QuoteRomaneille tasa-arvoa koulutuksella
Koulupudokkaiden määrän vähentäminen, perusoikeuksien laittaminen kuntoon ja kulttuuriperinnön suojeleminen, luetteli kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) toimia, jotka turvaavat Suomen romanivähemmistön aseman. Hän puhui tiistaina Pikkuparlamentissa pidetyssä Euroopan omatunto -tapahtumakokonaisuuden loppuraportin julkaisutilaisuudessa.
– Romanilapsissa on useampia koulupudokkaita kuin maahanmuuttajalapsissa. Kouluavustajien ja opettajien tulisi saada ymmärrystä romanikulttuurista, Haavisto vaatii.
Hän toivoo, että romanivähemmistöstä saataisiin lisää akateemisesti koulutettuja ja tieteenharjoittajia.
Kansanedustaja käyttäisi varoja Euroopan unionin rahastoista Euroopan romaneiden sekä muiden vähemmistöjen ihmisoikeuksien kuntoon saattamiseksi.
– Lisäksi romanikulttuuria on tehtävä näkyväksi.
Euroopan sisällä romanien asema ja elintaso on kovin erilainen. Haavisto toivookin, että romaneiden asemaa tarkasteltaisiin kaikkien Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n 57 jäsenmaan laajuisesti.
Haavisto on toiminut Romaniasian neuvottelukunnan puheenjohtajana vuosina 2011-2013.
Unohtunut tunneäly
Euroopan omatunto -tapahtumakokonaisuus on kulttuurikeskus Dromin kansainvälinen hanke, jota johtaa kulttuurineuvos, kirjailija Veijo Baltzar.
Hanke tähtää Euroopan monikulttuurisuuspolitiikan uudistamiseen. Baltzar on muun muassa lähettänyt Euroopan komissiolle 24 lakialoitetta.
– Sananvapauden oikeutta ja demokratiaa on uudistettava, Baltzar toteaa.
Hänen mukaansa tavallinen kansa pelkää uudistuksia.
– Oikeistopuolueet voivat pelotella kansaa, että leipä loppuu. Pelottelu saa meidät juoksemaan leivän perässä, jolloin unohdamme tunneälyn ja rakkauden: kaikki ihmisenä olemisen tärkeät arvot, Baltzar sanoo.
Baltzarin mukaan materialistisia arvoja vaaliva yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta, sillä se ei tunnusta tunneälyn tärkeyttä.
– Nyt vaaditaan innovaatioita. Mistä ne kumpuavat, jos ei osata käyttää luovuutta, joka edellyttää tunneälyn käyttöä, Baltzar kysyy.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3273675/romaneille-tasa-arvoa-koulutuksella
Taitaa olla taas yksi typerä, rahoja nielevä hanke, josta ei koskaan ole yhtään mitään muuta hyötyä kuin että työllistävät hyvällä palkalla pari projektikordinaattoria.
Eivät mannet ole koulupudokkaita yhteiskunnan rakenteellisen rasismin, tai jonkun muun piilossa olevan rasismin vuoksi. Kyllä se koulun kesken jättäminen on ihan kulttuurin myötävaikuttama oma valinta.
Kaverini, ihan kunnon manne linnatuomioineen kaikkineen, kertoili, että kyllä ainakin heidän suvussaan kaikki saavat elää kumpaa kulttuuria haluaa. Näinkin tämän kyseisen herran siskon muutaman kerran ja hän osoitti väitteen oikeaksi. Pukeutui kuin suomalainen, lapset olivat hyväkäytöksisiä. Tällä oli myös hyvä amk-tason koulutus ja koulutustaan vastaava työpaikka.
QuoteKoulupudokkaiden määrän vähentäminen, perusoikeuksien laittaminen kuntoon ja kulttuuriperinnön suojeleminen
Ensimmäinen ja viimeinen kumoavat toisensa. Keskimmäinen taas on tyhjää höttöä, "perusoikeudet" ovat tunnetusti verovaroista maksettuine perinneasuineen kaikkineen mustalaisilla tavallista rahvasta laajempia. Oikeasti tasa-arvoinen kohtelu voisi auttaa, mutta sehän on "rasismia".
J.K. Paasikivi: "Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen."
Afrikkalaisten, lähi-itäläisten, mustalaisten ja monen muun ryhmän, rodun, kansansirpaleen ja koplan ongelma ei ole kulttuuri, uskonto eikä yhteiskunta. Ongelma on ÄO, joka asettaa limekset sille, minkälaisen kulttuurin, uskonnon ja yhteiskunnan sakki ÄO:llään saa aikaan. Jos mediaani-ÄO porukalla vastaa 12-vuotiaan suomalaislapsen ÄO:ää, synnyttää tuo kollektiivinen vajakkius sitten yhteiskunnan, joka on 12-vuotiaitten luoma.
Mustalaisten ja monen muun porukan ongelma Suomessa ja muualla on alhainen ÄO, joka rajoittaa kaikkea toimintaa ja aiheuttaa turhautumista, joka purkautuu häiriökäyttäytymisenä.
Toinen ongelma on ylenevä säätykierto, jossa fiksumpi osa porukasta irtautuu omasta porukastaan ja assimiloituu yhteiskuntaan sen hyödyllisenä, tuottavana ja arvostettuna osana. Jäljelle jää sakki, jonka eväät eivät riitä muuhun kuin oman "kulttuurin" ilmentämiseen, loisimalla, rötöstelemällä ja kaiken kaikkiaan päätoimisesti "omaa kulttuuriaan ilmentämällä". Eli nuo alakulttuurit sitten jalostuvat sekä ylös että alas, ja alatasolle jää vain se osa porukkaa, josta todellakaan ei ole sieltä nousemaan.
Mutta tämä tietenkin on tosiasia, Jota Ei Saa Ääneen Sanoa. Tämän seurauksena sitten kaikki toimenpiteet tehdään hurskaasti ja PC oikein ja Oikeiden Ajatusten kannustamana.
Kellosepän hommissa sitten käytetään sepän työkaluja. Seppä kuin seppä, sano!
Quote
Koulupudokkaiden määrän vähentäminen, perusoikeuksien laittaminen kuntoon ja kulttuuriperinnön suojeleminen, luetteli kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) toimia, jotka turvaavat Suomen romanivähemmistön aseman.
Minkä aseman? Nykyisen? Minulle se näyttää keskimäärin juuri sellaiselta, jota ei haluta: koulupudokkuutta, työttömyyttä, yhteiskuntaan sopeutumattomuutta.
Quote
– Romanilapsissa on useampia koulupudokkaita kuin maahanmuuttajalapsissa. Kouluavustajien ja opettajien tulisi saada ymmärrystä romanikulttuurista, Haavisto vaatii.
Todellakin samaa mieltä. Haluan, että romanikulttuurin edustajat antaisivat ymmärrystä opettajille ja kouluavustajille.
Quote
Hän toivoo, että romanivähemmistöstä saataisiin lisää akateemisesti koulutettuja ja tieteenharjoittajia.
Ei ketään maagisesti "saada", ellei ilman osaamista vain päätetä nimittää. Akateemisen koulutuksen saa Suomessa jokainen kyllin kyvykäs ihan ilmaiseksi. Opiskelun jälkeen voi alkaa harjoittamaan tiedettä.
Quote
– Lisäksi romanikulttuuria on tehtävä näkyväksi.
Miksi?
Quote
Hänen mukaansa tavallinen kansa pelkää uudistuksia.
Uudistukset tuppaavat tuomaan mukanaan kuluja. Se ei pelota. Se
vituttaa veronmaksajaa.
Quote
– Oikeistopuolueet voivat pelotella kansaa, että leipä loppuu. Pelottelu saa meidät juoksemaan leivän perässä, jolloin unohdamme tunneälyn ja rakkauden: kaikki ihmisenä olemisen tärkeät arvot, Baltzar sanoo.
Baltzarin mukaan materialistisia arvoja vaaliva yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta, sillä se ei tunnusta tunneälyn tärkeyttä.
– Nyt vaaditaan innovaatioita. Mistä ne kumpuavat, jos ei osata käyttää luovuutta, joka edellyttää tunneälyn käyttöä, Baltzar kysyy
Unohdetaan taloudelliset realiteetit ja kaikki on paremmin? Voi tulla nälkä ja vilu lämmitellessä tunneälyn nuotiolla ja syödessä rakkauden leipää. Riittävän nälkäinen ihminen on se, joka ensimmäisenä unohtaa "ihmisenä olemisen tärkeät arvot", väitän minä.
Lähteeni relevanteissa piireissä väittävät että somalien otettua mustalaisten perinteisen paikan sosiaalisissa hierarkioissa ainakin pk-seudulla tummat ovat ruvenneet välittämään lastensa koulutuksesta aivan uudella ryhdikkyydellä.
QuoteBaltzarin mukaan materialistisia arvoja vaaliva yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta, sillä se ei tunnusta tunneälyn tärkeyttä.
Ja kirjoittajana siis Veijo Baltzar...
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074020606/Veijo+Baltzarille+ehdollista+vankeutta+petoksen+yrityksesta (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074020606/Veijo+Baltzarille+ehdollista+vankeutta+petoksen+yrityksesta)
QuoteRaaseporin käräjäoikeus tuomitsi kirjailija Veijo Baltzarin törkeän petoksen yrityksestä yhdeksäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Oikeuden mukaan Baltzar liioitteli vakuutusyhtiölle Karjaan talonsa tulipalossa tuhoutuneen omaisuuden arvoa ja ilmoitti palaneeksi myös sellaisia tavaroita, joita rakennuksessa ei lainkaan ollut.
Kannattaa vilaista:
http://goo.gl/D0y0pZ
Asia: OAJ:n lausunto Aikuisten maahanmuuttajien perusopetus: Kehittämisehdotukset,
opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2014:23
Maahanmuuttajataustaiset opiskelijat tarvitsevat erityisen paljon henkilökohtaista
ohjausta. OAJ korostaa, että opinto-ohjaukseen varataan riittävästi resursseja.
Maahanmuuttajataustaisten perheiden yhteiskuntaan sitoutumisessa ja syrjäytymisen
ehkäisemisessä sekä työelämään kouluttautumisessa ja siirtymisessä on
kotoutumisen onnistumisella suuri merkitys. OAJ pitää tärkeänä ehdotusta, jossa
aikuisten perusopetus voisi toimia myös kotoutumiskoulutuksena. Laadun kannalta
on tärkeää huolehtia siitä, että opetusta antavat kelpoiset opettajat.
Mustalaiset tarvitsevat perusteellisen remontin omaan asennemaailmaansa, tuo hieno "vähemmistökulttuuri" tarvitsee ison päivityspaketin. Heille tunnusomainen lorviminen, siipeily ja rötöstely eivät katoa jonkun kukkahattu-maisterin hienolla kalvoesitelmällä.
Quote from: HaavistoLisäksi romanikulttuuria on tehtävä näkyväksi.
Nykyisenlaista mannekulttuuria ei tarvitse tehdä yhtään näkyvämmäksi. Kuvottava ajatus.
Quote
– Romanilapsissa on useampia koulupudokkaita kuin maahanmuuttajalapsissa. Kouluavustajien ja opettajien tulisi saada ymmärrystä romanikulttuurista, Haavisto vaatii.
Mitä ihmettä tämä auttaa? Ongelmana on romanikulttuuri, ei se, etteikö sitä ymmärrettäisi.
Quote from: junakohtaus on 10.12.2014, 06:45:33
Lähteeni relevanteissa piireissä väittävät että somalien otettua mustalaisten perinteisen paikan sosiaalisissa hierarkioissa ainakin pk-seudulla tummat ovat ruvenneet välittämään lastensa koulutuksesta aivan uudella ryhdikkyydellä.
Itse olen kuullut aivan toista. Mustalaiset pysyvät tutulla paikallaan pahnanpohjimmaisina. Somalit ovat menneet jo aikaa sitten ohi.
YLE Radio 1: Romano mirits (http://areena.yle.fi/radio/2420739)
Haastateltava Tarja Filatov, joka kertoo yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain mietinnöstä 05:45 -->.
07:05 -->:
Toimittaja:"Oliko siellä mukana tämä positiivinen erityiskohtelu romaneja kohtaan?"
Tarja Filatov: " Ei suoraan romaneja kohtaan...."
Toimittaja: "Tässä tulee sitten kysymys siitä, miten määritellään kuka on romani ja tämän positiivisen erityiskohtelun piirissä ..."
...keskustelu jatkuu
Quote from: VH on 10.12.2014, 07:10:53
QuoteBaltzarin mukaan materialistisia arvoja vaaliva yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta, sillä se ei tunnusta tunneälyn tärkeyttä.
Ja kirjoittajana siis Veijo Baltzar...
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074020606/Veijo+Baltzarille+ehdollista+vankeutta+petoksen+yrityksesta (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074020606/Veijo+Baltzarille+ehdollista+vankeutta+petoksen+yrityksesta)
QuoteRaaseporin käräjäoikeus tuomitsi kirjailija Veijo Baltzarin törkeän petoksen yrityksestä yhdeksäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Oikeuden mukaan Baltzar liioitteli vakuutusyhtiölle Karjaan talonsa tulipalossa tuhoutuneen omaisuuden arvoa ja ilmoitti palaneeksi myös sellaisia tavaroita, joita rakennuksessa ei lainkaan ollut.
Baltzarilta paloi ilmeisesti siis korvaamaton tunneäly talon mukana.
QuoteKoulupudokkaiden määrän vähentäminen, perusoikeuksien laittaminen kuntoon ja kulttuuriperinnön suojeleminen, luetteli kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) toimia, jotka turvaavat Suomen romanivähemmistön aseman. Hän puhui tiistaina Pikkuparlamentissa pidetyssä Euroopan omatunto -tapahtumakokonaisuuden loppuraportin julkaisutilaisuudessa.
– Romanilapsissa on useampia koulupudokkaita kuin maahanmuuttajalapsissa. Kouluavustajien ja opettajien tulisi saada ymmärrystä romanikulttuurista, Haavisto vaatii.
Hän toivoo, että romanivähemmistöstä saataisiin lisää akateemisesti koulutettuja ja tieteenharjoittajia.
Kansanedustaja käyttäisi varoja Euroopan unionin rahastoista Euroopan romaneiden sekä muiden vähemmistöjen ihmisoikeuksien kuntoon saattamiseksi.
– Lisäksi romanikulttuuria on tehtävä näkyväksi.
Ristiriitaisia mielipiteitä, samaan aikaan halutaan saada romanikulttuuria näkyväksi ja kannustaa harjoittamaan kulttuuriaan, samalla kun puhutaan akateemisesti koulutetuista ja tieteenharjoittajista.
Mahtaakohan Haavisto itsekkään tietää mistä perinteinen romanikulttuuri rakentuu? Se on vähän sama kun sanoisi että;
"Kyllä Islamiin kuuluu sianlihan syönti"BBC sanoo näin:
QuoteHe says it is important that Roma continue to respect their traditions, no matter what they do in life.
Many Roma are afraid to assimilate and so they don't send their children to school. And if they do, it's only for a year or two, so that children learn to read and write.
But the lack of a complete education makes it difficult for these children to find a job later on in life.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/8142993.stm
Quote
– Lisäksi romanikulttuuria on tehtävä näkyväksi.
Oi, mannekulttuuri on kyllä enemmänkin kuin näkyvä. Suomessa heitä on tilastojen mukaan vain noin 10 000 henkeä, mutta näkyvämpää ja rikostilastoissa yliedustetumpaa porukkaa saa hakea. Eikö kansallispuku, mölyäminen ja aggressiivisuus ympärillä olevia kohtaan riitä tuntomerkeiksi tälle "näkymättömälle" vähemmistölle?
QuoteUnohtunut tunneäly
Kun ei ole muutakaan älyä, voidaan vedota "tunneälyyn". Mustalaisten keskimääräisestä moraalittomuudesta päätellen ei löydy heiltä kyllä kummemmin sitäkään.
Quote– Sananvapauden oikeutta ja demokratiaa on uudistettava, Baltzar toteaa.
Arvatenkin sananvapaus ei kuitenkaan koske esimerkiksi vähemmistöjä kritisoivia? Demokratiakin lienee merkitsevän alati lisääntyvää tulonjakoa?
QuoteHänen mukaansa tavallinen kansa pelkää uudistuksia.
– Oikeistopuolueet voivat pelotella kansaa, että leipä loppuu. Pelottelu saa meidät juoksemaan leivän perässä, jolloin unohdamme tunneälyn ja rakkauden: kaikki ihmisenä olemisen tärkeät arvot, Baltzar sanoo.
Niin, mustalaisethan edelleen ovat niin moraalisia, tunneälyisiä ja rakastavaisia kaikkia kohtaan, etenkin ei-mustalaisia!
QuoteBaltzarin mukaan materialistisia arvoja vaaliva yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta, sillä se ei tunnusta tunneälyn tärkeyttä.
Nyt ymmärrän! Se, että mustalaiset ryöstelisivät ilkeyttään onkin vain natsien levittämää valetta. Oikeastihan he vain keventävät meitä onnettomia materian perässä juoksevia houkkia taakastamme!
Quote– Nyt vaaditaan innovaatioita. Mistä ne kumpuavat, jos ei osata käyttää luovuutta, joka edellyttää tunneälyn käyttöä, Baltzar kysyy.
On totta, että jonkinlaista tunneälyä mustalaiset osaavat hyödyntää: manipulaatiota. Sen avulla on keksitty moniakin innovatiivisia tapoja keventää kanssaihminen materiaalisesta taakastaan.
QuoteBaltzarin mukaan materialistisia arvoja vaaliva yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta, sillä se ei tunnusta tunneälyn tärkeyttä.
Mustalaiset itse vaalivat materialistia arvoja jopa niinkin kiihkeästi, että täyttävät niillä hameensakin kaupoissa 'asioidessaan'.
Quote from: Uuno Nuivanen on 10.12.2014, 10:40:26
QuoteBaltzarin mukaan materialistisia arvoja vaaliva yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta, sillä se ei tunnusta tunneälyn tärkeyttä.
Mustalaiset itse vaalivat materialistia arvoja jopa niinkin kiihkeästi, että täyttävät niillä hameensakin kaupoissa 'asioidessaan'.
Ehkä he tekevät sen tunneälykkäästi.
Quote from: koli on 10.12.2014, 02:04:06
– Romanilapsissa on useampia koulupudokkaita kuin maahanmuuttajalapsissa. Kouluavustajien ja opettajien tulisi saada ymmärrystä romanikulttuurista, Haavisto vaatii.
Sanoisin, ja sanon
kin, että romanivanhempien ja -oppilaiden tulisi saada ymmärrystä suomalaisesta kulttuurista. Lisään vielä, että romani"kulttuuri" on jo nyt liiankin näkyvä.
QuoteKouluavustajien ja opettajien tulisi saada ymmärrystä romanikulttuurista, Haavisto vaatii.
Enemmistö suomalaisista omaa kyllä aivan riittävän ymmärryksen romanikulttuurista.
Vihervasemmistolta se ymmärrys on totaalisen hakusessa tai sitä ei vain tahdota ideologisista syistä ymmärtää. Haaviston jeesustelu tässäkin asiassa on meidän aikuisten maailmassa lähinnä säälittävää.
QuoteRomanilapsissa on useampia koulupudokkaita kuin maahanmuuttajalapsissa. Kouluavustajien ja opettajien tulisi saada ymmärrystä romanikulttuurista, Haavisto vaatii
Käytännön kouluelämässä tämä tarkoittaa myönnytyksiä romanilapsille, joita muut lapset eivät osakseen saa. Se olisi (tietenkin) väärin. Ymmärryksen lisääminen / lisääntyminen toisen kulttuurista ei ole pahitteeksi, mutta
koululaitoksen yhteiset säännöt ja toimintamallit koskevat kaikkia, ja niin asian tulee ollakin, sillä siellä valmistetaan lapsia toimimaan yhteiskunnassa.
Ei tuleva työelämäkään tunne erityisluokkia tai -oppilaita, puhumattakaan eri säännöistä taustaisuuden mukaan määriteltynä.
Quote from: Brandis on 10.12.2014, 10:53:05
Ei tuleva työelämäkään tunne erityisluokkia tai -oppilaita, puhumattakaan eri säännöistä taustaisuuden mukaan määriteltynä.
Kyllä sellaisia virityksiä on tulossa >:(
Quote from: Brandis on 10.12.2014, 10:53:05
Ei tuleva työelämäkään tunne erityisluokkia tai -oppilaita, puhumattakaan eri säännöistä taustaisuuden mukaan määriteltynä.
Optimisti.
Mutta vakavasti: Suomessa on jo nyt pajon taustaisia ja erityisiä, että koululaitos ei kestä edes nykyisellään, jos se tanssii kaikkien pillien mukaan.
QuoteEuroopan omatunto -tapahtumakokonaisuus on kulttuurikeskus Dromin kansainvälinen hanke, jota johtaa kulttuurineuvos, kirjailija Veijo Baltzar.
Veijo Baltzar on aiemminkin osannut tunneälykkäästi hyödyntää näitä kulttuurirahoitushankkeita.
Siinä tulipalossa meni nimittäin romanikirjailjoiden kansainvälinen romanikulttuurikeskus, joka sattui sijaitsemaan Baltzarin talossa.
QuoteKirjailija Veijo (Veija) Baltzarin epäillään yrittäneen satojen tuhansien eurojen vakuutuspetosta Karjaalla sijainneen romanikulttuurikeskuksen palossa.
Syyttäjä epäilee, että teon motiivina olivat rahoitusvaikeudet. Baltzar oli juuri ostanut yli 400000 euroa maksavan huoneiston Helsingin Sörnäisistä.
Veijo Baltzar, 62, kiistää jyrkästi syyllistyneensä rikokseen. Hän kertoi esitutkinnassa menneensä euroissa ja markoissa sekaisin, minkä vuoksi korvausvaatimukset nousivat niin korkeiksi.
Baltzaria syytetään törkeän petoksen yrityksestä ja yllytyksestä tuhotyöhön tai yleisvaaran tuottamukseen. Brasbyn entinen koulu tuhoutui viime vuoden maaliskuussa yöllä syttyneessä palossa.
Pohjimmiltaan kaikki tällainen on vain oiretta liian suureksi paisuneesta julkisesta sektorista. Jos näitä täysin naurettavia ja tarpeettomia kulttuurirahastushankkeita ei olisi, myöskään niihin liittyviä kusetuksia ei olisi.
Quote from: M on 10.12.2014, 10:57:14
Quote from: Brandis on 10.12.2014, 10:53:05
Ei tuleva työelämäkään tunne erityisluokkia tai -oppilaita, puhumattakaan eri säännöistä taustaisuuden mukaan määriteltynä.
Kyllä sellaisia virityksiä on tulossa >:(
Ehkä julkiselle puolelle, talouden ankarien lakien rasittamalle yksityiselle puolelle ei mahdu
positiivinen erityiskohtelu, ja jos sitä sinne yritetään pakottaa, saadaan tulokseksi vähenevä määrä yrityksiä.
Erilaiset haittavähemmistöt tekevät omalla käytöksellään koko vähemmistönsä työllistymisestä
mielenkiintoista ja haasteellista, sillä yksikään yksityinen työnantaja ei halua räyhätyöntekijää harmikseen ja yhtiönsä kustannukseksi.
Quote from: M
Quote from: Brandis
Ei tuleva työelämäkään tunne erityisluokkia tai -oppilaita, puhumattakaan eri säännöistä taustaisuuden mukaan määriteltynä.
Kyllä sellaisia virityksiä on tulossa >:(
Se nyt sitten olisi typeryyden huippu.
Sillekin tulee oma vääjäämätön pisteensä vastaan miten pitkään kansan kantokyky kestää mitään tuottamattoman työn maksumiehinä.
Ei romanikulttuurin "virallisten" ja "hyvien" osien näyttäminen ole pahasta itsessään. Siihen on vain liittynyt negatiivisia assosiaatioita romanikulttuurin muiden erityisominaisuuksien takia.
Jos näet geishan Helsingin kadulla, tai vaikka kiinalaisen lohikäärme-esityksen, tuskin vastustat moista kulttuurin näkyvyyttä. Ja tämä lähinnä sen takia että kyseiset kulttuurit ovat hiukan paremmassa huudossa.
Jos romanikulttuuri karsisi negatiiviset erityisominaisuutensa, en kauheasti vastustaisi vaikka kerran kesässä tulisivat joidenkin vankkureiden kanssa myymään pitsiliinoja stadin keskustaan. Myöskään isot hameet eivät haittaisi, jos tiedetään että niiden alla ei kulje kaupasta kahden viikon ruokatarvikkeet ja 60" LED-TV.
Onhan tässä asiassa sentään jotain kehitystä tapahtunut.
Aiemman koko kantaväestön asennekasvattamisen sijaan koulutettaisiin vain opettajia ja kouluavustajia.
Tuosta on enää pieni hyppy siihen, että koulutetaan niitä romaneja.
Ehkä sen epäonnistuessa voitaisiin sitten pohdiskella niitä kulttuurellisia arvoja, ja onko niitä.
Quote from: koli on 10.12.2014, 02:04:06
– Romanilapsissa on useampia koulupudokkaita kuin maahanmuuttajalapsissa. Kouluavustajien ja opettajien tulisi saada ymmärrystä romanikulttuurista, Haavisto vaatii.
Eix mieluummin päinvastoin? Romanilapsien tulisi saada ymmärrystä valtaväestön kulttuurista, jotta tulisivat sen kanssa toimeen,
jmk vaatii.Jos heidät vielä saataisiin näkemään valtaväestön kulttuuri arvokkaana ja kunnioitettavana asiana...
Onneksi Haavistosta ei tullut presidenttiä, jos tuo on hänen kapasiteettinsa mukaista toimintaa.
Alan olemaan aika hemmetin kyllästynyt tähän suvakkilooppiin, jossa huono ja epäsosiaalinen käytös on aina jonkun muun vika.
Quote from: Jari Leino on 10.12.2014, 11:04:17
QuoteEuroopan omatunto -tapahtumakokonaisuus on kulttuurikeskus Dromin kansainvälinen hanke, jota johtaa kulttuurineuvos, kirjailija Veijo Baltzar.
Veijo Baltzar on aiemminkin osannut tunneälykkäästi hyödyntää näitä kulttuurirahoitushankkeita.
Siinä tulipalossa meni nimittäin romanikirjailjoiden kansainvälinen romanikulttuurikeskus, joka sattui sijaitsemaan Baltzarin talossa.
QuoteKirjailija Veijo (Veija) Baltzarin epäillään yrittäneen satojen tuhansien eurojen vakuutuspetosta Karjaalla sijainneen romanikulttuurikeskuksen palossa.
Syyttäjä epäilee, että teon motiivina olivat rahoitusvaikeudet. Baltzar oli juuri ostanut yli 400000 euroa maksavan huoneiston Helsingin Sörnäisistä.
Veijo Baltzar, 62, kiistää jyrkästi syyllistyneensä rikokseen. Hän kertoi esitutkinnassa menneensä euroissa ja markoissa sekaisin, minkä vuoksi korvausvaatimukset nousivat niin korkeiksi.
Baltzaria syytetään törkeän petoksen yrityksestä ja yllytyksestä tuhotyöhön tai yleisvaaran tuottamukseen. Brasbyn entinen koulu tuhoutui viime vuoden maaliskuussa yöllä syttyneessä palossa.
Veijo on käyttänyt tunneälyään jo viime vuosituhannen puolella:
Veijo Baltzarille tuomio hovioikeudestaTurun Sanomat 22.10.1999 0:36:57
TS-STT
Helsingin hovioikeus tuomitsi kirjailija Veijo Baltzarin ja Teatterikorkeakoulun entisen suunnittelijan virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakkoon. Helsingin käräjäoikeudessa miehet selvisivät tuomiotta.
Baltzar ja suunnittelija olivat syytteen mukaan käyttäneet virkamiesasemaansa väärin houkuttelemalla ympäripyöreillä lupauksilla kolme nuorta naista osallistumaan Tampereen teatterikesään suuntautuvalle matkalle.
Romanien tasa-arvo on oxymoron.
Quote from: Lepakko on 10.12.2014, 14:16:27
Quote from: Jari Leino on 10.12.2014, 11:04:17
QuoteEuroopan omatunto -tapahtumakokonaisuus on kulttuurikeskus Dromin kansainvälinen hanke, jota johtaa kulttuurineuvos, kirjailija Veijo Baltzar.
Veijo Baltzar on aiemminkin osannut tunneälykkäästi hyödyntää näitä kulttuurirahoitushankkeita.
Siinä tulipalossa meni nimittäin romanikirjailjoiden kansainvälinen romanikulttuurikeskus, joka sattui sijaitsemaan Baltzarin talossa.
QuoteKirjailija Veijo (Veija) Baltzarin epäillään yrittäneen satojen tuhansien eurojen vakuutuspetosta Karjaalla sijainneen romanikulttuurikeskuksen palossa.
Syyttäjä epäilee, että teon motiivina olivat rahoitusvaikeudet. Baltzar oli juuri ostanut yli 400000 euroa maksavan huoneiston Helsingin Sörnäisistä.
Veijo Baltzar, 62, kiistää jyrkästi syyllistyneensä rikokseen. Hän kertoi esitutkinnassa menneensä euroissa ja markoissa sekaisin, minkä vuoksi korvausvaatimukset nousivat niin korkeiksi.
Baltzaria syytetään törkeän petoksen yrityksestä ja yllytyksestä tuhotyöhön tai yleisvaaran tuottamukseen. Brasbyn entinen koulu tuhoutui viime vuoden maaliskuussa yöllä syttyneessä palossa.
Veijo on käyttänyt tunneälyään jo viime vuosituhannen puolella:
Veijo Baltzarille tuomio hovioikeudesta
Turun Sanomat 22.10.1999 0:36:57
TS-STT
Helsingin hovioikeus tuomitsi kirjailija Veijo Baltzarin ja Teatterikorkeakoulun entisen suunnittelijan virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakkoon. Helsingin käräjäoikeudessa miehet selvisivät tuomiotta.
Baltzar ja suunnittelija olivat syytteen mukaan käyttäneet virkamiesasemaansa väärin houkuttelemalla ympäripyöreillä lupauksilla kolme nuorta naista osallistumaan Tampereen teatterikesään suuntautuvalle matkalle.
Ilmeisen pillunkipeä Baltzar oli tapauksen vuoksi jo saanut potkut, mutta KHO perui ne ja määräsi teatterikorkeakoulun maksamaan Baltzarille vuoden palkan.
http://yle.fi/uutiset/baltzar_vapautui_syytteista/5127682
Quote from: Brandis on 10.12.2014, 11:16:30
Quote from: M
Quote from: Brandis
Ei tuleva työelämäkään tunne erityisluokkia tai -oppilaita, puhumattakaan eri säännöistä taustaisuuden mukaan määriteltynä.
Kyllä sellaisia virityksiä on tulossa >:(
Se nyt sitten olisi typeryyden huippu.
Sillekin tulee oma vääjäämätön pisteensä vastaan miten pitkään kansan kantokyky kestää mitään tuottamattoman työn maksumiehinä.
Tyhmäähän se, mutta romanit nyt vaan ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa ja diplomaattisen koskemattomuuden piirissä.
Romaneiden pitäisi ensin toteuttaa tasa-arvo omassa yhteisössään. Muutoin heitä ei voida auttaa.
Quote from: Eino P. Keravalta on 10.12.2014, 19:26:27
Romaneiden pitäisi ensin toteuttaa tasa-arvo omassa yhteisössään. Muutoin heitä ei voida auttaa.
Niin. Mutta eiväthän he voi koska romanikulttuuri.
QuoteEUROOPAN OMATUNTO - RAPORTIN JULKISTAMISTILAISUUS 9.12. (HELSINKI).
ti 9.12 klo 10–12.00
Pikkuparlamentin Kansalaisinfo (Arkadiankatu 3, 00100 Helsinki)
Luovan kulttuurin yhdistys Drom ry järjesti Eduskunnan Pikkuparlamentissa menestyksekkään Euroopan omatunto -konferenssin 18–19.3.2014, jossa oli koolla kansainvälisiä ja kotimaisia ministeritason puhujia. Konferenssi pyrki uudistamaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden monikulttuurisuuspolitiikkaa. Euroopan omatunto –hankkeen suojelijana toimii presidentti Tarja Halonen.
Ti 9.12 klo 10 Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa järjestetään Euroopan omatunto – raportin julkistamistilaisuus (165 s., tekijät Nina Castén & Raakel Koittola, julk. ntamo, ilmestyy suomeksi ja englanniksi).
Tilaisuus esittelee Euroopan monikulttuurisuuspolitiikan uudistamiseen tähdänneen kansainvälisen hankkeen saavutuksia ja luo katsauksen tulevaisuuden poliittiseen päätöksentekoon Euroopan omatunto -hankkeen tavoitteiden edistämiseksi. Pääpuhujina ja kommentoijina Drom ry:n puheenjohtaja, kulttuurineuvos Veijo Baltzar, kansanedustajat Pekka Haavisto, Kimmo Tiilikainen, Maria Guzenina sekä professori Laura Kolbe. Tilaisuuden juontaa Drom ry:n toiminnanjohtaja Nina Castén.
Kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa on mahdollisuus kysymyksiin sekä yleisökeskustelua. Siihen ovat tervetulleita ottamaan osaa kansanedustajat, kansalaiset, diplomaattikunta, virkamiehet, järjestöjen edustajat sekä lehdistö.
Euroopan omatunto –konferenssia voi luonnehtia voimakkaaksi kannanotoksi EU:n monikulttuurisuuspolitiikan uudistamisen välttämättömyydestä varsinkin koulutus-, kulttuuri- ja sivistyspolitiikan osalta. Konferenssissa esiintyneet kansainväliset ja kotimaiset puhujat ilmaisivat vahvaa tahtotilaa paremman ja yhdenvertaisemman monikulttuurisen Euroopan rakentamiseksi.
Kulttuurineuvos Veijo Baltzar julkisti Euroopan omatunto -konferenssissa 19.3.2014 lakialoitteensa EU:n monikulttuurisuuspolitiikan uudistamiseksi. Baltzarin lakialoitteet lähetettiin Euroopan komissioon. Komission kulttuuripolitiikan ja koulutuksen yksikön johtaja Walter Zampieri vastasi kirjeessään, että Baltzarin esittämät aloitteet kantavat erittäin tärkeää ja arvokasta sanomaa. Euroopan komissio pitää aloitteita hyödyllisinä EU:n päätöksenteon kannalta. Tarkoitus on saada osa aloitteista myös tulevaan Suomen hallitusohjelmaan.
www.drom.fi/euroopan-omatunto
Lisätiedot: Nina Castén
p. 044-5090683
[email protected]
Tapahtuman facebook-sivu: https://www.facebook.com/events/307018782820162/