Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Ulkomaat => Topic started by: niemi2 on 25.12.2014, 14:27:22

Title: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: niemi2 on 25.12.2014, 14:27:22
ISIS:n joulutervehdyksessä vääräuskoisille eurooppalaisille on, että aikovat valloittaa Euroopan ja aloittaa uskonpuhdistuksen. Ajankohta on vielä tarkentamatta, mutta huomaamme kyllä sitten kun aika on kypsä. ISIS kertoo, että satoja miljoonia ihmisiä ihmistä joudutaan ehkä tappamaan, mutta minkä sille mahtaa. Vaihtoehtona on myös alkaa muslimiksi tai orjaksi. Tarkoitus on myös tehdä koko maailmasta islamilainen siviilisaatio.

EU tekee jo parhaansa, että Eurooppaan tulee mahdollisimman paljon epävakaata väkeä ja nykysilläkin määrillä olemme jo varpaillamme kuten Ranskassa. Lisäksi länsimaisten arvojen kuten demokratian, ihmisoikeuksien tai oikeuskäsityksen pitäminen islamilaisia arvoja parempina on pahasta kuten Saksan mielenilmauksia on leimattu vahvasti. Ei niissä pitäisi olla mielestäni mitään häpeämistä, päinvastoin olen ylpeä vaikka universaaleista ihmisoikeuksista jne.


Quote
A spokesman for ISIS has claimed in an interview that it's only a matter of time before the jihadists expand and conquer Europe. He also defended the terror group's practices of mass enslavement and beheadings, and said that it plans to carry out "the largest religious cleansing campaign" in history, which will include the killing of hundreds of millions of people.

"No, we will conquer Europe one day. It is not a question of if we will conquer Europe, just a matter of when that will happen. But it is certain. ... For us, there is no such thing as borders. There are only front lines," the spokesman, identified only as a German ISIS fighter, told journalist Juergen Todenhoefer in an article for CNN.

Our expansion will be perpetual. ... And the Europeans need to know that when we come, it will not be in a nice way. It will be with our weapons. And those who do not convert to Islam or pay the Islamic tax will be killed."

ISIS, or the Islamic State as the group is also known, has captured a number of cities across Iraq and Syria, and has become known for beheading prisoners on camera and enslaving religious minorities, including Christians.

The terror group's mission is to establish an Islamic caliphate across the Middle East region, and eventually the world.

"I think the Islamic State is a lot more dangerous than Western leaders realize," the jihadist said. "They believe in what they are fighting for and are preparing the largest religious cleansing campaign the world has ever seen."
Todenhoefer visited the Iraqi city of Mosul, which used to host a large Christian community, before it was taken over by ISIS in June. The jihadists have since imposed Islamic law on the land, forcing people to convert to Islam, pay a tax, or face death.

When asked about Shiite Muslims who don't share the same beliefs as ISIS, the spokesman said that anyone who refuses to convert will be killed.

"150 million, 200 million or 500 million, it does not matter to us," the jihadist said. "We will kill them all."

http://www.christianpost.com/news/isis-say-only-a-matter-of-time-before-europe-is-conquered-plan-largest-religious-cleansing-campaign-in-history-131541/ (http://www.christianpost.com/news/isis-say-only-a-matter-of-time-before-europe-is-conquered-plan-largest-religious-cleansing-campaign-in-history-131541/)
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Outo olio on 25.12.2014, 14:45:33
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 14:31:14
Quote..islamilainen sivilisaatio..

Mikä se sellainen on?

Sellainen, joka turvaa olemassaolonsa pistämällä ääriainekset kuriin ja nuhteeseen, tai sileäksi. Esimerkiksi siitä ollaan lähi-idän pääkaupungeissa aika yksimielisiä, että ISIS pitää pommittaa pois maailmankartalta. Lienee ainoa asia, joka yhdistää sekä Saudi-Arabiaa että Irania.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Micke90 on 25.12.2014, 14:48:05
Aloittavat varmaan urakkansa Ruotsista.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Outo olio on 25.12.2014, 14:49:02
Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että kun Kalifaatin joukot etenevät rajoillemme, niin Suomessa ja Euroopassa jo asuvat miljoonat maltilliset muslimit varmasti tarttuvat aseisiin, ja liittyvät puolustustaisteluun harhaan johdettuja uskonveljiään vastaan, läntisten kotimaidensa ja niiden kulttuurien säilyttämiseksi.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Sepi on 25.12.2014, 15:03:49
Quote from: Outo olio on 25.12.2014, 14:49:02
Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että kun Kalifaatin joukot etenevät rajoillemme, niin Suomessa ja Euroopassa jo asuvat miljoonat maltilliset muslimit varmasti tarttuvat aseisiin, ja liittyvät puolustustaisteluun harhaan johdettuja uskonveljiään vastaan, läntisten kotimaidensa ja niiden kulttuurien säilyttämiseksi.
Nimenomaan, uskookohan tähän joku rehellisesti?
Minä en ainakaan usko.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Micke90 on 25.12.2014, 15:07:50
Quote from: Outo olio on 25.12.2014, 14:49:02
Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että kun Kalifaatin joukot etenevät rajoillemme, niin Suomessa ja Euroopassa jo asuvat miljoonat maltilliset muslimit varmasti tarttuvat aseisiin, ja liittyvät puolustustaisteluun harhaan johdettuja uskonveljiään vastaan, läntisten kotimaidensa ja niiden kulttuurien säilyttämiseksi.

Tai sitten eivät.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: MW on 25.12.2014, 15:19:48
Quote from: Sepi on 25.12.2014, 15:03:49
Quote from: Outo olio on 25.12.2014, 14:49:02
Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että kun Kalifaatin joukot etenevät rajoillemme, niin Suomessa ja Euroopassa jo asuvat miljoonat maltilliset muslimit varmasti tarttuvat aseisiin, ja liittyvät puolustustaisteluun harhaan johdettuja uskonveljiään vastaan, läntisten kotimaidensa ja niiden kulttuurien säilyttämiseksi.
Nimenomaan, uskookohan tähän joku rehellisesti?
Minä en ainakaan usko.

No ei todellakaan. "Maltilliset" tunnetaan, lähinnä maltista tosiuskovien tekemisille.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: siviilitarkkailija on 25.12.2014, 15:28:37
Quote from: Outo olio on 25.12.2014, 14:49:02
Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että kun Kalifaatin joukot etenevät rajoillemme, niin Suomessa ja Euroopassa jo asuvat miljoonat maltilliset muslimit varmasti tarttuvat aseisiin, ja liittyvät puolustustaisteluun harhaan johdettuja uskonveljiään vastaan, läntisten kotimaidensa ja niiden kulttuurien säilyttämiseksi.

Tällaisen väitteen tuottaja lienee täysin tietämätön Iranin islamilaisen vallakumouksen synnystä ja luulee että islamilaisen valkankumouksen vastapainona on tai voi olla joukko "maallistuneita" muslimeja. Valitettavasti historia ei tue moista "optimismia" että järjellinen tai vastuullinen toimija voisi vastustaa menestyksellisesti uskontopoliittista kiihkoa.

Kalifaatin kannattajajoukot sitäpaitsi eivät ole Suomen rajalla vaan rajojemme sisällä anomassa ja nauttimassa oleskeluluvan siunauksista.

Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Ari-Lee on 25.12.2014, 15:31:26
Kaikki syntyvät maltillisina. Niistä aina kasvaa maltittomien huligaanien osastot. Siksi olisi tärkeää pitää maltillisten joukko omilla alueillaan pois länsimaista. Kyllä he voivat sotia omilla reviireillään.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Länsi rahoittaa salassa näitä terroristijärjestöjä ja tekee jopa niiden nimissä iskuja ( kuten WTC ) vakuuttaakseen ihmiset 'terrorismin vastaisen sodan' tarpeellisuudesta. Näin saadaan monia etuja, kuten tekosyitä hyökätä viattomiin maihin niiden kontrolloimiseksi tai vähentää kansalaisten oikeuksia 'terrorismin torjumiseksi'.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: siviilitarkkailija on 25.12.2014, 15:39:41
Perustuslain mukaan kaikilla ihmisillä on oikeus kiihtyä, kiihkoilla ja toteuttaa poliittisia mielihalujaan. Kyse on lähinnä siitä milloin nämä oikedet kohtuuttomasti loukkaavat toisten ihmisten vastaavia oikeuksia. 

Ääri-islam ei itsessään ole millään tavalla tuomittavaa tai laitonta jos maltetaan jättää tyttöjen klitorikset saksimatta,  jumalanpilkkaaja polttamatta tai muu vastaava toisen ihmisen vahingoittaminen tekemättä.  Valitettavasti tällainen toisten ihmisten oikeuksia kunnioittava ääri-islam on niin äärimmäistä,  että maltillisen islamin kannattajat tapaavat tappaa moiset äärimmäisyysihmiset kiinnisaatuaan.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Pollard on 25.12.2014, 15:41:59
Quote from: Outo olio on 25.12.2014, 14:49:02
Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että kun Kalifaatin joukot etenevät rajoillemme, niin Suomessa ja Euroopassa jo asuvat miljoonat maltilliset muslimit varmasti tarttuvat aseisiin, ja liittyvät puolustustaisteluun harhaan johdettuja uskonveljiään vastaan, läntisten kotimaidensa ja niiden kulttuurien säilyttämiseksi.

Eipä heidän tarvitse tällä nykymenolla edes hyökätä. Uskonnoilla on aikaa, tuhansia vuosia. Islamille riittää, että heidän väkilukunsa kasvaa ja levittäytyy, uusia moskeijoita rakennetaan ja kulttuuria vaalitaan. Pikkuhiljaa näin he voittavat geopoliittisen pelinsä ja koko maailma on lopulta  yhtä kalifaattia. Näin, jos nykymeno jatkuu, sen tuhat vuotta.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Pollard on 25.12.2014, 15:59:52
Quote from: kapina on 25.12.2014, 15:51:24
Tuhatvuotinen valtakunta joo, eiköhöhän elettäisi tätä päivää.

ISIS ja Putin, siinä pari tämän päivän uhkaa pohdittaviksi.

Minua ei pelota takapajuinen ISIS jossain kaukaisella aavikolla. Uhaksi he muodostuvat lähinnä vain, jos me tuemme rahallisesti heidän muuttoliikettä Eurooppaan.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Asra on 25.12.2014, 16:02:50
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Länsi rahoittaa salassa näitä terroristijärjestöjä ja tekee jopa niiden nimissä iskuja ( kuten WTC ) vakuuttaakseen ihmiset 'terrorismin vastaisen sodan' tarpeellisuudesta. Näin saadaan monia etuja, kuten tekosyitä hyökätä viattomiin maihin niiden kontrolloimiseksi tai vähentää kansalaisten oikeuksia 'terrorismin torjumiseksi'.

(http://cdn.inquisitr.com/wp-content/uploads/2014/06/John-McCain-ISIS-photo-665x385.jpg)
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Golimar on 25.12.2014, 16:14:40
Ei läntisen Euroopan uhka ole niinkään ISIS vaan muslimien ja muun kehitysmaiden ylijäämäväestön päästäminen Eurooppaan, roskaväki tulee aiheuttamaan ongelmia varsinkin huiman sikiämisensä vuoksi jollei sitä poisteta Euroopasta.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Myrkkymies on 25.12.2014, 16:15:17
Tällainen hyökkäys voisi kohdistua Turkin avustuksella Balkania vastaan samaan tapaan kuin Putin hyökkäsi Itä-Ukrainaan. Eli siis ISIS ja Turkki epävakauttavat tilanteen Balkanilla ja sitten ISIS hyökkää sinne tunnuksettomien turkkilaisjoukkojen kanssa.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: siviilitarkkailija on 25.12.2014, 16:20:42
Quote from: Golimar on 25.12.2014, 16:14:40
Ei läntisen Euroopan uhka ole niinkään ISIS vaan muslimien ja muun kehitysmaiden ylijäämäväestön päästäminen Eurooppaan...

Ei niinkään tämä popula vaan eurooppalaiset mielipuolet kuten Juhana Vartiaiset ja Fredrik Reinfeltit jotka pitävät väkivaltaa kivana lisänä, työttömyyttä hyvänä ja yhteiskunnan kaaosta monikulttuurin voittona. Maailmassa on aina väkeä, se ei lopu. Euroopan suurin uhka koostuu nyt ja aina sosialismille omantuntonsa ja oikeudenmukaisuuden uhranneista poliittisista mielipuolista.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Nuivake on 25.12.2014, 16:22:14
Kun sosiaalituet loppuvat yhteiskunnan vääjäämättömän romahduksen seurauksena, loppuu ählämien mielenkiinto Suomessa asumiseen samalla sekunnilla. Lopullinen muutto alkaa siinä vaiheessa kun ilman lämpötila menee pakkasen puolellle ja talot alkavat jäähtymään. Kun pihoilta ei löydy edes kamelinpaskaa lämmittämiseen, eikä vuohia ole lypsettäväksi, on lentävät matot kaivettava naftaliinista ja suunnistettava lämpimämpiin maihin.
Tällä välin suomalaiset lähtevät jälleen mottimetsään ja lämmittävät talonsa puulla. Ruokaakin on, koska vanhan kansan kotivara ja maanviljely on jälleen suosiossa ja mäkdonaldsien tiloissa ei olee enää edes kirpputoreja. Myös vihervasemmisto on päässyt tässä vaiheessa tutustumaan aitoon luontoon, omavaraisuuteen, kuokkaan ja paskan levitykseen pelloille. Kun palaamme todellisten elämän perusasioiden ääreen, loppuu "ilmainen elämä", haihattelu ja kamelikuskien uhka. Ei siihen muuta tarvita.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: vihapuhegeneraattori on 25.12.2014, 16:23:06
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Länsi rahoittaa salassa näitä terroristijärjestöjä ja tekee jopa niiden nimissä iskuja ( kuten WTC ) vakuuttaakseen ihmiset 'terrorismin vastaisen sodan' tarpeellisuudesta. Näin saadaan monia etuja, kuten tekosyitä hyökätä viattomiin maihin niiden kontrolloimiseksi tai vähentää kansalaisten oikeuksia 'terrorismin torjumiseksi'.

Lipsahti vääränlaisia sieniä siihen jouluruokaan?
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: MW on 25.12.2014, 16:28:29
Quote from: kapina on 25.12.2014, 16:23:25
Muslimit ja venäläiset ovat maamme sisäisiä uhkatekijöitä, tosin eri syistä. Muslimit (osa, muttei tiedetä mikä ja kuka) ovat muoviavain kaulassa kulkevia eläviä pommeja. Lähteehän täältä kokoajan "suomipoikia" ISIS-joukkoihihin oppiin ja sitten takaisin "kotimaahan".

Näin on. Mutta ajattele, mikä rikkaus ja voimavara me voitettiin. Se näkyy nyt jo esim._______________ ja ________________. Puhumattakaan _______________.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: CaptainNuiva on 25.12.2014, 16:41:19
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Länsi rahoittaa salassa näitä terroristijärjestöjä ja tekee jopa niiden nimissä iskuja ( kuten WTC ) vakuuttaakseen ihmiset 'terrorismin vastaisen sodan' tarpeellisuudesta. Näin saadaan monia etuja, kuten tekosyitä hyökätä viattomiin maihin niiden kontrolloimiseksi tai vähentää kansalaisten oikeuksia 'terrorismin torjumiseksi'.

Tästä ei nyt oikeastaan puutu muuta kuin että proffa Muhammed on CIA:n vuonna luoma kulttihahmo ja koraani on CIA:n toimittama.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: törö on 25.12.2014, 16:50:22
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Tää on samanlainen pumppu kuin NSDAP tai bolsevikit. Se on mukamas solutettu ja sitten sitä on tuettu ja lopulta on konttorirotalla löysät housussa kun se ei alistukaan pelinappulaksi vaan alkaa paisua kuin pullataikina ja suunnittelee maailman valloittamista.

Illuminatin suurin heikkous on siinä, että se kuvittelee, että kaikki kenttätyöntekijät potevat tarvetta palvella konttorirottaa, jolle valaistu lenkkipolku on aika pelottava paikka pimeän aikaan.

Samasta syystä islamisteille on annettu kunnollinen jalansija Euroopassa. Politrukki ei pysty tajuamaan, ettei niillä ole kiinnostusta olla koko ikäänsä monikulttuurilemmikkeinä vaan jossain vaiheessa veri alkaa virrata.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 16:52:24
Quote from: vihapuhegeneraattori on 25.12.2014, 16:23:06
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Länsi rahoittaa salassa näitä terroristijärjestöjä ja tekee jopa niiden nimissä iskuja ( kuten WTC ) vakuuttaakseen ihmiset 'terrorismin vastaisen sodan' tarpeellisuudesta. Näin saadaan monia etuja, kuten tekosyitä hyökätä viattomiin maihin niiden kontrolloimiseksi tai vähentää kansalaisten oikeuksia 'terrorismin torjumiseksi'.

Lipsahti vääränlaisia sieniä siihen jouluruokaan?

Voi olla.

Jouluna söin kiinalaisesta ravintolasta tilaamiani annoksia, sieniäkin oli joukossa.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Atte Suomalainen on 25.12.2014, 17:26:10
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 14:31:14
Quote..islamilainen sivilisaatio..

Mikä se sellainen on?
Juuri tuollainen yllämainittu.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Atte Suomalainen on 25.12.2014, 17:31:28
Minua ei pelota takapajuinen ISIS jossain kaukaisella aavikolla. Uhaksi he muodostuvat lähinnä vain, jos me tuemme rahallisesti heidän muuttoliikettä Eurooppaan.
[/quote]
KUN me tuemme niiden muuttoliikettä tänne.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Green on 25.12.2014, 17:36:09
Quote from: Golimar on 25.12.2014, 16:14:40
Ei läntisen Euroopan uhka ole niinkään ISIS vaan muslimien ja muun kehitysmaiden ylijäämäväestön päästäminen Eurooppaan, roskaväki tulee aiheuttamaan ongelmia varsinkin huiman sikiämisensä vuoksi jollei sitä poisteta Euroopasta.
"Huimaa sikiämistä" merkittävämpi tekijä on se, että erityisesti muslimit hakevat itselleen aviopuolison entisestä kotimaastaan (tai vanhempiensa kotimaasta). Saksan turkkilaisista 50 % hakee itselleen puolison Turkista, Britannian pakistanilaisista ja bangladeshiläisistä 60 % näistä maista. Ja eihän tätä voi estää. Ihminen saa mennä naimisiin kenen kanssa haluaa. Puolison perässä tulee ennen pitkää myös lähisukulaisia. Kun maahanmuuttajaväestö jostain maasta kasvaa tietyn rajan yli, se lisääntyy edelleen väistämättä.
Hyvä esimerkki on Englanti. Pääministeri Cameron ilmoitti ennen edellisiä vaaleja, että hän puristaa yli 100 000 vuotuisen maahanmuuttajamäärän tuon rajan alapuolelle. Hän on yrittänyt. Hänellä on ollut tukenaan kansan tuki, selkeä parlamenttienemmistö ja suuri osa lehdistöä. Ei vain ole onnistunut. Nyt uusia maahanmuuttajia tulee 200 000 vuodessa. Englantiin on lukuisista maista kertynyt jo niin iso diaspora, että se luonnonlain tavoin kasvattaa itse itseään.
Sama kehitys on nähtävissä Ruotsissa. Siellä maan johto ei edes yritä jarruttaa. Suomessakin tällainen itse itseään kasvattava maahanmuuttajaväestö on jo muodostunut ainakin virolaisista, venäläisistä, somaleista, irakilaisista ja afgaaneista, Päivi Räsäsen ansiosta kohta myös syyrialaisista. Mahdollisuuksia pysäyttää tämä kehitys on vielä jonkin aikaa. Mutta ei kovin kauan.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: J.M on 25.12.2014, 17:42:20
Quote from: Outo olio on 25.12.2014, 14:49:02
Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että kun Kalifaatin joukot etenevät rajoillemme, niin Suomessa ja Euroopassa jo asuvat miljoonat maltilliset muslimit varmasti tarttuvat aseisiin, ja liittyvät puolustustaisteluun harhaan johdettuja uskonveljiään vastaan, läntisten kotimaidensa ja niiden kulttuurien säilyttämiseksi.

BBUAAHHHAHAAHHAA!!! Onko noin mustaa huumoria edes sallittua esittää joulurauhan aikana?  :roll:

Aloituspostaukseen: Siinä se taas tuli, suoraan islaminuskoisen suusta. Mutta eiköhän tuota viimeistään kun arki koittaa ja kinkut on saatu suurinpiirtein sulateltua aleta selittämään, kuinka tuollaisilla lausunnoilla ei ole mitään tekemistä OIKEAN ISLAMIN kanssa. Ja sitten taas v-käyrä nousee vaarallisiin lukemiin...

Voi että kun minä, rauhaa ja seesteisyyttä rakastava mies, toivoisin, että voisimme elää kaikki rauhassa ja tuollaiset huru-ukot pidettäisiin mahdollisimman kaukana täältä sivistyksestä. MUTTA EI. Ne huru-ukot on uhallaan tuotava tänne sivistyksen keskelle tekemään korvaamatonta tuhoa, henkistä ja fyysistä. Minä halveksun syvästi niitä ihmisiä, jotka pitävät tätä suuntausta hyvänä. Koska niitä, uskomatonta kyllä, löytyy keskuudestamme. Ihan supisuomalaisia. Kuka tahansa vastaantulija voi olla islamin sanomaa julistava huru-ukko tai -akka ilmeenkään värähtämättä.

Vaikka toisinaan tuntuu siltä, että mikään ei enää hämmästytä, niin tämä ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä; mitä ihmettä Suomi ja suomalaiset ovat tehneet ansaitakseen tuollaiset huru-ukot ja -akat tänne riesoiksemme?
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Vouti on 25.12.2014, 17:58:31
Kirjoitin linkin takana olevan tekstin toukokuussa 2010. Teksti käsittelee sunna-islamin pyhää sotaa ja sen tavoitteita. Joulun ajan ratoksi etsikää eroavaisuudet ISIS-oppineiden joulutervehdykseen. Ohessa pieni lainaus pidemmästä tekstistäni.

Jihad sunna-islamissa http://hommaforum.org/index.php/topic,30928.msg381684.html#msg381684

Quote from: Vouti
.
.
.
Sodankäyntiä on jatkettava niin pitkään kunnes islamilainen järjestelmä on asetettu valta-asemaan ja ei-muslimit (juutalaiset, kristityt ja zarathustralaiset) ovat alistuneet islamilaisen valtion heille asettamaan sosiaaliseen statukseen tai ovat kääntyneet islamiin. Esimerkiksi Suomen tapauksessa Suomesta tulisi islamilainen tasavalta ja lainsäädäntömme korvattaisiin islamilaisella lainsäädännöllä.

Jihadin tavoitteet muita uskontoja ja ateismia kohtaan  'Umdat al-Salik määrittelee seuraavalla tavalla

Lainaus
o9.9 Caliph fights all other peoples until they become Muslim (O: because they are not a people with a Book, nor honored as such, and are not permitted to settle with paying the poll tax (jizya)) (n: though according to Hanafi school, peoples of all other religions, even idol worshippers, are permitted to live under the protection of the Islamic state if they either become Muslims or agree to pay the poll tax, the sole exception to which are apostates from Islam and idol worshippers who are Arab, neither of whom has any choice but becoming Muslim (al-Hidaya sharh Bidaya al-mubtadi' (y21), 6.48-49)).


'Umdat al-Salik määrittelee taistelun kestävän niin kauan kunnes toisuskoisista tulee muslimeita Hanafi koulukuntaa lukuun ottamatta, joka soveltaa jizyaa kaikkiin toisuskoisiin muutamilla poikkeuksilla.
.
.
.

http://hommaforum.org/index.php/topic,30928.msg381684.html#msg381684

        - Vouti

Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: ämpee on 25.12.2014, 18:03:46
Quote from: niemi2 on 25.12.2014, 14:27:22
ISIS:n joulutervehdyksessä vääräuskoisille eurooppalaisille on, että aikovat valloittaa Euroopan ja aloittaa uskonpuhdistuksen.

Pitääkin laittaa kirje Joulu-Pukille, jossa toivotaan Suomi-Konepistoolia & useampi 60-patruunaa vetävä Koskis-lipas, ja Lahti-Saloranta pikakivääri kesäkäyttöön & pidemmille matkoille, sekä asesuunnittelija Lahden keksimä Norsupyssy(pst 20mm) & tarpeeksi(riittävästi ja 5kpl päälle) fosfori-ammuksia, sillä totuus ei pala tulessakaan.
Eiköhän noilla eväillä tehdä tämä €uroopan valtaus & uskonpuhdistus omalta kohdaltani ns. "laulun arvoiseksi".
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: MW on 25.12.2014, 18:48:43
Quote from: ämpee on 25.12.2014, 18:03:46
Quote from: niemi2 on 25.12.2014, 14:27:22
ISIS:n joulutervehdyksessä vääräuskoisille eurooppalaisille on, että aikovat valloittaa Euroopan ja aloittaa uskonpuhdistuksen.

Pitääkin laittaa kirje Joulu-Pukille, jossa toivotaan Suomi-Konepistoolia & useampi 60-patruunaa vetävä Koskis-lipas, ja Lahti-Saloranta pikakivääri kesäkäyttöön & pidemmille matkoille, sekä asesuunnittelija Lahden keksimä Norsupyssy(pst 20mm) & tarpeeksi(riittävästi ja 5kpl päälle) fosfori-ammuksia, sillä totuus ei pala tulessakaan.
Eiköhän noilla eväillä tehdä tämä €uroopan valtaus & uskonpuhdistus omalta kohdaltani ns. "laulun arvoiseksi".

Hyvin toivottu, et luultavasti tule saamaan. Ei vähiten siksi, että pukin pienet tontut ovat aistivinaan pientä monikulttuuri-vastaisuutta tässä, ja jostain käsittämättömästä syystä, jota ei ikinä ole kerrottu, eikä vaaleilla valittu, "monikulttuuri" on uusi virallinen valtiouskonto.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: guest3656 on 25.12.2014, 18:54:17
Quote
Our expansion will be perpetual. ... And the Europeans need to know that when we come, it will not be in a nice way. It will be with our weapons. And those who do not convert to Islam or pay the Islamic tax will be killed."

Laajentumisemme on ikuista. ... Ja eurooppalaisten täytyy tietää, että kun me tulemme, se ei ole mukavaa paikalliselle verottajalle. Ja ne, jotka eivät käänny islamiin tai maksa islamilaista veroa, syotetään suomalaiselle verokarhulle."


Mikähän on islamilaisen kokonaisveroasteen suuruus? Saattaapi olla, että veronmaksajien asema jopa kohenee reippaasti Suomessa kääntymällä islamiin. Joten, eiköhän toivoteta heput tervetuleeksi Suomeen kolminkertaisine hurraahuutoineen.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Kotkankantaja on 25.12.2014, 21:06:14
Ei tuosta paskasakista ole maailmaa valloittamaan. Suurin osa niistä on umpisurkeasti koulutettuja wannabe- taistelijoita, joilla sotilaalliset taidot korvautuvat hurmahenkisellä uskonnonpalolla. Sellaisella pärjää toisia vastaavanlaisia heimoarmeijoita vastaan, mutta aivan satavarmasti saavat turpaansa miltä tahansa oikealta armeijalta. Jotain Syyrian tai Irakin hallituksen joukkoja ei voi kehua oikeiksi armeijoiksi, sillä nekin ovat vain onnettomia heimo- tai klaaniarmeijoita. Se, että ne uhoavat tappavansa 500 miljoonaa vääräuskoista ei tarkoita sitä, että niillä olisi mitään todellista kykyä toteuttaa uhkauksensa. Kyllähän maailmaan paskapuhetta mahtuu...
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: latrom on 25.12.2014, 22:04:29
Mutta onko länsimaisella ihmisellä mitään puolustettavaa? Hajonnut koti/perhe, homotettu uskonto ja globalistinen ei-isänmaa.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: sense on 25.12.2014, 22:42:11
Voi kamalaa, jos menevät tappamaan 500 miljoona ihmistä, kaikki hengiltä päästämään. Sehän on huikea määrä kuolleita ja voi sitä surun ja kärsimyksen määrää, mikä siitä seuraa, kun puoli miljardia ihmistä murhaavat. Suomen viisimiljoonainen kansa pitäisi tappaa kokonaan sata kertaa että noihin lukuihin päästään. Kamala olisi tappamisen meininki. Voi meitä onnettomia, mikä julma kohtalo meitä nyt odottaa. Voisikohan tässä päästä jotenkin sopimukseen, ettei ihan henkikulta kaikilta lähde. Jos asiat siis selviäisivät puhumalla. Voisimme elellä yhdessä ystävinä. Rauhan uskonto kuitenkin kyseessä. :P
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Lalli IsoTalo on 25.12.2014, 23:26:21
Quote from: vihapuhegeneraattori on 25.12.2014, 16:23:06
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Länsi rahoittaa salassa näitä terroristijärjestöjä ja tekee jopa niiden nimissä iskuja ( kuten WTC ) vakuuttaakseen ihmiset 'terrorismin vastaisen sodan' tarpeellisuudesta. Näin saadaan monia etuja, kuten tekosyitä hyökätä viattomiin maihin niiden kontrolloimiseksi tai vähentää kansalaisten oikeuksia 'terrorismin torjumiseksi'.

Lipsahti vääränlaisia sieniä siihen jouluruokaan?

Kelpaisiko tämä BBC:n artikkeli lähteeksi siitä, että Al-Qaida oli alkujaan CIA:n salahanke?

Quote from: http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/1670089.stmDuring the anti-Soviet jihad Bin Laden and his fighters received American and Saudi funding. Some analysts believe Bin Laden himself had security training from the CIA.

Viime vuonna tehdyssä mielipidekyselyssä todettiin, 40% amerikkalaisista uskoi hallituksen virallista 9/11 -salaliittoteoriaa (=arabit kaappasivat koneet), ja 48% epäili sitä:

Quote from: http://rethink911.org/docs/ReThink911_YouGov_Poll_Results_Summary.pdf
40% I am completely satisfied with the government's account
38% I have some doubts as to whether the government's account fully explains
everything
10% I do not believe the government's account at all
12% I don't know/ Not sure

Total sample size was 1194 adults. Fieldwork was undertaken between 27th - 29th August 2013.

Tarkoitukseni ei ole osoittaa mitä tapahtui, vaan että Eino P. Keravalta ei ole ainoa, joka ei osta USAn hallituksen virallista selitystä sellaisenaan. Itse asiassa, mikäli tuohon mielipidetutkimukseen on luottaminen, suurin osa amerikkalaisista on nauttinut ruokaa, johon on "lipsahtanut vääränlaisia sieniä".
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Possumi on 25.12.2014, 23:39:16
Quote from: Lalli IsoTalo on 25.12.2014, 23:26:21

Kelpaisiko tämä BBC:n artikkeli lähteeksi siitä, että Al-Qaida oli alkujaan CIA:n salahanke?

Quote from: http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/1670089.stmDuring the anti-Soviet jihad Bin Laden and his fighters received American and Saudi funding. Some analysts believe Bin Laden himself had security training from the CIA.

Ei. Artikkelissa vain todetaan aikoja sitten tunnettu fakta että CIA rahoitti, aseisti ja koulutti Mujahidin-taistelijoita Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana. Se että Al-Qaida ja mahdollisesti Bin Laden itse olisivat saaneet osan tästä tuesta ja koulutuksesta on täysin mahdollista ilman mitään salaliittoa tai edes että CIA tiedosti tuolloin kyseisen organisaation olemassaoloa joka tuolloin oli vasta idea tasolla ja muodostui joistakin kymmenistä henkilöistä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Al-Qaeda#History
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Myrkkymies on 25.12.2014, 23:56:13
^Samaa se CIA tekee nyt tuolla Syyriassa. Aseistaa "maltillisia kapinallisia", jotka sitten joko myyvät aseensa tai loikkaavat niitten kanssa islamistien puolelle.  ;D
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: J.M on 26.12.2014, 00:13:36
QuoteLehti: Isis muuttaa kirkot kidutuskammioiksi

Terroristijärjestö Isiksen toiminnasta paljastui taas uusia karmeita yksityiskohtia.
Terroristijärjestö Isiksen kerrotaan muuttavan kristittyjen kirkot hallitsemillaan alueilla Irakissa ja Syyriassa kidutuskammioiksi, joissa kristityt pakotetaan kääntymään muslimeiksi, uutisoi muun muassa Daily Mail. Artikkelista ei käy ilmi, mistä lehti on tietonsa saanut.

The Timesin haastattelema Europolin entinen apulaisjohtaja Willy Bruggeman puolestaan kertoo Isiksen ottaneen kirkot käyttöönsä myös muulla tavoin: hänen mukaansa Isis myy kirkkojen muinaisjäänteitä länsimaisille keräilijöille rahoittaakseen terrorismia.

Bruggemanin mukaan ainakin osa varastetuista esineistä on myyty laittomasti myös Britanniaan, joskaan toistaiseksi tällaisia esineitä ei Britanniassa ole löydetty.

[...]

Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1419480713981.html?pos=ok-nln) 25.12.2014
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Perttu Ahonen on 26.12.2014, 00:14:21
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Länsi rahoittaa salassa näitä terroristijärjestöjä ja tekee jopa niiden nimissä iskuja ( kuten WTC ) vakuuttaakseen ihmiset 'terrorismin vastaisen sodan' tarpeellisuudesta. Näin saadaan monia etuja, kuten tekosyitä hyökätä viattomiin maihin niiden kontrolloimiseksi tai vähentää kansalaisten oikeuksia 'terrorismin torjumiseksi'.

Straussin oppi.

QuoteJohtajiksi kaikkein sopivimpia ovat sellaiset henkilöt, jotka mieltävät ainoaksi luonnolliseksi oikeudeksi vahvemman oikeuden itseään heikompien hallintaan eivätkä pidä moraalisuutta todellisuudessa olemassa olevana asiana.
QuoteStraussin opin mukaan poliittisella järjestelmällä täytyy olla ulkopuolinen uhka, jotta se voi pysyä vakaana ja yhtenäisenä. Jos uhkaa ei löydy, se pitää keksiä.

New York Timesissa ja The New Yorkerissa ilmestyi toukokuussa 2003 artikkeleita, joiden mukaan monet George W. Bushin hallinnon tärkeimmät henkilöt ovat Leo Straussin ajattelun kannattajia. Kirjoitusten mukaan apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz on heistä merkittävin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Strauss

Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Ernst on 26.12.2014, 00:34:57
Jostakin syystä nuo ISIS-nulikat eivät uskalla isotella valloittavansa USA:n ja Kanadan. Voisi tulla pienoislennokista päähän.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: siviilitarkkailija on 26.12.2014, 00:48:45
Quote from: sense on 25.12.2014, 22:42:11
Voi kamalaa, jos menevät tappamaan 500 miljoona ihmistä, kaikki hengiltä päästämään. Sehän on huikea määrä kuolleita ja voi sitä surun ja kärsimyksen määrää, mikä siitä seuraa, kun puoli miljardia ihmistä murhaavat. ...

Kaikesta päätellen et ole tutkinut tai ymmärtänyt mm eurostoliitossa vaikuttavaa vihreää ja ympäristöpoliittista liikettä. Sen keskuudessa puolenmiljardin ihmisen tappaminen ei ole mikään surun vaan RIEMUN JA YMPÄRISTÖN VOITTO. Mitä enemmän ihmisiä tapetaan, sitä enemmän ympäristöä säästyy. Mitä enemmän ympäristöä säästyy, sitä hauskempaa on vihreällä poliitikolla. Kannattajansa ei ehkä ymmärrä että juhlii itsetuhoisen hauskasti poliittista liikettä mutta tämäkin olkoon vapaa valinta.

Toiseksi, tappaminen puhtaan mekaanisena toimituksena ei ole järkevää toteuttaa suoraan sellaisena koska tappamisen kohteena on ihminen. Älykkään ihmisen massatappaminen on valitettavasti täysin mahdollista. Se on hyvin vaikeaa mutta aivan mahdollista. Massatappamiset toteutetaan hallinnollisina ja poliittisina uudistuksina, muutoksina joilla kokonaiset alueet ja yhteiskunnat uudelleenjärjestetään. Sosialistit totesivat tämän jo 60 vuotta sitten kun havaitsivat että käsiaseet kuumenevat liikaa kun ihmisiä tapetaan teollisesti. Siksi ihmisten tappamisen mekaniikkaa muutettiin. Massiiviset määrät ihmisiä voidaan tappaa VAIN LAKIA NOUDATTAMALLA. Eli rakennetaan laki jota noudattamalla tapetaan ihmisiä.

Aina tasaisin ajoin syntyy mielipuolisia liikkeitä ja liikehdintöjä jotka ilmoittavat tekevänsä massamurhia ja hirvittävyyksiä koska niiden pysäyttäminen edellyttää OIKEAA SOTILAALLISTA TYÖTÄ JA UHRAUTUMISTA. Siksi nämä liikkeet ja niiden väkivalta ryöstäytyvät käsistä. On oleellista ymmärtää että nämä uskontopoliittiset ja vihreiden rakastamat väkivaltaliikkeet eivät kukistu teknologisella sodankäynnillä eikä niitä voi täsmäpommittaa olemattomiin. Näennäisesti voi tuntua siltä että muutamalla laserohjatulla aseella, lennokilla tai älykkäällä tykistöammuksella moinen hoidetaan olemattomiin. Näin ei käy.

Jos tosissaan halutaan kyseinen väkivalta lopettaa, se vaatii kaksivaiheisen sotatoimen. Sekä aktiivisen hyökkäyksen että maareformiin ja miehitykseen perustuvan jälkihallinnon. Kauniit ajatukset siitä että kyse olisi vain muutaman mielipuolen keksinnöstä joka voidaan milloin hyvänsä sammuttaa teknoaseilla, ei valitettavasti ole asian todellinen laita. Ja tappaminen, silloin kun joukko ihmisiä päättää tappaa maanmiehiään kiristääkseen itselleen etuja, ei ole lopetettavissa millään lempeällä ja keskustelevalla vaan väkivaltaisella sotatoimella ja miehitysarmeijan toteuttamalla hitaalla kiristyksen löysäämisellä.

On epätodennäköistä että tappajat pääsevät haluamaansa puoleen miljardiin mutta pääsevät helposti puoleen miljoonaan. Ja sekin on aika monta kuollutta ja ympäristön säästymisestä riehaatuvaa eurovihreää poliitikkoa.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Lalli IsoTalo on 26.12.2014, 01:04:35
Quote from: siviilitarkkailija on 26.12.2014, 00:48:45
Mitä enemmän ihmisiä tapetaan, sitä enemmän ympäristöä säästyy. Mitä enemmän ympäristöä säästyy, sitä hauskempaa on vihreällä poliitikolla.

EPIC GREEN FAIL
https://www.youtube.com/watch?v=JfnddMpzPsM
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Leso on 26.12.2014, 01:18:40
QuoteA spokesman for ISIS has claimed in an interview that it's only a matter of time before the jihadists expand and conquer Europe. He also defended the terror group's practices of mass enslavement and beheadings, and said that it plans to carry out "the largest religious cleansing campaign" in history, which will include the killing of hundreds of millions of people.

"No, we will conquer Europe one day. It is not a question of if we will conquer Europe, just a matter of when that will happen. But it is certain. ... For us, there is no such thing as borders. There are only front lines," the spokesman, identified only as a German ISIS fighter, told journalist Juergen Todenhoefer in an article for CNN.

Lesolandian vastajoulutervehdys isikselle!

Tajuutteks te pellet, että mitä kauemmin te vellihousut virittelette pommivöitänne, sitä vähemmän ihmiset pelkää teitä?
On nähty yhtä sun toista kamalaa videota siitä, miten te ootte kovia jätkiä, mutta sori vaan, kello kuluu, kuluu, ja kuluu tik tak tik tak tik-taka-tak, ja jokainen hetki syö teidän uskottavuutta.
Että oikein yhtenä päivänä ja ette tunne rajoja. Sallikaa mun nauraa, reppanat.
Ei suuret sanat suuta halkaise, meillä Suomessa sanotaan.

You may not recognize borders, but I have no knowledge of limits.
Keep that in mind, you fools.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: MW on 26.12.2014, 01:45:12
Tools. Arvostan juuri nyt rauhanuskontoa, aah, ei. Näppiksellä ei ole "nil"-näppäintä.

Hyvää Joulua Hämeen-Anttilalle.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Rändöm on 26.12.2014, 02:40:11
Quote from: Lalli IsoTalo on 25.12.2014, 23:26:21
Quote from: vihapuhegeneraattori on 25.12.2014, 16:23:06
Quote from: Eino P. Keravalta on 25.12.2014, 15:38:25
Onkohan tämä Isis samanlainen CIA:n alaosasto kuin Al-Qaidakin oli ja on?

Länsi rahoittaa salassa näitä terroristijärjestöjä ja tekee jopa niiden nimissä iskuja ( kuten WTC ) vakuuttaakseen ihmiset 'terrorismin vastaisen sodan' tarpeellisuudesta. Näin saadaan monia etuja, kuten tekosyitä hyökätä viattomiin maihin niiden kontrolloimiseksi tai vähentää kansalaisten oikeuksia 'terrorismin torjumiseksi'.

Lipsahti vääränlaisia sieniä siihen jouluruokaan?

Kelpaisiko tämä BBC:n artikkeli lähteeksi siitä, että Al-Qaida oli alkujaan CIA:n salahanke?

Quote from: http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/1670089.stmDuring the anti-Soviet jihad Bin Laden and his fighters received American and Saudi funding. Some analysts believe Bin Laden himself had security training from the CIA.

Viime vuonna tehdyssä mielipidekyselyssä todettiin, 40% amerikkalaisista uskoi hallituksen virallista 9/11 -salaliittoteoriaa (=arabit kaappasivat koneet), ja 48% epäili sitä:

Quote from: http://rethink911.org/docs/ReThink911_YouGov_Poll_Results_Summary.pdf
40% I am completely satisfied with the government's account
38% I have some doubts as to whether the government's account fully explains
everything
10% I do not believe the government's account at all
12% I don't know/ Not sure

Total sample size was 1194 adults. Fieldwork was undertaken between 27th - 29th August 2013.

Tarkoitukseni ei ole osoittaa mitä tapahtui, vaan että Eino P. Keravalta ei ole ainoa, joka ei osta USAn hallituksen virallista selitystä sellaisenaan. Itse asiassa, mikäli tuohon mielipidetutkimukseen on luottaminen, suurin osa amerikkalaisista on nauttinut ruokaa, johon on "lipsahtanut vääränlaisia sieniä".

Yhdysvaltojen "ongelma" on se, että se on imperiumi, joka on samanaikaisesti demokratia. Historiallisesti melkoinen eriskummallisuus siis. Jotta Yhdysvallat voi aloittaa sotia (mitä se imperiumina kuumeisesti tarvitsee), sen pitää saada kansa puolelleen ja (teko)syy, casus belli, sodalle. Esimerkkejä tästä on lukuisia. Esimerkiksi Pearl Harbouriin kohdistuvasta japanilaisten hyökkäyksestä oltiin tietoisia, mutta sen annettiin tapahtua, sillä Yhdysvallat halusi liittyä sotaan Japania vastaan. Ulkoapäin tullut hyökkäys yhdistää kansaa kummasti ja sitten jo lähdetäänkin korkealla taistelumoraalilla ja isänmaanrakkaudella varustettuna sotimaan. Alla olevasta artikkelista voi nähdä, että WTC-iskujen kaltaiset Yhdysvaltojen itse masinomat ja omiin kansalaisiinsa kohdistuvat operaatiot eivät todellakaan ole mahdottomia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Northwoods
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: multa tulille on 26.12.2014, 05:17:22
Tuolla vähän aikaisemmin jäsen åmpee haikaili tulevien tilanteiden varalta joulupukilta  eräitä Tikkakoski- ja  Valtion kivääritehdas- tuotteita. Jos et ole sattunut huomaamaan,  niin tuossa jokin aikaa sitten oli myynissä erään iltapäivälehden  "tuntematon sotilas- erikoisnumero, jonka viimeisillä sivuilla eräs Helsingin PohJoisrannassa sijaitseva rautatavarakauppa  mainosti näitä Tikkakoskella tehtyjä. Tietysti ne on deaktivoituja, mutta on aivan varmasti helpompaa vähän korjailla ja dedeaktivoiva kuin aloittaa kokonaan alusta.  Ja jos tässä tämä isiksen lähetystyö alkaa tulla lähemmnäksi tai sitten alkaa ns sisälähetystyö, niin saattaa ruveta löytymään kaikenlaisia koneistamopalveluita lyhyillä toimitusajoilla.  Olen joskus kuullut  isojen poikien kertoneen että kun vanhoina hyvinä aikoina sotaväki myi sotasaaliina saatuja venäläisiä konepistooleita kai vähän niinkuin siäspiirikaupoilla, niin ei vaatinut kovin ihmeellisiä työkaluja eikä paljoa aikaa, kun jo pärähti. Ongelma  nissä oli vain , että kalliberi oli joku eksoottinen supistettu Tähti-pistoolin pati. Tikkakoskelainenhan on niin helppo kun siihen käy 9 mm para.  Niin että jäsen ämpee, kirjoitappa ensi jouluksi täydenetty kirje joulupukile. 

Tosta jatkokehittelystä asian suhteen, mitä ämpee  hahmotteli, niin maaliskuussa 1917, kun Helsingissä keisarillisen itämeren laivaston matruusit alkoivat kapinoimaan ja ja hakivat  upseereitaan tuomittavaksi Katajanokan kasinolla  toimineeseen toverituomiosituimeen, niin aianakin osa upseereista kieläytyi lähtemästä ja tehosti mielipidettään voimaperäisesti virka-asellaan. Silloin käytiin monia tulitaisteluja Helsinkiläisten hienostotalojen porrashuoneissa ja  kapinalliset saivat heti sankareita haudattavakseen. Että sellalsta sanakaritarinaa näin joulun kunniaksi.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: kummastelija on 26.12.2014, 09:20:31
Quote from: latrom on 25.12.2014, 22:04:29
Mutta onko länsimaisella ihmisellä mitään puolustettavaa? Hajonnut koti/perhe, homotettu uskonto ja globalistinen ei-isänmaa.
Ei se luoti valikoi osuuko se ihquuun ISIS-militanttiin tai sen vieressä ilosta käsiään taputtelevaan vihervassarilorttoon.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Jaska Pankkaaja on 26.12.2014, 09:26:48
Ei tule unohtaa ISISksen liittolaisia: Puolue (kok-vas), koko väkivaltakoneisto poliiseineen, oikeudenpilkkalaitoksineen ja armeijoineen sekä media vielä oikeaa uskoa vahvistamassa. Aseiden keräys on alkanut jo vuosia sitten kuten näytösoikeudenkäynnit ja median valtava propagandakin. Varsinaiset suorittavat lähinnä matalan intensiteetin kansanmurhaa em. tahojen suojeluksessa.

Hyökkäys on siis jo alkanut mutta hölömöt röhkivät vain lahoavassa sikalassaan!
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Eino P. Keravalta on 26.12.2014, 09:41:08
QuoteHyökkäys on siis jo alkanut mutta hölömöt röhkivät vain lahoavassa sikalassaan!

Suomi on ollut sodassa jo 25 vuotta. Tuon ajan olemme olleet matalan intensiteetin kansanmurhan kohteena. Mutta ihmiset eivät sitä tajua niin kauan kuin sipsejä ja kaljaa riittää ja teeveestä saa katsoa Putousta.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Jaska Pankkaaja on 26.12.2014, 09:52:32
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.12.2014, 09:41:08
QuoteHyökkäys on siis jo alkanut mutta hölömöt röhkivät vain lahoavassa sikalassaan!

Suomi on ollut sodassa jo 25 vuotta. Tuon ajan olemme olleet matalan intensiteetin kansanmurhan kohteena. Mutta ihmiset eivät sitä tajua niin kauan kuin sipsejä ja kaljaa riittää ja teeveestä saa katsoa Putousta.

+1 Tuleva syvä lama saattaa aukaista silmiä.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: latrom on 26.12.2014, 10:28:40
Quote from: kummastelija on 26.12.2014, 09:20:31
Quote from: latrom on 25.12.2014, 22:04:29
Mutta onko länsimaisella ihmisellä mitään puolustettavaa? Hajonnut koti/perhe, homotettu uskonto ja globalistinen ei-isänmaa.
Ei se luoti valikoi osuuko se ihquuun ISIS-militanttiin tai sen vieressä ilosta käsiään taputtelevaan vihervassarilorttoon.

Eihän ISIS vaadi muuta, kuin islamiin kääntymistä ja islamilaisen lain käyttöönottoa. Tai sitten vääräuskoiset verolle. Sosialistiaatelille sopisi erittäin hyvin kääntyminen islamiin. Verotus perustuisi näin uskonnolliseen lakiin ja islamiin kääntymättömiä (kristittyjä) saisi vapaasti syrjiä.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: siviilitarkkailija on 26.12.2014, 11:43:45
Quote from: kummastelija on 26.12.2014, 09:20:31
Ei se luoti valikoi osuuko se ihquuun ISIS-militanttiin tai sen vieressä ilosta käsiään taputtelevaan vihervassarilorttoon.

Nykyaikaisessa heimosodassa ammutaan niin paljon että mistään osumisesta ei ole eikä tule olemaan kyse

(http://i.simplecd.me/D0Red6Ta.jpg)

Pitää muistaa että länsimaiden kansalaisoikeudet eivät ole sattumaa vaan aselainsäädännön tulosta. Kansalainen tarjoaa palveluksia valtiolle, mistä hyvästä valtio myöntää kansalaisille oikeuden puolustaa itseään ja oikeuksiaan asein.

Modernin informaatioyhteiskunnan kohdalla kansalaisoikeudet ja oikeus myydä ja ostaa aseita on riistetty ja kansalaisten kohdalla puhutaan alamaisista ja asekauppa ja asekauppias on kriminalisoitu pahimmaksi rikolliseksi.

Lopulta kun pienessä mittakaavassa vastakkain ovat aseiden käyttöön kouliintuneet uskontofanaatikot ja romahtaneeseen yhteiskuntaan tai kaupunkihallintoonsa luottavat, ei voittajasta tule olemaan mitään epäselvyyttä.

Aseet eivät ole pahoja eivätkä asekauppiaat kuolemankauppiaita. Mutta sosialistisessa yhteiskunnassa joka valmistautuu sisällissotaan, on aina pyrkimys kuvata ja esittää asekauppiaat suurimpina rikollisina että alamaisten tappamisesta tulee helppoa kuin heinänteosta.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: rölli2 on 01.01.2015, 12:51:23
jos kaikki suomalaiset tapetaan niin kukas nämä paskaläjät täällä ruokkii ja elättää :o
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: kummastelija on 01.01.2015, 17:38:46
Quote from: rölli2 on 01.01.2015, 12:51:23
jos kaikki suomalaiset tapetaan niin kukas nämä paskaläjät täällä ruokkii ja elättää :o
Luuletko että nämä tapakulttuurissaan 600-luvulle juuttuneet humanismin ja demokratian jättiläiset ovat moista vaihtoa koskaan edes miettineet? Vääräuskoiset orjiksi ja/tai pää irti. Akoille rätti päälle ja turpa kiinni. Väkivalta voittaa ja ällähü äkbär päälle. Täts it.

Nimim. Terveisiä tavalliselta espoolaispojalta syyriasta.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Lemmy on 09.01.2015, 19:17:54
Hirveetä kansainvälistä rasismia teille

Kurdi-tv:n 'kummeli' ja isisliskot
http://m.youtube.com/watch?v=sxFyPZdPAO0

Tätä showta voiskin katsoa... jokeri, piru ja lestat  :o
http://m.youtube.com/watch?v=Yx0Gu0PlNjI

Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: JJohannes on 09.01.2015, 19:33:06
Quote from: Lalli IsoTalo on 25.12.2014, 23:26:21
Kelpaisiko tämä BBC:n artikkeli lähteeksi siitä, että Al-Qaida oli alkujaan CIA:n salahanke?

Quote from: http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/1670089.stmDuring the anti-Soviet jihad Bin Laden and his fighters received American and Saudi funding. Some analysts believe Bin Laden himself had security training from the CIA.

Tuo on tiedetty pitkään ja kyllähän näitä nyt on ollut aina. T. E. "Arabian" Lawrencen miehet olivat salafistejä ja kunnon hardcore-muhamettilaisia joille lupailtiin kaikkea epäilyttävää vastineeksi avusta turkkilaisia vastaan. 95% Afrikan vallankumouksellisista oli neukkujen tai kuubalaisten kouluttamia ja aseistamia. Al-Qaedalla on silti aika vähän tekemistä Yhdysvaltain kanssa koska se perustettiin Afganistanin sodan ollessa jo ohi. ISISillä tuskin on myöskään mitään suurempaa tekemistä, iso osa sen miehistä kun on Saddamia tukeneita irakilaisia jotka ovat aina taistelleet Yhdysvaltoja vastaan. Voi toki olla, että Syyriassa jotkut Yhdysvaltain naiivista tukemat kapinalliset ovat sittemmin liittyneet ISISiin.

Quote from: Lalli IsoTalo on 25.12.2014, 23:26:21
Viime vuonna tehdyssä mielipidekyselyssä todettiin, 40% amerikkalaisista uskoi hallituksen virallista 9/11 -salaliittoteoriaa (=arabit kaappasivat koneet), ja 48% epäili sitä:

Eikös amerikkalaisista 70-80% usko, että evoluutioteoria on valetta?
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: valla_valla on 09.01.2015, 20:56:49
Quote from: Micke90 on 25.12.2014, 14:48:05
Aloittavat varmaan urakkansa Ruotsista.

Ei epäilystäkään mikäli on uskominen muuan imaami Sheik Ahmedia, joka on kovan luokan isis- miehiä ja ASUU Ruotsissa. Imaami soittaa Broder Rashid- nimiseen tv- ohjelmaan  ja kertoo mistä on kyse:

Toimittaja: Meillä on nyt linjoilla Sheik Ahmed Ruotsista, tervetuloa.
Sheik Ahmed: Kiitos.
....
SA: Me taistelemme Ruotsissa, me taistelemme teitä vastaan missä ikinä olettekin niin kauan kunnes tunnustatte, että ei ole muita jumalia kuin Allah.
T: Väität siis, että te taistelette kaikkia ei- muslimeja vastaan kunnes he kääntyvät islamin uskoon?
SA: Viimeisenä päivänä me valloitamme Ruotsin ja koko Euroopan.

T: Asut siis Ruotsissa?
SA: Kyllä, asun Ruotsissa.

T: Asut uskottomien luona?
SA: Kyllä.

T: Eli syöt siis heidän rahoilla?
SA: Me syömme Allahin rahoilla, emme heidän.

T: Mutta sinä kuitenkin saat avustuksia ja elät valtion rahoilla?
SA: Me käytämme Jumalan rikkauksia, emme heidän.

T: Miksi et muuta saudimaihin? Voisit muuttaa Mekkaan, jossa profeetat ovat syntyneet? Mikset asu islamilaisissa maissa, jossa voit elää uskosi mukaan?
SA: Olemme täällä uskonnollisen vakaumuksen asialla, olemme täällä levittämässä uskontoamme.

T: Etkö tiedä, että on synti asua uskottomien keskuudessa?
SA: Islamilaiset maat ovat kaikkialla, koko maailman kartalla.
....

SA: Olemme täällä sotimassa. Emme häpeä uskoamme. ISIS on vastaus uskottomuuteen!

Jne.

Aika härskiä tekstiä JÄLLEEN KERRAN rauhan uskonnon edustajalta.

https://www.youtube.com/watch?v=7zKw-oiFLfA
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: J.M on 09.01.2015, 22:39:08
Usko pois, valla_valla, tuolla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Jukka Wallin on 09.01.2015, 23:05:29
Quote from: Kotkankantaja on 25.12.2014, 21:06:14
Ei tuosta paskasakista ole maailmaa valloittamaan. Suurin osa niistä on umpisurkeasti koulutettuja wannabe- taistelijoita, joilla sotilaalliset taidot korvautuvat hurmahenkisellä uskonnonpalolla. Sellaisella pärjää toisia vastaavanlaisia heimoarmeijoita vastaan, mutta aivan satavarmasti saavat turpaansa miltä tahansa oikealta armeijalta. Jotain Syyrian tai Irakin hallituksen joukkoja ei voi kehua oikeiksi armeijoiksi, sillä nekin ovat vain onnettomia heimo- tai klaaniarmeijoita. Se, että ne uhoavat tappavansa 500 miljoonaa vääräuskoista ei tarkoita sitä, että niillä olisi mitään todellista kykyä toteuttaa uhkauksensa. Kyllähän maailmaan paskapuhetta mahtuu...

Nämä umpisurkeat ajoivat loppujen lopuksi jenkit pois Irakista. Mitä tapahtui Ranskan Indokiinassa tai jenkeille myöhemmin Vietnamissa. Myös puna-armeija koko ensimmäisen tappionsa Afganistanissa ja myös viimeisen sellaisen. Myös Afganistanin Isaf operaatio oli jo alkuaan tuomittu epäonnistumaan, kun tarkastelee maan historiaa. Uskonnollinen tai poliittinen fanaattisuus on paha yhdistelmä.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Mehud on 09.01.2015, 23:12:32
Voin vakuuttaa Isikselle, että olen "pinttynyttä likaa" ja minuun uhraantuu mahdollisesti hieman enemmän aikaa, kuten muihinkin kunnon Suomalaisiin.

Täällä ei uskoa puhdisteta ihan muslimi imureilla. Täällä tarvitaan ihan oikeaa juuriharjaa. Joudutte pirusti hankaamaan, jotta koraani pysyy pölyttömänä, näillä pohjoisilla perukoilla. Kannattaa varoa, ettei se vaan syty palamaan, kun Suomi-juntti etsi paperossia.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: MW on 09.01.2015, 23:26:16
Quote from: valla_valla on 09.01.2015, 20:56:49
***
Aika härskiä tekstiä JÄLLEEN KERRAN rauhan uskonnon edustajalta.

https://www.youtube.com/watch?v=7zKw-oiFLfA

But did not happen, koska Bideevan ja hengenheimolaistensa, joita on paljon, ja heistä hyötyvien "liikemiesten" on saatava jokapäiväinen tilinsä.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Marius on 09.01.2015, 23:29:36
Onko synti ottaa "uskottomilta" rahaa?
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Kotkankantaja on 10.01.2015, 09:58:20
Quote from: Jukka Wallin on 09.01.2015, 23:05:29
Quote from: Kotkankantaja on 25.12.2014, 21:06:14
Ei tuosta paskasakista ole maailmaa valloittamaan. Suurin osa niistä on umpisurkeasti koulutettuja wannabe- taistelijoita, joilla sotilaalliset taidot korvautuvat hurmahenkisellä uskonnonpalolla. Sellaisella pärjää toisia vastaavanlaisia heimoarmeijoita vastaan, mutta aivan satavarmasti saavat turpaansa miltä tahansa oikealta armeijalta. Jotain Syyrian tai Irakin hallituksen joukkoja ei voi kehua oikeiksi armeijoiksi, sillä nekin ovat vain onnettomia heimo- tai klaaniarmeijoita. Se, että ne uhoavat tappavansa 500 miljoonaa vääräuskoista ei tarkoita sitä, että niillä olisi mitään todellista kykyä toteuttaa uhkauksensa. Kyllähän maailmaan paskapuhetta mahtuu...

Nämä umpisurkeat ajoivat loppujen lopuksi jenkit pois Irakista. Mitä tapahtui Ranskan Indokiinassa tai jenkeille myöhemmin Vietnamissa. Myös puna-armeija koko ensimmäisen tappionsa Afganistanissa ja myös viimeisen sellaisen. Myös Afganistanin Isaf operaatio oli jo alkuaan tuomittu epäonnistumaan, kun tarkastelee maan historiaa. Uskonnollinen tai poliittinen fanaattisuus on paha yhdistelmä.

Nämä umpisurkeat eivät todellakaan ajaneet jenkkejä pois Irakista. Siitä saadaan kiittää ihan pelkästään Obamaa, joka valtaan päästyään päätti yksin tein lopettaa edeltäjänsä epäsuositun sodan. Käytännössä kaikkien neuvonantajiensa vastustuksesta huolimatta Herra Amerikan Presidentti ilmoitti että tämä sota loppuu nyt, joukot vedetään pois jne... ja nykyiseen tilanteeseen johtanut syöksykierre alkoi.

Sotilaallisesti jenkit olivat koko Irakin seikkailun ajan ehdottomasti niskan päällä, mutta yksikään armeija, oli se kuinka mahtava tahansa, ei voi voittaa jos sitä komentavat poliitikot eivät anna sen voittaa. Edes tuollaista umpisurkeaa, hajanaista, ristiriitaista äbäläwäbälä- armeijaa ei voi voittaa, jos joutuu koko ajan taistelemaan toinen käsi selän takana. Tämä nykyaikainen ns. rajoitetun sodan doktriini on erinomainen resepti juurikin tuollaisiin Irakin ja Afganistanin kaltaisiin katastrofeihin. Sotaa pitää käydä tosissaan ja kaikin voimin, tai sitten on parempi kun pysyy kokonaan poissa. Ei Akselivaltojakaan olisi ww2:ssa voitettu, jos liittoutuneet olisivat käyneet vain rajoitettua sotaa. Saksa ja Japani kukistettiin käytännössä totaalisella sodalla, jossa valtavin voimainponnistuksin tuhottiin vihollisvaltioilta kaikki mitä pystyttiin. Saksa pommitettiin raunio- ja ruumiskasoiksi, Japanin pelasti ydinpommien käyttö, joka sai keisarin ilmoittamaan että nyt tämä riittää. Muuten Amerikkalaiset olisivat joutuneet nousemaan maihin Japaniin ja käytännössä tappamaan koko kansan. Kammottavaa, mutta näin sodat voitetaan.

Yksi hyvä esimerkki on myös tuo mainitsemasi Vietnamin sota. Amerikkalaiset kävivät tehotonta rajoitettua sotaa Etelä-Vietnamissa kahdeksan vuotta. Pohjois-Vietnamin kommunistihallitus kieltäytyi istumasta neuvottelupöytään, koska he ymmärsivät että Amerikkalaisten idioottimainen doktriini oli heidän etujensa mukaista. Kommunisteille oli paljon hyödyllisempää jatkaa loputonta sissisotaa etelässä, kuin suostua neuvoteltuun rauhaan ja tehdä kompromisseja. 1972 Presidentti Nixon sai tarpeekseen, ja ns. joulupommitukset alkoivat. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että hetkeksi jenkit hylkäsivät rajoitetun sodan säännöt, ja kävivät totaaliseen sotaan Pohjois- Vietnamia vastaan. Kahden viikon massiivisilla pommituksilla saatiin aikaan se, mitä ei kahdeksan vuoden rajoitetulla sodalla onnistuttu saavuttamaan. Kommunistit suostuivat neuvotteluihin.

Uskonnollinen ja poliittinen fanaattisuus on paha yhdistelmä, siitä olemme samaa mieltä. Natsit, Bushido- Japanilaiset, Vietnamin kommunistit olivat kaikki aivan yhtä fanaattisia kuin jihadistitkin. Kaikki tietävät mitä tarvittiin heidän kukistamisekseen. Sotaan ei pidä lähteä, jos ei halua voittaa. Sotaa ei voi voittaa pienimmällä mahdollisella yrittämisellä, niin kuin nykypäivänä länsimailla on tapana. Sodan voi voittaa ainoastaan tuhoamalla vihollinen, ja vihollisen tuhoaminen vaatii suuria uhrauksia ja ponnistuksia. Siihen ei nykypäivän poliitikoilla ole rohkeutta.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Leijona78 on 17.02.2015, 14:29:06
Tuo Broder Rashid oli mulle uusi tutavuus, mutta olipahan leukaa loksauttavaa settiä, ja rehellistä puhetta soittajalta.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Koekaniini on 18.02.2015, 09:21:54
http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/isis-in-iraq-militants-burn-45-people-to-death-in-albaghdadi-10052198.html
"

Isis militants have burned at least 45 people to death in the Iraqi town of Al-Baghdadi, according to local police.

Colonel Qasim al-Obeidi told BBC News that he believed some of those killed were members of the security forces, as details on the victims and why they were targeted remains unclear.

The reports come after Isis, which calls itself the Islamic State, captured much of the western Iraqi town in Anbar province over the weekend. Al-Baghdadi is positioned near the heavily-guarded Ain al-Asad air base, where over 300 US Marines are training Iraqi troops.

Mr Al-Obeidi added that a compound where the families of security personnel and local officials live was now under attack, and called on the Iraqi government and the international community to send help.

The broadcaster said the fighting and poor communications in the area make it difficult to confirm the claims."

Kuka noille edes antautuu?  >:(
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Kotkankantaja on 18.02.2015, 09:52:09
Quote from: Koekaniini on 18.02.2015, 09:21:54

Kuka noille edes antautuu?  >:(

Sinä minäkin olen usein ihmetellyt. Onko tämä joku muslimien oma "inshallah" juttu, koska aivan varmasti tietävät miten se antautuminen päättyy. Tuollaisessa tilanteessa, koska henki lähtee teit mitä tahansa, voisi kuvitella että mieluummin tappelee katkeraan loppuun asti kuin antautuu teuraaksi. Ainakin saisi vietyä muutaman mukanaan. Helppo tietysti täällä sanoa, mutta oikeasti, oma vihani noita kohtaan on sitä luokkaa että " mie en lähe koiran laill, siin menee muutama ukko ennen minnuu".

Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Skeptikko on 18.02.2015, 12:23:29
Quote from: Kotkankantaja on 18.02.2015, 09:52:09
Sinä minäkin olen usein ihmetellyt. Onko tämä joku muslimien oma "inshallah" juttu, koska aivan varmasti tietävät miten se antautuminen päättyy. Tuollaisessa tilanteessa, koska henki lähtee teit mitä tahansa, voisi kuvitella että mieluummin tappelee katkeraan loppuun asti kuin antautuu teuraaksi. Ainakin saisi vietyä muutaman mukanaan. Helppo tietysti täällä sanoa, mutta oikeasti, oma vihani noita kohtaan on sitä luokkaa että " mie en lähe koiran laill, siin menee muutama ukko ennen minnuu".

Jospa luodit ovat loppuneet ja uskonnollinen vakaumus ei hyväksy itsemurhaakaan? Ainakin kurdeilla on käsittääkseni ollut usein pulaa ihan perusampumatarvikkeistakin ja ainakin pitkään Turkki pyrki pitämäänkin tilanteen tällaisena ja katsomaan ISISin touhuja Turkin kautta läpi sormien, vaikka on ehkä aavistuksen muuttanut hiljattain kantojaan. Turhan hyvää pataa Turkki tuntuu silti edelleen ISISin kanssa olevan ja siellähän oli se ISIS-salakuljetusskandaalikin, jonka yhteydessä kiusallisen tiedon esilletuojat taisivat joutua taas perinteiseen tapaan ongelmiin.

Tai voihan olla, että osa heistäkin uskoo näiden kaiken maailman hesareiden ja teehuoneilijoiden horinat siitä, että ISISissä olisi kyse jostain hyveellisten nuorten liittoumasta:

Hyveellinen nuori haksahtaa Isisiin – värvättyjä matkannut Syyriaan Islam for dummies -kirjan kanssa
Pyhään sotaan lähtijöitä leimaa liiallinen halu tehdä oikein ja elää merkityksellinen elämä
http://www.hs.fi/tiede/a1424148430367

Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Lemmy on 19.02.2015, 12:53:07
Tässä on hyvä, pitkä tuore artikkeli "The Atlantic" ( Jenkkien Suomen Kuvalehti) aiheesta "What ISIS Really Wants"... Kannattaa lukea vaikka kuukeli käännöksenä

http://www.theatlantic.com/features/archive/2015/02/what-isis-really-wants/384980/
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Leijona78 on 19.02.2015, 13:21:22
Quote from: Lemmy on 19.02.2015, 12:53:07
Tässä on hyvä, pitkä tuore artikkeli "The Atlantic" ( Jenkkien Suomen Kuvalehti) aiheesta "What ISIS Really Wants"... Kannattaa lukea vaikka kuukeli käännöksenä

http://www.theatlantic.com/features/archive/2015/02/what-isis-really-wants/384980/

Nää ISIS-jutut menevät vähän ristiin kun on useampi ketju; mä laitoin saman tänne eilen. http://hommaforum.org/index.php/topic,78181.msg1812821.html#msg1812821
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Ink Visitor on 19.02.2015, 13:28:13
Quote from: Koekaniini on 18.02.2015, 09:21:54
Kuka noille edes antautuu?  >:(

Brittien erikoisjoukkojen "SAS" miehille annettu ohjeeksi säästää viimeinen luoti itselleen jos vaihtoehtona on vangiksi jääminen...

Quote
SAS told to 'save last bullet for yourselves' in case of Islamic State capture

BRITAIN'S special forces fighting in Syria and Iraq are under orders not to be captured alive by the brutal Islamic State, it has emerged.

SAS soldiers are believed to have been told to "save the last bullet for yourselves" if they fear they are in danger of being taken hostage by the terror group.

The UK's elite force were flown into the Middle East last summer, as so-called Islamic State extremists began to take control of large swathes of Iraq, adding to their territory in Syria.

Working alongside US Marines, the SAS are understood to have helped thousands of Yazidi refugees escape a massacre, as well as preventing the Islamic State takeover of the key Syrian border town of Kobani.

Reports of an order for SAS troops to "fight to the last man" rather than be taken captive by militants follows the horrifying murder of a Jordanian fighter pilot, who was burned to death by the Islamic State.

A source told the Daily Star Sunday: "The SAS have been told that if they are captured they can expect to be tortured before being beheaded, disembowelled or burned alive.

"They know there is virtually no chance of being rescued.

"Everyone taking part in the Iraq mission knows the risks.

"Most of the guys would never let themselves be taken prisoner – not by Islamic State (IS)."

       (...)

http://www.express.co.uk/news/uk/558321/SAS-Britain-Islamic-State-Iraq-Syria-capture

Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: ArtturiE on 19.02.2015, 14:14:34
Quote from: kapina on 25.12.2014, 15:51:24
Tuhatvuotinen valtakunta joo, eiköhöhän elettäisi tätä päivää.

ISIS ja Putin, siinä pari tämän päivän uhkaa pohdittaviksi.

Tarjoan oluen sille, joka keksii keinon usuttaa nuo kaksi ilmestyskirjan petoa toistensa kurkkuihin kiinni.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: ArtturiE on 19.02.2015, 14:21:00
Jos YK olisi muutakin kuin rahaa jakava automaatti, olisi tällaisten pullistelijoiden temput laitettu kuriin hyvissä ajoin. Valtapolitiikka kuitenkin tuottaa outoja petikavereita....
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: Tokugawa Ieyasu on 19.02.2015, 14:36:29
Quote
Tarjoan oluen sille, joka keksii keinon usuttaa nuo kaksi ilmestyskirjan petoa toistensa kurkkuihin kiinni.

Huomioitavaa: Putin on kärkäs puolustamaan ulkomailla olevien venäläisvähemmistojen oikeuksia.
Ratkaisu: Painetaan venäjän passeja ISIS:in ahdistelemille irakilais- ja syyrialaisvähemmistoille.

Voila: Putin voi lähteä pelastamaan venäläisiä.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: ArtturiE on 19.02.2015, 14:41:41
Ainoa puute tuossa nerokkaassa suunnitelmassa on se, että ne laumat vaeltaa tänne pohjolaan pelastettaviksi.  Venäjän pitäisi vallata vaikka Syyria niin saataisiin paikallisottelu käyntiin siellä.
Title: Vs: 2014-12-22 ISIS valloittaa Euroopan ja aloittaa massiivisen uskonpuhdistuksen
Post by: törö on 19.02.2015, 14:50:18
Washingtonia terrorisoidaan pro-ISIS-graffiteilla.

http://www.freebeacon.com/issues/anti-semitic-pro-islamic-state-graffiti-continues-to-plague-d-c/