Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Ulkomaat => Topic started by: Iloveallpeople on 31.10.2014, 16:11:43

Title: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Iloveallpeople on 31.10.2014, 16:11:43
QuoteTutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan

Teollisuusmaiden kansalaiset ovat taipuvaisia yliarvioimaan esimerkiksi teiniraskauksien, muslimien, siirtolaisten ja työttömien osuuden väestöstä, käy ilmi tuoreesta, yli 11 000 ihmistä kattavasta kyselytutkimuksesta.

Brittiläisen IPSOS Mori -tutkimusyhtiön tutkijat haastattelivat elokuussa ihmisiä 14 teollisuusmaassa ja havaitsivat, että tietämättömyys väestön koostumuksesta on yleistä kaikkialla.

Keskimäärin vastaajat arvioivat oman maansa muslimien osuudeksi 16 prosenttia ja siirtolaisten osuudeksi 24 prosenttia, kun oikeat prosenttiosuudet ovat keskimäärin kolme ja 11. Pahimmin muslimien osuuden yliarvioivat ranskalaiset, siirtolaisten määrää taas liioittelivat eniten italialaiset.

Myös esimerkiksi työttömien, vanhusten ja teini-ikäisinä synnyttävien osuutta väestöstä pidetään suurempana kuin se todellisuudessa on, tutkimuksessa kerrotaan.

Tutkimukseen haastateltiin ihmisiä Australiassa, Belgiassa, Kanadassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Japanissa, Puolassa, Etelä-Koreassa, Espanjassa, Ruotsissa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Sen mukaan vähiten tietämättömyyttä on Ruotsissa, eniten Italiassa.

Maailma.net (http://maailma.net/artikkelit/tutkimus_muslimien_ja_maahanmuuttajien_maaraa_yliarvioidaan)
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Mehud on 31.10.2014, 16:20:56
Ehkä kansalaiset yliarvioivat muslimien ja maahanmuuttajien määrän toteutuneiden rikosten ja yleisen yhteiskuntahaitan perusteella. Niitä tilastoja ja haittavaikutuksia tutkiessa, saa helposti käsityksen, että heitä olisi kymmenkertainen määrä todelliseen. Haitat ja vaikutukset ovat käsittämättömän suuria ja siksi tulee virhearvioita. Tästä kyseisestä syystä muslimeita ja haittamaahanmuuttajia on syytä varoa enemmän kuin normikansalaisia.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: KTM on 31.10.2014, 16:24:05
Johtuisiko yksinkertaisesti siitä että näitä notkuu eniten ostoskeskuksissa, toreilla, rautatieasemilla etc. julkisilla paikoilla.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Miniluv on 31.10.2014, 16:38:09
Quote from: KTM on 31.10.2014, 16:24:05
Johtuisiko yksinkertaisesti siitä että näitä notkuu eniten ostoskeskuksissa, toreilla, rautatieasemilla etc. julkisilla paikoilla.

Juuri näin. Ja jos sitä samaa mamua, joka notkuu aina ostarilla, ei opi tuntemaan kasvoista, sen "laskee" kolmeksi tai neljäksi.

Quotesiirtolaisten määrää taas liioittelivat eniten italialaiset.

Tuosta tuli mieleeni, että onko Italian kohdalla käytetty lukemaa, jossa onvat laittomat maahanmuuttajat mukana?

QuoteWhat percentage of the United Kingdom population do you think are immigrants to this country (i.e. not born in the UK)?

https://www.ipsos-mori.com/Assets/Docs/Polls/ipsos-mori-rss-kings-perils-of-perception-topline.pdf

Jos näkee kadulla muslimisuurperheen, heitä kaikkia helposti ajattelee "maahanmuuttajina" tällaiseen kysymykseen vastataessa.

Ja sitten vielä yksi esimerkki: mediabuustaus tietenkin vaikuttaa. Esim. amerikkalaiset arvioivat homojen määrän kymmenen kertaa todellista suuremmaksi.

QuoteIn surveys conducted in 2002 and 2011, pollsters at Gallup found that members of the American public massively overestimated how many people are gay or lesbian. In 2002, a quarter of those surveyed guessed upwards of a quarter of Americans were gay or lesbian (or "homosexual," the third option given). By 2011, that misperception had only grown, with more than a third of those surveyed now guessing that more than 25 percent of Americans are gay or lesbian. Women and young adults were most likely to provide high estimates, approximating that 30 percent of the population is gay.

http://www.theatlantic.com/politics/archive/2012/05/americans-have-no-idea-how-few-gay-people-there-are/257753/

Kiinnittäkää huomiota tuohon, että naiset ja nuoret (vähiten mediakritiikkiä) arvioivat eniten yläkanttiin. Ei puhu mitenkään sen puolesta, että "homoja fobioiva" vhm "näkisi niitä joka paikassa".

Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Lemmy on 31.10.2014, 17:39:58
Ehkä se johtuu siitä, että muslimit ja muut maahanmuuttajat marisevat suhteettoman paljon?
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: ElKaNi on 31.10.2014, 17:50:54
Quote from: Lemmy on 31.10.2014, 17:39:58
Ehkä se johtuu siitä, että muslimit ja muut maahanmuuttajat marisevat suhteettoman paljon?

Tai ns maahanmuuttokriitikit marisevat heistä suhteettoman paljon?
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Golimar on 31.10.2014, 17:55:42
Kerrohan ElKaNi mitä hyvää muslimit, afrikkalaiset ja eritoten somalit ovat Suomessa aikaansaaneet? Minä en keksi ainuttakaan hyvää asiaa joita noista tulokkaista olisi Suomessa koitunut.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: guest3656 on 31.10.2014, 17:56:23
Quote from: Miniluv on 31.10.2014, 16:38:09
Quote from: KTM on 31.10.2014, 16:24:05
Johtuisiko yksinkertaisesti siitä että näitä notkuu eniten ostoskeskuksissa, toreilla, rautatieasemilla etc. julkisilla paikoilla.

Juuri näin. Ja jos sitä samaa mamua, joka notkuu aina ostarilla, ei opi tuntemaan kasvoista, sen "laskee" kolmeksi tai neljäksi.


Tässä yksi selitys siihen, miksi notkujien määrää "yliarvioidaan".

Quote
Helsingissä asui vuodenvaihteessa 2013/2014 vakituisesti 612 664 asukasta. Väkiluku kasvoi vuoden 2013 aikana ennätyksellisesti 8 696 hengellä.


Helsingissä vakituisesti asuvista 18 417 henkeä ei ollut kirjoilla millään asuinalueella. Heistä reilu kolmasosa oleskeli Helsingissä vailla vakituista asuntoa.


http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/14_06_25_V%C3%A4est%C3%B6%20vuodenvaihteessa%202013_2014_Tilastoja%2020_2014.pdf
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: dothefake on 31.10.2014, 17:58:08
Vaikka heitä ei olisikaan niin paljon, niin siitä huolimatta heitä on liikaa ja heistäkin suurin osa surkeita marisijoita ja vaatijoita. Mutta aloitetaan palauttaminen rikollisista, niin ei tarvitse maltillisen muslimin marista.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: JJohannes on 31.10.2014, 18:38:51
Ranskassa on viranomaisesta ja tutkimuksen tekijästä riippuen arvioitu olevan 2, 4, 4,5 tai 5-6 miljoonaa muslimia. Kun luvut heittävät näin paljon, miten tavallinen tallaajakaan voisi tietää, paljonko muslimeita tarkalleen on?
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Totti on 31.10.2014, 18:42:18
Quote from: Iloveallpeople on 31.10.2014, 16:11:43
QuoteTutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Keskimäärin vastaajat arvioivat oman maansa muslimien osuudeksi 16 prosenttia ja siirtolaisten osuudeksi 24 prosenttia, kun oikeat prosenttiosuudet ovat keskimäärin kolme ja 11. Pahimmin muslimien osuuden yliarvioivat ranskalaiset

Jaha.

Ranskassa on 65 miljoonaa asukasta. Ranskan hallituksen mukaan muslimeja on 5-6 miljoonaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Islam_in_France) eli noin 10%, ei muutamia prosentteja.

Muslimien arvioinnin ongelma on, että moskeijat eivät pidä mitään tilastoja jäsenistään kristillisen kirkon tapaan. Sen takia muslimien määrä on arvioitava vain hastattaelujen ja alkuperämaan perusteella.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Marjapussi on 31.10.2014, 18:44:02
Kyselyn ongelma lienee, että tuskin siinä kyetään huomioimaan turhapaikkaturistien ja muiden laittomien siirtolaisten määrää.  Nämä kultamunat kun tuppaavat notkua myös julkisilla paikoilla eli todellisuudessa tutkimus aliarvioi nämä määrät.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Melbac on 31.10.2014, 18:54:00
Oikeasti kukaan ei taida tietää oikeita prosentteja koska noihan on vain rekistereissä olevien määrä?.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: pingviini on 31.10.2014, 19:43:05
Quote from: Golimar on 31.10.2014, 17:55:42
Kerrohan ElKaNi mitä hyvää muslimit, afrikkalaiset ja eritoten somalit ovat Suomessa aikaansaaneet? Minä en keksi ainuttakaan hyvää asiaa joita noista tulokkaista olisi Suomessa koitunut.

Turhaan taidat vastausta odottaa. Jos ElKaNi jotain myönteistä heistä kertoisi, hän itsekin tietäisi sen olevan silkkaa valhetta.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Kivikova on 31.10.2014, 22:54:26
Jos tuo väite pitää paikkaansa, että heitä on todellisuudessa vähemmän, kuin on oletettu, niin sehän tarkoittaa sitä, että suhdeluku rikosten kohdalla vain nousee. Toisin sanoen kyseessä on väkivaltaisempi porukka, kuin olisi alkuperäisillä suhdeluvuilla olettanut. Vähemmällä mamumäärällä siis sama määrä rikoksia. Ei hyvä.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Toni R Jyväskylästä on 31.10.2014, 23:15:21
Jyväskylän keskustassa törmää väkisinkin rikkauteen päivisin, silloin kuin muut ihmiset ovat duunissa, maksamassa näiden loisintaa.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Micke90 on 31.10.2014, 23:47:25
Quote from: Maailma.net on 31.10.2014, 16:11:43
Keskimäärin vastaajat arvioivat oman maansa muslimien osuudeksi 16 prosenttia ja siirtolaisten osuudeksi 24 prosenttia, kun oikeat prosenttiosuudet ovat keskimäärin kolme ja 11. Pahimmin muslimien osuuden yliarvioivat ranskalaiset, siirtolaisten määrää taas liioittelivat eniten italialaiset.

Ranskassa on n. 10 % väestöstä muslimeita. Suomessa 10 % tarkoittaisi n. 550 000 henkeä!

Tankeroa osaavat voivat lukea lisää täältä.  (http://en.wikipedia.org/wiki/Islam_in_France)
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: svobo on 01.11.2014, 00:36:19
Kansa ennakoi. Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Leso on 01.11.2014, 06:07:55
Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan

Niin on, jos siltä näyttää, sanoi Kekkonen.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Marius on 01.11.2014, 06:18:33
Miksi kansalaisten pitää arvioida?
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Leso on 01.11.2014, 06:34:05
Quote from: Marius on 01.11.2014, 06:18:33
Miksi kansalaisten pitää arvioida?

Hyvä kysymys, kun yksiselitteinen vastaus on, että liikaa.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Golimar on 01.11.2014, 07:14:40
Quote from: Micke90 on 31.10.2014, 23:47:25
Quote from: Maailma.net on 31.10.2014, 16:11:43
Keskimäärin vastaajat arvioivat oman maansa muslimien osuudeksi 16 prosenttia ja siirtolaisten osuudeksi 24 prosenttia, kun oikeat prosenttiosuudet ovat keskimäärin kolme ja 11. Pahimmin muslimien osuuden yliarvioivat ranskalaiset, siirtolaisten määrää taas liioittelivat eniten italialaiset.

Ranskassa on n. 10 % väestöstä muslimeita. Suomessa 10 % tarkoittaisi n. 550 000 henkeä!

Tankeroa osaavat voivat lukea lisää täältä.  (http://en.wikipedia.org/wiki/Islam_in_France)

Ranskassa oleilevat musulmaanit ovat ahkeria keppostelemaan koska vangeista 60-70 % on musulmaaneja.

http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2008/04/28/AR2008042802560.html
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Micke90 on 01.11.2014, 07:30:14
Quote from: Marius on 01.11.2014, 06:18:33
Miksi kansalaisten pitää arvioida?

Koska useimmista maista puuttuu tarkka väestörekisteri.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Mehud on 01.11.2014, 10:23:28
Muslimien määrää yliarvioidaan kansan keskuudessa, mutta heidän vaarallisuutta kansalaisille ja yhteiskunnalle aliarvioidaan päättäjäjien taholla, joiden tehtävänä on arvioida kansalalaisiin ja yhteiskuntaan kohdistuvia vaaroja.

Jos tämä laajennettaisiin muihin kansanvalistus toimiin, niin viesti olisi tämä: "Virtsaa soutuveneessä humalassa seisten", "Aja humalassa, niin et säiky vastaantulijoita", "Pimeä työ on palkankorotus", "Ei raiskaamiseen kuole", "Lasta ja vaimoa voi lyödä kohtuudella ja jos ei tottele, niin potku viimeistään saa rauhan taloon", "Rakenna naapurin tontille ennen kuin naapuri kerkiää".
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: BeerBelly on 01.11.2014, 22:35:15
Italialaiset arvioivat että 48% väestöstä on 65-vuotiaita tai yli. Työikäisistä työttöminä on heidän mukaansa 49%. Heh. Tutkimus on aika hilpeää luettavaa ;D
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: MW on 01.11.2014, 23:44:27
Muslimi on potentiaalinen terroristi. Piste. Helppoa, kun sen uskaltaa sanoa. Eikä sureta yhtään, jos joku ei ole terroristi.

Niin makaa, kuin petaa.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: ElKaNi on 01.11.2014, 23:46:22
Quote from: MW on 01.11.2014, 23:44:27
Muslimi on potentiaalinen terroristi. Piste. Helppoa, kun sen uskaltaa sanoa. Eikä sureta yhtään, jos joku ei ole terroristi.

Niin makaa, kuin petaa.

Vastaavasti maahanmuuttokritiikko on potentiaalinen terroristi. Onhan pohjoismaissa eniten kuollut ihmisiä nuivaterrorismin taholta.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Emo on 01.11.2014, 23:48:47
Quote from: Golimar on 31.10.2014, 17:55:42
Kerrohan ElKaNi mitä hyvää muslimit, afrikkalaiset ja eritoten somalit ovat Suomessa aikaansaaneet? Minä en keksi ainuttakaan hyvää asiaa joita noista tulokkaista olisi Suomessa koitunut.

Voisiko niiden ansioksi, ainakin epäsuorasti, lukea Hommaforumin synnyn? Ja saihan Jussi Halla-aho ihan kivasti palkatun duunin ulkomailla, suurperheen isä nyt kuitenkin Jussi että rahaa tarvii.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Emo on 01.11.2014, 23:51:48
Quote from: ElKaNi on 01.11.2014, 23:46:22
Quote from: MW on 01.11.2014, 23:44:27
Muslimi on potentiaalinen terroristi. Piste. Helppoa, kun sen uskaltaa sanoa. Eikä sureta yhtään, jos joku ei ole terroristi.

Niin makaa, kuin petaa.

Vastaavasti maahanmuuttokritiikko on potentiaalinen terroristi. Onhan pohjoismaissa eniten kuollut ihmisiä nuivaterrorismin taholta.

Laskepa globaalisti. Bräivik on nolo oppipoika sen rinnalla kun muslimi alkaa verrytellä kauloja katkomalla ja clitoriksia leikkelemällä.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: MW on 01.11.2014, 23:59:53
Quote from: ElKaNi on 01.11.2014, 23:46:22
Quote from: MW on 01.11.2014, 23:44:27
Muslimi on potentiaalinen terroristi. Piste. Helppoa, kun sen uskaltaa sanoa. Eikä sureta yhtään, jos joku ei ole terroristi.

Niin makaa, kuin petaa.

Vastaavasti maahanmuuttokritiikko on potentiaalinen terroristi. Onhan pohjoismaissa eniten kuollut ihmisiä nuivaterrorismin taholta.

Jos puhut jostain norjalaisesta latvalahosta, unohda. Mikä vitun "maahanmuuttokriitikko"? Terve järki, sopiiko semmoinen?
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: MW on 02.11.2014, 00:09:02
Montaakohan "siirtolaista" ElKaNi majoittaa oman kattonsa alla, omalla kustannuksellaan? Arvaukseni on : tadaa, nolla.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Jääpää on 02.11.2014, 00:38:47
Quote from: MW on 02.11.2014, 00:09:02
Montaakohan "siirtolaista" ElKaNi majoittaa oman kattonsa alla, omalla kustannuksellaan? Arvaukseni on : tadaa, nolla.
Nyt aiheutit syvän hiljaisuuden...ikuisen hiljaisuuden.

(siis tuosta aiheesta,  VÄNK! tulee kyllä jostain..)
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Golimar on 02.11.2014, 00:44:21
Quote from: MW on 02.11.2014, 00:09:02
Montaakohan "siirtolaista" ElKaNi majoittaa oman kattonsa alla, omalla kustannuksellaan? Arvaukseni on : tadaa, nolla.

Arvelen että ElKaNi ei tarvitse arvailla nimimerkkien taustoja.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: ruikonperä on 02.11.2014, 01:05:38
Quote from: Golimar on 02.11.2014, 00:44:21
Quote from: MW on 02.11.2014, 00:09:02
Montaakohan "siirtolaista" ElKaNi majoittaa oman kattonsa alla, omalla kustannuksellaan? Arvaukseni on : tadaa, nolla.

Arvelen että ElKaNi ei tarvitse arvailla nimimerkkien taustoja.

ElKaNi(t) jaksaa painaa pitkää päivää sivistymättömien joukossa. Itelle tulee mieleen ainoastaan jokin tupla-uuno provo että saadaan keskustelua aikaan.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: l'uomo normale on 02.11.2014, 02:22:09
Quote from: Micke90 on 01.11.2014, 07:30:14
Quote from: Marius on 01.11.2014, 06:18:33
Miksi kansalaisten pitää arvioida?

Koska useimmista maista puuttuu tarkka väestörekisteri.

Matti Wuori kertoi kirjassaan Titanicin kansituolit tai jossain muussa vastaavassa 1990-luvun alkupuolella, miten hän oli Hollannissa samaan aikaan, kun israelilainen rahtikone törmäsi asuinalueelle. Paikallisissa televisiouutisissa kerrottiin, ettei tiedetty keitä tuhoutuneissa taloissa oli asunut ja vedottiin yleisöön teitojen saamiseksi. Matti Wuori ihmetteli paikalliselle poliisipäällikölle, eikö heillä ole väestörekisteriä, josta hankkia kyseiset tiedot. Poliisipäällikön vastaus teki Matti Wuoreen syvän vaikutuksen: Ennen sotia Hollannissa oli ollut Ruotsin mallin mukainen väestökirjanpito. Natsimiehityksen aikana natsit kaappasivat heti ensitöikseen Hollannin väestökirjanpidon, josta oli suurta apua Hollannin juutalaisväestön jäljittämisessä. Sodan jälkeen käytiin keskustelua ja todettiin, ettei sivistysvaltiossa ole tarpeen tietää ihmisten asuinpaikkoja.

Sivistysvaltiosssa ei ehkä olisikaan tarpeen ylläpitää tarkkoja rekisteritietoja ihmisten asumisesta.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: TheVanishedTerrorist on 02.11.2014, 03:23:36
Quote from: Totti on 31.10.2014, 18:42:18
Quote from: Iloveallpeople on 31.10.2014, 16:11:43
QuoteTutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Keskimäärin vastaajat arvioivat oman maansa muslimien osuudeksi 16 prosenttia ja siirtolaisten osuudeksi 24 prosenttia, kun oikeat prosenttiosuudet ovat keskimäärin kolme ja 11. Pahimmin muslimien osuuden yliarvioivat ranskalaiset

Jaha.

Ranskassa on 65 miljoonaa asukasta. Ranskan hallituksen mukaan muslimeja on 5-6 miljoonaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Islam_in_France) eli noin 10%, ei muutamia prosentteja.

Muslimien arvioinnin ongelma on, että moskeijat eivät pidä mitään tilastoja jäsenistään kristillisen kirkon tapaan. Sen takia muslimien määrä on arvioitava vain hastattaelujen ja alkuperämaan perusteella.
Ranskasta Junes Lokka on tehnyt hyvän koosteen. Ranskassa on tosin kaikki "arviot" menneet pieleen. Ranskalaisten kanssa keskustellessa asiasta oli tyly lopputulos se että ranskaa ei enään ole eikä se tilanne ole enään korjattavissa.

Vain siirtolaiselämää
http://jlokka.blogspot.fi/2014/10/vain-siirtolaiselamaa.html
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Punaniska on 02.11.2014, 07:31:37
Quote from: SerialSuicideBomber on 02.11.2014, 03:23:36

Vain siirtolaiselämää
http://jlokka.blogspot.fi/2014/10/vain-siirtolaiselamaa.html

Lokka on löytänyt tehokkaan toimintatavan, eikä näitä koostajia ei ole koskaan liikaa.

Jutussa kävi hyvin ilmi, miten ranskalaisetkin olivat peloissaan rasistin leimasta, kuten on ollut Suomessakin. Mutta Suomessa, missä maalaisjärki on edelleen jossain kunniassa, ihmiset enenevässä määrin viis veisaavat, jos joku kiljukaula osoittaa sormella ja huutaa rasistia.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Micke90 on 02.11.2014, 08:27:49
Quote from: tuo mies on 02.11.2014, 02:22:09
Sivistysvaltiosssa ei ehkä olisikaan tarpeen ylläpitää tarkkoja rekisteritietoja ihmisten asumisesta.

Ilmankos tuollaisissa "sivistysvaltioissa" ei pystytäkään kunnolla valvomaan esim. laittomasti maassa oleskelevien määrää. Toisaalta eihän Rosengårdinkaan todellista asukaslukua tiedetä, vaikka Ruotsissa onkin erittäin tarkka väestörekisteri.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Suomitalon renki on 02.11.2014, 09:19:26
16% olisi jo katastrofi. Jo nyt näillä pienillä määrillä on ongelmia, niin ei yhtään ihme kun kansalaiset arvelevat määrät suuremmiksi.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Leso on 02.11.2014, 19:43:41
Voi juma. Emo ja MW osasivat heti yhdistää ElKaNiinin viestiin Breivikin. Mä en osannut.
Kun mun mielestä se on yksittäistapaus, ja siks ei tuu mieleen melkein ollenkaan koskaan.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Igor on 02.11.2014, 20:30:41
Parempihan olisi jos ei niitä muslimeja olisi ollenkaan. Tai muita rikastuttajia.

Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: l'uomo normale on 02.11.2014, 20:41:50
Quote from: Micke90 on 02.11.2014, 08:27:49
Quote from: tuo mies on 02.11.2014, 02:22:09
Sivistysvaltiosssa ei ehkä olisikaan tarpeen ylläpitää tarkkoja rekisteritietoja ihmisten asumisesta.

Ilmankos tuollaisissa "sivistysvaltioissa" ei pystytäkään kunnolla valvomaan esim. laittomasti maassa oleskelevien määrää. Toisaalta eihän Rosengårdinkaan todellista asukaslukua tiedetä, vaikka Ruotsissa onkin erittäin tarkka väestörekisteri.

Toisaalta samoissa vanhoissa suurissa sivistysvaltioissa on usein voimassa henkilöllisyystodistuksen mukanapitovelvollisuus kodin ulkopuolella liikuttaessa. Suomessa sellaisen säätäminen on toistaiseksi katsottu Ihmisoikeusloukkaukseksi.
Title: Vs: 2014-10-31 Tutkimus: Muslimien ja maahanmuuttajien määrää yliarvioidaan
Post by: Micke90 on 02.11.2014, 22:15:36
Quote from: tuo mies on 02.11.2014, 20:41:50
Toisaalta samoissa vanhoissa suurissa sivistysvaltioissa on usein voimassa henkilöllisyystodistuksen mukanapitovelvollisuus kodin ulkopuolella liikuttaessa. Suomessa sellaisen säätäminen on toistaiseksi katsottu Ihmisoikeusloukkaukseksi.

Toisaalta kaikkien tiedot löytyvät väestörekisteristä/ulkomaalaisrekisteristä, joihin poliisilla on pääsy. Jos taas tietoja ei löydy, sitä pahempi juttu...