Yhdenvertaisuuslain uudistus ei riitä EU:n komissiolle.
Euroopan komissio on päättänyt viedä Suomen Euroopan unionin tuomioistuimeen, koska tasa-arvovaltuutetulle ei ole annettu rodulliseen tasa-arvoon työelämässä liittyviä erityistehtäviä. Näin Suomesta puuttuu tasa-arvoa työelämässä valvova elin.
Rotusyrjintädirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot perustamaan kansallinen tasa-arvoelin ja antamaan sille muun muassa seuraavat tehtävät: uhrien avustaminen, riippumattomien selvitysten teettäminen, riippumattomien raporttien julkaiseminen ja syrjintää koskevien suositusten antaminen. Komissio seuraa tarkkaan direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä juuri tasa-arvoelinten osalta, koska niillä on avainrooli direktiivin moitteettoman täytäntöönpanon ja soveltamisen varmistamisessa.
Suomelle on lähetetty asiasta virallinen ilmoitus ja perusteltu lausunto. Niiden pohjalta käydyistä perusteellisista keskusteluista huolimatta asiassa ei ole tapahtunut konkreettista edistymistä.
Suomen hallitus teki eduskunnalle huhtikuussa 2014 esityksen uudeksi yhdenvertaisuuslaiksi. Esitys ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Asian vieminen tuomioistuimeen voi edistää tarvittavien muutosten tekemistä lakiesitykseen, joka on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3198058/suomi-oikeuteen-rotusyrjintadirektiivin-rikkomisesta
Milloin Euroopan komissio vie Suomen EUn tuomioistuimeen mm. laittoman autoveron takia tai laittoman alkoholimonopolin takia?
Voidaanko tämä jupakka tiivistää siihen, että "nyt löydätte sitä rasismusta tai itkette ja löydätte..."?
Eihän rotuja pitänyt olla olemassa!
Quote from: Nuivake on 10.07.2014, 15:00:15
Milloin Euroopan komissio vie Suomen EUn tuomioistuimeen mm. laittoman autoveron takia tai laittoman alkoholimonopolin takia?
Sitten kun joku meikäläisten valtaa pitävä näin EUn haluaa tekevän.
Eiköhän tämäkin jupakka ole ihan tilaustyötä.
Taas kakkaa valuu EU:sta Suomeen. Tämä olisi ollut hyvä julkaista Eurovaalien edellä. Kohta meillä on taas uusi suositusten antaja ja selvitysten teettäjä, hyväpalkkainen homma monelle. Tuleekohan suositukset rotukiintiöiksi työpaikoille jossain välissä, naiskiintiöistä on jo ollutkin usein julkista keskustelua.
Eikä siitä ole kuin pari vuosikymmentä kun mitään rotuongelmia ei täällä ollut.
Taas yksi hyvä syy lisää Euroopan unionista eroamiseen.
Kohta meillä on työpaikoilla tietty prosentti Taistoja ja Mirandoja joita on syrjitty töihin otossa.... Ja yrittäjälle sakkoja jos 2% duunareista ei ole laulavaa heimoa....
Sent from my P6095 using Tapatalk
Quote
... tasa-arvovaltuutetulle ei ole annettu rodulliseen tasa-arvoon työelämässä liittyviä erityistehtäviä. Näin Suomesta puuttuu tasa-arvoa työelämässä valvova elin.
Roskaa. Poliisi ja tuomioistuimet valvovat lakien toteutumista.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/70447-eu-haastaa-oikeuteen-suomesta-puuttuu-rasismielin
QuoteEU haastaa oikeuteen: Suomesta puuttuu rasismielin
Euroopan komissio vie Suomen EU-tuomioistuimeen. Syy on se, ettei Suomessa ole työelämän rotusyrjintään puuttuvaa toimijaa.
Komission mukaan tämä tehtävä pitäisi määrätä lailla tai asetuksella tasa-arvovaltuutetulle. Suomessa on jo tasa-arvovaltuutettu.
EU:n rasismidirektiivi velvoittaa kaikki jäsenmaat perustamaan elimen, jonka tehtävä on valvoa rodullisen tasa-arvon toteutumista työelämässä. Suomen tasa-arvovaltuutetun tehtäviin kuuluu vain sukupuolisen tasa-arvon toteutuminen.
Komission mukaan viime kevään yhdenvertaisuuslaki ei riitä rodullisen tasa-arvon takaamiseen.
Aiemmin komissio on huomauttanut Suomea asiasta, mutta mitään ei ole tapahtunut rodullisen tasa-arvoelimen perustamiseksi.
Quote from: Nuivake on 10.07.2014, 15:00:15
Milloin Euroopan komissio vie Suomen EUn tuomioistuimeen mm. laittoman autoveron takia tai laittoman alkoholimonopolin takia?
Tai halvimman ja puhtaimman moottoripolttoaineen jakelun ehkäisemisestä 20 X dieselverolla(nyk. käyttövoimavero)!?
Nestekaasu(saksaksi autogas) on käytössä ollut jo ikuisuudet kaikilla rajanaapureillamme ja koko vapaassa maailmassa, mutta Suomessa sen käyttö on "kriminalisoitu" lailla. Kuka henkilökohtaisesti tästä hyötyy? Jossakin on taho, joka pystyy vaikuttamaan lainsäädäntöön näin paljon.
Vihreiltäkin on tukittu suut kaikkein puhtaimman polttoaineen käyttöönotosta.
Kukaan ei muka tiedä asiasta hevonpaskaa Suomessa! Ei edes Persut! >:(
Sekin vielä. Tosin rasismia ei ole erityisesti määritelty, joten sitten Biaudet saa lisähommia. Mutta siitä huolimatta EU on joissain asioissa aktiivi, mutta ei tavisten asioissa.
http://yle.fi/uutiset/euroopan_komissio_haastaa_suomen_oikeuteen_rotusyrjintaasiassa/7349392
QuoteEuroopan komissio haastaa Suomen oikeuteen rotusyrjintäasiassa
Komission mukaan Suomen yhdenvertaisuuslainsäädännössä ei ole otettu huomioon rotusyrjinnän vastaisia toimia EU:n direktiivien edellyttämällä tavalla.
Euroopan komissio haastaa Suomen valtion EU-oikeuteen, koska Suomessa ei sen mukaan ole tehty tarpeeksi työelämän etnisen yhdenvertaisuuden huomioimiseksi maan yhdenvertaisuuslainsäädännössä. Komission mukaan Suomen viranomaisille ei ole annettu tarvittavia etniseen yhdenvertaisuuteen liittyviä erityistehtäviä.
Suomen nykytilanne ei komission mukaan noudata EU:n rotusyrjintädirektiiviä, jonka 13. artikla velvoittaa kaikkia unionin jäsenvaltioita perustamaan kansallisen yhdenvertaisuuselimen, jonka tehtäviin kuuluu rotusyrjinnän uhrien auttaminen, selvitysten teettäminen ja raportointi rotusyrjinnän tilasta jäsenvaltiossa.
– Suomen kanta asiaan on, että nykyinen lainsäädäntö täyttää direktiivin asettamat vaatimukset vähemmistövaltuutetun tehtävien kautta, kertoo uuden yhdenvertaisuuslain esityksen valmistelussa mukana ollut Oikeusministeriön erityisasiantuntija Timo Makkonen.
Hallitus teki eduskunnalle huhtikuussa 2014 esityksen uudeksi yhdenvertaisuuslaiksi, mutta komission mukaan esitys ei nykyisessä muodossaan ratkaise ongelmaa. Komission aikomuksena on haasteella edistää tarvittavien muutosten tekemistä eduskunnan käsittelyssä olevaan lakiesitykseen.
Timo Makkosen mukaan eduskunnan käsittelyssä olevaan lakiehdotukseen on jo otettu mukaan direktiivin asettamat vaatimukset mahdollisimman tarkasti.
– Uuteen lakiin on varmuuden vuoksi otettu sana sanalta direktiivin määritelmät, Makkonen kertoo.
Makkosen mukaan loppupeleissä komission ja Suomen hallituksen välisen erimielisyyden ratkaisee tuomioistuin.
Mikäs se Eva Biaudetin johtama pulju on muu kuin rotuviritteinen edunvalvontaelin? :o :facepalm:
Haisee erään Cecilian ja Evan manööveriltä vaikuttaa Suomen lainsäädäntötoimintaan....
vastaveto sille, että niin moni äänesti halla-ahon brysseliin
Rodullinen tasa-arvo työelämässä? ???
:facepalm:
Eikö vähemmistövaltuutetun virka muka riitä? >:(
"Minä teille elimen näytän" sanoisi Rivo-Riitta. Kumma ettei Vähemmistövaltuutetun toimisto kelpaa EU:lle... niin no, täällähän on sanottu jo kauan, ettei k.o toimistolla ole mitään virkaa ja kaikki tasa-arvoasiat tulisi hoitaa Tasa-arvovaltuutetun toimistosta käsin. Pahimmassa tapauksessa k.o. Puljut yhdistetään :facepalm:
On hienoa, että viimeinkin puututaan Suomessa harjoitettavaan rotusyrjintään!
Onhan jo vuosia ollut niin, että esimerkiksi Helsingin kaupunki on antanut ohjeet suomalaisten syrjimiseksi muiden rotujen hyväksi tilanteessa, jossa kaksi tasavertaista hakijaa pyrkii työhön. Tämähän on törkeää ja avointa, institutionaalista rasismia, jonka vielä laki on pyhittänyt! Suomi on avoin apartheid-valtio! Olen erittäin iloinen, että EU:kin on tämän huomannut ja haastaa siitä Suomen oikeuteen!
( tätähän se asia koski, eikö koskenutkin - en ehtinyt lukea muuta kuin otsikon )
No mutta, Eino hyvä. Eihän tuo ole rasismia. Tuohan on vain myönteistä erityiskohtelua, jolla saavutetaan... No, jotain sillä saavutetaan. :P
Ette kiinnitä riittävästi huomiota ihmisten rotuun, joten olette rasisteja? Holy cognitive dissonance, Batman!
EU on pelkkä sosiaalinen konstruktio. Sen direktiivejä tulee ja menee eikä niitä tarvitse ottaa vakavasti.
Pakkointegraatio ja alkuperäisväestön oikeuksien polkeminen etenee. Milloin voimme irtisanoutua tästä hullutuksesta? Eihän kukaan vaadi japanilaisia, korealaisia, afrikkalaisia jne. myöskään vasten tahtoaan luovuttamaan maitaan, omaisuuttaan ja tulevaisuuttaan maahan saapuvalle uudisväestölle. Länsimaissa valtiot verottavat eli ryöstävät asukkaidensa omaisuutta, jakelevat niitä eteenpäin kulttuurinrikastukselle ja vielä kieltävät meiltä tämän hullunmyllyn vastustamisen tai siitä eroamisen syrjintäkielto- ja vihapuhelaeilla.
Ns. syrjinnän kieltäminen yksityishenkilöiltä on vapauden vastaista. Esimerkiksi 2014-03-10 AL: Etnistä syrjintää - sijoitusasuntoa ei vuokrattu romanille (http://hommaforum.org/index.php/topic,92264.0.html). Edistyyköhän jossain vaiheessa antirasistinen syrjinnän kieltäminen esim. parinvalintaan tai siihen, ketä päästät vierailemaan taloosi tai minkä maalaiselle köyhälle annat almuja?
Vähemmistövaltuutettuhan ei kaiketi puutu (riittävästi) työelämän syrjintään. Näin olen saanut jostain lukea. Ehkäpä kyse on tästä?
Joka tapauksessa, onkohan jossain lueteltuna näitä "rodulliseen tasa-arvoon työelämässä liittyviä erityistehtäviä" ja "tarvittavia muutoksia"? Politrukki jokaiselle työpaikalle valvomaan?
Mikä helevetin rotu? Juurihan minulle rasisminvastaisella viikolla selvisi ettei rotuja ole olemassa! Ja nyt niitä taas on? Päättäkää jo!
Quote from: Nikolas Ojala on 10.07.2014, 16:15:36
Taas yksi hyvä syy lisää Euroopan unionista eroamiseen.
BOLD
QuoteEuroopan komissio on päättänyt viedä Suomen Euroopan unionin tuomioistuimeen, koska tasa-arvovaltuutetulle ei ole annettu rodulliseen tasa-arvoon työelämässä liittyviä erityistehtäviä.
Jos ei ole annettu, niin ei ole annettu.
Ja kenelle ne on annettu, jos on annettu? Vai onko niitä ollenkaan?
Pitääkö ne keksiä?
Antakaa niille jo niitä vaativampia värityskirjoja, ettei käy aika pitkäksi toimistolla.
Quote from: Leso on 10.07.2014, 21:56:53
QuoteEuroopan komissio on päättänyt viedä Suomen Euroopan unionin tuomioistuimeen, koska tasa-arvovaltuutetulle ei ole annettu rodulliseen tasa-arvoon työelämässä liittyviä erityistehtäviä.
Jos ei ole annettu, niin ei ole annettu.
Ja kenelle ne on annettu, jos on annettu? Vai onko niitä ollenkaan?
Pitääkö ne keksiä?
Antakaa niille jo niitä vaativampia värityskirjoja, ettei käy aika pitkäksi toimistolla.
Tämän jälkeen Suomessa luonnollisesti aletaan keksiä rodulliseen tasa-arvoon työelämässä liittyviä hyviä erityistehtäviä tasa-arvovaltuutetulle, ettei komissaareille tule paha mieli.
Blogissaan Janne J. M. Muhonen on tehnyt asian tiimoilta hyvän huomion.
Quote....
Tosiasiassa komissio itse jyrää oman rotusyrjintädirektiivinsä yli, sillä sen kuudennen artiklan mukaan ...
"... Euroopan unioni ei hyväksy teorioita, jotka pyrkivät osoittamaan, että on olemassa toisistaan erillisiä ihmisrotuja."
Toisin sanoen komissio uusintaa kaksoisstandardia, jonka mukaan ihmisrotuja sekä on että ei ole.
....
Linkki:
http://jannemuhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171814-eu-komissio-ajaa-rodullista-tasa-arvoa-vakipakolla
Loisto suoritus byrokraateilta.
Quote from: törö on 10.07.2014, 20:17:34
EU on pelkkä sosiaalinen konstruktio. Sen direktiivejä tulee ja menee eikä niitä tarvitse ottaa vakavasti.
Totta, paskantavathan linnutkin direktiiveille.
Malliesimerkki byrokraattisesta elimestä, jonka nyt "on vaan tehtävä jotain", jotta syntyisi harhakuvitelma, että ko. elin olisi tarpeellinen.