QuotePoliisi: Kovat tuomiot vähentäneet ulkomaalaisten tekemiä asuntomurtoja
Kovat vankeusrangaistukset ovat vähentäneet ulkomaalaisten tekemiä asuntomurtoja Turun seudulla. Kuusi liettualaista istuu parhaillaan peräti seitsemän vuoden rangaistusta Suomessa tehdyistä asuntomurroista, joista yli 20 tehtiin Turun ympäristössä. Tuomio annettiin vuonna 2012. Viime vuonna toinen murtoporukka tuomittiin vankeuteen 3–6 vuodeksi. Tekijät olivat liettualaisia.
Tuomioiden jälkeen ulkomaalaisten tekemät asuntomurrot ovat Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Pekka Uotilan mukaan vähentyneet . Uotilan mukaan poliisi on tiedottanut tuomioista myös liettualaisia tiedotusvälineitä. Uotila arvioi, että se on todennäköisesti hillinnyt Suomeen suunniteltuja murtoretkiä.
...
Aamuset (http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/uutiset/poliisi-kovat-tuomiot-vahentaneet-ulkomaalaisten-tekemia-asuntomurtoja)
Suomessa, pelkästään virolaisten vankien istuttaminen tuomioitaan kärsien, maksaa n 50 miljoonaa euroa joka vuosi. Siis pelkästään virolaisten.
Sensijaan että oikeusministeri Henriksson pohtisi kuinka nämä demlan kultamunat voitaisiin istuttaa kotimaansa kivipuutarhaan, pahantahtoinen ja suomalaisia vihaava oikeusministeri luonnollisesti vastustaa koko ajatusta. Sehän voisi tuottaa oikeusministeriöön säästöjä.
Muistakaa aina että poliisin höpinä kovista tuomioista on pääosin roskaa. Ainoa joka tässä saa kovan tuomion on suomalainen veronmaksaja.
Liettualainen kiinteistöyrittäjä saa suomalaisessa vankilassa parempaa ja enemmän ruokaa kuin suomalainen koululainen tai eläkeläinen. Hänen vankipäivä maksaa n 200 euroa päivä. Vuodessa suomalaista veronmaksajaa rangaistaan 365 * 200 = 73 000 euroa. Kolmessa vuodessa hän maksaa 210 000 euroa! Hän saa vielä hammashoidon ja lääkärin ja valittaa demlaan kuuluvalle oikeusasiamiehelle kun vankilassa on vesivessan sijaan palju. Eikö ole ikävää. Kotiin päästyään liettualaiset voivat kertoa vankilan olleen paremman paikan kuin mikään muu ja ainoastaan vankien seura teki paikasta ikävän.
QuoteKuusi liettualaista istuu parhaillaan peräti seitsemän vuoden rangaistusta Suomessa tehdyistä asuntomurroista, joista yli 20 tehtiin Turun ympäristössä.
Istuuko oikeasti "peräti 7 vuotta" vai jopa 2,5 vuotta.
Quote from: SimoMäkelä on 05.11.2014, 22:00:11
QuoteKuusi liettualaista istuu parhaillaan peräti seitsemän vuoden rangaistusta Suomessa tehdyistä asuntomurroista, joista yli 20 tehtiin Turun ympäristössä.
Istuuko oikeasti "peräti 7 vuotta" vai jopa 2,5 vuotta.
Niin ja onko tuo seitsemän vuotta per lärvi vai yhteensä? Varmaan yhteensä, koska eihän Suomessa saa seitsemän vuoden kakkua melkein mistään.
Tuomiot eivät ole pitkiä. Tietysti sen aikaa on hiljaista murtojen alalla, kun aktiivitekijät ovat vankilassa. Sama oli siihenkin aikaan nähtävissä, kun muutama kantismurtovaras vietti kuntoutusjaksoa.
Quote from: M on 05.11.2014, 22:15:32
Tuomiot eivät ole pitkiä. Tietysti sen aikaa on hiljaista murtojen alalla, kun aktiivitekijät ovat vankilassa. Sama oli siihenkin aikaan nähtävissä, kun muutama kantismurtovaras vietti kuntoutusjaksoa.
Kylmät kelit ja rospuutto iskee. Aika siirtyä etelämmäs, kotikonnuille, nauttimaan suomalaisten työn hedelmistä.
Ottamatta kanta siihen, ovatko tuomiot todellisuudessa kovia, on mielenkiintoista, miten tämä kommentti eroaa niin täysin erityisesti vihreiden kannattamasta ajatuksesta, ettei rangaistuksilla voi vähentää rikoksia.
Quote from: MW on 05.11.2014, 22:22:39
Kylmät kelit ja rospuutto iskee. Aika siirtyä ...
... Kylmäkosken vankilaan.
http://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/toimipaikatjayhteystiedot/vankilat/kylmakoskenvankila.html
Tuolta ei ole kukaan karannut 23-vuotisen toiminnan aikana, ei edes se kainalotuulettaja 8)
Tuolla on yhtä paljon virikkeitä tarjolla muurien sisäpuolella kuin Tampereella.
Vankiloissa on vain se, että niistä ei kannata paeta. Voi vain luvattomasti jäädä palaamatta lomilta, mikä ei tietenkään aiheuta toimenpiteitä.
Tietystysti jonkun kanaali-koskisen paosta ehkä voitaisiin ehkä tiedottaa, että jos näette kyllä-vaaleaihoisen massamurhaajan, niin jotain. Tai ehkä ei sittenkään.
QuoteOmaisuusrikoksia tehtailevat ulkomaalaiset erottuvat kansallisuuksittain. Romanialaisten tyypillisin rikos on lompakko- tai taskuvarkaus, virolaiset ovat erikoistuneet työkone- ja perämoottorivarkauksiin, liettualaisten tyypillisimpiä rikoksia ovat asuntomurrot.
Sukulaismieheltä lähtikin työkoneita virolaisten matkaan. Olivat ns. virolaisia työmiehiä.
Jännä työnjako. Ja raiskaajat tulevat EU:n ulkopuolelta. Suomalaisille jää vain rasistiset rikokset, nuivat nettikommentit ja muut vihapuheet. Pahimmat kaikista.
Kovat? Mitkä kovat tuomiot Suomessa? Useita vuosia murroista? Valehtelua ja paskapuhetta. Koko uutinen on joltain Elkan -planeetalta. Sallikaa minun nauraa!
Quote from: Mursu on 05.11.2014, 22:40:18
Ottamatta kanta siihen, ovatko tuomiot todellisuudessa kovia, on mielenkiintoista, miten tämä kommentti eroaa niin täysin erityisesti vihreiden kannattamasta ajatuksesta, ettei rangaistuksilla voi vähentää rikoksia.
Näinhän se vihreä ajattelu menee. Muutosta ajatteluun on turha odottaa ennen kuin riittävän moni vihreä on raiskattu, koti ryövätty tai lapsi hakattu. Ai niin, ainakaan yksi kerta lapsen osata ei riitä. On kuitenkin yksi poikkeus vihreän tärähtäneistön ajattelussa: rasismi. Silloin rangaistuksella on parantava vaikutus. Mitä kovempi tuomio - sen parempi teho.
Quote from: Emo on 05.11.2014, 22:55:04
QuoteOmaisuusrikoksia tehtailevat ulkomaalaiset erottuvat kansallisuuksittain. Romanialaisten tyypillisin rikos on lompakko- tai taskuvarkaus, virolaiset ovat erikoistuneet työkone- ja perämoottorivarkauksiin, liettualaisten tyypillisimpiä rikoksia ovat asuntomurrot.
Sukulaismieheltä lähtikin työkoneita virolaisten matkaan. Olivat ns. virolaisia työmiehiä.
Jännä työnjako. Ja raiskaajat tulevat EU:n ulkopuolelta. Suomalaisille jää vain rasistiset rikokset, nuivat nettikommentit ja muut vihapuheet. Pahimmat kaikista.
Oliko ns.virolaisilla työmiehillä ns. perinteiset virolaisnimet, kuten esmes Slava, Mitja..?
Seittemän asuntomurroista...on täytynyt kyllä yleisavaimen lipsahtaa lukosta asunnonomistajan päähän, tjms. Varmaan joku yhteenlaskettu sakkomuuntotuom..
No, pojat kertoo viikon päästä kirjeessä ja kuukauden päästä kotona, kyllä ne nyt pöljästyy..
PS. Kellä sitä oli aik..rahaa tilata pöytäkirjat? Eihän tuo mikään näkymätön yapaus ole, luotan rikoskomisarion sanaan, tuomion se voi luulla, koska onhan se kiva tehdä työtä, jolla on tarkoitus.. Siis ei luulla, vaan kuulla, ja sitten lähti hän, ja loppulitania olikin 45h yhdyskuntapalvelua..kiinteistöhuollossa.
Quote from: Mursu on 05.11.2014, 22:40:18
Ottamatta kanta siihen, ovatko tuomiot todellisuudessa kovia, on mielenkiintoista, miten tämä kommentti eroaa niin täysin erityisesti vihreiden kannattamasta ajatuksesta, ettei rangaistuksilla voi vähentää rikoksia.
No, vihreäthän tietysti kuppaavat vanhan äitinsä kuiviin joka tapauksessa eikä kannabis ole oikeesti huume ja mun Ford oli oikeesti vaimon käytössä.
Rangaistuksilla voi oikeasti vähentää rikollisuutta. Panet taparikollisen kymmeneksi vuodeksi istumaan, et päästä häntä lomille ja kas, rikollisuus väheni aikuisen oikeasti. Sattumanvaraisemmin tahi huonommin kova rangaistus puree niihin, jotka aloittelevat atari-uraansa sielltä rangaistusasteikon lievemmästä pääästä.