QuoteBussitempaus sai turkulaiset puhumaan toisilleen
Ensimmäistä kertaa järjestetty Puhetta Suomi! -kampanja onnistui tavoitteessaan lauantaina.
Bussilinjalla 12 Varissuolta Kauppatorille rohkaistiin bussilla matkustavia keskinäiseen vuorovaikutukseen ja tulos oli sen mukainen.
Turussa ja Helsingissä järjestetyllä kampanjalla haluttiin osoittaa, että pienelläkin positiivisella sananvaihdolla on merkitystä.
– Tällä linjalla ihmiset ovat yleensä aina hiljaa. Nyt tuntuu siltä, kuin ajaisin yöbussia. Bussi on täynnä ääntä. Toivottavasti matkustajat muistavat jäädä oikealla pysäkillä pois, bussinkuljettaja Jarkko kommentoi hämmentyneenä.
Hänen mukaansa tällaiset kampanjat ovat tervetulleita.
Tempaukseen osallistuneet Lola Wallinkoski ja Mohammad Azizi pitivät tempausta onnistuneena.
– On ihanaa rikkoa rajoja. Puhua voi ilman taka-ajatuksia, ja minä puhun ihmisten kanssa paljon ja kaikkialla, Wallinkoski toteaa nauraen.
– Tempauksella haluamme muistuttaa, että niin kantaväestö kuin maahanmuuttajatkin voisivat spontaanisti tutustua toisiinsa, Azizi lisää.
Matkustajat suhtautuivat tempaukseen pääsääntöisesti myönteisesti.
– Ajattelin ensin, että älkää vain minulle tulko juttelemaan, mutta nyt ei harmita yhtään, Irmeli Anttila kommentoi.
– Tämähän on aivan kuin etelässä olis, hänen vierellään istuva Terttu lisää hymyillen.
LUE KOKO JUTTU SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA TAI DIGILEHDESTÄ
Turun Sanomat (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/678628/Bussitempaus+sai+turkulaiset+puhumaan+toisilleen)
Onneksi ajan yksityisautolla kaikki ajoni - ei tarvitse kuunnella tuntemattomien lätinää ja kestää heidän häirintäyrityksiään.
Sääliksi käy sen sijaan vaikka jotakuta työmatkalaista, joka yrittää keskittyä kirjaan kaiken älämölön keskellä.
Äänisaaste on eräs urbaanin ympäristön ongelmia. Olisi enemmän kuin suotavaa, että edes bussissa vallitsisi jonkinlainen hiljaisuus - siellä kun on väsyneitä työmatkalaisia niin aamulla kuin iltapäivällä. Tietysti, jos kulttuuriin ei työnteko kuulu, niin onhan sitä energiaa mölytä ja telmiä bussissa.
QuoteTempaukseen osallistuneet Lola Wallinkoski ja Mohammad Azizi pitivät tempausta onnistuneena.
Ja vain tempaukseen osallistuneet, anteeksi vain, taustaiset kelpaavat sen äänitorviksi?
Sepä vasta metkaa muuten olisikin, jos Suomi alkaisi
oikeesti puhua.
Saattais aika nopeesti tulla kamppanja nimellä Ole Hiljaa, Suomi, Ja Istu! ;D
Joukkoliikenne on lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta vastustan sitä koska se on valjastettu vihreän ideologian työkaluksi. Ajan vain yksityisautoilla ja takseilla, en koskaan joukkoliikenteellä, paitsi lentomatkat. Olisi parempi jos järjestettäisiin busseissa joskus maahanmuuttajille suunnattu "Olisit kerrankin hiljaa"- kampanja.
Toisaalla musliminaisille vaadittiin omaa uimavuoroa ja kaikkea muutakin. Ota nyt sitten selvää pitääkö tutustua vai ei.
Lehtiartikkeli ei kertonut antoiko Azizi luvan myös ei-muslimimiehille mennä juttelemaan musliminaisille, vai onko toive edelleenkin ettei keskustelua tule busseissa eikä muuallakaan.
Mitä vähemmän turkulaiset puhuvat, sitä parempi. Miksi turkulaisten ei anneta vaieta, vaikka se olisi kaikkien etu?
Miksi muuten pitäisi puhua?
Puhuminen on informaation välittämistä varten. Jollei halua muuta bussia informoida mistään, miksi puhua puhumisen vuoksi? Mitä asiaa kellään voisi olla tuntemattomalle, jos nyt ihan suorat iskuyritykset jätetään pois laskuista?
Quote– Tällä linjalla ihmiset ovat yleensä aina hiljaa. Nyt tuntuu siltä, kuin ajaisin yöbussia. Bussi on täynnä ääntä.
Bussitempaus jossa rauhallisen ja hiljaisen PÄIVÄ-matkan sijaan saatiin YÖ-linjan älämölöä vastaava metakka ja mölinä aikaan PÄIVÄ-vuoroon.
Miksi tempaukseen osallistuneet Lola Wallinkoski ja Mohammad Azizi eivät menneet YÖ-linjaan ja ruvenneet NAUTTIMAAN TÄYNNÄ ÄÄNTÄ OLEVASTA BUSSISTA?
Tämä kampanja muistuttaa surullisella tavalla sanoma oy:n hesarin mainoskampanjasta jossa ylipainoinen ja pahalle haiseva kapellimestari ryhtyy taikomaan keskelle kaupunkia puita ja metsää. Sensijaan että hyväkäs itse olisi ottanut tahtipuikkonsa ja mennyt metsään, hänen piti alkaa mielikuvituksessaan loihitimaan keskelle kaupunkia metsä. Tietenkään siitä ei saada sellaista vetoavaa mediakampanjaa.
Jos haluatte nauttia puheensorinasta, älämölöstä ja lukuisista erilaisista asioista mitä on, menkää YÖ-linjalle. Säästäkää päivälinja niille jotka ovat epäsosiaalisia, impivaaralaisia ja kaiken lisäksi nuivia jotka haluavat matkustaa hiljaisessa bussissa.
Tämä kampanja kuuluu sarjaan aivopieruja ja muuta älämölöä.
Itse vietin pari päivää Turussa ja tuli fölillä reissattua ahkerasti. Kyllä minä ainakin sain ihan rauhassa matkustaa, onneksi.
Metrojunassa pitäisi olla hiljainen vaunu työmatkalaisille, johon koululaisilla ja muilla rääkyjillä olisi porttikielto.
Jos ihmiset haluasivat puhua tuntemattomille bussissa he tekisivät sitä ilman mitään kampanjoitakin. Valtaosa ihmisistä (ml. minä) haluaa matkustaa julkisilla rauhassa.
Se taitaa olla rasistista vaatia maahanmuuttajia kotoutumaan suomalaiseen bussikulttuuriin? Aina puhutaan siitä, kuinka suomalaisten pitää olla sosiaalisempia ja metelöidä mamujen tapaan bussissa. Eli suomalaisten pitää muuttua, jotta mamuilla on kivaa. Toisin päin ei voi vaatia, koska se on rasismia.
Hetken jo luulin että oli kyse tästä tempauksesta. (http://hommaforum.org/index.php/topic,89126.0.html/)
Quote– Tempauksella haluamme muistuttaa, että niin kantaväestö kuin maahanmuuttajatkin voisivat spontaanisti tutustua toisiinsa, Azizi lisää.
Antaisivat sitten puhua spontaanisti eivätkä pakottaisi turkulaisparkoja.
Miksi ihmeessä kaikenmaailman idioottien kanssa pitäisi jutella? Muutenkin kun tulee lähinnä paha olo jos joutuu kuuntelemaan jotain uunoja.
Quote from: Puhdas sielu on 20.09.2014, 21:34:22
Mistä suomalaisille piipertäjille on syntynyt mielikuva, että maailmalla mölistään yhteisöllisesti liikennevälineissä? En ole pahemmin kohdannut minkäänlaatuista jutustelua missään muualla ***
Sama. Esim. Saksassa kyllä toivotetaan hyvät huomenet, jos samaan 1. luokan junalooshiin tullaan, mutta siihen se jää. Pari vanhempaa rouvaa tosin kerran huomautti minulle reisussa rähjääntyneelle ulkkarille yöjunassa, että tämä on
ensimmäisen luokan osasto, ja konnari puuttuu kyllä asiaan.
Onneksi olin asemassa, jossa saatoin kohteliaimmin illmaista omaavani tarvittavan matkustusasiakirjan.
Metroissa, lähijunissa, busseissa jne. mennään ihan niin kuin muuallakin sivistyneessä maailmassa: pidetään huoli omista asioista, ja puhutaan, jos on asiaa.
Paskanlätinää on maailma tulvillaan muutoinkin - pitääkö sen tuottamiseen vielä kampanjalla yllyttää?
Jos dösässä jotain puheensorinaa välttämättä olla pitää, niin eikö joku matkustajista voisi vaikka lukea ääneen Saima Harmajan runoja tai K.V. Laurikaisen kirjoja?
Tämä mölinää ja puhetta liikennevälineessä on paikkakuntajuttu. Jos asuu isossa kaupungissa jossa on paljon ihmisiä, arvostaa hiljaisuutta. Jos haluaa nauttia puheensorinasta, menee pikkukaupunkiin Itä-Suomessa. Jos haluaa isossa kaupungissa mölinää, menee yölinjalle.
Juttelu on mukavaa mutta isossa kaupungissa mahdotonta tuntemattomien kanssa. Menkää ttu ja kokeilkaa jutella kaikkien vastaantulevien kanssa. Siitä ei tule mitään. Miksi nämä tollot eivät mene ravintolaan. Se on pölinäpaikka. Tämä yksinäisyys ja seuraukset on vakava juttu, sitä ei voi kiistää. Mutta pakkoko on ruveta semihulluksi.
Kun 1 000 000 ihmistä lähestyy varoittamatta kanssamatkustajaa keskusteluavauksella kaupungissa, 1000 nimitellään rasistisesti, 10 pahoinpidellään ja 1 saa puukosta. 999 000 taputtaa että olihan se sentään sen arvoista. Vai oliko?
Tässäkin tempauksessa maahanmuuttajat keskiössä. Kai niitä sitten tarvitaan, kun melkein kaikkien tempausten ja projektien motivaation lähde ja käynnistäjä on maahanmuuttajuus.
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.09.2014, 21:49:04
Paskanlätinää on maailma tulvillaan muutoinkin - pitääkö sen tuottamiseen vielä kampanjalla yllyttää?
Jos dösässä jotain puheensorinaa välttämättä olla pitää, niin eikö joku matkustajista voisi vaikka lukea ääneen Saima Harmajan runoja tai K.V. Laurikaisen kirjoja?
"Milläs Saima sitten leuhkis, ellei Saimaa vaivais keuhkis?" ;D
Jostain mieleeni jäänyt juonne, että olisivat Mika Waltarin hyväntahtoista sanailua Harmajalle, joka lie menehtyi tuberkuloosiin.
Quote from: MW on 20.09.2014, 22:00:48

Väärä juonne. Kyllä se oli ihan teini-Saiman omaa kirjoitusta, aikoina ennen Waltarin tapaamista.
Quote from: Malla on 20.09.2014, 22:11:04
***
Väärä juonne. Kyllä se oli ihan teini-Saiman omaa kirjoitusta, aikoina ennen Waltarin tapaamista.
Luotan sanaanne, ja seison korjattuna.
Kai tuossa "tempauksessa" yritetään kertoa sitä, että maahanmuuttajilla on suuri sydän ja he ovat pohjattoman kiinnostuneita suomalaisista, mutta hyväsydämisyys ja kiinnostus on yksisuunntaista. Tällaisella kampanjalla pyritään lopputulokseen, jossa kantikset ja maahanmuuttajat svengaavat joukkoliikennevälineissä ja meininki on vitun hyvä. Sellaista kansojen sulatusuunin meininkiä rapakon takaa, jossa metro- tai bussimatka on aina värikäs ja aina erilainen kokemus, elämys. Kohtaat maahanmuuttajia ja saat niistä uusia upeita ystäviä. Huomaat, että olemme kaikki lopulta hyvin samanlaisia sisimmissämme..... hohhohhoijakkaa.
"Putkat ovat hyvin hiljaisia, jopa hieman apeita keskellä viikkoa", toteaa konstaapeli Sisu. "Sitten viikonloppuisin, putkasta kuulu iloinen kuorsaus, puheensorina tai mekkala, miten kulloinkin. Vielä kun saataisiin monikulttuurisuutta tähän viikonloppuputkailuun, niin putkat olisivat suomi pienoiskoossa", naurahtaa munkkiin tukehtuva ja nimettömänä pysyttelevä konstaapeli Palmu.
Konstaapeli Sisu jatkaa, hieman tyynnyteltyään nimettömänä esiintyvää konstaapeli Palmua, ja lukee poliisiylitarkastajan päiväkäskyn. "Poliisiylitarkastaja Jarsse Paatero on päiväkäskyssään aloittanut rasismin vastaisen tasa-arvo kampanjan, nimeltään "Putkat kuuluu kaikille". Paatero vaatii poliisia tuomaan putkiin myös maahanmuuttajia ja mitä mustempia, sitä parempi. Maahanmuuttajien pitää integroitua kaikille yhteiskunnan osa-alueille ja tasoille. Putkat ovat osa suomalaista järjestyskoneistoa ja siten osa suomalaista arkea, siksi se olkoon osa myös maahanmuuttajan arkea, halusivat tai eivät. Kyllä niillä on kokemusta putkista omissa maissaan ja nyt sitä kokemusta tulee täältäkin, niin että pesee ja linkoaa."
Konstaapelit istuvat hetken hiljaa, mutustelevat munkkejaan, Palmu kohentaa pallejaan ja kahvinkeittimessä kahvi pikeentyy hiljalleen. Laitoksen arki tulee muuttumaan, ajattelevat konstaapelit. Ei, enää munkkitaukoja, ainoastaan tulkkien metsästystä ja kielten sekamelskaa, saatanallista sähellystä, ei enää rehtejä suomalaisia juoppoja, vaan persepystyssä kumartelevia ulisijoita. Tokihan sinne joku normaali virolainen känniläinen saattaa mahtua mukaan, mutta ei siitä voi yleistää, että olisivat muutkin vaarattomia.
Ajatukset lipuvat ja nimettömänä pysyttelevä konstaapeli Palmu loihe lausumaan, "Ei maar, panna töpinäks, jotta neekerki näkke valo kaltereide välist."
Quote from: Janne on 20.09.2014, 22:20:38
Kai tuossa "tempauksessa" yritetään kertoa sitä, että maahanmuuttajilla on suuri sydän ja he ovat pohjattoman kiinnostuneita suomalaisista, mutta hyväsydämisyys ja kiinnostus on yksisuunntaista. Tällaisella kampanjalla pyritään lopputulokseen, jossa kantikset ja maahanmuuttajat svengaavat joukkoliikennevälineissä ja meininki on vitun hyvä. Sellaista kansojen sulatusuunin meininkiä rapakon takaa, jossa metro- tai bussimatka on aina värikäs ja aina erilainen kokemus, elämys. Kohtaat maahanmuuttajia ja saat niistä uusia upeita ystäviä. Huomaat, että olemme kaikki lopulta hyvin samanlaisia sisimmissämme..... hohhohhoijakkaa.
Niille jotka eivät ole käyneet NewYorkin metrossa, voitanee kertoa, että siellä ollaan melko hiljaista porukkaa keskittyen hyvin tarkasti vain omiin asioihin. Toisin kuin impiwaara-nuiva-Suomessa, vapaassa maassa asemalle ei haitarinrepijällä tai mölylaulajalla ole asiaa. Jokainen joka haluaa esiintyä, joutuu hankkimaan luvan. Ja tämä ei vielä riitä. Metroesiintyjät joutuvat esiintymiskokeeseen. Ja siinä kokeessa ei riitä että kuuluu etniseen vähemmistöön. Pitää myös osata esiintyä.
On kiva että ihmiset löytävät toisensa, mutta liikennevälineet on tehty paikasta A paikkaan B siirtymistä varten. Tämä kun lakkaa, niin ennenpitkää loppuu myös liikenneväline.
Quote– Tämähän on aivan kuin etelässä olis, hänen vierellään istuva Terttu lisää hymyillen.
Asuin jonkin aikaa Espanjassa, tiedä sitten onko se Tertun tarkoittama etelä, eikä sielläkään höpisty tuntemattomille: naama peruslukemilla siirryttiin paikasta toiseen eikä kukaan häirinnyt toisen rauhaa.
Vähäiset kokemukset Saksasta ja Englannista ovat samankaltaisia.
Luultavasti nm. Janne on asian ytimessä:
QuoteKai tuossa "tempauksessa" yritetään kertoa sitä, että maahanmuuttajilla on suuri sydän ja he ovat pohjattoman kiinnostuneita suomalaisista, mutta hyväsydämisyys ja kiinnostus on yksisuunntaista.
Viikko sitten matkustin kaukojunassa ja siinä vaunussa yksi mamu kailotti omaa kieltään kännykkäänsä. Se oli erittäin rasittavaa kuunnella sen loputonta jaarittamista. Varmaan kovat puhelinlaskut, kukahan maksaa?
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.09.2014, 19:38:11
Onneksi ajan yksityisautolla kaikki ajoni - ei tarvitse kuunnella tuntemattomien lätinää ja kestää heidän häirintäyrityksiään.
Sääliksi käy sen sijaan vaikka jotakuta työmatkalaista, joka yrittää keskittyä kirjaan kaiken älämölön keskellä.
Äänisaaste on eräs urbaanin ympäristön ongelmia. Olisi enemmän kuin suotavaa, että edes bussissa vallitsisi jonkinlainen hiljaisuus - siellä kun on väsyneitä työmatkalaisia niin aamulla kuin iltapäivällä. Tietysti, jos kulttuuriin ei työnteko kuulu, niin onhan sitä energiaa mölytä ja telmiä bussissa.
Tiedän mitä tarkoitat, mutta harvemmin, jos koskaan, tuo melu muodostuu siitä että julkisen kulkuneuvon matkustajat keskustelevat keskenään. Mitä tulee tuohon häirintään, niin se on aivan tavallisin kommunikatiivisin, joko verbaalisin tai ei-verbaalisin keinoin ilmaistavissa, että minä en ole se joka haluaa sinun kannsasi juuri nyt keskustella. Se on tietysti ongelma, jos kannsakommunikoija ei tätä viestiä tajua ensinnäkään, mutta tämä ongelma ei liity matkustamistapahtuman keksuksteluaktiivisuuden tiheyteen.
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.09.2014, 19:38:11
Sääliksi käy sen sijaan vaikka jotakuta työmatkalaista, joka yrittää keskittyä kirjaan kaiken älämölön keskellä.
Tempaus järjestettiin Turun keskustan (kauppatorin) ja Varissuon (kaupungin rikastuneimman lähiön) välisessä bussissa. Sitä bussia tuskin
työmatkalaiset liikaa kansoittavat.
Ajatelkaas, että suomalaisten esivanhemmat joskus tuhansia vuosia sitten vaelsivat tänne pohjolaan nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta, eikä heidän tarvinut näillä seuduilla kuunnella etelän pölpöttäjiä. Stategia oli erinomaisen toimiva. Näillä leveyspiireillä eläminen ei ollut aivan yksinkertaista, mutta joka päivä ympäristössä oli rikkumaton hiljaisuus. Tuhansia vuosia myöhemmin, suomalaiset istuvat linja-autoissa työmatkoilla omiin ajatuksiinsa uppoutuneina. Liikenteen äänet ehkä ajoittain vähän häiritsevät, mutta ovat siedettäviä. Sitten saapuvat jotkut Lola ja Mohammad opettaakseen suomalaisia höpöttämään bussissa. Mihin tällä kertaa pitäisi mennä, jotta saisi olla höpöttäjiltä rauhassa? Huippuvuorilleko leikkimään hippaa jääkarhujen kanssa?
Quote from: Topi Junkkari on 20.09.2014, 23:05:08
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.09.2014, 19:38:11
Sääliksi käy sen sijaan vaikka jotakuta työmatkalaista, joka yrittää keskittyä kirjaan kaiken älämölön keskellä.
Tempaus järjestettiin Turun keskustan (kauppatorin) ja Varissuon (kaupungin rikastuneimman lähiön) välisessä bussissa. Sitä bussia tuskin työmatkalaiset liikaa kansoittavat.
Aha, riemuonnikka niille, joita helppo raha, ja elämä naurattaa. Selittää.
Kyllähän busseissa ihmiset juttelee, monetkin työssäkäyvät jotka kulkee aika lailla samoilla vuoroilla juttelevat toisten tutuksi tulleiden matkustajien kanssa. Miksi kaikkien pitäisi jutella turhanpäiväistä lätinää koko ajan?
Quote from: MW on 21.09.2014, 00:24:11
Aha, riemuonnikka niille, joita helppo raha, ja elämä naurattaa. Selittää.
Riemuonnikka ;D
Erityisen riemuissaan omnibuseissa ovat varmaan lukuisat intorovertit ja muut matkarauhaa haluavat (esimerkiksi työstä uupuneet tai päivän lyhyen lukuhetken anastaneet), joita ilakointi ahdistaa.
Asia ratkaistu: pinssi. Tai kaksi pinssiä: "Juttele mulle." "Älä juttele mulle."
Turistit tulee Suomeen juuri rauhan ja hiljaisuuden vuoksi. Suomalaiset tulevat mukavasti toimeen harvapuheisuudellaan. Kaurismäen elokuvat on ulkomailla juuri hiljaisen huumorin vuoksi suosittuja... jne.
Minkä vuoksi meidän pitäisi äänisaastetta lisätä? Antakaa Suomen olla hiljainen ja rauhallinen paikka, jos ei kiinnosta, voi muuttaa vaikka Bombayhin.
Muutenkin nykyään painotetaan aivan liikaa kaikenlaisen jonninjoutavan vuorovaikutuksen merkitystä. Kotona, työpaikalla, somessa, harrastusten parissa...jatkuvasti pitäisi kommunikoida, luoda verkostoja ja olla supersosiaalinen. Pikemminkin ihmisiä tulisi kannustaa itsenäiseen pohdiskeluun, hiljaiseen rauhoittumiseen ja seesteiseen reflektointiin.
Suomen pitäminen pystyssä ei onnistu jos aika menee äbäläwäbälään.
Quote from: Malla on 21.09.2014, 09:20:37Asia ratkaistu: pinssi. Tai kaksi pinssiä: "Juttele mulle." "Älä juttele mulle."
Eikun hihanauhat. :)
Aasiassa on tullut jonkin verran matkusteltua työn puolesta ja ei sielläkään mitään älämölöä kuulu junissa vaan räpläävät iphonejaan yms laitteita ja Japanissa nukkuvat.
Näillä tempauksilla suvikset osoittaa että eivät ole itse tainneet juurikaan matkustella vaan mielikuvien ja unelmahötön varassa mennään.
Ja suvismedian esiinnostamia marginaalimaahanmuuttajien marginaalivalituksia [suomalaiset ei puhu julkisissa liikennevälineissä?] lähdetään käsittelemään ja yritetään muuttaa kotimaista kulttuuria vastaamaan marginaalimaahanmuuttajien mukatahtotilaa.
Kovin yrmeiltä näyttävät nämä Pariisilaisen RER-junan matkustajat, ehdotan että "Puhetta Suomi! -kampanjan" puuhahenkilöt lähetetään rohkaisemaan RER-junalla matkustavia keskinäiseen vuorovaikutukseen.
(http://s30.postimg.org/yussfbdzl/RER.jpg)
Quote from: Elemosina on 21.09.2014, 10:29:58
Näillä tempauksilla
Tämä on vanhempaa perua. Sitä samaa suomalaisten haukkumista jota esiintyi ennen näitä suviksia jo. Aika paljolti samaa toistelevat muutenkin, ovat vain opettaneet myös osalle mamuja sitä.
Kyllä se oma rauha on matkustaessa antosampaa, kuin vieressä hölöttävä tuntematon lässyttäjä-kyselijä. Varsinkin ulkomailla, ottaa päähän ne seuraan tuppaavat takiaiset ja niitten utelelut. Intiassa sitä rauhaa ei oikein tunnu löytyvän. Monissa muissa maissa saa yleensä olla junassa melko rauhassa.
Tänne Suomeen en tosiaan kaipaa bussitempauksia lässytyksen lisäämiseksi.
Quote from: Iloveallpeople on 20.09.2014, 19:31:21
– Tämähän on aivan kuin etelässä olis, hänen vierellään istuva Terttu lisää hymyillen.
Missä etelässä? Taitaa pitää ihan Afrikkaan asti mennä, ennen kuin tuollaista menoa kohtaa. Bussi syytä teleportata sinne, niin istuu miljööseen. Kanat ja vuohet vielä mukaan, niin meno sen kun paranee. Kulut voi vähentää kehitysavusta.
Reissasin 90-luvulla paljon työmatkoilla ympäri Eurooppaa, eikä sakki missään pääsääntöisesti pälätä julkisissa kulkuvälineissä vieraille. Sama näkyy meno olevan edelleenkin. TS:n juttu on täyttä humpuukia, mutta kyllä tuolla saa levikin laskuun.
"– On ihanaa rikkoa rajoja, nauraa Wallinkoski."
Joopa joo. Viimeksi tuon teki narkkaripariskunta junassa keskellä päivää. Pakosta joutui sitä säpinää, sähellystä, mökellystä, pillerin popsintaa, ja kalja- ja siideritölkkien availua aikansa seuraamaan. Lisäksi performangeen kuului, että kundi kaiveli sepaluksen kautta munistaan huumenyyttiä. Kiitti riitti. Tuollaiset esitykset sirkukseen tai sinne Varissuon bussiin.
Tuollaiset rajojen rikkomiskampanjat on syytä pitää yksityistiloissa, vaikka näiden tempaajiemme kodeissa yleisen julkisen kutsun pohjalta. Silloin kaikki saapuvat haluavat jo valmiiksi rikkoa rajoja. Taatusti riittää hauskaa kaikille ja tempaajatkin saattavat oivaltaa muutamia elämän perustotuuksia.
Quote from: korpisoturi on 21.09.2014, 11:17:16
Kyllä se oma rauha on matkustaessa antosampaa, kuin vieressä hölöttävä tuntematon lässyttäjä-kyselijä. Varsinkin ulkomailla, ottaa päähän ne seuraan tuppaavat takiaiset ja niitten utelelut. Intiassa sitä rauhaa ei oikein tunnu löytyvän. Monissa muissa maissa saa yleensä olla junassa melko rauhassa.
Tänne Suomeen en tosiaan kaipaa bussitempauksia lässytyksen lisäämiseksi.
Kannattaa mennä Tokion metroon. Sitä rauhallisempaa paikkaa on hankala keksiä, vaikka väkimäärät ovat toisinaan aivan tolkuttomia. Viimeisissäkin viikonloppumetroissa joissa jopa enemmistö matkustajista saattaa olla runsaassa humalassa on erittäin rauhallista.
Mutta eipä suomalaisen intelligentsijan mielestä japanilainen kulttuuri olekaan mitään. Islamia sen olla pitää, sitä parempi kulttuuri mitä suurempi kansanmurha muinaisen rättipään puolesta on käynnissä!
Lolan kanssa olisin voinut jutella henkeviä, mutta satavarmasti yksikään kaapuakka ei olisi reagoinut tämän tai kenenkään muunkaan perunanenämiehen sanailuun. Kerrankin eräs eksynyt kaapuakka vain ohitti koko olemassaoloni, kun yritin kohteliaasti neuvoa suuntaa. Hän huuteli ennemmin 20 metrin päässä olleelle, kiireiselle ja aivan yhtä ventovieraalle naiselle. Siinäpä raja rikottavaksi kaapuakalle: miehelle puhuminen julkisessa tilassa.
QuoteTempaukseen osallistuneet Lola Wallinkoski ja Mohammad Azizi pitivät tempausta onnistuneena.
(https://scontent-a-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-9/10352323_641280625985100_5573615263048035451_n.jpg?oh=b1339072278306f71e51dd91516461fe&oe=54900309)
Ihanaa. Siinä voi kaksi eri kulttuuria kohdata.
Pottunokka voi kertoa olevansa matkalla töihin. Abdi voi kertoa olevansa matkalla maahanmuuttajille suunnattuun töihin valmistavaan koulutukseen.
Pottunokka voi kertoa että ei meinaa palkka riittää asuntolainan, opintolainan, lasten päivähoidon ja muiden elinkustannusten maksamiseen. Abdi voi kertoa että hänellä ei ole asuntolainaa, opintolainaa ei tarvitse ottaa, päivähoidon maksaa kunta ja vielä riittää rahaakin lähetettäväksi somaliaan.
Pottunokka voi kertoa haluavansa harrastaa kuntoilua, mutta rahat ei riitä. Abdi voi kertoa heille räätälöidystä kuntoilukurssista, mikä on ilmainen.
Pottunokka haaveilee lähtevänsä joskus perheensä kanssa lomamatkalle. Abdi voi kertoa viime kesäisestä kahden kuukauden mittaisesta koko perheen somalianmatkastaan.
ja ennenkuin saavutaan pysäkille:
Abdi kertoo kohtaavansa rasismia joka päivä, johon pottunokka toteaa ettei ole koskaan nähnyt sitä suomessa. Ja näin Abdi tuohtuneena nousee ylös sanoen: "Rasisti!", jolloin pottunokkakin ymmärsi olevansa rasisti.
Lopuksi bussin etuosan "Lika-a-Boss"-osastolla märkäpiirakkainen toimittelija kirjoittaa pöyristyneenä kertomuksen rasismin kohtaamisesta turkulaisessa bussissa. Kaikki tiedoitteluvälineet tiedoittelevat tapahtuneesta, TV:ssä on asiaan liittyviä pöyristysohjelmia asiantuntijoineen ja aiheesta tehdään kolmiosainen triptyykkiepookkielokuva.
Ehkä heille olisi hyvää terapiaa ja tunnelmaa mennä kiinalaiselle rautatieasemalle kiinalaisen uudenvuoden aikaan jolloin joillakin asemilla on noin 500000 ihmistä (ja jopa yli..) tunkemassa juniin. Ei olisi pelkoa hiljaisuudesta ja siinä tutustutaan lähemminkin vaikka niin että joku aivastaa naamallesi.
Tuon jälkeen taas arvostaisivat hiljaisuutta ja sivistynyttä käytöstä.
Tuo Tokion metro mikä mainittiin on sitten toinen kokemisen arvoinen juttu.
Lolasta minulla on sellainen kuva, että hän on hyvinkin jalat maassa tyyppi ja melko tavallinen suomalainen, joka ei nosta itseään framille eikä pöyristy kaikenaikaa. Mikään Jani Toivola kakkonen Lola ei ymmärtääkseni ole. En tiedä kuka tämän tempauksen on suunnitellut, luultavasti joku Turun kaupungin veronmaksajien rahoilla pyöritettävä virasto, ry tjtn., mutta epäilen Lolaa pyydettäneen mannekiiniksi kampanjaan perunanenäistä suomalaista tummemman ihon vuoksi. Ilmeisesti kampanjatiimi on tullut siihen tulokseen, että mitä mustempi iho viestin kertojalla on, sen paremmin se menee perille ja sen paremmin se otetaan vastaan. Kai tämä on suunnittelijoilta jonkinlaista rotuajattelua. Ajatellaan, että neekereillä on parempi groove päällä ihan geeneistä johtuen.
Quote from: Janne on 22.09.2014, 15:19:53
epäilen Lolaa pyydettäneen mannekiiniksi kampanjaan perunanenäistä suomalaista tummemman ihon vuoksi.
Kyllä sen on näin oltava. Ei esimerkiksi siksi että on entinen miss universum -kisan kolmonen.
Quote from: Elcric12 on 22.09.2014, 20:48:00
Quote from: Janne on 22.09.2014, 15:19:53
epäilen Lolaa pyydettäneen mannekiiniksi kampanjaan perunanenäistä suomalaista tummemman ihon vuoksi.
Kyllä sen on näin oltava. Ei esimerkiksi siksi että on entinen miss universum -kisan kolmonen.
Oliko oikeesti? - Taisi olla, totta.
Mutta arvaas mitä? Sitä ei kukaan muista.
Nyt tuli paha, tiedän. Onko siellä ketään antamassa paperipussia?
Sen sijaan muistelisin, että Lola oliko se viime vuonna valitti jonkun lehden kannessa asti kokemaansa rasismia. Muistan tunteen, että miten olin pettynyt Lolaan.
Quote from: SerialSuicideBomber on 22.09.2014, 14:28:44
Ehkä heille olisi hyvää terapiaa ja tunnelmaa mennä kiinalaiselle rautatieasemalle kiinalaisen uudenvuoden aikaan jolloin joillakin asemilla on noin 500000 ihmistä (ja jopa yli..) tunkemassa juniin. Ei olisi pelkoa hiljaisuudesta ja siinä tutustutaan lähemminkin vaikka niin että joku aivastaa naamallesi.
Tuon jälkeen taas arvostaisivat hiljaisuutta ja sivistynyttä käytöstä.
Tuo Tokion metro mikä mainittiin on sitten toinen kokemisen arvoinen juttu.
Kaapumummolle tekisi hyvää mennä japanilaiseen junaan ruuhka-aikaan ja kokea kuinka vieras käsi hivuttautuu tungoksen keskeltä ja kokeilee lihan mureusastetta. Eksoottisempia kokemuksia halajava matkustaa intialaisessa bussissa, pahimmillaan siellä voi päästä hengestään. Tai ehkä sittenkin on parasta pysyä Turussa jossa saa nyt pälättää mielensä halusta.
Keski- ja Etelä-Euroopassa jonkin verran matkanneena voin vakuuttaa, että käyttäytyminen julkisissa kulkuneuvoissa on hyvin samankaltaista kuin Suomessa. Viikko sitten matka espanjalaisella paikallisjunalla oli yhtä rauhallinen kuin bussikyyti Tampereella. Turussa on mokuttajalta karannut mopo käsistä. Lola lienee asiaan syytön.
Quote from: Leso on 22.09.2014, 21:15:54
Sen sijaan muistelisin, että Lola oliko se viime vuonna valitti jonkun lehden kannessa asti kokemaansa rasismia. Muistan tunteen, että miten olin pettynyt Lolaan.
Koska eihän siitä sovi kertoa?
Quote from: Elcric12 on 22.09.2014, 21:24:17
Quote from: Leso on 22.09.2014, 21:15:54
Sen sijaan muistelisin, että Lola oliko se viime vuonna valitti jonkun lehden kannessa asti kokemaansa rasismia. Muistan tunteen, että miten olin pettynyt Lolaan.
Koska eihän siitä sovi kertoa?
Ahhahhah! Oikein hyvä, Elcric12, oikein hyvä. Jotain tällaista odottelinkin.
Se ei ole, edelleenkään muistini mukaan, ikinä ennen mainitsemaani artikkelia
ratsastanut etnisyydellään. Nyt tää on muodissa ja toki Lolan on pysyttävä myös otsikoissa.
Quote from: Leso on 22.09.2014, 21:31:43
(naps)
Ahhahhah! Oikein hyvä, Elcric12, oikein hyvä. Jotain tällaista odottelinkin.
Se ei ole, edelleenkään muistini mukaan, ikinä ennen mainitsemaani artikkelia ratsastanut etnisyydellään.
Nyt tää on muodissa ja toki Lolan on pysyttävä myös otsikoissa.
Miten kertoa rasistisista kokemuksistaan ilman että se mielestäsi olisi
etnisyydellä ratsastamista? Otsikoissa pysyminen on toki Lolan ammatti, en tiedä miksi tämä olisi yhtään huonompi tapa siihen kuin joku toinen.
Quote from: Elcric12 on 22.09.2014, 21:40:33Miten kertoa rasistisista kokemuksistaan ilman että se mielestäsi olisi etnisyydellä ratsastamista? Otsikoissa pysyminen on toki Lolan ammatti, en tiedä miksi tämä olisi yhtään huonompi tapa siihen kuin joku toinen.
Minä kerroin jo ekana, että missä mennään, jä sä (te?) peruutat taakse.
Pahinta on tietysti, että toikin oli nii-in odotettavissa.
Nyyhkynyyhky, mutta emmä nyt ihan oikeesti lähe tähän.
Koska sä (te?) ja Lola nyt vaan ootte ihan liian helppo nakki.
Ja taas mennään:
QuoteBussihiljaisuus raukeaa lauantaina
TAPAKULTTUURI Nuoret maahanmuuttajat haluavat tuoda small talkin Suomeen pysyvästi.
Joukko kurdistanilaisnuoria puhuu lauantaina metroissa, linja-autoissa ja ratikoissa tuntemattomille. Puhetta Suomi! -kampanja aikoo iskostaa jutustelukulttuurin Suomeen.
Kampanjapäällikkö Seida Sohrabi , 24, keksi tempauksen yhdessä Kurdistanin nuorten ja opiskelijoiden liiton kanssa. Tarkoitus on saada tuntemattomat juttelemaan mukavia ensin vapaaehtoisille, lopulta toisilleen. Bussikuskeillekin saa puhua.
– Ei kannata kysellä miksi tätä tehdään, vaan lähteä mukaan, Sohrabi sanoo.
Kampanjoitsijat lähtevät avaamaan keskustelua tarjoamalla karkkia ja ilmestymällä joukolla liikennevälineeseen kampanjapaidat päällään. Puhua saa kaikesta, mutta politiikkaa ja uskontoa ei haluta korostaa.
– Itse kampanja on myös hyvä puheenavaus, Sohrabi kertoo.
Kurdistanilaisnuorten liiton varapuheenjohtajana toimiva Sohrabi uskoo, että kampanja voi muuttaa suomalaista kulttuuria.
– Me kurdit puhumme paljon ja haluamme levittää hyvää meidän kulttuuristamme osaksi Suomen yhteiskuntaa. Kampanja tukee suomalaista kulttuuria, hän sanoo.
Tarkoituksena on myös parantaa maahanmuuttajien imagoa. Sohrabin mukaan jo kampanjan järjestäminen kertoo, että maahanmuuttajat voivat olla aktiivisia ja ahkeria kansalaisia.
Kampanjoitsijat ovat varautuneet myös rasistisiin kommentteihin. Tärkeintä on, että samalle tasolle ei alennuta vaan asia hoidetaan asiallisesti.
Loput: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/239370-bussihiljaisuus-raukeaa-lauantaina (http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/239370-bussihiljaisuus-raukeaa-lauantaina)
Quote
Joukko kurdistanilaisnuoria puhuu lauantaina metroissa, linja-autoissa ja ratikoissa tuntemattomille
Kurdi: äbäläwäbäbäbä
Suomalainen: ?
Quote– Ei kannata kysellä miksi tätä tehdään, vaan lähteä mukaan, Sohrabi sanoo.
Tietsä mitä, Sohrabi? Toi on ihan päällimmäisin tunne koko ajan.
QuotePuhua saa kaikesta, mutta politiikkaa ja uskontoa ei haluta korostaa.
Eli ei saa nostaa esille sellaisia asioita, joista joku herkkähipiäinen mamu saattaisi loukkaantua. Halutaan edistää vuorovaikutusta, mutta kantaväestön on oltava jatkuvasti varpaillaan ja varottava sanomisiaan.
Quote
– Me kurdit puhumme paljon ja haluamme levittää hyvää meidän kulttuuristamme osaksi Suomen yhteiskuntaa. Kampanja tukee suomalaista kulttuuria, hän sanoo.
Jatkuva itseisarvoinen äänessä oleminen ei mielestäni ole lähtökohtaisesti mikään hyvä juttu, jota pitäisi aktiivisesti levittää ja edistää.
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 24.09.2014, 20:31:18
Nuoret maahanmuuttajat haluavat tuoda small talkin Suomeen pysyvästi.
Small talk on pinnallinen, vastenmielinen ja epäsuomalainen ilmiö.
QuoteYlen nettikeskusteluun osallistuneiden enemmistö on sitä mieltä, että linja-auto on hyvä paikka hiljentymiselle. Kurdinuorten kampanjapäällikön mielestä on surullista, että yhteisöllisyys on unohdettu.
...
– Kouluampumistapaukset toivat esiin sen, kuinka on keskitytty vain itseen. Yhteenkuuluvaisuus ja isänmaan henki ovat kadonneet. Se on se pointti, Sohrabi oikaisee
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_tykkaa_meditoida_bussissa__yksinaisyys_jaa_huomaamatta/7486676
Hah, YLEn nettikeskustelijat tyrmäsivät äbäläwäbälä-kampanjan. Tähän tyrmäykseen neiti kampanjapäällikkö vastasi vetämällä esiin kouluampujakortin. Ihan kuin kouluampumisilla olisi jotain tekemistä sen kanssa, että suomalainen ei tykkää lätistä joutavuuksia ventovieraiden kanssa.
Minä kun olen luullut että bussikuskeille lörpöttely ajon aikana on nimenomaan kielletty; häiritsee keskittymistä.
"Small talk". Mmm -joo. Se onkin ensimmäinen asia, mikä kurdikulttuurista tulee mieleen. Small Talkin suurvalta illman valtiota...
Kyllä Varissuon busseissa ainakin on ihan tarpeeksi älämölöä ilman kampanjoitakin. Suorastaan virkistävää sunnuntai-iltaisin kun saa istua joskus jopa koko matkan torille ihan itsekseen. Yhteisöllisyys = älämölö? Not.
En suuremmin kaipaa sormi pystyssä esitettyjä neuvoja yhteisöllisyydestä ja isänmaallisuudesta kurdeilta. Neuvojat eivät selvästi ymmärrä suomalaista yhteisöllisyyttä ja isänmaallisuutta. He voisivat oppia suomalaisuudesta, jos etnosentrisyydeltään malttaisivat.
Ne harvat kerrat kun kuljen bussilla, istun "luonnottoman hiljaa ja paikallaan". Ihan vain protestina tälle oman kultttuurimme vastaiselle, "uudelle ja kansainvälisemmälle small-talk -kulttuurille".
Jos tämä meidän bussikulttuurimme ei kerran sovi arvon toiseuksille, kulkekoot hekin omilla autoillaan. Ei tarvitse väkisin vääntää "kohtaamisia". Meitä ei kiinnosta, mitä sinulla on mielessä, eikä mitä on kaikilla muillakin mielessä kyseisessä ajoneuvossa. Kun ei vaan kiinnosta.
Quote from: Kafir Sikakoira on 20.09.2014, 21:11:44
Metrojunassa pitäisi olla hiljainen vaunu työmatkalaisille, johon koululaisilla ja muilla rääkyjillä olisi porttikielto.
Sopisi olla monessakin paikkaa vastaavaa.
Mutta tämäkin on taas yksi "haukutaan suomalaisia isolla rahalla, tyhmät suomalaiset maksaa" - kampanja monien joukossa.
Quote
Kampanjoitsijat ovat varautuneet myös rasistisiin kommentteihin. Tärkeintä on, että samalle tasolle ei alennuta vaan asia hoidetaan asiallisesti.
Onpa ennakkoluuloista porukkaa. Entäs sitten kun niitä rasistisia kommentteja ei tulekaan?
Quote from: nuivistus on 24.09.2014, 21:41:26

Sitten niistä kerrotaan, like a boss

Kampanja ei voi elää ilman rasistisia kommentteja. Ja hyvä niin. Säilyy se vähäinenkin matkustusrauha, toivon.
Quote from: Nissemand on 24.09.2014, 21:43:22
Quote from: nuivistus on 24.09.2014, 21:41:26
Quote
Kampanjoitsijat ovat varautuneet myös rasistisiin kommentteihin. Tärkeintä on, että samalle tasolle ei alennuta vaan asia hoidetaan asiallisesti.
Onpa ennakkoluuloista porukkaa. Entäs sitten kun niitä rasistisia kommentteja ei tulekaan?
Sitten niistä kerrotaan, like a boss
Ja ennenkaikkea kirjoitetaan. Joku poliittisesti nimitetty paikallisviskaali voi sitten tarinassa ojentaa rasisteja. Käydään ottamassa kuvituskuva, ja kaikkea.