QuoteEerola: Islamisteja paenneiden raju kohtalo
Kansanedustaja, perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola on huolissaan Irakissa vainojen kohteeksi joutuneiden vähemmistöjen kohtalosta.
- Kristittyjen ja muiden kuin islamia tunnustavien asema muslimimaissa on perinteisesti ollut huono, mutta Irakissa uskonnollisten vähemmistöjen tilanne on viime aikoina muuttunut katastrofaaliseksi, Eerola huomauttaa.
Kymmenet tuhannet Irakin yazidi-uskontoa tunnustavat kurdit ovat paenneet islamistien tappouhkauksia Irakin ja Syyrian rajalla sijaitsevaan Sinjar-vuoristoon. Vuoristoon paenneilta yazideilta puuttuu vettä ja ruokaa, ja heidän pelätään ilman apua kuolevan lähiaikoina nestehukkaan tai islamistien käsiin.
- Voisiko Suomi tehdä jotain näin akuutissa hengen hädässä olevien hyväksi? Eerola kysyy.
...
Kriisiapua paikan päälle
Hiljattain uutisoitiin espoolaisesta somalista, joka värväytyi järjestön taistelijaksi Syyriaan.Eerola kuitenkin painottaa, että mahdollisen avustustyön tulee tapahtua paikan päällä.
- Valitettavasti Suomella ei ole varaa ottaa niin massiivisia määriä pakolaisia mitä Irakin konflikti tuottaa. Voimme kuitenkin olla mukana viemässä kriisiapua kaikkein akuuteimmassa hädässä oleville, kuten näille vuoristoon paenneille
Loput: Perussuomalainen (http://uutiset.perussuomalaiset.fi/eerola-islamisteja-paenneiden-raju-kohtalo/)
QuoteMe Irakin kristityt olemme rauhantahtoisia ihmisiä
...
Irakista kotoisin oleva Juliana Jaba kirjoittaa seuraavaa:
Miltä sinusta tuntuisi, jos joku pakottaisi sinut luopumaan kristinuskostasi, maksamaan siitä rahaa tai kuolemaan? Tätä tapahtuu juuri nyt kristityille Irakissa.
Olen Irakin assyrialainen, kristitty ja asunut Suomessa 20 vuotta. Halusin kirjoittaa lyhyen kirjoituksen vainottujen kristittyjen puolesta, varsinkin Niniven eli nykyisen Mosulin kaupungin asukkaiden puolesta. Se on Irakin toiseksi suurin kaupunki, jossa kymmenen vuotta sitten oli vielä lähes puoli miljoonaa kristittyä. Assyrilaisen kristinuskon juuret ulottuvat apostolien aikaan, ja kaksi tuhatta vuotta usko on elänyt Niniven tasangolla. Nyt kaikki kristityt on pakotettu lähtemään omista kodeistaan.
Moni on jättänyt kaiken omaisuutensa taakseen ja pelännyt henkensä puolesta. Katsoin haastetteluja Ishtar-kanavalta jossa haastetellaan ihmisiä ja mitä heille on tapahtunut ISIS-järjestön taholta.
Eräs nainen kertoi haastattelussa, että äärijärjestö ISISiin kuuluvat henkilöt tulivat hänen kotiinsa ja uhkailivat heitä lähtemään 10 tunnin sisällä ja jättämään avaimensa. He sanoivat, että teidän asuntonne on ISIS-järjestön omistuksessa. Niin he lähtivät pakoon, ja matkan varrella ISIS:een kuuluvat uhkaajat ottivat ainoat ruokarahat heiltä ja sanoivat: "Menkää kristittyjen luokse, ne voivat ruokkia teidät ja voivat antaa teille kodin ja uuden elämän." Sitten he sanoivat naisille: "Riisukaa vaatteitanne, näyttäkää meille jos piilotatte kultaa tai lisää rahaa. Lähdette täältä tyhjin taskuin, ainoa asia mitä omistatte on päällysvaatteenne."
Tämä on yksi tapaus jokapäiväisistä tilanteista.
Moni on joutunut näkemään kuolemaa, tuskaa ja äärimmäistä väkivaltaa. Järjestöjen ja valtioiden päättäjin tulisi yhdessä reagoida asiaan välittömästi ennen kuin maailman vanhin kristitty kansa tuhotaan ja hävitetään kokonaan pois synnyinseuduiltaan Irakista.
Me Irakin kristityt olemme rauhantahtoisia ihmisiä. Haluamme elää sovussa synnyinmaassamme.
Haluaisin pyytää teitä rukoilemaan kanssani Irakin kristittyjen ja muidenkin ISIS äärijärjestön vainosta kärsivien puolesta.
Juliana Jaba
Suomen ekumeeninen neuvosto (http://www.ekumenia.fi/etusivu/ajankohtaista_-_aktuellt/me_irakin_kristityt_olemme_rauhantahtoisia_ihmisia/)
Suomi pitää huolta turvattomista nuorukaisista ja nyt eräs heistä on lähtenyt jakamaan saamaansa hyvää ja huolenpitoa kristityille:
"Lauantaina julkaistulla videolla esiintyy myös suomalaiseksi itsensä esittelevä mies. Hän kertoo videolla murteellisella suomella, kuinka hienoa on asua islamilaisessa valtiossa, jossa on voimassa sharia-laki ja kaikista pidetään huolta. Mies kehottaa kaikkia muuttamaan kalifaattiin."
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_on_mukana_isis-terroristijarjeston_propagandavideolla/7390430
Vihdoinkin joku poliittinen toimija ja mediajulkaisu ottaa kantaa pohjoisen Irakin maanpäälliseen helvettiin. Ei yllätä, että persut ensimmäisenä (ja ainoina) huomioivat tämän hätätilanteen. Hyvin tomiittu!
Tiedostavat poliitikot, ja myös valtamedia, eivät ole olleet kiinnostuneita kalifaatin hirmuteoista. Siinä on mennyt Yasser-huivi umpisolmuun, kun "ikuiset uhrit - muslimit" (tm) ovatkin nyt sortajan roolissa.
Tiedostavaa logiikkaa:
a)Varsinkin Gazan uutisointi on ollut täysin absurdia, kun palestiinalaisidiootit ovat vuosia pommittaneet päivittäin Israelia ja nyt kun juutalaisilla on sitten viimeinkin palanut käämi, niin palestiinalaispommittajat ovatkin yhtäkkiä uhrin roolissa ja Israel paha saatana.
On mielenosoitusta, kannanottoa ja mediarummutusta kuinka poloiset palestiinalaiset elävät sorrossa ja kurjuudessa. Silti heillä riittää fyrkkaa ja resursseja kaivamaan tunneleita ja lähettelemään raketteja. Palestiinalaiset ovat kuin suvaitsevaisten lapsia, joita sukupolvesta toiseen pidetään uhrin roolissa.
b) Pohjois-Irakissa kristityt ja yazidit ovat IHAN OIKEITA UHREJA. Kyseiset vähemmistöt eivät ole lähetelleet raketteja naapurikyliin, eivätkä nämä vähemmistöt ole kohdistaneet minkäänlaisia kansanmurhia tai etnisiä puhdistuksia alueen muihin kansallisuuksiin ja uskontoryhmiin. Silti heitä vainotaan, ja tällä hetkellä tilanne ISIS -jihad-ryhmittymän myötä on muuttunut katastrofaaliseksi. Yazidit ja kristitys assyyrialaiset ovat ihan oikeita alkuperäisasukkoita noilla seuduilla.
Silti vaihtoehto b) ei aiheuta minkäänlaista sympatianosoitusta vasemmistolaisilta tiedostavilta piireiltä. Tässä myös paljastuu vasemmistolaisen humanismin ja sympatian ohut kuori. Se humanismi on valikoivaa, ja mikä ikävintä, poliittista.
Vasemmiston sympatiakaan ei kohdistu oikeasti heikkoihin, vaan niihin, joilla on ns. "hyväksytty uhristatus".
Vielä uudelleen pisteet Eerolalle ja Perussuomalaisten medialle!
Pari linkkiä, mistä voi seurata Irakin vähemmistöjen uutisia:
Assyrian International News Agency
http://www.aina.org/ (http://www.aina.org/)
"Rudaw is a Kurdish media network":
http://rudaw.net/english (http://rudaw.net/english)
Quote from: Sorsalampi on 07.08.2014, 15:28:25
b) Pohjois-Irakissa kristityt ja yazidit ovat IHAN OIKEITA UHREJA. Kyseiset vähemmistöt eivät ole lähetelleet raketteja naapurikyliin, eivätkä nämä vähemmistöt ole kohdistaneet minkäänlaisia kansanmurhia tai etnisiä puhdistuksia alueen muihin kansallisuuksiin ja uskontoryhmiin. Silti heitä vainotaan, ja tällä hetkellä tilanne ISIS -jihad-ryhmittymän myötä on muuttunut katastrofaaliseksi. Yazidit ja kristitys assyyrialaiset ovat ihan oikeita alkuperäisasukkoita noilla seuduilla.
Ennen kuin itkette tyynynne märäksi Yazidien puolesta niin saanen muistuttaa että niinkin hiljattain kuin 2007 heitä kauhisteltiin täällä(kin) siitä että tyttöjen kivitys oli mitä suurinta hupia heille. Trophy-videoita oli siis enemmän kuin yksi tästä kivityksestä. (https://en.wikipedia.org/wiki/Stoning_of_Du%27a_Khalil_Aswad)
Myönnetään että Yazidit saivat pari "kuittia" tästä kivityksestä ja vikalla kuitilla niitettiin 700 tyttöjen kivittäjää. Perinne on silti siellä voimissaan.
Itse olen sen verran feministi että omasta mielestäni tyttöjen kivittäjä kulttuurit joutavat manan majoille. Tuolla barbaarit tappavat toisia barbaareja, win-win tilanne aina tiettyyn pisteeseen asti.
Kyllähän Juhon kannanotto on ihan positiivinen juttu, mutta totuus on tämä alla boldaamani:
Quote from: toumasho on 07.08.2014, 17:11:08
Itse olen sen verran feministi että omasta mielestäni tyttöjen kivittäjä kulttuurit joutavat manan majoille. Tuolla barbaarit tappavat toisia barbaareja, win-win tilanne aina tiettyyn pisteeseen asti.
Tuossa on ns. "laki ja profeetat".
Quote from: JoKaGO on 07.08.2014, 22:01:59
Kyllähän Juhon kannanotto on ihan positiivinen juttu, mutta totuus on tämä alla boldaamani:
Quote from: toumasho on 07.08.2014, 17:11:08
Itse olen sen verran feministi että omasta mielestäni tyttöjen kivittäjä kulttuurit joutavat manan majoille. Tuolla barbaarit tappavat toisia barbaareja, win-win tilanne aina tiettyyn pisteeseen asti.
Tuossa on ns. "laki ja profeetat".
Kristityt kivittivät tyttöjä?