QuoteMaahanmuuton kulujen selvittäminen työlästä
Raision kaupungin sivistysjohtaja Matti Sivonen toteaa, ettei tietojen kaivaminen perussuomalaisten maaliskuiseen valtuustoaloitteeseen ollut helppoa.
Perussuomalaiset vaativat tietää, kuinka paljon kustannuksia maahanmuutosta ja kotiuttamisesta koituu.
Kaupungin rekistereissä ei ole merkintää, millä statuksella vieraskieliset lapset ovat Suomeen muuttaneet.
– Sitä voi päätellä ainoastaan oppilaan äidinkielestä, Sivonen sanoo.
Raision peruskouluissa opiskeli kuluneena keväänä 174 oppilasta, joiden äidinkieleksi oli merkitty jokin muu kuin kotimainen kieli.
Sivistysjohtajan mukaan päivähoitoon ja perusopetukseen saatavat valtionosuudet ja -avustukset kattavat maahanmuuttajataustaisista lapsista aiheutuvat kustannukset.
Esimerkiksi syksyllä 2013 aloitetun valmistavan opetuksen kulut olivat kaupungille 35 000 euroa. Toimintaan saatu valtionosuus oli 75 000 euroa.
Vaikka kuva kokonaiskustannuksista jää hämäräksi, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Koivisto on tyytyväinen Sivosen ponnisteluihin.
– Sivistyslautakunnan selvityksestä huomaa, että asiaa on yritetty selvittää niiltä osin kuin se on mahdollista, Koivisto kommentoi.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan vastausta Mika Koivisto pitää ylimalkaisena ja lakonisena.
Hänen mielestään siitä selviää, että maahanmuuton kustannukset piiloutuvat rakenteisiin.
Valtuutettu Koivisto toivoo, että tulevaisuudessa menoihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota.
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandbergia ei tavoitettu kommentoimaan selvitystä.
Perussuomalaiset halusivat nostattaa aloitteellaan keskustelua. Kaupunginhallituksessa sitä käytiin Koiviston mukaan kiitettävästi.
Kaupunginhallitus on ehdottanut kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee maanantaisessa kokouksessaan aloitteen loppuunkäsitellyksi.
Rannikkoseutu (http://www.rannikkoseutu.fi/Uutiset/1194905949810/artikkeli/maahanmuuton+kulujen+selvittaminen+tyolasta.html)
QuoteRahat ja palvelut vähenevät
Mika Koivisto
Mielipidekirjoitukseni Rannikkoseudussa 13.6.
Maanantaina 9.6 Raision valtuustossa käytiin keskustelua maahanmuuton kustannusselvityksestä mutta keskustelu ei pysynyt aiheessa kovinkaan kauan. Allekirjoittanutta syytettiin mm. ihmisten karkoittamisesta pois Raisiosta ja ties mistä. Edelleen korostan, että en ole moisia väittänyt missään ja kritiikkini kohdistuu osaan virka- ja luottamushenkilöitä ja tapaan hoitaa tätä asiaa.
Olen myös yrittänyt lähes rautalangasta vääntää jaettavan rahamäärän ja palveluiden vähenevän sitä enemmän, mitä enemmän asukkaita on niitä jakamassa. Ei näytä menevän jakeluun. Valtuustossa monessa asiakohdassa valiteltiin rahojen loppumista ja kaupungin huonoa taloutta mutta asiayhteyttä ei tahdota nähdä tai ei ymmärretä. Olen aiemmin sanonut, että asiat tulisi ottaa niinkuin ne ovat, eikä niinkuin niiden luullaan tai toivotaan olevan.
Otan myös kantaa sosiaali- ja terveysjohtaja Sandbergin kommenttiin, missä hän kertoi valtion maksavan kaikki toimeentulotuen kulut. Hän jätti osan totuudesta kertomatta. Valtio maksaa kulut vain 3-4 vuoden ajan. Hän jätti myös kertomatta, että asumiskulut maksaa Raisio. Samoin kaupunki maksaa kustannuksia henkilökunnan palkoissa ja esimerkiksi juuri nämä palkat ovat osa piilokustannuksia, joista olen puhunut.
Jos ja kun Raisiossa jatketaan samalla tiellä kuin tähänkin saakka, niin seurauksena ovat palvelutason lasku, taksojen ja verojen korotukset, lomautukset ja myös irtisanomiset. Valtionosuuksiin on tulevaisuudessa tulossa muutoksia ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Raisonkin osuudet ovat pienenemässä. Jos valtiolla menee edelleen huonosti, niin kuinka kauan Sandberg veikkaa valtion maksavan kunnille edes nykyisen tasoisia korvauksia? Onko tämä ainoa asia, mistä ei leikata missään tapauksessa?
Minut on valittu luottamushenkilöksi hoitamaan kovaa vauhtia velkaantuvan kaupungin asioita raisiolaisten parhaaksi, ei käyttämään hupenevia rahallisia resurssejamme epämääräisiin maailmanparannushankkeisiin.
Mika Koivisto, Raision perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja
mikakoivisto.com (http://www.mikakoivisto.com/blogi/2014/06/14/31)
On se kumma, kuinka maahanmuuton kuljen selvittäminen on niiiin työlästä ja paikoitellen kuulemma jopa mahdotonta.
Samaan aikaan verovirasto tietää jokaisen koirankopinkin sijainnin ja kiinteistöverotusarvon sentilleen. Puhumattakaan yrittäjän verovelvoitteista.
Tässähän on tuleva kansanedustaja tämä Mika Koivisto! On ehdokkaana kansanedustajaehdokkaaksi perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin jäsenäänestyksessä. Pistäkääs tuon seudun hommalaiset nimi muistiin. On tehtaillut asiallisia aloitteita valtuustossa jne.
Mielestäni minkä tahansa julkisrahoitteisen organisaation joka ei pysty toimittamaan kuluistaan haluttua läpinäkyvää erottelua pitäisi joutua suoraan leikkauskierrokselle - ja alkaen pomopäästä - viimeistään seuraavalla budjettikierroksella. Se, ettei näin tapahdu on yksi suurimmista syistä valtion ja kuntien nykyiselle velkaantumiselle. Vaan taitaa olla taas kerran niin, että byrokraatti vie ja maksaja-asiakas vikisee.
Sivonen hei! Mitäs muita "työläitä" asioita on? Esim. perheen elättäminen on "työlästä". Opiskelu on "työlästä". Itsensä kunnossa pitäminen on "työlästä". Lumitöiden teko ja nurmikon ajelu on "työlästä". Minäpä kerron vielä yhden "työlään" asian, nimittäin Raision kunnan ja Suomen valtion talouden pitäminen pinnan yläpuolella. Se se vasta "työlästä" onkin. Onneksi kuitenkin täällä Suomessa asuu kansa, joka ei ole koskaan pelännyt "työläitä" asioita.
Tottakai kulujen selvittäminen on työlästä sen jälkeen, kun talousrakenne on kaikissa Suomen kunnissa tarkoituksella tehty sellaiseksi, että maahanmuuttajien kulut on piilotettu hajauttamalla ne kaikkiin niihin osa-alueisiin, joissa on myös kantasuomalaisten kulut mukana. Maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia ei tietyillä poliittisilla tahoilla haluta julkiseen tietoon, koska heille on poliittinen etu voida tehdä yltiöpositiivisia mutu-pohjaisia arvioita maahanmuuton kannattavuudesta. Ja kun realistinen tieto on piilotettu, edellämainittu poliittinen epärehellisyys on helppoa ja maahanmuuttoa kritisoivien on vastaavasti hyvin vaikea selvittää niitä todellisia kustannuksia, osoittaa niiden avulla maahanmuuton taloudelliset rasitteet ja vaatia kunnilta parempaa taloudenhoitoa niille, jotka näissä kunnissa jo asuvat. Kuntien asukkaiden tulisi aina olla etusijalla ulkomaalaisiin tulijoihin nähden, ja kunnan taloudenhoidon pitäisi olla niin selkeää, etteivät piilotetut kulut ole mahdollisia.
En nimittäin enää usko, että minkään puolueen kuntapäättäjät ovat vieläkin niin päät pensaassa ja suoranaisen tyhmiä, etteivät tajua talouden realiteetteja, ja tulojen ja kustannuksien suhdetta. Vaikka en välitä salaliittoteorioista, niin ei nämä asiat voi vahinkoja olla... sen kyllä uskon, että monelle suvakille uudet lemmikit ovat tärkeämpiä, kuin laskun maksavat kansalaiset. Ja jos lemmikit nyt vähän tekevät tuhoja, niin tui tui ei se haittaa, kun joku muu maksaa.
OECD:n mukaan massamaahanmuutto ei kasvata taloutta.
http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/immigration/10844765/Mass-immigration-not-the-secret-to-economic-growth-says-OECD.html
No, löytyiväthän ne tilastot äidinkielen perusteella, joten mikä siinä oli niin vaikeaa? Tieto siitä, että kulut ovat suuret? :facepalm:
Quotemaahanmuuton kustannukset piiloutuvat rakenteisiin.
Vai onko ne piilotettu rakenteisiin? Puheet maahanmuuton kustannusten laskemisen mahdottomuudesta/vaikeudesta on silkkaa pelkuruutta viranomaisilta.
Mielestäni piilokustannuksia on ja ne ovat vaikeasti selvitettävissä. Esimerkiksi jossain resurssilaskelmissa olen nähnyt 1,5-kertaisia kertoimia palvelutarpeen laskennassa, jos tiedetään että alueella tai palvelua käyttämässä on runsaasti maahanmuuttajia. Tuollainen kerroin taas on täysin subjektiivinen ja voi olla arvioitu täysin alakanttiin. Toki myös toisinpäin. Samoin piilokustannuksia ovat osa sosiaalitoimen palkkakustannuksista. Työntekijöiden asiakkaisiin kuuluvat kaikki sosiaalitoimistossa asioivat mutta osaan joudutaan varmasti käyttämään enemmän aikaa ja henkilökohtaista neuvontaa. Teknisellä puolella taas kustannuksia voi tulla esimerkiksi tietyn ryhmän asuntojen suuremmasta korjaustarpeesta, suuresta vedenkulutuksesta jne.
Toisaalta kirjanpidossa kaikki tulot ja menot pitäisi olla kirjattuna omille tileilleen. Laskenta nimittäin menettää merkityksensä, jollei kustannuksia pystytä kohdistamaan aiheuttamisperiaatteen mukaan. Mutta miten siis voidaan kirjanpitoon kirjata jonkun tietyn henkilön suurempi tarve jossain palvelussa?
Yrjöperskeles kirjoitti blogissaan aikoinaan jotenkin näin, että kumma kun tällaisia kustannuksia ei saada selville, vaikka toisaalta julkisella sektorilla tiedetään tasan tarkkaan montako lyijykynää on käytetty vuoden aikana.
Jos kuluja ei pystytä selvittämään niin se tarkoittaa selkokielellä että ne ovat lähteneet lapasesta.
Suviksille kuntataloudessa tämä ei ole ongelma koska rahaa tulee lisää taikaseinästä mutta jos olisi kyse yrityksestä niin olisi kokolailla kintaalla että tämmöisistä projekteista vastaavat saisivat etsiä uuden työpaikan.
Sitä olen yrittänyt tuoda jatkuvasti esiin, että miten voimme tällaista touhua jatkaa, kun kenelläkään ei ole mitään käryä kustannuksista. Luottamushenkilöille on liian kauan valehdeltu näistä kuluista ja kerrottu, että toiminta ei maksa kunnalle mitään vaan kaikki kustannukset kattaa valtio. Olen myös painottanut sanomisissani että valtion rahat tulevat myös meidän taskuista mutta kun ei ymmärretä, niin ei ymmärretä. Saattaa olla, että jotain henkilöstöjärjestelyjä voisi olla tulossa tällaisen väestönsiirto-operaation jälkeen. Odotellaan, mitä tulee.
Quote from: CaptainNuiva on 16.06.2014, 11:52:51
Jos kuluja ei pystytä selvittämään niin se tarkoittaa selkokielellä että ne ovat lähteneet lapasesta.
Suviksille kuntataloudessa tämä ei ole ongelma koska rahaa tulee lisää taikaseinästä mutta jos olisi kyse yrityksestä niin olisi kokolailla kintaalla että tämmöisistä projekteista vastaavat saisivat etsiä uuden työpaikan.
Toisille raha tulee taikaseinästä ja toisilta sinne taikaseinään menevä raha on pois muusta kulutuksesta. Sehän ei ole mikään ongelma, toisille.
Quote from: Mika Koivisto on 16.06.2014, 12:17:18
Sitä olen yrittänyt tuoda jatkuvasti esiin, että miten voimme tällaista touhua jatkaa, kun kenelläkään ei ole mitään käryä kustannuksista. Luottamushenkilöille on liian kauan valehdeltu näistä kuluista ja kerrottu, että toiminta ei maksa kunnalle mitään vaan kaikki kustannukset kattaa valtio. Olen myös painottanut sanomisissani että valtion rahat tulevat myös meidän taskuista mutta kun ei ymmärretä, niin ei ymmärretä. Saattaa olla, että jotain henkilöstöjärjestelyjä voisi olla tulossa tällaisen väestönsiirto-operaation jälkeen. Odotellaan, mitä tulee.
Lisää lääkettä prkl! Yritysjohto tahtoo kulttuurivaihtoa! Kyllä te vielä opitte laskemaan!
Tulihan sieltä joku vastineen kaltainen aiheeseen liittyen. Taas keskutellaan aivan eri asiasta, mistä alunperin oli kyse.
Kirjoitin vastauksen tuohon alle ja liitteenä on kuva kirjoituksesta
Lainaus:
QuoteMiksi jakaa ihmiset etnisen taustan mukaan
Mielipide. Mika Koivisto otti kirjoituksessaan (RS:13.6) kantaa maahanmuuttajien aiheuttamiin kustannuksiin Raisiossa.
Jakaako hän ihmiset etnisen alkuperän mukaan jyviin ja akanoihin?
Onko hän tullut ajatelleeksi, kuinka paljon kustannuksia aiheuttavat erilaiset huume- ja alkoholistihörhöt, joita pyörii Raision keskustassa aamusta iltaan?
Olen työskennellyt maahanmuuttajanuorten ja koululaisten keskuudessa. Usein he kertovat, kuinka vaikea on saada työtä ja opiskelupaikkaa. Lisäksi he kohtaavat erilaisia ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan. Suurin osa heistä haluaa tehdä työtä ja opiskella Suomessa.
Miksi perussuomalaiset aina yleistävät, että kaikki maahanmuuttajat ovat sosiaalipummeja? On paljon maahanmuuttajia, jotka käyvät työssä ja elävät normaalia elämää.
Ehkä kysymys on ennen kaikkea asenteesta, miten me suhtaudumme maahanmuuttajiin. Onko perussuomalaisten aikomus lietsoa vihaa maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan?
Mitä vikaa on maailmanparantamisessa? Maailma on kova paikka niin suomalaiselle kuin maahanmuuttajille, jotka ovat joutuneet kokemaan kovia. Myös maahanmuuttajat kaipaavat ystäviä ja sitä, että joku auttaa heitä apua tarvittaessa.
Pakolaisten ystävä
Miksi tuon mielipidekirjoituksen kirjoittaja yleistää, että "perussuomalaiset aina yleistävät, että kaikki maahanmuuttajat ovat sosiaalipummeja"? Etenkin, kun edellä mainittu ei Persujen osalta edes pidä paikkaansa.
QuoteOnko hän tullut ajatelleeksi, kuinka paljon kustannuksia aiheuttavat erilaiset huume- ja alkoholistihörhöt, joita pyörii Raision keskustassa aamusta iltaan?
Pyritäänkö Suomessa aktiivisesti lisäämään huume- ja alkoholistihörhöjen määrää? Vai pyritäänkö ongelmaksi tunnistettua ilmiötä rajoittamaan ja sen haittoja minimoimaan?
Quote from: Nuivake on 15.06.2014, 15:25:07
On se kumma, kuinka maahanmuuton kuljen selvittäminen on niiiin työlästä ja paikoitellen kuulemma jopa mahdotonta.
Samaan aikaan verovirasto tietää jokaisen koirankopinkin sijainnin ja kiinteistöverotusarvon sentilleen. Puhumattakaan yrittäjän verovelvoitteista.
Totta!Yrityselämässä yleisesti käytetään toimintolaskentaa, jonka avulla eri toimintojen aiheuttamat kustannukset pystytään selkeästi erittelemään. Samaan aikaan suomalaisen pikkukaupungin mukaan on lähes mahdotonta selvittää maahamuuton aiheuttamia kustannuksia. Tosiasiassa kustannukset olisivat helposti selvitettävissä, mutta kaupunginviskaalit eivät sitä halua, koska tietävät mikä paskamyrsky heidän niskaan tulisi jos yleiseen tietoon tulisi maahanmuuton kustannukset veronmaksajille.
Maahanmuuton kustannusten selvittäminen olisi hyvää taloudenpitoa kaupungilta. Tämä lisäisi toiminnan läpinäkyvyyttä ja veronmaksajien tietoutta siitä miten rahaa jakavat toimivat. Nyt valloillaan on eräänlainen salailun kulttuuri todennäköisesti sen takia, koska maahamuuton kustannukset ovat aivan törkeän suuret.
Mikähän valuvika maahanmuutossa oikein on, kun niin moni siihen liittyvä asia on piilossa?
Maahanmuuttajat tulevat Suomeen piilossa, he piilottavat henkilöpaperinsa, he piilottavat koulutustodistuksensa. Monen omaiset ovat samaan aikaan piilossa lähtömaassa. Suomessa maahanmuuton kulut pidetään piilossa. Toimeentulotukisummat ovat myös piilossa. Joillekin maahanpäässeille pidetään lääkäripalveluja piilossa. Monet maahanmuuttajat pitävät naisensa piilossa, joko kankaan alla tai asunnoissa. Jotkut maahanmuuttajat syövätkin piilossa ainakin osan vuotta. Rasismikin kuulemma on piilossa, kun sitä ei olla löydetty. Ja maahanmuuttajien osaaminen on piilossa vain potentiaalina. Jotkut mamut tekevät kyllä töitäkin, mutta osa piilossa pimeästi. Ja osa taas on piilossa puistojen pusikoissa.
Eikö koko touhu kestä mitään päivänvaloa, kun kaikki tapahtuu aina piilossa?
Sellainen ei kuulu avoimeen länsimaiseen demokratiaan.