Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: koli on 20.12.2014, 11:00:16

Title: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: koli on 20.12.2014, 11:00:16
QuoteEnsimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat

Suomen ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat Diakonia-ammattikorkeakoulusta Helsingin ja Turun toimipisteistä perjantaina 19. joulukuuta. Valmistuneista 13 asioimistulkeista neljä toimii arabian kielellä, kolme persiaksi, kolme vietnamiksi, kaksi somalin ja yksi kurdin kielellä. Koulutettujen tulkkien tarve kasvaa koko ajan maahanmuuton lisääntyessä.

Tutkinnon suorittaneet tulkit työllistyvät erilaisiin tulkkaus- ja käännöstehtäviin viranomaistahoilla, oikeus- ja kokoustulkkauksessa sekä kansainvälisissä tehtävissä. Tulkkeja tarvitaan myös maahanmuuttajien oman kielen ohjaustehtävissä.

Asioimistulkkauksen korkeakoulututkintojen myötä syntyy myös tärkeää tutkimusta, joka vastaa suoraan työelämän tarpeisiin. Nyt valmistuneiden opinnäytetyössä on muun muassa kerätty suomi-somali -terveyssanastoa.

– Ensimmäiset Diakista valmistuneet opiskelijat ovat toimineet myös koulutuksen kehittäjinä. Se on ollut tärkeää tulevia opiskelijoita ajatellen, Diakonia-ammattikorkeakoulun osaamisaluejohtaja Kirsi Sirola summaa.

Asioimistulkkauksen tutkinto on humanistisen ja kasvatusalan ammattikorkeakoulututkinto. Koulutusohjelma on laajuudeltaan 210 opintopistettä, ja opiskelu kestää 3,5 vuotta.
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/ensimmaiset-korkeakoulutetut-asioimistulkit-valmistuvat/

Nämäkin pienen pienet kustannukset varmaan lisätään sinne maahanmuuton aiheuttamiin kustannuksiin... Yeah right.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Micke90 on 20.12.2014, 11:03:31
Quote from: Kotimaa24 on 20.12.2014, 11:00:16
Koulutettujen tulkkien tarve kasvaa koko ajan maahanmuuton lisääntyessä.

Miksi sitten maahanmuutto uutisessa mainituista maista lisätään? Tai no, älkää edes vastatko.  :facepalm:
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Eino P. Keravalta on 20.12.2014, 11:05:07
Miksi tällaisia tulkkeja on olemassa?

Jos joku muuttaa toiseen maahan, on hänen asiansa opetella maan kieli.

Ja jos tulkkeja tarvitaan, sen tulkin järjestää ja maksaa maahan muuttanut - yhteiskunnan asia se ei ole.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Uuno Nuivanen on 20.12.2014, 11:05:59
Quote from: Micke90 on 20.12.2014, 11:03:31
Quote from: Kotimaa24 on 20.12.2014, 11:00:16
Koulutettujen tulkkien tarve kasvaa koko ajan maahanmuuton lisääntyessä.

Miksi sitten maahanmuutto uutisessa mainituista maista lisätään? Tai no, älkää edes vastatko.  :facepalm:

VATT Vartiainen vastaa puolestamme.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Topi Junkkari on 20.12.2014, 11:06:20
Quote from: koli on 20.12.2014, 11:00:16
Nämäkin pienen pienet kustannukset varmaan lisätään sinne maahanmuuton aiheuttamiin kustannuksiin... Yeah right.

Äläpäs nyt. Ensinnäkin on paljon parempi, että asioimistulkkeina toimivat siihen koulutetut henkilöt eivätkä ketkä tahansa serkunkumminkaimat, joilla saattaa olla tulkattavassa asiassa niin sanotusti oma kameli ojassa. Jälkimmäinen tilanne on tosiasiassa vallinnut neljännesvuosisadan.

Toiseksi, kyse on ammattikorkeakouluopetuksesta, joka nyt sattuu lähes kaiken muun koulutuksen ohella olemaan tässä maassa yhteiskunnan kustantamaa toimintaa. Sinun logiikallasi kaikki yliopistojen sosiologian laitosten kustannukset pitäisi varmaan ottaa vasemmistoliiton ja vihreiden puoluetuesta?

Varsinaisesta (pun intended) tulkkauksen tarpeesta olen pitkälti samaa mieltä kuin Eino Pee edellä.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Miniluv on 20.12.2014, 11:18:43
Mahtaa tässäkin olla tasapainoileminen. Ei haluta muistuttaa tulkkien tarpeesta, mutta toisaalta halutaan mainostaa korkeakoulutettuja mamuja.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Malla on 20.12.2014, 11:21:37
Eikö asioimistulkkeja (viittomakielisiä ainakin?) ole korkeakoulutettu aiemmin? Vai ovatko kaikki viittomakielen tulkit kansanopistokoulutettuja?
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Topi Junkkari on 20.12.2014, 11:26:04
Quote from: Malla on 20.12.2014, 11:21:37
Eikö asioimistulkkeja (viittomakielisiä ainakin?) ole korkeakoulutettu aiemmin? Vai ovatko kaikki viittomakielen tulkit kansanopistokoulutettuja?

Kyllä viittomakielentulkkeja on koulutettu jo pitkään ja koulutetaan edelleen Humanistisessa amk:ssa ja Diakonia-amk:ssa. Heitä ei kuitenkaan ole tapana sanoa asioimistulkeiksi, vaan viittomakielentulkeiksi (kirjoitusasu vaihtelee yhdyssanan loppuosan osalta).
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Micke90 on 20.12.2014, 11:32:58
Quote from: Malla on 20.12.2014, 11:21:37
Eikö asioimistulkkeja (viittomakielisiä ainakin?) ole korkeakoulutettu aiemmin? Vai ovatko kaikki viittomakielen tulkit kansanopistokoulutettuja?

Viittomakieliset ovat suurimmaksi osaksi suomalaisia ja siten vastuullamme. Sen sijaan on vain ja ainoastaan kurdien, somppujen ja arabien vastuulla opetella maamme kieli. Heidän asioimistulkkiensa kustantaminen ei kuulu suomalaisille veronmaksajille.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Malla on 20.12.2014, 11:40:26
Quote from: Micke90 on 20.12.2014, 11:32:58
Viittomakieliset ovat suurimmaksi osaksi suomalaisia ja siten vastuullamme.

Totta kai. Kiinnitin huomiota tuohon korkeakoulutuksen hehkuttamiseen. Mutta, kuten Topi Junkkari ystävällisesti oikaisi, viittomakielen tulkit eivät ole asioimistulkkeja, joten uutinen on muodollisesti oikea.

Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Viimeinen suomalainen on 20.12.2014, 11:45:15
 :facepalm: Nyt riitti uutisosion lukeminen (äsken luin siitä seitsemän vuoden perheenyhdistämisurakasta). Mamutusbisneksessä ei näemmä tunneta käsitteitä yt:t, lama tai toiminnan sopeuttaminen resursseihin. Lähden lumitöihin!
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Golimar on 20.12.2014, 11:55:22
Itselläni on sellainen käsitys että asioimistulkin työ on pääasiassa rahan ja etujen kuppaamista mamuille mutta jos olen väärässä niin korjatkaa.

http://hommaforum.org/index.php?topic=91213.0#top
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: sense on 20.12.2014, 11:59:40
"Asioimistulkkauksen korkeakoulututkintojen myötä syntyy myös tärkeää tutkimusta, joka vastaa suoraan työelämän tarpeisiin. Nyt valmistuneiden opinnäytetyössä on muun muassa kerätty suomi-somali -terveyssanastoa."

Ai "tärkeää tutkimusta"? Somalian terveyssanaston kirjaaminen ylös on samalla tavalla tutkimusta kuin ravintolan lounastarjonnan kirjaaminen ruokalistaan on tutkimusta. Koko Suomi-Somalia -akselikin on tärkeä samalla tavalla kuin tukkoon mennyt viemäri on tärkeä: kyseessä on vain ongelma jota ilman on parempi ja joka olisi siksi hyvä kokonaan poistaa päiväjärjestyksestä.

"– Ensimmäiset Diakista valmistuneet opiskelijat ovat toimineet myös koulutuksen kehittäjinä."

Just, nämä opiskelijat ovat taatusti olleet haaste kouluttajille (ennen sanottiin rehellisesti ongelma), mutta se, että heidän kouluttamisensa on vaatinut todennäköisesti melkoista venymistä ja innovatiivisuutta kouluttajilta ei tarkoita sitä, että nämä opiskelijat olisivat itse "toimineet koulutuksen kehittäjinä". Sama kuin sanoisi lääketieteellisenä koekaniinina olevasta marsusta, että se on toiminut lääketieteen kehittäjänä.

Mutta hehkutusta on saatava aikaan, vaikka väkisin. Ei tässä ole kyse muusta kuin tiedonvälityksen rappiosta.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Detainee on 20.12.2014, 12:36:29
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.12.2014, 11:05:07
Miksi tällaisia tulkkeja on olemassa?
asioimistulkki, tulipa se hienosti. Oisk0han verotulkki, toimeentulotulkki, käräjätulkki, hovitulkki, yhdistystulkki, ...
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: ämpee on 20.12.2014, 12:40:58
Quote from: Detainee on 20.12.2014, 12:36:29
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.12.2014, 11:05:07
Miksi tällaisia tulkkeja on olemassa?
asioimistulkki, tulipa se hienosti. Oisk0han verotulkki, toimeentulotulkki, käräjätulkki, hovitulkki, yhdistystulkki, ...

...apteekkitulkki, sekatavarakauppatulkki, harkinnanvarainentulkki, taksitulkki, kotimaanlomamatkatulkki, syyriaanlähtötulkki...
Onhan(?) meillä varaa ?? Onko ??
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Topi Junkkari on 20.12.2014, 12:48:48
Minä teille rakotulkin näytän.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Detainee on 20.12.2014, 12:55:12
Quote from: ämpee on 20.12.2014, 12:40:58
Quote from: Detainee on 20.12.2014, 12:36:29
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.12.2014, 11:05:07
Miksi tällaisia tulkkeja on olemassa?
asioimistulkki, tulipa se hienosti. Oisk0han verotulkki, toimeentulotulkki, käräjätulkki, hovitulkki, yhdistystulkki, ...

...apteekkitulkki, sekatavarakauppatulkki, harkinnanvarainentulkki, taksitulkki, kotimaanlomamatkatulkki, syyriaanlähtötulkki...
Onhan(?) meillä varaa ?? Onko ??
on, vilmiä saa katsoa ilmaiseksi uudellamaallakin

http://ffilms.org/the-interpreter-2005/
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: koli on 20.12.2014, 14:15:25
Quote from: Topi Junkkari on 20.12.2014, 11:06:20
Quote from: koli on 20.12.2014, 11:00:16
Nämäkin pienen pienet kustannukset varmaan lisätään sinne maahanmuuton aiheuttamiin kustannuksiin... Yeah right.

Äläpäs nyt. Ensinnäkin on paljon parempi, että asioimistulkkeina toimivat siihen koulutetut henkilöt eivätkä ketkä tahansa serkunkumminkaimat, joilla saattaa olla tulkattavassa asiassa niin sanotusti oma kameli ojassa. Jälkimmäinen tilanne on tosiasiassa vallinnut neljännesvuosisadan.

Toiseksi, kyse on ammattikorkeakouluopetuksesta, joka nyt sattuu lähes kaiken muun koulutuksen ohella olemaan tässä maassa yhteiskunnan kustantamaa toimintaa. Sinun logiikallasi kaikki yliopistojen sosiologian laitosten kustannukset pitäisi varmaan ottaa vasemmistoliiton ja vihreiden puoluetuesta?

Varsinaisesta (pun intended) tulkkauksen tarpeesta olen pitkälti samaa mieltä kuin Eino Pee edellä.

No tuolta kantilta ajateltuna, joo ehkä tässä joku hyöty piilee.

Kyse on opetuslinjasta, joka palvelee lähinnä sosiaaliturvalla elävien kehitysmaaperäisten maahanmuuttajien tarpeita.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Hamsteri on 20.12.2014, 14:40:51
Naiset äänestää suurempaa sossusektoria->

otetaan etupäässä mamumiehiä asumaan Suomeen sossuntuella ja kilpailuitetaan niitä seksimarkkinoilla kantismiehiä vastaan->

perustetaan julkisen sektorin oppilaitoksia ->

koulutetaan naisia tulkeiksi julkisella sektorilla pitämään mamumiehistä huolta->

-> Keksitään lisää julkisen sektorin virkoja joita mamut tarvitsevat

->Tehdään aiemmat askeleet uudestaan pääasiassa työllistäen naisia

->Otetaan rahat veroista yksityisellä sektorilla työskenteleviltä miehiltä

->Huudetaan feminismiä, "tasa-arvoa", naisen euro on 80 senttiä, rasismia jne. hiljentämään soraäänet
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Mehud on 20.12.2014, 14:51:07
Jokainen tuosta syystä valmistunut tulkki on turha kustannus suomelle, kuten tulkkauksen tarpeessa olevat vieraatkin.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuv
Post by: Ajattelija2008 on 20.12.2014, 14:52:41
Quote from: Hamsteri on 20.12.2014, 14:40:51
Naiset äänestää suurempaa sossusektoria->

otetaan etupäässä mamumiehiä asumaan Suomeen sossuntuella ja kilpailuitetaan niitä seksimarkkinoilla kantismiehiä vastaan->

perustetaan julkisen sektorin oppilaitoksia ->

koulutetaan naisia tulkeiksi julkisella sektorilla pitämään mamumiehistä huolta->

-> Keksitään lisää julkisen sektorin virkoja joita mamut tarvitsevat

->Tehdään aiemmat askeleet uudestaan pääasiassa työllistäen naisia

->Otetaan rahat veroista yksityisellä sektorilla työskenteleviltä miehiltä

->Huudetaan feminismiä, "tasa-arvoa", naisen euro on 80 senttiä, rasismia jne. hiljentämään soraäänet

Tuossa on evoluutiopsykologinen selitys, miksi naiset kannattavat "turvapaikanhakijoiden" maahanmuuttoa. On miesäänestäjien asia estää tuollainen puliveivaus.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Foundation on 20.12.2014, 15:25:31
Quote from: Hamsteri on 20.12.2014, 14:40:51
->Otetaan rahat veroista yksityisellä sektorilla työskenteleviltä miehiltä

->Huudetaan feminismiä, "tasa-arvoa", naisen euro on 80 senttiä, rasismia jne. hiljentämään soraäänet

Ja huudetaan, että feminismi ei ole miesvihaa.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Hamsteri on 20.12.2014, 16:14:23
QuoteOn miesäänestäjien asia estää tuollainen puliveivaus.

Suurin osa miehistä ei ole immuuneja naisten scammeille ruohonjuuritasolla saatikaan sitten poliittisella tasolla. Eikä ne pysty ajatella tarpeeksi pitkälle äänestyspäätöksiä tehdessä.

Paras tapa lähteä rajoittamaan nykyisiä mädäntyneitä rakenteita on rajoittaa naisten äänestysoikeutta ja poistaa nykyinen "tasa-arvo"-sekoilu mikä on täysi illuusio ja biologian vastaista.
Title: Vs: 2014-12-19 Kotimaa24: Ensimmäiset korkeakoulutetut asioimistulkit valmistuvat
Post by: Eino P. Keravalta on 20.12.2014, 16:20:07
QuoteParas tapa lähteä rajoittamaan nykyisiä mädäntyneitä rakenteita on rajoittaa naisten äänestysoikeutta ja poistaa nykyinen "tasa-arvo"-sekoilu mikä on täysi illuusio ja biologian vastaista.

Naisten äänioikeus tulee kyllä poistumaan Suomesta islamisaation myötä. Tämä tosin kestää vielä joitakin kymmeniä vuosia.