QuoteSuomeen satoja opiskelijoita Ebola-maista - THL: "Ei huolta"
Maanantai 18.8.2014 klo 17.47
Suomalaisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin saapuu syksyllä arviolta satoja opiskelijoita Afrikan maista, joissa Ebolaa esiintyy.
Ebola-maista saapuvat opiskelijat nousivat tapetille Lapin ammattikorkeakoulussa reilu viikko sitten, kertoo koulun rehtori Martti Lampela.
- Lähdimme selvittämään asiaa, kun sekä nykyisiä että uusia opiskelijoita on tulossa, Lampela sanoo.
Koulu on ollut yhteydessä Lapin sairaanhoitopiiriin, joka käsittelee asiaa omassa asiantuntijaryhmässään.
Rehtorin mukaan kouluun on tulossa nyt syksyllä 30 opiskelijaa maista, joissa Ebola-vaara on kaikkein suurin.
Kyse turvallisuudesta
Eniten Ebola-tartuntoja on ollut Guineassa, Liberiassa, Sierra Leonessa ja Nigeriassa.
Lampela toivoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta valtakunnallista ohjeistusta siitä, miten toimia ulkomailta kotoisin olevien opiskelijoiden saapuessa.
- Jos ajatellaan koko valtakunnan tilannetta, niin satoja opiskelijoita on tulossa tuolta alueelta Suomeen, Lampela arvioi.
Osviittaa ihmismäärästä saa, kun katsoo Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO:n tilastoja vuodelta 2013. Silloin suomalaisissa korkeakouluissa suoritti tutkintoa 711 Nigerian kansalaista. Päälle tulevat muista Ebola-maista kotoisin olevat tutkinto-opiskelijat sekä niin Suomeen saapuvat kuin Suomesta ulkomaille lähtevät vaihto-opiskelijatkin.
- Kysymys on opiskelijoiden ja henkilökunnan turvallisuudesta, Lampela painottaa.
(naps)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081818582403_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081818582403_uu.shtml)
Meneekö vuoden 2014 Darwin-palkinto Suomelle?
Aivan älytön riski ilman mitään mahdollista hyötyä. Täydellisen idioottimaista. Joko Suomi maksaa kyseisten afrikkalaisten opinnot tai ebolan levitessä itkee ja maksaa kyseisten afrikkalaisten opinnot. Kävi miten kävi, Suomi maksaa tavalla tai toisella. Kivakiva!
Ja kun ebola leviää täällä thl on yhtä sokea kuin narkolepsian kohdalla, tuskin ovat oppineet mitään.
Mistään maista missä ebolatartuntoja on havaittu, ei tulisi ihmisiä päästää Suomeen levittämään tautia. Ebolaan ei ole lääkkeitä ja tautiin kuolee melko varmasti.
joo ei huolta, eipä tietenkään. tärkeämpää on että maailmalla nähdään kuinka suomi auttaa afrikkaa
Jos olisin Lapin AMKK:ssa, en menisi opiskelemaan, en minkäänlaisiin töihin. Kulkevathan nuo muuallakin kuin opinahjon käytävillä.
" Kysymys on opiskelijoiden ja henkilökunnan turvallisuudesta, Lampela painottaa."
Kukaan ei välit suomalaisten turvallisuudesta. Pääasia, että saadaan väri-iloa ja kansainvälisyyttä. Mites, jos Lampela itse sattuisi saamaan tartunnan.
Matkustuskielto voimaan ja heti!, painotan minä.
Ennemmin minua huolestuttaa noiden suuri määrä kuin Ebola itsessään. Afrikkalainen kadulla jolkotellessaan on aina olevinaan pakolainen tai tp-hakija. Harvalle tulee mieleen, että noille avataan ovet selälleen.
Aina valitellaan, että nämä eivät jää valmistuttuaan Suomeen, mutta afrojen kohdalla ongelma on päinvastainen.
Quote from: Maailmanmies on 18.08.2014, 19:19:13

Juu haluaisin nähdä tilastoja kuinka moni noista todella palaa kotimaihinsa....
Pandemiahan suorastaan toivotetaan tervetulleeksi. Mitään valmiuksia ei ole olemassakaan. Kaikki höpinät valmistautumisesta on valhetta.
Jos työskentelisin ko. oppilaitoksissa kieltäytyisin menemästä töihin. Jos yksikin ihminen saa tartunnan noista tulijoista Suomen maaperällä on ulkoministeriön otettava vastuunsa syytteessä kuolemantuottamuksesta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on vastuussa. Ja vastuunkanto ei kata ministereitä joten pandemian leviäminen tulisi estää kaikin keinoin.
Paljonko on "satoja"?
Ja kuka laskee?
näitä pitäisi sitten kutsua kahville ja ryhtyä ystäväperheeksi jne. ei ehkä kannattaisi uhrata suomalaisten veronmaksajien henkeä. kuka näiden opiskelun maksaa ja muut etelän hedelmät elättää jos suomalainen työläinen häviää suomesta :o
Quote from: Ari-Lee on 18.08.2014, 19:26:54
Pandemiahan suorastaan toivotetaan tervetulleeksi. Mitään valmiuksia ei ole olemassakaan. Kaikki höpinät valmistautumisesta on valhetta.
Jos työskentelisin ko. oppilaitoksissa kieltäytyisin menemästä töihin. Jos yksikin ihminen saa tartunnan noista tulijoista Suomen maaperällä on ulkoministeriön otettava vastuunsa syytteessä kuolemantuottamuksesta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on vastuussa. Ja vastuunkanto ei kata ministereitä joten pandemian leviäminen tulisi estää kaikin keinoin.
Meillä ollaan kyllä niin hölmöläisiä kuin vain olla voi.
Pakko laittaa tämä niin osuva Kari taas kerran:
"Ulkoministeri" Tuomioja, tuo entinen Stalinisti ja Taistolainen, on tietenkin vastuussa tästä ebolariskistä ja sen täysin turhasta ottamisesta. Jos yksikin suomalainen kuolee ebolaan Tuomiojan takia, kannattiko se riski ottaa? Ja minkä takia?
Eliöillä pitää olla vapaa liikkuvuus.
Quote from: Ari-Lee on 18.08.2014, 19:26:54
Pandemiahan suorastaan toivotetaan tervetulleeksi. Mitään valmiuksia ei ole olemassakaan. Kaikki höpinät valmistautumisesta on valhetta.
Jos työskentelisin ko. oppilaitoksissa kieltäytyisin menemästä töihin. Jos yksikin ihminen saa tartunnan noista tulijoista Suomen maaperällä on ulkoministeriön otettava vastuunsa syytteessä kuolemantuottamuksesta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on vastuussa. Ja vastuunkanto ei kata ministereitä joten pandemian leviäminen tulisi estää kaikin keinoin.
Muista nyt että pandemia ei voi levitä. Vain epidemia voi levitä.
QuoteEbola-kauhua: 20 tartunnan saanutta pakeni, kun klinikalle hyökättiin
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/71385-ebola-kauhua-20-tartunnan-saanutta-pakeni-kun-klinikalle-hyokattiin
Afrikassa tapahtuu.
Pakenivatko myös lääkärit?
Ovatko paenneet nyt "pakolaisia"?
Meitä on monasti varoitettu saamasta tauteja ulkomailta; olkaa varovaisia, älkää menkö, muistakaa rokotukset... Sen sijaan kukaan ei kait valvo ns. haittamaahanmuutajia, kukaan ei kerro että heidän kauttaan taudit leviävät, mm. tuberkuloosi, jonka luulimme jo voitetun on näitä rikastuksen myötä uudelleen levinneitä tauteja.
Pauli Vahtera taannoin kirjoitti osuvasti: Maahanmuuttaja - terve kuin pukki (http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/08/07/maahanmuuttaja-terve-kuin-pukki/)
THL:n tynnyttelyä lukiessa tulee eittämättä mieleen, että tauti ei ole paha kun se tulee Afrikasta, sillä samalla tulee voimavaroja. "Ei ole vielä levinnyt, mutta teemme kaikkemme, että se leviäisi ja ryhdymme toimiin vasta sitten".
Yliopiston tai muun luentosali täynnä ja siellä yksi Ebolan kantaja. Mikä leviämistahti.
Armeijan käyneet varmaan tajuavat parhaiten sen intti-influenssan, joka kaataa petiin kymmeniä varusmiehiä.
Miten yhtäkkiä on salit täynnä kuumepotilaita ja nyt on kyseessä ihan toisen luokan infektio.
Yksikin Ebolaan sairastunut täällä aiheuttaa varmuudella paniikin. THL vain hymistelee, että varauduttu on (... mukaeltu Pohjantähden Aunelta...)
Että näin. Pekka Puskan ja Terhi Kilven pelottavat jäljet senkun jatkuvat. Hyvä, Suomi!
Tämän juuri kirjoitin toiseen ketjuun:
Nopea analyysi terveydenhoitojärjestelmämme valmiudesta mahdollisen pandemian suhteen:
Kuvitellaan ebolaepäilyjä ilmaantuvan erittäin pieni määrä. Yksi tai kaksi niggerialaista opiskelijaa jossain korkeakoulussa saa oireita kesken luennon. Kyseiset henkilöt täytyy saada tietysti eritystykseen ja kaikki jotka ovat olleet välittömässä läheisyydessä ja/tai jopa kosketuksissa. Saadaan välittömästi kymmeniä, ehkä jopa satoja henkilöitä, jotka täytyy eristää tarkkailuun. Suomessa ei taida olla yhtäkään keskussairaalaa, jossa voidaan yhtäkkiä ja välittömästi eristää kyseinen määrä ihmisiä? Mitä jos näitä tapauksia tulisi vielä pari kolme lisää vaikkapa vuorokauden aikana? Eristetään 500 ihmistä? Ei taida enää riittää edes KAIKKI suomen keskussairaalat moiseen.
Kaikki puheet valmiuksista ja laajamittaisista lääketieteellisistä mahdollisuuksista ovat täyttä höpöä ja utopiaa. Meillä ei ole päivästä toiseen edes perussairaanhoidon mahdollisuuksiakaan. Sairaalat ovat jo nyt aivan läpeensä täynnä, potilaita on käytävillä, televisiohuoneissa, odotustiloissa jopa liinavaatevarastoissa (omakohtaisesti ensiavussa 10 vuotta sitten 8 tuntia liinavaatevarastossa makasin kun ei ollu tilaa muualla). Meillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta hallita mahdollista epidemiaa, ei edes sen alkua nykyisillä resursseilla.
Kaikki muu puhe "valmiuksista" on samanlaista tyhjää sanahelinää, kuten kaikki propaganda, joka liittyi sikainfluenssaan ja sen "jälkihoitoon" THLn puolesta. Älkää oikeasti olko aaseja ja uskoko yhtään mitään mitä teille vakuutellaan. Loppupeleissä jokainen on vastuussa itsestään.
Ebola Euroopassa voisi olla hupa juttu kun muu maailma laittaisi ovet kiinni eurooppalaisilta.. eihän se silti paljoa häiritsisi kun meillä olisi kuitenkin hyvät suhteet niihin Afrikan ebolamaihin joista saisimme huutavaan työpullaa helpostusta.
Eli saadaan: tauteja, loputonta rahanmenoa(vastaanotto, kotoutus,ties mikä avustus ja mehiläisfarmaus), Täkäläiseen sopimattomia kunniakulttuureja(väkivaltaa, henkirikoksia, seksuaalirikoksia) kadotettu turvallisuus/turvallisuudentunne, kielletty oma kieli ja kulttuuri jota avoimesti halveksutaan ja varsinkin tuottavan työn tekijöiden arvostus(työntekijät nähdään lähinnä orjina joiden tulee maksaa loputtoman virkaeliitin vaatimukset).
Vieläkö joku keksii mitä hyötyä maahanmuutosta on minulle, sinulle tai hänelle? Jollekulle jolla ei ole oma lompakko täynnä mustaa nyrkkiä tai mahdollisesti se nyrkki kourimassa pahnanpohjimmaisia senttejä lasten- ja syöpäsairaaloilta?
Quote from: Nuivake on 18.08.2014, 19:48:33
"Ulkoministeri" Tuomioja, tuo entinen Stalinisti ja Taistolainen, on tietenkin vastuussa tästä ebolariskistä ja sen täysin turhasta ottamisesta. Jos yksikin suomalainen kuolee ebolaan Tuomiojan takia, kannattiko se riski ottaa? Ja minkä takia?
Erkki Tuomioja on ministeri, ei maamme diktaattori. Hän ei ole, eikä ole koskaan ollut mamme pääministeri tai mamme korkeakoululaitoksesta, ulkorajojen valvonnasta tai terveydenhuoltolaitoksesta vastaava ministeri.
Rajat ovat auki.
Kuka tahansa voi tulla Suomeen, mistä tahansa ja tuoda mukanaan mitä tahansa.
Todellisuudessa kukaan ei kontrolloi.
Käytäntö on jotain aivan muuta kuin lehtijutut.
Halatkaa! Kätelkää! Pussatkaa poskelle!
Quote from: kriittinen_ajattelija on 18.08.2014, 19:21:23
Quote from: Maailmanmies on 18.08.2014, 19:19:13
Ennemmin minua huolestuttaa noiden suuri määrä kuin Ebola itsessään. Afrikkalainen kadulla jolkotellessaan on aina olevinaan pakolainen tai tp-hakija. Harvalle tulee mieleen, että noille avataan ovet selälleen.
Aina valitellaan, että nämä eivät jää valmistuttuaan Suomeen, mutta afrojen kohdalla ongelma on päinvastainen.
Juu haluaisin nähdä tilastoja kuinka moni noista todella palaa kotimaihinsa....
Ne jotka valmistuu muuttaa jenkkeihin, Australiaan... loput jää tänne. Mikään pakko täältä ei ole lähteä.
Globaali talouslama. Muhamettien väkivaltaistuminen ja terrori. Ihmistsunamit. Maahanmuuton riemuhulluus. Talouspakotteet. Kylmä sota. Mahdollinen Euroopan laajuinen sotatilaa vastaava kriisi. Ja nyt Ebola.
Menee kyllä hyvin. Kaikki on tarkoituksenmukaisesti ja tahallaan tehtyä. Turha sitten on jälkeen huudella että Ebolan leviäminen oli tuottamuksellista. Ei. Kyllä kansa on nähnyt että ihmiskunnan tuhoa toivottavat istuvat maiden hallituksissa.
Ei pidä myöskään unohtaa läntisen naapurin maahanmuuton riemuhulluuden hulluutta. Ebola voi levitä paremmin sitä kautta.
Mitä minä, yksittäinen ihminen pienessä Suomessa voin tehdä, jos en halua ebola-"opiskelijoita" taloyhtiöni saunaan?
Quote from: Marius on 18.08.2014, 21:39:01
Mitä minä, yksittäinen ihminen pienessä Suomessa voin tehdä, jos en halua ebola-"opiskelijoita" taloyhtiöni saunaan?
Get the fuck out and fast.
Ebolan kaltaisen taudin torjuminen vaatii erittäin tiukkoja karanteenitoimenpiteitä että on hyvin mahdollista ettö ennen kuin moisen välttämättömyys on tunnustettu ja siihen ryhdytty ollaan jo auttamattomasti myöhässä. Sitä paitsi, pitäähän tällöin myös hoitohenkilökunta eristää, eikö?
Ei muuta kuin lentokentille tarkastukset pystyyn jokaiselle riskimaasta tulevalle, ja jos jotain löytyy, niin kaikki karanteeniin ja menolippu takaisin afrikkaan. Ei voi käsittää tätä touhua! Ihan ehdoin tahdoin halutaan ebola tänne. Mikä hemmetin afrikan sosiaalitoimisto Suomi on?
Pari viikkoa sitten telkkarissa haastateltiin jotain terveyden asiantuntijaa, joka sanoi ettei Suomella ole mitään hätää, koska suoria lentoja ei tule ebola-alueilta Suomeen.
Quote from: Ari-Lee on 18.08.2014, 21:47:22
Quote from: Marius on 18.08.2014, 21:39:01
Mitä minä, yksittäinen ihminen pienessä Suomessa voin tehdä, jos en halua ebola-"opiskelijoita" taloyhtiöni saunaan?
Get the fuck out and fast.
Miksi minun pitäisi nussia ja sassiin?
"Ota pano ulos/ulkona ja nopeasti".
En osaa ranskaa, sori.
Quote from: JT on 18.08.2014, 22:16:13
Pari viikkoa sitten telkkarissa haastateltiin jotain terveyden asiantuntijaa, joka sanoi ettei Suomella ole mitään hätää, koska suoria lentoja ei tule ebola-alueilta Suomeen.
Ei haastattelija sitten kysynyt miksi Ebola tarvitsee
suoria lentoja levitäkseen?
Quote from: Ari-Lee on 18.08.2014, 22:26:20
Quote from: JT on 18.08.2014, 22:16:13
Pari viikkoa sitten telkkarissa haastateltiin jotain terveyden asiantuntijaa, joka sanoi ettei Suomella ole mitään hätää, koska suoria lentoja ei tule ebola-alueilta Suomeen.
Ei haastattelija sitten kysynyt miksi Ebola tarvitsee suoria lentoja levitäkseen?
Ei tietenkään kysynyt. Tämä on ns. herkkä aihe. Hys-hys.
- Suomessa Ebolan riski on aivan minimaalinen. Se ei leviä kaukotartuntana, vaan siinä tarvitaan läheinen kontakti Ebolaan sairastuneeseen tai kuolleeseen ihmiseen. Eli täytyy olla kosketuksissa sairastuneen ruumiin eritteiden kanssa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Jaana Pirhonen virologian yksiköstä.
Todennäköisyys, että tällaiseen tilanteeseen joutuu Suomessa, on käytännössä aivan minimaalinen. Nyt tavattu tautiepidemia on Länsi-Afrikassa, eikä sieltä Pirhosen mukaan ole edes suoria lentoja Suomeen.
http://www.voice.fi/terveysjahyvinvointi/voiko-ebola-virus-olla-riski-myos-suomessa-asiantuntija-vastaa/23/64268
Onhan se jo nähty: kiihko saada afrikkalaisia Suomeen on niin kova, että mikään hinta ei ole siitä liikaa. Terroristit, huijarit, sotarikolliset, raiskaajat, ryöstäjät, loppuelämän lomailijat, pandemian levittäjät - kaikki käy kunhan pigmentti on kohdallaan.
Quote from: JT on 18.08.2014, 22:31:34
- Suomessa Ebolan riski on aivan minimaalinen. Se ei leviä kaukotartuntana, vaan siinä tarvitaan läheinen kontakti Ebolaan sairastuneeseen tai kuolleeseen ihmiseen. Eli täytyy olla kosketuksissa sairastuneen ruumiin eritteiden kanssa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Jaana Pirhonen virologian yksiköstä.
http://www.voice.fi/terveysjahyvinvointi/voiko-ebola-virus-olla-riski-myos-suomessa-asiantuntija-vastaa/23/64268
Älä kättele neekeriä.
(http://www.stophandshaking.com/images/nohandshakepin2.jpg)
http://stophandshaking.com/
Quote from: Aallokko on 18.08.2014, 22:32:57
Onhan se jo nähty: kiihko saada afrikkalaisia Suomeen on niin kova, että mikään hinta ei ole siitä liikaa. Terroristit, huijarit, sotarikolliset, raiskaajat, ryöstäjät, loppuelämän lomailijat, pandemian levittäjät - kaikki käy kunhan pigmentti on kohdallaan.
Juuri näin se on. AMK-järjestelmä on idiotismin huipentuma. Totaalisen luokattomia oppilaitoksia, joiden opiskelijapaikat saadaan täyteen vain houkuttelemalla sinne massoittain opiskelijoita kehitysmaista. Koko sirkuksen pyörittäminen maksaa Suomelle aivan poskettomasti, eikä täällä ole tarvetta tai työpaikkoja kielipuolille afrikkalaisille, vaikka he joskus valmistuisivatkin. Suuren osan ammattikorkeakouluista voisi lakkauttaa saman tien, ja jäljelle jääneissäkin opiskelupaikat karsia puoleen.
Me emme tule näkemään sellaista kansanliikettä, jossa järki olisi muutakin kuin olemassa.
Quote from: Nuivake on 18.08.2014, 21:02:22
Tämän juuri kirjoitin toiseen ketjuun:
Nopea analyysi terveydenhoitojärjestelmämme valmiudesta mahdollisen pandemian suhteen:
Kuvitellaan ebolaepäilyjä ilmaantuvan erittäin pieni määrä. Yksi tai kaksi niggerialaista opiskelijaa jossain korkeakoulussa saa oireita kesken luennon. Kyseiset henkilöt täytyy saada tietysti eritystykseen ja kaikki jotka ovat olleet välittömässä läheisyydessä ja/tai jopa kosketuksissa. Saadaan välittömästi kymmeniä, ehkä jopa satoja henkilöitä, jotka täytyy eristää tarkkailuun. Suomessa ei taida olla yhtäkään keskussairaalaa, jossa voidaan yhtäkkiä ja välittömästi eristää kyseinen määrä ihmisiä? Mitä jos näitä tapauksia tulisi vielä pari kolme lisää vaikkapa vuorokauden aikana? Eristetään 500 ihmistä? Ei taida enää riittää edes KAIKKI suomen keskussairaalat moiseen.
Kaikki puheet valmiuksista ja laajamittaisista lääketieteellisistä mahdollisuuksista ovat täyttä höpöä ja utopiaa. Meillä ei ole päivästä toiseen edes perussairaanhoidon mahdollisuuksiakaan. Sairaalat ovat jo nyt aivan läpeensä täynnä, potilaita on käytävillä, televisiohuoneissa, odotustiloissa jopa liinavaatevarastoissa (omakohtaisesti ensiavussa 10 vuotta sitten 8 tuntia liinavaatevarastossa makasin kun ei ollu tilaa muualla). Meillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta hallita mahdollista epidemiaa, ei edes sen alkua nykyisillä resursseilla.
Kaikki muu puhe "valmiuksista" on samanlaista tyhjää sanahelinää, kuten kaikki propaganda, joka liittyi sikainfluenssaan ja sen "jälkihoitoon" THLn puolesta. Älkää oikeasti olko aaseja ja uskoko yhtään mitään mitä teille vakuutellaan. Loppupeleissä jokainen on vastuussa itsestään.
Normaalitilanteessa tilanne onkin tämä, mutta jonkin kansallisen hätätilan iskiessä kaikki elektiivinen toiminta keskeytetään ja suuri(n) osa sairaaloiden ja terveyskeskusten kapasiteeteista vapautuu. En olisi mitenkään huolissani ebolasta Suomessa ainakaan tässä vaiheessa, enkä siinäkään vaiheessa, vaikka ensimmäinen tapaus todettaisiin. Sinänsä ihan hyvä, jos afrikan liikakansoitusta vähän rajoittaisi.
Quote from: Marius on 18.08.2014, 21:17:33
Halatkaa! Kätelkää! Pussatkaa poskelle!
Ennen kaikkea: Kutsukaa kahville!
Ebolan hidasteeksi voisi tulla tulivuorenpurkaus. Pysäyttämään siitä ei ole. Ei ainakaan tästä yhdestä. Tarvittaisiin useita purkauksia ympäri planeetan.
QuoteEyjafjallajökull-tulivuoren purkautuminen pysäytti suuren osan Euroopan ilmatilasta kuudeksi päiväksi vuonna 2010. Sen vaikutukset lentoliikenteeseen vaikuttivat yli kymmeneen miljoonaan ihmiseen ja aiheuttivat yli 1,2 miljardin euron kustannukset.
Islanti: Tulivuoren purkautumisriski erittäin korkea. (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014081818583383_ul.shtml)
Quote from: Ari-Lee on 19.08.2014, 00:31:18

No jos noi tautiset tulisi maata pitkin niin eikös ne levittäisi siinä matkalla sitä ebolaa kun taas lentokoneella tullessa ainoat mahdolliset tartunnan uhrit on samalla lennolla olevat?.
QuoteSuomessa Ebolan riski on aivan minimaalinen. Se ei leviä kaukotartuntana, vaan siinä tarvitaan läheinen kontakti Ebolaan sairastuneeseen tai kuolleeseen ihmiseen. Eli täytyy olla kosketuksissa sairastuneen ruumiin eritteiden kanssa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Jaana Pirhonen virologian yksiköstä.
Ebola ei tarvitse fyysistä kontaktia toiseen ihmiseen levitäkseen. Tästä ei tietenkään puhuta mitään.Ja miten niin juuri Suomessa ebolan riski olisi minimaalinen? Tarttuu se tauti täälläkin siinä missä monessa muussakin maassa. Vai onko täällä jokin maasäteilyn laji, joka hankaloittaa taudin leviämistä? Sitä paitsi on olemassa tilanteita, joissa fyysinen kontakti tapahtuu vasten tahtoa, esimerkiksi raiskauksessa tai sen yrityksessä, jo pelkästään väkisin suutelussa. Entäpä, jos torjuttu urho kansainväliseen tapaan sylkäisee uhriaan naamalle?
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.08.2014, 06:19:48
QuoteSuomessa Ebolan riski on aivan minimaalinen. Se ei leviä kaukotartuntana, vaan siinä tarvitaan läheinen kontakti Ebolaan sairastuneeseen tai kuolleeseen ihmiseen. Eli täytyy olla kosketuksissa sairastuneen ruumiin eritteiden kanssa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Jaana Pirhonen virologian yksiköstä.
Ebola ei tarvitse fyysistä kontaktia toiseen ihmiseen levitäkseen. Tästä ei tietenkään puhuta mitään.
Ja miten niin juuri Suomessa ebolan riski olisi minimaalinen? Tarttuu se tauti täälläkin siinä missä monessa muussakin maassa. Vai onko täällä jokin maasäteilyn laji, joka hankaloittaa taudin leviämistä. Sitä paitsi on olemassa tilanteita, joissa fyysinen kontakti tapahtuu vasten tahtoa, esimerkiksi raiskauksessa tai sen yrityksessä, jo pelkästään väkisin suutelussa. Entäpä, jos torjuttu urho kansainväliseen tapaan sylkäiseen uhriaan naamalle?
Nyt rupes kiinnostamaan, eino saanko hieman tarkemmin, miksi ei kontaktia, näin on jatkuvasti väitetty?.
Kuka on jatkuvasti väittänyt?
Älkääs nyt hysterisoiko. Jos se olisi niin vaarallisesti tarttuva kuin elokuvissa, niin kolmasosa Afrikkaa olisi jo kuollut. Toki ongelmat esim Ari-Leen antamassa eristysmäärissä on ongelma, ja ilman tarkkailua tuolta ei nyt pitäisi ottaa oppilaita. Mutta siellä on kymmeniä miljoonia ihmisiä tuolla alueella, ja tartuntoja ei edes sikäläisellä hygienalla ja ymmärryksellä ole tolkuttomasti.
Outbreak voi tulla, mutta eiköhän se rajoitu kuitenkin länsimaissa suhteellisen vähään. Päinvastoin voitte olla tyytyväisiä, eiköhän tässä muutama raja mene kiinni, ja turhemmat oleskelupäätökset saada pyörrettyä.
Juu, en minäkään halua Ebolaa Suomeen. Mutta jos se olisi niin vaarallisesti tarttuva kuin te maalaatte kuvaa, niin Euroopassa olisi jo viikate huiskimassa. Kun (siis kun, ei jos) tilanne pahenee, niin järkevät järjestelmät (siis ainakin Euroopassa) alkavat reagoida siihen laittamalla eristystä, sulkemalla rajoja ja asettamalla kuria. Eikä siihen tarvitse vielä AMK:oiden kuolla. Vaikka ehkä saisivatkin. Vaan 10 000 kuollutta Afrikassa ja Etelä-Euroopassa, ja Fortress Europa on todellisuutta.
Quote from: Paul Ruth on 19.08.2014, 09:53:20
Kuka on jatkuvasti väittänyt?
Televisio jonka varassa valitettavasti olen.
Jaaha, täällä ollaan ihan hyytelönä, vaikka pöpö on vielä toisella mantereella ja suhteellisen kurissa.
Paljon opiskelijavaihtoa suurempi riski on se, jos viruksen annetaan levitä Afrikassa ja jalostua tarttuvampaan muotoon. Kaikki kunnia vapaaehtoisille, jotka sinne lähtevät tekemään vaarallista ja äärimmäisen epämukavaa työtä meidän kaikkien puolesta.
Quote from: Axel Cardan on 18.08.2014, 19:56:21
jos Suomesta löytyy yksikin oikea ebola-tapaus, on paniikki varma.
Tämän ketjun perustella ei tarvita edes sitä ensimmäistä. ;D
Quote from: huhha on 19.08.2014, 11:05:31
Jaaha, täällä ollaan ihan hyytelönä, vaikka pöpö on vielä toisella mantereella ja suhteellisen kurissa.
Huolestuttavaa on minusta se, ettei ebola nimenomaan ole mitenkään "kurissa". Onni on, että se tosiaankin on toistaiseksi melko tehoton levittämään itseään. Sairastuneiden pienehkö määrä (ilmeisesti kuitenkin puhutaan jo lähes 10 000 ihmisestä) johtuu siis siitä, ettei ebola vielä ole sairautena kovin vaarallinen mutta sen leviämistä ei kyetä silti juuri estämään, koska porukka on ebola-maissa niin pihalla, että kutsuu poppamiehen tai karismaattisen saarnaajan oikean lääkärin sijaan, halailee ebolaan kuolleita sukulaisiaan hautajaisissa, ja tuhoaa ebola-klinikoita varastaen verisiä vuodevaatteita. Länsimaiden ja ebola-maiden terveydenhuoltojärjestelmien vaatimattomat toimenpiteet valuvat hukkaan kun paikallinen väestö ja suurin osa muista viranomaisista tuhoaa heidän työnsä.
Quote from: Griffinvaari on 19.08.2014, 09:47:54
Nyt rupes kiinnostamaan, eino saanko hieman tarkemmin, miksi ei kontaktia, näin on jatkuvasti väitetty?.
Taudin loppuvaiheissa sairas saattaa joskus yskiä tai aivastella veristä räkää, ja jos niitä yleisempiä oksennuksia yms. siivotaan pinnoilta vesisuihkujen kanssa, saattaa siinäkin muodostua ilmaan hetkeksi vaarallisia pisaroita. Tuo on yksi iso syy siihen, miksi ebola on niin ikävä tapaus nimenomaan hoitohenkilökunnan kannalta. Afrikassa etenkin on ollut hankalaa, koska raskaat suojavarusteet ovat niin kuumia, ja suojalaseilla on ilmeisesti paha tapa huuruuntua kosteassa ja lämpimässä ilmassa. Kun on vähän karsinut varusteita, että näkee eteensä ja jaksaa tehdä pitkää vuoroa, ei tarvita kuin yksi pikku virhe tai vähän huonoa tuuria, ja se on siinä.
Jos hypoteettinen juuri Länsi-Afrikasta saapunut opiskelijamme sairastuu ensi lukukauden alussa ebolaan, niitä kontakteja ei tarvitse eristää, koska tauti ei tartu yhtään mihinkään ennen oireiden ilmestymistä. Riittää, kunhan nämä tajuavat soittaa ambulanssin heti jos tulee kovaa kuumetta ja päänsärkyä 2-21 päivän sisällä. Itse asiassa, jos lähtevät liikkeelle heti, aika sama vaikka tulisivat bussilla, koska alkuvaiheessa ebolaa esiintyy lähinnä veressä. Eri juttu sitten oksentelun ja ripulin alettua. Afrikassa kontaktien jäljittäminen on hankalaa, niiden vakuuttaminen tuosta sairaalaan tulosta on täyttä sattumankauppaa, ja senkin jälkeen kun niistä on saatu sinne osa, saattaa paikalle ilmestyä öykkäreitä raahaamaan potilaat ulos ja ryöväämään veriset ja paskaiset patjat. Suomessa ei ehkä toimita noin. Se tietysti saattaisi olla ongelma, että kun täällä on todettu yksi ebolatapaus, terveyskeskuksiin tulvii kohta ympäri maata tuhansia kuumeesta ja säryistä kärsiviä flunssaisia, jotka ovat täydessä paniikissa siksi, että heillä on ihan varmasti ebola, koska he ohittivat viikko sitten kadulla mustan miehen.
Se on sitten eri asia, onko näissä opiskelijoissa jotain niin hienoa, että heistä kannattaa erikseen maksaa isot rahat ja ottaa se pienikin riski erinäisistä tartunnoista. Kaipa nuo ovat yleensä fiksumpaa porukkaa kuin paikalliset keskimäärin, mutta toisaalta meno tuolla on ollut tämän epidemian yhteydessä usein niin idioottimaista, etten tiedä miten järkevästi ne toimisivat täälläkään sairastuneina. Liberiasta ja Sierra Leonesta en välttämättä kannattaisi ottaa ketään, koska siellä on ollut eniten varmistettuja tapauksia (etenkin maiden väkilukuun nähden), jokapäiväisen kaaoksen takia varmistamattomia tapauksia todennäköisesti suhteessa eniten, ja pahimmat paikallisten sekoilut ovat myöskin tuolta alueelta. Tiedä sitten, olisiko sieltä muutenkaan tulossa ketään. Nigeriasta varmaan, mutta sieltä on varmistettu vasta 15 tapausta muhkean 140 miljoonan asukkaan keskuudesta, ja vaikka virus pääsisikin leviämään tuolla holtittomasti, eipä niitä tartuntoja juuri ehdi tulla, ennen kuin tämän vuoden erä lähtee liikkeelle.
Quote from: Marius on 18.08.2014, 21:39:01
Mitä minä, yksittäinen ihminen pienessä Suomessa voin tehdä, jos en halua ebola-"opiskelijoita" taloyhtiöni saunaan?
Ainahan voi laatia nasevan heippalapun saunaosaston oveen.
Nyt kun on paljastunut kuinka yleistä somalien lomareissut, lasten silvontakeikat, Somaliaan ovat, niin ei tarvita kuin Ebolan leviäminen sinne. Sehän taitaakin olla ajan kysymys. Poppa-akka, ja -ukko on paljon veren kanssa tekemisissä silpoessaan lapsia ja virus leviää.
Sitten tarvitaan varavaltuutettu sanomaan ääneen, ettei halua kokoontua samoissa tiloissa somalien kanssa Ebola riskin vuoksi. Voi sitä äbäläwälää sitten taas. En tiedä itkeäkö vaiko nauraa perseeni hajalle. Ensin tarkoituksella luodaan tilanne ja sitten ei saisi arvostella.
Kuinka minusta näyttää siltä, että tärähtäneistö näkee Ebolassa mahdollisuuden, ei uhan?
^ Niin minäkin näen. Enkä ole suvis.
Jos jollain vielä saisi afrikkalaisille ajatuksen väkiluvun (normaalista) kasvun hillitsemistä, niin Afrikka saattaisi oikeasti alkaa kehittymään ja tasapainottumaan. Nyt joku pandemia saattaa sulkea ovet, vähän eri tavalla kuin kenenkään tarkoitus on koskaan ollut.
Toisaalta edellisten lentävä-possu-flunssien perusteella sanoisin että on mahdollisuus että tämäkin maailmaa kohauttava superepidemia jää vesilasiin. Toisaalta Ebolalla on paljon enemmän munaa kuin noilla edellisillä superinfluenssoilla, jotta voi tästä vielä jotain seuratakin. Mustaksi Surmaksi en sitä enää nykypäivänä kuitenkaan suostu uskomaan. Nyt tiedämme liikaa jo pelkästään leviämismekanismista, ja se riittää Maailmanlopun estämiseen.
Quotesuomalaisissa korkeakouluissa suoritti tutkintoa 711 Nigerian kansalaista.
Eli koulutamme Nigeriaan satoja innovaattoreita vero-euroillamme ilmaisen koulutuksen muodossa. Feels bad man.
Kun luin LW:n ansiokkaan selvityksen niin, jos todella tällainen ensi-tapaus olisi täällä julkaista, minkähän laisen sirkuksen tämä juuri ollut noro-virus epidemia olisikaan laukaissut?.
Quote from: Blanc73 on 19.08.2014, 14:06:39
Quotesuomalaisissa korkeakouluissa suoritti tutkintoa 711 Nigerian kansalaista.
Eli koulutamme Nigeriaan satoja innovaattoreita vero-euroillamme ilmaisen koulutuksen muodossa. Feels bad man.
Ja samaan aikaan satoja suomalaisia nuoria jää ilman opiskelupaikkoja.
Mutta hei, se on niiden pottunokkien oma vika, mitäs on huonompia kuin kuukerit pääsykokeissa. Sietävätkin olla ilman opiskelupaikkoja ja kortistossa, kun ovat niin laiskoja. Niille laiskoille pottunokille järjestetään nuorisotakuun kautta syrjäytymistä ehkäisevää työtä eli ruohonleikkuuta, haravointia, käpyjen keräämistä ja siivoamista. Nuorisotakuun voisi laajentaa koko väestöä koskevaksi, niin kukaan ei syrjäytyisi. :-*
Quote from: LW on 19.08.2014, 12:04:26
Quote from: Griffinvaari on 19.08.2014, 09:47:54
Nyt rupes kiinnostamaan, eino saanko hieman tarkemmin, miksi ei kontaktia, näin on jatkuvasti väitetty?.
Taudin loppuvaiheissa sairas saattaa joskus yskiä tai aivastella veristä räkää, ja jos niitä yleisempiä oksennuksia yms. siivotaan pinnoilta vesisuihkujen kanssa, saattaa siinäkin muodostua ilmaan hetkeksi vaarallisia pisaroita. Tuo on yksi iso syy siihen, miksi ebola on niin ikävä tapaus nimenomaan hoitohenkilökunnan kannalta. Afrikassa etenkin on ollut hankalaa, koska raskaat suojavarusteet ovat niin kuumia, ja suojalaseilla on ilmeisesti paha tapa huuruuntua kosteassa ja lämpimässä ilmassa. Kun on vähän karsinut varusteita, että näkee eteensä ja jaksaa tehdä pitkää vuoroa, ei tarvita kuin yksi pikku virhe tai vähän huonoa tuuria, ja se on siinä.
Jos hypoteettinen juuri Länsi-Afrikasta saapunut opiskelijamme sairastuu ensi lukukauden alussa ebolaan, niitä kontakteja ei tarvitse eristää, koska tauti ei tartu yhtään mihinkään ennen oireiden ilmestymistä. Riittää, kunhan nämä tajuavat soittaa ambulanssin heti jos tulee kovaa kuumetta ja päänsärkyä 2-21 päivän sisällä. Itse asiassa, jos lähtevät liikkeelle heti, aika sama vaikka tulisivat bussilla, koska alkuvaiheessa ebolaa esiintyy lähinnä veressä. Eri juttu sitten oksentelun ja ripulin alettua. Afrikassa kontaktien jäljittäminen on hankalaa, niiden vakuuttaminen tuosta sairaalaan tulosta on täyttä sattumankauppaa, ja senkin jälkeen kun niistä on saatu sinne osa, saattaa paikalle ilmestyä öykkäreitä raahaamaan potilaat ulos ja ryöväämään veriset ja paskaiset patjat. Suomessa ei ehkä toimita noin. Se tietysti saattaisi olla ongelma, että kun täällä on todettu yksi ebolatapaus, terveyskeskuksiin tulvii kohta ympäri maata tuhansia kuumeesta ja säryistä kärsiviä flunssaisia, jotka ovat täydessä paniikissa siksi, että heillä on ihan varmasti ebola, koska he ohittivat viikko sitten kadulla mustan miehen.
Se on sitten eri asia, onko näissä opiskelijoissa jotain niin hienoa, että heistä kannattaa erikseen maksaa isot rahat ja ottaa se pienikin riski erinäisistä tartunnoista. Kaipa nuo ovat yleensä fiksumpaa porukkaa kuin paikalliset keskimäärin, mutta toisaalta meno tuolla on ollut tämän epidemian yhteydessä usein niin idioottimaista, etten tiedä miten järkevästi ne toimisivat täälläkään sairastuneina. Liberiasta ja Sierra Leonesta en välttämättä kannattaisi ottaa ketään, koska siellä on ollut eniten varmistettuja tapauksia (etenkin maiden väkilukuun nähden), jokapäiväisen kaaoksen takia varmistamattomia tapauksia todennäköisesti suhteessa eniten, ja pahimmat paikallisten sekoilut ovat myöskin tuolta alueelta. Tiedä sitten, olisiko sieltä muutenkaan tulossa ketään. Nigeriasta varmaan, mutta sieltä on varmistettu vasta 15 tapausta muhkean 140 miljoonan asukkaan keskuudesta, ja vaikka virus pääsisikin leviämään tuolla holtittomasti, eipä niitä tartuntoja juuri ehdi tulla, ennen kuin tämän vuoden erä lähtee liikkeelle.
Kai se noin menee teoriassa mutta irl jo kaksi ebola epäilyä on tipahtanut ensiksi lentokentän transithallissa ja toinen työvoimatoimistossa.
QuoteLänsi-Afrikasta hiljattain Saksaan palanneen 30-vuotiaan naisen epäillään sairastuneen Ebolaan.
Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan saksalaisnaisen mahdollinen sairastuminen kävi ilmi Prenzlauer Bergin kaupunginosassa sijaitsevassa työvoimatoimistossa. Naisen verenkierron kerrotaan pettäneen toimiston tiloissa.
Työvoimatoimistossa oli noin 600 asiakasta, joiden henkilötiedot kirjattiin ylös, ennen kuin heidät päästettiin lähtemään rakennuksesta.
Entisen Itä-Berliinin puolella sijaitseva trendikäs alue on ollut jo usean vuoden ajan myös suomalaisten matkailijoiden suosima kohde.
Ebolan itämisaika on 2-21 päivää. Tartunnan voi saada suorasta kosketuksesta sairastuneisiin ja kuolleisiin ihmisiin tai eläimiin sekä eritteiden saastuttamiin pintoihin ja esineisiin.
Virus siirtyy ihmisestä toiseen ruumiin nesteiden kuten veren, hien, syljen, virtsan ja sperman välityksellä. Tauti on tarttuva niin kauan kuin virusta esiintyy kantajan veressä ja ruumiin nesteissä.
Ensimmäiset merkit sairaudesta ovat yleensä kuume ja verenkiertoelimistön ongelmat, sekä flunssan kaltaiset oireet.
http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288727161461.html
Kuten joku jo sanoikin tuolla ylempänä, se todellinen riski (meidän kannaltamme) on siinä jos ebola pääsee leviämään laajalle Afrikassa, ja siihen syntyy sellainen mutaatio/sellaisia mutaatioita, joiden seurauksena viruksen leviäminen ihmisestä toiseen tehostuu. Tässä paino tuolla alleviivatulla jos-sanalla; ei ole mitenkään varmaa voiko tuollaisia mutaatioita edes syntyä.
Sillä ei ole Suomessa juuri merkitystä tuoko joku afrikkalainen tai Afrikassa käynyt eurooppalainen viruksen tänne. Ei se nykymuodossaan kuitenkaan meikäläisessä järjestäytyneessä yhteiskunnassa kovin kauas ennätä.
Quote from: Professori on 19.08.2014, 16:48:36

QuoteJotkut virukset, kuten HI-virus ja influenssa, kykenevät muuntautumaan hyvin nopeasti perimänsä suuren mutaatiofrekvenssin ansiosta, jolloin virusta vastaan toimivaa rokotetta on käytännössä mahdoton kehittää; kun jonkinlainen rokote saadaan kehitettyä, tunnistamisessa käytettävät viruksen pinnan proteiinit ovatkin jo ehtineet muuntua uudenlaisiksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Virukset
No mutta trooppiset taudithan meiltä vielä puuttuivatkin! Kuinka olemme tulleet ennen toimeen ilman ebolaa? Siistiä, että voi saada ebolan SUOMESSA! Jaa juu, sairastavatHAN suomalaisetkin ebolaa...
Luettuani uutisen muistelin, että satoja opiskelijoita ei tule pelkästään ebola-maista. Muualta Afrikasta heitä tulee/on tullut tänne lähemmäs saman verran. Veroja korotettava tai suomalaiset kerjuulle ilman sossutukia. Näin näen lähitulevaisuuden.
Toivotaan, ettei O. Tynkkysen peräänkuuluttama "keskustelu" (jota syntyy ulkomaalaisten opiskelijoiden ansiosta) korkeakouluissa johda mihinkään hyvin vakavaan seuraukseen. Ei tässä enää muuta voi kuin toivoa.
Quote from: Ari-Lee on 19.08.2014, 17:00:26
Quote from: Professori on 19.08.2014, 16:48:36
Tässä paino tuolla alleviivatulla jos-sanalla; ei ole mitenkään varmaa voiko tuollaisia mutaatioita edes syntyä.
QuoteJotkut virukset, kuten HI-virus ja influenssa, kykenevät muuntautumaan hyvin nopeast
http://fi.wikipedia.org/wiki/Virukset
On muuten menossa ajankohtainen amerikkalainen teeveesarja, the Last Ship jossa tällaista pandemiaa käsitellään fiktion keinoin.
http://www.tv.com/shows/the-last-ship/
Elokuvakin tehty:
http://en.wikipedia.org/wiki/Outbreak_%28film%29
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuntematon_uhka_%28vuoden_1995_elokuva%29
Toisessa Ebolaketjussa alussa ovat kovin vakuuttuneita ettei vaaraa ole jotkut, nyttemmin lienee usko vaarattomuuteen vähentynyt hieman?
http://hommaforum.org/index.php?topic=92791.180
Globaali Eliitti haluaa vähentää Maapallon väestön noin 500 miljoonaan
http://en.wikipedia.org/wiki/Georgia_Guidestones
eli alle kymmenesosaan nykyisestä. Sellainen ei onnistu helposti ilman laajalle leviävää, tappavaa tautia. THL on Globaalin Eliitin juoksupoika. Se valehteli meille rokotteista ja nyt se valehtelee meille ebolasta. Tietenkin tämä tiedetään vain THL:n ylimmillä portailla - loput heistä ovat hyödyllisiä idiootteja.
Eipä tarvitse olla selvänäkijä ennustaakseen, että Suomessakin tulee olemaan monia ebolatapauksia. Myös suomalaisia tulee tähän kuolemaan. Viranomaiset ovat tyystin laiminlyöneet kaikki varotoimet, vaikka tällaisessa tapauksessa normaalijärki sanoo, että liiallinen varovaisuus olisi paljon parempi kuin ylimielinen uhan vähättely. Rajoja tuskin voidaan aivan täysin sulkea, mutta ainakin 'ebolamaista' tuleva ihmismassa on otettava kontrolliin. Samoin suomalaisten on pidättäydyttävä matkustamasta ulkomaille: näin vaaran uhatessa voidaan kyllä hetki sietää kotimaista kallista kaljaa.
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.08.2014, 17:35:42

Kävit sitten sotkemassa sen kiven. Tunnusta!
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/5/5f/Georgia_Guidestones_vandalism.jpg)
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.08.2014, 17:35:42
Globaali Eliitti haluaa vähentää Maapallon väestön noin 500 miljoonaan
http://en.wikipedia.org/wiki/Georgia_Guidestones
Kiveen kirjoitetut periaatteet vaikuttavat ihan hyviltä. En tajua, miksi joku voisi noita vastustaa, mutta kuvista päätellen sotkija onkin uskonnon sekoittama kahjo. Toisaalta puheet globaalista eliitistä ja sen juonimista salaliitoista osoittavat, että Eino on lukenut liikaa Internetin hörhösivuja.
Quote from: Frida Hotell on 19.08.2014, 18:30:27

Olen toki lukenut liikaa hörhösivuja ja vielä päälle tilannut tuhansia sivuja hörhökirjoja.
Periaatteet sinänsä vaikuttavat minustakin hyviltä, mutta niihin pääsemisen keinot eivät - joskaan niitä ei noissa kivissä mainita.
QuoteJotkut virukset, kuten HI-virus ja influenssa, kykenevät muuntautumaan hyvin nopeasti perimänsä suuren mutaatiofrekvenssin ansiosta, jolloin virusta vastaan toimivaa rokotetta on käytännössä mahdoton kehittää; kun jonkinlainen rokote saadaan kehitettyä, tunnistamisessa käytettävät viruksen pinnan proteiinit ovatkin jo ehtineet muuntua uudenlaisiksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Virukset
"The rate of nonsynonymous substitutions for the glycoprotein gene of Ebola virus was estimated to be, on the average, 3.6 x 10(-5) per site per year. Marburg virus was also suggested to be evolving at a similar rate. Those rates were a hundred times slower than those of retroviruses [kuten HIV -toim.huom.] and human influenza A virus, but were of the same order of magnitude as that of the hepatitis B virus."
"The origin and evolution of Ebola and Marburg viruses", abstrakti. (http://mbe.oxfordjournals.org/content/14/8/800.short)
Mainittakoon, että hepatiitti B:lle on olemassa rokote (http://en.wikipedia.org/wiki/Hepatitis_B_vaccine), joka suojaa ainakin 5-7 vuotta ja Wikin mielestä nykykäsitys on, että pysyvästi. Se, että ebolasta kehittyy tehokkaammin leviävä versio, on kyllä mahdollista, vaikka näin ei toistaiseksi ole tapahtunut. Mutaationopeuden voisi kai olettaa kasvavan etenkin näin alkuvaiheessa tuosta melko hitaasta normista? Ilmassa aerosolina leviäminen olisi melkoinen harppaus, mutta on niitä muitakin ikäviä tapoja levitä. Kun en ole ammattilainen, niin en osaa sanoa mitään todennäköisyydestä. Näkee sitten. Sitä odotellessa panikoin mieluummin vaikkapa seuraavasta influenssapandemiasta, moniresistentistä tuberkuloosista, tai siitä että isorokkoa löytyy jonkun kaapin pohjalta (http://edition.cnn.com/2014/07/11/health/smallpox-found-nih-alive/) vielä toistamiseen, ja tällä kertaa löytäjä onnistuu tartuttamaan itsensä.
Quote from: Frida Hotell on 19.08.2014, 18:30:27
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.08.2014, 17:35:42
Globaali Eliitti haluaa vähentää Maapallon väestön noin 500 miljoonaan
http://en.wikipedia.org/wiki/Georgia_Guidestones
Kiveen kirjoitetut periaatteet vaikuttavat ihan hyviltä. En tajua, miksi joku voisi noita vastustaa, mutta kuvista päätellen sotkija onkin uskonnon sekoittama kahjo. Toisaalta puheet globaalista eliitistä ja sen juonimista salaliitoista osoittavat, että Eino on lukenut liikaa Internetin hörhösivuja.
Meinaatko ettei hyvävelikerhoja esiinny muualla kuin Suomessa?
Redditissä mielenkiintoinen ketju:
http://www.reddit.com/r/IAmA/comments/2dzq4e/i_am_dr_sanjay_gupta_neurosurgeon_and_chief/
QuoteI am Dr. Sanjay Gupta, neurosurgeon and Chief Medical Correspondent at CNN. Ebola can be terrifying but when it comes to protecting ourselves and the world, knowledge is power. AMA!
No eipä siinä paljoa vastauksia laitellut.
Kertoi ettei huolta koska tarttuu vain silloin kun joku sairastunut jo, ei aiemmin.
Kertoi että virus voi pysyä pitkänkin aikaa pinnoilla joihin sairastunut koskettanut, mutta että lähtee pois siivousaineilla, uv-valolla, ei pidä lämmöstä.
Kertoi viruksen olevan yksinkertainen mikä mahdollisesti helpottaa rokotteen kehittämistä.
Suomeen siis saapuu satoja opiskelijoita Ebola-maista, but nou hätä.
Isossa-Briranniassa taas ollaan huolestuneita ja yritetään ainakin pikkasen vähentää tarttumisen riskiä:
QuoteEbola outbreak: College campuses on alert as new term begins
Nigeria is the fourth largest supplier of international students to British universities .
Universities in the UK have been put on alert to be ready for a potential outbreak of the Ebola virus when the new term starts in September.
Universities UK, the umbrella body that represents vice-chancellors, has written to every university giving detailed guidance on how to deal with an outbreak. The decision was made to send out the guidance because universities are expecting thousands of new students to arrive from West Africa.
While the three countries which have seen the largest number of Ebola cases – Liberia, Guinea and Sierra Leone – have hardly any students enrolling at UK universities, Nigeria – which has had confirmed cases – is the fourth largest supplier of international students to UK universities. In 2012-13, the latest year for which figures are available, a total of 9,630 were enrolled.
A spokesman for Universities UK said: "The issue is very much on universities' radars. We circulated to universities the publicly available guidance on the topic."
The guidance makes it clear that anyone suspected of having Ebola should immediately be isolated in a side room away from any staff or student contact.
"The side room should have dedicated en-suite facilities or at least a dedicated commode," it says. "The level of staff protection is dependent on the patient's condition." Those having any dealings with the patient must take careful hand hygiene precautions, wearing double gloves and a disposable visor.
The guidance reassures university staff: "Evidence from outbreaks strongly indicates that the main routes of transmission of infection are direct contact (through broken skin or mucous membrane) and indirect contact with environments contaminated with splashes or droplets of blood or body fluids.
"Experts agree that there is no circumstantial or epidemiological evidence of an aerosol transmission risk from patients."
So far, there have been more than 1,060 deaths and 1,975 confirmed sufferers, but the World Health Organisation warns that the crisis is likely to continue for months.
The outbreak was first identified in March in Guinea.
http://www.independent.co.uk/news/education/education-news/ebola-outbreak-college-campuses-on-alert-as-new-term-begins-9673861.html omat boldaukset
Ja amerikkalaisessa yliopistossa tehdään näin, koska viranomaiset suosittelevat tämmöiseen toimintaan:
QuoteAKRON -- The Ebola outbreak is raising concerns for universities as they get ready to welcome international students back to campus. The University of Akron is working with the Summit County Health Department and following CDC guidelines.
Temi Tope is originally from Lagos, Nigera; the heart of the Ebola outbreak. He is worried about his loved ones, he talked to his sister on the phone this morning.
"Everybody is scared," he said. "Their kids can't go to school because of the fear of the spread of the disease."
Nina Johnson is also from Nigeria about eight hours from the infected area.
"There are more people per square mile than other places so it's easier for it to spread there than where I come from," said Nina.
Nina and Temi have been in the U.S. all summer, but for the students who travel directly from an infected area, the university is having them fill out a questionnaire to see if they've been exposed to Ebola.
They're also given disposable thermometers and a list of flu like symptoms such as fever, headache, vomiting and diarrhea.
"Twenty-one days after they've left their country, which is the incubation period, they will then come back to us and we will clear them," said Director of Health Services Alma Olson.
Besides physical care, the university is also providing emotional support and the opportunity to video conference with family.
"It doesn't make the situation go away, obviously, but it does give the student a sense of comfort to know they've been able to connect," said Holly Harris Bane, Director of International Programs.
Students say they are grateful for the support during such a dangerous time.
"It's a really terrible situation right now, very terrible," said Temi.
http://www.wkyc.com/story/news/health/2014/08/15/universities-prep-for-ebola--as-students-return-to-campus/14130543/ boldaukset omat taas
Better safe than sorry ajatellaan näissä maissa.
Suomessa kuitenkin THL toimii aivan toisin.
Ja yliopistolaiset eivät edes protestoi...
Kannattaisi ehkä seurata maailman menoa pikkasen paremmin.
Quote from: chacha2 on 20.08.2014, 07:14:21
Better safe than sorry ajatellaan näissä maissa.
Suomessa kuitenkin THL toimii aivan toisin.
Ja yliopistolaiset eivät edes protestoi...
Kannattaisi ehkä seurata maailman menoa pikkasen paremmin.
Ovat muualla myös kansaa informoineet. Yliopiston lisäksi taitaa täälläkin myös sen ulkopuolella olla näitä tulijoita. Opiskelijatkin asuvat muitten keskuudessa eivätkä erikseen kampuksilla.
http://www.myfoxphilly.com/story/26180024/ebola-town-hall-meeting-to-address-concerns-in-brooklyn-park-minn
Ylilaudalla olleet ajantasalla jo toukokuussa:
https://ylilauta.org/satunnainen/27852898
Rokotteitahan on jo olemassa.
http://medcitynews.com/2014/08/canadian-prairie-town-produced-one-ebola-vaccines-used-africa/
QuoteThe Canadian government said this week that the Ebola vaccine, developed at its National Microbiology Laboratory in Winnipeg, Manitoba, though untested on humans, would be offered to the World Health Organization for use in Africa.
Kun kyseessä on tauti jonka tarttuminen on hyvin epätodennäköistä, ei ole mitään huolta jne. niin kumman useaan lääkäriin se vaan on tarttunut.
Noilla afrikkalaisilla lääkäreillä ei kai ollut mitään suojavarusteita?.
Quote from: Melbac on 20.08.2014, 10:01:52
Noilla afrikkalaisilla lääkäreillä ei kai ollut mitään suojavarusteita?.
Eikä länsimaisillakaan?
http://nhpr.org/post/reporting-ebola-abandoned-10-year-old-nervous-neighborhood
http://online.wsj.com/articles/ebola-virus-outbreak-threatens-africas-tourist-industry-1408462301?tesla=y&mg=reno64-wsj&url=http://online.wsj.com/article/SB10001424052970204616804580101592948140102.html
QuoteIt is unclear if the message is getting through. As Mr. Hurter said about his Thai clients: "We told them that Europe is actually closer to these countries than South Africa is, but geography didn't help."
Turismille ikävää.
QuoteTurismille ikävää.
Mistään en ole lukenut että virusinfektio koskisi turisteja. Ei huolta. Suurin huoli on afrikkalaisten välttäminen.
Quote from: Ari-Lee on 20.08.2014, 12:43:05
QuoteTurismille ikävää.
Mistään en ole lukenut että virusinfektio koskisi turisteja. Ei huolta. Suurin huoli on afrikkalaisten välttäminen.
Ei huolta ei. Linkki tosin zerohedgen keskusteluihin mutta kun kerran muutkin. Sieltä linkki tutkimuksesta kertovaan artikkeliin.
(http://mantia.me/images/dontpanic_small.jpg)
http://www.zerohedge.com/news/2014-08-18/who-urges-exit-screening-all-travelers-ebola-infected-countries-reported-cases-go-pa#comment-5111109
https://www.sciencenews.org/article/ebola-may-go-airborne
Ja toinen:
http://www.zerohedge.com/news/2014-08-18/who-urges-exit-screening-all-travelers-ebola-infected-countries-reported-cases-go-pa#comment-5113349
QuoteThere is no need for either genetic mutation or bioweapon engineering to make ebola airborne.
The potential role of toilets as a vector for transmission of infectious disease
Quote from: koli on 19.08.2014, 14:28:37
Niille laiskoille pottunokille järjestetään nuorisotakuun kautta syrjäytymistä ehkäisevää työtä eli ruohonleikkuuta, haravointia, käpyjen keräämistä ja siivoamista. Nuorisotakuun voisi laajentaa koko väestöä koskevaksi, niin kukaan ei syrjäytyisi. :-*
Laittavat kyllä aikuisiakin vastaavaan.
Quote from: Melbac on 19.08.2014, 15:36:05
Kai se noin menee teoriassa mutta irl jo kaksi ebola epäilyä on tipahtanut ensiksi lentokentän transithallissa ja toinen työvoimatoimistossa.
Ei huolen häivää. Nigeriassa ovat saamassa taltutetuksi.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/ebola/11045977/Liberians-trapped-in-Ebola-slum-as-security-forces-seal-off-Monrovia-district.html
QuoteAll of Nigeria's reported cases so far have been people who had direct contact with a Liberian-American man who was already infected when he arrived in the country on an airliner.
http://www.farmingshow.com/news/nbnat/500928275-kiwi-shocked-by-lack-of-ebola-testing-at-liberia-border
Liberiasta lähtiessä ei ole Ebolatestejä.
http://www.nytimes.com/2014/08/23/world/africa/two-new-cases-of-ebola-stem-from-indirect-contact.html?_r=0
QuoteThe cases were the first from secondhand contact with Mr. Sawyer. Until Friday, world health officials had hoped Nigeria's outbreak was fading.
http://www.defence.lk/new.asp?fname=On_arrival_visa_for_four_African_countries_suspended_20140823_03
QuoteExternal Affairs Ministry Public Relations Officer Satya Rodrigo said this has been conveyed to the Commissioner General of Immigration and Emigration.
"However, citizens of these countries still could apply for Visa's through the respective Sri Lanka missions in those countries. When submitting such request they will also have to furnish a medical certificate," he added.
Sri Lanka ottaa vaaran tosissaan.
http://www.abs-cbnnews.com/global-filipino/world/08/23/14/last-ebola-free-region-liberia-falls-virus
QuoteEvery region of Liberia has now been hit by Ebola
Sairaalat Lagosissa huolissaan että voisi tarttua henkilökuntaan, eivät ota vastaan potilaita. Kotihoitoa määräävät.
http://www.ngrguardiannews.com/news/national-news/176247-ebola-why-lagos-hospitals-reject-suspected-patients
QuoteEbola: Why Lagos Hospitals Reject Suspected Patients
Lepakko todettu tutkijoitten toimesta tartunnan lähteeksi.
http://www.theguardian.com/society/2014/aug/23/ebola-outbreak-blamed-on-fruit-bats-africa
QuoteEarly studies suggested that a new strain of Ebola had emerged in west Africa but, according to epidemiologist Fabian Leendertz, a disease ecologist at the Robert Koch Institute in Berlin, who led the large team of scientists to Guinea, it is likely the virus in Guinea is closely related to the one known as Zaire ebolavirus, identified more than 10 years ago in the Democratic Republic of the Congo. Leendertz said the virus had probably arrived in west Africa via an infected straw-coloured fruit bat. These bats migrate across long distances and are commonly found in giant colonies near cities and in forests.
http://en.wikipedia.org/wiki/Straw-coloured_fruit_bat
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e1/Straw-coloured_Fruit_Bat_area.png/220px-Straw-coloured_Fruit_Bat_area.png)
Asustelevat lepakkoiset kuvan alueilla.
(http://www.distractify.netdna-cdn.com/wp-content/uploads//2012/07//mig27.jpg)
Tällanen siis parempi jättää syömäti.
On myöskin mahdollista että Ebola tarttuu muihinkin lepakkolajeihin kuin edellä olevaan, arvioivat tutkijat.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/ebola/11054534/DR-Congo-confirms-first-Ebola-cases-in-new-strain-of-killer-virus.html
QuoteDR Congo confirms first Ebola cases in 'new strain' of killer virus
Kuudes sitten jos uusi on. Otsikko vain hieman epäselvä että onko uusi kokonaan vai uusi nytten.
http://mg.co.za/article/2014-08-25-ebola-identified-in-the-drc
QuoteSpeaking later on public television, he said the confirmation marked the seventh outbreak of the virus in the DRC, where the virus was first identified in 1976 near the Ebola River.
But he said the two new cases had "no link to [the epidemic] raging in West Africa" and were different strains from one another.
http://www.independent.co.ug/column/comment/9271-how-to-stop-ebola--and-next-outbreak
YK:ssäkin huomanneet epidemian lopulta.
Spekulointia tarttumistavoista:
http://www.renewamerica.com/columns/cherry/140825
QuoteAmerican public has been misinformed regarding human-to-human transmission of Ebola. Assurances that Ebola can be transmitted only through direct contact with the body or body fluids of victims needs to be seriously scrutinized in the wake of the current West African outbreak.
Quotevia contact with airborne fomites which adhere to nearby surfaces, where individuals are separated by 3 feet. That helps explain why 81 doctors, nurses and other healthcare workers have died in West Africa to date
Artikkeli kohtuu pitkä, lukemisen arvoinen on.
Jos lepakot ovat hedelmien syöjiä ja jos ebola leviää lepakon eritteistä, niin olisi syytä välttää Afrikan maista tulevia hedelmiä, lähinnä rypäleitä, mitkä on tarkoitus syödä huuhtelun jälkeen sellaisinaan. Olenkin suosinut Chilessä tuotettuja rypäleitä, jos sellaisia on tullut ostettua enää ollenkaan.
Sinänsähän topikin otsikossa mainitut opiskelijat liittyvät löyhästi tähän leviämistapaan.
Matkustelevien mamujen terveysongelmia sivuava juttu sunnuntain Hesarista.
Quote
...
Suomalaiset matkailijat tarvitsevat nykyistä enemmän neuvontaa ja ohjausta... Ilman riittävää opastusta jäävät erityisesti maahanmuuttajat, jotka matkustavat vierailemaan entiselle kotiseudulleen.
...
Malaria ...Terveydenhuollossa tulisi aktiivisesti tarjota neuvontaa ja ohjausta estolääkityksestä matkalle aikoville maahanmuuttajille.
..
Kierrätystä Liberiassa, koirat syövät ebolaan kuolleita.
http://allafrica.com/stories/201408260125.html?viewall=1
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082618604399_uu.shtml
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tiedotustilaisuudessa asiantuntijat kertoivat, että virukseen sairastuneiden määrä kasvaa koko ajan. Nyt on jo noin 2 615 sairastunutta, joista kuolleita on puolet.
Kuitenkin ebolan pelko tappaa enemmän kuin itse virus, koska esimerkiksi malariaa ei uskalleta hoitaa viruspelon takia.
Arvioiden mukaan ebolaa ei taltuteta hetkessä, sillä taudin kitkemiseen menee aikaa 6-9 kuukautta. Afrikassa ebolaa esiintyy luonnollisesti, esimerkiksi apinoissa. Vastoin yleistä luuloa ebola ei tartu helposti: se tarttuu eritekontaktissa, ei ilmassa.
Tautia ei esiinny Suomessa luonnollisesti, vaan se pitäisi tuoda tänne. Suomeen tauti voisi saapua matkustajan mukana, joka sairastuu matkalla tai määränpäässä. Ebola-alueilla asuu vakituisesti noin kymmenen suomalaista.
Ebolaa sairastava potilas sijoitettaisiin Suomessa Meilahden kolmiosairaalaan. Sairaala on valmistunut 2010 ja siellä on otettu huomioon erityisesti tartuntavaaralliset potilaat. Tilaa on kahdelle potilaalle.
Ebola-alueelta oli tulossa opiskelijoita Suomeen, mutta opiskelijoiden lentoja on peruttu. Voi siis olla, että he eivät saavu.
Jos opiskelijoita tulisi, on todella pieni todennäköisyys, että heillä olisi ebola-virus.
Suomi on varautunut harvinaisen hyvin mahdolliseen ebolaan... :D
QuoteEbola-verenvuotokuumeen pahimmin koettelemissa maissa on vain kaksi lääkäriä 100 000 ihmistä kohti, Maailman terveysjärjestö WHO arvioi.
WHO:n mukaan viime keväänä Länsi-Afrikassa alkanut Ebola-epidemia on tappanut poikkeuksellisen paljon hoitohenkilökuntaa. Yli 240 lääkäriä tai sairaanhoitajaa on saanut tartunnan Liberiassa, Guineassa, Sierra Leonessa ja Nigeriassa. Heistä yli puolet on kuollut.
Korkeaa kuolleisuutta selittävät muun muassa suojavälineiden puute tai puutteellinen käyttö, terveydenhoitohenkilökunnan vähäinen määrä ja yksinkertaisesti myötätunto, joka on saanut monet lääkärit tekemään eristysosastoilla liian pitkiä päiviä, WHO:n tilannekatsauksessa sanotaan.
Koska henkilökuntaa on muutenkin vähän ja se on keskittynyt isoihin asutuskeskuksiin, ylimääräiset kuolemat ja sairaustapaukset johtavat helposti sairaaloiden sulkemiseen.
(snip)
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/afrikka/laakaripula-kiihdyttaa-ebola-epidemiaa/?shared=50750-e0c5aac0-500
Kuvaa paikan päältä:
https://www.youtube.com/watch?v=dzWel8JQD3A
Doctors Without Borders/Médecins Sans Frontières
Liberiassa hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi.
Tuhansia potilaita kävelee kaduilla, tartuttaen muita:
http://www.flutrackers.com/forum/showthread.php?t=227003
QuoteBecause there are not enough emergency clinics and regular healthcare is not functioning most Ebola patients can not be administered. Therefore, the clinic expanded by another dozen beds. But even that is not enough. "We know there are thousands of patients walking in the street, infecting other people," says Kleijer.
According to her, there are not enough resources to detect the contacts of the patients. Thereforepeople who are also infected can not be identified . " The houses of patients must be decontaminated. It will not happen."
Linkit tuolta: http://www.reddit.com/r/ebola/search?q=ebola&sort=new&restrict_sr=on&t=all
http://yle.fi/uutiset/who_ebola-tartuntojen_maara_saattaa_nousta_yli_20000een/7438272
Aika alimitoitetulle nykytoimilla vaikuttaa.
Ei ole lähetetty väkeä hoitamaan.
http://crofsblogs.typepad.com/h5n1/2014/08/is-this-the-time-to-put-west-africa-under-un-trusteeship.html
Tämä olisi periaatteessa hyvä idea, kunhan ensin tekisivät jotain muuta kuin YK:n, sellaisen joka toimii. Voisi onnistuakin.
Eli ideana oli että YK hoitaisi asiat siellä kuntoon. En usko sen kykenevän.
Valtiot voisi laittaa jonkin muun järjestön pystyyn, jos tahtoisivat.
http://www.washingtonpost.com/national/health-science/ebola-virus-has-mutated-during-course-of-outbreak/2014/08/28/98235aaa-2ecb-11e4-bb9b-997ae96fad33_story.html?tid=pm_pop
QuoteThe Ebola virus sweeping through West Africa has mutated repeatedly during the current outbreak, a fact that could hinder diagnosis and treatment of the devastating disease, according to scientists who have genetically sequenced the virus in scores of victims.
http://reliefweb.int/report/liberia/liberia-ebola-sitrep-no102
Quote• No space at any of Treatment Units.
• ETU at ELWA has stock-out of Loperimide, anti-malaria drug, hoods, duct tape and cefixame. PPEs will also run out in 5 days
http://www.usatoday.com/story/news/nation/2014/08/29/ebola-zmapp-success-monkeys/14793487/
Lääke toimii apinoilla.
http://www.latimes.com/world/africa/la-fg-ebola-africa-20140829-story.html
QuoteSenegal's patient is a university student from neighboring Guinea, where the outbreak began in March, Health Minister Awa Marie Coll Seck said in Dakar, the Senegalese capital.
Taudin leviäminen Senegaliin aiheuttaa huolta sen leviämisnopeuden vuoksi.
http://www.washingtonpost.com/news/post-nation/wp/2014/08/29/u-s-colleges-will-screen-some-students-for-ebola/
QuoteU.S. colleges will screen some students for Ebola
http://www.voanews.com/content/nigeria-assures-residents-ebola-isolation-units-are-not-dangerous/2432320.html
QuoteNigerians Threaten to Burn Ebola Units
Ebolastahan oli toinekin ketju uutisille, jotka eivät liity Suomeen tai opiskelijoihin:
http://hommaforum.org/index.php/topic,92791.msg1596985.html