleensä 2 nollaa, rallikisoissa esi-autossa 6 tai 4. Ei se niin helppoa ole. :P
Quote from: Emo on 18.02.2015, 12:56:16
En laittaisi pahakseni, jos albiinoafrikkalaiset saisivat turvapaikan Euroopasta, osa jopa Suomesta. Nyt tänne tulevat syötettäviksi heidän vainoajansa, se närästää.
Albiinoja on kymmeniä tuhansia. On täysin mahdotonta alkaa tuomaan heidät perheineen Eurooppaan. Albiino nimittäin ei pärjää ilman huoltajaa joten maahanmuutto perheen kanssa on lähes välttämätöntä.
Quote from: HDRisto on 18.02.2015, 14:41:55
Lainaus Lesolta.
"Lapsi tiesi, että miljoonassa on kuusi nollaa, mutta kuulema 37 miljoonassa seitsemän".
Poliisiautossa on yleensä 2 nollaa, rallikisoissa esi-autossa 6 tai 4. Ei se niin helppoa ole. :P
Elä hupaja. 37 miljoonaa viittasi Kimi Räikkösen saataviin tallilta. Rahhaa. :P
Quote from: Totti on 18.02.2015, 14:43:04
Quote from: Emo on 18.02.2015, 12:56:16
En laittaisi pahakseni, jos albiinoafrikkalaiset saisivat turvapaikan Euroopasta, osa jopa Suomesta. Nyt tänne tulevat syötettäviksi heidän vainoajansa, se närästää.
Albiinoja on kymmeniä tuhansia. On täysin mahdotonta alkaa tuomaan heidät perheineen Eurooppaan. Albiino nimittäin ei pärjää ilman huoltajaa joten maahanmuutto perheen kanssa on lähes välttämätöntä.
Afrikasta tulee Eurooppaan satoja tuhansia ellei miljoonia, ja osa perheiden kanssa, ja albiino on helppo poimia joukosta. Tulkoot perheensä kanssa. Turvapaikat ovat vainotuille.
Quote from: Emo on 18.02.2015, 14:37:44
Oma näkemykseni on, että pelkkä alhaisempi älykkyys ei selitä noin demonista menoa. Tarvitaan myös niitä demoneita.
Joo. Se on niin jännää että ne terävätkin (joita siis on kanssa valtavia määriä, jo väkiluvusta johtuen. Tuo afrikkalainen "äly" on kanssa vähän vaikea juttu. Paikalliset ovat äärettömän teräviä ratkaisemaan useita käytännön ongelmia kun "mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy". Joskus noissa kyllä mennään sitten jo ihan naurettavuuksiinkin ja tuolla näppäryydellä aiheutetaan ihan uusia pulmia. Kolikon kääntöpuolena kun on se analyyttisyyden/logiikan tajun puute. Ja sitten ovat ne mopoilijat, jotka kantavat kaatuneesta bensarekasta kypärillään gasoa moottoripyörilleen ja palavat muumioiksi kun bensahöyryt saavuttavat rekan kuuman pakosarjan...) uskovat noihin jujuihin. Jopa paikalliset pastorit, kirkkokunnasta riippumatta, uskovat witchcraftiin. Se on sitä rikkaampaa kulttuuria.
Quote from: Emo on 18.02.2015, 14:51:12

Pääsevät näyttelemään valkaistuja veljiä Iron Sky ver2. Työperäisiä, nou problem.
(Robert Downey jr. taas tummennutti itsensä filkassa "Tropic Thunder". Ei ihan Nobel- tai Oscar-tason raina, mutta hupaisia ilmeitä ja viittauksia huomattavasti parempiin aikaansaannoksiin).
Quote from: Emo on 18.02.2015, 14:51:12
Quote from: Totti on 18.02.2015, 14:43:04
Quote from: Emo on 18.02.2015, 12:56:16
En laittaisi pahakseni, jos albiinoafrikkalaiset saisivat turvapaikan Euroopasta, osa jopa Suomesta. Nyt tänne tulevat syötettäviksi heidän vainoajansa, se närästää.
Albiinoja on kymmeniä tuhansia. On täysin mahdotonta alkaa tuomaan heidät perheineen Eurooppaan. Albiino nimittäin ei pärjää ilman huoltajaa joten maahanmuutto perheen kanssa on lähes välttämätöntä.
Afrikasta tulee Eurooppaan satoja tuhansia ellei miljoonia, ja osa perheiden kanssa, ja albiino on helppo poimia joukosta. Tulkoot perheensä kanssa. Turvapaikat ovat vainotuille.
No on siinäkin logiikka.
Albiinojahan syntyy koko ajan lisää, se on perinnöllistä ja siihen liittyy kroonisia sairauksia. Yksi albiino rasittaisi siis julkista sektoria huomattavasti Euroopassa koska he olisivat koko elämänsä läpi jonkinlaisen hoidon tarpeessa. Samalla albiinon suku jäisi Suomen veronmaksajien elätettäväksi, myös sen jälkeen kun albiino itse on kuollut ja turvapaikkaveruke on lakannut olemasta.
Jos yhdelle tällaiselle ryhmälle avataan portit Eurooppaan vainon perusteella, niin kaiketi muillekin pitäisi sallia samoin verukkein pääsy Eurooppaan. Mieleen tulee Afrikan homot, kristityt ja noitavainoa kokevat. Lista on pitkä ja määrä kasvaa nopeasti kymmeniin miljooniin.
Tämä on ongelma, jonka Tansanian pitää itse hoitaa. Suomi voisi mahdollisesti kehitysmaa-avun puitteissa avustaa albiinoja paikan päällä sekä tukea sitä valistusta mitä paikan päällä jo tehdään.
Quote from: Bwana on 18.02.2015, 14:55:03
Quote from: Emo on 18.02.2015, 14:37:44
Oma näkemykseni on, että pelkkä alhaisempi älykkyys ei selitä noin demonista menoa. Tarvitaan myös niitä demoneita.
Joo. Se on niin jännää että ne terävätkin (joita siis on kanssa valtavia määriä, jo väkiluvusta johtuen. Tuo afrikkalainen "äly" on kanssa vähän vaikea juttu. Paikalliset ovat äärettömän teräviä ratkaisemaan useita käytännön ongelmia kun "mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy". Joskus noissa kyllä mennään sitten jo ihan naurettavuuksiinkin ja tuolla näppäryydellä aiheutetaan ihan uusia pulmia. Kolikon kääntöpuolena kun on se analyyttisyyden/logiikan tajun puute. Ja sitten ovat ne mopoilijat, jotka kantavat kaatuneesta bensarekasta kypärillään gasoa moottoripyörilleen ja palavat muumioiksi kun bensahöyryt saavuttavat rekan kuuman pakosarjan...) uskovat noihin jujuihin. Jopa paikalliset pastorit, kirkkokunnasta riippumatta, uskovat witchcraftiin. Se on sitä rikkaampaa kulttuuria.
Juu, itselläni oli ensimmäiset 6kk ihmetysten aikaa, loput 4 vuotta menikin sitten rutiinilla. Ilmeisesti neekeröidyin. Elpyminen takaisin ihmiseksi kestikin sitten vuosia. Ex-pomoni juuri Lagosista kyseli "lähekkö keikalle, olis duunia tekijälle". Vastasin että suonet päässä ei kestä enää verenpaineen nousua ja on kiva nukkua ilman painajaisia ja toinen silmä auki, aion edes jotenkin terveenä eläkkeelle. Sanoi ottavansa keväämmällä uudestaan yhteyttä kunhan ajatus muhii..
http://www.kristitynfoorumi.fi/karismania%20afrikka.html
Tässä afrikkalaiset perinteiset noitatohtorit tulevat kuvaan mukaan. He ovat ihmisiä, joilla on mystisiä voimia päästä näiden kahden tason läpi. He kertovat meille mitä tulee tehdä, jotta miellyttäisimme esi-isien henkiä. He myös sitovat demoneita puolestamme mm. transsitilan, tanssien ja suitsutusten avulla. Siksi ihminen, jolla on jatkuva sairaus, joka on työtön, joka ei löydä puolisoa tai jolla ei ole lapsia, jonka yritys ei menesty, ym. menee noitatohtorin luo, jolla yksin on avaimet henkimaailmaan. Henkilölle sanotaan, että häntä estää joko joku kuollut ihminen tai paha henki. Toisinaan tämä vihollinen voi olla myös elossa oleva ihminen. Syy miksi tällä ihmisellä on mystinen valta ylitsesi on, että hän on kytkeytynyt jompaan kumpaan henkitasoon mutta sinä et ole. Voimallisen noitatohtorin avulla voit päihittää hänet noissa henkimaailmoissa ja Jumalan siunaus voi taas vuotaa elämääsi. Niin tai näin, noitatohtorin voima ei ole siinä, että hän selittäisi totuutta vaan päinvastoin, hän edustaa mieletöntä kiihkoa. Hänen otteensa ihmismieliin perustuu mystiseen olemukseen, kykyyn syrjäyttää järkevä ajattelu ja vapautuksen julistamiseen. Tietenkään tämä ei ole koskaan ilmaista. Hänen palveluksistaan pitää maksaa.
Quote from: Totti on 18.02.2015, 15:25:26
Quote from: Emo on 18.02.2015, 14:51:12
Afrikasta tulee Eurooppaan satoja tuhansia ellei miljoonia, ja osa perheiden kanssa, ja albiino on helppo poimia joukosta. Tulkoot perheensä kanssa. Turvapaikat ovat vainotuille.
No on siinäkin logiikka.
Albiinojahan syntyy koko ajan lisää, se on perinnöllistä ja siihen liittyy kroonisia sairauksia. Yksi albiino rasittaisi siis julkista sektoria huomattavasti Euroopassa koska he olisivat koko elämänsä läpi jonkinlaisen hoidon tarpeessa. Samalla albiinon suku jäisi Suomen veronmaksajien elätettäväksi, myös sen jälkeen kun albiino itse on kuollut ja turvapaikkaveruke on lakannut olemasta.
Jos yhdelle tällaiselle ryhmälle avataan portit Eurooppaan vainon perusteella, niin kaiketi muillekin pitäisi sallia samoin verukkein pääsy Eurooppaan. Mieleen tulee Afrikan homot, kristityt ja noitavainoa kokevat. Lista on pitkä ja määrä kasvaa nopeasti kymmeniin miljooniin.
Tämä on ongelma, jonka Tansanian pitää itse hoitaa. Suomi voisi mahdollisesti kehitysmaa-avun puitteissa avustaa albiinoja paikan päällä sekä tukea sitä valistusta mitä paikan päällä jo tehdään.
Tiedän albinismin ja mitä siihen liittyy. Logiikka on siinä, että turvapaikka on vainottua varten. Albiino on helpompi erottaa joukosta kuin vaikka homo. Turvapaikkaa ei voida albiinolta kieltää koska homotkin ovat vainottuja. Homolla on mahdollisuus piilottaa taipumuksensa, albiinolla ei. Albiino menee siis homon ohi tässä minun logiikassani.
Ja kun niitä turvapaikkoja nyt kuitenkin myönnetään, niin olisi suotavaa että niitä myönnettäisiin vainotuille, ei vainoajille.
Quote from: Emo on 18.02.2015, 15:42:48
Logiikka on siinä, että turvapaikka on vainottua varten. Albiino on helpompi erottaa joukosta kuin vaikka homo. Turvapaikkaa ei voida albiinolta kieltää koska homotkin ovat vainottuja. Homolla on mahdollisuus piilottaa taipumuksensa, albiinolla ei. Albiino menee siis homon ohi tässä minun logiikassani.
Varsinaista logiikkaa onkin.
Miten albiinosta näkee onko hän vainottu vai ei?
Eihän kaikki Tansanian albiinot suinkaan ole päätymässä poppamiehen pataan. Tansaniassa on myös paljon albiinoja, joita ei vainota tai vaino on korkeintaan potentiaalinen. Sama pätee vaikka homoihin tai kristittyihin. Joitain vainotaan joitain ei.
Potentiaalinen vaino, siis riski sitä, että voi tulla vainotuksi, ei voi olla turvapaikan syy. Sellainen lähtökohtahan sisältäisi vähintään satoja miljoonia ihmisiä.
Tälläkin hetkellä albiinot ovat oikeutettuja hakemaan turvapaikkaa lännestä siinä missä homotkin. Löytyykö siihen perusteita riippuu sitten mitä todistusaineistoa albiino pystyy esittämään pyynnölleen. Pelkkä ihonväri ei riitä perusteluksi.
Entäs kun muslineekeri panee suomalaisen valkovalaan paksuksi ja syntyy mulatti.
Usein vievät/ryöstävät lapsen kotimaahansa "oppia" saamaan.
Kuinkahan heidän käy? Suku/klaani/naapurit.
Luonto on kummallinen. Tansaniassa (-91) huoltsikalla Njombessa oli nuorehko nainen. Niin pikimusta kuin ihminen olla voi. Ei siinä mitään, mutta kroppa ja kasvojen piirteet kuin eurooppalaisella ja kirkkaan siniset silmät.
Kumma ettei ollut joutunut taikakaluksi.
Viikonlopulla haen maalta dia-arkiston, saattaa olla että kuvakin löytyy.
Saattaa löytyä Pak-Afg kuviakin -95 -97, luulin hukanneeni 2* Contax 139 kameraani. Noh toinen on paskana (tapahtumat Peshawarissa) , toinen näköjään toimii. Laatu maksaa. Paitsi käteni.. vapisee.. rikkaus..
Quote from: Totti on 18.02.2015, 15:58:39
Miten albiinosta näkee onko hän vainottu vai ei?
Eihän kaikki Tansanian albiinot suinkaan ole päätymässä poppamiehen pataan. Tansaniassa on myös paljon albiinoja, joita ei vainota tai vaino on korkeintaan potentiaalinen. Sama pätee vaikka homoihin tai kristittyihin. Joitain vainotaan joitain ei.
Potentiaalinen vaino, siis riski sitä, että voi tulla vainotuksi, ei voi olla turvapaikan syy. Sellainen lähtökohtahan sisältäisi vähintään satoja miljoonia ihmisiä.
Tälläkin hetkellä albiinot ovat oikeutettuja hakemaan turvapaikkaa lännestä siinä missä homotkin. Löytyykö siihen perusteita riippuu sitten mitä todistusaineistoa albiino pystyy esittämään pyynnölleen. Pelkkä ihonväri ei riitä perusteluksi.
Poppamiehen padastako albiinojen pitää sinun mielestäsi turvapaikanhakuun kiivetä?
Johnny Winterkin (myös veljensä Edgar) oli albinisminsa vuoksi vainottu ja kiusattu, ja hän sentään asui Texasissa eli sivistyneessä lännessä :P
Johnny & Edgar Winter Together - Rock & Roll Medley
https://www.youtube.com/watch?v=zPbHWvVoPKs
Albiino on vainottu ihonvärinsä tähden, joten jos ihonväri riittää vainon syyksi niin riittää se turvapaikan perusteeksikin.
Quote from: Leso on 18.02.2015, 12:20:28
Miten afrikkalaisilla riittää ihme summia yhteen sun toiseen asiaan?
67000 € on aika paljon. Jo 20000 € ihmissalakuljettajille on helevetin paljon.
Kyllähän mustilla veljillämme rahaa on.
On rahaa sotimiseen. On rahaa gepardihattuihin. On rahaa murhauttaa valkoihoisia. On rahaa maksaa ihmiskauppiaille. Ruokaan ei tosin ole rahaa, mutta sehän ei haittaa, koska valkoinen mies hoitaa sen maksamisen.
^ Tuli tuosta vähän kusetettu olo :(
Miten nuo älykkyydeltään keskimäärin heikommin pisteytyvät onnistuvat meitä valkoisia noin hyvin hyödyntämään? Olemmeko me valkoiset heitä tyhmempiä?
Vai olemmeko me vain niin omahyväisiä, että se hipoo jo suurta typeryyttä?
Quote from: Emo on 18.02.2015, 19:32:12

Emmehän toki ole tyhmempiä, hyväuskoisempia kyllä. Ja se riittää tuhoomme.
Quote from: HDRisto on 18.02.2015, 16:08:34Luonto on kummallinen. Tansaniassa (-91) huoltsikalla Njombessa oli nuorehko nainen. Niin pikimusta kuin ihminen olla voi. Ei siinä mitään, mutta kroppa ja kasvojen piirteet kuin eurooppalaisella ja kirkkaan siniset silmät.
Minäkin olen nähnyt sinisilmäisiä mustia Afrikassa. Aina tosin ei voi olla varma, onko kyse oikeasta väristä vai piilolinsseistä.
(http://resources3.news.com.au/images/2015/02/17/1227222/057799-2f13d88c-b5f3-11e4-89a7-658c9eaa89c0.jpg)
QuoteMinäkin olen nähnyt sinisilmäisiä mustia Afrikassa.
Ja mitä enemmän mustia saadaan Suomeen, sitä enemmän täälläkin nähdään mustasilmäisiä suomalaisia.
( sori, oli pakko. Tai ainakin melkein. )
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.02.2015, 19:42:18
Quote from: Emo on 18.02.2015, 19:32:12
^ Tuli tuosta vähän kusetettu olo :(
Miten nuo älykkyydeltään keskimäärin heikommin pisteytyvät onnistuvat meitä valkoisia noin hyvin hyödyntämään? Olemmeko me valkoiset heitä tyhmempiä?
Vai olemmeko me vain niin omahyväisiä, että se hipoo jo suurta typeryyttä?
Emmehän toki ole tyhmempiä, hyväuskoisempia kyllä. Ja se riittää tuhoomme.
Hyväuskoisuus on mielestäni yhden lajin tyhmyyttä.
Ulkoasiainministeriö tietää kertoa, että
QuoteTansania on Suomen pitkäaikaisin kehitysyhteistyön kumppanimaa ja suurin kehitysyhteistyövarojen vastaanottaja. Tansanian näkökulmasta Suomi on kuitenkin nykyisin pieni avunantaja. Suomen kahdenvälinen tuki Tansanialle vuonna 2014 on 31 miljoonaa euroa. http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=66925 (http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=66925)
Linkin kautta pääsee myös kehitysyhteistyön maaohjelmaan, jonka mukaan yksi päätavoitteista Tansaniassa on "hyvä hallinto" ja "tasavertaiset julkiset palvelut".
Herääkin kysymys: jos paikalliset poliitikot alkavat vierailla albiinoja uhraavilla noitatohtoreilla vaalien lähestyessä, miten mielekästä koko touhu on? Miten paljon Tansaniaan pitäisi upottaa rahaa ja työtä, jotta edes maan eliitti alkaisi toimia "kehittyneesti"?
Ei tähän kai ole mitään vastausta. Kaivetaan kuvetta ja odotellaan. Aika voi käydä pitkäksi.
QuoteMiten paljon Tansaniaan pitäisi upottaa rahaa ja työtä, jotta edes maan eliitti alkaisi toimia "kehittyneesti"?
Rahalla ei voi ostaa evoluutiota.
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.02.2015, 19:27:13
Quote from: Leso on 18.02.2015, 12:20:28
Miten afrikkalaisilla riittää ihme summia yhteen sun toiseen asiaan?
67000 € on aika paljon. Jo 20000 € ihmissalakuljettajille on helevetin paljon.
Kyllähän mustilla veljillämme rahaa on.
On rahaa sotimiseen. On rahaa gepardihattuihin. On rahaa murhauttaa valkoihoisia. On rahaa maksaa ihmiskauppiaille. Ruokaan ei tosin ole rahaa, mutta sehän ei haittaa, koska valkoinen mies hoitaa sen maksamisen.
Tätä liipaten eilinen kokemukseni Tapiolan ärrällä seinäpelin viereltä.
Mamu, kurdi/irakilainen tmv. takana puheli englanniksi lukuisia puheluja;
- 8400 tulee juuri tililleni
- tottakait lähetän heti 1300
- lähetän heti 3000 kun saan tililleni 8400
- pienemmistä summista puhuivat myös
Kalliksi tuli mulle koska halusin kuunnella rahansiirroista. (20e piti satsata seinäpeliin ollakseni kuulolla ja tottakait hävisin :'( mutta oli hintansa väärtti!)
Respekstiä Patelle! Hyvää työtä!
Ei ole helppoa (eikä halpaa) salakuunnella ulkkisten puheluita.
Että koita siinä olla muka ollakses, pelata ja samalla saada sönkötyksestä selkoa.
Leso:"Ei ole helppoa (eikä halpaa) salakuunnella ulkkisten puheluita."
Oli muuten helppoa kovaäänistä metrin päässä olevaa koilottajaa.
Onkos muka salakuuntelua? (Noh, ehkä se, että latasin 20e lissää pelikoneeseen enkä toimettomana jäänyt kuunteluun)
Kaapattu albiinopoika löydettiin silvottuna
Aseistettu jengi kaappasi pojan äidiltään. Poliisi löysi 1-vuotiaan myöhemmin kuolleena.
Tansaniassa kuohuttaa jälleen tapaus, jossa albiinolapsi on löydetty julmasti surmattuna. Maan noitatohtorit pitävät albiinojen ruumiinosia suuressa arvossa, sillä niiden uskotaan tuottavan onnea.
Aseistettu jengi kaappasi 1-vuotiaan pojan perheen kotoa sunnuntaina Tansanian Geitan alueella. Keskiviikkona poliisi kertoi löytäneensä lapsen silvotun ruumiin.
Epäiltyjä ei ole vielä saatu kiinni, mutta poliisi on pidättänyt lapsen isän, joka oli lähistöllä pojan katoamisaikaan.
Pojan kaksi sisarusta ovat nyt poliisin suojeluksessa. He ovat myös albiinoja. Lasten äiti makaa sairaalassa kriittisessä tilassa, sillä häntä viillettiin viidakkoveitsellä kaappauksen yhteydessä.
Poika oli jo toinen albiinolapsi kahden kuukauden sisällä, joka kaapattiin Tansanian järvialueella. 4-vuotias tyttö kidnapattiin joulukuussa, eikä häntä ole vieläkään löydetty.
1-vuotias murhattiin vain kuukausi sen jälkeen, kun maan hallitus ilmoitti kieltävänsä noitatohtoreiden toiminnan. Paikallisia parantajia syytetään rohkaisevan hyökkäyksiä albiinoja kohtaan.
(...)
YK on varoittanut, että vuosi 2015 saattaa olla erityisen vaarallinen Tansanian albiinoille tulevien vaalien takia. Asiantuntijat uskovat, että politiikoiksi halajavat ovat alttiita hakemaan apua perinteisiltä parantajilta ja noitatohtoreilta
(...)
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015021919225115_ul.shtml
ei tartte ihmetellä miksi afrikka pysyy kivikaudessa
QuoteAlbiinonaisen murhanneet tuomittiin kuolemaan Tansaniassa
Taikauskoisuuden takia Tansaniassa on murhattu kymmeniä albiinoja.
Albiinonaisen murhanneet neljä ihmistä on tuomittu kuolemaan Tansaniassa, kertoo BBC. Oikeuden mukaan nelikko surmasi 22-vuotiaan naisen Tansanian kaakkoisosassa vuonna 2008. Yksi tuomituista oli uhrin aviomies.
Murhan syynä oli Tansaniassa edelleen sitkeästi elävä uskomus, jonka mukaan albiinojen ruumiinosista tehtävät uuteet tai esineet tuottavat onnea.
Noitatohtorit maksavat tappajille huomattavia summia albiinojen ruumiinosista. Punaisen Ristin mukaan poppamiehet maksavat albiinoruumiista vajaat 70 000 euroa.
Aiemmin kuluvalla viikolla Tansanian presidentti Jakaya Kikwete julisti, että viranomaiset aikovat lopettaa taikauskoisuudesta johtuvat albiinojen murhat.
Joitakin viikkoja sitten Tansaniassa tapettiin yksivuotias albiinopoika. Tämän vuosituhannen aikana Tansaniassa on murhattu ainakin 75 albiinoa.
Geitan kaupungissa olevan tuomioistuimen antamia kuolemantuomioita ei välttämättä laiteta täytäntöön - Tansaniassa ei ole teloitettu kuolemaantuomittuja yli 20 vuoteen.
http://yle.fi/uutiset/albiinonaisen_murhanneet_tuomittiin_kuolemaan_tansaniassa/7848753 (http://yle.fi/uutiset/albiinonaisen_murhanneet_tuomittiin_kuolemaan_tansaniassa/7848753)
Quote from: Taikakaulin on 05.03.2015, 21:39:27
QuoteNoitatohtorit maksavat tappajille huomattavia summia albiinojen ruumiinosista. Punaisen Ristin mukaan poppamiehet maksavat albiinoruumiista vajaat 70 000 euroa.
Minä olen kuvitellut että Afrikassa on köyhää, mutta olin siis väärässä? Olisi minullakin varaa soitella selvännäkijäpuhelimiin, 7 euroa minuutti, mutta minulla ei olisi kyllä varaa pistää 70 tuhatta euroa johonkin taikakaluihin.
Quote
Joitakin viikkoja sitten Tansaniassa tapettiin yksivuotias albiinopoika. Tämän vuosituhannen aikana Tansaniassa on murhattu ainakin 75 albiinoa.
Eli siis kuluneiden 15 vuoden aikana maassa on ostettu taikakaluja ainakin 5,25 miljoonalla eurolla, eli ainakin 300 000 eurolla joka vuosi. Ei kai Suomi vain anna tuonnekin kehitysapua, tai ole antanut viimeisten 15 vuoden aikana. Miettikääs, meidän velkarahalla on ostettu joltakin lapselta kurkku auki ja penska amuleteiksi. :-\
Edellisestä IS:n artikkelista vielä helmi:
QuoteTerveysraporttien mukaan Tansaniassa yksi 1 400:sta elää albinismin kanssa. Syyksi asiantuntijat epäilevät sisäsiittoisuutta. Länsimaissa vastaava luku on yksi 20 000:sta
:(
QuoteNoitatohtorit maksavat tappajille huomattavia summia albiinojen ruumiinosista. Punaisen Ristin mukaan poppamiehet maksavat albiinoruumiista vajaat 70 000 euroa.
Olen tätä miettinyt ja ei voi kyllä pitää paikkaansa. Tuo on nimittäin niin hirveä mälli rahaa täkäläiselle. Se on yleistäen 75 vuoden palkka.
Sitten tarkistelin asioita.
Kyllä. Kokonaisesta hyvästä albiinosta voi saada tuon.
Mikä siis tarkoittaa sitä, että edes F1-autossa ei ole loppukäyttäjälle niin kalliita osia/gramma kuin albiinossa paikoitellen on. "Ai että sulla ei ota eteen? No, tässä on gramma..."
Quote from: Mangustin on 06.03.2015, 16:45:34
Edellisestä IS:n artikkelista vielä helmi:
QuoteTerveysraporttien mukaan Tansaniassa yksi 1 400:sta elää albinismin kanssa. Syyksi asiantuntijat epäilevät sisäsiittoisuutta. Länsimaissa vastaava luku on yksi 20 000:sta
:(
Jos näin ajatellaan niin tuollahan niille albiinoille on juuri kysyntää, enemmän kuin täällä. Jos jossakin "pitää" sukurutsata niin sitten tuolla. :(
QuotePolice in Mozambique have warned that bald people could be the targets of ritual attacks, after the brutal killing of two men whose body parts were to be used in witchcraft
The two bald men, one of whom was found with his head cut off and organs removed, were killed in a part of the country already notorious for the persecution of albinos. "Last month, the murders of two bald people led to the arrest of two suspects," national police spokesman Inacio Dina told a news conference in the capital Maputo. "Their motivations come from superstition and culture: the local community thinks bald individuals are rich," he said. The killings took place in Milange, in the center of the southern African country, a few kilometers from the border with Malawi. The local police said that the two victims were aged over 40. "One of them was found with his head cut off and his organs removed," said Miguel Caetano, spokesman for the security forces in the central province of Zambezia. The suspects arrested are two Mozambicans around 20 years old. According to their statements, the organs were to be used by healers in rituals to promote the fortunes of clients in Tanzania and Malawi, he said. In Maputo, the national police spokesman likened the attacks to those on albinos, whose body parts are used in witchcraft rituals. According to the UN, more than a hundred attacks against albinos - who have white skin because of a hereditary condition that causes an absence of pigmentation - have been registered in Mozambique since 2014, mainly in the center and the north of the country.
http://diversityischaos.blogspot.fi/2017/06/primitive-africa-police-in-mozambique.html