Tästä samasta aiheesta uutisoitiin jo aikaisemmin. Olikohan tämän vuoden alussa, kun Ukraina-kriisin todettiin vaikuttavan siihen, että entistä enemmän suomalaisissa viestimissä, uutiskommenteissa ja muualla tullaan näkemään venäläismielistä propagandaa.
Suomen sotilaan verkkokeskustelussakin (tunnetuksi foorumi tuli viimeistään siinä vaiheessa, kun se sai julkisuutta Suomen valtamedioissa) tämä ilmiö on huomattu ja siitä annettiin julkinen lausunto:
QuoteKeskustelu ja mielipiteen vaihto Suomen Sotilaan Facebook-sivulla on taas vilkasta, hyvä.
Tässä vaiheessa on kuitenkin jälleen muistutettava käyttöehdoistamme ja keskustelun säännöistä, jotka on luettavissa tuosta vasemman marginaalin linkin takaa. Me emme hyväksy asiatonta kielenkäyttöä, toisten henkilöiden solvaamista emmekä rasistisia kommentteja. Lisäksi emme salli keskusteluamme käytettävän toistuvaan luennointiin, oman asian ajamiseen tai jatkuvaan jankuttamiseen, ns. trollaamiseen ja spämmäämiseen.
Suomen Sotilas -lehti on ollut isänmaan ja maanpuolustuksen asialla vuodesta 1919. Julkaisumme on sinnitellyt läpi ankarien sotavuosien, ns. vaaran vuosien ja suomettumisen ajan. Kaikille tolkun ihmisille lienee selvä, mistä ilmansuunnasta se suurin uhka Suomen itsenäisyydelle on koko tämän ajan tullut.
Ukrainan kriisin myötä olemme havainneet keskustelussamme aivan uuden ilmiön. Suomen Sotilaan Facebook-sivulle on ilmestynyt hyvin aktiivisia henkilöitä, jotka levittävät valheellista, tosiasioita vääristelevää ja Venäjän nykyhallintoa tukevaa propagandaa. Siihen kuuluu vahvasti antiamerikkalaisuus ja mitä ihmeellisemmät, usein täysin vailla mitään todellisuuspohjaa olevat salaliittoteoriat. Tämä sama surullinen ilmiö on ollut nähtävissä monen muunkin median verkkokeskusteluissa. Hyperaktiiviset Venäjän toimia puolustelevat ja selittävät kommentaattorit ovat kaikkialla läsnä ja pyrkivät dominoimaan aiheesta käytävää keskustelua. Onko toiminta järjestettyä vai spontaania? Pitkään konfliktien ulkopuolella pysyneessä lintukodossamme on vältetty käyttämästä sanaa informaatiosodankäynti, mutta siitähän tässä on kyse.
Kun yksittäinen henkilö rikkoo toistuvasti Suomen Sotilaan keskustelun sääntöjä, olemme estäneet häneltä kommentointimahdollisuuden. Tilalle on kuitenkin tullut aina uusia kommentaattoreita, joskus jopa sama henkilö uudella profiililla. Nyt tilanne on se, että tulemme jatkossa puuttumaan ankarammin tällaiseen toimintaan. Suomen Sotilaan Facebook-sivua eivät putinistit, bäckmannilaiset ja ns. hyödylliset idiootit käytä enää valheittensa levittämiseen.
Pekka Mäkelä (//pm)
Suomen Sotilaan yhteisövastaava
Hommafoorumin Ukraina-keskustelussakin suunnilleen kaikki argumentit, jotka jollakin lailla tukevat Venäjää, niin ovat suosiossa samojen käyttäjien toimesta ja ne argumentit jotka eivät tue Venäjää, niin eivät ole. Samaan yhteyteen on laskettavissa yllä olevat huomiot Suomen sotilaan Pekka Mäkelän tekstistä.
Millaista propaganda olisikaan, jos Suomi joutuisi samanlaiseen tilanteeseen kuin Ukraina? Tuskimpa ainakaan vähäisempää? Voidaankin syystä kysyä, että onko tämä venäläismielinen propaganda uhka Suomelle tai Suomen tiedonvälitykselle vai ei?
Kysymys on hiukka vaikea, nimittäin on ja ei ole.
Toistaiseksi esitetty probanganda on niin heikkotasoista ja aukkoja täynnä että siihen uskovat vain ne joiden kyky hahmottaa maailmaa tapahtumineen on vaillinainen.
Jos jossain vaihessa pääsevät 1930-luvulta pois tuon sisällön ja uskottavuuden suhteen niin sitten sillä alkaa olla enemmänkin merkitystä, tosin en usko että tämmöistä kovinkaan nopeasti tapahtuisi eli useisiin kymmeniin vuosiin jos silloinkaan koska jossain määrin näyttää neukkujen probaganda lähestyvän P-Korean vastaavia tuotoksia.
Silloin niillä toki on oma viihteellinen funktionsa, komediaa ja naurua kun ei koskaan ole liikaa.
En tiedä venäläisen propagandan tasosta mutta sen tiedän että suomalialaiset ovat ainakin nielleet hallituksen progandan kaikkine karvoineen ja koukkuineen. Mainittakoon vaikkapa CO2 päästöt, työvoimapula, kehitysapu, julkisen sektorin koko, EU, mocuksen rakastava vaikutus ja me ollaan velkaa jne jne.
Onko ketjun avaamisen tarkoitus kiertää Ukrainaketjun keskustelusääntöjä ja levittää henkilöön käyvää vääntöä ympäri foorumia? Mitään konkreettista tietoa valtiojohtoisesta propagandastahan ei avaus tarjoa, käytännössä vain taivastelee sitä, että jotkut ovat eri mieltä tälläkin foorumilla.
Suljen ketjun.