Maahanmuuttajateinin arkea 90-luvulla: "Nuorisotalolle ei oltu tervetulleita" (http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttajateinin_arkea_90-luvulla_nuorisotalolle_ei_oltu_tervetulleita/7503538)
QuoteMaahanmuuttajateinin arkea 90-luvulla: "Nuorisotalolle ei oltu tervetulleita"
17-vuotiaana Algeriasta Helsinkiin muuttaneen Mehdi Lakhalin teinivuodet täytti hengailu maahanmuuttajajengissä. Ainoa kontakti suomalaiseen aikuiseen oli poliisi tai vartija. Sitten löytyi muutakin puuhaa.
Mehdi Lakhalin ensimmäinen kokemus Suomesta oli hämmästys – täällähän on pimeää.
– Alkoi talvi. Usko pois, että mä en halunnut lähteä auringosta ja tulla pimeyteen. Se oli shokki.
Alkushokin jälkeiset ensivaikutelmat olivat kuitenkin hyvät. Pimeys oli lopulta parempi vaihtoehto kuin sisällissodan runteleman kotimaan Algerian pommit, murhat ja muut levottomuudet.
– Mä huomasin, että täällä nuorilla oli enemmän mahdollisuuksia selviytyä elämässä.
Ihmisetkin tuntuivat mukavalta.
– Alussa ei tuntunut pahalta, koska en ymmärtänyt kieltä. En tiennyt, haukkuiko ihmiset mua vai kutsuiko komeaksi mieheksi. Mutta enemmän kun oppi kieltä, alkoi myös ymmärtää rivien välistä.
Nuorisojoukossa tyhmyys tiivistyy
Mehdi löysi seurakseen nopeasti muita maahanmuuttajateinejä. Jengissä oli muun muassa kiinalaisia, algerialaisia, somaleita ja albaaneja.
– Ne hyväksyi mut sellaisena kuin olen. Pystyi puhumaan rennosti, ei ollut pelkoa, eikä ne lähteneet karkuun. He olivat samassa tilanteessa kuin minä.
Ei me suunniteltu mitään projekteja, vaan tehtiin tyhmyyksiä.
90-luvulla Rautatieasemalle kokoontui nykyistä paljon isompia nuorisojoukkoja, kun yhteyttä ei voinut pitää kännykän ja somen kautta. Joukossa tyhmyys tiivistyi. Asematunneli ja "steissi" ovat Mehdin muistoissa nuoruuden uhoa, pikkurikollisuutta, sekä kohtaamisia poliisin ja vartijoiden kanssa.
...
Mit vit? Komeaksi mieheksi? ???
*REPS* ;D ;D ;D ;D ;D
Quote from: Micke90 on 01.10.2014, 19:15:39
Mit vit? Komeaksi mieheksi? ???
*REPS* ;D ;D ;D ;D ;D
Et sitten mitään muuta kommentoitavaa löytänyt?
Quote– Jos joku selittää, että nuorisotaloihin olivat silloin kaikki tervetulleita, niin ei pidä paikkaansa. Ne nuorisotyöntekijätkin katseli meitä sellaisella tavalla, että ongelmia on tulossa. Ne ikään kuin suojeli omia nuoriaan meiltä.
Eli artikkelin otsikko liittyy siihen, että "tyhmyyksiä" tekeviä jengejä ei katseltu mielellään nuorisotalolla. Ihan hyvä.
Joopa joo. Algerialainen Mehdi Lakhal muutti Suomeen vuonna 1994, jolloin hän oli 17-vuotias. Oliko hän alaikäinen turvapaikanhakija? Vai miten hän päätyi Suomeen? Muuten Ylen juttu taitaa olla Walkersin synttärimainos.
Quote from: Miniluv on 01.10.2014, 19:37:09
Et sitten mitään muuta kommentoitavaa löytänyt?
Et itsekään näemmä keksinyt muuta kuin kommenttini arvostelemisen.
Jeppe juo pullon koskenkorvaa, lähtee sen jälkeen ajamaan autolla ja auto menee päin puuta. Jos Jeppe ei huomaa yhteyttä kosulan juomisen ja puuta päin ajamisen välillä, niin voisi sanoa, että Jeppe on vähän tyhmä.
Entäs Mehdi:
Quote
Tappeluita, juostiin tyttöjen perässä, rikottiin jotain ikkunoita. Jokainen näytti kykyjään, etsi paikkaansa.
-----
Ne nuorisotyöntekijätkin katseli meitä sellaisella tavalla, että ongelmia on tulossa.
Eipä taida Mehdi nähdä mitään yhteyttä tappelemisellaan ja ikkunoiden rikkomisellaan ja toisaalta sillä, että nuorisotyöntekijät epäilivat ongelmia olevan tulossa. Voisiko sanoa Mehdin olevan vähän tyhmä. No ei toki, koska kyseessä on selvästi rasistinen katse nuorisotyöntekijän suunnasta.
Quote from: ElKaNi on 01.10.2014, 20:01:46
Quote from: Phantasticum on 01.10.2014, 19:47:17
Joopa joo. Algerialainen Mehdi Lakhal muutti Suomeen vuonna 1994, jolloin hän oli 17-vuotias. Oliko hän alaikäinen turvapaikanhakija? Vai miten hän päätyi Suomeen? Muuten Ylen juttu taitaa olla Walkersin synttärimainos.
(naps)
Niin. Maahanmuuton jälkeen oli ilmeisesti aloitettu integroituminen riehumalla jotta saisi hyvän rasismiuhristatuksen, jolla ratsastaa.
(naps)
Mutta mikä merkitys sillä hepun maahantulopetusteella on?
QuoteEi me suunniteltu mitään projekteja, vaan tehtiin tyhmyyksiä.
Eipä tilanne ole yhtään parantunut varsinaisten
TM mamu-kakaroitten keskuudessa sitten 90-luvun. Rötöstelyjen määrä kasvaa mamu-populaation kasvamisen myötä. Kun mikään ei kiinnosta, niin aletaan perseilemään urakalla. Suomessa kaikki sama tulee toistumaan kuin muuallakin Euroopassa. Afrikka/Lähi-itä-osasto on kivenä yhteiskuntamme kengässä.
Lisää juttua Mehdi Lakhalista.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/08/mika-ei-tapa-se-vahvistaa-0
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/85802-%E2%80%9Dnuorisojengeilla-on-jo-hallussaan-aseita%E2%80%9D
Tämä ketju ei käänny maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden prosenttiosuuksista jankkaamiseen. Neljä viestiä roskakoriin.
Quote from: Kemolitor on 01.10.2014, 19:59:59
Voisiko sanoa Mehdin olevan vähän tyhmä. No ei toki, koska kyseessä on selvästi rasistinen katse nuorisotyöntekijän suunnasta.
Kun aikoinani kävin yhtä ihan pätevää koulutusta, meille yritettiin ujuttaa repertuaariin ajatusta tämä:
-Et saa sanoa kenellekään, että olet tyhmä/vastuuton/itsekeskeinen j.n.e. Pitää sanoa, että toimit/käyttäydyt kuin olisit...
Liekä se nuorisotyöntekijä käynyt samassa koulutuksessa.
Muistettiinko toiseutta sortavat väkivaltakoneistot nyt varmasti mainita tarpeeksi usein?
QuoteAinoa kontakti suomalaiseen aikuiseen oli poliisi tai vartija. Sitten löytyi muutakin puuhaa.
.............................
Asematunneli ja "steissi" ovat Mehdin muistoissa nuoruuden uhoa, pikkurikollisuutta, sekä kohtaamisia poliisin ja vartijoiden kanssa.
..............................
Mehdin ensimmäinen kontakti suomalaiseen aikuiseen – joka ei ollut vartija tai poliisi – oli Olavi Sydänmaalakka, Aseman lapset ry:n Walkers-nuorisotyöntekijä.
.............................
Ensimmäinen kontakti aikuisiin oli Walkers, poliisin ja vartijoiden jälkeen. Ei kukaan muu järkevä ihminen tullut ikinä puhumaan meille yhtään mitään. Me vähän ihmeteltiin sitä. Miksi niitä me kiinnosti?
Quote from: Arkontti on 01.10.2014, 21:32:01
Muistettiinko toiseutta sortavat väkivaltakoneistot nyt varmasti mainita tarpeeksi usein?
Siis poliisit ja vartijat? Kyllä oli Mehdi ihan vasiten kiinnostava. Vai rosvoksiko pitäisi sanoa, jos nyt rehelliseksi heittäytyy.
Se on nääs Snadi täynnä uusia ja entistä ilkeämpi mehdejä.
Tulkoon mainituksi.
Kun nyt yleistämään lähdettiin, niin osuvampi otsikko olisi varmaan ollut "Mehdillä ei ollut nuorisotalolle asiaa 90-luvulla".
Meilläpäin kaikki olivat tervetulleita, kunhan osasivat käyttäytyä. Siitä pitivät huolen sekä nuorisotalon ohjaajat, että me toiset nuoret.
Quote from: Micke90 on 01.10.2014, 19:15:39
Quote
Mehdi löysi seurakseen nopeasti muita maahanmuuttajateinejä. Jengissä oli muun muassa kiinalaisia, algerialaisia, somaleita ja albaaneja.
Haiskahtaa valheelta, sen vähän perusteella mitä kiinalaisia olen elämäni aikana tavannut. Ovat nimittäin kiinalaiset yleensä aika valikoivia seuransa suhteen ja harvakseltaan muut kuin kiinalaiset kelpaavat. Ehkäpä toi lista ilman kiinalaisia olisi näyttänäyt aika yksipuoliselta.
Quote from: Oho on 02.10.2014, 10:33:13
Quote from: Micke90 on 01.10.2014, 19:15:39
Quote
Mehdi löysi seurakseen nopeasti muita maahanmuuttajateinejä. Jengissä oli muun muassa kiinalaisia, algerialaisia, somaleita ja albaaneja.
Haiskahtaa valheelta, sen vähän perusteella mitä kiinalaisia olen elämäni aikana tavannut. Ovat nimittäin kiinalaiset yleensä aika valikoivia seuransa suhteen ja harvakseltaan muut kuin kiinalaiset kelpaavat. Ehkäpä toi lista ilman kiinalaisia olisi näyttänäyt aika yksipuoliselta.
Kyllä tuossa "rautatieaseman jengissa" oli mukana myös kiinalaisia. Jengiksi kutsuttiin yleisesti sitä joukkiota, joka kokoontui rautatieasemalla ja sen ympäristössä.
Vanha lehtijuttu vuodelta 1996:
QuoteYdinkeskustan jengit
Rautatieaseman jengi
Jäseniä yli 100
80 % erilaisia etnisiä vähemmistöjä
Varsin merkittävä osa muslimeja, joten alkoholin käyttö harvinaisempaa, kannabista liikkuu sen sijaan jonkin verran.
Klassinen kahtiajako: aseman alakerrassa pitävät majaan hopparit ja yläkerrassa painopiste enemmän punkkareissa
Tällä hetkellä toimivista ryhmistä yhtenäisin ja pahamaineisin
http://www.city.fi/ilmiot/helsingin+skidit/3279
Ei tuossa Rautatieaseman ympäristössä enää notku nuoria niin paljon kuin 90-luvulla. Nykyään nuoret notkuvat enimmäkseen Itiksessä, jossa kokoontuu kaikenkirjavaa sakkia sompuista suomalaisiin.