QuoteKuvataideviikoille kaksi kuraattoria
Mäntän kuvataideviikkojen ensi kesän näyttelyn kuraattoriksi on kutsuttu ensimmäistä kertaa taiteilijapari. Näyttelyn kuratoivat Kalle Hamm ja iranilaistaustainen Dzamil Kamanger.
Hamm ja Kamanger ovat ottaneet ensi kesän 20. Mäntän kuvataideviikkojen teemaksi ulkomaalaistaustaiset taiteilijat Suomessa.
Suomessa toimivien ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden määrää on taiteilijaparin mukaan mahdotonta arvioida, mutta se on kuitenkin merkittävä. Ongelmana on vain, että he eivät tule nähdyksi ja kuulluksi Suomessa.
Hammin mukaan vastaavaa näyttelyä ei ole Suomessa koskaan järjestetty ja he toivovatkin, että nykyisin lähes näkymättömät ulkomaalaistaustaiset taiteilijat löydettäisiin tämän avauksen kautta myös muissa instituutioissa.
Taiteilijapari luonnehtii ensi kesän näyttelyä transkulttuuriseksi, jossa korostuu liike yli rajojen ja joka ei vaadi pysyvää sitoutumista johonkin tiettyyn identiteettiin tai kategoriaan.
Lue lisää Kuvataideviikkojen kuraattoreista torstain 30. lokakuuta KMV-lehdestä.
KMV-lehti (http://www.kmvlehti.fi/Uutiset/1194936543195/artikkeli/kuvataideviikoille+kaksi+kuraattoria.html)
QuoteOngelmana on vain, että he eivät tule nähdyksi ja kuulluksi Suomessa.
Ehkäpä kaikki mitä (tietyissä piireissä) palvotut mamut tekevät, ei muutukkaan kullaksi ja mirhamiksi? Huono taide(?) ei yksinkertaisesti kiinnosta?
QuoteTaiteilijapari luonnehtii ensi kesän näyttelyä transkulttuuriseksi, jossa korostuu liike yli rajojen..
Kuinka yllättävää.
Quotelähes näkymättömät ulkomaalaistaustaiset taiteilijat löydettäisiin
Ei kiinnosta, mä haluan nähdä
täysin näkymättömän ulkomaalaistaustaisen taitelijan. Taistelijaa taas en.
"Suomessa toimivien ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden määrää on taiteilijaparin mukaan mahdotonta arvioida, mutta se on kuitenkin merkittävä."
Jos määrää on mahdoton arvioida, niin miten se voidaan todeta merkittäväksi
"Ongelmana on vain, että he eivät tule nähdyksi ja kuulluksi Suomessa."
Tämä sama ongelma on myös kaikilla suomalaisillakin taiteilijoilla, jotka ei tule kuulluksi tai nähdyksi. Itse voin vetää paperiin viivan kynällä ja kamppailla taiteeni kanssa saman ongelman parissa.
QuoteSuomessa toimivien ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden määrää on taiteilijaparin mukaan mahdotonta arvioida, mutta se on kuitenkin merkittävä. Ongelmana on vain, että he eivät tule nähdyksi ja kuulluksi Suomessa.
Mutta jos ne ovat kaavun sisällä?
Silloin heitä ei näe.
Quote from: Mehud on 30.10.2014, 21:16:42
"Suomessa toimivien ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden määrää on taiteilijaparin mukaan mahdotonta arvioida, mutta se on kuitenkin merkittävä."
Jos määrää on mahdoton arvioida, niin miten se voidaan todeta merkittäväksi
"Ongelmana on vain, että he eivät tule nähdyksi ja kuulluksi Suomessa."
Tämä sama ongelma on myös kaikilla suomalaisillakin taiteilijoilla, jotka ei tule kuulluksi tai nähdyksi. Itse voin vetää paperiin viivan kynällä ja kamppailla taiteeni kanssa saman ongelman parissa.
Näköjään vähän samanlaisen funktion omaava muuttuja kuin rassismi: sitä on mahdoton arvioida, eikä sitä kuulla ei nähdä muualla kuin median faabeleissa, mutta silti se on merkittävä ongelma. Ja lisää resursseja.
Quote from: MW on 30.10.2014, 21:55:36

Näinhän se on aina.
Maahanmuuttajalähiöissä on HBL:n kertoman mukaan tajunnanräjäyttäviä maahanmuuttajien ravintoloita, mutta rasisitinen suhtautumisemme asioihin estää huomaamasta asiaa. Varmaan niitä loistavia somaliravintoloitakin on kasapäin. (Sopisi ollakin, somaleita asuu kuitenkin Suomessa moninkertaisesti kiinalaisia enemmän, ja näen jo pelkästään työpisteeni ikkunasta kaksi kiinalaista ravintolaa.) Kun ne vain jotenkin tulisivat nähtäviksi...
Quote from: foobar on 30.10.2014, 22:26:57
***
Maahanmuuttajalähiöissä on HBL:n kertoman mukaan tajunnanräjäyttäviä maahanmuuttajien ravintoloita, mutta rasisitinen suhtautumisemme asioihin estää huomaamasta asiaa. Varmaan niitä loistavia somaliravintoloitakin on kasapäin. (Sopisi ollakin, somaleita asuu kuitenkin Suomessa moninkertaisesti kiinalaisia enemmän, ja näen jo pelkästään työpisteeni ikkunasta kaksi kiinalaista ravintolaa.) Kun ne vain jotenkin tulisivat nähtäviksi...
Voin kuvitella, että höblän huippuaistein viritetyt toimittelijat
aistivat niiden tajunnanräjäyttävien olemassaolon, vaikkeivat ole edes unissaan poikenneet GrankullEkenäsin ulkopuolella illman saattajaa. Rassistit estävät vääristämällä painovoimaa.
Ja spinning-tuntikin painaa päälle, joogan jälkeen.
Todellinen taide tunkee esille kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja ilman tukitoimia. Suurin osa "taiteesta" syntyy kuolleena ja sillä on arvo vain tekijälleen. Suomalaiset taiteilijat ovat varmasti innoissaan kun maahanmuuttajien henkitoreissaan olevaa taidetta yritetään elvyttää tekohengityksellä.
QuoteMäntän kuvataideviikoilla esiin pääsevät ulkomaalaistaustaiset taiteilijat
...
Kuraattorien mukaan Suomen taidekenttä on kansainvälistynyt merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. He haluavat avata yleisön silmät tälle monimuotoisuudelle, ja he ovat kutsuneet suomalaisen nykytaiteen katselmukseen ulkomaalaistaustaisia, Suomessa toi
mivia kansainvälisiä nykytaiteilijoita.
– Kansalliset rajat tuntuvat nykyään keinotekoisilta. Taiteessa kulttuurinen liikkuvuus on jo pitkään ollut arkipäivää, kuraattorit sanovat.
Näyttelyssä esittäytyy kaikkiaan 43 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Teokset käsittelevät muun muassa identiteettiä ja osallisuutta, historiaa ja nykyisyyttä sekä todellisuutta ja aisteja. Perinteisten tekniikoiden sijaan pääosassa ovat tilateokset, ääni- ja videoinstallaatiot sekä yhteisölliset projektit.
Yhteisötaidetta katselmuksessa edustaa muun muassa Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen projekti, jossa haastatellaan Suomessa asuvien kansallisuuksien edustajia.
...
Satakunnan Kansa (http://www.satakunnankansa.fi/Kulttuuri/1194963288641/artikkeli/mantan+kuvataideviikoilla+esiin+paasevat+ulkomaalaistaustaiset+taiteilijat.html)
Se transkulttuurinen osuus selittynee sillä, että kyseessä olevat kuraattorit ovat nimenomaan taiteilijapari.