Illalla televisiossa: Tietoturvaspesialisti Harri Hursti ei itse käytä edes verkkopankkiaQuoteHarri Hursti kokosi ensimmäisen tietokoneensa jo 8-vuotiaana ja voitti 15-vuotiaana Tupla tai kuitti -tietokisan aiheenaan Basic-ohjelmointi. Jo tuolloin Hursti toimi koulun ohella yrityskonsulttina.
Muistan ohjelman ja Harri Hurstin siinä.
QuoteVuonna 2005 Hursti raportoi löytäneensä tietoturva-aukkoja Yhdysvalloissa käytetystä sähköisestä äänestysjärjestelmästä. Aukko järjestelmässä mahdollisti äänten manipuloimisen jälkikäteen.
Hurstin yhdessä muiden niin sanottujen "valkohattu" eli eettisten hakkereiden kanssa tekemät tietoturvapaljastukset ovat johtaneen järjestelmien kehittämiseen turvallisemmiksi.
HS:n haastattelussa viime kesältä Hursti kuitenkin totesi, ettei edelleenkään suosittelisi esimerkiksi Virolle sähköiseen äänestykseen siirtymistä, mitä Viro on jo jonkin aikaa valmistellut.
Suomi?
QuoteHursti itse ei käytä esimerkiksi verkkopankkipalveluja lainkaan. Hän pitää varsinkin langattomia yhteyksiä todella haavoittuvina, eivätkä pankkien suojatut yhteydetkään ole hänestä turvallisia. Itse hän hoitaa pankkiasiansa puhelimessa tai käymällä pankissa paikan päällä.
- Internetin tietoturva ja nykyiset turvalliseksi luokitellut sivut ovat jotakin, johon kenenkään ei tulisi enää luottaa, Hursti totesi viime vuonna puhuessaan Slush-tapahtumassa.
Samaa mieltä joskaan itselläni ei ole yhtä vakuuttavaa tietoturvahistoriikkia näkemysteni vakuudeksi. En luota pätkääkään netin tietoturvaan, ja koska netissä on jo kaikki tietomme, on yhdentekevää kirjoitteleeko Hommalle vaiko ei; siinä sekin avautuminen menee muiden ohessa.
Meistä jokaisesta tiedetään jo muutenkin "kaikki", jopa mitä kaupasta ostamme ja mitä netistä katsomme.
QuoteNykyään Hursti asuu Atlantassa, Yhdysvalloissa ja työskentelee perustamassaan SecurityLocked-yhtiössä. Hursti kertoi viime joulukuussa Kauppalehdelle yhtiön kehittäneen salausjärjestelmän, jota edes Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA ei pysty murtamaan.
Harri Hurstin setä oli köyhien auttajana tunnettu Veikko Hursti. Harri ja isänsä työn jatkaja Heikki Hursti ovat siis serkuksia.
Dok: Harri Hursti hakkerien jäljillä, Fem klo 20.00 !!!
Aihe on niin tärkeä ja jokaiseen elämämme sopukkaan tunkeutuva, että ansaitsee oman ketjun.
Pankkiasiamme, verotus ja terveystietomme ovat jo netissä, ja jatkossa on pyrkimys siirtää nettiin ainakin äänestäminen ja ylioppilaskirjoitukset.
Tietoturvauskovaisuuden hulluudella ei ole varsinkaan Suomessa rajaa eikä määrää!
QuoteHursti kertoi viime joulukuussa Kauppalehdelle yhtiön kehittäneen salausjärjestelmän, jota edes Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA ei pysty murtamaan.
Tuossa tulikin kaikki tarpeellinen. :roll:
Sillä aikaa Suomessa:
Ennakkoilmoitus:Oikeusrekisterikeskus : Prior information notice - request for information: Internet voting
http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2014-004768/
internet-äänestyksen kilpailutus näyttäisi olevan projektina esiselvityksessä.
Quotejos saisin mukaani perheeni ja kokoelmani, voisin hetkeäkään empimättä palata rautiaisen ja basicin aikaan.
hommailuakaan ei silloin tarvittaisi.
BASIC-aikakausi on aika hyvä ilmaus :)
Quote from: kohmelo on 21.11.2014, 10:20:56
Sillä aikaa Suomessa:
Ennakkoilmoitus:Oikeusrekisterikeskus : Prior information notice - request for information: Internet voting
http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2014-004768/
internet-äänestyksen kilpailutus näyttäisi olevan projektina esiselvityksessä.
Tämähän näyttää hyvältä, projektin tietenkin saa se joka tekee sen halvimmalla !!1!
Ei hoida pankkiasioita tietokoneverkossa mutta hoitaa ne puhelinverkossa. Jos siitä tulee onnelliseksi niin mikäs siinä sitten...
Ei pidä liioitella tietoturvapelon kanssa. Sama ongelma on ollut yhtä lailla ennenkin kuin nykyisin. Ennen tiedettiin paljon vähemmän ja se loi suuremman ongelman kuin tieto itsessään. Turvallisuuskin on nykyisin aivan toista luokkaa kuin aikaisemmin.
Tietoturva-asiat ovat monimutkaisia ja vaikeita. Salausten purkaminen on mahdollista osaavilta tahoilta, mutta kuinka monella se osaaminen on käsissään, niin on sitten toinen juttu. Missä määrin pitää myös pelätä sitä, jos tietoa on ns. "kolmannella osapuolella" eli ostoksesi tiedetään tarkkaan jne.? Samanlaisia asiakkaita on miljoonia...
Tekniikan kehitystä voi verrata siihen, jos vaikka vertaa hevosesta junaan tai autoon siirtymistä tai miekoista aseisiin. Varmasti molempia "uusia asioita" vastustettiin aivan samoista syistä eli niitä pidettiin vaarallisina ja ei oltu varmoja toimivuudesta yms., mutta lopulta noista tuli arkipäivää.
Tietoa vaarallisempaa onkin tiedottomuus. Tiedollinen tila on aina parempi vaihtoehto. Aikaisemmin elettiin enemmän pimennossa kuin nykyisin.
Quote from: ämpee on 21.11.2014, 11:00:07
Tämähän näyttää hyvältä, projektin tietenkin saa se joka tekee sen halvimmalla !!1!
OT
"Tämäkin lentokone on rakennettu osista, joiden toimittaja on tehnyt halvimman tarjouksen."
Quote from: Alkuasukas on 21.11.2014, 11:22:45
Ei hoida pankkiasioita tietokoneverkossa mutta hoitaa ne puhelinverkossa. Jos siitä tulee onnelliseksi niin mikäs siinä sitten...
Kummastelin ihan samaa. Jos se käyttää kontinkieltä asioidessaan.
Quote from: pjentti on 21.11.2014, 11:34:19

Amerikassahan vieläkin käytetään shekkejä. Asiat hoidetaankin vanhoillisesti ja media tuputtaa salaliittoteorioita ties mistä asioista tahansa. Sen takia onkin olemassa nämä "tuomiopäivän odottajat", jotka varustautuvat isoilla tavaravarastoilla ydinsodan yms. varalle.
Yhtään väheksymättä tämän tietoturvaosaajan omaa osaamista, niin taitaa liittyä ed. mainittu ongelma kyseiseen henkilöönkin. Tuollaisia puheita saatetaan käyttää myös mainossloganeina, että miksi olisi hyvä ostaa kyseisen yrityksen tietoturvapalveluita.
Quote from: pjentti on 21.11.2014, 11:34:19
Jos se käyttää kontinkieltä asioidessaan.
Empä ollut kuullutkaan tuosta kontinkielestä.
Konä mintti kosaan ontti kohua puntti koomea suntti. Melkein kuin viroa. Yhtä vahvasti salattua tekstiä.
Nyt vaan sattuu olemaan niin, että jokainen meistä joutuu luottamaan kanssaihmisiin ja yhteisöihin, kuka enemmän, kuka vähemmän.
Jos noin skeptiselle linjalle päätyy että ei voi pankkiasioitaan verkossa hoitaa, niin kyllä silloin ollaan jo vainoharhaisuuden kynnyksellä, ehkä jopa ylikin. Mahtaako reppana uskaltaa lentokoneeseen nousta , tai bussilla matkustaa. Niissä kun joutuu aivan helkutisti luottamaan aivan ventovieraisiin ihmisiin. Ja jo ihan kadulla kävellessään voi joutua vastaantulijan huijaamaksi.
Mörköjä voi tietysti kehitellä, muuta ei niitä pitäisi päästää hallitsemaan jokapäiväistä elämää.
btw. Olen ostanut ebay:n kautta 70 tuotetta, yhtään huijausta ei ole ollut, yhtään reklamaatiotakaan ei ole tarvinnut tehdä.
Maailmassa ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on rehellisiä. NSA saa aivan rauhassa tutkia minun ebay-ostot sun muut.
Quote from: Alkuasukas on 21.11.2014, 11:22:45
Ei hoida pankkiasioita tietokoneverkossa mutta hoitaa ne puhelinverkossa. Jos siitä tulee onnelliseksi niin mikäs siinä sitten...
iphonella vielä koska sille ei ole viruksia?. :D
Quote from: Kni on 21.11.2014, 11:31:09
Quote from: ämpee on 21.11.2014, 11:00:07
Tämähän näyttää hyvältä, projektin tietenkin saa se joka tekee sen halvimmalla !!1!
OT
"Tämäkin lentokone on rakennettu osista, joiden toimittaja on tehnyt halvimman tarjouksen."
http://en.wikipedia.org/wiki/Alan_Shepard
"According to Gene Kranz in his book, Failure Is Not an Option, "When reporters asked Shepard what he thought about as he sat atop the Redstone rocket, waiting for liftoff, he had replied, 'The fact that every part of this ship was built by the lowest bidder""
Hakkerointi on vähän sama asia kuin varkaus. Joku, joka tuntee tietotekniikkaa tarpeeksi paljon, ja jolla on mielenkiintoa voi varmasti löytää kaikenlaisia aukkoja päästäkseen sisälle eri järjestelmiin, mutta kovin moni ei tuollaisia aukkoja etsinnästä huolimatta löydä ja vielä vähempi on niiden joukko, jotka käytännössä niitä aukkoja voivat hyödyntää.
Ammattivaras, siis jos kykyä ja halua löytyy, niin suunnittelee myös huolella keikkansa. Otetaan selvää hälyttimet, miten ne voidaan ohittaa tai harhauttaa, miten tavara tai raha saadaan ulos ja miten hoidetaan pakoreitti, ettei jäädä kiinni. Tässäkin haetaan reitti sisään ja ulos ja vaikka yrityksissä ja liikkeissä on monenlaisia varkaudenessto- ja hidastelaitteita ammattilaiselle nämä ovat vain haaste löytää ohitusreitti. Monikaan ei haluastaan huolimatta osaa ajatella siten, että osaa löytää reitit varkauskohteisiin ja vielä vähempi on niiden joukko, jotka osaavat toteuttaa käytännössä tuollaiset reitit.
Ei ihme ettei käytä verkkopankkia. Multa vietiin OP-tililtä n. 450€ kahdessa osassa. Kyseessä ei ollut mikään korttikopiointi, vaan laajamittainen tietomurto Osuuspankin järjestelmään. Sain tiedon tästä vähän kieronperän kautta, mutta julkisuuteen tieto ei tullut.
OP palautti rahat tilille takaisin(ja kärsi itse tappiot nahoissaan, negatiivisen julkisuuden pelossa).
En olisi tätäkään koskaan huomannut ilman ultratarkkaa kirjanpitäjääni, hän on kai tienannut jo enemmän kuin on maksanut firmalle yritys- ja henkilöverotuksessa! :-*
Ne rahathan ovat jo verkkopankissa, käyttää asiakas sitä ominaisuutta tai ei. Ja tuskin tietoturvanörtti windowsilla surffailee, eiköhän siellä ole itse koodattu linux käytössä.
Quote from: Alkuasukas on 21.11.2014, 13:16:39
Ne rahathan ovat jo verkkopankissa, käyttää asiakas sitä ominaisuutta tai ei. Ja tuskin tietoturvanörtti windowsilla surffailee, eiköhän siellä ole itse koodattu linux käytössä.
;D
Quote from: nollatoleranssi on 21.11.2014, 11:24:02
Ei pidä liioitella tietoturvapelon kanssa.
Meinaat että meillä on tässä käsissämme uusi fobia ja Hursti on sen keulakuva?
Quote from: nollatoleranssi on 21.11.2014, 11:24:02Sama ongelma on ollut yhtä lailla ennenkin kuin nykyisin. Ennen tiedettiin paljon vähemmän ja se loi suuremman ongelman kuin tieto itsessään. Turvallisuuskin on nykyisin aivan toista luokkaa kuin aikaisemmin.
Vautsi, kyllä nykyaika onkin hienoa :)
Quote from: nollatoleranssi on 21.11.2014, 11:24:02Tietoturva-asiat ovat monimutkaisia ja vaikeita. Salausten purkaminen on mahdollista osaavilta tahoilta, mutta kuinka monella se osaaminen on käsissään, niin on sitten toinen juttu. Missä määrin pitää myös pelätä sitä, jos tietoa on ns. "kolmannella osapuolella" eli ostoksesi tiedetään tarkkaan jne.? Samanlaisia asiakkaita on miljoonia...
Eiköhän sitten avauduta nimellisiksi kaikki, samanlaisia mielipiteitäkin lienee miljoonilla.
Quote from: nollatoleranssi on 21.11.2014, 11:24:02Tekniikan kehitystä voi verrata siihen, jos vaikka vertaa hevosesta junaan tai autoon siirtymistä tai miekoista aseisiin. Varmasti molempia "uusia asioita" vastustettiin aivan samoista syistä eli niitä pidettiin vaarallisina ja ei oltu varmoja toimivuudesta yms., mutta lopulta noista tuli arkipäivää.
Varmasti vastustettiin? Ei varmasti vastustettu.
Juttelin mummoni vanhimman siskon kanssa lapsena, tai kuuntelin oikeastaan kun hän kertoi juttuja siitä kuinka kylälle tuli ensimmäinen auto. Ei kertonut mitään vastustuksesta, kertoi vain kuinka kylän lapset olivat pensaassa piilossa kurkkimassa kun auto ajettiin ison rikkaan talon pihaan. Mummon sisko kuoli vähän ennen 100v päiväänsä, oli syntynyt 1800-luvulla.
Quote from: nollatoleranssi on 21.11.2014, 11:24:02Tietoa vaarallisempaa onkin tiedottomuus. Tiedollinen tila on aina parempi vaihtoehto. Aikaisemmin elettiin enemmän pimennossa kuin nykyisin.
Mitä me nykyään muka tiedämme? Eilen oli hyvä dokumentti alumiinista, sekin sisälsi paljon tietoa mitä harva tietää. Ja vielä harvempi tahtoo tietää.
Mitä enemmän "tiedämme" sitä monipuolisemmaksi käy tietämättömyytemme. Esimerkkinä vaikka kemikaalit, joita aiemmin ei ollut päivittäisessä käytössämme tai ei ollut olemassa ollenkaan. Ei ollut tietoa eikä ollut ko. kemikaaleihin liittyvää tietämättömyyttäkään.
Nykyään tilanne on muuttunut siten, että tietoa ei edelleenkään ole juuri nimeksikään mutta tietämättömyys aiheeseen liittyen on kasvanut huomattavasti. Nyt kun on jotain mistä olla tietämättä.
Tätä on ihmiskunnan kehitys hyvin pitkälti, juuri tietämättömyyden lisääntymistä, vaikka moni kuvittelee tiedon lisääntyvän.
Quote from: Emo on 21.11.2014, 16:26:43
Meinaat että meillä on tässä käsissämme uusi fobia ja Hursti on sen keulakuva?
En kutsuisi tuota fobiaksi, mutta pelkoa ei pidä liioitella. Tietoturva-asiat ovat hyvä ottaa vakavasti nyt ja jatkossakin, mutta helposti tuossakin aletaan näkemään mörköjä kaikkialla missä halutaan nähdä.
Tällä hetkellä langaton tekniikka on saamassa valtavasti jalansijaa ja on hyvä ymmärtää sen riskit, kuten viime aikoina paljastunut iso juttu lukuisista kotien ja firmojen valvontakameroista, joihin oli tunkeuduttu pelkästään oletussalasanan avulla. Niitä kameroita pystyi sitten kuka tahansa katsomaan netissä olevalta sivulta.
Mutta jos aletaan pelkäämään vaikkapa kaikkia etukortteja, pankkipalveluita, virasto-asioimista, nettipalveluita, nettimaksamista yms. vain "valvonnan" tai "tietoturvapelon" takia, niin kummastakaan ei pääse koskaan eroon. Nykyisinkin länsimainen yhteiskunta perustuu omanlaisensa valvontakoneiston olemassa oloon vero, henkilötunnus, sosiaali yms. järjestelmineen ja enemmän ne ovat vain ihmisten eduksi kuin haitaksi.
Mitä tulee myös toisten ihmisten luottamukseen, niin jokainen joutuu suunnilleen joka päivä luottamaan toisiin ihmisiin yleensä henkensäkin edestä niin liikenteessä kuin erilaisissa palveluissa jne. Tietoturva-laitteiden riskit tuskin ovat noita muita riskejä pahempia. Saati sitten, että tuskin monikaan haluaisi hoitaa asioitaan samalla lailla kuin entisaikaan eli "todella hitaasti".
Quote from: Emo on 21.11.2014, 16:26:43
Varmasti vastustettiin? Ei varmasti vastustettu.
Juttelin mummoni vanhimman siskon kanssa lapsena, tai kuuntelin oikeastaan kun hän kertoi juttuja siitä kuinka kylälle tuli ensimmäinen auto. Ei kertonut mitään vastustuksesta, kertoi vain kuinka kylän lapset olivat pensaassa piilossa kurkkimassa kun auto ajettiin ison rikkaan talon pihaan. Mummon sisko kuoli vähän ennen 100v päiväänsä, oli syntynyt 1800-luvulla.
Aina löytyi vastarannan kiiskejä, jotka pitivät edistystä pahuutena. Yhdysvalloissa Amishit ovatkin jääneet viime vuosisadalle, kun ovat olleet nihkeitä siirtymään uuteen teknologiaan.
Tuolloin auto saattoi tosin olla jo saavuttanut sellaisen jalansijan, ettei sitä enää samalla tavalla vastustettu. Mutta luotettiinko autoon tai uuteen tekniikkaan? Tuskin.
Quote from: Emo on 21.11.2014, 16:26:43
Mitä me nykyään muka tiedämme? Eilen oli hyvä dokumentti alumiinista, sekin sisälsi paljon tietoa mitä harva tietää. Ja vielä harvempi tahtoo tietää.
Mitä enemmän "tiedämme" sitä monipuolisemmaksi käy tietämättömyytemme. Esimerkkinä vaikka kemikaalit, joita aiemmin ei ollut päivittäisessä käytössämme tai ei ollut olemassa ollenkaan. Ei ollut tietoa eikä ollut ko. kemikaaleihin liittyvää tietämättömyyttäkään.
Nykyään tilanne on muuttunut siten, että tietoa ei edelleenkään ole juuri nimeksikään mutta tietämättömyys aiheeseen liittyen on kasvanut huomattavasti. Nyt kun on jotain mistä olla tietämättä.
Tätä on ihmiskunnan kehitys hyvin pitkälti, juuri tietämättömyyden lisääntymistä, vaikka moni kuvittelee tiedon lisääntyvän.
Näkisin asiat toisin. Nykyisin asioista tiedetään paljon enemmän kuin aikaisemmin ja turvallisuusasiat huomioidaan paremmin sekä ongelmista varoitetaan laajemmin ja helpommin. Tiedon karttuessa on huomattu, että on monia sellaisiakin uusia asioita mitä ei aikaisemmin tiedetty, mutta nyt ne pystytään sentään huomaamaan ja niitä tutkitaan edelleen.
Jos miettii erilaisia turvallisuusuosituksia yms. nykyisin, niin ne ovat niin pieniä, että vaikka ylittäisi moninkertaisesti väärät annosmäärät, niin hyvin harvoin tapahtuisi mitään vakavaa ihmiselle.
Ei aikaisemmin tuollaisista turvallisuusuosituksista edes tiedetty. Hyvä jos osattiin niitä kuvitella olevan olemassakaan. Ainoastaan joissakin pahemmissa myrkyissä, jos niissäkään. Röntgenkin oli yhteen aikaan muodissa. Ei tiedetty erilaisista vaarallisista säteilyistä.
Tuo röntgenin kehitys ja sen muotiin tuleminen osaksi ihmisten arkea toki osoittavat omalla karulla tavallaan uuden tekniikan vaarat, mutta väittäisin nykyisin huomioitavan turvallisuustekijät paremmin kuin vuosikymmeniä aikaisemmin.
Quote from: nollatoleranssi on 21.11.2014, 11:24:02
Tekniikan kehitystä voi verrata siihen, jos vaikka vertaa hevosesta junaan tai autoon siirtymistä tai miekoista aseisiin. Varmasti molempia "uusia asioita" vastustettiin aivan samoista syistä eli niitä pidettiin vaarallisina ja ei oltu varmoja toimivuudesta yms., mutta lopulta noista tuli arkipäivää.
Tietoa vaarallisempaa onkin tiedottomuus. Tiedollinen tila on aina parempi vaihtoehto. Aikaisemmin elettiin enemmän pimennossa kuin nykyisin.
Tekniikan kehityksen varjopuoli on tuhovaikutuksen moninkertaistuminen, joko tahallisesti tai tahattomasti. Ennen tietoverkkoja ei ohjelma- tai laitevika kaatanut kokonaisia järjestelmiä, kun kaikki perustui paikallisesti hoidettuihin toimiin pankeissa ja myyntijärjestelmissä. Aseiden tuhovaikutus moninkertaistui aseteknologian kehittymisen myötä jne.
Tekniikkaa voi käyttää hyvää tai pahaan. Homma on yksi hyvistä ;)
https://www.youtube.com/watch?v=g_IaVepNDT4
Kun nämä otetaan käyttöön, saadaan tietoturva-aukot revittyä tehokkaammin kuin koskaan ennen. Myöhemmin toki näillä saadaan tehokkaammat tietoturvatkin, kenties jopa purkamattomat (tuskin, mutta teoria on olemassa).
Minä olen niin kova guru että en käytä edes vessapaperia.
Tästä ketjusta on hyvä nyt tehdä samanlainen paniikkiketju kuin Ebola leviää -ketjusta. Ne ketkä eivät tiedä tietoturvasta muuta kuin lukemansa alkavat panikoimaan. No, ei oikeesti ala.
Hursti sekä tietää, että jakaa paniikkia ympäristöön. Sitä jakamista on tähän mennessä harjoittaneet ainakin Mikko Hyppönen ja Petteri Järvinen kummankaan onnistumatta mihinkään suuntaan. Ei paniikkia eikä sen kummempaa huolestumistakaan.
Yhtäkaikki - se juna meni jo. Huomasiko kukaan kuinka se meni? Istut koneelle ja kirjautumiset tuhansille sivustoille alkavat. Se ei siis ala tarkistamalla tietoturvaohjelmiston ja selaimen päivityksiä ja ajantasaisuutta vaan siitä suoraan seikkailemaan inetissä, missä pahat pojat tekevät tiliä. Kaikkialle pitää kirjautua nykyään jo FB -tiliä käyttäen, mikä on tietenkin omalla nimellä. Välilehdillä, joita on kymmeniä, kirjaudutaan tietenkin muihin palveluihin. Selaimen historiatietoja ei koskaan pyyhitä. Selain sitäpaitsi muistaa kaikki salasanat ja tunnukset. Eikä tässä vielä kaikki. Mukana on tabletti ja älytön puhelin, mitkä kirjautuvat mihin tahansa avoimeen langattomaan verkkoon. Nerokasta typerää.
Tässä oli juuri tänään uutinen kun asekeräilijältä olivat aseet haihtuneet kotoa. Tekijä tai tekijät olivat suoraan tienneet mistä ne hakea ja milloin hakea. En hämmästelisi ollenkaan jos tuo keräilijä oli jakanut tietonsa FB:ssa oikein kuvien kera.
Quote from: Ari-Lee on 21.11.2014, 22:31:24
Tässä oli juuri tänään uutinen kun asekeräilijältä olivat aseet haihtuneet kotoa. Tekijä tai tekijät olivat suoraan tienneet mistä ne hakea ja milloin hakea. En hämmästelisi ollenkaan jos tuo keräilijä oli jakanut tietonsa FB:ssa oikein kuvien kera.
Tässä oli juuri tänään uutinen kun asekeräilijältä olivat aseet haihtuneet kotoa. Tekijä tai tekijät olivat suoraan tienneet mistä ne hakea ja milloin hakea. En hämmästelisi ollenkaan jos tuo keräilijä oli jakanut tietonsa esson baarissa ja satunnaisten kävijöiden kanssa.
Paras salaus on välittää viesti ihmisoikeuskielellä.
alkuperäinen :
Viisi tummaihoista pahoinpiteli miehen Kalliossa.
koodattuna ihmisoikeuskielelle :
löyhä kaveriporukka nujakoi ja osa sai siipeensä
^^Tottakait. Ei nuo ole muuten selitettävissä. Itse vuotavat tietojansa. Inetti on vain siitä nerokas keksintö ettei rikollisen neron tarvitse omaa naamaansa näyttää. Ja hyväuskoiset hölmöt ovat luokkaa "Sunny Car Center on loistava keksintö ja hyvin rahoitettu". Ja vastaantulijalle luovutetaan verkkopankkitunnukset kun niitä vain kysellään.
Ja sekin on kyllä neronleimaus, että myy tärkeitä bisneksiä hoitaneen (äly)luurin/läppärin/tabletin, tai toimittaa sen kierrätyskeskukseen.
Ongelma on typeryys. Piste. Ihmiset tulee vaan tyhmemmiksi eivätkä ajattele mitään.
Minä olen hoitanut pankkitietoturvallisuuden siten että minulla ei ole rahaa pankissa eikä monessa muussakaan paikassa.
Quote from: Peltipaita on 22.11.2014, 13:08:08
Minä olen hoitanut pankkitietoturvallisuuden siten että minulla ei ole rahaa pankissa eikä monessa muussakaan paikassa.
Jykää voi kiittää, kansalaisen ei tarvii ryöstettäväksi joutumista pelätä..