QuotePerheliikuntaa ilman miehiä – tutustumista yli kulttuurirajojen
Kajaanissa RAY:n tukeman perheliikuntavuoron toivotaan yhdistävän suomalaisia ja maahanmuuttajataustaisia perheitä. Ensisijaisesti vuoro on kuitenkin tarkoitettu vain naisille ja lapsille.
Perheliikunnan nimellä kulkeva vuoro on ensisijaisesti tarkoitettu äideille lapsineen. Perheliikuntavuoron ohjaajan, tanssinopettajana musiikkiopistolla toimivan Anna Sergeevan mukaan ulkomaalaisnaiset voivat arastella liikkumista yhdessä miesten kanssa, eikä perheliikuntavuorolle osallistuminen välttämättä edes kiinnosta miehiä.
Paikallisen asukasyhdistyksen puheenjohtaja mieltää osallistujilleen maksuttoman perheliikuntavuoron myös isät mukaan ottavaksi toiminnaksi.
– Jos se olisi vain äiti–lapsi -liikuntaa, niin olisihan siitä ilmoitettu erikseen. Kaupunki antaa tilat maksutta käyttöön, kun kyse on perhetoiminnasta, sanoo Kuurna-Komiaho asukastoimikunnan puheenjohtaja Kaija Leinonen.
– Asukastoimikunta on auttanut vuorosta tiedottamisessa, ja siitä onkin tullut jonkin verran kyselyitä. Kävin paikalla, kun vuoro järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja paikalla oli yksi maahanmuuttajaäiti neljän lapsensa kanssa.
[...]
Mistä on kyse?
- Kainuun Nuotan tukema ja RAY:n rahoittama hanke tarjoaa maksutonta, ohjattua perheliikuntaa ja joogaa.
- Vuorot on tarkoitettu kaikenikäisille suomalaisille ja ulkomaalaisille.
- Miehiä ei toivota perheliikuntaan, sillä ulkomaalaisnaiset arastelevat liikkumista miesten kanssa.
- Perimmäisenä tarkoituksena on edistää ulkomaalaisten sitoutumista yhteiskuntaan.
http://yle.fi/uutiset/perheliikuntaa_ilman_miehia__tutustumista_yli_kulttuurirajojen/7480446
Osallisuus vahvistaa -hankkeen rahoitus löytyy täältä:
http://avustukset.ray.fi/fi-fi/jarjesto/4585
Määrätyissä maahanmuuttajapiireissä yleinen perhemuoto on yksinhuoltajaperhe - ilman miestä.
QuotePerheliikunnan nimellä kulkeva vuoro on ensisijaisesti tarkoitettu äideille lapsineen. Perheliikuntavuoron ohjaajan, tanssinopettajana musiikkiopistolla toimivan Anna Sergeevan mukaan ulkomaalaisnaiset voivat arastella liikkumista yhdessä miesten kanssa, eikä perheliikuntavuorolle osallistuminen välttämättä edes kiinnosta miehiä.
Jokin pieni sana tästä on jäänyt pois... mikähän se olisi? Ai niin, perheliikunta ei kiinnosta välttämättä
ulkomaalaisia(lue muslimi) miehiä.
Meillä Suomessahan on "futis-äidit ja lätkä-isät", itse kuljettelin poitsua vuosikaudet crossiharkkoihin.
Tämäkin taitaa olla vain oikeastaan musliminaisille räätälöity juttu? Tuskin saksalaisen fudisjunnun äiskä löytää rahoillensa vastinetta venäläisen(?) tanssinopettajan perheliikunnasta.
Quote from: Faidros. on 22.09.2014, 13:06:52
QuotePerheliikunnan nimellä kulkeva vuoro on ensisijaisesti tarkoitettu äideille lapsineen. Perheliikuntavuoron ohjaajan, tanssinopettajana musiikkiopistolla toimivan Anna Sergeevan mukaan ulkomaalaisnaiset voivat arastella liikkumista yhdessä miesten kanssa, eikä perheliikuntavuorolle osallistuminen välttämättä edes kiinnosta miehiä.
Jokin pieni sana tästä on jäänyt pois... mikähän se olisi? ...
Sovinismi.
"Maahanmuuttajamiesten" naisiinsa kohdistamana.
Quote from: Saippuakupla on 22.09.2014, 12:45:46
QuotePerheliikuntaa ilman miehiä – tutustumista yli kulttuurirajojen
http://yle.fi/uutiset/perheliikuntaa_ilman_miehia__tutustumista_yli_kulttuurirajojen/7480446
Paskapuhetta. Muslimien kulttuuriin ei kuulu se, että nainen on missään tekemisissä muiden kuin oman perheen miesten kanssa. Tätä kulttuurirajaa ei kerta kaikkiaan ylitetä. Noin tiukka asenne ei innosta meikäläistä vastaantuloon, enkä usko, että musuihin tutustumattomuus minua kummoisesti henkisesti köyhdyttää.
Miten voi tutustua jos kaikessa ollaan erillään?
QuoteMiehiä ei toivota perheliikuntaan, sillä ulkomaalaisnaiset arastelevat liikkumista miesten kanssa.
Eli musliminaiset pysyvät karvakäden ja hellan välissä.
"ulkomaalaisnaiset voivat arastella liikkumista yhdessä miesten kanssa..."
Miksi norjalaiset naiset arastelisivat liikkumista yhdessä miesten kanssa? Aivan oikein, ei tässä ole kyse ulkomaalaisista naisista vaan musliminaisista. Niille barbaareille pitää olla kaikessa ihan omat säännöt. Sehän edistää hyvin tutustumista Suomeen, suomalaisuuteen ja suomalaisiin!
Taas yksi tällainen haista paska -tasoinen verovaroin kustannettava hanke, jonka ainoa vaikutus on siinä, että yksi hyödytön mitättömyys on saanut itselleen palkkatyön.
Kansalaiset: ÄÄNESTÄKÄÄ, jumalauta!
Quote from: sense on 22.09.2014, 14:38:36
Miksi norjalaiset naiset arastelisivat liikkumista yhdessä miesten kanssa?
Norjalaiset ovat kulttuurisesti ja (epi)geneettisesti niin hurjan ujoja.
Mutta hyvä silti, jos hanke saa muslimiäidit liikkumaan tyttölastensa kanssa (yli seitsemänvuotiaita poikalapsia ei voi ottaa mukaan iloitteluun).
QuotePerheliikuntaa ilman miehiä – tutustumista yli kulttuurirajojen
– Asukastoimikunta on auttanut vuorosta tiedottamisessa, ja siitä onkin tullut jonkin verran kyselyitä. Kävin paikalla, kun vuoro järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja paikalla oli yksi maahanmuuttajaäiti neljän lapsensa kanssa.
http://yle.fi/uutiset/perheliikuntaa_ilman_miehia__tutustumista_yli_kulttuurirajojen/7480446
Quote from: Saippuakupla on 22.09.2014, 12:47:05
Osallisuus vahvistaa -hankkeen rahoitus löytyy täältä:
http://avustukset.ray.fi/fi-fi/jarjesto/4585
En tietenkään tiedä mitä kaikkea tuo Osallisuus vahvistaa-hanke pitää sisällään, mutta kiva että 120 000 euron rahoituksella saatiin yksi mamumamma lapsineen liikkumaan.
Näitä lukiessaan voisi kuvitella elävänsä absurdistanissa. Tai näkevänsä jonkinlaista fantasiaelokuvaa - tai sitten aivan levotonta unta.
Sama juttu sen unisex-vessan ja lasten sukupuoliepävarmuuden kanssa.
Puhdasta syrjintäähän tuo on miehiä kohtaan. Vielä julkisrahoitettua. Ylen mielestä sitä sopii uutisoida positiivisena asiana.
Monikulttuurisuus ilman brutaaleja muslimikulttuureja kuuloista kivalta. Suomalainen yhteiskunta kun ei sovi yhteen näiden kulttuurien kanssa.
QuotePerheliikuntavuorosta syntyi valtakunnallinen soppa – harhaanjohtavaa mainontaa ja syrjintää?
Yle Kainuun uutisoima, Kajaanissa järjestättävä perheliikuntavuoro on aiheuttanut ihmetystä valtakunnallisesti. RAY:n tukemana markkinoitu vuoro on saanut jo kannanottoja sukulupuolisyrjinnästäkin, sillä vuoron ohjaaja luonnehti vuoroa miehiltä suljetuksi.
...
Kainuun Nuotan mukaan perheliikuntavuoro järjestetään ostopalveluna Kajaanin kaupungille, joka saa toiminnan järjestämiseen tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Tämä ei kuitenkaan käy ilmi perheliikuntavuoron mainostamisessa.
– Tämä oli tarkkaan harkittu esite, joka on kohdennettu maahanmuuttajille. Perheliikuntavuoron markkinointia hoitaa RAY:n rahoittama Osallisuus vahvistaa -projekti, minkä vuoksi RAY tukee -merkki on myös esitteessä mukana. RAY tukee –merkkiä käytetään muissakin projektin markkinoimissa toiminnoissa, kertoo Kainuun Nuotan toiminnanjohtaja Veli-Matti Karppinen.
– Esite on pikkuisen epäselvä, myönnän sen. Mutta maahanmuuttajille viestiessä on oltava selkeä ja ymmärrettävä, eikä siinä voi olla pitkiä ja monimutkaisia asioita. Esitteestä on jätetty pois maahanmuuttajille epäolennainen tieto.
...
– Korostan, että kohderyhmämarkkinointi on tässä tilanteessa harkittu tarkkaan, ja tarkoituksena on saada maahanmuuttajat mukaan. Esite on yksinkertaistettu, Kainuun Nuotan toiminnanjohtaja Veli-Matti Karppinen sanoo.
...
Kainuun Nuotan toiminnanjohtaja Veli-Matti Karppinen kiistää, että perheliikuntavuoro olisi miehet poissulkevaa toimintaa.
– Perheliikuntavuoro on perheille tarkoitettu liikuntavuoro, kaikki ovat sinne tervetulleita, niin maahanmuuttajat kuin kantaväestökin.
Karppinen kertoo, että perheliikuntavuoron ohjaaja on ensimmäistä kertaa työsuhteessa Kainuun Nuottaan, ja perehdyttämisestä huolimatta hänellä ei ollut kaikkea tietoa vuorosta.
– Joudumme tässä opettelemaan viestintää itsekin, ja tarkoituksena on perehdyttää henkilöstöä entistä syvemmin.
...
YLE (http://yle.fi/uutiset/perheliikuntavuorosta_syntyi_valtakunnallinen_soppa__harhaanjohtavaa_mainontaa_ja_syrjintaa/7490724)
Quote"Miehiä demonisoidaan maahanmuuttajien liikuntapalveluissa"
Miesten sukupuolista tasa-arvoa edistävä yhdistys kritisoi maahanmuuttajanaisille ja -perheille suunnattuja liikuntapalveluja. Miesten tasa-arvo ry:n mukaan sukupuolten erottelemiseen perustuvat erityispalvelut loukkaavat yleisiä tasa-arvopyrkimyksiä ja samalla syrjivät miehiä.
Yhdistyksen mielestä esimerkiksi maahanmuuttajanaisille yksin varatut uima- ja kuntosalivuorot perustustuvat seksistisiin ja ennakkoluuloja pönkittäviin asenteisiin.
Yhdistys kritisoi erityisesti Kainuussa käyttöön otettua perheliikuntakurssia, jonne on pääsy vain kantasuomalaisten ja maahanmuuttajaperheiden lapsilla ja naisilla, muttei miehillä.
Miesten poissulkemista näistä palveluista perustellaan sillä, että ulkomaalaiset naiset saattaisivat arastella liikkumista miesten kanssa.
Yhdistyksen mukaan tällainen perustelu on kestämätöntä, holhoavaa ja demonisoi lisäksi miesten seksuaalisuutta.
– Mahdolliset seksistiset, sen enempää kuin rasistisetkaan, ennakkoluulot ja asenteet, eivät voi oikeuttaa (miesten) syrjintää. Maahanmuuttajien sopeutumista on edistettävä suomalaisista perusarvoista, kuten sukupuolten tasa-arvosta ja kaikkien ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Juuso Erno toteaa tiedotteessa.
Yhdistys pitää valitettavana, että Kainuun perheliikuntakurssia on lähtenyt tukemaan Raha-automaattiyhdistys (RAY). Yhdistyksen mielestä RAY tukee näin miehiin kohdistuvaa sukupuolista syrjintää.
Yhdistyksen mukaan Suomessa pitää tukea molempien sukupuolten liikuntaharrastusta ja mutkatonta yhdessä olemista.
– Raja-aitojen pystyttäminen ja sukupuolierottelun syventäminen ei tätä tavoitetta edistä. Pidämme tärkeänä, että viranomaiset eivät eristä maahanmuuttajanaisia perinteiden ja ennakkoluulojen vangeiksi, vaan että heidän vapaata kanssakäymistä kaikkien ihmisten kanssa edistetään. Vain siten suomalaista yhteiskuntaa voidaan kehittää tasa-arvoisempaan ja suvaitsevaisempaan suuntaan.
Länsiväylä (http://www.lansivayla.fi/artikkeli/239826-miehia-demonisoidaan-maahanmuuttajien-liikuntapalveluissa)
QuotePerheliikuntavuorosta syntyi valtakunnallinen soppa – harhaanjohtavaa mainontaa ja syrjintää?
Yle Kainuun uutisoima, Kajaanissa järjestättävä perheliikuntavuoro on aiheuttanut ihmetystä valtakunnallisesti. RAY:n tukemana markkinoitu vuoro on saanut jo kannanottoja sukulupuolisyrjinnästäkin, sillä vuoron ohjaaja luonnehti vuoroa miehiltä suljetuksi.
Yle Kainuun maanantaina julkaistussa ja torstaina oikaistussa nettiartikkelissa Kajaanissa järjestettävästä perheliikuntavuorosta kerrotaan Kainuun Nuotan mainostavan vuoroa Nuotan Osallisuus vahvistaa -projektin Facebook-sivulla ja paperilapuilla Raha-automaattiyhdistyksen tukemana toimintana, vaikka näin ei ole.
Kainuun Nuotan mukaan perheliikuntavuoro järjestetään ostopalveluna Kajaanin kaupungille, joka saa toiminnan järjestämiseen tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Tämä ei kuitenkaan käy ilmi perheliikuntavuoron mainostamisessa.
– Tämä oli tarkkaan harkittu esite, joka on kohdennettu maahanmuuttajille. Perheliikuntavuoron markkinointia hoitaa RAY:n rahoittama Osallisuus vahvistaa -projekti, minkä vuoksi RAY tukee -merkki on myös esitteessä mukana. RAY tukee –merkkiä käytetään muissakin projektin markkinoimissa toiminnoissa, kertoo Kainuun Nuotan toiminnanjohtaja Veli-Matti Karppinen.
– Esite on pikkuisen epäselvä, myönnän sen. Mutta maahanmuuttajille viestiessä on oltava selkeä ja ymmärrettävä, eikä siinä voi olla pitkiä ja monimutkaisia asioita. Esitteestä on jätetty pois maahanmuuttajille epäolennainen tieto.
Karppinen sanoo, että jos esite olisi tehty vain kantaväestölle, olisi siinä selitetty tarkemmin perheliikuntavuoron järjestämistä ja markkinoimista. Maahanmuuttajille suunnattu esite on kuitenkin esimerkiksi julkisesti nähtävillä Osallisuus vahvistaa -projektin Facebook-sivulla.
[...]
Perheliikuntavuoron ohjaaja kertoi Yle Kainuun haastattelussa, että suomalaisia ja maahanmuuttajaperheitä yhdistävä perheliikuntavuoro on ensisijaisesti tarkoitettu naisille ja lapsille, sillä hänen mukaansa ulkomaalaisnaiset saattavat arastella liikkumista miesten kanssa. Tämä kommentti yhdessä harhaanjohtavan markkinoinnin kanssa sai myös Miesten tasa-arvo ry:n ottamaan kantaa asiaan.
Miesten tasa-arvo ry toteaa tällaisen perustelun kestämättömäksi, sillä mahdolliset seksistiset, sen enempää kuin rasistisetkaan, ennakkoluulot ja asenteet, eivät voi oikeuttaa syrjintää. Miesten tasa-arvo ry katsoo, että maahanmuuttajien sopeutumista Suomeen on edistettävä suomalaisista perusarvoista, kuten sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja kaikkien ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, tippaakaan tinkimättä. Ote Miesten tasa-arvo ry:n tiedotteesta 24.9.2014
Kainuun Nuotan toiminnanjohtaja Veli-Matti Karppinen kiistää, että perheliikuntavuoro olisi miehet poissulkevaa toimintaa.
– Perheliikuntavuoro on perheille tarkoitettu liikuntavuoro, kaikki ovat sinne tervetulleita, niin maahanmuuttajat kuin kantaväestökin.
Karppinen kertoo, että perheliikuntavuoron ohjaaja on ensimmäistä kertaa työsuhteessa Kainuun Nuottaan, ja perehdyttämisestä huolimatta hänellä ei ollut kaikkea tietoa vuorosta.
– Joudumme tässä opettelemaan viestintää itsekin, ja tarkoituksena on perehdyttää henkilöstöä entistä syvemmin.
[...]
http://yle.fi/uutiset/perheliikuntavuorosta_syntyi_valtakunnallinen_soppa__harhaanjohtavaa_mainontaa_ja_syrjintaa/7490724
Miesten Tasa-arvo ry:n tiedote:
http://kannanotot.miestentasa-arvo.fi/2014/09/24/tukeeko-ray-sukupuolisyrjintaa-ja-seksismia/
Quoteulkomaalaisnaiset saattavat arastella liikkumista miesten kanssa
Vähän outo lause, jos tarkoitettiin
musliminaisten ujostelua uimahallin yleisillä vuoroilla. Vai arastelevatko he liikkumista miesten kanssa/seurassa ylipäänsä? Outoa olisi näin, koska ainahan
musliminaiset liikkuvat tuttujen muslimimiesten seurassa. Vai arastelevatko he kenties näitä tuttuja miehiä, perheenjäseniään? Miksi se on pelottavaa?
Quote from: Miesten tasa-arvo ryMiesten tasa-arvo ry vaatii, että RAY varmistaa miesten mukaan pääsyn sen tukemille perhelii-kuntaan ja että RAY julkisesti irtisanoutuu sukupuoleen perustuvan syrjinnän tukemisesta.
Miesten tasa-arvo ry. haistaa markkinaraon. ;D
Voisihan sitä vaikka tarjota semmoista miehenmallitoimintaa niinku kantisyksinhuoltajillekin.
Ja sinne kantismiehet yksinhuoltajien uimatunneille sekaan vaan.
Toki herrasmiesmäisesti, mutta että totutellen hiljalleen miesten läsnäoloon.
Mikäköhän siinä on, että kun käsitellään muslimien aiheuttamia komplikaatioita julkisten palvelujen järjestämisessä, ei muslimiutta voida sanoa tai kirjoittaa auki? Ei ulkomaalaisuus tai maahanmuuttajuus sinänsä aiheuta näitä komplikaatioita.
Taisi olla kirjailija Reijo Mäki, joka luonnehti turkulaisia erikseen ymmärrettäviksi. Nyt taitaa yleistyä afromusuarabien erikseen ymmärtäminen ympäri maata.
Kehityssuunta ei ole toivottava noin perustuslain yhdenvertaisuussäännösten valossa, jollei sitten vallan tehdä afromamumusuarabeille ihkaoma perustuslaki. Julkiset palvelut jo ovat ihkaomat ja rahoitus myös.
Ei muuta.
Quote from: Siili on 25.09.2014, 19:08:58
Mikäköhän siinä on, että kun käsitellään muslimien aiheuttamia komplikaatioita julkisten palvelujen järjestämisessä, ei muslimiutta voida sanoa tai kirjoittaa auki? Ei ulkomaalaisuus tai maahanmuuttajuus sinänsä aiheuta näitä komplikaatioita.
Ai niinkq näin:
QuoteMuslimivuorosta syntyi valtakunnallinen soppa – harhaanjohtavaa mainontaa ja syrjintää?
Yle Kainuun uutisoima, Kajaanissa järjestättävä muslimiliikuntavuoro on aiheuttanut ihmetystä valtakunnallisesti. RAY:n tukemana markkinoitu vuoro on saanut jo kannanottoja sukulupuolisyrjinnästäkin, sillä vuoron ohjaaja luonnehti vuoroa miehiltä suljetuksi.
.......
Kainuun Nuotan mukaan muslimiliikuntavuoro järjestetään ostopalveluna Kajaanin kaupungille, joka saa toiminnan järjestämiseen tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Tämä ei kuitenkaan käy ilmi muslimiliikuntavuoron mainostamisessa.
– Tämä oli tarkkaan harkittu esite, joka on kohdennettu muslimeille. Muslimiliikuntavuoron markkinointia hoitaa RAY:n rahoittama Osallisuus vahvistaa -projekti, minkä vuoksi RAY tukee -merkki on myös esitteessä mukana. RAY tukee –merkkiä käytetään muissakin projektin markkinoimissa toiminnoissa, kertoo Kainuun Nuotan toiminnanjohtaja Veli-Matti Karppinen.
Aika hapokasta olis noin, ehkä jopa aavistuksen nuivistavaa. ;D
Johtaja näköjään joutuu Kainuussa oikomaan alaisensa antamia rehellisiä tietoja. Kun firma, jossa työskentelen, on välillä lehtien palstoilla, johto antaa selkeät tiedotusohjeet eli kertoo, että jos joku kyselee, ohjaa kyselijä minun puheilleni.
Totuuden puhujaa ei rakasteta...
Quote"Miehiä demonisoidaan maahanmuuttajien liikuntapalveluissa"
No kuka estää kysymystä esim muslimimiehiltä haluavatko he naisten/sekavuoro-liikuntatunneille? Uimahalleissa he jo himokkaasti kyttäävät vääräuskoisia naisia, kun omat akat on ensin teljetty neljän seinän sisälle mököttämään. Viva la` multiculti!
Quote from: Saippuakupla on 22.09.2014, 12:45:46
QuotePerheliikuntaa ilman miehiä – tutustumista yli kulttuurirajojen
Kajaanissa RAY:n tukeman perheliikuntavuoron toivotaan yhdistävän suomalaisia ja maahanmuuttajataustaisia perheitä. Ensisijaisesti vuoro on kuitenkin tarkoitettu vain naisille ja lapsille.
Perheliikunnan nimellä kulkeva vuoro on ensisijaisesti tarkoitettu äideille lapsineen. Perheliikuntavuoron ohjaajan, tanssinopettajana musiikkiopistolla toimivan Anna Sergeevan mukaan ulkomaalaisnaiset voivat arastella liikkumista yhdessä miesten kanssa, eikä perheliikuntavuorolle osallistuminen välttämättä edes kiinnosta miehiä.
Miten nimenomaan maahanmuuttajat osaavat hakea avustuksia omiin harrastuksiinsa?
opetetaanko kaikki mahdolliset avustusväylät ja hakemuksien tekeminen jo kotiuttamiskoulutuksessa?
Quote from: Professori on 23.09.2014, 18:44:52
Näitä lukiessaan voisi kuvitella elävänsä absurdistanissa. Tai näkevänsä jonkinlaista fantasiaelokuvaa - tai sitten aivan levotonta unta.
Sama juttu sen unisex-vessan ja lasten sukupuoliepävarmuuden kanssa.
Vessoja tarvitaan kolme: maahanmuuttajanaisille, maahanmuuttajamiehille ja unisex. Muuten tuota kokeiltiin ennen USA:n etelässä, siellä oli: miehet, naiset ja värilliset. Eikö ole mielenkiintoista, miten näissä sukupuoliasioissa ajetaan kahta täysin eri tietä, kun kyse on kantaväestöstä ja mamuista.