QuoteKirjoitin Puheenvuoro-palvelussa viime viikolla kolumnin koskien Yleisradion uutisointia koskien tuolloisen tasavallan presidentti Halosen ja Viron virkaveljensä Toomas Hendrik Ilveksen välirikkoa. Ylen toimittajana työskennellyt Jarmo Mäkelä toi vasta hiljattain asian esille Maaseudun Tulevaisuudessa, vaikka tapahtuneesta on vuosia. Ihmettelin tekstissäni, miten julkisen varoin toimiva laitos ei tästäkään viitsinyt uutisoida tapahtumahetkellä.
Sain kolumnista paljon hyvää palautetta, myös useilta kirjoittamisen ammattilaisilta. Poikkeuksena oli eräs Yleisradion toimittaja, joka päätti ottaa esille ikäni ja asemani sekä vihjailla, että työpaikan löytyminen saattaa vaikeutua. Hän väitti minun esittäneen väitteitä, joita en ollut esittänyt sekä lopuksi vihjasi raastuvan olevan myös olemassa ikävien asioiden käsittelyä varten. Kyseinen toimittaja on tullut tutuksi Halosen ja Tuomiojan innokkaana puolustajana, monien mielestä jopa obsessiivisena sellaisena. Lopulta kyseinen toimittaja kieltäytyi keskustelun jatkamisesta.
QuoteMinusta tämä nimeltämainitsematon Jyrki on ihan solakka mies, ei suuri, enkä haluaisi nyt leimata kaikkia journalisteja ja Saarikoskia...
http://pekkavirkki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171673-se-journalisti-alahtaa (http://pekkavirkki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171673-se-journalisti-alahtaa)
Eikun kova kovaa vastaan. Ei nämä opi hyssyttelyllä ja perseennuolennalla käyttäytymään.
^ Näin on. Halosen ja muiden sosialistien valheet pitää paljastaa. Ei sosialistiuhkailijoita ole mitään syytä pelätä. Neuvostoliitosta ei tule enää tukinootteja, eikä itä-Saksakaan enää elä kuin sosialistien unelmissa, ja itse sosialistiuhkailijat ovat parhaat päivänsä nähneitä kehäraakkeja.
Quote from: Herbert on 08.07.2014, 15:29:15
Poikkeuksena oli eräs Yleisradion toimittaja, joka päätti ottaa esille ikäni ja asemani sekä vihjailla, että työpaikan löytyminen saattaa vaikeutua. Hän väitti minun esittäneen väitteitä, joita en ollut esittänyt sekä lopuksi vihjasi raastuvan olevan myös olemassa ikävien asioiden käsittelyä varten. Kyseinen toimittaja on tullut tutuksi Halosen ja Tuomiojan innokkaana puolustajana, monien mielestä jopa obsessiivisena sellaisena. Lopulta kyseinen toimittaja kieltäytyi keskustelun jatkamisesta.
Miksi et sitten julkaise koko kirjeenvaihtoa. Siihen ei ole mitään laillista estettä.
Quote from: Möhömaha on 08.07.2014, 17:20:01
Miksi et sitten julkaise koko kirjeenvaihtoa. Siihen ei ole mitään laillista estettä.
No siksi, että en ole Pekka Virkki.