Nyt Tukes on jälleen tehnyt työnsä hyvin ja löytänyt kuolemanloukun meidän kaikkien kodeista. Olkaa onnellisia, että olette vielä lukemassa tätä, sillä elämänne on ollut hiuskarvan varassa. Olet ollut koko elämäsi vaarassa kuristua kuoliaaksi sälekaihtimen naruihin ja siksi Tukes vaatii käyttöohjeisiin ilmoituksen kuristumisvaarasta.
Huh, olipas lähellä! Nyt ymmärrän miksi ikkunoita lähestyessä elämä on juossut silmieni edessä filminauhan tavoin, sillä olenhan jatkuvasti katsonut kuolemaa silmästä silmään, itse sitä tajuamatta. Nyt arvostan elämää ihan eritavalla, kiitos Tukes.
"Sisäkäyttöön tarkoitetuille sälekaihtimille on julkaistu uusia turvallisuusstandardeja, kertoo turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes maanantaisessa tiedotteessa.
Huomio keskittyy etenkin roikkuviin naruihin ja lenkkeihin, joiden aiheuttama kuristumisvaara on johtanut Euroopassa ja Yhdysvalloissa jopa kuolemantapauksiin."
http://www.iltalehti.fi/asuminen/2014092318689678_an.shtml
Mikähän on näiden kuristuneiden vanhempien äo?
Minä luulin lapsen ollessa taapero-iässä ottaneeni kaiken huomioon, mutta sälekaihtimen naruille hän altistui. Ei käynyt mielen vieressä, kunnes vastikään luin jossain lapsen sälekaihtimen naruun kuristuneen.
Onneton tapaus.
Meillä narut ovat kyllä niin korkealla, ettei taapero ylety niihin.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288513446644.html
Lapsen sulkeminen sälekaihtimilla varustettuun lastenhuoneeseen on sama kuin heittäisit lapsesi hurjaa vauhtia kiitävästä autosta miinakentälle, jota ebola-sade rummuttaa, ihmissyöjien vaaniessa mahdollista miinakentältä selviytyjää.
"Vaadi lapsellesi sälekaihditon lapsuus, älä tyydy vähempään!" -Tukes-
Lapsesta 5, niitä tulee lisää mutta onko kukaan ehtinyt varoittaa pääministeri Stubbia? Onko suojelupoliisi päästänyt pääministeri Stubbin lähelle ikkunaa! Ajatelkaa jos maamme pääministeri menehtyisi sälekaihtimen naruun koska hänelle ei kerrottu. Ainutkertainen ja korvaamaton pääministerimme on suojattava ensimmäiseksi. Nyt puhelin kuumaksi suojelupoliisissa.
On tuo järkevämpi ehdotus kuin Trafin vaatima vesitornin madaltaminen kolmella metrillä.
http://www.flightforum.fi/forum/index.php/topic,110161.msg1492151.html#msg1492151
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2014/09/21/Trafi%20haluaa%20kolme%20metri%C3%A4%20pois%20Utin%20vesitornista/20143530/4
Voisiko kaikista näistä varoitus- ja ohjeistusvirastoista säästää siten, että korvaisi ne pelkällä käännösfirmalla. Julkaisee sitten vaikka ruotsalaisten virastojen vouhotukset suomeksi. Samaa paskaa paketissa, mutta tulisi halvemmaksi maksaa kääntäjän palkkio kuin tuhatpäinen kampaviinerikolonna.
Eikö sitä paitsi EU:llakin ole joku kypäräpakkovirasto jossakin?
Miksi muuten pitää olla monta päällekäistä vittuiluvirastoa?
Quote from: Teaparty on 23.09.2014, 23:39:17
Miksi muuten pitää olla monta päällekäistä vittuiluvirastoa?
Niillä varmistetaan mahdollisimman kattava vittuilun vauvasta vaariin. Päällekkäisyys ei ole ongelma, mutta aukkoja ei saa jäädä.
Lisäksi sillä taataan kätevästi myös meille vittuiltaville lisää verokuormaa, että me kaikki varmasti ymmärrämme asemamme tässä sosiaalidemokraattisessa utopiassa.