Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Salonki => Topic started by: ike60 on 17.02.2015, 17:13:56

Title: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.02.2015, 17:13:56
Maahanmuuttokeskustelussa on toisinaan vaikea erottaa oleellista epäoleellisesta. Keskustelijat usein puhuvat toistensa ohi esimerkiksi siitä syystä, että he eivät jaa käsitystä siitä, mikä on maahanmuuttoa koskien tärkeää tai totta. Tämän takia olisi hyvä, että kaikki maahanmuuttokeskusteluun osallistujat tietäisivät ja ymmärtäisivät joukon perusasioita maahanmuutosta.

Alla olen yrittänyt hahmottaa tällaista maahanmuuton keskeisten asioiden listaa. Lista sai alkunsa Paul Collierin New Statemanissa julkaisemasta kirjoituksesta (http://www.newstatesman.com/global-issues/2013/11/new-exodus), jossa hän luettelee joukon keskeisiä rakennuspalikoita, joita tarvitaan missä tahansa järkevässä maahanmuuttoa koskevassa analyysissa. Ensin ajattelin kääntää kyseisen artikkelin ja listan suomeksi, mutta sitten totesin että listaan pitää lisätä joukko palikoita, olemassaolevia palikoita pitää järjestellä uudelleen loogisemmaksi kokonaisuudeksi, siihen pitää lisätä perusteluja ja johtopäätöksiä ym. Lopulta tuloksena oli lista jonka voitte lukea alla. Siitä puuttuu tärkeitä kokonaisuuksia kuten kotouttaminen/kotoutuminen, maahanmuuton vaikutukset kulttuuriin, poliittiset tarkastelut (esim. että länsimaihin on tapahtunut jo pitkään maahanmuuttoa jota maiden kansalaisten enemmistö vastustaa) ym.

Toivon, että kannatte kortenne kekoon, ja täydennätte listaa esittämällä uusia asioita (esim. edellisessä virkkeessä luettelemistani), teette parannusehdotuksia olemassaoleviin kohtiin, lisäätte lähteitä, kritisoitte tai teette mitä tahansa jonka avulla listaa on mahdollista parantaa. Täällä käytävän keskustelun pohjalta parantelen listaa ja julkaisen parannellun listan lukemisen helpottamiseksi blogissani sekä yhteenvedon täällä. Saatan myös ehdottaa myöhemmin uusia asiakohtia, koska olen unohtanut joitain asioita joita pidin tärkeinäkin, eivätkä ne siksi ole listalla.

Lukemisen helpottamiseksi luettelen alla asiakohdat. Seuraavissa postauksissa asiat tulevat uudelleen, tällä kertaa perusteluineen.

Asia 1. Kehitysmaissa asuu noin 5 miljardia ihmistä. Heistä noin 40 prosenttia, siis 2 miljardia, muuttaisi kehittyneisiin maihin jos se olisi mahdollista.
Asia 2. Maahanmuuton määrää köyhästä maasta rikkaaseen määrittävät kohdemaan tulotaso, lähtömaan tulotaso ja lähtömaasta peräisin olevan diasporan koko.
    Asia 2.1. Mitä suurempi etnisen ryhmän diasporan koko on, sitä suuremmaksi kyseisen ryhmän maahanmuutto kasvaa.
    Asia 2.2. Useimmat maahanmuuttajat säilyttävät mielellään oman kulttuurinsa ja siksi keräytyvät yhteen.
Asia 3. Maahanmuuton taloudellinen vaikutus vaihtelee ajan, paikan ja tulijoiden mukana, ja se voi olla myönteinen tai kielteinen.
    Asia 3.1. Maahanmuuton vaikutukset kohdemaan kantaväestön tulotasoon ovat keskimäärin mitättömät.
    Asia 3.2. Maahanmuutto kohottaa asuntojen hintoja ja sillä on tendenssinä heikentää julkisia palveluja.
    Asia 3.3. Maahanmuutosta hyötyvät taloudellisesti lähinnä muuttajat itse.
    Asia 3.4. Maahanmuutto länsimaista tuottaa keskimäärin taloudellista tuottoa ja vähän sosiaalista taakkaa, maahanmuutto kehitysmaista keskimäärin taloudellista tappiota ja enemmän sosiaalista taakkaa.
Asia 4. Maahanmuuton päävaikutukset kantaväestöön ovat sosiaalisia.
    Asia 4.1. Kehitysmaamaahanmuutto lisää rikollisuutta.
    Asia 4.2. Kehitysmaamaahanmuuton seurauksena koulutulokset huononevat.
    Asia 4.3. Monikulttuurisessa naapurustossa ihmisten keskinäinen luottamus heikkenee.
Asia 5. Kansakunnilla on oikeus säädellä niihin tapahtuvaa maahanmuuttoa.
    Asia 5.1. Oman alueen puolustaminen on yleistä kaikkialla.
    Asia 5.2. Kansainväliset sopimukset jättävät paljon tilaa erilaisille maahanmuuttopoliittisille vaihtoehdoille.
    Asia 5.3. Maahanmuutto ei ole globalisaation väistämätön seuraus.
    Asia 5.4. Maahanmuuttopolitiikalla voidaan vaikuttaa suuresti sekä maahanmuuttajien määrään että laatuun.
    Asia 5.5. Suomeen muuttaminen on ihmisoikeus vain Suomen kansalaisille.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.02.2015, 17:15:26
Asia 1. Kehitysmaissa asuu noin 5 miljardia ihmistä. Heistä noin 40 prosenttia, siis 2 miljardia, muuttaisi kehittyneisiin maihin jos se olisi mahdollista.
40 % on saatu tulokseksi mielipidemittauksissa, ja on olemassa todisteita että se vastaa varsin hyvin niiden määrää jotka todella lähtisivät liikkeelle jos mahdollisuus tulisi. Tulijoita on siis yksi jokaista kehittyneen maailman asukasta kohden. Kun osa kehittyneen maailman maista (Japani, etelä-Korea ym.) on käytännössä sulkenut porttinsa kehitysmaamaahanmuutolta, tulijoita olisi jokaisen muuhun kehittyneeseen maahan enemmän kuin yksi nykyistä asukasta kohden.

On tietenkin selvää, että maahanmuutto loppuisi jo kauan ennen kuin nuo 2 miljardia olisivat saapuneet. Joko maahanmuuttopolitiikkaa olisi tiukennettu tai kehittyneiden maiden houkuttelevuus olisi laskenut esimerkiksi elintason laskun, työmahdollisuuksien puuttumisen, levottomuuksien tai valtioiden hajoamisen takia. Esteetön maahanmuutto kuitenkin aiheuttaisi suuria kielteisiä vaikutuksia jo kauan ennen kuin tuo raja tulisi vastaan; juuri nuo suuret kielteiset vaikutukset sen maahanmuuton välillisesti pysäyttäisivät.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.02.2015, 17:19:36
Asia 2. Maahanmuuton määrää köyhästä maasta rikkaaseen määrittävät kohdemaan tulotaso, lähtömaan tulotaso ja lähtömaasta peräisin olevan diasporan koko.

Keskeisin syy maahanmuuttoon, ja etenkin muuttokohteen valintaan, on sen tarjoama tulotason nousu. Mistä muusta syystä esimerkiksi turvapaikanhakijat hakeutuisivat Suomeen tai Ruotsiin, kun he matkalla ovat joutuneet väkisinkin kulkemaan useankin turvallisen maan kautta? Tästä syystä muutto köyhistä maista rikkaisiin on koko ajan lisääntymässä, mutta muutto kehittyneiden maiden välillä polkee suunnilleen paikallaan.

Pääasiallinen syy tuloeroihin rikkaiden ja köyhien maiden välillä on köyhien maiden toimimattomat poliittiset ja sosiaaliset järjestelmät. Nämä toimimattomat järjestelmät pysyvät osittain siitä syystä, että ne ovat osa lähtömaiden paikallisten kulttuurien identiteettejä ja ajatusmaailmaa. Muuttajat pakenevat toimimattomuuden seurauksia mutta tavallisesti tuovat kulttuurinsa mukanaan.

Lähtömaan tulotaso vaikuttaa siten, että muuttaminen köyhästä maasta rikkaaseen edellyttää tiettyä perusvarallisuutta, koska matkustaminen maksaa. Niinpä esimerkiksi Keski-Afrikan Tasavallasta ei ole nähty merkittäviä pakolaisvirtoja Europpaan maassa vallitsevasta raa'asta sisällissodasta huolimatta, koska maan asukkaat ovat yleensä rutiköyhiä.

Diaspora tarkoittaa tietystä kulttuuripiiristä, etnisestä ryhmästä tms. lähtöisin olevia ihmisiä jotka ovat säilyttäneet vahvat yhteydet lähtömaahan (ja yleensä sen kulttuurinkin), eivätkä siis tavallisesti ole integroituneet kohdemaahan kulttuurisesti. Diaspora lisää kohdemaan houkuttelevuutta lähtömaassa useastakin syystä. Ensinnäkin diasporan jäsenet kertovat lähtömaassa oleville sukulaisilleen, ystävilleen ja heimolaisilleen kohdemaan korkeasta elintasosta, mikä lisää kohdemaan houkuttelevuutta etenkin jos lähtijöiden tiedot kehittyneistä maista ovat muuten hatarat. Toiseksi diasporan jäsenet voivat lähettää kotimaihinsa rahaa, jota sen saajat voivat käyttää matkaan kohdemaahan. Kolmanneksi kun muuttaja on saapunut kohdemaahan, diasporan jäsenet voivat auttaa häntä monilla tavoilla: rahallisesti, neuvomalla kohdemaan toimintatapoja, avustamalla asioinnissa, majoittamalla jne. Neljänneksi diasporan jäsenet voivat muodostaa sosiaalisen tukiverkoston, joka auttaa vieraaseen maahan muuttanutta myös henkisesti.

Asia 2.1. Mitä suurempi etnisen ryhmän diasporan koko on, sitä suuremmaksi kyseisen ryhmän maahanmuutto kasvaa.

Diaspora (ks. asia 2) on siis keskeinen houkutin kun lähtömaan asukas tekee muuttopäätöstä ja etenkin kun hän valitsee kohdemaata. Ongelmana on kuitenkin, että mitä suurempi diaspora on, sitä enemmän se houkuttelee väkeä lähtömaasta. Mitä suurempi diaspora on kohdemaassa, sitä useampi lähtömaan asukas voi kokea muuton kohdemaahan houkuttelevaksi. Niinpä tulijavirta kasvaa diasporan koon kasvaessa, ja tämä jatkuu aina siihen saakka kunnes tulijoiden määrä vastaa diasporasta kohdemaahan kulttuurisesti sulautuneiden määrää. Ruotsi on esimerkki maasta, jossa eri diasporien koot houkuttelevat ihmisiä: Suomi on luonnonoloiltaan, vauraudeltaan ja sosiaaliturvaltaan suunnilleen Ruotsin tasoa, ja Suomen humanitaarinen maahanmuuttopolitiikka on löyhempää, mutta Ruotsiin tulee silti yli 20 kertaa niin paljon turvapaikanhakijoita. Ainoa merkittävä maiden välinen ero, joka voi selittää tämän eron tulijoiden määrissä, on että Ruotsissa on valmiiksi paljon suuremmat määrät irakilaisia, syyrialaisia, somaleja, afgaaneja jne.

Asia 2.2. Useimmat maahanmuuttajat säilyttävät mielellään oman kulttuurinsa ja siksi keräytyvät yhteen.

Tämä vähentää nopeutta jolla diasporat sulautuvat kohdemaan väestöön. Mitä suurempi diasporan koko on, sitä vähemmän sen jäsenet sulautuvat heitä ympäröivään kohdemaan yhteiskuntaan: heillä ei ole sulautumiseen tarvetta eikä houkutusta, koska oman etnisen ryhmän diaspora tarjoaa heille sosiaaliset kontaktit, tukiverkoston ja kulttuurin. Kasvavan tulijavirran ohella myös tämä sulautumisen väheneminen vaikuttaa diasporan koon kasvua kiihdyttävästi (ks. asia 2.1). Mitä hitaampaan tahtiin diasporan jäsenet sulautuvat, sitä matalampi on maahanmuuton määrä joka tuottaisi stabiilin diasporan ja maahanmuuton. Mikäli kohdemaassa harjoitetaan monikultturistista kotoutuspolitiikkaa, sulautuminen on tietenkin hitaampaa kuin jos harjoitettaisiin neutraalia tai sulautumiseen tähtäävää politiikkaa.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.02.2015, 17:26:12
Asia 3. Maahanmuuton taloudellinen vaikutus vaihtelee ajan, paikan ja tulijoiden mukana, ja se voi olla myönteinen tai kielteinen.

George Borjas (Harvardin yliopisto) on maailman viitatuin maahanmuuton taloudellisten vaikutusten tutkija. Hän on tehnyt seuraavan yhteenvedon (http://www.nber.org/reporter/fall99/borjas.html) alan tieteellisistä tutkimuksista: "The most important lesson of the research is that the economic impact of immigration will vary by time and place, and that immigration can be either beneficial or harmful" ("tutkimuksen tärkein opetus on, että maahanmuuton taloudellinen vaikutus vaihtelee ajan ja paikan mukana, ja että maahanmuutto voi olla joko hyödyllistä tai haitallista"). Tiedetään myös, että esimerkiksi Suomeen muuttaneiden saksalaisten ja kenialaisten työttömyysaste on pienempi kuin kantaväestön, mutta esimerkiksi somaleiden työttömyysaste on merkittävästi suurempi.

Ajattelun aihetta. Jos poliitikko väittää että Suomi tarvitsee maahanmuuttoa tai hyötyy siitä, häneltä kannattaa kysyä perusteluita, miksi juuri nykyään juuri Suomeen suuntautuva maahanmuutto olisi taloudellisesti hyödyllistä kantaväestölle, ja millaisesta väestä sen maahanmuuton pitäisi koostua jotta se olisi kyseisen poliitikon mielestä taloudellisesti hyödyllistä.

Asia 3.1. Maahanmuuton vaikutukset kohdemaan kantaväestön tulotasoon ovat keskimäärin mitättömät.

Maahanmuutto ei suuremmin vaurioita kohdemaiden kansantalouksia, mutta ne eivät myöskään sitä tarvitse. Tämä pätee erityisesti länsimaihin nykyään suuntautuvaan maahanmuuttoon.

Vaikka keskimäärin vaikutus kantaväestön taloudelliseen tilanteeseen onkin mitätön, heidän joukostaan löytyy niin maahanmuutosta hyötyjiä kuin häviäjiäkin. Keitä nämä missäkin maassa ovat, riippuu kyseiseen maahan suuntautuvan maahanmuuton rakenteesta. Esimerkiksi valikoivan maahanmuuttopolitiikan Australiassa maahan tulee lähinnä koulutettuja ja ammattitaitoisia ihmisiä; oletettavasti maan työväestö hyötyy siitä, että käytettävissä on näiden koulutettujen ammattilaisten työpanos, kun taas akateemisesti koulutettujen australialaisten palkat olisivat luultavasti jonkin verran korkeampia ilman maahanmuuttoa. Eurooppaan tulee paljon kouluttamattomia ja ammattitaidottomia muuttajia, ja Euroopan kantaväestön matalasti koulutetut ovat maahanmuutossa luultavasti häviäjiä, koska joutuvat kilpailemaan tulijoiden kanssa asunnoista (esim. kaupungin vuokra-asunnot), koulutuksesta ja työstä. Esimerkiksi Norjassa on todettu, että niillä aloilla, joille maahanmuuttajat tyypillisesti siellä työllistyvät – esimerkiksi ravintolatoiminta ja rakennusala – ansiokehitys on ollut vuosien mittaan paljon heikompaa kuin sellaisilla aloille joille maahanmuuttajat eivät yleensä työllisty.Tämä ansiotason madaltuminen niillä aloilla ja työtehtävissä, joille maahanmuuttajat tyypillisesti työllistyvät, on kansantaloustieteellisten mallien mukaan maahanmuuton pääasiallinen vaikutus (ks. esim. Sarvimäki 2013). Yleisesti ottaen voidaan sanoa että maahanmuutossa voittajia ovat yritysten osakkeenomistajat, koska yritysten kokonaisarvon tiedetään kehittyvän suunnilleen kansantalouden kokonaistuotannon mukaan, ja maahanmuuttajat huonostikin työllistyessään nostavat kokonaistuotantoa jonkin verran. Toinen hyötyjäryhmä ovat ihmiset jotka käyttävät sellaisten alojen palveluja (esim. parturipalveluja) joille maahanmuuttajat usein työllistyvät; maahanmuuton aiheuttama matalampi hintataso näissä palveluissa koituu tietenkin niitä palveluja kuluttavien eduksi. Kolmas hyötyjäryhmä ovat ihmiset, jotka työllistyvät maahanmuutosta syntyneisiin työpaikkoihin, esimerkiksi vastaanottokeskuksiin, erilaisiin maahanmuuttajien kotoutumista edistäviin työpaikkoihin ja muuhun maahanmuuton takia julkiselle sektorille luotuun infrastruktuuriin.

Asia 3.2. Maahanmuutto kohottaa asuntojen hintoja ja sillä on tendenssinä heikentää julkisia palveluja.

Kun maahanmuuttajat tulevat maahan, he tarvitsevat itselleen asunnon. Nämä asunnot tarjoaa heille joko yhteiskunta tai he hankkivat ne vapailta markkinoilta. Kummassakin tapauksessa seurauksena on nousuainetta asuntojen hintoihin: mikäli yhteiskunta tarjoaa asunnon, kyseiseen asuntoon ei pääse muuttamaan kantaväestöä vaan nämä hankkivat asuntonsa vapailta markkinoilta; mikäli maahanmuuttaja hankkii asunnon itse, nousupaine asuntojen hintoihin tulee talouden kysyntämekanismien kautta.

Maahanmuuttajat myös käyttävät julkisia palveluja kuten terveyspalveluja ja koulutusta. Kun ainakaan nykyään länsimaihin suuntautuvassa maahanmuutossa tulijat eivät kasvata verokertymää yhtä paljon, seurauksena on puute julkisiin palveluihin käytettävistä rahoista. Julkinen valta voi reagoida tähän supistamalla ja kurjistamalla palveluja, kiristämälä verotusta tai ottamalla velkaa. Usein valtiot käyttävät kaikkia kolmea keinoa.

Asia 3.3. Maahanmuutosta hyötyvät taloudellisesti lähinnä muuttajat itse.

Kehitysmaista tulevan maahanmuuton päämotiivi on mahdollisuus tulotason suureen tai jopa huimaan kohoamiseen, ja se toteutuukin useimpien kohdalla.

Monet kuitenkin kokevat maahanmuuton seurauksena psyykkisiä ongelmia, joten ei ole selvää, onko maahanmuutto heillekään kokonaisuutena hyvä ratkaisu.

Asia 3.4. Maahanmuutto länsimaista tuottaa keskimäärin taloudellista tuottoa ja vähän sosiaalista taakkaa, maahanmuutto kehitysmaista tuottaa keskimäärin taloudellista tappiota ja enemmän sosiaalista taakkaa.

Norjassa on tutkittu maahanmuuton kustannuksia. Maan tilastokeskus jakoi omassa tutkimuksessaan vuodelta 2012 lähtömaat kolmeen ryhmään. Keskimääräisiksi yhteiskunnallisiksi tuotoiksi maahanmuuttajan koko elämän ajalta tilastokeskus arvioi länsimaisen maahanmuuttajan osalta noin 100 000 euroa, itäeurooppalaisen maahanmuuttajan puolestaan maksavan saman verran ja muualta tulleen maahanmuuttajan nettokulujen olevan peräti 500 000 euroa. Maahanmuuton sosiaalisista vaikutuksista puhutaan kohdassa 4.

Edit: lisätty maahanmuutosta hyötyviin julkisen sektorin kotoutusteollisuus
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.02.2015, 17:36:01
Asia 4. Maahanmuuton päävaikutukset kantaväestöön ovat sosiaalisia.

Kuten asiassa 3.1 todettiin, maahanmuuton vaikutukset kantaväestön taloudelliseen hyvinvointiin ovat keskimäärin mitättömät. Sen sijaan maahanmuuton sosiaaliset vaikutukset ovat suuret. Maahanmuutosta on todettu yleensä koituvan monenlaista sosiaalista taakkaa kantaväestölle, esimerkiksi lisääntynyt rikollisuus, huononevat koulutulokset ja heikkenevä luottamus kanssaihmisiin.

Tämän vastapainona maahanmuutolla on joillekin kantaväestöön kuuluville myös myönteisiä vaikutuksia, kuten etnisten kauppojen myötä laajeneva ostosvalikoima sekä mahdollisten maahanmuuttajakontaktien mahdollisesti tuoma subjektiivisen elämänlaadun kohoaminen.

Asia 4.1. Kehitysmaamaahanmuutto lisää rikollisuutta.

Maahanmuuttajat tekevät väestöryhmän kokoon nähden enemmän rikoksia niin Ruotsissa (http://new.ecpr.eu/Filestore/PaperProposal/807c8b04-b8e9-4a3c-8ce5-b51641857c9c.pdf) kuin Suomessa (http://wiki.hommaforum.org/wiki/Paja:Maahanmuuton_FAQ#Syyllistyv.C3.A4tk.C3.B6_maahanmuuttajat_oikeasti_useammin_rikoksiin_v.C3.A4kim.C3.A4.C3.A4r.C3.A4.C3.A4ns.C3.A4_n.C3.A4hden_kuin_kantav.C3.A4est.C3.B6.3F). Rikollisuusalttius kuitenkin vaihtelee suuresti etnisen ryhmän mukaan: Suomessa asuvat saksalaiset syyllistyvät rikoksiin keskimäärin harvemmin kuin kantaväestön jäsenet, kun taas somalit syyllistyvät rikoksiin paljon useammin väestöryhmän kokoon nähden.

Ei ole täysin selvää, mistä tiettyjen maahanmuuttajaryhmien suuri alttius rikoksentekoon johtuu. Mahdollisia syitä voivat olla esimerkiksi seuraavat:

Asia 4.2. Kehitysmaamaahanmuuton seurauksena koulutulokset huononevat.

Maahanmuuttajavaltaisissa luokissa on väitteiden mukaan usein kovempi meteli. Niissä myös opetus etenee usein hitaammin: tulijat eivät välttämättä hallitse opetuskieltä yhtä hyvin kuin kantaväestön lapset, he eivät ole useinkaan saaneet lähtömaassa hyvälaatuista opetusta (jos ovat muuttaneet kohdemaahan kesken lapsuutensa), ja useiden maahanmuuttajalasten motivaatiokin voi olla heikko esimerkiksi siksi, että heidän vanhempansa eivät ole kiinnostuneita heidän opiskelustaan. Jotkut ovat myös esittäneet, että eräistä kehitysmaista muuttavien kohdalla oppimistuloksia laskee myös heidän keskimäärin kantaväestön lapsia matalampi älykkyytensä.

Näiden seikkojen takia maahanmuuttajien oppimistulokset ovat keskimäärin heikompia kuin kantaväestöllä, ja maahanmuuttajavaltaisten luokkien oppimistulokset ovat väitteiden mukaan heikompia myös niillä olevien kantaväestöön kuuluvien kohdalla. Maahanmuuttajien heikommat testitulokset näkyivät mm. viimeisimmässä Pisa-tutkimuksessa.

Asia 4.3. Monikulttuurisessa naapurustossa ihmisten keskinäinen luottamus heikkenee.

Etnisesti monimuotoisissa naapurustoissa ihmisten luottamus heikkenee (jopa omaan etniseen ryhmään), epäitsekkyys ja yhteisön yhteistyö ovat harvinaisempia, ja ystäviä on vähemmän. Tämä on todettu niin Yhdysvalloissa (http://www.aimlessgromar.com/wp-content/uploads/2013/12/j-1467-9477-2007-00176-x.pdf), Ruotsissa (http://www.sns.se/forlag/den-svala-svenska-tilliten-forutsattningar-och-utmaningar), Hollannissa (http://new.ecpr.eu/Filestore/PaperProposal/807c8b04-b8e9-4a3c-8ce5-b51641857c9c.pdf) ja Tanskassa (http://forskningsbasen.deff.dk/Share.external?sp=Sb2bd632f-bb8e-4466-b3c8-81bb68dc0918&sp=Sau). Tutkijoiden keskuudessa ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä siitä, onko yhteys etnisen monimuotoisuuden lisääntymisen välillä vahva ja useimmiten esiintyvä (kuten edellä linkatuissa tutkimuksissa) vai heikompi ja vaihtelevampi; joissakin tutkimuksissa on saatu jopa tuloksia, joiden mukaan yhteyttä ei olisi. Yksi mahdollinen selitys tulosten vaihteluun on, että erään tanskalaisen tutkimuksen mukaan naapuruston etninen monimuotoisuus vähentää luottamusta, mutta vaikutus laimenee nopeasti kun monimuotoisesta naapurustosta siirrytään etnisesti homogeenisempaan naapurustoon; ainakin eräät tutkimukset joissa yhteyttä etnisen monimuotoisuuden ja luottamuksen vähenemisen välillä ei ole löydetty, ovat perustuneet karkealle datalle josta naapurustotason asioita on mahdoton havaita.
Etnisillä jännitteillä on taipumuksena lisääntyä etnisen monimuotoisuuden lisääntyessä. Tulijat tuovat usein mukanaan omien maidensa etniset jännitteet, ja lisäksi etnisiä jännitteitä syntyy monesti myös kantaväestön ja tiettyjen maahanmuuttajaryhmien välille sekä eri maahanmuuttajaryhmien kesken.

Ajattelun aihetta. Koska maahanmuuton keskeiset vaikutukset ovat sosiaalisia, olisi luontevaa että ne olisivat maahanmuuttoa koskevan päätöksenteon keskeinen lähtökohta. Ovatko ne sitä nykyään?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.02.2015, 17:38:46
Asia 5. Kansakunnilla on oikeus säädellä niihin tapahtuvaa maahanmuuttoa.

Oikeus omaan alueen hallintaan, mukaan lukien sen päättämiseen ketkä saavat kyseiselle alueelle tulla, on yksityisomistukseen verrattava oikeus. Molemmat ovat kehittyneet historian kuluessa orgaanisesti nykyisen kaltaisiksi instituutioiksi. Oikeuteen omistaa omaisuutta ja hallita rajoja käyvät samat perustelut: yleensä ihminen on omalla ahkeruudellaan ja yritteliäisyydellään tai perintönä esi-isiltään saanut oman omaisuutensa; vastaavasti valtio ja sen hyvinvointi ovat yleensä sen entisten (kuolleiden) ja nykyisten kansalaisten ponnistusten tulosta. Sekä yksityisomistuksen suoja että valtioiden rajat turvaavat kerätyn varallisuuden niiden käyttöön, joille sen voi katsoa laillisesti kuuluvan.
Valtio poikkeaa tietenkin yksityisomaisuudesta. Länsimaissa valtio katsotaan kansalaistensa kollektiiviseksi omaisuudeksi, johon jokaisella kansalaisella on yhtäläinen oikeus. Tämä oikeus on yhtä laillinen ja absoluuttinen kuin oikeus yksityisomaisuuteen.
Ulkomaiden kansalaisilla ei ole omistusoikeutta Suomeen, kuten muilla ihmisillä ei ole omistusoikeutta tietyn ihmisen omistamaan asuntoon. Suomalaiset voivat tietenkin luopua omaisuudestaan kuten esim. asunnon omistaja voi luopua asunnostaan. Valtion erityisluonteen vuoksi kukaan kansalainen yksinään, tai edes joukko kansalaisia ryhmässä, ei ole oikeutettu tähän kysymättä muilta suostumusta. Demokraattisessa valtiossa tällainen omaisuuden osittainen luovuttaminen (esim. myöntämällä kansalaisuus) pitää alistaa demokraattiseen prosessiin yleisellä tasolla; Sveitsissä kansalaisuuden myöntäminen voidaan alistaa demokraattiseen prosessiin jokaisen hakijan kohdalla erikseenkin.
Suomalaiset voivat myös päättää, millä perusteilla päästävät ihmisiä maahansa asumaan ja kansalaisiksi. Tässä yhteydessä, kuten esimerkiksi myös siinä ketä ihmisiä päästää asuntoonsa asumaan, on myös aivan luontevaa miettiä esimerkiksi, onko tulija talouden kannalta hyödyllinen vai taakka.
Valtioiden rajat ovat olemassa myös muista syistä. Jos rajoja ei olisi eikä niitä tavalla tai toisella puolustettaisi, muut kansat voisivat ottaa itselleen valtiosta haluamiaan alueita. Seurauksena olisi siis oman kansan elintilan ja/tai itsemääräämisoikeuden supistuminen. Myös esimerkiksi rikollisjengit voisivat esteettömämmin aiheuttaa valtion asukkaille haittaa, vaikkeivät valtion alueelle edes asettuisi pysyvästi asumaan. Salakuljetusta olisi käytännössä mahdoton estää. Ilman rajoja myös suuri osa laeista menettäisi merkityksensä. Motivaatio esimerkiksi rakentaa parempaa infrastruktuuria vähenisi, koska mitkä tahansa parannukset saattaisivat houkutella maahan väkeä, joka ottaisi osansa paremman infrastruktuurin tuomasta hyödystä. Rajat suojaavat myös kulttuurien moninaisuutta. Ne myös estävät väkivaltaa pitämällä toisistaan erossa vihamielisesti toisiinsa suhtautuvia ihmisryhmiä.

Asia 5.1. Oman alueen puolustaminen on yleistä kaikkialla.

Pyrkimys oman alueen puolustamiseen on yleistä kaikkialla eläinkunnassa. Pyrkimys oman alueen puolustamiseen voi olla perustavampi kuin yksilöiden oikeus omaisuuteen, siis yksityinen omistusoikeus. Maailmassa on kulttuureja joissa yksityisomistus länsimaisessa mielessä on tuntematonta, mutta niidenkin kulttuurien jäsenet puolustavat aluettaan.

Kaikki tunnetut yhteiskunnat ovat ottaneet itselleen oikeuden säädellä maahanmuuttoa. Tämä koskee niin kehittyneitä kuin kehitysmaita.

Asia 5.2. Kansainväliset sopimukset jättävät paljon tilaa erilaisille maahanmuuttopoliittisille vaihtoehdoille.

Tanska tiukensi mm. perheenyhdistäjien toimeentulovaatimuksia 2000-luvun alussa. Tämän seurauksena maan turvapaikanhakijoiden määrä tippui vuodessa alle puoleen.
Australia otti käyttöön järjestelmän, jossa kaikki maahan veneellä tulleet turvapaikanhakijat siirretään läheisiin maihin (esim. Papua-Uusi-Guinea), eivätkä he pääse Australiaan vaikka se myöntäisikin heille oleskeluluvan. Muutamassa kuukaudessa veneellä tulevien turvapaikanhakijoiden määrä tippui nollaan.

Muutenkin sopimukset jättävät paljon tilaa erilaisille poliittisille vaihtoehdoille.

Asia 5.3. Maahanmuutto ei ole globalisaation väistämätön seuraus.

Valtava kaupan ja pääomavirtojen kasvu kehittyneiden maiden välillä on tapahtunut samaan aikaan kun muutto niiden välillä on vähentynyt.

Asia 5.4. Maahanmuuttopolitiikalla voidaan vaikuttaa suuresti sekä maahanmuuttajien määrään että laatuun.

Kanada ja Australia noudattavat työperäisessä maahanmuutossa valikoivaa politiikkaa, joka perustuu tarveharkintaan. Tämän seurauksena molempiin muuttajista suhteellisen suuri osa on akateemisesti koulutettuja. Japani on valinnut linjakseen, että maahan ei, huoltosuhteen heikkenemisestä huolimatta, tuoteta ulkomaalaisia työntekijöitä; maan ulkomaalaisväestön määrä onkin pysynyt pienenä.

Myös humanitaarisen maahanmuuton määrään ja laatuun voidaan vaikuttaa suuresti pysyen silti kansainvälisten sopimusten asettamissa rajoissa. Asiassa 5.2 viitattiin Tanskan ja Australian esimerkkeihin; etenkin Tanska lienee ratifioinut samat pakolaiskysymyksiä koskevat kansainväliset sopimukset kuin Suomikin. Pienilläkin muutoksilla voi olla suuri vaikutus: kesällä 2008 Ruotsi solmi Irakin kanssa palautussopimuksen; tämän seurauksena Ruotsiin tulevien irakilaisten turvapaikanhakijoiden määrät romahtivat jopa niin, että turvapaikanhakijoiden määrät laskivat koko Euroopan tasolla. Ruotsin sijasta irakilaisten virta suuntautui Suomeen, jossa turvapaikanhakijoiden määrät lähtivät nousuun syksyllä 2008, ja 2009 turvapaikanhakijoiden määrä oli toistaiseksi ennätyksellinen. Vastaavasti 2010 Ruotsin maahanmuuttoylioikeus teki ennakkotapausluonteisen, kolmea somalia koskeneen päätöksen, jonka seurauksena Somaliasta tulevien turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi suuresti Ruotsissa mutta väheni samaan aikaan Suomessa.

Asia 5.5. Suomeen muuttaminen on ihmisoikeus vain Suomen kansalaisille.

YK:n ihmisoikeuksien julistus sanoo, että kaikilla tulee olla oikeus muuttaa pois omasta maastaan ja palata omaan maahansa. Siinä ei sanota, että kenelläkään olisi oikeus muuttaa johonkin tiettyyn maahan, jollei hän ole kyseisen maan kansalainen.

Pakolaissopimusten perusteelle Suomen tulee tarjota suojaa turvapaikkaa tarvitsevalle. Niissä ei kuitenkaan sanota, että sitä suojaa pitäisi tarjota omassa maassa. Valtaosa turvapaikanhakijoista on kehitysmaista, ja noiden maiden naapurimaissa rakennuskulut, työvoimakulut, ravitsemuskulut ja käytännössä melkein kaikki muutkin suojaa annettaessa tärkeät kulut ovat murto-osa siitä mitä Suomessa; lisäetuna noissa maissa on turvapaikanhakijoille tuttu kulttuuri, toimintatavat, ilmasto ja usein kielikin.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 18.02.2015, 19:25:57
Tämä ketju ansaitsee paljon enemmän huomiota. Tämä pitäisi nostaa foorumin etusivulle.

Lisäksi tässä esitettyjä ajatuksia ja argumentteja pitäisi copypastata blogeihin, facebookiin, keskustelupalstoille jne.

Tämä on parhaita koskaan näkemiäni FAQ-tyylisiä yleisesityksiä maahanmuutosta.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 22.02.2015, 22:36:17
Quote from: ike60 on 17.02.2015, 17:36:01
Asia 4.1. Kehitysmaamaahanmuutto lisää rikollisuutta.

Onko tämä liian yleistävästi sanottu? Kaikki kehitysmaamaahanmuuttohan ei välttämättä lisää rikollisuutta - esimerkiksi käsittääkseni nepalilaisten rikollisuustaso on aika lähellä suomalaisten vastaavaa.

Olisiko tapoja jotka kertoisivat ketkä sitä rikollisuutta lisäävät, ilman yleistämisiä? Vai onko tuo muotoilu kuitenkin hyvä, ja kaikki ymmärtävät että ihan kaikista kehitysmaista tänne suuntautuva maahanmuutto ei lisää rikollisuutta?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Leso on 23.02.2015, 07:58:57
Minulla on niin vanhanaikaiset näkemykset maahanmuutosta, että en näe mitään syytä keskustella, tuskin edes puhua koko asiasta. Vaan minkäs teet.

Maahanmuuton tulee olla vanhanaikaiseen malliin win-win.
Maahanmuuttaja tulee, hommaa töitä ja sopeutuu, tarkemmin sanoen sulautuu, uuteen maahan.
Uusi maa hyötyy, samoin maahanmuuttaja saa haluamansa.
Ikävä kyllä tässä vanhassa mallissa ei toteudu ihmisoikeudet.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Marius on 23.02.2015, 18:29:51
Kehitysihmiset=kehitysmaa.

Länsi-Eurooppa on kehitysmaa.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 23.02.2015, 22:08:37
Quote from: Marius on 23.02.2015, 18:29:51
Kehitysihmiset=kehitysmaa.

Länsi-Eurooppa on kehitysmaa.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos Eurooppa tulee täyteen afrikkalaisia, Eurooppa muuttuu Afrikaksi.

Juuri tästä viestiketjun aloittajakin puhui.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 23.02.2015, 23:31:48
OK, jätetään 4.1 sitten sellaiseksi kuin se on.

Toinen asia joka on askarruttanut mieltäni on mahdollinen

Asia 4.4. Monikulttuurisessa ja -etnisessä yhteiskunnassa väestöryhmien väliset jännitteet ovat suurempia kuin (lähes) yksikulttuurisessa.

En ole nähnyt yksiselitteistä todistusaineistoa tai tieteellisiä tuloksia jotka tukisivat tätä suoraan. Onko kellään tiedossa?

Vai riippuuko jännitteiden syntyminen monista muista tekijöistä, joita ei aina esiinny yhteiskunnan monikulttuuristuessa?

Pitääkö tuo asia paikkaansa? Jos pitää, millaista todistusaineistoa on olemassa? Jos pitää vain osittain, millaisia olosuhteiden tulee olla jotta se pitäisi paikkansa? Jos ei pidä, millaista todistusaineistoa on tämän vaihtoehtoisen hypoteesin puolesta?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Miniluv on 24.02.2015, 00:17:24
http://www.nsd.uib.no/macrodataguide/set.html?id=16&sub=1
http://isteve.blogspot.fi/2009/10/elinor-ostoms-economics-nobel-prize.html

Olisiko noista mitään apua?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 28.02.2015, 19:10:13
Quote from: Miniluv on 24.02.2015, 00:17:24
http://isteve.blogspot.fi/2009/10/elinor-ostoms-economics-nobel-prize.html

Olisiko noista mitään apua?

Aloitin tästä. Itselleni silmiä avaava lukukokemus. Miniluv ja ehkä jotkut muutkin seuraavan jo tietävätkin, mutta muille tiedoksi keskeinen sisältö.

Kulttuurien tuhoutumista käsittelevässä kirjassaan Collapse (https://en.wikipedia.org/wiki/Collapse:_How_Societies_Choose_to_Fail_or_Succeed) (2005) tunnettu tieteilijä (monitieteinen fysiologi, ornitologi, historia, ekologia, maantiede ym.) ja populaaritiedekirjailija Jared Diamond (https://en.wikipedia.org/wiki/Jared_Diamond) havainnollistaa miten etnisen diversiteetin lisääntyminen tekee yhteistyön vaikeammaksi. Diamond ylistää hollantilaisia yhteistyötä tekevimpänä kansakuntana maailmassa ja liittää heidän tietoisuutensa ja halukkuutensa käsitellä ongelmia heidän jaettuun muistoonsa vuoden 1953 tulvasta joka hukutti 2 000 merenpinnan alapuolella elänyttä hollantilaista (hollantilaiset ovat tulvariskianalyyseissään maailmankuuluja uranuurtajia, joskin sen alan tutkimusta tehdään nykyään paljon muuallakin, mm. Saksassa, Intiassa, Turkissa jne.). Collapsen julkaisuajankohtana Pim Fortuyn oli jo murhattu mutta Theo van Goghin (https://en.wikipedia.org/wiki/Theo_van_Gogh_(film_director)) murha oli uutinen kirjan jo luultavasti mennessä painoon, eikä Diamondilta voi kohtuudella edellyttää sen seurausten ennustamista etukäteen; tosin tieteellinen tutkimus aiheesta - ks. esim. Paul M. Sniderman, A. Hagendoorn. When ways of life collide - multiculturalism and its discontents in the Netherlands (https://www.google.fi/books?hl=en&lr=&id=o9ZeGV2WL6oC&oi=fnd&pg=PR9&dq=%22multiculturalism+and+its+discontents+in+the+Netherlands%22&ots=xiqvowZ_qC&sig=X-yr50VM6T8GRCiSuVrGMZj9J2M&redir_esc=y#v=onepage&q=%22multiculturalism%20and%20its%20discontents%20in%20the%20Netherlands%22&f=false). Princeton University Press 2007 - kertoo että Fortuynin ja van Goghin murhien aiheuttamiksi väitetyt muutokset (kantaväestön maahanmuuttovastaisuus, kantaväestön koetun elämänlaadun aleneminen, kantaväestön lisääntynyt halukkuus muuttaa pois omasta maastaan josta he kokevat vieraantuneensa) käynnistyivät itse asiassa jo 1990-luvulla, jolloin Alankomaiden kantaväestö ja pääosin vastusti maahanmuuton lisääntymistä tietyistä maista ja sen aiheuttamaa kulttuurin muutosta. Ei ole tiedossa miten Alankomaiden suuri ja alati paisuva muslimiväestö osaa suhtautua tulviin ja niiden estämiseen; jossain vaiheessahan heidän pitää ottaa asiassa ohjat käsiinsä, kun he tulevaisuudessa ovat laajoilla alueella enemmistönä ja kantaväestö koostuu niistä vanhuksista joiden pyllyjä heidän pitäisi pyyhkiä.

Diamond käsittelee tragedy of the commons (http://dieoff.org/page95.htm)ia, jonka voisi suomentaa vaikka yhteisten apajien tragediaksi. Kyse on siitä, että kun on paljon kalastajia joilla on yhteiset kalavedet, kunkin yksittäisen kalastajakunnan intressissä on ylikalastaa omalta osaltaan, jotta oma elintaso hieman kohoaa. Valitettavasti ryöstökalastus tyhjentää kaikkien apajat, eikä tulevaisuudessa kukaan saa juuri mitään, eivät ryöstökalastajat eivätkä kohtuutta harrastaneet. Pitkällisen historiallisen kehityksen myötä paikallisiin tiiviisiin kalastajakyliin ja -piireihin muodostuu yhteinen muisti ja kohtuus, jossa yhteisö pitää yksittäiset kalastajat kurissa. Tällainen yhteinen sääntö ja ymmärrys voi syntyä esimerkiksi siitä, että kukaan ei kalasta tietyiltä kutumatalikoilta tiettyyn aikaan vuodesta, vaikka saaliit sieltä olisivatkin todella suuria. Monesti tällaisten yhteisesti noudatettavien ja yhteisesti pakotettujen sääntöjen seurauksena kalastajakunnan koko, veneiden määrä ja yhteiskapasiteetti sekä kalastusvälineistö tasapainottuvat tasolle, jonka pääsaaliskanta kestää kutistumatta.

Vastaavan analyysin voisi tietysti tehdä vaikka Suomen keskeisistä marjamaista jokamiehen oikeuden valossa, mutta en nyt mene siihen.

Ongelmia syntyy, kun mukaan tuodaan uusia kalastajia - toisinaan työteliäitäkin - jotka tulevat aivan erilaisista olosuhteista ja joilla ei ole mitään ymmärrystä paikallisesta meriekosysteemistä ja sen lainalaisuuksista. Tällaista on viime aikana tapahtunut Meksikossa (jossa muistaakseni Yhdysvaltain kukkahatut Kaliforniasta ryntäsivät väliin, vanhat kalastajat kun olivat etnisesti rikkaampia); pääsaalis oli muistaakseni jokin sardiinintapainen. Aiemmin tällainen on koettu esimerkiksi Meksikonlahdella (katso esim. Forrest Gump), jossa katkaravun kalastajat Teksasissa (Gump taisi olla Alabamassa) 1970-luvulla kokivat saaliidensa katastrofaalisen pienenemisen kun Yhdysvaltain hallitus rohkaisi Vietnamin venepakolaisia alkamaan katkaravun kalastajiksi. Ranskalainen ohjaaja Louis Malle teki 1985 aiheesta kömpelön ja pinnallisen rasismin- ja ekosysteeminvastaisen elokuvan Alamo Bay (http://youvidx.com/movie/0088689-Alamo-Bay-1985/); hänelle oli ilmeisesti liian herkullinen aihe, että joukko paikallisia punaniskarasisteja yrittää estää ja kohtelee nurjamielisesti ahkeria ja laihoja, kovia kokeneita vietnamilaispakolaisia  jotka vain yrittävät ansaita elantoaan rehellisellä työnteolla ja yrittämisellä.

Sekä Meksikossa että Texasissa - ja käytännössä useimmissa muissakin vastaavissa tapauksissa - on kuitenkin kyse yksinkertaisesta asiasta. Joukko muualta tulleita ei noudata yhteisiä sääntöjä vaan nostaa isoja saaliita sellaisista paikoista, sellaiseen aikaan ja sellaisina määrinä joina niitä ei pitäisi eikä saisi nostaa. Seurauksena on pääsaaliseliöiden ekosysteemin luhistuminen, saaliskantojen romahtaminen ja kaikkien - niin kantaväestön kalastajien kuin tulokkaidenkin - elannon kapeneminen ja työttömyys. Tämän ymmärtävät etukäteen paikalliset kalastajat (joskaan eivät ole kieli- tai kirjoitusmiehiä jotka suuremmin saisivat sanansa kuuluville valtakunnan mediassa), tämän ymmärtävät näitä ekosysteemejä tutkivat biologit, limnologit ja muut lähitieteiden edustajat, mutta tätä ei ymmärrä kaupunkilaisvihreä, ne uudet kalastajat eikä valtakunnanmedia joka liehuu herkullisen rasismiaiheen ympärillä. Idealistiset nuoret vihreät tytöt keräävät kadulla asiasta mitään tietämättömien ohikulkijoiden nimiä addresseihin ja kuukausilahjoittajiksi erilaisille epämääräisille poliittisille toimijoille.

Antropologi Diamondin kirjaansa kokoama todistusaineisto viittaa siihen, vaikkei vasemmistosuuntautunut Diamond sitä itse kehtaa sanoa julkisesti, että perusvaatimus tuloksekkaaseen toimimiseen tällaisten ympäristöriskien kanssa on: aloita väestöllä joka on pienilukuinen, yhtenäinen ja koossapysyvä, koulutettu ja suhteellisen hyvinvoiva. Lienee tarpeetonta sanoa, että massamuutto kolmannesta maailmasta, ennen kaikkea Afrikasta mutta nykyään myös Syyriasta ja muualta Lähi-idästä, ei omaa mitään noista ominaisuuksista ja on siis toivoton ekosysteemin kannalta.

Oma vaatimaton veikkaukseni on että näitä arvottomia traagisia farsseja nähdään Suomessa marjametsien lisäksi tulevaisuudessa merelläkin. Somaliasta on tänne tullut tai tulossa joukko joutilaiksi jääneitä kalastajia, joiden paattien mastossa roikkuu nyt merirosvolippu. Lisäksi Syyriassa, Libyassa, Tunisiassa ym. on suuri joukko ammattikalastajia joiden ruosteiset purtilot ovat nyt isolla hinnalla siirtolaisten kuljetuskäytössä. En tiedä mitä ylihintaa saaneet syyrialaiset ja libanonilaiset kalastajat aikovat tehdä rahoillaan, mutta kyllähän Pohjanlahden vähenevä kalastajakanta synnyttää ekologisen tyhjiön, jonka voisi täyttää vaikka syyrialainen laahusnuottakunta. Tulevaisuudessa on luultavasti surkuhupaisaa seurata ajankohtaisohjelmaa katsoen, miten kaupunkilaisvihreät yrittävät opettaa auttavasti suomea osaaville somaleille ja syyrialaisille kalastajille merikorteista missä kalastetaan milloinkin. Silakkaa luultavasti silloinkin edelleen alikalastetaan, lohi on täydellisen ylikalastuksen kohteena ja somali kertoo satamassa kameralle miten tästä ei saa riittävästi elantoa mutta tulee kuitenkin sen verran rahaa että hengissä pysyy ja vanhimmat pojat ovat jo veneessä mukana. Vanhimmille katsojille tulevat mieleen miltei identtiset näkymät suomalaisten ja suomenruotsalaisten kalastajien elämänpiiriin joskus kaukaisella 1900-luvulla.

Ajankohtaisohjelman välikkeinä nähdään Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen villapaitaisen tutkijan lausunto siitä, että Pohjanmerellä jatkuu tiettyjen lajien ylikalastus entistä voimakkaampana ja kannat eivät kestä. Joku professorikin mainitsee että tämä ei ole pelkästään Suomen ongelma vaan ulkomailla on myös vastaavia tapauksia. Muuten nähdään pääkaupungin vihreiden nousevia tähtiä ihailemassa somalien lotjia ja katselemassa yhdessä kaukaisuuteen. Mereltä tulee joku syyrialainen alus täynnä kalaa, ja joku paikallinen ohikulkija sanoo ettei ole nähnyt sellaisia saaliita vuosikymmeniin. Ruotsissahan vihreät ovat monikulttuurisuushulluuden pääarkkitehtejä, eikä matka Pohjanlahden yli ole kovinkaan pitkä. Ville Niinistö joka on sanonut näistä asioista joskus tolkullisiakin asioita, pui jossain poliittisessa pakastevirassa nyrkkiä taskussaan ja katselee voimattomana puolueensa kuolinkamppailua nuorten kaupunkilaisten, sosiaalivihreiden naisten puristuksessa. Puolueen järkisiiven viimeinen mohikaani, Jyrki Kasvi, yrittää puhua verkosta löytämänsä tiedon pohjalta järkeä keskusteluun. Kuka sosiaalivihreällä puolueella mitään tekisi kun Vasemmistoliitto on jo olemassa?

Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 28.02.2015, 23:10:08
Quote from: mikkoellila on 23.02.2015, 22:08:37
Quote from: Marius on 23.02.2015, 18:29:51
Kehitysihmiset=kehitysmaa.

Länsi-Eurooppa on kehitysmaa.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos Eurooppa tulee täyteen afrikkalaisia, Eurooppa muuttuu Afrikaksi.

Juuri tästä viestiketjun aloittajakin puhui.

Kyllä, vaikka Ellilä ilmaisee asia omaan suorasukaiseen tapaansa. Yhden afrikkalaisen voimme aina kotouttaa kouluttamalla vaikka siivoojaksi ja laittamalla asemalle. Kymmenen luku- ja oikeastaan mitään muutakaan taidotonta tänne ottamalla saamme työllistettyä ehkä kotoutusteollisuuteen pari suomalaista, jotka yrittävät tehdä noista hyödyllisiä kansalaisia. Kun otamme satatuhatta, saamme sellaisen jättimäisen ongelman jonka kanssa Ruotsi painii tällä hetkellä.

Satatuhatta syyrialaista pystyy jo viettämään omaa Aleppo- tai Damaskus-elämäänsä käytännössä vailla kummoisia kontakteja ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Heillä voi olla omia koraanikouluja, ajokouluja, kauppoja, omat elintarvikkeet jotka tuodaan suoraan Syyriasta jne. Sisään tällaiseen järjestelmään laitetaan sosiaali- ja työllisyystukia. Ulos tulee autokorjaamopalveluja, kauppapuoteja sekä alueita joille Ruotsin poliisi ei uskalla mennä.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: victoria on 11.05.2015, 16:19:06
Liekkö nyt tulee oikeaan topiciin, mutta laitetaan nyt tänne..
Kumma homma kun täällä oulussa supistetaan terveyspalveluja ja kehitetään "hyvinvointikeskuksia",jossa ihmiset odottavat sairaana useita tunteja saadakseen palvelua... samaan aikaan yksityiselle lääkäriasemalle saapuu turvapaikanhakijoita maksusitoumuksen kanssa. Melko omituista.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 12.05.2015, 08:55:57
Quote from: victoria on 11.05.2015, 16:19:06
Liekkö nyt tulee oikeaan topiciin, mutta laitetaan nyt tänne..
Kumma homma kun täällä oulussa supistetaan terveyspalveluja ja kehitetään "hyvinvointikeskuksia",jossa ihmiset odottavat sairaana useita tunteja saadakseen palvelua... samaan aikaan yksityiselle lääkäriasemalle saapuu turvapaikanhakijoita maksusitoumuksen kanssa. Melko omituista.

Liittyy välillisesti ketjun aiheeseen.

Turvapaikanhakijoitten pelkkä olemassaolo kurjistaa julkisia palveluja, mukaan lukien terveyspalvelut, koska he käyttävät niitä tuottamatta vastaavaa verokertymää. Tämä tuottaa julkisiin palveluihin kestävyysvajeen, jota poliitikot voivat yrittää täyttää ottamalla velkaa, heikentämällä palveluja tai molempia.

Toinen asia on, että etuoikeuksien lisääminen turvapaikanhakijoille - esimerkiksi julkisten terveyspalvelujen jonojen ohittaminen yksityisen puolen kautta - aiheuttaa kantaväestölle ymmärrettävästi epäoikeudenmukaisen kohtelun tunteita. Jos kyse on turvapaikanhakijoiden terveyspalvelujen turvaamisesta, miksei niitä palveluja turvata tasapuolisesti myös kantaväestölle? Itse veikkaan, että nuo maksusitoumukset ovat valtion rahaa, ja kyse on keinotekoisen valtio vs. kunnat -tilinpidon aiheuttamasta vääristymästä. Luultavasti ainoa tapa, jolla syyt maksusitoumusten jakeluun saadaan selville on se, että asiaa tiedustellaan vastuullisilta virkamiehiltä. Oululaiset, ottakaa yhteyttä kaupunginvaltuutettuihinne ja pyytäkää heitä kysymään sosiaalitoimelta mistä on kysymys.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Leijona78 on 12.05.2015, 11:04:54
Quote from: victoria on 11.05.2015, 16:19:06
Liekkö nyt tulee oikeaan topiciin, mutta laitetaan nyt tänne..
Kumma homma kun täällä oulussa supistetaan terveyspalveluja ja kehitetään "hyvinvointikeskuksia",jossa ihmiset odottavat sairaana useita tunteja saadakseen palvelua... samaan aikaan yksityiselle lääkäriasemalle saapuu turvapaikanhakijoita maksusitoumuksen kanssa. Melko omituista.

No onhan se, todella. Mutta kysypä siitä jotakin siitä vastuullisilta, niin vastauksksi tulee jotakin tasa-arvosta jne.

Kai tämä topic on muuten ns. sticky topic? Ellei, niin pitäisi olla.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Pyöräilijä on 24.05.2015, 11:02:51
Suomen mustalaiaset tarjoaisivat vastauksen kestävälle politiikalle.

Suomessa tutkijoilla olisi 10.000 mustalaisessa ainutlaatuinen materiaali selvittää, miksi yksi etninen vähemmistö ei sopeudu yhteiskuntaan. Mustalaiset eivät hanki koulutusta, eikä hakeudu ammattiopintoihin eikä töihin. Päinvastoin niin pientä sääntöä tai määräystä ei ole, etteivätkö mustalaiset onnistuisi niitä tieten tahtoen rikkomaan, pilkkaamaan ja vastustamaan.

Mustalaiset tarjoaisivat meille vastauksen, millaisia muuttajia me emme halua.

On tyypillistä, että suomalaiset tutkijat eivät ole tarttuneet näin ilmeiseen ja kiinnostavaan tutkimusaiheeseen. Mustalaisia on tutkittu vain romanttisessa ja ihailevassa valossa. Olennaisimmat kysymykset ja vastaukset siitä, miksi tämä heimo jättäytyy tieten tahtoen Kelan ja epäsosiaalisen elämäntapansa varaan,  ovat edelleen tekemättä.

1. Mikä pitää yllä mustalaisten sopeutumattomuutta Suomessa?
2. Miksi mustalaisten sopeuttamistoimet ovat epäonnistuneet?
3. Ovatko mustalaiset edes kotoutettavissa millään keinoilla?

Nämä vastaukset tarjoaisivat tukevan pohjan rakentaa menestyksellistä maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa Suomessa. En voi välttyä ajatukselta, että Suomessa on haluttu vältellä hankalia kysymyksiä, koska romanttinen käsitys lentävistä linnuista on paljon hauskempaa politiikkaa.


(https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSRVcESLhjWVd0dWsVEPr02RHeIpWKf0Vyuj9rfPboOz8IKijF76g)
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 24.05.2015, 22:04:05
Quote from: Pyöräilijä on 24.05.2015, 11:02:51
Suomessa tutkijoilla olisi 10.000 mustalaisessa ainutlaatuinen materiaali selvittää, miksi yksi etninen vähemmistö ei sopeudu yhteiskuntaan. Mustalaiset eivät hanki koulutusta, eikä hakeudu ammattiopintoihin eikä töihin. Päinvastoin niin pientä sääntöä tai määräystä ei ole, etteivätkö mustalaiset onnistuisi niitä tieten tahtoen rikkomaan, pilkkaamaan ja vastustamaan.

Mustalaiset tarjoaisivat meille vastauksen, millaisia muuttajia me emme halua.

Epäilemättä näin. Tulijoiden kesken vallitsee suuria eroja sen suhteen, ketkä kulttuurinsa puolesta sopeutuvat helposti ja ketkä vaikeasti. Mielenkiintoista olisi myös vertaileva tutkimus, mitkä piirteet kulttuurissa tekevät sopeutumisen vaikeaksi. Sopiva aineisto voisi löytyä vaikka somaleista ja kenialaisista - heidän lähtömaidensa luonnonolot ovat melko lailla samat, mutta sopeutumisessa on valtavia eroja.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Arvoton on 24.05.2015, 22:36:34
Maahanmuutto ja ennen kaikkea humanitäärinen maahanmuutto elättää mokutuskoneistoa, l. yleensä isopalkkaisia ihmisiä ja kiinteistöjen omistajia.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 29.05.2015, 22:19:08
Pari mielenkiintoista lisäystä asiaan 2.1.

Ensinnäkin - mikäli lähtömaan ja kohdemaan tulotasojen ero pysyy samana - mitä suurempi diasporan koko on, sitä suurempaa on maahanmuutto, kuten kohdassa todetaan. Frederic Docquier, maahanmuuttoprosessin paras asiantuntija maailmassa (ks. Paul Collier: Exodus, Penguin 2013), kuvailee tätä voimakkaimmaksi maahanmuuttoon vaikuttavaksi yksittäiseksi tekijäksi.

Toiseksi raportissa
Beine, Michel; Docquier, Frédéric; Özden, Çağlar (2009) : Diasporas, CESifo working paper, No. 2607
tehdään huolellisten tilastollisten analyysien jälkeen seuraavat johtopäätökset:


Mitä suurempi diaspora on, sitä heikommat edellytykset sen jäsenillä on siis löytää töitä ylipäätään ja ammattitaitoa vaativaa työtä erityisesti.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Leijona78 on 29.05.2015, 22:26:12
Saako tämän nyt sticky topiciksi, jos pyytää kiltisti?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Mehud on 29.05.2015, 22:35:06
Lista aloituksessa oli hyvä ja pitkä, mutta sen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: Haitallinen maahanmuutto on haitallista aina ja kaikissa maissa!

Tarkentavaksi lauseeksi voi lisätä seuraavaa: Jokainen muslimi ja afrikkalainen on haitallista maahanmuuttoa kaikkiin maihin!

Lopputulema: Jokaisen muslimin ja afrikkalaisen muutto jokaiseen maahan on estettävä, tai hyväksyttävä niiden rappioittava vaikutus yhteiskuntaan ja henkilöturvallisuuteen, sekä niiden vaikutus yleiseen viihtyvyyteen!

Käytin "heistä" sanaa "niitä", koska jokainen heidän lapsi syntyy "heinä" ja kasvatuksen, kulttuurin, sekä uskonnon myötä he muuttuvat "niiksi".
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Make M on 29.05.2015, 23:42:03
Quote from: Pyöräilijä on 24.05.2015, 11:02:51
On tyypillistä, että suomalaiset tutkijat eivät ole tarttuneet näin ilmeiseen ja kiinnostavaan tutkimusaiheeseen. Mustalaisia on tutkittu vain romanttisessa ja ihailevassa valossa. Olennaisimmat kysymykset ja vastaukset siitä, miksi tämä heimo jättäytyy tieten tahtoen Kelan ja epäsosiaalisen elämäntapansa varaan,  ovat edelleen tekemättä.

1. Mikä pitää yllä mustalaisten sopeutumattomuutta Suomessa?
2. Miksi mustalaisten sopeuttamistoimet ovat epäonnistuneet?
3. Ovatko mustalaiset edes kotoutettavissa millään keinoilla?

Nämä vastaukset tarjoaisivat tukevan pohjan rakentaa menestyksellistä maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa Suomessa. En voi välttyä ajatukselta, että Suomessa on haluttu vältellä hankalia kysymyksiä, koska romanttinen käsitys lentävistä linnuista on paljon hauskempaa politiikkaa.


Jokaisella tutkijalla, joka ryhtyisi tutkimaan näitä ongelmia mieli avoinna, rehellisesti ja totuuteen pyrkien, olisi erittäin suuri riski saada pysyvä rasistin leima otsaansa. Rahahanat tyrehtyisivät ja tulevaisuus tutkijana tyssäisi siihen paikkaan. Siksi tämä aihe on jäänyt kaikenlaisten diletanttien temmellyskentäksi. Osittain siksi Ruotsin pääministerikin on nyt H. Moilasena (http://yle.fi/uutiset/ruotsin_paaministeri_vaatii_kouluihin_kuria_ja_jarjestysta/8027812). Ei ole tietoa, ei ymmärrystä.

Wikipedia (http://fi.wikipedia.org/wiki/IQ_and_the_Wealth_of_Nations):
QuoteVanhasta syytettiin tiedotusvälineissä rasismista, koska hänen mielestään Afrikan maiden alhainen elintaso on seurausta afrikkalaisten matalasta älykkyysosamäärästä.

Ja Jussilta kirjoitus aihetta sivuten:
http://www.halla-aho.com/scripta/tatu_vanhasesta.html
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 14.06.2015, 10:33:23
Yksi asia joka kannattaa mainita taloudellisten vaikutusten yhteydessä on maahanmuuton yhteys talouskasvuun. Nimittäin kehittyneissä maissa maahanmuuton kasvu on osunut aikoihin jolloin talouskasvu on hidastunut. Voidaan siis perustellusti esittää väite, että maahanmuutto ei elvytä taloutta, toisin kuin vartiaiset väittävät.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 18.07.2015, 10:40:43
Mitä mieltä olette seuraavasta asiasta:

Asia 3.5. Hyvä sosiaaliturva ja vapaa maahanmuutto eivät ole yhteensovitettavissa

Tästä asiasta vallitsee taloustieteilijöiden keskuudessa laajamittainen yksimielisyys. Hyvinvointivaltion ja vapaan maahanmuuton yhteensovittamattomuudesta ovat puhuneet (http://www.tino.us/2015/06/journalister-avgor-inte-forskningslaget/) mm. tunnetut taloustieteilijät Milton Friedman, Gunnar Myrdal, Friedrich Hayek, James Buchanan, Gary Becker ja Paul Krugman.

Quote from: Paul Krugman, taloustieteen Nobel-palkinto 2008open immigration can't coexist with a strong social safety net; if you're going to assure health care and a decent income to everyone, you can't make that offer global.
http://krugman.blogs.nytimes.com/2010/04/26/the-curious-politics-of-immigration/

Quote from: Milton Friedman, taloustieteen Nobel-palkinto 1976It's just obvious you can't have free immigration and a welfare state.
http://www.pittsburghlive.com/x/pittsburghtrib/opinion/columnists/boudreaux/s_680588.html
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: -PPT- on 24.07.2015, 00:52:08
Näin on. Jos maassa on hyvä sosiaaliturva niin sen yhteiskunnan tulee olla kuin VIP-klubi jonne ei ole mahdotonta päästä jäseneksi mutta hyvin monimutkaista ja vaikeata.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: V.S. Paavolainen on 03.09.2015, 15:07:41
Paljon tullutkin asioita mainittua ja korjaituakin. Esim tuota rikollisuutta. Itse katselin tilastokeskuksen tietoja ihan itse, kun meni hermo siihen että normaalisti ne saa lukea lehdestä jonkun tutkijan tulkitsemina ja sitten vielä toimittajan vääntäminä, niin en oikein luota aina. tilastokeskuksen datahan on valtava, jonka johdosta on kovin aikaa vievää sieltä saada mitään järkevää. Toisaalta yleiset (kaikki) rikokset kun vetäsin kansoittain, niin merkittävää oli huomata, että somalit eivät olleet lähelläkään kärkeä. KORKEA luku kylläkin, mutta virolaiset ja venäläiset pieksi muistaakseni molemmat heidät ja vallan moni muu afraasian maa. no, joka tapauksessa mm Etiopio pisti silmään. maasta on tullut jonkun verran väkeä (otos riittävä) ja silti rikollisuus "todella" alhaista. Ensi hämmästyksestä toivottuani tajusin, että sehän on kristittyjen yksi suurimmista lähetyskohteista ollut kautta aikain. Toisaalta esim Aasiassa rikollisuus todella pientä kaakkoisosien ei-muslimi maissa (Kiina,Intia ym.)  Mutta aika tiukasti ensi silmäyksellä näytti sitoutuvan uskontoon (enkä tiedä onko sillä uskolla niin merkitystä, minusta tuntuu että uskonto luo kovasti yhteiskuntaa ja vaikka monet kimpaantuu niin sanon, että Euroopan huono meno on kyllä osittain uskon/uskonnon puutetta, koska niiden otteen kirvotessa suvakit valtaa joka paikan)

Tarkoitus olisi, kunhan saisin aineistoa muokattua sellaiseksi, että täyttää edes jonkinlaisen tieteellisyyden, tehdä raportti ja vertailuja eri kansojen uskontojen ehkä alueiden osalta (siitä on huono, että ulk.maalaisia kuitenkin vähän Suomessa, että vaikea saada järkeviä otoksia. jos esim 27 Liberialaista ja yks törttöilee päivän känniissä ja tekee 13 rikosnimikettä kerralla, niin on sitten koko diasporan oltava kiltisti seuraavat 10 vuotta). Sellanen olis tarkotus vääntää ja heivata Usariin. Samalla kirjottelen siellä (tylsähköä, mutta täysin asiapohjaista,puolitieteellista) sarjaa, mitä Suomen tulisi oppia muiden maiden mamu-törttöilystä.

Uskosin, et uskonto on yks keskeinen tekijä rikollisuudessa. Mut laittelen täänekin jos/kun valmiiksi jotain järkevää saan.

Tuossa mamupolitiikka sarjassa oon kaks kirjottanut:

http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200753-maan-muuttopolitiikka-tervetuloa-rasismi-ja-segregaatio
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201103-maan-muuttopolitiikka-britannia-
i-vauhtisokeus-rasismi

Tossa on muuten Suomen Kuvalehen pohjalta tehty juttu mitä suomalaiset oikeasti ajattelee
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201225-maahanmuuttomyonteinen-tekopyhyys-vihervasemmistokupla
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Tabula Rasa on 03.09.2015, 20:56:15
En pikalukelmisella löytänyt mainintaa, Eli nimenomaan suomeen kohdistuva vok-maahanmuutto on käytännössä aina perusteetonta, koska matkalla on erittäin monia maita missä ei käydä sotia. Mikäli taas köyhyys oikeuttaa maahanmuuttoon niin silloin tuo käytännössä tarkoittaisi että suomen tulisi vastata koko maailman sosiaalituista.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 03.09.2015, 21:32:34
Quote from: Tabula Rasa on 03.09.2015, 20:56:15
En pikalukelmisella löytänyt mainintaa, Eli nimenomaan suomeen kohdistuva vok-maahanmuutto on käytännössä aina perusteetonta, koska matkalla on erittäin monia maita missä ei käydä sotia.

Tätä minä olen useiden viikkojen ajan joka päivä yrittänyt vääntää rautalangasta facebookissa, mutta mokuttajat eivät millään suostu tajuamaan tätä.

Tein tätä varten facebookiin tällaisen meemikuvan, jotta minun ei tarvitsisi joka kerta kirjoittaa samoja asioita uudestaan:
(https://i.imgflip.com/qglki.jpg)
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: V.S. Paavolainen on 09.09.2015, 15:49:28
Olisi hyvä tiedostaa maailman poliittisesti, mitä Saksa, tai Merkel, oikein tekee. Pakolaisten kutsuminen (veto faktori) lisää pakolaismäärää ja pahentaaa merkittävästi tämän hetken maahanmuuttotilannnetta ja tekee polittiiikan tekemisen muissa maissa hankalaksi. Silti Saksan oma politiikka haittaa pakolaisia enemmän.
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202027-merkel-ja-saksa-antavat-tukensa-isisille
Ja siirtävät fokusta pakottavaan pakolaispolitiikkaa ja pakolaisten hyväksymiseen muissa maissa - Saksahan jo valmiiksi syyllistää muita maita, että jos ette ota...

Silti todellinen kriisi on muualla ja tarvitsisi ratkaisua. Meillä olisi oikeus ja velvollisuus se ratkaista
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202032-isis-ja-assad-eivat-harjoita-julmuuksia-ja-hirmutekoja

Tämä Saksn politiikka nykyisin tuntuu kuin harhautukselta tai silmänkääntötempulta. Keskustelemme pakolaisista, jotta voimme sivuuttaa ISISin ja pahoin pelkään, että tämä tapahtuu Merkelin omien urapyrkimysten takia
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201918-pakolaiskatastrofin-syy-yksinkertainen-merkelin-kunnianhimo
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: V.S. Paavolainen on 21.09.2015, 00:11:06
Olisi hyvä tietää keitä nykyiset tulijat ovat, heidän motiivit ja kyky rakentaa yhteiskuntaa ja minkälaista he aiokovat rakentaa. Kirjoituksessaani muutamia pohdintoja ja tutkimustuloksia keitä tulijat ovat tai eivät olekaa
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203070-pakolaiskriisi-herattaa-pari-kysymysta-pohdintaa-missa-miksi-mihin-menossa
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: V.S. Paavolainen on 22.09.2015, 19:11:17
Kokosin yhteen mistä Euroopan pakolaiskriisi juontaa juurensa. Ongelmallista on se, että me lopulta saamme mitä tilasimme omalla ahneudella ja kyvyttömyydellä auttaa ajoissa. Mielestäni meillä olisi ollut moraalinen velvollisuus auttaa, nyt autamme pakon edessä
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203183-pakolaiskriisi-mista-se-syntyi-ja-miksi
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Uuno Nuivanen on 22.09.2015, 19:17:56
Quote from: V.S. Paavolainen on 22.09.2015, 19:11:17
Ongelmallista on se, että me lopulta saamme mitä tilasimme omalla ahneudella ja kyvyttömyydellä auttaa ajoissa.

Ketkä "me"?   ???
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Nyymi on 22.09.2015, 19:25:22
Quote from: V.S. Paavolainen on 21.09.2015, 00:11:06
Olisi hyvä tietää keitä nykyiset tulijat ovat, heidän motiivit ja kyky rakentaa yhteiskuntaa ja minkälaista he aiokovat rakentaa. Kirjoituksessaani muutamia pohdintoja ja tutkimustuloksia keitä tulijat ovat tai eivät olekaa
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203070-pakolaiskriisi-herattaa-pari-kysymysta-pohdintaa-missa-miksi-mihin-menossa

Nykyiset tulijat ovat osoittaneet millaista yhteiskuntaa haluavat sellaisissa maissa kuten Somalia, Irak ja Afganistan. Näiden maiden kulttuuri on oleva meidänkin kulttuurimme.

Suomesta tulee jälleen kehitysmaa, köyhä, väkivaltainen, kiihkoislamilainen paskastan. Kehitysmaan kulttuurilla ja väestöllä tästä ei enää nousta.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 01.05.2016, 15:58:11
Asiaan 4.3 hieman lisätodisteita tältä videolta (https://youtu.be/VTROCGb5qj8).

Artikkelissa

Konrad Ziller. Ethnic Diversity, Economic and Cultural Contexts, and Social Trust: Cross-Sectional and Longitudinal Evidence from European Regions, 2002–2010. Social Forces (2015) 93 (3): 1211-1240. (http://sf.oxfordjournals.org/content/93/3/1211)

tarkastellaan maahanmuuttoon liittyvän diversiteetin ja sosiaalisen luottamuksen suhdetta Euroopan eri alueilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Euroopan alueilla maahanmuuttoon liittyvän diversiteetti vähentää sosiaalista luottamusta. Kun tarkastelua tehdään ajan suhteen, keskeinen havainto on että maahanmuuton kasvu liittyy sosiaalisen luottamuksen vähenemiseen.

Tosin joitakin poikkeuksiakin saattaa olla. Ziller viittaa ehkä Ruotsiin kun hän toteaa yhtenä johtopäätöksenä, että "there is some evidence that in contexts of low polarization the relationship is actually positive" (on olemassa todistusaineistoa jonka mukaan matalan polarisaation yhteydessä [maahanmuuton ja sosiaalisen luottamuksen välinen] suhde on itse asiassa positiivinen).

Toisessa tutkimuksessa

Tim Reeskens, Wim van Oorschot. Disentangling the 'New Liberal Dilemma': On the relation between general welfare redistribution preferences and welfare chauvinism. International Journal of Comparative Sociology April 2012 vol. 53 no. 2 120-139. (http://cos.sagepub.com/content/53/2/120)

todetaan että etnisen homogeenisuuden aikana luotujen sosiaalisten ohjelmien suosio laskee maahanmuuton myötä.

Kolmannessa tutkimuksessa

Rutherford, A., Lim, M., Metzler, R., Harmon, D., Werfel, J., Bar-Yam, S., ... & Bar-Yam, Y. (2015). The Geography of Ethnic Violence. In Conflict and Complexity (pp. 235-248). Springer New York. (http://link.springer.com/chapter/10.1007/978-1-4939-1705-1_12#page-1)

havaitaan mm. entisen Jugoslavian, Intian ja Sveitsin tapauksia tutkimalla että etnisten ryhmien välistä väkivaltaa voidaan estää sekä fyysisillä että poliittisilla rajoilla.

Tutkimuksessa

Aksoy, Ozan. Effects of Heterogeneity and Homophily on Cooperation. Social Psychology Quarterly, 2015, 78.4: 324-344. (http://spq.sagepub.com/content/78/4/324.short)

osoitetaan että suurempi diversiteetti ehkäisee ryhmien välistä yhteistyötä sekä yksilö- että ryhmätasolla.

Tutkimuksen

Janmaat, J. G. (2015). School ethnic diversity and White students' civic attitudes in England. Social science research, 49, 97-109. (http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0049089X14001392)

johtopäätös on, että suurempi etninen diversiteetti vähentää luottamusta samanikäisten välillä englantilaisissa kouluissa eikä tee valkoisista brittiopiskelijoista mukaan ottavampia (inclusive) maahanmuuttajiin kohdistuvissa asenteissaan.

Diasporan kokokin vaikuttaa ryhmien välisen yhteistyön vähenemiseen: tutkimuksessa

Arun Advani and Bryony Reich. Melting pot or salad bowl: the formation of heterogeneous communities. IFS (Institute for Fiscal Studies) Working Paper 14/30, 7.10.2015, DOI: 10.1920/wp.ifs.2015.1530 (http://www.ifs.org.uk/publications/8011)

todetaan, että vähemmistöryhmät jotka kasvavat tiettyä kriittistä massaa suuremmiksi ja ovat kulttuurisesti valtaväestöstä poikkeavia, alkavat eristäytyä muusta yhteiskunnasta, siirtäen yhteiskuntaa kohti jakautumista ja pois yhteistyöstä.

Ja niin edelleen.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 13.05.2016, 21:01:06
Arno Tanner (https://fi.linkedin.com/in/arno-tanner-2ba4109) on kirjoittanut Harvard International Reviewiin lukemisen arvoisen artikkelin (http://hir.harvard.edu/why-are-so-many-syrians-and-iraqis-seeking-asylum-in-the-remote-and-cold-nordic-countries/). Sen innoittamana tein seuraavan version Asian 2 johdanto-osasta. Keskeisesti uudessa versiossa otetaan paremmin huomioon se, että maahanmuuttajien muuttopäätösten motivaattorit ovat muitakin kuin taloudellisia; uudet linkit ovat Tannerin artikkelista. Kommentit tervetulleita.

Asia 2. Maahanmuuton määrää köyhästä maasta rikkaaseen määrittävät pääasiassa kohdemaan tulotaso, lähtömaan tulotaso ja lähtömaasta peräisin olevan diasporan koko.

Kansainvälisen muuttoliikkeen muuttajien päätöksiä määrittävät lähtömaan olosuhteiden tuottamat työntötekijät ja mahdollisten kohdemaiden tarjoamien mahdollisuuksien tuottamat vetotekijät. Muuttoliiketutkija Wilbur Zelinskyn mukaan (http://demografi.bps.go.id/phpFileTree/bahan/kumpulan_tugas_mobilitas_pak_chotib/Kelompok_3/Literatur/Softcopy/ZELINSKY-Wilbur-The-hypothesis-of-the-mobility-transition-Geographical-Review.pdf) mahdolliset muuttajat tekevät rationaalisia päätöksiä muuttopäätöksiä (muuttavatko ja jos niin mihin) perustuen tunnettuihin suhteellisiin kustannuksiin ja hyötyihin, sekä aineellisiin että ei-aineellisiin. Muuttopäätöksiin vaikuttavat myös monenlaiset hitaustekijät (inertial anchors). Muutto tapahtuu kun muuttamisen nykyhetkeen laskettu netto-odotusarvo on positiivinen. Työntö- ja vetotekijöiden lisäksi muuttoliikkeen suuruuteen vaikuttaa mahdollisten muuttajien määrä.

Työntötekijät voivat olla monenlaisia, mutta pääasialliset tekijät ovat taloudellisia, turvallisuuteen liittyviä ja sosiaalisia. Esimerkiksi Irakissa, Somaliassa ja Afganistanissa työntövoimatekijöitä ovat kituliaasti toimivan talouden aiheuttama työttömyys ja näköalattomuus, matalan intensiteetin sisällissota, sekä Irakissa vähemmistöihin kohdistuva syrjintä ja sorto. Sisällissodat näissä maissa eivät yksinään riitä selittämään muuttoliikettä, koska niissä on myös monia turvallisia alueita joihin lähtijät voisivat halutessaan muuttaa. Kunkinhetkisen taloudellisen jne. tilanteen lisäksi tärkeä työntötekijä on myös suhteellinen kurjistuminen verrattuna aikaisempaan: resurssien puute sellaisen ruokavalion, elämäntyylin, aktiviteettien ja mukavuustekijöiden (esim. palvelujen ostamisen) ylläpitämiseen johon on aiemmin tottunut. Kyse ei ole siis aina nykyisestä "huonosta" vaan myös aiemman "hyvän" puuttumisesta. Voimakas muuttoliike maasta on myös työntötekijä: se luo ilmapiirin jossa maastamuutto nähdään luonnollisena ja houkuttelevana.

Vetotekijöitä on myös monenlaisia. Paremmat työnsaantimahdollisuudet ja korkeammat palkat, parempi sosiaaliturva ja sosiaalipalvelut (esim. terveydenhoito), poliittinen tai taloudellinen vapaus, asuntojen saatavuus, henkilökohtainen turvallisuus ja sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä vetotekijöitä. Kohdemaan houkuttelevuutta lisää suuresti sen tarjoamista mahdollisuuksista muuttajien saatavilla oleva tieto, jonka ei tarvitse olla paikkansapitävää muuttopäätöksen aikaansaamiseksi: irakilaisten sosiaalisessa mediassa levisi kesällä 2015 ainakin osittain ihmissalakuljettajien levittämiä liioiteltuja ja osin paikkansa pitämättömiä kertomuksia ja huhuja Suomesta ihmemaana, mikä vaikutti suuresti syksyn 2015 tulija-aaltoon.

Keskeisin syy maahanmuuttoon, ja etenkin muuttokohteen valintaan, on sen tarjoama elintason nousu, joka koostuu tulotason noususta ja kohdemaan yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Mistä muusta syystä esimerkiksi turvapaikanhakijat hakeutuisivat Suomeen tai Ruotsiin, kun he matkalla ovat joutuneet väkisinkin kulkemaan useankin turvallisen maan kautta? Loppuvuoden 2015 muuttoaalto tyhjensi pakolaisleirejä Turkissa ja Libanonissa; näiden asukkaat olivat tietenkin jo valmiiksi turvassa ennen Eurooppaan lähtöään, ja muutkin Turkin kautta Eurooppaan tulijat olisivat voineet valita pakolaisleirillä elämisen niin halutessaan. Tulotason nousun aiheuttaman houkutuksen takia muutto köyhistä maista rikkaisiin on koko ajan lisääntymässä, mutta muutto kehittyneiden maiden välillä polkee suunnilleen paikallaan. Yksi maailman tunnetuimmista muuttoliiketutkijoista, Everett S. Lee, pitää työtä ja tulotasoa tärkeimpänä muuttoliikkeeseen vaikuttavana tekijänä, ja viittaa taloudellisen motiivin hallitsevuuteen kaikessa muuttoliikkeessä (http://www.students.uni-mainz.de/jkissel/Skripte/Lee.pdf). Myös esimerkiksi taloustieteilijä Andres Solimano pitää muuttoliikkeen ensisijaisena määrittäjänä muuton tuomaa taloudellista hyötyä muuttajalle ja hänen perheelleen (http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1746-1049.2011.00149.x/abstract).

Pääasiallinen syy tuloeroihin rikkaiden ja köyhien maiden välillä on köyhien maiden toimimattomat poliittiset ja sosiaaliset järjestelmät. Nämä toimimattomat järjestelmät pysyvät osittain siitä syystä, että ne ovat osa lähtömaiden paikallisten kulttuurien identiteettejä ja ajatusmaailmaa. Muuttajat pakenevat toimimattomuuden seurauksia mutta tavallisesti tuovat kulttuurinsa mukanaan.

Lähtömaan tulotaso vaikuttaa siten, että muuttaminen köyhästä maasta rikkaaseen edellyttää tiettyä perusvarallisuutta, koska matkustaminen maksaa. Niinpä esimerkiksi Keski-Afrikan Tasavallasta ei ole nähty merkittäviä pakolaisvirtoja Europpaan maassa käydystä raa'asta sisällissodasta huolimatta, koska maan asukkaat ovat yleensä rutiköyhiä.

Mahdollisten muuttajien määrään vaikuttaa lähtömaiden väestön määrä ja rakenne. Useissa maissa korkean syntyvyyden ja laskeneen kuolleisuuden aiheuttama väestönkasvu yhdistyneenä maiden talouden riittämättömään kasvuun on tuottanut lähtömaihin suuren määrän mahdollisia muuttajia jotka kaipaavat parempia taloudellisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Irakissa väestönkasvu on luokkaa 600 000 ihmistä vuodessa, ja Syyriassa väestö on kasvanut vuoden 1971 6 miljoonasta nykyiseen 22 miljoonaan; Syyrian voimakas väestönkasvu on tyrehtynyt vasta aivan viime aikoina kasvaneen maastamuuton johdosta.Vaikka väestönkasvu maapallon laajuisesti on saatu lähes pysähtymään, on olemassa maita joissa kasvu on liian suurta taloudelliseen kehitykseen verrattuna. Työntötekijöiden vähenemisestä humanitaarisen maahanmuuton lähtömaissa ei ole merkkejä, sillä niissä ei ole tehty paljoakaan esimerkiksi väestönkasvun hillitsemiseksi tai nuorisotyöttömyyden aisoihin saattamiseksi.

Diaspora tarkoittaa tietystä kulttuuripiiristä, etnisestä ryhmästä tms. lähtöisin olevia ihmisiä jotka ovat säilyttäneet vahvat yhteydet lähtömaahan (ja yleensä sen kulttuurinkin), eivätkä siis tavallisesti ole integroituneet kohdemaahan kulttuurisesti. Diaspora lisää kohdemaan houkuttelevuutta lähtömaassa useastakin syystä. Ensinnäkin diasporan jäsenet kertovat lähtömaassa oleville sukulaisilleen, ystävilleen ja heimolaisilleen kohdemaan korkeasta elintasosta, mikä lisää kohdemaan houkuttelevuutta etenkin jos lähtijöiden tiedot kehittyneistä maista ovat muuten hatarat. Toiseksi diasporan jäsenet voivat lähettää kotimaihinsa rahaa, jota sen saajat voivat käyttää matkaan kohdemaahan. Kolmanneksi kun muuttaja on saapunut kohdemaahan, diasporan jäsenet voivat auttaa häntä monilla tavoilla: rahallisesti, neuvomalla kohdemaan toimintatapoja, avustamalla asioinnissa, majoittamalla jne. Neljänneksi diasporan jäsenet voivat muodostaa sosiaalisen tukiverkoston, joka auttaa vieraaseen maahan muuttanutta myös henkisesti.

Edith: täsmennetty että keskeisin muuttoliikettä määrittävä tekijä on elintason nousu, joka koostuu tulotason noususta ja kohdemaan yhteiskunnan tuottamista palveluista.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Roope2 on 16.04.2017, 13:11:45
Kun kaikkeen maahanmuuttoon liittyvään positiivisuuteen vedotaan eri alojen professorien tiedoilla / mielipiteillä, niin Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaisussa Talous & Yhteiskunta 3/2016 Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma toteaa neutraalisti  seuraavaa:

Kysymys: Onko tämä maahanmuuttajien vastaisuus uutta historiallisesti? Sehän voidaan tietysti rinnastaa juutalaisvastaisuuteen, mutta ei se ole ollenkaan samaa.

Kuisma: Niin, ei se ehkä ole, mutta on siinä ehkä jotain yhteistä. Sanoisin, että kyllä se tietyssä mielessä on ollut hyvin kestävä piirre ihmisyhteisöjen toiminnassa. Jos ajatellaan nykyistä asetelmaa, niin sehän on kauhean yksinkertainen. Jos samaan jonoon tulee lisää ihmisiä ja he ovat vieraita, niin eiköhän ensireaktio ole ilmeinen. Menkää pois, täällä on jonot pitkiä muutenkin. Ollaan vähän peloissaan reviirille tulevia muukalaisia kohtaan. Niin on aina ollut ja oleva. Tästä on viisasta lähteä.

Kysymys: Pelätään,  että  ne  vievät  meidän  työpaikkamme  ja  vielä  meidän  naisemmekin. Raiskaavat  heidät  tai  jotain sellaista.

Kuisma: Aivan. Se on ihan ikiaikainen selkäydinreaktio, joka perustuu tuhansien vuosien kokemukseen. Aina ja kaikkialla on vierasjoukkoon suhtauduttu epäillen, ellei ole heti tapettu tai orjuutettu.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.04.2017, 15:14:30
Asiaan 3.4 (http://hommaforum.org/index.php/topic,98904.msg1812300.html#msg1812300) voisi lisätä todistusaineistoksi seuraavaa.

Kanadassa Fraser Institute (https://www.fraserinstitute.org/studies/immigration-and-the-welfare-state-revisited-fiscal-transfers-to-immigrants-in-canada-in-2014) on arvioinut 2011, että viimeisten 30 vuoden aikana tulleiden maahanmuuttajien aiheuttama taloudellinen nettotaakka (menot - tulot) oli liittovaltion budjettikaudella 2005-2006 6000 Kanadan dollaria maahanmuuttajaa kohden, ja heistä koituva kokonaistappio Kanadan yhteiskunnalle oli 16,3-23,6 miljardia Kanadan dollaria. Kanada rupesi sittemmin valikoimaan maahanmuuttajia tiukemmin kriteerein, ja tämä alkoi näkyä myös tulijoista koituvassa taloudellisessa taakassa. Vuoden 2011 National Household Survey-tutkimuksen tuloksiin perustuen instituutti arvioi vuonna 2015, että maahanmuuttajista koituva taloudellinen taakka olisi enää 5,329 K$ maahanmuuttajaa kohti. Koska maahanmuuttajien määrä oli kuitenkin samana aikana kasvanut suuresti, heistä yhteiskunnalle koituva taloudellinen nettotaakka kasvoi 20 - 28 miljardiin K$:iin vuonna 2010 ja 27 - 35 miljardiin k$:iin vuonna 2014.

Britanniassa Migration Watch UK arvioi maahanmuuttajien taloudellista vaikutusta kantaväestön hyvinvointiin sekä julkiseen talouteen. (1 (https://www.migrationwatchuk.org/briefing-paper/235) ja 2 (https://www.migrationwatchuk.org/briefing-paper/386)). Instituutin mukaan maahanmuuttajat maksoivat £89.7 miljardia veroja mutta heistä koitui julkiselle taloudelle £106.7 kulut budjettikaudella 2014-15 (http://www.express.co.uk/news/uk/670875/migrants-cost-britain-brexit-eu-referendum-migration-report). Päätaakka koitui Euroopan ulkopuolelta tulleista maaanmuuttajista. Muuttajat EEA:n (EU, Norja, Lichtenstein, Islanti) alueelta maksoivat £31.2miljardia veroja, ja aiheuttivat £32.4 miljardin kulut, joten heistä koitunut nettotappio oli £1.2 miljardia. Euroopan ulkopuolelta tulleet maksoivat £58.5 miljardia veroja ja aiheuttivat £74.2 miljardin julkiset mehot, eli heistä koitui £15.7 miljardin nettotappio. Instituutin alustavien tulosten mukaan maahanmuuttajat heikensivät kantaväestön työllisyyttä, ja alensivat heikosti palkattujen sekä palvelualan vähäisen ammattitaidon työtehtävien palkkatasoa myös kantaväestön osalta. Muissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttajien vaikutus bruttokansantuotteeseen henkilöä kohti on mitätön.

Tanskan valtionvarainministeriö (Finansministeriet) on laatinut katsauksen (https://www.fm.dk/oekonomi-og-tal/oekonomisk-analyse/2017/indvandreres-nettobidrag-til-offentlige-finanser) maahanmuuton vaikutuksesta julkiseen talouteen Tanskassa. Maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä nettokustannukset siellä ovat 28 miljardia DKK:ta. Länsimaiden ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien nettokustannukset ovat 33 miljardia DKK. Heidän kustannuksensa vastaavat yli puolta kantatanskalaisilta kerätyistä nettoveroista.

Edit: ne kirjoitusvirheet
Edit2: lisätty linkki alkuperäiseen asiaan 3.4
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.04.2017, 16:18:27
Asiaan 4.3 (http://hommaforum.org/index.php/topic,98904.msg1812307.html#msg1812307) voisi vielä lisätä seuraavat tutkimukset.

Artikkelissa

Rutherford A, Harmon D, Werfel J, Gard-Murray AS, Bar-Yam S, Gros A, Xulvi-Brunet R, Bar-Yam Y. Good fences: the importance of setting boundaries for peaceful coexistence. (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4029557/) PLoS One, Vol. 9 No. 5 (May 2014)

tarkastellaan miksi Sveitsi on niin rauhallinen, hyvinvoiva ja vakaa maa, vaikka vastaava kielellinen ja uskonnollinen diversiteetti on johtanut konfliktiin ja väkivaltaan muualla. Artikkelin analyysi osoittaa, että Sveitsin rauhallisuus ei johdu integroidusta yhdessäolosta vaan selkeistä maantieteellisistä ja poliittisista rajoista etnisten ryhmien välillä. Maantieteellisiä rajoja ovat vuoret ja järvet, jotka erottavat kielelliset ryhmät fyysisesti toisistaan. Osavaltioiden (kantonien) väliset rajat puolestaan usein erottavat uskonnolliset ryhmät toisistaan. Siellä missä maantieteelliset ja poliittiset rajat eivät riitä, väestöryhmät ovat erottuneet toisistaan omille asuinalueilleen tai sitten elävät riittävän sekoittuneina. Yhdellä alueella vuoristo on matala ja aukkoinen eikä erottanut kielellisiä ryhmiä toisistaan; siellä on ollut merkittäviä väkivaltaisia konflikteja jotka ovat johtaneet Juran kantonin perustamiseen. Tutkijat tekivät samanlaisen analyysin entiselle Jugoslavialle ja havaitsivat, että siellä missä poliittiset rajat eivät osuneet yksiin etnisten ryhmien välisten rajojen kanssa esiintyi laajamittaisia etnisiä väkivaltaisuuksia, mutta siellä missä rajat osuivat yksiin vallitsi rauha.

Tutkimuksessa

Peter Thisted Dinesen, Kim Mannemar Sønderskov. Ethnic Diversity and Social Trust - Evidence from the Micro-Context (http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/0003122415577989). American Sociological Review, Vol 80, Issue 3, 2015.

havaittiin käyttäen tanskalaista dataa jossa ihmisten asuinpaikat olivat tarkasti, että etninen diversiteetti lähellä (alle 80 metrin päässä asunnosta) heikensi ihmisten välistä luottamusta, kun karkeammalla maantieteellisellä tasolla luottamuksen väheneminen ei ollut tilastollisesti merkittävää. Kirjoittajat toteavat että tämä saattaa olla selitys miksi joissain tutkimuksissa ei ole havaittu luottamuksen vähenemistä: tarkastelutaso on ollut liian karkea (esim. kuntakohtainen tai valtakunnallinen), jolloin luottamuksen väheneminen ei ole merkittävää kun ihmiset ovat eriytyneet omien etnisten ryhmiensä asuttamille alueille vaikka kokonaisuutena esim. kunnan etninen diversiteetti olisikin suuri.

Tutkimuksessa

Silvia Mendolia, Alex Tosh, Oleg Yerokhin. Ethnic Diversity and Trust: New Evidence from Australian Data. (http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/1475-4932.12295/abstract) Economic Record, Volume 92, Issue 299, December 2016.

havaittiin että etninen diversiteetti vähentää paikallista luottamusta muttei merkittävästi yleistettyä luottamusta.

Viitaten tuohon Dinesenin ja Sønderskovin artikkeliin esitän hypoteesin, että yleistetyn luottamuksen väheneminen jäi havaitsematta siitä syystä että Mendolian ja kumppaneiden käyttämä data on maantieteellisesti melko karkealla tasolla.

Rebecca Wickes, Renee Zahnow, Gentry White, Lorraine Mazerolle. Ethnic diversity and its impact on community social cohesion and neighborly exchange. (http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/juaf.12015/full) Journal of Urban Affairs, Volume 36, Issue 1, February 2014, Pages 51–78.

Tässä australialaistutkimuksessa puolestaan havaitaan, että naapuruston etninen diversiteetti vähentää sosiaalista koheesiota ja naapureiden välistä vuorovaikutusta; väheneminen on tosin pienempää etnisten vähemmistöjen kuin valtaväestön parissa.

Oguzhan G. Dincer. Ethnic diversity and trust. (http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1465-7287.2010.00215.x/full) Contemporary Economic Policy, Volume 29, Issue 2, April 2011, Pages 284–293.

Tutkimuksessa havaitaan, että etnisen polarisaation ja luottamuksen välillä on negatiivinen yhteys, kun taas etnisen pirstoutumisen ja luottamuksen välillä on U:n muotoinen yhteys (siis hyvin yhtenäinen ja vastaavasti hyvin pirstoutunut etnisiteetti alueella merkitsevät korkeaa luottamusta).

Edit: selvennyksiä
Edit2: lisätty linkki alkuperäiseen asian 4.3
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: diipadaapa on 17.04.2017, 16:34:41
Humanitaarinen maahanmuutto on syöpä.

Tarviiko tietää enempää..?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Nikolas on 17.04.2017, 16:54:00
Suvaitsevaisilta tavallisesti puuttuu käsitys asiasta jota olen pyrkinyt selittämään kirjoitelmassani Kunnolliset ihmiset (http://www.iki.fi/no/kirjoitelmat/2017-03-10_Kunnolliset_ihmiset.pdf).
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Kulttuurirealisti on 19.04.2017, 10:46:27
Mahtava ketju!

Voisiko tämän sivun uusia tietoja ehkä linkittää ensimmäisen sivun postauksiin? Ketjun pidentyessä nämä uhkaavat jäädä piiloon.

... mitä ei nyt ihan lähiaikoina näytä tapahtuvan.

Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Jochanan on 11.07.2017, 15:33:58
No niin! Siis asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta.

Olisko tilastoja, kuinka paljon turvapaikanhakijoita on tullut Suomeen huippuvuoden 2015 (30 000 tulijaa) jälkeen, siis vuosina 2016 ja 2017?

Eli tarkat luvut pöytään, kiitos! En jaksa itse kaivaa ja kun on tämä foorumi kerran. Täällä on varmaan henkilöitä, jotka ovat perillä tulijoiden määrästä vuoden 2015 jälkeen.

Tämä kiinnostaa ihan siitäkin syystä, että minusta tuntuu siltä, että tänne ei oikeastaan enää tule ketään.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Jouko on 11.07.2017, 17:11:14
Palautetaanko nyt irakilaiset turvikset kotimaahansa kun sinne on saatu nyt rauha aikaiseksi? Näin niin kuin kuuluisi oikeasti tehdä!
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: kenokaula on 11.07.2017, 17:16:48
2016 tp-hakijoita 5657
2017 tp-hakijoita 2538 (kesäkuun loppuun mennessä)

En puhuisi turvapaikanhakijoiden määrän tyrehtymisestä. Hakijoita tulee kaksinkertaisesti verrattuna vuosiin ennen 2015 rynnistystä. Luvut lähteineen voi penkoa päivittäiset maahanmuuttaja luvut ketjusta. En jaksa linkitellä kännykällä.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: hulaq on 11.07.2017, 17:17:05
5657 v.2016

Kyllä sinuakin pitäisi nämä lukemat huolettaa joka tapauksessa:

QuoteHakemukset
7/2016 - 6/2017

Yhteensä 106 302

Täältä löydät Maahanmuuttovirastoon vireille tulleet asiat, jotka koskevat oleskelulupaa, kansainvälistä suojelua, kansalaisuutta ja maasta poistamista.

Maasta poistamis pyyntöjä on vain reilu 16000, joten onhan tuossa nyt ihan perkeleesti ylimäärästä ukkoa / akkaa hakenut tänne lonnimaan firman rahoilla.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: no future on 11.07.2017, 17:27:21
Quote
Täältä löydät Maahanmuuttovirastoon vireille tulleet asiat, jotka koskevat oleskelulupaa, kansainvälistä suojelua, kansalaisuutta ja maasta poistamista.
Löytyykö linkkiä tuohon "täältä" kohtaan, ja onko siellä eroteltu kansalaisuuksittain sekä lajeittain nuo hakemukset?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Jochanan on 11.07.2017, 18:12:47
Quote from: kenokaula on 11.07.2017, 17:16:48Hakijoita tulee kaksinkertaisesti verrattuna vuosiin ennen 2015 rynnistystä.

Ei pidä paikkaansa. Tp-hakijoita tuli v. 2016 ainoastaan hivenen yli ennen vuotta 2015 vallinnutta keskiarvoa (3000-4000/v.). Vuonna 2009 tuli jopa enemmän, kuin v. 2016 (5988), joten aika lailla ovat turvapaikanhakijoiden määrät tippuneet. Tänä vuonna mennään jo varmaan alle keskiarvon.

Kannattaa myös muistaa, että yhteensä ulkomaan kansalaisia muuttaa Suomeen huomattavasti enemmän, kuin tp-hakijoita, joista osa on aina myös ihan oikeasti hengenhädässä tai suuressa ahdingossa kotimaassaan. Kannattaisi siis kiinnittää huomio enemmän kaikkiin maahanmuuttajiin (eikä ainoastaan tp-hakijoihin), joita on tullut jo usean vuoden ajan yli 30 000 /v. Heidän joukossaan on varmasti myös paljon lonnijoita.

Tätä pylväsdiagrammia kun katsoo, voi nähdä, että tp-hakijoiden määrä on todellakin tippunut sille tasolle, mitä se oli ennen v. 2015 piikkiä:
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Roope on 11.07.2017, 18:23:10
Quote from: Jochanan on 11.07.2017, 18:12:47
Tätä pylväsdiagrammia kun katsoo, voi nähdä, että tp-hakijoiden määrä on todellakin tippunut sille tasolle, mitä se oli ennen v. 2015 piikkiä:

Ei ole tippunut sille tasolle. Ennen vuotta 2015 tulijoita oli keskimäärin vähemmän, ja lisäksi monet heistä olivat Itä-Euroopan turvapaikkaturisteja.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Jochanan on 11.07.2017, 18:32:28
Quote from: Roope on 11.07.2017, 18:23:10Ei ole tippunut sille tasolle. Ennen vuotta 2015 tulijoita oli keskimäärin vähemmän.

Älä hifistele! Sitä paitsi kirjoitin: "hivenen yli ennen vuotta 2015 vallinnutta keskiarvoa".
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Beenari on 11.07.2017, 18:55:24
Quote from: Jochanan on 11.07.2017, 18:32:28
Quote from: Roope on 11.07.2017, 18:23:10Ei ole tippunut sille tasolle. Ennen vuotta 2015 tulijoita oli keskimäärin vähemmän.

Älä hifistele! Sitä paitsi kirjoitin: "hivenen yli ennen vuotta 2015 vallinnutta keskiarvoa".

Hivenen yli (5657 kpl) vakiintunutta keskiarvoa (3000-4000 kpl). Hivenen? Aika mielenkiintoinen tapa määritellä hivenen. 41-88 prosenttia enemmän!!
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Kyklooppi on 11.07.2017, 23:26:32
Hallitsematon maahanmutto, turvapaikkaturismi tyhjentää valtion kassaa ja silloin se on sinulta pois.
Ei mene montaa vuotta kun olet omillasi, valtio ei enää jeesaa. sitten on turha kiukutella.
Tämä asia on tosi.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ämpee on 11.01.2018, 11:30:44
Ehkä tämäkin on asia jonka jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta.
https://www.facebook.com/Avainmedia/videos/1450205831683537/

QuoteRajat kiinni? Egyptiläinen imaamin poika, bestseller-kirjailija ja islam-kriitikko Hamed Abdel Samad on läheltä seurannut Euroopan tilannetta yli 20 vuotta: "Eurooppaan tulevat muslimit eivät sopeudu ja omaksu länsimaista kulttuuria, vaikka poliitikot niin toivovat." Miksi terrori-iskut lisääntyvät, mikä on islamistien tavoite? Katso Hamedin lyhyt haastattelu, joka tehtiin pian Turun tapahtumien jälkeen

Haastattelu on tekstitetty suomeksi.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Brandis on 12.01.2018, 14:20:04
^ Vastaavia haastatteluja on olemassa kymmeniä, luultavasti satoja, joissa muslimit itse sanoittavat sen ääneen miksi eivät länsimaalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin sopeudu - siitä huolimatta länsimaissa ei sitä sanomaa uskota, sillä tahdotaan niin kovasti uskoa sen sijaan yksilönvapauteen ja yksilön potentiaaliin tehdä oma valintansa, ja vielä uskotaan, että ihminen tekisi valintansa jotenkin irrallisena olentona juuristaan ja kasvuympäristöstään, ydinarvoistaan.

Tämän ajattelussa olevan perusristiriidan vuoksi on luvassa kerta toisensa jälkeen yllätyksiä.

Toiset (mutta harvat) kasvavat haasteeseen ja pystyvät muuttamaan elämässään suuntaa, mutta yleistä se ei ole.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Ernst on 12.01.2018, 14:56:17
Quote from: Brandis on 12.01.2018, 14:20:04
^ Vastaavia haastatteluja on olemassa kymmeniä, luultavasti satoja, joissa muslimit itse sanoittavat sen ääneen miksi eivät länsimaalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin sopeudu - siitä huolimatta länsimaissa ei sitä sanomaa uskota, sillä tahdotaan niin kovasti uskoa sen sijaan yksilönvapauteen ja yksilön potentiaaliin tehdä oma valintansa, ja vielä uskotaan, että ihminen tekisi valintansa jotenkin irrallisena olentona juuristaan ja kasvuympäristöstään, ydinarvoistaan.

Tämän ajattelussa olevan perusristiriidan vuoksi on luvassa kerta toisensa jälkeen yllätyksiä.

Toiset (mutta harvat) kasvavat haasteeseen ja pystyvät muuttamaan elämässään suuntaa, mutta yleistä se ei ole.

Länsimaat ovat menestyneet kyetessään muuttamaan aikaisempia ajattelunsa perusristiriitoja. Välillä hitaasti mutta kuitenkin onnistuen lopulta. Miksiköhän tämä islam on mahdotonta nähdä sellaisena kuin se on, sellaisena kun sitä oppia seuraavat varsin avoimesti itsekin sanovat?

Onko selitys se hra Harouelin esille tuoma ihmisoikeususkonto.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Brandis on 12.01.2018, 15:08:25
Quote from: Ernst on 12.01.2018, 14:56:17
Quote from: Brandis on 12.01.2018, 14:20:04
^ Vastaavia haastatteluja on olemassa kymmeniä, luultavasti satoja, joissa muslimit itse sanoittavat sen ääneen miksi eivät länsimaalaiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin sopeudu - siitä huolimatta länsimaissa ei sitä sanomaa uskota, sillä tahdotaan niin kovasti uskoa sen sijaan yksilönvapauteen ja yksilön potentiaaliin tehdä oma valintansa, ja vielä uskotaan, että ihminen tekisi valintansa jotenkin irrallisena olentona juuristaan ja kasvuympäristöstään, ydinarvoistaan.

Tämän ajattelussa olevan perusristiriidan vuoksi on luvassa kerta toisensa jälkeen yllätyksiä.

Toiset (mutta harvat) kasvavat haasteeseen ja pystyvät muuttamaan elämässään suuntaa, mutta yleistä se ei ole.
Länsimaat ovat menestyneet kyetessään muuttamaan aikaisempia ajattelunsa perusristiriitoja.

Kyllä, ja siksi ehkä oletamme muidenkin olevan yhtä muuntautumiskykyisiä. Mutta ei se ole mitenkään sanottua, että nämä muut edes koskaan tahtovat muuttua tahtomaamme ja olettamaamme suuntaan. Heidän kulttuurinsa mukautuu ympäröiviin olosuhteisiin omien lainalaisuuksiensa kautta.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Linkster on 12.01.2018, 15:21:09
^En usko mihinkään mukautumiseen, mikäli muslimeita tarkoitit. Niiden ensisijainen tehtävä on taivuttaa ja alistaa meidät toimimaan islmistisen elämänmenon mukaan.Totalitaristinen hallintamuoto jota joko noudatetaan pilkulleen tai sitten kuollaan.
Tuon islamistiajattelun takia kaikki kotouttamistoimet ja puuhastelut on tuomittu epäonnistumaan jo ennen alkamistaan.
Integroituminen lähtee yksilöstä itsestään, kuten mikä hyvänsä muutos. Ajattelutavan muutos ei islamisteilla ole todennäköinen johtuen vuosisataisesta aivopesusta ja heikosta sivistyksestä.
Islamista eronneiden(kuten muidenkin uskontokulttien) osa on karu.
Tuota sakkia ja heitä tänne haluaviin ei tule käsitellä normaaleiden ihmisten tavoin, sillä heidän ajattelunsa on ideologistista ja täysin verrannollista uskonnolliseen hurmokseen. Siinä ei mikään fakta tai tapahtuma auta. Vaikka se oma suvaitsevainen pää putoaa mestattuna pärekopaan, on syy aina muualla - yhteiskunnassa,vääräuskoisissa, rasisteissa - milloin missäkin.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Brandis on 12.01.2018, 18:58:21
Siinä on kokonainen poliittinen järjestelmä [samalla uskonto] ja sen vaikutuspiirissä ollut kulttuuri ammennettu muuttumattomuuden järjestelmästä (http://www.mandare.fi/tag/muuttumattomuuden-asenne/) käsin.

Vaikka ei sillä; kristinusko saisi pitää enemmän kiinni omasta ydinopistaan. Tehdä paluun juurilleen.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 11.03.2018, 13:27:50
Quote from: ämpee on 11.01.2018, 11:30:44
Ehkä tämäkin on asia jonka jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta.
https://www.facebook.com/Avainmedia/videos/1450205831683537/

QuoteRajat kiinni? Egyptiläinen imaamin poika, bestseller-kirjailija ja islam-kriitikko Hamed Abdel Samad on läheltä seurannut Euroopan tilannetta yli 20 vuotta: "Eurooppaan tulevat muslimit eivät sopeudu ja omaksu länsimaista kulttuuria, vaikka poliitikot niin toivovat." Miksi terrori-iskut lisääntyvät, mikä on islamistien tavoite? Katso Hamedin lyhyt haastattelu, joka tehtiin pian Turun tapahtumien jälkeen

Haastattelu on katsomisen arvoinen ja Samadin näkemykset monelta osin uskottavia. Ketjun nimi on kuitenkin "asioita jotka jokaisen tulisi tietää maahanmuutosta", ja haastattelussa on parikin asiaa joiden takia se ei täysin mahdu otsikon alle.

Ensinnäkin "tietäminen": olen ainakin omalta osaltani pyrkinyt siihen, että väitteet olisivat perusteltavissa tutkimustuloksilla. Sellaisiahan Samad ei esittänyt väitteidensä tueksi, vaan hänen väitteensä pitää ottaa yhden ihmisen näkemyksinä, toki huomionarvoisina sellaisina. Kaikkien tiedoksi luokiteltavien väitteiden ei tietenkään tarvitse perustua tutkimustuloksiin, mutta etenkin yleistysten (joita Samadkin esitti) olisi hyvä perustua.

Toiseksi "jokaisen tulisi tietää": haastattelija (ja sen myötä myös Samad) oli kiinnostunut vain terrorismiongelmasta, joka toki on merkittävä ongelma mutta ei mielestäni huonon maahanmuuttopolitiikan seurauksista keskeisimpiä. Ainakin omasta mielestäni sosiaaliset, kulttuuriset ja taloudelliset seuraukset ovat keskeisempiä.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Nikolas on 11.03.2018, 14:16:31
Quote from: Linkster on 12.01.2018, 15:21:09

^En usko mihinkään mukautumiseen, mikäli muslimeita tarkoitit. Niiden ensisijainen tehtävä on taivuttaa ja alistaa meidät toimimaan islmistisen elämänmenon mukaan.Totalitaristinen hallintamuoto jota joko noudatetaan pilkulleen tai sitten kuollaan.


Tuohan on juuri yksi niistä asioista, joita jokaisen pitäisi tietää. Muslimit eivät muuta eri maihin mukautuakseen niiden maiden kulttuureihin ja käytäntöihin. He olettavat tuovansa islamin mukanaan ja että vähitellen maailma mukautuu ja alistuu islamiin.

Suomalaiset usein olettavat muualta saapuneiden toimivan siten kuin itse tekisivät muuttaessaan muualle: Maassa maan tavalla tai maasta pois. Oletus, että muut tai varsinkaan muslimit ajattelisivat ja käyttäytyisivät tämän periaatteen mukaisesti, on yltiöpäistä ja harhakuvitelmaa.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 17.03.2018, 12:38:42
Quote from: Nikolas Ojala on 11.03.2018, 14:16:31
Quote from: Linkster on 12.01.2018, 15:21:09

^En usko mihinkään mukautumiseen, mikäli muslimeita tarkoitit. Niiden ensisijainen tehtävä on taivuttaa ja alistaa meidät toimimaan islmistisen elämänmenon mukaan.Totalitaristinen hallintamuoto jota joko noudatetaan pilkulleen tai sitten kuollaan.


Tuohan on juuri yksi niistä asioista, joita jokaisen pitäisi tietää. Muslimit eivät muuta eri maihin mukautuakseen niiden maiden kulttuureihin ja käytäntöihin. He olettavat tuovansa islamin mukanaan ja että vähitellen maailma mukautuu ja alistuu islamiin.

Tuosta saisi kehittelemällä jonkinlaisen asian joka jokaisen pitäisi tietää, mutta tuollaisenaan kriteerit eivät täyty. Muslimeita on monenlaisia: on esimerkiksi uskostaan vieraantuneita, uskostaan tietämättömiä ja välinpitämättömiä, ja toisaalta on niitä joille usko on keskeinen asia elämässä ja jotka tuntevat islamin keskeisiä lähteitä. Siksi puhuminen kaikista muslimeista yhtenä nippuna ei tuota paljoakaan sellaista joka jokaisen olisi hyvä tietää.

Sen sijaan islamin opin tarkastelu keskeisten lähteiden (koraani, tärkeimmät hadithit, sira) valossa voi hyvinkin tuottaa joukon mielenkiintoisia asioita, jotka jokaisen pitäisi tietää. Esimerkiksi liittyen ylläolevaan minulla on mielikuva että jossain noista keskeisistä lähteistä muslimeille on luvattu ylivalta maailmassa, tai ehkä heidät on jopa velvoitettu sitä tavoittelemaan. Jos näin on, asia koskettaa jokaista ja se olisi hyvä tietää: Jumalan suora puhe koraanissa sekä profeetan esimerkki niissä muissa lähteissä velvoittaa jokaista muslimia, ja tämän takia hurskaan muslimin pitää toimia tavoitteen toteutumisen hyväksi (etenkin jäljitellen niitä keinoja joita profeetta käytti).
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 13:39:18
^
Käsitettiinhän kristinuskonkin aikanaan oikeuttavan (jopa velvoittavan?) valloituksiin ja käännytyksiin, vaikkapa vuosina 1000 - 1700.

Mutta, nykyään kristinuskon valtavirta on aivan toinen.
Ja maallinen lain tulkinta on jo kauan sitten hyväksytty olevan kirkon yläpuolella.

Ei ole siis mahdotonta että uskonnon tulkinta muuttuu erilaiseksi.

Vaikka, valitettavasti, sitä kehityskulkua ei kyllä nykyään kai ole islamissa näköpiirissä paljonkaan.

Kristinuskossa eräs tekijä lienee ollut kriittinen raamatun tutkimus, siis kun sallittiin tutkia raamattua kuten muitakin historiallisia tekstejä. Että se ei olekaan "sanasta sanaan Jumalalta".

Kun kaikki vanhat tekstit ovat tulkinnanvaraisia, raamatustakin aikanaan pystyi kirkko ja papisto poimimaan omiin tarkoituksiin sopivia tulkintoja ja perustelemaan että on pakko käyttäytyä näin, koska Jumala käskee.

***
Toinen asia:

Alkuperäisessä artikkelissa (eka postauksen linkin takana) todettiin myös että:

- koska maastamuutto vaatii rahaa ja aktiivisuutta, lähtijät eivät ole köyhintä osaa kansasta.

Onko tästä lisää tutkimusta tai kommentteja?

Oma mutu-tuntuma esimerkiksi Yhdysvalloista on että sinne muutti aikanaan (esim. 1800-luvulla) paljon aktiivista ja innovatiivista porukkaa joka muokkasi kulttuuria siihen suuntaan. Mutta en osaa sanoa onko todella näin, ja voiko sitä tutkia mitenkään.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Siili on 17.03.2018, 14:37:44
Quote from: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 13:39:18
Kristinuskossa eräs tekijä lienee ollut kriittinen raamatun tutkimus, siis kun sallittiin tutkia raamattua kuten muitakin historiallisia tekstejä. Että se ei olekaan "sanasta sanaan Jumalalta".

Kristinusko on selkeästi suvaitsevampi uskonto kuin Islam.  Tämän toteamiseksi ei tarvitse lukea paljoakaan näiden uskontojen pääopinkappaleita (Uusi Testamentti vs. Koraani).  Islamissa on hyvin tehokkaat jarrut sekularisoitumista vastaan, joten on turha odottaa mitään renesanssia tai valistuksen aikaa siellä, missä sen opit hallitsevat.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 15:11:01
Quote from: Siili on 17.03.2018, 14:37:44
Quote from: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 13:39:18
Kristinuskossa eräs tekijä lienee ollut kriittinen raamatun tutkimus, siis kun sallittiin tutkia raamattua kuten muitakin historiallisia tekstejä. Että se ei olekaan "sanasta sanaan Jumalalta".

Kristinusko on selkeästi suvaitsevampi uskonto kuin Islam.  Tämän toteamiseksi ei tarvitse lukea paljoakaan näiden uskontojen pääopinkappaleita (Uusi Testamentti vs. Koraani).  Islamissa on hyvin tehokkaat jarrut sekularisoitumista vastaan, joten on turha odottaa mitään renesanssia tai valistuksen aikaa siellä, missä sen opit hallitsevat.

Voi olla, mutta kyllähän historia osoittaa että pyhät kirjat on just niin kuin ne kulloinkin luetaan.

Raamatunkin perusteella on pakanoita teurastettu aikanaan, vaikka Jeesus oli suuri suvaisevaisuuden filosofi. Silloin se väkivaltainen tulkinta oli sekä kirkon että maallisen vallan tukema.

(Ei kylläkään kuulu tähän ketjuun - oma edellinen oleellisempi kysymykseni aloittajalle oli oikeastaan maastamuuttajien profiili vs maahan jäävät.)


Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: MW on 17.03.2018, 16:29:14
Jos tädillä olisi munat, se olisi setä, tai jotain.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 18.03.2018, 21:33:15
Quote from: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 13:39:18
Käsitettiinhän kristinuskonkin aikanaan oikeuttavan (jopa velvoittavan?) valloituksiin ja käännytyksiin, vaikkapa vuosina 1000 - 1700.

Mutta, nykyään kristinuskon valtavirta on aivan toinen.
Ja maallinen lain tulkinta on jo kauan sitten hyväksytty olevan kirkon yläpuolella.

Onko sinulla esittää esimerkkiä siitä, miten noita valloituksia ja (pakko-?)käännytyksiä perusteltiin raamatulla, erityisesti kristinuskon perustajan Jeesuksen sanomisilla ja tekemisillä? Jos valloitukset ja käännytykset eivät perustu kristinuskon keskeisiin lähteisiin, niiden oikeutus on helppo kumota uskonopillisin perustein. Jos taas lähteet tukevat valloituksia ja pakkokäännytyksiä, niin...

Quote from: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 13:39:18
Ei ole siis mahdotonta että uskonnon tulkinta muuttuu erilaiseksi.

Ei tietenkään ole mahdotonta. Joissain uskonnoissa se vain on helpompaa kuin toisissa. Jos esimerkiksi uskonnon perusta on se, että tietty kirja on Jumalan suoraa puhetta, on tuon kirjan sisältöä kovin vaikea kyseenalaistaa kyseisen uskonnon sisällä. Etenkin jos kyseinen kirja toistuvasti kertoo että siinä ei ole epäilykselle sijaa.

Quote from: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 13:39:18
Vaikka, valitettavasti, sitä kehityskulkua ei kyllä nykyään kai ole islamissa näköpiirissä paljonkaan.

Kristinuskossa eräs tekijä lienee ollut kriittinen raamatun tutkimus, siis kun sallittiin tutkia raamattua kuten muitakin historiallisia tekstejä. Että se ei olekaan "sanasta sanaan Jumalalta".

Kun kaikki vanhat tekstit ovat tulkinnanvaraisia, raamatustakin aikanaan pystyi kirkko ja papisto poimimaan omiin tarkoituksiin sopivia tulkintoja ja perustelemaan että on pakko käyttäytyä näin, koska Jumala käskee.

Minä taas olen saanut kuvan että valloituksia ja pakkokäännytyksiä ei perusteltu raamatulla - joka oli keskiajalla useimmille kristityillekin tuntematon, lukutaidottomia kun olivat - vaan sillä että joku auktoriteetti (esim. paavi) oli antanut toimintaan luvan. Esimerkiksi latinalaisessa Amerikassa papit ja munkit yrittivät aktiivisesti suojella alkuperäisväestöä valloittajien (siis niiden pappien ja munkkien maanmiesten) sorrolta.

Samaa mieltä olen siitä että kun kristinuskon perusopin mukaan raamattu ei ole Jumalan suoraa puhetta, sen oppirakennelma on uskonnoksi sangen joustava, mukautuva ja kehityskykyinen.

Quote from: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 13:39:18
Alkuperäisessä artikkelissa (eka postauksen linkin takana) todettiin myös että:

- koska maastamuutto vaatii rahaa ja aktiivisuutta, lähtijät eivät ole köyhintä osaa kansasta.

Onko tästä lisää tutkimusta tai kommentteja?

Ajatus esiintyy esim. Paul Collierin kirjassa Exodus. Logiikka on hyvin selkeä. Matkustaminen maksaa. Esimerkiksi ihmissalakuljettajat perivät Eurooppaan kehitysmaista tulevilta 5000-10000 euron korvauksen, lisäksi tulijoilla voi hyvin olla muitakin kuluja matkasta.

Afganistanin bkt/henki oli viime vuonna $1188, Irakin $16551 ja Somalian $400 (lähde: Wikipedia). Esimerkiksi Somalian köyhyysaste on 73 %. On selvä että kallista turvapaikanhakumatkaa Suomeen ei voi rahoittaa esimerkiksi somalialainen köyhä ihminen, köyhä perhe, eikä edes köyhä suku. Tulijoilla on oltava sikäläisittäin vauras tausta, tai matka on rahoitettava muuten (esim. rikollisuudella).

Sama on pätenyt maahanmuuttoon aiemminkin. Laivalippu Yhdysvaltoihin oli kallis, eikä köyhemmillä suomalaisilla perheillä ollut varaa kustantaa sitä yhdellekään perheenjäsenelleen.

Quote from: vastarannan kiiski on 17.03.2018, 13:39:18
Oma mutu-tuntuma esimerkiksi Yhdysvalloista on että sinne muutti aikanaan (esim. 1800-luvulla) paljon aktiivista ja innovatiivista porukkaa joka muokkasi kulttuuria siihen suuntaan. Mutta en osaa sanoa onko todella näin, ja voiko sitä tutkia mitenkään.

Maahanmuuttajat ovat yleensä aktiivisia, koska muuttopäätöksen tekeminen, varojen hankkiminen ja itse matkakin vaativat tavallisesti oma-aloitteisuutta.

Maahanmuuton yhteys innovatiivisuuteen ja innovaatioihin on monipiippuinen kysymys, eikä tutkimuksissa ole saatu asiaan selkeää vahvistusta suuntaan eikä toiseen (ks. esim. Matti Sarvimäen kirjoitus Muuttoliikkeet, työmarkkinat ja julkinen talous teoksessa Muuttajat - kansainvälinen muuttoliike ja Suomi, toim. Martikainen, Saukkonen, Säävälä, Gaudemaus 2013). Asiasta on olemassa jonkinlaista anekdotaalista todisteaineistoa ja yksittäisten alueiden tietyille ajanjaksoille tehtyjä analyysejä.

Tiedetään kuitenkin, että innovatiivisuus ja luovuus korreloivat älykkyyden kanssa; jos maahan muuttaa kantaväestöä keskimäärin älykkäämpiä ihmisiä, maan luovuuspotentiaalinkin pitäisi lisääntyä. Yhdysvaltoihin muutti 1800-luvulla paljon ashkenasi-juutalaisia joiden keskiälykkyys on maailman huippua sekä eurooppalaisväestöä joiden älykkyys ei sekään ole maailmanlaajuisesti huonoimmasta päästä. Kannattaa kuitenkin muistaa että maan innovatiivisuus ei ole kiinni pelkästään riittävästä määrästä poikkeuksellisen älykkäitä vaan myös asenteista, kulttuurista ja innovatiivisuutta suosivasta taloudesta.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Siili on 18.03.2018, 22:00:20
Quote from: ike60 on 18.03.2018, 21:33:15
Kannattaa kuitenkin muistaa että maan innovatiivisuus ei ole kiinni pelkästään riittävästä määrästä poikkeuksellisen älykkäitä vaan myös asenteista, kulttuurista ja innovatiivisuutta suosivasta taloudesta.

Jos hengissä selviäminen on kiinni innovatiivisuudesta, innovatiivisen porukan osuus väestöstä voi nousta hyvinkin nopeasti. 
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: vastarannan kiiski on 18.03.2018, 22:59:13
Ike60:

En ole asiantuntija, mutta kai lause "Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" osattiin jossain tilanteissa tulkita niin että nyt käännytte kristityksi ja sen myötä automattisesti asetutte meidän kirkkomme ja kuninkaamme alaisuuteen ... ok?

Tai sitten jos ette, käy jotain ikävää.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 23.03.2018, 20:25:15
Quote from: vastarannan kiiski on 18.03.2018, 22:59:13
En ole asiantuntija, mutta kai lause "Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" osattiin jossain tilanteissa tulkita niin että nyt käännytte kristityksi ja sen myötä automattisesti asetutte meidän kirkkomme ja kuninkaamme alaisuuteen ... ok?

Tai sitten jos ette, käy jotain ikävää.

No oikeastaan kysyin esimerkkejä siitä, miten joku olisi perustellut valloituksia ja pakkokäännytyksiä raamatulla, mutta olet siinä oikeassa että tuossa raamatunkohdassa (wikipedian mukaan löytyy Matteuksen evankeliumista) ei kerrota mitkä ovat sallittuja keinoja opetuslapsiksi tekemiseen. Niinpä sen voi tulkita myös niin että väkivaltainenkin käännytys käy.

Jeesuksen omasta elämästä ei tosin löydy tukea väkivaltaiselle käännytykselle, sillä heppuhan käännytti kiertelemällä, kohtaamalla ihmisiä ja puhumalla. Hänen ainoa väkivallantekonsa taisi kohdistua rahanvaihtajien pöytiin. Kristinuskon alusta taisi kestää monta sataa vuotta - kai johonkin 1000-luvulle - ennen kuin kenellekään tuli miekkalähetys käännytystyössä edes mieleen. Niinpä on syytä arvioida että miekkalähetys ei ole luonteva osa kristinuskoa.

Islamissa asia on toisin. Sen perusoppien mukaan islamin pitää hallita maailmaa, veikkaan että tämä löytyy koraanista. Muhammad oli verinen sotapäällikkö joka hyökkäyssotien avulla valloitti Arabian niemimaan ja mm. antoi määräyksiä miten sotasaalisnaiset tulisi jakaa hänen armeijansa sisällä. Jihad (pyhä sota) on muslimien velvollisuus, jota he toteuttivat ensimmäiset muutaman sata vuotta uskonnon synnystä lähtien siten, että valloittivat maita ja alistivat niiden kansat. Vasta 1200-luvulla, kun muslimit olivat alkaneet ottaa takkiinsa vähän siellä sun täällä (idässä mm. mongoleilta, lännessä espanjalaisilta), joku kirjoitti apokryfaalisen hadithin jossa esitettiin että pyhä sota voisikin olla sisäistä taistelua. Niinpä voi sanoa että veriset(kin) valloitukset ovat luonteva osa islamia.

Sivumennen sanoen miekkalähetys voi hyvinkin olla kulttuurivaikute, islamilaisen kulttuuripiirin lahja kristitylle Euroopalle. Eurooppalaiset ehtivät taistella monta sataa vuotta jihadia käyviä muslimeja vastaan, ennen kuin jollekulle tuli mieleen että kristinuskon käännytystyön ei tarvitse olla rauhanomaista vaan sekin voi pohjautua valloituksiin ja pakkoon.

Mutta eiköhän tämä riitä kristinuskon ja islamin vertailuista tässä ketjussa. Jos joku haluaa kirjoittaa muutaman asian jotka jokaisen pitäisi tietää islamin perusopin hankalista piirteistä sekä siitä miten vaikeaa niitä on muuttaa, areena on vapaa. Itse en omaa niin vankkoja tietoja islamista että viitsisin hommaan ryhtyä.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: duc on 05.07.2018, 21:46:22
Pitikin avata tämä ketju, jossa keskustellaan kristinuskon ja islamin yhtäläisyyksistä ja eroista lähetystyön suhteen. Muutamia kirjoituksia olen minäkin kirjoittanut ko. aiheesta, esim. 1 (https://hommaforum.org/index.php/topic,122788.msg2718777.html#msg2718777) ja 2 (https://hommaforum.org/index.php/topic,9567.msg2893751.html#msg2893751), mutta nyt tarkoitukseni ei ole jatkaa siitä.

Etsin sopivaa ketjua Suomen uutisten lyhyelle jutulle (https://www.suomenuutiset.fi/mustan-joutsenen-kirjoittaja-nassim-taleb-varoittaa-avaamasta-rajoja-kristittyna-libanonilaisena-nain-hallitsematon-painajaismainen-maahanmuutto-aiheutti-sisallissodan/), jossa esiteltiin Nassim Nicholas Talebin näkemyksiä hallitsemattoman maahanmuuton seurauksista. Laitan sen tähän ketjuun:
Quote
- -
Libanonilaissyntyinen Taleb varoittaa länsimaita Libanonin kohtalosta.

– Kristittynä libanonilaisena näin, miten palestiinalaisten hallitsematon, painajaismainen maahanmuutto aiheutti sisällissodan.

Taleb kertoo viettävänsä yhä osan ajastaan Libanonissa ja nähneensä myös syyrialaisten maahanmuuton vaikutukset.

– Minä halveksin näitä hyvesignaloivia avointen rajojen imbesillejä, Taleb kirjoittaa.

Hyvesignaloinnilla (engl. "virtue signaling") viitataan siihen, että joku pyrkii esittämään "hyvää ihmistä" kannattamalla yleisesti hyviksi koettuja asioita tai aatteita.

Aiempien valloitusten vääryyksiä ei voi enää korjata
Eräs usein toistuva argumentti maahanmuuttokeskustelussa on se, että kansainvaelluksia ja valloitusretkiä on tapahtunut ennenkin ihmiskunnan historiassa. Taleb haluaa korostaa, että menneitä vääryyksiä on mahdoton korjata. Amerikan löytöretkiä tai pronssikautisia kansainvaelluksia ei voida enää peruuttaa, joten Talebin mukaan on turha vängätä siitä, kuka teki mitä joskus sata vuotta sitten.

– Nykyaikaisia moraalikäsityksiä ei voida siirtää menneisyyteen ja tuomita menneisyyden ihmisiä niiden perusteella, Taleb sanoo.

Esimerkkinä hän mainitsee, että jos Kolumbuksen löytöretkeä pidetään vääryytenä, meidän on myös vaadittava azteekit tilille siitä, että he valloittivat ja alistivat heikompia naapuriheimojaan.

SUOMEN UUTISET

Edit. Korjattu Talebin nimi oikein.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: duc on 12.07.2018, 19:12:29
Maahanmuuton vuosittaiset kustannukset on toki hyvä tietää -asiaa. Vuonna 2016 ne olivat Valtioneuvoston mukaan noin miljardi euroa!:
Quote from: pectus3 on 12.07.2018, 18:23:08
Vertailukohtana ovat vuodet 2013-15. Vuosittaiset kustannukset olivat arviolta 287-309 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 menot hypähtivät yli kolminkertaiseksi, noin 1 050 miljoonaan euroon. Kuluvan vuoden 2017 menoarvio on noin 865 miljoonaa euroa ja ensi vuodelle valtion budjetissa on kolmen ministeriön menoissa noin 712 miljoonan euron varaukset.

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut selvityksen maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista, joka on kirjattuna Sipilän hallituksen ohjelmaan. Selvitystä ovat vaatineet erityisesti perussuomalaiset ja siniset, joille periytyi puolueen hajaannuksessa hallitusvalta.

Raportti keskittyy julkistalouteen ja valtiontalouteen, ja kertoo jo ennalta arvattavissa olleen: etenkin syksyn 2015 tuhansien turvapaikanhakijoiden tulva kasvatti merkittävästi valtion menoja.

Maahanmuuton kustannukset päivänvaloon, mutta vain osittain
21.12.2017
https://www.satakunnankansa.fi/mielipide/maahanmuuton-kustannukset-paivanvaloon-mutta-vain-osittain-200617963/



Raportti maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista julkaistu
Sosiaali- ja terveysministeriö  18.12.2017
TIEDOTE 191/2017
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1271139/raportti-maahanmuuton-taloudellisista-vaikutuksista-julkaistu
VALTIONEUVOSTO
Statsrådet | Finnish Government


"Mitä tiedämme maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista? Selvitys maahanmuuton taloudellisten vaikutusten kokonaisuudesta".
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160396

Valtioneuvoston kanslia
Valtioneuvoston hallintoyksikkö
[email protected] | vnk.fi


Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3877-9

VALTIONEUVOSTO
Statsrådet | Finnish Government

Maahanmuuttoko rikkaus ja voimavara? Vararikko ennemmin.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 15.07.2018, 15:23:07
1. Maahanmuuttajat, jotka käyttävät julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia enemmän kuin maksavat veroja, aiheuttavat nettotappioita yhteiskunnalle. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole tällaisia, mutta monet ovat. Maahanmuuttajat pitäisi valikoida siten, että he olisivat nettoveronmaksajia. Nykyään tällaista valikointia ei ole tehty. Useimmat maahanmuuttajat Suomessa käyttävät julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia enemmän kuin maksavat veroja eli aiheuttavat nettomääräisiä kustannuksia suomalaisille veronmaksajille.

2. Monet maahanmuuttajat ovat kulttuurillisesti ja geneettisesti assimiloitumiskelvottomia. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole tällaisia, mutta monet ovat. Maahanmuuttajat pitäisi valikoida siten, että he olisivat assimiloitavissa. Nykyään tällaista valikointia ei ole tehty. Useimmat maahanmuuttajat Suomessa ovat assimiloitumiskelvottomia eli aiheuttavat sosiokulturaalisia konflikteja ja mm. rikollisuuden lisääntymistä.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Lahti-Saloranta on 15.07.2018, 15:38:45
Quote from: duc on 12.07.2018, 19:12:29
Maahanmuuton vuosittaiset kustannukset on toki hyvä tietää -asiaa. Vuonna 2016 ne olivat Valtioneuvoston mukaan noin miljardi euroa!

Miljardi vuodessa on aika paljon eikä tuossa liene kuin osa mamujen aiheuttamista kustannuksista. Suomeen taitaa syntyä pyöreästi 50.000 suomalaista vauvaa. jos tuo miljardi jaettaisiin noille suomalaisille vauvoille avustuksena niin jokainen saisi 20.000 €. Uskoisin että ei tarvitsisi kantaa huolta väestön ikääntymisestä eikä työvoimapulasta.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 15.07.2018, 15:45:29
Quote from: Lahti-Saloranta on 15.07.2018, 15:38:45
Quote from: duc on 12.07.2018, 19:12:29
Maahanmuuton vuosittaiset kustannukset on toki hyvä tietää -asiaa. Vuonna 2016 ne olivat Valtioneuvoston mukaan noin miljardi euroa!

Miljardi vuodessa on aika paljon eikä tuossa liene kuin osa mamujen aiheuttamista kustannuksista.

Tuohon ei ole laskettu mukaan sellaisia julkisia palveluita, jotka eivät suoranaisesti liity pelkkään maahanmuuttoon, kuten koulutusta ja terveydenhoitoa, joita maahanmuuttajat käyttävät.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Delaz on 13.09.2018, 12:14:15
Collier on eräänlainen huijari, harhauttaja. Taitaa olla pyörinyt samoissa piireissä kuin Stubb. Esim 3.2, tästä ei ole mitään näyttöä makrotasolla (Suomessa asuntojen hinnat nousivat 80-luvulla, Saksassa asuntojen hinnat eivät ole nousseet, Espanjassa luotin asuntokupla jolla valtio varasti asuntoja kansalaisilta), ja mikrotasolla gehottojen hinnat eivät nouse. Maahanmuutto on globalismia.

Nykyinen maahanmuutto ei ole maahanmuutto, vaan väestönsiirto. Tähän osallistuu EU ja sen kollaboratöörit. Suuri osa tätä ketjua on EU:n kontrollissa, logistiikka, muonitus, iphonet jne. Mitään demokratiaa EU:ssä ei ole, vaan EU on diktatuuri jonka tarkoituksena on tuhota Eurooppa. Maahanmuutto jossa etsitään parempi elämä jostain muualta, on eri asia. Tietysti Eurooppaan tulee myöskin tällaista maahanmuuttoa, mutta pienemmissä määrissä kuin väestönsiirroilla.

EU:n idea on sekoittaa kansat uudeksi ihmiseksi, jota johtaa uusaatelisto, nomenklatura. Projekti on jo aika pitkällä, esim Juha Sipilä vittuilee avoimesti Suomen kansalle rauhallisesta bolshevismistaan.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 15.09.2018, 13:39:05
Quote from: Delaz on 13.09.2018, 12:14:15
Collier on eräänlainen huijari, harhauttaja. Taitaa olla pyörinyt samoissa piireissä kuin Stubb. Esim 3.2, tästä ei ole mitään näyttöä makrotasolla (Suomessa asuntojen hinnat nousivat 80-luvulla, Saksassa asuntojen hinnat eivät ole nousseet, Espanjassa luotin asuntokupla jolla valtio varasti asuntoja kansalaisilta), ja mikrotasolla gehottojen hinnat eivät nouse. Maahanmuutto on globalismia.

Paul Collier (https://en.wikipedia.org/wiki/Paul_Collier) on Oxfordin yliopiston taloustieteen professori. Tuo ketjun alussa oleva lista ei ole pelkästään Collierilta vaan olen lisäillyt sinne täydentäviä asioita.

Asia 3.2 on seuraava: Maahanmuutto kohottaa asuntojen hintoja ja sillä on tendenssinä heikentää julkisia palveluja.

Mitä Suomen 80-luvun asuntokuplalla tai Espanjan asuntokuplalla on tämän asian kanssa tekemistä? Totta kai asuntojen hintoihin vaikuttavat monet muutkin asiat kuin maahanmuutto. Suomen 80-luvun kuplan tapauksessa se pääasiallinen vaikuttava seikka oli oman käsitykseni mukaan epäonnistuneesti hoidettu rahamarkkinoiden sääntelyn purkaminen.

Maahanmuutto kohottaa asuntojen hintoja siitä mitä ne ilman sitä olisivat olleet. Tämä päätelmä pohjaa taloustieteen perusteisiin, tarkemmin sanoen kysynnän ja tarjonnan lakiin. Mitä suurempi kysyntä jollain hyödykkeillä (esim. asunnot) on, sitä korkeammaksi kyseisten hyödykkeiden hinnat kohoavat. Maahanmuutto lisää asuntojen kysyntää koska väkimäärä lisääntyy ja jokainen tarvitsee asunnon. Niinpä nettomaahanmuutto (ihmisiä muuttaa maahan enemmän kuin sieltä pois) johtaa asuntojen hintojen kohoamiseen. Hämärän muistikuvani mukaan olen nähnyt asiasta tilastollisia analyysejäkin, mutta en löydä käsikirjastostani asiasta mitään enkä nyt ehdi netistä kaivelemaan.

Mitä tarkoittaa tuo "Saksassa hinnat eivät ole nousseet"? Millä aikavälillä ne eivät ole nousseet ja missä (suurkaupungeissa, joissain osavaltioissa, koko maassa)? Olisiko jotain linkkiä tuohon väitteeseen?

Ghettojen hintojen ei luulisi nousevankaan, monet - veikatakseni useimmat - kantaväestöön kuuluvathan (ja epäilemättä jotkut tulijatkin) haluavat niistä pois, joten hintojen luulisi laskevan ihan kysynnän ja tarjonnan lain mukaan. Hinnat nousevat muualla, siellä mihin ne ghettojen negatiivisia ilmiöitä pakenevat kantaväestön edustajat muuttavat.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Delaz on 15.09.2018, 15:13:19
Syy miksi hinnat nousevat ei johdu väestönkasvusta (maahanmuutosta). Asuntojen hinnat eivät korreloi väestönkasvun kanssa Britanniassa.  Harvemmin myöskään ansiotulokehityksen kanssa. Mutta vastauksen annoit jo ihan itse.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: ike60 on 15.09.2018, 21:52:00
Quote from: Delaz on 15.09.2018, 15:13:19
Syy miksi hinnat nousevat ei johdu väestönkasvusta (maahanmuutosta).

Väitteesi ei pidä yhtä asiasta tehtyjen tutkimusten kanssa.

Laajan, 24 maata, 45 tutkimusta ja 474 estimaattia kattavan viimeaikaisen katsauksen ja meta-analyysin
Matthew P. Larkin, Zohid Askarov, Chris Doucouliagos, Chris Dubelaar, Maria Klona, Joshua Newton, T.D. Stanley, Andrea Vocino. Do House Prices Sink or Ride the Wave of Immigration? (http://ftp.iza.org/dp11497.pdf) Institute of Labor Economics discussion paper IZA DP No. 11497, April 2018.
mukaan maahanmuutto kasvattaa asuntojen hintoja. Mielenkiintoista kyllä, kantaväestön negatiiviset asenteet maahanmuuttajia kohtaan lieventävät tätä vaikutusta: maissa joissa kantikset suhtautuvat mamuihin penseämmin, hintojen nousutkin ovat pienempiä.

Erilaisia maakohtaisia tutkimuksiakin on tehty, ja ne tukevat ylläolevan katsauksen keskeistä tulosta. Esimerkiksi paperissa
Degen, K.; Fischer, A.M. Immigration and Swiss House Prices. CEPR Discussion Paper No. DP7583 (November 2009).
havaittiin että 1 % kasvu maahanmuuttajien määrään korreloi asuntojen hintojen 2.7% kasvun Sveitsissä, vaikka asuntomarkkinoilla ei tapahtunut yleisesti ottaen suuria hintamuutoksia, ja maahanmuuton määrä oli melko kohtuullinen. Sveitsissä hinnat siis kohosivat alueellisesti jos alueelle muutti suhteellisen paljon maahanmuuttajia. Tämä johtunee siitä että Sveitsin maahanmuuttajat ovat keskimäärin melko laadukkaita (tekevät paljon töitä ja vähän rikoksia eivätkä aiheuta paljoa sosiaalisia ongelmia).

Norjassa 1 % lisäykseen väkimäärään maahanmuuton johdosta liittyy yhden tutkimuksen mukaan 2,9 % nousu asumisen hinnoissa:
Astrid Øksendal Frostad. Immigration and House Prices in Norway (https://brage.bibsys.no/xmlui/handle/11250/267626). Pro gradu, NTNU 2014.
Kirjoittaja arvioi että maahanmuutosta johtuu lähes viidennes asuntojen hintojen kallistumisesta. Vaikutus näyttää lisäksi olevan Norjassa pitkäkestoinen, toisin kuin talousteoria ennustaa (pitkällä tähtäimellä tarjonnan lisääntymisen asuntojen rakentamisen muodossa pitäisi tasata hintojen nousua). Toki tätä tutkimusta arvioitaessa kannattaa huomata että kysessä on maisteritason opinnäytetyö.

Miamissa puolestaan vuokralaisten määrä kasvoi 9 % vuonna 1980 maahanmuuton takia, ja vuokrahinnat kohosivatkin kaupungissa vuosien 1979-1981 välisenä aikana 8-11 % enemmän kuin vertailukaupungeissa. Tämä ilmenee tutkimuksesta
Saiz, A. Room in the kitchen for the melting pot: Immigration and rental prices. Rev. Econ. Stat. 2003, 85, 502–521.

Saman tutkijan tutkimustuloksia on myös tieto, että 1 % maahanmuuttajista koostuva lisäys kaupungin väkimäärään liittyy 1% kasvuun mediaanivuokrissa ja asuntojen hinnoissa "gateway"-kaupungeissa (siis kaupungeissa joihin kohdistuu verrattain paljon maahanmuuttoa):
Saiz, A. Immigration and housing rents in American cities. J. Urban Econ. 2007, 61, 345–371.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös Kanadassa (nopea asumisen hintojen nousu liittyi laajamittaiseen maahanmuuttoon Torontossa ja Vancouverissa, ja hintojen nousua ei havaittu kanadalaisissa vähän maahanmuuttoa kokeneissa vertailukaupungeissa):
Ley, D.; Tutchener, J. Immigration, globalisation and house prices in Canada's gateway cities. Hous. Stud.
2001, 16, 199–223

ja Venäjällä (Moskovassa mitä enemmän maahanmuuttoa tulee tiettyyn kaupunginosaan, sitä enemmän siellä ovat asumisen hinnat nousseet):
Kashnitsky, I.; Gunko, M. Spatial variation of in-migration to Moscow: Testing the effect of housing market.Cities 2016, 59, 30–39.

Espanjassa puolestaan maahanmuutto johti 1,5 % vuotuiseen väestönkasvuun vuosina 2000-2010, mikä puolestaan johti noin 2 % vuotuiseen nousuun asumisen hinnoissa, ilmenee tutkimuksesta
Gonzalez, L.; Ortega, F. Immigration and housing booms: Evidence from Spain. J. Reg. Sci. 2013, 53, 37–59
Kaikkiaan Gonzalezin ja Ortegan mukaan maahanmuutosta johtui noin neljäsosa asuntojen hintojen noususta sekä noin puolet uusien asuntojen määrästä.

Myös toisesta mainitsemastani ilmiöstä, kantaväestön poismuuton aiheuttamasta hintojen laskusta alueilla joihin muuttaa paljon mamuja, löytyy todisteita:
Sà, F. Immigration and Housing prices in UK. Econ. J. 2014, 125, 1393–1424.
kirjoittajan mukaan ilmiö liittyy matalasti koulutettujen maahanmuuttoon, ja poismuuttavat kantikset ovat erityisesti hyvätuloisia (toki, koska heillä on varaa muuttaa pois).

Tämä johtaa polarisoitumiseen maiden sisällä, kun paljon kehitysmaamaahanmuuttoa kokevilla alueilla hinnat laskevat ja kulttuurisesti sekä etnisesti vähemmän rikkailla alueilla ne nousevat, minkä on havainnut Italiassa tutkimus
Valentina Antoniucci, Giuliano Marella. Immigrants and the City: The Relevance of Immigration on Housing Price Gradient. Buildings 2017, 7, 91-105.
Kyseisen tutkimuksen viitteistä löytyy paljon lisätukea sille, että mainittu polarisoitumisilmiö on todellinen.

Quote from: Delaz on 15.09.2018, 15:13:19
Asuntojen hinnat eivät korreloi väestönkasvun kanssa Britanniassa.  Harvemmin myöskään ansiotulokehityksen kanssa. Mutta vastauksen annoit jo ihan itse.

Miten niin eivät korreloi? Oikeastaan asumisen hintojen kaltaisessa monimuuttujaisessa asiassa pitäisi muuten puhua osittaiskorrelaatioista. Tuotakin asiaa on hieman tutkittu, ja lähteessä
Ministry of Housing, Communities and Local Government. Analysis of the determinants of house price changes (https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/699846/OFF_SEN_Ad_Hoc_SFR_House_prices_v_PDF.pdf) (13 April 2018)
päädytään tulokseen että maahanmuutto on aiheuttanut Britannian asumisen hintoihin 20 % kasvun viimeisten 25 vuoden aikana. Ministeriön käyttämä malli on vanhentunut, sen tulokset ole tarkkoja, ja soveltamisen kanssakin on ongelmia, mutta mallin avulla voi kuitenkin tehdä karkean arvion maahanmuuton vaikutuksista asumisen hintoihin.

Mistä olet löytänyt ja miten perustelet väitteen että maahanmuuton määrän ja asumisen hintojen välillä ei olisi tilastollista riippuvuutta? Yllä mainitsemani tieteelliset artikkelit ja tutkimusraportit päätyvät toiseen tulokseen.

Asumisen kustannukset näyttävät riippuvan vähemmän yleisestä ansiotulokehityksestä kuin maahanmuutosta, mutta mistä olet löytänyt väitteen että asumisen kustannukset eivät riippuisi ollenkaan yleisestä ansiotulokehityksestä?

Se, että asumisen hintoihin vaikuttaa monta tekijää ei tarkoita sitä, että yksittäisen tekijän vaikutusta ei voitaisi arvioida. Tilastotiede on jo pitkään tarjonnut luotettavia välineitä tällaiseen arviointiin, ja joitakin niistä (regressioanalyysi) opetetaan yliopistojen peruskursseilla.

Edith: täsmennystä ensimmäisenä mainitun katsausartikkelin kattavuuteen sekä Britannian ministeriön arvion perusteisiin
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: migri on 15.09.2018, 22:02:42
Kuunnella vaikka tästä kuinka pihalla on Mykkänen.

Jussi Halla-aho kurittaa Kai Mykkästä ja Kokoomusta mamujen työllisyysasteesta
https://www.youtube.com/watch?v=ecvMhgszW4M

Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Delaz on 16.09.2018, 08:29:29
Kiitos Ike.

Itse katsoin simppelisti asuntojen hintakehitystä ja väestönkasvua. Eivät korreloi millään tavalla Britanniassa v 72 jälkeen. En lukenut mitään tutkimuksia aiheesta. Espanjan kohdalla erehdyin, myönnetään. Sekoilin.

Mitä Collier ei kerro, että maahanmuutto on invaasio, kolonisaatio. Maahanmuuttajasta tule omistaja siinä uudessa maassa minne muuttaa. Valtion varalisuus jaetaan uudestaan. Jos miljoonaa somalia muuttaa Suomeen, ovat he samantien yhtä rikkaita kuin perusartsa. Heillä ei ole velkaa, omistavat yhtä paljon julkista omaisuutta kuin muut, heillä on samoja oikeuksia. Lisäksi, he saavat myös poliittista valtaa.

Euroopassa on johtajia jotka tuhoavat kaiken ympärillään. Sitten kun yheiskunta on ajettu alas, matut lähtevät kotiin. Kesämökillä on käyty, mutta nyt lähdetään himaan. Tämä näkyi Ruotsin vaaleissa, joku täällä ilmoitti (en tiedä pitääkö paikkansa), että 15 000 turkkilaista äänesti Turkissa. Tilanne ei voi mennä huonommaksi ja hullummaksi. Valtaa ei tarvitsee siirtää Washingtoniin tai Brysseliin, Istanbul ja Mogadishu riittää.

Lisäksi, Collierin olisi pitänyt kertoa myöskin kulturellisesta ja rodullisesta aspektista. Molemmat ovat sotaa kantaväestöä vastaan, ainakin tällä hetkellä.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: sancai on 02.10.2018, 19:19:59
Kun asuntojen kysyntä kasvaa tarjontaan nähden, hinnat lähtökohtaisesti nousevat. Hintoja voi nostaa toki myös esimerkiksi huomattavan nopeasti kasvava yleinen palkkataso tai holtittomasti myönnetyt lainat. Läntisessä maailmassa rakentaminen on tehty kovin hitaaksi ja vaikeaksi, joten etenkin suurkaupunkeihin suuntautuva maassa- ja maahanmuutto kasvattaa huomattavasti asuntojen kysyntää -> nostaa asuntojen hintaa. Yleisesti ottaen Lännen kaupunkeihin muuttaa paljon enemmän uusia asukkaita (perhekuntia), kuin kaupungissa rakennetaan uusia asuntoja. Tämä on ajanut köyhät, opiskelijat, nuoret jne. asumaan yhä tiiviimmin jaetuissa asunnoissa, maahanmuuttajatkin niissä maissa, joissa sosiaalitapauksille ei jaeta asuntoja markkinoiden ohi.

Ilman suurta maahanmuuttoa Lännen kaupunkeihin kohdistuva muuttopaine olisi pienempi, jolloin hintojen nousemiselle olisi vähemmän polttoainetta. Esimerkiksi Tokiossa asumisen hinta on pysynyt kovin vakaana huippuvuosien ja asuntokuplan puhkeamisen jälkeen, koska kaupungin väestö kasvaa hyvin maltillisesti. Osasyy Tokion suhteellisen mataliin hintoihin on toki myös paikallinen kaavoitusjärjestelmä, joka mahdollistaa nopeamman, helpomman ja vapaamman rakentamisen.

Suomalaisessa ja pohjoismaisessa kontekstissa oman lisänsä ilmiöön tuo, että kaupunki kustantaa monille työttömille ja elintasosiirtolaisille markkinahintaa alemman asumisen, eli pienempikin maahanmuuttomäärä nostaa työssäkäyvän kantaväestön asuntopulaa nopeammin kuin jossain "ei-hyvinvointivaltiossa". Vaikkapa USA:ssa turvapaikan saanut perhe ei vie suhteellisen hyvää asuntoa markkinoilta, vaan he joutuvat asumaan vaatimattomasti. Ruotsissa on valtava asuntopula, minkä takia keskiluokka (=enimmäkseen kantiksia) on siirtynyt vuokra-asumisesta omistusasumiseen. Uusia vuokra-asuntoja tulee markkinoille paljon vähemmän kuin uusia sosiaaliperäisiä vuokra-asujia, joten tavallisen kantiksen on nykyään äärettömän vaikea löytää kohtuuhintainen vuokra-asunto.

Eli johtopäätös:
Jos halutaan massamuuttoa, pitää sallia myös massarakentaminen, tai muuten asuntojen hinnat kasvavat nopeammin kuin väestön tulot. Kuten tyypillistä, kukaan ei ole uhrannut ajatustakaan sille, miten tämä maahanmuutto käytännössä hoidetaan, kun ideologia ja tunne edellä on menty. Syy on ehkä, että maahanmuuttoteeman käsittely on meillä ulkoistettu vasemmistolle, jotka eivät tajua kysynnän ja tarjonnan lakia, joten oikeistokaan ei sitten tee mitään. Tosin monelle omistavaan luokkaan kuuluvalle ilkeämielisemmälle oikeistolaiselle, jotka sattuvat tajuamaan jutun juonen, asuntojen dramaattinen hinnannousu on vain hyvä asia.

Arkkitehtikunta ei tunnu tajuavan, että meillä on ihan oikeasti lukumäärällinen asuntopula. Eletään jossain pilvilinnoissa, dikkaillaan monikulttuuria ja luonnostellaan idealistisia pikkukylään sopivia kerrostaloideoita. Olenpa jopa havainnut niin tyhmää mentaliteettia, että uutta rakentamista vastustetaan, koska luullaan, että uusien asuntojen kallius nostaa asuntojen hintaa.... :facepalm:

t. yhdyskuntasuunnitteluun erikoistuva arkkitehtiopiskelija

Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 03.10.2018, 14:57:10
Quote from: sancai on 02.10.2018, 19:19:59
Arkkitehtikunta ei tunnu tajuavan, että meillä on ihan oikeasti lukumäärällinen asuntopula. Eletään jossain pilvilinnoissa, dikkaillaan monikulttuuria ja luonnostellaan idealistisia pikkukylään sopivia kerrostaloideoita.

Oletko sattumalta perehtynyt Turun linnan lähistölle rakennettaviin pienkerrostaloihin?

Muutaman sadan metrin päähän Turun linnasta ja noin kilometrin päähän Turun satamasta rakennetaan älyttömän pieniä taloja tonteille, jotka ovat äskettäin vapautuneet asuntorakentamiseen, kun niillä aiemmin sijainneet teollisuus- tai varastorakennukset on purettu.

Alueelle olisi voitu rakentaa erittäin arvokkaita kerrostaloja, koska alue on sijainniltaan yksi Turun parhaimpia, mutta jostain syystä sinne on haluttu rakentaa tällaista pihtiputaalaista hökkelikylää (https://www.turkulainen.fi/artikkeli/671339-linnanfalttiin-nousee-varikas-puutaloalue):
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 11.10.2018, 15:31:43
BTW:
Kaiken maahanmuuttopoliittisen argumentoinnin ei aina tarvitse perustua pelkästään talouspolitiikkaan.

Maahanmuuttajat, erityisesti Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet maahanmuuttajat, ovat voimakkaasti yliedustettuina sosiaalietuuksien saajien joukossa ja aliedustettuina työssäkäyvien veronmaksajien joukossa. Ne harvat maahanmuuttajat, jotka käyvät töissä, eivät maksa riittävästi veroja kattaakseen maahanmuuttajien käyttämien sosiaalietuuksien ja julkisten palveluiden kustannukset.

Maahanmuuttajat, erityisesti Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet maahanmuuttajat, siis aiheuttavat nettomääräisesti tappiota suomalaisille veronmaksajille. Maahanmuuttajaväestö ei nettomääräisesti maksa veroja Suomeen. Maahanmuuttajat eivät kokonaisuutena ole nettoveronmaksajia, vaan veronsaajia eli suomalaisten veronmaksajien rahoilla eläviä ihmisiä.

Tämä on se taloudellinen argumentti, jonka perusteella jokainen järkevä ihminen suhtautuu negatiivisesti nykyiseen maahanmuuttotulvaan eli Suomeen suuntautuvaan kansainvaellusaaltoon.

Tämän taloudellisen argumentin LISÄKSI maahanmuuttoon voi suhtautua nuivasti MUISTAKIN syistä.

Suomalainen voi olla esimerkiksi sitä mieltä, että Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet ihmiset eivät yksinkertaisesti kuulu Suomeen. Heidän ei pitäisi asua täällä, vaikka jotkut heistä olisivat työssäkäyviä veronmaksajia.

Heidän ei kerta kaikkiaan pidä olla täällä. Heillä ei ole tänne mitään asiaa. Heillä ei ole mitään syytä asua täällä. Heidän pitäisi muuttaa takaisin sinne mistä ovat tulleet.

Tämä on täysin legitiimi mielipide, jota ei tarvitse perustella millään taloudellisilla argumenteilla. Liiallista maahanmuuttoa voidaan vastustaa yksinkertaisesti sillä perusteella, että Suomen pitäisi olla kansallisvaltio, suomalaisten ihmisten oma maa, johon voidaan ottaa vierasperäisiä ihmisiä asumaan vain sen verran kuin suomalaiset itse haluavat.

Sellaisilla ulkomaalaisilla, joita suomalaiset eivät halua Suomeen, ei ole mitään subjektiivista oikeutta ängetä tänne, aivan kuten kenelläkään ei ole mitään oikeutta tulla väkisin kuokkavieraana kenenkään kotiin.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Vaniljaihminen on 12.10.2018, 18:06:51
Tämä koko maahanmuuttoasia, mikä sen tarkoitus on?

Jos minä tahtoisin tuhota EU:n, minä tekisin juuri niin kuinka komissio on tähänkin asti tehnyt. Lisäisin Brysselin keskusvaltaa naurettavuuksiin asti ja sotkisin kansallisvaltioita tunkemalla niihin porukkaa, joka ei uuden kotimaansa tapoja ja kulttuuria tunne eikä haluakaan tuntea.

Jos tahtoisin vahvan EU:n, pitäisin kiinni eurooppalaisten kulttuurisesta yhtenäisyydestä ja asettuisin vastustamaan islamia sen kaikissa muodoissa tai vähintäänkin pitämään sitä Euroopan ulkopuolisena voimana. "Yhteinen vihollinen yhdistää" pitäisi paikkansa tässä skenariossa.

EU:n komissio on kuitenkin sotkenut nämä skenariot toisiinsa. Muslimit ovat niitä oikeita ja todellisia eurooppalaisia ja monet eurooppalaiset, varsinkin Venäjä ja itäiset Euroopan maat, on otettu edustamaan sitä vihollista. On ihme mikäli Eurooppa tästä selviää yhtenäisenä - hajonnut se jo onkin, varsinkin kun niiden vihollisten joukkoon on liittynyt Italia eikä se liene viimeinen.

Minä en näe nykyisellä maahanmuutolla mitään tavoiteltavan arvoista päämäärää. Euroopan johtajat ovat yksinkertaisesti erehtyneet pitämään sitä jonain muuna kuin mitä se on. Kun laiva on uppoamassa, sen kapteeniksi nimittämisellä ei paljon voi juhlia. Se sama Länsi-Rooma tässä hajoaa taas, palaset hylkivät toisiaan vielä puolentoistatuhannen vuoden jälkeenkin.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: no future on 12.10.2018, 21:43:50
Quote from: mikkoellila on 11.10.2018, 15:31:43


Suomalainen voi olla esimerkiksi sitä mieltä, että Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet ihmiset eivät yksinkertaisesti kuulu Suomeen. Heidän ei pitäisi asua täällä, vaikka jotkut heistä olisivat työssäkäyviä veronmaksajia.

Heidän ei kerta kaikkiaan pidä olla täällä. Heillä ei ole tänne mitään asiaa. Heillä ei ole mitään syytä asua täällä. Heidän pitäisi muuttaa takaisin sinne mistä ovat tulleet.

Tämä on täysin legitiimi mielipide, jota ei tarvitse perustella millään taloudellisilla argumenteilla. Liiallista maahanmuuttoa voidaan vastustaa yksinkertaisesti sillä perusteella, että Suomen pitäisi olla kansallisvaltio, suomalaisten ihmisten oma maa, johon voidaan ottaa vierasperäisiä ihmisiä asumaan vain sen verran kuin suomalaiset itse haluavat.

Sellaisilla ulkomaalaisilla, joita suomalaiset eivät halua Suomeen, ei ole mitään subjektiivista oikeutta ängetä tänne, aivan kuten kenelläkään ei ole mitään oikeutta tulla väkisin kuokkavieraana kenenkään kotiin.
Tottakai mieltä saa olla. Lain edessä ihmisiä ei kuitenkaan voida jaotella esimerkiksi ihonvärin tai etnisen taustan perusteella. Oleskelulupia myönnetään monista eri syistä, mutta luvan ollessa kunnossa on aivan turha alkaa järjestämään mielenosoituksia ihmisten savustamiseksi pois omasta naapurustosta tai koko maasta. Kaikenlainen (agressiivinen) nimbyily yksittäisiin ihmisiin tai ihmisryhmiin kohdistuvana on asia mistä kuuluukin saada nenilleen, ja rasistin tai vastaavan leima otsaansa.

Vertaus omasta kodista ja julkisista tiloista on hiton huono, sillä ensimainitussa sinä voit päättää ketä siellä saa olla ja tulla vastaan. Jälkimmäisessä asia ei kuulu sinulle varsinaisesti hittojakaan, niin kauan kuin mitään lakeja ei rikota.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Jepulis on 12.10.2018, 23:33:17
Quote from: ike60 on 17.02.2015, 17:19:36
...Ensinnäkin diasporan jäsenet kertovat lähtömaassa oleville sukulaisilleen, ystävilleen ja heimolaisilleen ...

...Ruotsi on esimerkki maasta, jossa eri diasporien koot houkuttelevat ihmisiä: Suomi on luonnonoloiltaan, vauraudeltaan ja sosiaaliturvaltaan suunnilleen Ruotsin tasoa, ja Suomen humanitaarinen maahanmuuttopolitiikka on löyhempää, mutta Ruotsiin tulee silti yli 20 kertaa niin paljon turvapaikanhakijoita. ...
Asia on hyvin selvä ja myös Suomessa helppo havaita. Ehkä maailman epätodennäköisin kohdemaa Somalille olisi Suomi. Silti juuri tänne tunkee väestöosuuteemme nähden suhteeton osuus tätä erittäin heikosti sopeutuvaa vaativaista väkeä. Se selittyy samalla tekijällä. Somalit olivat täällä ensin pienenä joukkona, joka Neuvostoliiton kaaduttua vahingossa päätyi tänne. Vahinko todellakin.

Nyt tietysti määrä on lisääntynyt valtavasti. Suomalaisille on seurannut tästä väestön siirrosta yksinomaan negatiivisia asioita. Somalit taas jatkaa tunkemistaan samoista alkuperäisistä syistä, vaikka maassa käydään täältä jopa lomamatkoilla.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: guest14935 on 13.10.2018, 00:15:06
Quote from: Vaniljaihminen on 12.10.2018, 18:06:51
Tämä koko maahanmuuttoasia, mikä sen tarkoitus on?
Jos minä tahtoisin tuhota EU:n, minä tekisin juuri niin kuinka komissio on tähänkin asti tehnyt.
Sillehän tuo vaikuttaa, seuraavan laman saattaa vaatia että seuraava maa tai seuraavat maat lähtevät, mutta sisäinen hajoaminen vaikuttaa olevan käynnissä kaiken aikaa.
Milloin sitten sotimiset alkavat ja missä muodossa, joittenkin sotaisten kansanryhmien kasvaessa tarpeeksi suuriksi ja alkaessa vaatia omia alueitaan ja valtioitaan, sitä on hankala arvioida.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Radio on 13.10.2018, 05:59:32
Pravdan (HS) mukaan aivovuoto lisääntyy eli tieteentekijät lähtevät Suomesta karkuun. Tilalle tulee hyvin sikiäviä kultamunia.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Golimar on 13.10.2018, 08:44:17
Quote from: Jepulis on 12.10.2018, 23:33:17
Quote from: ike60 on 17.02.2015, 17:19:36
...Ensinnäkin diasporan jäsenet kertovat lähtömaassa oleville sukulaisilleen, ystävilleen ja heimolaisilleen ...

...Ruotsi on esimerkki maasta, jossa eri diasporien koot houkuttelevat ihmisiä: Suomi on luonnonoloiltaan, vauraudeltaan ja sosiaaliturvaltaan suunnilleen Ruotsin tasoa, ja Suomen humanitaarinen maahanmuuttopolitiikka on löyhempää, mutta Ruotsiin tulee silti yli 20 kertaa niin paljon turvapaikanhakijoita. ...
Asia on hyvin selvä ja myös Suomessa helppo havaita. Ehkä maailman epätodennäköisin kohdemaa Somalille olisi Suomi. Silti juuri tänne tunkee väestöosuuteemme nähden suhteeton osuus tätä erittäin heikosti sopeutuvaa vaativaista väkeä. Se selittyy samalla tekijällä. Somalit olivat täällä ensin pienenä joukkona, joka Neuvostoliiton kaaduttua vahingossa päätyi tänne. Vahinko todellakin.

Nyt tietysti määrä on lisääntynyt valtavasti. Suomalaisille on seurannut tästä väestön siirrosta yksinomaan negatiivisia asioita. Somalit taas jatkaa tunkemistaan samoista alkuperäisistä syistä, vaikka maassa käydään täältä jopa lomamatkoilla.

Noin sadan vuoden kuluttua Suomessa on vähintään 16 miljoonaa somalia jollei niiden maahanmuuttoa ja lisääntymistä rajoiteta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_somalit#Historia
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Radio on 15.10.2018, 02:31:40


Golimarin visio voi olla matemaattisesti tosi, mutta Köyliönjärven jäällle mahtuu koko paljon siirtolaisia ennenkuin jää pettää. Siellä seisoo Lallin haamu ja nauraa.
Suomen aboriginaalien selkänahasta ovat jo Ruotsin herrakansa ja Venäjän tsaarit repineet lihat. Nyt tulee se kolmas aalto asialle. Toki kyläläiset tarvitsevat rumpuihinsa kalvot. Niihin käytetään suomalaisten, lähinnä miesten, valmiksi parkitut selkänahat.

Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 15.10.2018, 13:32:15
Quote from: no future on 12.10.2018, 21:43:50
Vertaus omasta kodista ja julkisista tiloista on hiton huono, sillä ensimainitussa sinä voit päättää ketä siellä saa olla ja tulla vastaan. Jälkimmäisessä asia ei kuulu sinulle varsinaisesti hittojakaan, niin kauan kuin mitään lakeja ei rikota.

Nevadan yliopiston taloustieteen professori Hans Hoppe artikkelissa Natural Order, the State, and the Immigration Problem: (https://mises.org/library/natural-order-state-and-immigration-problem-0)

Quote
Equipped with a work permit, the immigrant is allowed to make free use of every public facility: roads, parks, hospitals, schools, and no landlord, businessman, or private associated is permitted to discriminate against him as regards housing, employment, accommodation, and association. That is, the immigrant comes invited with a substantial fringe benefits package paid for not (or only partially) by the immigrant employer (who allegedly has extended the invitation), but by other domestic proprietors as taxpayers who had no say in the invitation whatsoever. This is not an "invitation," as commonly understood. This is an imposition. It is like inviting immigrant workers to renovate one's own house while feeding them from other people's refrigerators.

(lihavoinnit M. Ellilä)
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 05.11.2018, 14:32:33
Jos kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, silloinhan maahanmuuttajien kehitysmaalaiset kulttuurit eivät mitenkään rikastuta meidän kulttuuriamme; meidän kulttuurimmehan on jo yhtä hyvä kuin heidän.

Jos taas suomalainen kulttuuri on ummehtunut, sisäsiittoinen junttikulttuuri, silloinhan jotkut kulttuurit ovat parempia ja jotkut huonompia kuin toiset.

Jos taas jotkut kulttuurit ovat parempi/huonompia kuin toiset, kysymys maahanmuuttajien edustamien kulttuurien hyödyllisyydestä Suomelle on avoin, empiirinen kysymys.

Silloin täytyy kiihkottomasti tarkastella, mitkä kulttuurit ovat huonompia kuin suomalainen kulttuuri tai ylipäätään länsimainen kulttuuri.

Jos ja kun kehitysmaiden kulttuurit osoittautuvat huonommiksi kuin länsimaiden kulttuurit, miksi kehitysmaalaisia pitäisi päästää länsimaihin huonontamaan meidän kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Kari Kinnunen on 05.11.2018, 15:08:26
^
No kun länsimaiseen kulttuuriin kuulu se humanistisuus. Humanistisuuden mukana tarve paapoa ja pitää huolta kehitysmaalaisista. Tietysti myös luja usko siihen, että tänne muuttavat kehitysmaalaiset kirkuen omaksuvat meidän tapamme. Tavat joita me pidämme kovasti sivistyneinä.

Nyt vuosien varrella olemme havainneet, ettei näin käy. Päinvastoin, vaativa, macho ja itsetietoinen kulttuuri syrjäyttää meidän nännistis-lellistisen sosiaalifemokratian luoden tilalle oman teokratiansa.

Evoluutiossahan selviää selviytymiskykyisin, eli härskein. Ei inhimillisin ja humaanein.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Radio on 05.11.2018, 15:18:52
Missä mielessä ja kenen mielestä kaikki kulttuurit ovat yhtä "hyviä"? Kulttuurierot ovat maahanmuuton eräs syy ja pääongelma. Erilaisten kulttuurien sekoittaminen ainakaan kansainvaellusten avulla ei liene koskaan sujunut ilman ongelmia. Hallitsemattomaan maahanmuuttoon syyllisenä voidaan pitää kehitysmaiden kulttuureja ja osassa länsimaita tapahtunutta yltiöhumaania ja suvaisevaista kulttuurivallankumousta.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 17.01.2019, 17:19:57
Postasin tämän facebookiin 10 vuotta sitten:

Rautalankaa maahanmuuttopolitiikasta
14 January 2009 at 16:35

1.) Maahanmuuttajataustainen väestöelementti aiheuttaa nettomääräisesti kustannuksia suomalaisille veronmaksajille, koska maahanmuuttajat maksavat vähemmän veroja kuin kuluttavat julkisia palveluita (koulutus, terveydenhoito, sosiaaliturva, lastentarhat jne.).

Maahanmuutto siis aiheuttaa selkeää rahassa mitattavaa tappiota Suomelle koko ajan, joka hetki.



2.) Maahanmuuttajat tekevät paljon enemmän rikoksia per henki kuin suomalaiset. Ero ei todellakaan ole mitätön, vaan joidenkin kansallisuuksien ja joidenkin rikostyyppien kohdalla monikymmenkertainen jopa tai yli satakertainen. Tätä ei voi kuitata "tekeväthän suomalaisetkin rikoksia"-argumentilla.



3.) Länsimaiden ulkopuolelta Suomeen ja muualle Eurooppaan tulevilla maahanmuuttajilla on sellaisia tapoja ja arvoja, jotka eivät sovi nykyaikaiseen yhteiskuntaan. Esimerkiksi muslimit harjoittavat sukupuolielinten silvontaa, pakkoavioliittoja ja kunniamurhia. Muslimien mielestä mm. homoseksuaalisuus ja jumalanpilkka ovat kuolemantuomiolla rangaistavia syntejä. Mitä enemmän Suomeen ja muualle Eurooppaan tulee tällaisia ihmisiä, sitä enemmän nämä arvot ja tavat vaikuttavat yhteiskuntaamme. Nykyaikainen liberaali demokraattinen yhteiskunta korvautuu keskiaikaisella ahdasmielisellä väkivaltaisella uskonnollisella diktatuurilla.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos väestö vaihtuu aivan toisenlaiseksi maahanmuuton myötä, myös yhteiskunta muuttuu aivan toisenlaiseksi. Kaikki yhteiskunnat ovat tietynlaisten ihmisten rakentamia. Afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten rakentamat yhteiskunnat ovat sellaisia kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. Jos nämä ihmiset muuttavat Eurooppaan, heidän tänne muodostamansa yhteisöt ja kulttuurit ovat samanlaisia kuin näiden samojen ihmisten Afrikassa ja Lähi-idässä muodostamat yhteisöt ja kulttuurit.

Jos joku pitää Afrikan ja Lähi-idän yhteiskuntia yhtä hyvinä tai parempina kuin modernia länsimaista yhteiskuntaa, esittäköön jotain perusteluja. Tähän mennessä en ole koskaan kuullut kenenkään ihmisen esittävän yhtäkään perustelua moiselle.

Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.





http://tupla-j.blogspot.com/2009/01/maahanmuuttopolitiikka-kansan-etu-ja.html

Maamme eliitti on sitoutunut monikulttuurisuuteen, mutta kansa ei. Suomalaiset eivät halua Suomen muuttuvan sellaiseksi, jota he eivät enää omakseen koe. Suomalaiset eivät hyväksy massamaahanmuuttoa, koska se väistämättä muuttaa maata merkittävällä tavalla. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään änkyröinnistä ja muutosvastarinnasta, koska muutosta voi tapahtua sekä positiivisessa, neutraalissa, että kielteisessä mielessä, ja kielteistä muutosta on yksiselitteisen järkevää vastustaa.

Massamaahanmuutto on kielteistä seuraavista syistä:
1) Suomeen haluavat muuttaa massoittain lähinnä ne ihmiset, jotka ovat kotoisin maista, joilla menee paljon huonommin kuin Suomella.
2) Koska Suomeen muutettaisiin maista, joilla menee huonommin kuin Suomella, muuttuisi Suomi siis enemmän niiden maiden kaltaisiksi, joilla menee huonommin kuin Suomella. Tästä seuraa väistämättä, että
3) Suomella menisi huonommin.

Tämä on jo käytännössä osoitettu toteen kaikissa niissä maissa, jotka ovat sallineet massamaahanmuuttoa maista, joilla menee merkittävästi huonommin kuin mailla, joihin massamaahanmuutto tapahtuu. Tämä pointti on täysin irrallaan kulttuurisista ja rasistisista (toisin sanoen erilaisuudesta itsestään johtuvista) konflikteista, joilla myös on suuri ja peruuttamaton vaikutus valtioon, jossa politiikkaa toteutetaan (geneettisen koostumuksen muutos ei ole suoraan todistettavissa yksiselitteisen kielteiseksi vaikutteeksi, mutta sen väitetyt positiiviset vaikutukset eivät ole erityisen vankasti perusteltuja. Oma mielipiteeni on lika barn leka bäst - erilaisuus erilaisuuden itsensä takia ei ole tavoittelemisen arvoista ja sillä on valitettavan korkea hinta). Maahanmuuttajien maassaolo ei ole mikään itseisarvo.

Jos maahanmuuttopolitiikka on toimiakseen ja aikaansaa mahdollisimman vähän ongelmia ja mahdollisimman suurta hyötyä, on maahan päästettävässä aineksessa syytä suosia kulttuureja, jotka eivät eroa suuresti kotimaisesta kulttuurista, ja toisaalta tulevat maista ja yhteiskunnista, joilla voidaan perustellusti sanoa menevän määriteltävissä olevalla tavalla paremmin kuin meillä (tai koostuu yksilöistä, joilla on esimerkiksi korkea koulutustaso tai muu vastaava etu puolellaan, joka vastaa maassamme olemassaolevaan kysyntään). Tällä en tarkoita neutraalin maahanmuuton kieltämistä saati massamaahanmuuton sallimista edes kulttuureista, joilla menisi omaamme paremmin - tämä johtuu paitsi kansallismielisyydestäni myös pyrkimyksestä rasististen ja kulttuuristen konfliktien minimointiin: jos kohta yhteiskunnastamme löytyykin ainesta, joka kokee ksenofobiaa ja aikaansaa konflikteja vieraan aineksen kanssa jälkimmäisen laadusta riippumatta, on tämä tosiasia, jonka kanssa on elettävä. Me emme voi kitkeä kyseistä ainesta pois enempää kuin voimme kitkeä rikollisuutta ilmiönä, joten maallamme olisi painava motiivi löytää maahanmuuttopoliittinen funktio, joka minimoisi (koti- tai ulkomaisen) haitallisen aineksen aiheuttaman haitan ja maksimoisi vieraan aineksen tuoman hyödyn.

Myös turvapaikan myöntäminen ja pakolaisten vastaanotto tulee hoitaa edellämainitut asiat huomioon ottaen, muussa tapauksessa yhteiskunta on pulassa edellämainituista syistä. Meidän ei siis kannata ottaa pakolaisia esimerkiksi afrikkalais- ja muslimimaista, koska sen yhteiskunnallinen hinta niin turvallisuuden, yhteiskuntarauhan kuin kilpailukyvynkin suhteen on liian korkea. Suomi on tällä hetkellä turvallisuudeltaan, yksilönvapauksiltaan, yhteiskuntarauhaltaan ja kilpailukyvyltään varsin selvästi globaalin keskiarvon yläpuolella. Jos maahan päästää ainesta, joka suoraan laskee suomalaista turvallisuutta, yksilönvapauksia, yhteiskuntarauhaa ja kilpailukykyä, Suomesta tulee yksiselitteisesti huonompi maa.

Suomalaisen eliitin politiikka, joka paitsi toimii kansan tahdon vastaisesti myös maan edun vastaisesti, tekee Suomesta huonomman maan ja lapsillemme ja lastenlapsillemme huonomman paikan kasvaa, elää ja menestyä.

Sinulla on äänestäjänä valta päättää haluatko sitä todella.







Mikko Kangasoja wrote
on January 17, 2009 at 3:36am

Tietoni mukaan Thorsin lakiehdotus olisi helpottanut humanitaarista maahanmuuttoa (joka ei työvoimapulaa helpota), jonka seurauksia olisi voimistanut monien muiden maiden tiukentuvat politiikat. Kun muualla kotoutus on monin paikoin epäonnistunut, on Suomella aika ottaa oppia ja toimia paremmin. Tämä tarkoittaa tehokkaampaa kotouttamista ja se myös tarkoittaa sitä, ettei oteta liikaa ihmisiä vastaan, jotteivat jää heitteille ja/tai eristäydy valtakulttuurista. Lähtökohta tulee olla, että jokainen maahanmuuttaja kotoutetaan kunnolla. Mitä erilaisemmasta kulttuurista ihminen tulee, sitä vaikeampi on kotoutua. Olisikin paras, jos ihminen voisi asua kotimaassaan. Täten, vaikka maassamme on materiaalista hyvinvointia, mutta tämä EI automaattina tarkoita samaa hyvää muualta tulevalle.

Toisekseen, älkää ummistako silmiänne siltä, että humanitaarisin syin maahan pyrkivien moraali on ehkäpä samanlainen kuin meillä suomalaisilla keskimäärin. Tämä tarkoittaa sitä, että joukossa on mukana muitakin kuin pätevin syin pyrkiviä. Ylipäätään maahanmuuttoilmiöön liittyy monia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista ehdottomasti olisi oltava tietoinen asiaa pohtiessaan.

Rajoja ei olla sulkemassa ja ylimielinen "meidän maamme on pakolaiselle paras"-asenne on yksinkertaistus todellisuudesta, jossa asenteessa ei huomioida kunkin henkilön konkreettista kykyä sopeutua maahan. Sopeutumisvaikeudet voi nähdä myös maamme huonoutena muuttajalle.

Kärjekkäitä maahanmuuton vastustajia löytyy, mutta älkää provosoituko. Väitän, että harvassa ovat varsinaiset rasistit, vaikka moni toisin näkee. Epäoikeudenmukaisuus provosoi ja sieltä moni kitkerä mielipide itää. Jos siis poistamme syyt kitkeryyteen, on kaikilla mukavampaa. Se on siis kylmä fakta: rasistiakin (tai sellaiseksi kuviteltua) on kuunneltava, kuten meitä kaikkia.

Itselläni on ulkomaalaistaustaisia ystäviä (mm. humanitaarisin syin muuttaneita) ja heidän kommenttinsa tuovat syvyyttä näkökulmiin. On selvää, että materiaaliset syyt välkkyvät hienoina mielikuvina köyhän maan ihmisen mielissä, mutta ei liene huonompaa tietopohjaa lähtökohtana unelmointiin kuin tällä ihmisellä. Elämä Suomessa ei ole niin helppoa kuin täällä ajatellaan. Se on erilaista, mutta niihin vaikeuksiin ja rasitteisiin, mitä tämä maa asujalleen luonnostaan antaa, ei ulkopuolisella ole välttämättä ollenkaan samoja valmiuksia kuin meillä ikämme täällä asuneina. Annammeko sittenkin suolavettä janoiselle?

Jottei kellekään käy huonosti, pidetään huoli, että saadaan kotoutettua kaikki meille tulevat ja vasta sen JÄLKEEN mietitään muuton helpottamista, jos se nähdään välttämättömäksi. Parempaa silloinkin olisi "opettaa mies kalastamaan, kuin vain antaa kalaa". Eli tietoa ja taitoa köyhiin maihin, jotta oppivat itse huolehtimaan asioistaan. Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla rahoittaa kotimaastaan paenneelle uusi alku samanlaisessa kulttuurissa, mistä on lähtöisin. Raha ei ole sekään kaikkialla automaattinen vastaus: Esimerkiksi maahanmuuttajien liiallinen keskittyminen joillekin alueille heikentää sopeutumismahdollisuuksia ja luo ongelmia, joten jo valtaväestön määrä asettaa rajansa, joten emme voi ottaa liikaa muuttajia, jos haluamme välttää sopeutumisongelmia. Tällainen innokas hyvyys kääntyisi näet pahuudeksi pelkästään ajattelemattomuuden takia.

Jep, olen perussuomalainen, mutta en missään nimessä rasisti.

Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 17.01.2019, 17:21:13
Kommentteja edelliseen:

Mikko Ellilä
Islamin laki (sharia) vaatii kaikkia ei-muslimeja maksamaan erityistä lisäveroa (jizya) rangaistukseksi vääräuskoisuudestaan. Tämä vero on suojeluraha, jotka maksavat vääräuskoiset ovat islamilaisen valtion suojatteja (dhimmi). Veroa eli suojelurahaa maksamattomat vääräuskoiset ovat lainsuojattomia, jotka kuka tahansa muslimi saa halutessaan vapaasti tappaa.
Islamin mukaan maailmassa vallitsee pyhä sota (jihad) muslimien ja vääräuskoisten välillä. Tämä sota päättyy vasta, kun koko maailma kuuluu islamilaiseen valtiojärjestelmään (dar al-islam). Islamin ulkopuolinen maailma on sodan aluetta (dar al-harb), jossa muslimien velvollisuutena on taistella vääräuskoisia vastaan. Maa tai alue liittyy dar al-islamiin, kun aluetta hallitseva valtio on muslimien johtama. Tällöin astuu voimaan se edellämainittu laki, joka vaatii vääräuskoisia maksamaan valtiolle suojelurahaa korvaukseksi henkensä säilyttämisestä (ks. edellä).


Teemu Seikkula
Hyvää tekstiä Mikko! Mulla on pikkusen maltillisempi kanta rikollisuuden suhteen. Valtaosa tuntemistani maahanmuuttajista ajattelee, että maassa maan tavalla tai pois maasta - hekin siis kannattavat rikollisten karkoitusta. Maahanmuuttajarikollisuuden teemme ongelmaksi me suomalaiset äänestämällä päättäjiksi vihreitä sun muita, jotka silittelevät näiden rikollisten päitä: "Eihän kukaan voi niin nopesti sopeutua.." kun taas toiset maahanmuuttajat ajattelevat näistä rikollisista: "Pois täältä pilaamasta mainettamme!"
Mietin joskus Suomen ja USA:n maahanmuuton eroja ja tässä pääpointit
1) Jenkkeihin halutaan mahdollisuuksien perässä, Suomeen sosiaaliturvan.
2) Jenkeissä maahanmuuttajan on sopeuduttava yhteiskuntaan ja ansaittava oma leipä (jottei kuole nälkään), Suomessa hienoimmat lastenrattaat ovat maahanmuuttajaäideillä (vertailkaa vaikka itse!).
3) Syntyperäiset jenkit hyötyvät maahanmuutosta taloudellisesti, suomalaiset kärsivät!!!


Mikko Ellilä
Teemu, mielestäni en ole esittänyt olevani mitenkään eri kannalla maahanmuuttajien rikollisuuden suhteen kuin sinä. Kerroin vain sen tilastollisen tosiasian, että tietyt maahanmuuttajakansallisuudet tekevät tiettyjä rikoksia monikymmenkertaisesti tai jopa yli satakertaisesti enemmän per henki kuin suomalaiset. Esimerkiksi somalit tekevät ryöstöjä n. 150 kertaa enemmän per henki kuin suomalaiset. Tämä ei muutu miksikään siitä, että varmaan suurin osa Suomessa asuvista maahanmuuttajista kannattaa rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien karkoittamista Suomesta.
Viime kesällä tapasin Wali Hashi-nimisen somalin, joka sanoi kannattavansa romanialaisten mustalaiskerjäläisten karkoittamista Suomesta. Wali Hashi ei muuten kuulu suosikkeihini, mutta tässä asiassa hän oli samaa mieltä kuin minä.

Mikko Ellilä
Maahanmuuttajat eivät yleensä halua karkoittaa rikollisia maahanmuuttajia vain siksi, että nämä eivät pilaisi maahanmuuttajien mainetta. He haluavat karkoittaa rikolliset yksinkertaisesti siksi, että eivät pidä rikollisista. Pizzeriaa pyörittävällä turkkilaisella ei ole mitään intressiä hyysätä raiskaajasomaleja, vaan hän haluaa karkoittaa raiskaajasomalit hevonvittuun ihan vain oman turvallisuutensa ja perheensä turvallisuuden ja yhteiskunnan yleisen laillisen järjestyksen vuoksi. Yleensä maahanmuuttajien asenteet rikollisia kohtaan ovat jyrkempiä kuin suomalaisten asenteet. Missään muussa kulttuurissa ei hyysätä ja paapota rikollisia niin paljon kuin Pohjois-Euroopassa. Kaikkialta muualta maailmasta tulevat ihmiset kannattavat rikollisille kovempia rangaistuksia kuin mitä Suomessa nykyään annetaan.

Mikko Ellilä
http://keronen.blogspot.com/
Se, että ulkomaalaiset tekevät suhteessa moninkertaisesti rikoksia kantaväestöön verrattuna, aiheuttaa luonnollisesti sen, että kantaväestön keskuudessa herää ulkomaalaisvastaisia tuntemuksia. On tilastollisesti huomattavasti järkevämpää luottaa suomalaisiin kuin ulkomaalaisiin, sillä ulkomaalaiseen luottaminen altistaa rikokselle huomattavasti todennäköisemmin kuin suomalaiseen luottaminen. Yrittäkääpä keksiä syrjinnälle parempaa reseptiä.

Mikko Ellilä
http://keronen.blogspot.com/
Ulkomaalaisten rikollisten uhreiksi joutuneiden lisäksi tästä kärsivät erityisesti rehelliset ulkomaalaiset, jotka eivät tee rikoksia, vaan pyrkivät elämään toimivana osana suomalaista yhteiskuntaa. Jos yhteiskunnassa herää syystä ulkomaalaisia kohtaan epäluuloinen ilmapiiri, koskee tämä ilmapiiri kaikkia ulkomaalaisia rehellisyyteen katsomatta. Mitä vähemmän ulkomaalaisia rikollisia Suomessa on, sitä vähemmän pelättävää (sekä mielikuvissa että tilastoissa) suomalaisilla on ulkomaalaisia kohtaan, ja puolestaan sitä epätodennäköisempää on ulkomaalaisvastaisen ilmapiirin syntyminen. Ihmiset, jotka vastustavat ulkomaalaisten rikollisten karkottamista, ovat osaltaan syypäitä rasismiin kasvuun Suomessa.

Teija Tuovinen-Laiho
Wali Hashi on täälläpäin aika tunnettu, en tunne itse henkilökohtaisesti mutta tiedän hänen työskennelleen mm. vartijana, eli on varmaan nähnyt yhteiskunnan nurjaakin puolta. Nyt taitaa vaikuttaa enemmänkin toimittajana. Hashi kertoi jossain olleensa vierailulla Somaliassa, ja pitäneensä - jalkapallofani kun on - Suomen pelipaitaa päällään. Jostain syystä siniristi tulkittiin "kristityksi" (risti kuin risti ilmeisesti riittää) ja Hashi joutui kivityksen kohteeksi, selviten onneksi vähin vammoin. Tämä vain tällaisena hivenen traagisena anekdoottina.
Eksyin sun sivulle tuolta lasten ympärileikkauksia vastustavalta sivulta, ja hämmästyin miten samankaltaiset mielipiteet meillä on. Sinulla on todella järkevät perustelut maahanmuuton arvostelulle. Ajattelen saman suuntaisesti mutten ole osannut pukea sitä sanoiksi yhtä hyvin. Ikävä kyllä Suomessa eräät päänsilittelijät lyövät oitis rasistileimaa otsaan jos esittää vähänkin arvostelua sokeaa "monikulttuurisuuden" ihannointia kohtaan.


Teija Tuovinen-Laiho
Olen pohtinut johtuuko ongelma kristillisten länsimaiden anteeksiantamisen ja "toisen posken kääntämisen" ideologiasta. Muslimit kuulemma naureskelevat moiselle asenteelle ja pitävät sitä pelkuruutena. Tuo mitä yllä sanottiin islaminuskoisten sopeutumattomuudesta ja vääräuskoisten tuhoamisesta on todellakin totta ja muista kulttuureista tulleiden islamilaisten määrän yhä lisääntyessä uskon epäluulon ja levottomuuden lisääntyvän samaa tahtia.
Suomessa taitaa olla pieni joukko tataarilähtöisiä suomalaisia, joilla on ollut oma islamilainen seurakunta Helsingissä jostain 1920-luvulta asti. Joku heistä kirjoitti pian Isra Lehtisen mediapiehtaroinnin alkamisen jälkeen siitä miten heidän mielestään uuskäännynnäisten naisten vimma käyttää arabityylisiä vaatteita ja huivia on pelkkää huomion hakua, ja että islamin mukaan säädyllisesti voi pukeutua ihan suomalaisittainkin. Viisas kirjoitus, harmi etten ottanut talteen.


Mikko Ellilä
Itse tapasin Wali Hashin viime kesällä monikulttuurisuusseminaarissa. Siellä hän esitti suhteellisen järkeviä mielipiteitä, mutta toimittajana hän kirjoitteli äskettäin varsin typeriä kommentteja Somalian merirosvoista: hän sanoi merirosvojen olevan tavallisia perheenisiä, jotka vain tarvitsisivat jotain rehellistä työtä.
Samaan hengenvetoon hän kertoi tavanneensa jonkun, joka oli juuri saanut miljoona dollaria lunnasrahoja jostain laivasta. Eihän kukaan köyhä afrikkalainen palaa rehelliseen työhön esim. kalastajaksi tai maanviljelijäksi, jos pystyy merirosvona tienaamaan miljoonia dollareita!! On täysin epärealistista ajatella, että länsimaat voisivat jotenkin ehkäistä tällaista järjestäytynyttä rikollisuutta antamalla jotain kehitysapua esim. paikallisen maanviljelyn kehittämiseen.

Mikko Ellilä
Viime aikoina Afrikan rannikolla esiintyneeseen merirosvouteen pätee sama kuin islamilaiseen terrorismiin: "toisen posken kääntäminen" nähdään heikkoudeksi ja pelkuruudeksi, joka vain yllyttää jatkamaan samalla linjalla. Jos väkivallalla uhkaaminen tuottaa haluttuja tuloksia eli miljoonien lunnasrahoja kaapatuista laivoista tai länsimaiden hallitusten alistumista terroristien vaatimuksiin, merirosvoilla/terroristeilla on intressi jatkaa näiden uhkavaatimusten esittämistä.
Tämä nähtiin Suomessakin mm. Muhammad-pilakuvajutun yhteydessä, jolloin Halonen, Vanhanen, Tuomioja ja Vilén myötäilivät sensuuria vaatineita muslimeja, mm. Mustafa Karaa ja Khodor Chebabia.
Jos me annamme periksi muslimien vaatimuksille, he esittävät jatkuvasti lisää ja lisää vaatimuksia.


Mikko Ellilä
1800-luvulla Suomeen tulleet tataarit tosiaan ovat paljon asiallisempia ja järkevämpiä kuin 1990-luvulla ja 2000-luvulla Suomeen tulleet afrikkalaiset ja arabit.
Aarno Laitinen kirjoitti äskettäin tataareista tällaista:
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200901108888597_k6.shtml
Kun Israelin ja arabimaiden sota alkoi kesäkuussa 1967, sain uutispäälliköltä tehtäväkseni haastatella Helsingin islamilaisen seurakunnan johtajaa, mitä mieltä Suomen islamilaiset ovat sodasta. Toimituksessa ajateltiin, että he asettuvat muslimiveljiensä puolelle sionisteja vastaan.
Islamilaisen seurakunnan johtajalta putosi kommentti perisuomalaiseen tapaan: "Vittuako se meille kuuluu!"


Teija Tuovinen-Laiho
Näin tuon "tavallisia perheenisiä" -otsikon pätkän jossain, mutten ehtinyt lukemaan. Olisi näemmä pitänyt... Todella naivia kommentointia Hashilta.
Olen 100 % samaa mieltä reaktioista Muhammad-pilakuviin. Länsimaat ovat menettämässä sananvapautensa ja demokratiansa nöyristellessään maahanmuuttajien uhkailujen edessä. Ollaan kuin tulisilla hiilillä ja "poliittisen korrektiuden" nimissä vältetään mitä tahansa mikä voisi mahdollisesti loukata islamilaisia. Oksettavaa.
Seksuaalivähemmistöiltä olen kuullut viestiä että ennen vapaassa Hollannissa ovat muslimivähemmistöt lisääntyneet siinä määrin, että monin paikoin homoseksuaalit on pakotettu takaisin "kaappiin" koska muslimit hyökkäävät päälle - jopa tappaen.
Olen pahoillani siitä että länsimainen sivistys uhrataan muslimiterroristien mielistelyn alttarille.


Teija Tuovinen-Laiho
No nyt pitää korjata edellistä kommenttia.. Hollanti-kappaleessa siis 'radikaali' muslimivähemmistö on kasvanut. Fundamentalistinen islam kun rankaisee homoseksuaalisuudesta kuolemalla. En siis viitannut mitenkään perhekoon kasvamiseen...
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 26.01.2019, 13:49:31

Somalit ovat monikulttuurisuuden A ja O. Monikulttuurisuusideologia on toiseuden palvontaa, jossa maahanmuuttajia ihaillaan sitä enemmän, mitä enemmän he poikkeavat suomalaisista. Niinpä somaleita ihaillaan kaikkein eniten, koska mustat afrikkalaiset muslimit ovat tietysti mahdollisimman erilaisia kuin valkoiset eurooppalaiset. Sen sijaan esim. venäläiset tai virolaiset eivät eroa suomalaisista niin paljon kuin afrikkalaiset, joten monikulttuurisuususkovaiset eivät ihaile venäläisiä tai virolaisia maahanmuuttajia yhtä kiimaisesti kuin afrikkalaisia. Suurin osa Suomessa asuvista afrikkalaisista on juurikin somaleita, joten mustien afrikkalaisten palvonta eli ns. jungle fever kohdistuu suomalaisilla mokufanaatikoilla nimenomaan somaleihin.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 26.01.2019, 13:51:47
Facebookista:

26 January 2014
Olli Heikkilä
Quote
Neuvostoliiton romahdettua totalitaristien uudeksi suunnitelmaksi tuli Euroopan Unioni. Kun suljettu yhteiskunta oli todettu toimimattomaksi, otettiin käyttöön vanha hajoita ja hallitse metodi. Yhteiskuntaa alettiin ajamaan maahanmuuton avulla rotu-, uskonto- ja kulttuuriristiriitojen repimäksi sotatantereeksi, jotta kansa ei alkaisi vastustamaan varsinaista vihollistaan vallanpitäjiä. Ne, jotka tätä kehitystä vastustavat tietenkin parhaaseen orwellilaiseen tyyliin nimetään syyllisiksi kasvavaan konfliktiin.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 26.01.2019, 13:56:13
Multikulti-UKK

Nimimerkki Raine Jussi Halla-ahon vieraskirjassa (5.1.2008 klo 22):

Quote
Minulla alkaa nykyisin hihat palaa vähän turhankin helposti näiden mokuttelijoiden kanssa. Miljoonan kertaan nämä samat argumentit on rytätty sata-nolla, ja yhä uudestaan niitä tullaan pikkuisen eri sanankääntein esittelemään. Ja jos oikein tiukalle joutuvat niin alkavat jo valehdella tietyistä mokuiluperusteluistaan, ettei niitä kukaan ole koskaan missään oikeasti esittänytkään. Ei perkele!



Laitan sinulle nyt tähän listan johtavista monikulttuurisuuden puolesta esitetyistä argumenteista vasta-argumentteineen, saat vapaasti käyttää ihan missä haluat.





1. "Suomalaiset ovat kauhean sisäsiittoista junttikansaa, joita vaivaa aivan valtava määrä perinnöllisiä tauteja. Tarvitsemme ehdottomasti valtavan määrän mahdollisimman paljon meistä poikkeavia maahanmuuttajia rikastamaan geeniperimäämme."



Tälle ei luonnollisesti ole ikinä missään esitetty minkäänlaista tieteellistä pohja (koska sellaista ei ole, eikä tule).







2. "Suomessa on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessa aivan huutava työvoimapula. Sitä paikkaamaan tarvitaan valtava määrä maahanmuuttajia etenkin Afrikasta ja Lähi-Idästä."



Tämä siitä huolimatta, että Suomessa on tälläkin hetkellä yli 200.000 työtöntä työnhakijaa ja vähintään saman verran ihmisiä erilaisissa tuottamattomissa tukitöissä. Ja siitäkin huolimatta, että nämä Afrikasta ja Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat eivät täällä juuri töitä tee tälläkään hetkellä (suurin osa menee sinne elätettävien puolelle).







3. "Emme voi sulkeutua kuin jokin Pohjois-Korea, vaan meidän täytyy ottaa aivan valtava määrä maahanmuuttajia etenkin Afrikasta ja Lähi-Idästä, jotta kulttuurimme, tiede- ja talouselämämme saavat valtavasti rikastuttavia vaikutuksia muista kulttuureista."



Näitä vaikutteita voisi toki saada tiedotusvälineiden, matkailun, konferenssien, seminaarien yms. välityksellä. Ei tarvitsisi puolta Afrikkaa roudata tänne.







4. "Vittu minä olen kuulkaa kiertänyt vaikka missä maailmalla ja olen tavannut tosi kivoja muslimeja ja neekereitä. Te juntit ette vain ole tavanneet serkkujanne kaukaisempia ihmisiä."



Isosta joukosta varmasti löytyy tosi hyviäkin tyyppejä, sitä ei kukaan fiksu ihminen kiistä. Suuret linjat ovat kuitenkin aivan eri asia kuin kenenkään henkilökohtaiset, varsin rajalliset, kokemukset.







5. "Olen kuulkaas juntit kiertänyt muutakin kuin tahkoa, enkä ole nähnyt vilaustakaan mainitsemistanne ongelmista!"



On kiva sulkea silmät epämukavilta totuuksilta, toisekseen kyllä maailmasta vielä sen verran ongelmattomia alueita löytyy (jopa niistä pisimpään mokutuksen kohteena olleista maista), että ongelmia voi halutessaan varsin menestysekkäästi vältellä.







6. "Tokihan muslimitkin tekevät rikoksia, mutta ne ovat vain yksittäistapauksia ja raiskaahan hei suomalainenkin mies."



Tilastot kertovat yleiset trendit kiistatta, jolloin ei enää voida puhua yksittäistapauksista. Eikä yhden ryhmän edustajien rikokset hyvitä mitenkään toisen ryhmän rikoksia.







7. "Toki sopeutumiseen liittyy ongelmia, mutta me voimme oppia muiden virheistä ja välttää ne ongelmat täällä."



Kukaan vain ei ole kertonut mikä se muualla tuntematon varmasti toimiva keino ongelmien välttämiseen oikein on.







8. "Kaikki ongelmat ovat valkoisen heteromiehen rasistisuuden syytä. Rakenteellista piilorasismia on aivan valtavat määrät."



Mitään todisteita tästä "rakenteellisesta piilorasismista" vain ei ole, pirun hyvin on piilotettu.







9. "Islam on pohjimmiltaan rauhan ja tasa-arvon uskonto, joka rikastaa elämäämme sanoinkuvaamattomalla tavalla."



Rauhanuskontopa hyvinkin. Satoja miljoonia "pyhässä sodassa" kuolleita, miljardeja alistettuja läpi maailmanhistorian. Hirmuhallintoja, terroristeja, naisten alistamista kotieläimiäkin alhaisemmiksi olennoiksi, orjakauppaa (muslimit olivat viimeisiä avoimia orjakaupan harrastajia, monessa mielessä naiset ovat yhä vieläkin järjestään orjia suurimmassa osassa muslimimaita). Kyseisen ideologian perustaja itse oli julma ja väkivaltainen massamurhaaja, raiskaaja, pedofiili ja varas, ja hän on yhä tänäkin päivänä jokaisen uskovan muslimin suurin esikuva (moraaliltaan ja etiikaltaan täydellinen ihminen). Lisäksi kyseisen uskonnon pyhään kirjaan on kirjattu käsitteet pyhästä sodasta, vääräuskoisten alistamisesta ja tappamisesta ja naisen miestä alemmasta asemasta (ihan suoraan, ei ole mitään tulkinnanvaraa).







10. "Maailmassa on valtava määrä maltillisia muslimeja, jotka todistavat, että islam voi maallistua ja rauhoittua."



Missä tämä valtaisa maltillisten muslimien enemmistö oikein luuraa silloin kun miljoonat muslimit riehuvat kaduilla pilakuvien tai Muhammed-nimisten nallekarhujen vuoksi? Vai ovatko ne niitä samoja maltillisia muslimeja, jotka ilakoivat kaduilla aina terrori-iskujen jälkeen tai, jotka piilottelevat ja tukevat terroristeja (ilman apua se mitättömän pieneksi väitetty terroristien joukko ei todellakaan voisi toimia).



Ja miten uskonto, jonka pyhät kirjoitukset kehottavat hakkaamaan vaimoaan ja tappamaan ja alistamaan vääräuskoisia, ja jonka perustaja (Jumalan pyhä sanansaattaja maan päällä!) vielä itse näytti tässä "hyvää" esimerkkiä voi ikinä rauhoittua ja maallistua niin kuin me nämä käsitteet ymmärrämme? Vain hylkäämällä kyseisen opin perusperiaatteet ja tärkeimmät esikuvat, mutta onko se silloin enää edes sama oppi laisinkaan?







11. "Islam on vain uskonto siinä missä muutkin, ei se yhteiskunnalliseen elämään vaikuta (ainakaan sen jälkeen kun se maallistuu)."



Paitsi että islam on jo ihan alusta lähtien pyrkinyt myös maalliseen valtaan ja perustamaan islamilaisen valtion (toisin kuin esim. kristinusko ja buddhalaisuus alun alkaen). Sitä voi siis ihan perustellusti pitää poliittisena liikkeenä.







12. "Meillä on humanitaarinen velvollisuus ottaa tänne ihmisiä maista, joissa on huonommat olot kuin meillä."



Tämä on toki ensi alkuun ihan kaunis ajatus, mutta tässä on muutamia hyvin vakavia ongelmia.



Ensinnäkään kaikkia halukkaita me emme yksinkertaisesti voi ottaa tänne, emme edes kaikkia niitä, joilla olisi jokin perusteltu syy turvapaikkaan. Miten sitten valitaan reilusti tänne pääsijät?



Toisekseen samalla rahalla ja vaivalla kuin otamme tänne yhden ihmisen, autamme vähintään kymmentä paikan päällä. Paikan päällä auttaminen on toisekseen paljon kestävämpi ratkaisukin, ihmiset siellä kyllä lisääntyvät yli meidän (ja koko maapallon) kantokyvyn, vaikka uhraisimme kaiken oman ja lainatun heidät tänne ottaaksemme. Pakolaisten tänne ottaminen ei ole mitenkään järkevä ratkaisu (ehkä korkeintaan joitakin tärkeitä toisinajattelijoita kannattaa ottaa tänne turvaan jatkamaan valistustyötään täältä käsin, jos näyttää että pääsisivät muutoin hengestään).
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: n.n. on 26.01.2019, 15:32:26
Quote from: ike60 on 28.02.2015, 23:10:08
Satatuhatta syyrialaista pystyy jo viettämään omaa Aleppo- tai Damaskus-elämäänsä käytännössä vailla kummoisia kontakteja ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Heillä voi olla omia koraanikouluja, ajokouluja, kauppoja, omat elintarvikkeet jotka tuodaan suoraan Syyriasta jne. Sisään tällaiseen järjestelmään laitetaan sosiaali- ja työllisyystukia. Ulos tulee autokorjaamopalveluja, kauppapuoteja sekä alueita joille Ruotsin poliisi ei uskalla mennä.
Tässä ln .yös huomattavaa se, että isäntämaan sosiaaliturvajärjestelmä edesauttaa näiden konklaavien muodlstumista, koska tarve sosiaaliselle kanssakäymiselle esim työn kautta konklaavin ulkopuolelle vähenee. Kuitenkin kun yhteisö on riittävän iso, se mahdollistaa itsenäisen ekonomisen eriön syntymisen, jossa voidaan noudattaa lähtömaan tapa- ja ehkä lakikulttuuriakin. Tämä on nähty mm. USA:n china towneissa ym.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: n.n. on 26.01.2019, 15:38:51
Quote from: Pyöräilijä on 24.05.2015, 11:02:51
Suomen mustalaiaset tarjoaisivat vastauksen kestävälle politiikalle.

Suomessa tutkijoilla olisi 10.000 mustalaisessa ainutlaatuinen materiaali selvittää, miksi yksi etninen vähemmistö ei sopeudu yhteiskuntaan. Mustalaiset eivät hanki koulutusta, eikä hakeudu ammattiopintoihin eikä töihin. Päinvastoin niin pientä sääntöä tai määräystä ei ole, etteivätkö mustalaiset onnistuisi niitä tieten tahtoen rikkomaan, pilkkaamaan ja vastustamaan.

Mustalaiset tarjoaisivat meille vastauksen, millaisia muuttajia me emme halua.

On tyypillistä, että suomalaiset tutkijat eivät ole tarttuneet näin ilmeiseen ja kiinnostavaan tutkimusaiheeseen. Mustalaisia on tutkittu vain romanttisessa ja ihailevassa valossa. Olennaisimmat kysymykset ja vastaukset siitä, miksi tämä heimo jättäytyy tieten tahtoen Kelan ja epäsosiaalisen elämäntapansa varaan,  ovat edelleen tekemättä.

1. Mikä pitää yllä mustalaisten sopeutumattomuutta Suomessa?
2. Miksi mustalaisten sopeuttamistoimet ovat epäonnistuneet?
3. Ovatko mustalaiset edes kotoutettavissa millään keinoilla?

Nämä vastaukset tarjoaisivat tukevan pohjan rakentaa menestyksellistä maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa Suomessa. En voi välttyä ajatukselta, että Suomessa on haluttu vältellä hankalia kysymyksiä, koska romanttinen käsitys lentävistä linnuista on paljon hauskempaa politiikkaa.


(https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSRVcESLhjWVd0dWsVEPr02RHeIpWKf0Vyuj9rfPboOz8IKijF76g)
Romaniväestö on siitäkin .melenkiintoinen, että sitä on yritetty integroida ns.nykyisin pehmein keinoin ja aiemmin myös kohtalaisen jämällä kädellä. Kaikesta huolimatta tulos on sama: jos integroitava ei halua integroitua (ja/tai omaa edellytyksi pärjätä), ei auta keppi eikä porkkana. Tästä voi tiettyyn pisteeseen asti varmasti ennustaa kotouttamisen onnistumisprosenttia.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: n.n. on 26.01.2019, 15:54:13
Quote from: ike60 on 13.05.2016, 21:01:06
Vetotekijöitä on myös monenlaisia. Paremmat työnsaantimahdollisuudet ja korkeammat palkat, parempi sosiaaliturva ja sosiaalipalvelut (esim. terveydenhoito), poliittinen tai taloudellinen vapaus, asuntojen saatavuus, henkilökohtainen turvallisuus ja sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä vetotekijöitä. Kohdemaan houkuttelevuutta lisää suuresti sen tarjoamista mahdollisuuksista muuttajien saatavilla oleva tieto, jonka ei tarvitse olla paikkansapitävää muuttopäätöksen aikaansaamiseksi: irakilaisten sosiaalisessa mediassa levisi kesällä 2015 ainakin osittain ihmissalakuljettajien levittämiä liioiteltuja ja osin paikkansa pitämättömiä kertomuksia ja huhuja Suomesta ihmemaana, mikä vaikutti suuresti syksyn 2015 tulija-aaltoon.
Vetotekijöiden kohdalla on syytä huomioida, että sekä vähemmän koulutetun että paremmin koulutetun osalla päätökset tehdään pitkälti mielikuvien ja anekdoottien pohjalta. Paremminkoulutettu väestö (esim länsimaat) voi tutkia tulevaan isäntämaahansa liittyvää faktatietoa, mutta suurimmassa osassa lienee kuitenkin ns. vertaisarvioinnit vrt. matkailu ja tripadvisor.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 04.02.2019, 14:41:31
Naamakirjassa tuli minulle tänään automaattisena uusintapäivityksenä tällainen keskustelu, jossa tulee hyvin esille muutamia perusasioita maahanmuutosta:

5 years ago
4 February 2014

Päivän sitaattiketju:

Jussi Laakso
QuoteLisää itsestäänselvyyksiä: On aivan oikein ja hyödyllistä että Afrikasta yms. ylikansoitetuilta alueilta tasataan väestöpainetta Eurooppaan yms. alueille joihin vielä mahtuu.

Mikko Ellilä
Quote"Ylikansoitus" ja "väestöpaine" ovat suunnitelmatalousajatteluun perustuvia käsitteitä, kuten myös käsite "alueet, joille vielä mahtuu väkeä".
Ei ole olemassa mitään objektiivista kriteeriä sille, kuinka paljon jollakin alueella pitäisi asua ihmisiä. Esim. pääkaupunkiseutu on tiheämpään asuttua kuin Lappi. Onko pääkaupunkiseutu siis "ylikansoitettu alue"? Pitäisikö väkeä pakkosiirtää pääkaupunkiseudulta Lappiin "väestöpaineen tasaamiseksi"?

Jussi Laakso
QuoteEN ole puhunut mitään pakkosiirroista vaan tarkoitan tietysti rajojen avaamista. Kun rajakontrolli poistetaan se paine tasaantuu itsestään ilman mitään suunnitelmataloutta. "Laissez faire"" on hyvä elämänohje koskien myös maahanmuuttopolitiikkaa.

Markus Jansson
QuoteHaluat siis lisätä muuttoa kivikautta elävästä barbariasta vielä suht koht sivistyneeseen Eurooppaan? Onnea vaan vitusti. Seurauksena on, mikäli et vielä ole hoksannut, että Eurooppa muuttuu Afrikaksi. Onpa helvetin järkevää ja kannattavaa.

Mikko Ellilä
QuoteKehitysmaista Eurooppaan tulleet maahanmuuttajat elävät enimmäkseen veronmaksajien rahoilla. Nekin maahanmuuttajat, jotka käyvät töissä, tienaavat keskimäärin vähemmän kuin kantaväestö, joten he myös maksavat vähemmän veroja kuin kantaväestö. Maahanmuuttajat siis kuluttavat veronmaksajien rahoja julkisten palveluiden ja sosiaalietuuksien muodossa enemmän kuin maksavat veroja. Tämä merkitsee lisäkustannuksia veroja maksavalle kantaväestölle.
Kehitysmaista Eurooppaan suuntautuva maahanmuutto siis kasvattaa julkisia menoja ja johtaa veroasteen nousuun.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 05.02.2019, 14:36:15
Idiootit ovat viime aikoina verranneet vaatimuksia "rajojen sulkemisesta" (eli laittomien maahantunkeutujien torjumisesta) rautaesiripun pystyttämiseen.

Rautaesirippu oli Itä-Euroopan kommunistivaltioiden pystyttämä muuri, jonka tarkoituksena oli estää ihmisiä lähtemästä Itä-Euroopasta.

Euroopan tai USA:n rajojen sulkemisen tarkoituksena on estää laittomia maahanmuuttajia tulemasta Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan tai Amerikkaan.

Nämä ovat aivan eri asioita.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 02.05.2019, 13:39:36
Naamakirjasta:

Osku Raunio (https://www.facebook.com/groups/liberaalimafia/permalink/10157072624069788/?comment_id=10157074517414788)

Quote
Jokainen ihminen suomessa lisää veronmaksajien kustannuksia käyttäessään julkisia palveluja jo ihan teistä lähtien, vaikka ei mitään varsinaisisa sosiaalitukia nostaisikaan. Jokainen ymmärtää, että jos vaikka kaupunki kasvaa 10 000 henkilöllä, niin kaupungin budjetti kasvaa, kun infraa pitää laajentaa ja ylläpitää tämän verran. Jos näillä on lapsia, niin nämä tietnekin käyttävät koulu yms. palveluita. Keksiverto suomalainenkin on töissäkäydessäänkin nettokustannus muille veronmaksajille, johtuen sosialistisesta tulonsiirtopolitiikasta. Matalapalkkatyövoima, tietenkin kustantaa vielä enemmän, vaikkei yhtä paha olisikaan, kuin täysin sosiaalituilla elävä. Vaikka matalapalkatöiden tekeminen luo osaltaa uusia työpaikkoja, niin se kuitenkin myös syrjäyttää matalapalkkatöitä tekevää kantaväestöä sosiaalituille.

Järjestelmää on myös mahdotonta tehdä sellaiseksi, ettei haplatyövoma olisi oikeutettu käyttämään sosiaalitukia ja saamaan lopulta täydet kansalaisoikeudet, tuomaan laajennetun perheensä mukanaan ja siirtymästä lapsineen sosiaalitukien piiriin. Tilastollisesti matlaapalkkatyövoima päätyy ammattitaitoluokkaansa vastaavaan työttömyyteen parissa vuodessa, kun pääsee osaksi sosiaalitukijärjestelmää. Seuraavat sukupolvet samoin, usein vielä pahemmin. Tällainen matalapalkkatyövoiman tuominen kehitysmaista voi siis toimia hetkellisesti nousukauden aikoina, muta laskusuhdanteessa nämäkin päätyvät sosiaalituille ja jäävät sinne. Halpatyövoiman massamaahanmuuttoa kannattavat eivät tietenkään itsekkän usko pitkäaikaiseen työvomian saamiseen, vaan heille on tärkeämpää luoda poliittisesti vakutusvaltainen alaluokka (aivan samoin, kuin ilmastohysteerikkojen päämäärä ei ole vähentää CO2 päästöjä esim. ydinvoimalla tai kompensaatiojärjestelmillä, vaan tavoite on laskea teollisuusmaiden elintaso kehitysmaiden tasolle)

Kehitysmaista tuleva halpatyövoima myös ossallistuu yhteiskunnan rakentamiseen samansuuntaisesti, miten osallistuivat kotimaissaan. Tämä tarkoittaa sitä, että uudesta masata tulee enemmän näiden kehitysmaiden kaltainen, näiden ongelmineen, kuten uskontojen ja etnisten ryhmien keskinäiset konfliktit, korruption piinaama julkinen sektorit, autoritääriset liikkeet, rikollisuus ja laskeva luottamus yhteiskunnan sisällä.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Nikolas on 04.06.2019, 16:59:55
Sopivan määrän saavutettuaan väkiluvun pitäisi pysyä suunnilleen vakiona. Pieni vaihtelu on tietysti ymmärrettävää. Mutta mikä sitten olisi sopiva määrä?











Maanosa      Väestötiheys
[ as. / km² ]
                             
Aasia   89
Eurooppa   73
Afrikka   31
Pohjois-Amerikka   23
Etelä-Amerikka   21
Australia & Oseania     4
Etelämanner     0

Eurooppa on jo täynnä. Ei tänne pidä tulla lisää väkeä mistään. Tämä tulee antaa myös Välimeren kumiveneilijöille tiedoksi.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: no future on 04.06.2019, 17:31:12
Quote from: Nikolas Ojala on 04.06.2019, 16:59:55
Sopivan määrän saavutettuaan väkiluvun pitäisi pysyä suunnilleen vakiona. Pieni vaihtelu on tietysti ymmärrettävää. Mutta mikä sitten olisi sopiva määrä?











Maanosa      Väestötiheys
[ as. / km² ]
                             
Aasia   89
Eurooppa   73
Afrikka   31
Pohjois-Amerikka   23
Etelä-Amerikka   21
Australia & Oseania     4
Etelämanner     0

Eurooppa on jo täynnä. Ei tänne pidä tulla lisää väkeä mistään. Tämä tulee antaa myös Välimeren kumiveneilijöille tiedoksi.
Hyvin tulkittu. Suomihan on tuolla Etelä-Amerikan ja Australian välissä n. 18 asukasta/km2.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Nikolas on 04.06.2019, 17:39:15
Quote from: no future on 04.06.2019, 17:31:12

Hyvin tulkittu. Suomihan on tuolla Etelä-Amerikan ja Australian välissä n. 18 asukasta/km2.


Jos napa-alueiden läheisyydessä viihtyy, Siperiassa, Kanadassa, Alaskassa ja Etelämantereella olisi hyvin tilaa. Eli senkään takia ei tarvitse Suomeen tulla.








Alue   Väestötiheys
[ as. / km² ]
                          
Siperia   4,5
Kanada   3,9
Alaska   0,5
Etelämanner   0,0
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: no future on 04.06.2019, 19:27:56
Kanadallahan on tosiaan tarkoituksena saada yli 300 000 maahnmuuttajaa vuodessa.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Nikolas on 04.06.2019, 21:57:57
Tämä liittyy edelliseen. Kun Hommalla puhutaan maahanmuutosta, lähes poikkeuksetta kyseessä on ongelmallisen maahanmuuton tai ongelmallisten maahanmuuttajaryhmien asioiden pohdiskelu eli käsitellään ns. haittamaahanmuuttoa.

Jos tarkastellaan haittamaahanmuuton liikettä kansainvaellusten virtauksina, havaitaan että virta ei suuntaudu väljille alueille sinne missä olisi elintilaa vaan paremminkin päinvastoin, esimerkiksi kohti Eurooppaa ja tiiviisti rakennettuja kaupunkeja. Mutta todellisuudessa he eivät hakeudu sen enempää kohti ahtautta tai väljyyttä, vaan asumisen ja olemisen väljyys on heille enemmänkin sivuasia.

Haittamaahanmuutto kohdistuu alueisiin, joissa on valmiiksi tuotettu korkea elintaso tarjolla. Sen sijaan että he pyrkisivät tuottamaan korkeampaa elintasoa sinne missä he jo ovat oman sukunsa ja kulttuurinsa keskuudessa, he mieluummin muuttavat sinne missä heidän tavoittelemansa elintaso jo on.

Tämä on mielestäni keskeinen läksy: He haluavat ennemmin nauttia korkeasta elintasosta kuin tuottaa sitä itse.
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: mikkoellila on 05.06.2019, 14:07:33

HS - Mielipide - 25.1.1998 - 6468 merkkiä - 1. painos

Tutkitaan rasismin syitä - ei seurausilmiöitä
"Maassa maan tavalla vaiko maasta pois?"

Helsingin Sanomat julkaisi 17. 1. erinomaisen kirjoituksen pakolaisten ja maahanmuuttajien ongelmista pääkaupunkiseudulla. Taustalla oli ilmeisesti paheneva rasismi ja halu hillitä sitä, mikä sinänsä on aivan oikein ja paikallaan. Mutta nyt esiteltiin vain ulkomaalaisten asenteita ja kokemuksia. Rasismi versoaa kuitenkin suomalaisissa. Ja miksi? Laaja tutkimus antaisi varmaankin vastauksia myös politiikantekijiöille, ja sen perustamiseksi eräitä väitteitä - kokemusperäisiä - ja johtopäätöksiä niistä.

Rasismi alkoi, kun ensimmäiset somaliryhmät tulivat maahan. Virosta laivalastillinen, joka repi passinsa ja huuhteli ne, mikäli lehtitietoihin on luottamista, käymälöitten kautta mereen. Miksi? Miksi he halusivat salata henkilöllisyytensä? Keitä he todellisuudessa olivat? Ja kuinka he olivat löytäneet tiensä kaukaiseen Suomeen lähes toiselta puolelta maailmaa? Ihmissalakuljettajien toimestako, runsaalla rahalla? Kaipa suomalaisilla on oikeus tietää, keitä tänne oikein tulee ja miksi!

Se jatkui, kun todettiin, että valtaosa heistä ei ole työssä vaan elää suomalaisen varsin runsaskätisen sosiaaliturvan varassa. Kun maamiehemme vuosisadan vaihteessa muuttivat Yhdysvaltoihin tai Kanadaan, he menivät tekemään kovaa työtä. Erään uutisen mukaan viisi vuotta Suomessa olleista somaleista 83 prosenttia oli edelleen vailla työtä. Lainsäädännöstäkö johtuen, joka estää, vaiko haluttomuudesta? Kuitenkin ympäristömme rappeutuu, kadut ovat talvisin liukkaat ja nurkat likaiset, vanhukset vailla hoitoa. Eikö tuen vastapainoksi voida edellyttää yhteiskuntapalvelua? Työssä oleviin suhtaudutaan toisin kuin siivellä eläjiin.

Jatkui se silloinkin, keskustelu, kun käsite paluumuuttajat luotiin ja sen lavean tulkinnan turvin maahan tuli kummipojan serkun kaimoja täällä sotavuosina olleiden mukana. Sitä nostattivat ohi asuntojonojen menot, jotka olivat monien syntyperäissuomalaisten nuorten silmätikkuina.

Entä sitten julkiset vaatimukset siitä, että meidän on hyväksyttävä täysin vieraat kulttuurit ympärileikkauksineen, rituaaliteurastuksineen jne. sen sijaan, että olisi edellytetty tulijoitten hieman sopeutuvan sen maan kulttuuriin, johon ovat tulleet? Juuri erilaisten kulttuurien törmäyksethän ongelmia lisäävät.

HS:n kirjoitus kertoi tulijoihin kohdistuneista rikoksista ja väkivallasta. Me sen sijaan pimitämme tietoa siitä, mikä on eräitten maahan tulleiden kansalaisryhmien rikollisuusprosentti keskivertoihin verrattuna. Eivät kaikki ole puhtaita pulmusia, vaan joukossa on jo omissa maissaan vastoin lakeja toimineita, jotka etsivät uusia asuinsijoja juuri siksi. Kun ei kerrota, yleistetään ja liioitellaan. Ilmiselvien rikollisten nopea palauttaminen olisi paikallaan - omien kansalaisten turvallisuuden vuoksi!

Suomalainen perusluonne on epäilevä. Kun alavirtaan tuli jokea pitkin tuore lastu, muinainen mies otti kirveen ja lähti häätämään tulijaa vihollisena pois. Naapuruus syntyi vaivojen kautta. Se kannattaisi muistaa nytkin. Sopeutuminen uuteen kotimaahan, sen tapoihin ja kulttuuriin on keskeistä. Nyt monet vaativat päinvastaista. Meidän on sopeuduttava heihin.

Kuinka on? Olemme joutuneet lukemaan Joensuun skinien hyökkäyksistä muunmaalaisia kohtaan. Siinä ei ole mitään puolustettavaa. Mutta olemme myös joutuneet toteamaan, kuinka poliisin tehtäviin on kuulunut järjestyksen ylläpito ja siinä samalla joutuminen kriittisten väitteiden kohteeksi järjestystä puolustaessaan.

Sisäministeri Jan-Erik Enestam vaati jopa rasistisiksi väitettyjen poliisien erottamista tehtävistään. Kuinka monta sellaista todellisuudessa on? Kun muistaa Mikkelin ja Hirsalan ja monien muitten tapahtumien yhteydessä sattuneet vastaavat mielipideilmaisut, joutuu kysymään, mihin välikäteen järjestysvalta on joutunut.

Onko kuultu molempia osapuolia, onko tuomittu ennen kuin on tiedetty? Onko otettu kantaa vieraitten puolesta omia vastaan, jotta yleinen tai yleisenä pidetty mielipide tyydytettäisiin? Vai ollaanko juoksemassa äänekkään vähemmistön tahdon mukaan?

Viimeisessä uudenvuoden puheessani kaupunginjohtajana korostin, että meidän on kannettava huolta kriisialueilta tulevista todellisista pakolaisista, mutta asetettava ns. elintasopakolaiset omaan luokkaansa. Ehkä sananvalintani ei ollut paras mahdollinen, mutta ajatus on paikallaan nytkin, tuon hetken jälkeisen tapahtumavirran todistamana.

Me tarvitsemme järkevää pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa sekä avointa keskustelua sen sisällöstä. Me emme tarvitse eräitten höyrypäitten hellimää ajatusta siitä, että jokainen pakolaiskysymyksistä suunsa avaava kriittinen henkilö on rasisti. Juuri sen takia rasismi on lisääntynyt, mikä ei ole kunniaksi maalle ja kansalle.

Avataan siis asiallisen keskustelun palstat. Puhutaan avoimesti omista ongelmistamme, vertaillaan meidän politiikkamme linjoja muitten maitten noudattamiin.

Tulva voimistuu ja meidän omana asianamme on päättää, minkälaisen Suomen ja minkälaisen väestökokonaisuuden me haluamme. Se ei saa olla ulkomaalaisten bisnestä tekevien ihmissalakuljettajien eikä meikäläistä hyväntahtoisuutta hyväksikäyttämään pyrkivien asia. Muutoin saatamme joutua samanlaisiin vaikeuksiin, joissa nyt jo ovat eräät Keski-Euroopan maat. Tarkastellaan asioita kriittisesti, asiallisesti ja avoimesti. Tukahdutettu keskustelu on paras rasismin lietsoja.

Paljonko kiintiöpakolaisia ja mistä? Miten suhtautua sieltä tai täältä tuleviin turvapaikan anojiin ja heidän taustatietoihinsa? Työhön vaiko sosiaaliturvan varaan ja jos viimeksi mainittuun, kuinka suomalaisten vastaavaan suhtautettuun? Paljonko paluumuuttajia; kuinka tarkoin määritettyjä tai kuinka vapaasti tuleviksi sallittuja? Maassa maan tavalla vaiko maasta pois?

Minulla ei ole kaikkiin vastauksia. Olen vain pohdiskellut; taustana keskustelut ja yhteydenotot. Olen kysynyt sitäkin, pitäisikö tämänkaltaisessa asiassa kuulla kansaa ja sen mielipidettä; ellei nyt ainakin mielipidemittauksen niin jopa neuvoa-antavan kansanäänestyksen puitteissa. On viimeksi mainittuja pienemmistäkin kysymyksistä ehdotettu - miksi ei sitten kysymyksestä, joka koskee suomalaisen yhteiskunnan muotoutumista tulevina vuosina ja vuosikymmeninä: tulevia sukupolvia ja heidän elämänympäristöään ajatellen!

RAIMO ILASKIVI

Helsinki
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Uuno Nuivanen on 05.06.2019, 17:51:02
Quote from: no future on 04.06.2019, 19:27:56
Kanadallahan on tosiaan tarkoituksena saada yli 300 000 maahnmuuttajaa vuodessa.

Mutta ei vissiin elätiksi, kuten Hölmölällä?
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Huppupelikaani on 03.10.2019, 16:53:16
Suomen uutisissa asiaa maahanmuuttajien työllisyydestä Ruotsista. Purra lupaa Twitteristä vastaavat luvut Suomesta vielä tämän vuoden aikana. Kuinkahan pitkään tämä yritetään pitää suurelta yleisöltä pimennossa?

Quote
Vuoden 2015 pakolaiset tilastoitu Ruotsissa: 163 000 tuli – 4 500 käy töissä

Vuoden 2015 pakolaiskriisi muutti Ruotsia pysyvästi. Tuolloin maahan saapui yhdessä hujauksessa 163 000 ihmistä, pääasiassa Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Heistä 60 501 on tähän mennessä saanut oleskeluluvan. Työnteolla elättää itsensä 4 574 henkilöä. Luvut perustuvat Ruotsin tilastokeskuksen tietoihin.

Vuoden 2015 pakolaiskriisi muutti Ruotsia pysyvästi. Tuolloin maahan saapui yhdessä hujauksessa 163 000 ihmistä, pääasiassa Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Heistä 60 501 on tähän mennessä saanut oleskeluluvan. Työnteolla elättää itsensä 4 574 henkilöä. Luvut perustuvat Ruotsin tilastokeskuksen tietoihin.
___

Aftonbladetin tekemässä selvityksessä keskityttiin niihin 60 500 ihmiseen, jotka toukokuuhun 2019 mennessä olivat saaneet pysyvän oleskeluluvan Ruotsissa. Minne loput 100 000 henkilöä ovat kadonneet, sitä tuskin tietää kukaan. Osa elää pimeästi maassa, osa lähti saman tien Suomeen tai matkasi kriisivuoden kaaoksessa takaisin keskiseen Eurooppaan. Jotkut ovat myös palanneet tai palautettu lähtömaihinsa.

Hallituksen tavoitteet karkasivat

Ruotsin hallitus on määritellyt tavoitteensa, jonka mukaan "kestävä pakolaispolitiikka edellyttää sitä, että oleskeluluvan haluava henkilö pystyy kohtuullisessa ajassa elättämään itsensä ja sopeutumaan yhteiskuntaan". Neljä vuotta pakolaiskriisin jälkeen maali on sangen kaukana, sillä oleskeluluvan saaneista 10 prosenttia käy ansiotyössä.

Luvut ovat veronmaksajien ja yhteiskunnan kannalta hankalia: 60 501 henkilöä on saanut pysyvän oleskeluluvan, yli 15-vuotiaita heistä on 40 019. Palkkatöissä käy 4 574 henkilöä. Sopeutumistukea saa 23 444 henkilöä. Kunnallisia sosiaaliavustuksia saa 18 405 ja koulutukseen tukea 9 970 henkilöä. Työttömyysavustusta saa 109 ja saikulla on 101 henkilöä.

Loput linkistä: https://www.suomenuutiset.fi/vuoden-2015-pakolaiset-tilastoitu-ruotsissa-163-000-tuli-4-500-kay-toissa/

E: Riikan twiitti mukaan

[tweet]1179737391478775808[/tweet]
https://mobile.twitter.com/ir_rkp/status/1179737391478775808
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: LuciaBallard on 14.05.2023, 08:29:44
Quote from: ike60 on 17.02.2015, 17:13:56
Maahanmuuttokeskustelussa on toisinaan vaikea erottaa oleellista epäoleellisesta. Keskustelijat usein puhuvat toistensa ohi esimerkiksi siitä syystä, että he eivät jaa käsitystä siitä, mikä on maahanmuuttoa koskien tärkeää tai totta. Tämän takia olisi hyvä, että kaikki maahanmuuttokeskusteluun osallistujat tietäisivät ja ymmärtäisivät joukon perusasioita maahanmuutosta.

Alla olen yrittänyt hahmottaa tällaista maahanmuuton keskeisten asioiden listaa. Lista sai alkunsa Paul Collierin New Statemanissa julkaisemasta kirjoituksesta (http://www.newstatesman.com/global-issues/2013/11/new-exodus), jossa hän luettelee joukon keskeisiä rakennuspalikoita, joita tarvitaan missä tahansa järkevässä maahanmuuttoa koskevassa analyysissa. Ensin ajattelin kääntää kyseisen artikkelin ja listan suomeksi, mutta sitten totesin että listaan pitää lisätä joukko palikoita, olemassaolevia palikoita pitää järjestellä uudelleen loogisemmaksi kokonaisuudeksi, siihen pitää lisätä perusteluja ja johtopäätöksiä ym. Lopulta tuloksena oli lista jonka voitte lukea alla. Siitä puuttuu tärkeitä kokonaisuuksia kuten kotouttaminen/kotoutuminen, maahanmuuton vaikutukset kulttuuriin, poliittiset tarkastelut (esim. että länsimaihin on tapahtunut jo pitkään maahanmuuttoa jota maiden kansalaisten enemmistö vastustaa) ym.

Toivon, että kannatte kortenne kekoon, ja täydennätte listaa esittämällä uusia asioita (esim. edellisessä virkkeessä luettelemistani), teette parannusehdotuksia olemassaoleviin kohtiin, lisäätte lähteitä, kritisoitte tai teette mitä tahansa jonka avulla listaa on mahdollista parantaa. Täällä käytävän keskustelun pohjalta parantelen listaa ja julkaisen parannellun listan lukemisen helpottamiseksi blogissani sekä yhteenvedon täällä. Saatan myös ehdottaa myöhemmin uusia asiakohtia, koska olen unohtanut joitain asioita joita pidin tärkeinäkin, eivätkä ne siksi ole listalla.

Lukemisen helpottamiseksi luettelen alla asiakohdat. Seuraavissa postauksissa asiat tulevat uudelleen, tällä kertaa perusteluineen.

Asia 1. Kehitysmaissa asuu noin 5 miljardia ihmistä. Heistä noin 40 prosenttia, siis 2 miljardia, muuttaisi kehittyneisiin maihin jos se olisi mahdollista.
Asia 2. Maahanmuuton määrää köyhästä maasta rikkaaseen määrittävät kohdemaan tulotaso, lähtömaan tulotaso ja lähtömaasta peräisin olevan diasporan koko.
    Asia 2.1. Mitä suurempi etnisen ryhmän diasporan koko on, sitä suuremmaksi kyseisen ryhmän maahanmuutto kasvaa.
    Asia 2.2. Useimmat maahanmuuttajat säilyttävät mielellään oman kulttuurinsa ja siksi keräytyvät yhteen.
Asia 3. Maahanmuuton taloudellinen vaikutus vaihtelee ajan, paikan ja tulijoiden mukana, ja se voi olla myönteinen tai kielteinen.
    Asia 3.1. Maahanmuuton vaikutukset kohdemaan kantaväestön tulotasoon ovat keskimäärin mitättömät.
    Asia 3.2. Maahanmuutto kohottaa asuntojen hintoja ja sillä on tendenssinä heikentää julkisia palveluja.
    Asia 3.3. Maahanmuutosta hyötyvät taloudellisesti lähinnä muuttajat itse.
    Asia 3.4. Maahanmuutto länsimaista tuottaa keskimäärin taloudellista tuottoa ja vähän sosiaalista taakkaa, maahanmuutto kehitysmaista keskimäärin taloudellista tappiota ja enemmän sosiaalista taakkaa.
Asia 4. Maahanmuuton päävaikutukset kantaväestöön ovat sosiaalisia.
    Asia 4.1. Kehitysmaamaahanmuutto lisää rikollisuutta.
    Asia 4.2. Kehitysmaamaahanmuuton seurauksena koulutulokset huononevat.
    Asia 4.3. Monikulttuurisessa naapurustossa ihmisten keskinäinen luottamus heikkenee.
Asia 5. Kansakunnilla on oikeus säädellä niihin tapahtuvaa maahanmuuttoa.
    Asia 5.1. Oman alueen puolustaminen on yleistä kaikkialla.
    Asia 5.2. Kansainväliset sopimukset jättävät paljon tilaa erilaisille maahanmuuttopoliittisille vaihtoehdoille.
    Asia 5.3. Maahanmuutto ei ole globalisaation väistämätön seuraus.
    Asia 5.4. Maahanmuuttopolitiikalla voidaan vaikuttaa suuresti sekä maahanmuuttajien määrään että laatuun.
    Asia 5.5. Suomeen muuttaminen on ihmisoikeus vain Suomen kansalaisille.
    Tai jos ei, voit pyytää Nova ChatGPT APK Premium (https://getmodnow.com/nova-chatgpt.html) -sovellusta getmodnow-sivustolla lisäämään itsellesi uutta tietoa tämän elämän mukana

Alla on muutamia kommentteja ja lisäyksiä listasi kohtiin:

Asia 2.1: Etnisen ryhmän diasporan koko voi vaikuttaa maahanmuuton määrään, mutta myös taloudelliset ja poliittiset tekijät voivat vaikuttaa siihen merkittävästi. Esimerkiksi työllisyysmahdollisuudet, turvallisuustilanne ja poliittiset olosuhteet lähtömaassa voivat ohjata ihmisten päätöstä muuttaa.

Asia 3.1: Maahanmuuton vaikutukset kohdemaan kantaväestön tulotasoon voivat vaihdella eri tekijöiden perusteella. On tärkeää huomioida, että vaikutukset voivat olla erilaisia eri taloudellisissa olosuhteissa ja eri maissa. Joissakin tapauksissa maahanmuutto voi edistää taloudellista kasvua ja luoda uusia työpaikkoja, kun taas toisissa tapauksissa se voi asettaa paineita tietyille työmarkkinasektoreille.

Asia 4.1: On tärkeää välttää yleistämästä maahanmuuton ja rikollisuuden välistä suhdetta. Tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajien ja rikollisuuden välillä ei ole suoraa kausaalista yhteyttä. Rikollisuuteen vaikuttavat monimutkaiset tekijät, kuten yksilön sosiaalinen tausta, taloudelliset olosuhteet ja yhteiskunnalliset tekijät.

Asia 4.2: Maahanmuutto voi vaikuttaa koulutuloksiin monin tavoin. Vaikutukset voivat vaihdella riippuen maahanmuuttajien koulutustaustasta, kotouttamispolitiikasta ja resursseista, jotka ovat käytettävissä heidän koulutukseensa. On tärkeää tarjota riittävästi tukipalveluita maahanmuuttajille, jotta heillä on mahdollisuus menestyä koulutuksessaan.

Asia 4.3: Monikulttuurisuudella voi olla monia myönteisiä vaikutuksia, kuten kulttuurien välisen ymmärryksen lisääntyminen ja kulttuurisesta monimuotoisuudesta syntyvä luovuus. Vaikka monikulttuurisilla naapurustoilla voi olla haasteita, kuten kulttuurien välisen luottamuksen muodostumisen vaikeudet, on myös tärkeää tunnistaa monikulttuurisuuden potentiaaliset
Title: Vs: Asioita joita jokaisen pitäisi tietää maahanmuutosta
Post by: Väestönvaihtaja on 14.05.2023, 08:44:16
^ maahanmuuttajien rikollisuudesta on empiiristä tietoa. Maahanmuuttajaryhmien välillä on rikollisuudessa suuria eroja. Suorasta kausaliteetista puhuminen maahanmuuton ja rikollisuuden yhteydessä kuulostaisi hassulta kun eri maahanmuuttajaryhmien välillä on niin suuria eroja.

Maahanmuuttajien oppimistuloksissa on eroja ryhmien välillä. Sosioekonominen vakiointi ei poista eroja. Yksi selitys on koulutuksen suurempi arvostus joissain ryhmissä. Suomessa suurista maahanmuuttajaryhmistä parhaat oppimistulokset on kiinalaisilla ja thaimaalaisilla. Muilla ryhmillä tulokset on heikompia.