QuoteUlkomaalaisia äänestäjiä on nyt ennätysmäärä
Äänioikeutettuja ulkomaalaistaustaisia on tulevissa eduskuntavaaleissa enemmän kuin koskaan. Heidän määränsä on noussut yli 50 prosenttia vuoden 2011 vaaleista. Neljä vuotta sitten äänioikeutettuja ulkomaalaistaustaisia oli Suomessa noin 49 000. Tällä hetkellä heitä on 75 000. Äänioikeutetuista suurin ryhmä – lähes kolmannes – on äidinkielenään venäjää puhuvat.
Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen ja Maahanmuuttoviraston Keskisuomalaiselle tuottamasta aineistosta.
Akatemiatutkija Hanna Wass Helsingin yliopistosta sanoo, että ulkomaalaistaustaiset äänestävät vähemmän kuin syntyperäiset suomalaiset.
Erityisesti kuilu näkyy keski-ikäisissä. Heistä ulkomaalaistaustaiset äänestävät jopa yli 30 prosenttiyksikköä vähemmän kuin syntyperäiset suomalaiset.
– Erot ovat kuitenkin vielä suuremmat ei-kansalaisuuden saaneilla ja syntyperäisten suomalaisten välillä. Kansainvälisissäkin tutkimuksissa on todettu, että kansalaisuuden saaminen nostaa äänestyshalukkuutta huomattavasti, Wass sanoo.
Lue lisää sunnuntain Keskisuomalaisesta.
Keskisuomalainen (http://www.ksml.fi/erikoissivut/eduskuntavaalit/ulkomaalaisia-aanestajia-on-nyt-ennatysmaara/1982987)
QuoteUlkomaalaistaustaisista äänestäjistä lähes kolmannes puhuu äidinkielenään venäjää. Toiseksi suurin ryhmä puhuu arabiaa ja kolmanneksi suurin ryhmä on somalinkieliset.
MTV (http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ksml-ulkomaalaistaustaisia-aanestajia-enemman-kuin-koskaan/4765590)
Kaikki menee demarien suunnitelmien mukaan. Kun suomalaiset eivät heitä enää kannata, maahan järjestetään ulkomaalaisia, jotka tehdään riippuvaisiksi tulonsiirroista ja sitä kautta demareista. Ennen pitkää ollaan tilanteessa, jossa demarien kannatus on taas rakenteellisessa kasvussa.
Quote from: Tragedian synty on 08.02.2015, 12:14:10
Kaikki menee demarien suunnitelmien mukaan. Kun suomalaiset eivät heitä enää kannata, maahan järjestetään ulkomaalaisia, jotka tehdään riippuvaisiksi tulonsiirroista ja sitä kautta demareista. Ennen pitkää ollaan tilanteessa, jossa demarien kannatus on taas rakenteellisessa kasvussa.
Ei mene ihan. Venäläistaustaiset äänestävät konservatiiveja - eli Persuja.
http://hommaforum.org/index.php/topic,96237.0.html
Valveutuneet taustaiset äänestävät persuja, vähemmän valveutuneissa äänet jakaantuvat ISiksen ja Kelan kesken.
Muuten, menikö tämä 17.04.2011 näin?
(en nyt sitten parempaakaan paikkaa keksi. Aikapula ja työvoimapula iski.)
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015020719158962_uu.shtml
""" Hallituspaikoista ja ainakin toiseksi suurimman puolueen asemasta käydään kovaa kisaa huhtikuun eduskuntavaaleihin asti. Vaalihistoriaan perehtynyt tutkija on tehnyt kampanjatahdin kiihtymisen vaikutuksista erikoisen havainnon.
- Paradoksaalinen juttu kampanjan viimeisissä kuukausissa on se, ettei kauhean isoja kannatusmuutoksia tapahdu. Nämä trendit tuppaavat jatkumaan viimeiset kuukaudet siihen suuntaan, mihin ovat menossa, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja*Markku Jokisipilä* kertoo.""
Quote from: Punaniska on 08.02.2015, 12:17:36
Venäläistaustaiset äänestävät konservatiiveja - eli Persuja.
Omat kokemukseni tukevat tuota. Niissä vaalipiireissä joissa venäläistaustaisia äänestäjiä on paljon, persujen kannattaisi kenties harkita venäjänkielistä esitettä. Kertoa puolueen ydinsisältö lyhyesti venäjäksi ja esitellä vaalipiirin ehdokkaat, vaikka venäjäntaitoisia ehdokkaita ei olisikaan.
Äänioikeutettujen ulkomaalaistaustaisten määrä lisääntynyt 50% viidessä vuodessa.
paljon vai vähän ? milloin näkyy konkreettisesti kunnallisvaleissa kun pikkupaikkakunnilla
käy keikaus äänestäjäjakaumassa...
:flowerhat:
Otsikon pitäisi kuulua: 26 000 uutta ihmistä ovat lunastneet edellisen 5v aikana loppuelämän ALL-INCLUSIVE lomapaketin ja sellaisen backstage passin Kelan ja Fattan bileisiin, josta poketkaan ei voi heittää pois. Tämän lisäksi nämä ihmiset saavat myös äänestää.
Quote from: KeskisuomalainenAkatemiatutkija Hanna Wass Helsingin yliopistosta sanoo, että ulkomaalaistaustaiset äänestävät vähemmän kuin syntyperäiset suomalaiset.
Arvatkaapa, miten SDP:n pää-änenkannattaja Demokraatti otsikoi?
QuoteKSML: Ulkomaalaistaustaiset aktiivisempia äänestäjiä kuin syntyperäiset suomalaiset
DemokraattiDemarit kääntävät faktan vaikka päinvastaiseksi, kunhan vain pääsevät mollaamaan suomalaisia.
Viitsiikö joku oikeasti enää edes kuunnella Demareiden valheita?
QuoteToiseksi suurin ryhmä puhuu arabiaa ja kolmanneksi suurin ryhmä on somalinkieliset.
Tämä fakta ei ainakaan parantanut mielialaa ennen iltateetä.