QuoteSuomen kielen ja kulttuurin kursseille heti kättelyssä
Kuopio on viilannut maahanmuuttajien kotouttamista yhä sujuvammaksi. Viime aikoina kaupunki on tilannut kaukaisille tulijoille heti alkuun suomen kielen ja kulttuurin kursseja monikulttuurikeskus Kompassista.
– Ilman tätä oppia ei voi toimia suomalaisessa yhteiskunnassa, tietää Intiasta Delhin suurkaupungista tullut Sangita Keshari, 23.
...
Kuopion maahanmuuttopolitiikkaa Silva kehuu.
– On viisasta, että maahanmuuttajat sijoitetaan asumaan eri kaupunginosiin eikä keskitetä samalle alueelle, kuten monissa kaupungeissa. Näin kotoutuminen vauhdittuu, eikä väki jää pyörimään keskenään.
– Kannatamme myös sitä, että maahanmuuttajien lapset opetetaan kantasuomalaisten joukossa.
...
Kiflie muistuttaa, että maahanmuuttajista koituvia kustannuksia pohditaan yksioikoisesti.
– Maahanmuuttajat maksavat työllistyessään mukisematta veronsa, ja heitä tarvitaan etenkin työvoimapulasta kärsiville aloille.
Kiflie toteaa, että maahanmuuttajia tulee toisinaan myös potkia ja ennen kaikkea rohkaista ponnistelemaan.
– Usein sanon esimerkiksi pakolaiselle, että jos olet saanut tultua kymmenien tuhansien kilometrien päästä, opit myös asioimaan suomalaisten kanssa, olemaan hyödyksi työelämässä ja kasvattamaan lapsesi.
...
Loput: Savon Sanomat (http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/suomen-kielen-ja-kulttuurin-kursseille-heti-kattelyssa/1915681)
Quote
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/suomen-kielen-ja-kulttuurin-kursseille-heti-kattelyssa/1915681
Kiflie toteaa, että maahanmuuttajia tulee toisinaan myös potkia ja ennen kaikkea rohkaista ponnistelemaan.
– Usein sanon esimerkiksi pakolaiselle, että jos olet saanut tultua kymmenien tuhansien kilometrien päästä, opit myös asioimaan suomalaisten kanssa, olemaan hyödyksi työelämässä ja kasvattamaan lapsesi.
Kaukaisin piste maapallolla on linnuntietä maan pintaa pitkin matkustettaessa noin 20.000 kilometrin päässä. Suomen antipodi on eteläisellä jäämereltä. Sieltä ei tule pakolaisia eikä turisteja. Tsega Kiflie puhuu kymmenistä tuhansista monikossa. Tällä afrikkalaisella on hukassa maapallon mittasuhteet.
Asiasta toiseen. Tulijoiden tulisi hallita ainakin suomen perusteet ennen maahanpäästämistä ja heidän tulisi opiskella suomea omalla kustannuksellaan.
^Ei yllätyksiä kokoomuksen ehdokkaalta.
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/ehdokkaat/ehdokas_10_297_212.html
Vuoden kuopiolainen, Kuopion brändilähettiläs ja valkoisen ruusun ritarikunnan ansioristi. Ansiot vielä odottavat näyttöään.
http://www.kaupunkilehti.fi/web/pdf/2014_04/24KALE2503P0.pdf
Ansioristin katsotaan olevan esim hengenpelastusmitalia tai vapaudenmitalia suurempi kunnianosoitus:
http://www.ritarikunnat.fi/keskinainen_jarjestys.asp
Kunniamerkin hakeminen suomen kansalaisille
Ensisijaisena lähtökohtana on ao. henkilön henkilökohtaiset ansiot, joiden tulee olla keskitason yläpuolella, ja jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattitaidollaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Edellytyksenä on lisäksi hyvämaineisuus.