Suomen Pakolaisapu etsii vuoden naapuruustekoa. Vaikka sitä ei suoraan sanota, etsittäneen pakolaisen naapuria joka olisi avittanut mamua 500 eukon palkinnon arvosta.
QuoteHaussa Vuoden 2014 naapuruusteko!
Suomen Pakolaisapu myöntää ensimmäistä kertaa Vuoden naapuruusteko -palkinnon.
Palkinnon tavoitteena on antaa tunnustusta naapuruussovun edelläkävijöille ja tukea innovatiivista konfliktinratkaisua monimuotoisilla asuinalueilla ympäri Suomen. Vuoden naapuruusteko -palkinto myönnetään taholle, joka on edistänyt aktiivisesti ristiriitojen ja erimielisyyksien rauhanomaista ratkaisua sekä syventänyt kohtaamista ja vuorovaikutusta naapuruston asukkaiden välillä.
Ehdotusten tekeminen on kaikille avointa. Ehdolle voivat asettua Suomessa toimivat yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset. Palkinnon suuruus on 500 euroa.
Perustellut ehdotukset palkinnon saajaksi tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai Suomen Pakolaisapuun sunnuntaihin 11. toukokuuta 2014 mennessä osoitteeseen Miriam Attias, Suomen Pakolaisapu, Kaikukatu 3, 00530 Helsinki. Ehdotuksia otetaan vastaan myös järjestön Facebook-sivulla www.facebook.com/pakolaisapu ja Twitterissä: twiittaa #naapuruusteko käyttäjälle @Pakolaisapu.
Vuoden naapuruusteko 2014 -palkinnon voittaja julkistetaan perjantaina 23. toukokuuta 2014 Euroopan naapuripäivänä rikoksentorjuntaneuvoston Naapuriapu-työryhmän loppuraportin julkistamistilaisuudessa. Tilaisuus järjestetään Helsingissä POP UP ILO:ssa klo 14.00.
Lisätietoja antaa Kotilon hankejohtaja Miriam Attias puhelimitse numerosta xxxxxxxxxxx.
KOTILO edistää turvallisuutta ja viihtyvyyttä monimuotoisilla asuinalueilla. Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti arjessa ja yhteiskunnan jäseninä.
Rikoksentorjuntaneuvoston perustama Naapuriapu -työryhmä pyrkii lisäämään sisäisen turvallisuuden ohjelman mukaan asukkaiden osallisuutta ja vaikutusta oman alueensa turvallisuuteen.
http://www.pakolaisapu.fi/fi/tietoa/uutiset/kotimaa/kotilo/item/774-haussa-vuoden-2014-naapuruusteko.html
Ennen herraskaisessa osaketaloyhtiössämme tehtiin vuosi sitten lude-häätö, eikä muille talon asukkaille kerrottu asiasta mitään! Asia vuoti vasta julkisuuteen. Kiltisti tehty!
Ehdotan perustettavaksi uutta palkintoa: Vuoden uusi suvaitsevaisuuspalkinto.
Ensimmäiseksi tulee mieleen ne Ruotsin Lapin romanit, joista oli televiisorissakin. Ihannenaapurit. Löytääkö kukaan tarkemmin.
Jos on nostanut naapuruston asuntojen hintoja 500 €:lla nuivimalla monikulttuurisuuden tiehensä, eikö siinä olisi aika hyvä teko?
Quote from: dothefake on 05.05.2014, 16:52:34
Ensimmäiseksi tulee mieleen ne Ruotsin Lapin romanit, joista oli televiisorissakin. Ihannenaapurit. Löytääkö kukaan tarkemmin.
Tuossapa tuota naapurisopua.
http://www.youtube.com/watch?v=3JiXsKrhNbU
Tuosta.
http://www.riemurasia.net/video/Karpolla-on-asiaa-Mustalaiset-naapurissa/87468
Quote from: dothefake on 05.05.2014, 16:52:34
Ensimmäiseksi tulee mieleen ne Ruotsin Lapin romanit, joista oli televiisorissakin. Ihannenaapurit. Löytääkö kukaan tarkemmin.
On sitä ladattu nettiin a i k a laajasti. (yhä edelleen 18min. kohta sykähdyttää..tekona naapurille)
http://www.karelia.topfiles.ru/watch/K_s4g_zeoVs.htm
QuoteUusille naapureille puhuminen palkittiin
Suomen Pakolaisapu on palkinnut ensimmäisen kerran Vuoden naapuruusteon. Palkinnon sai Veli-Pekka Korhonen, joka toimii VVO:n alaisen taloyhtiön asukastoimikunnan puheenjohtajana Tampereella.
"Kun yhtiöön muuttaa uusia asukkaita, Korhonen toivottaa heidät tervetulleeksi ja ilmoittaa olevansa käytettävissä, mikäli tulee kysyttävää yhteisistä pelisäännöistä tai yhteisten tilojen käytöstä. Jos yhteistä kieltä ei ole, hän etsii tulkikseen samaa kieltä puhuvan alueella jo asuvan ihmisen. Näin hän luo naapurustoon hyvää ilmapiiriä. Ison taloyhtiön asukkaat edustavat kahdeksaa eri kieliryhmää", kertoo Korhosta palkinnon saajaksi ehdottanut VVO:n Tampereen asiakaspalvelupäällikkö Asta Lahtinen.
Korhonen ei halua "tuputtaa neuvoja vaan olla helposti lähestyttävä". Tämä lähestymistapa toimii. Taloyhtiöstä ei juuri tule häiriöilmoituksia isännöitsijälle, sillä talossa vallitsee hyvä henki ja asiat hoidetaan puhumalla, ennen kuin niistä kasvaa suuria konflikteja.
Korhosta motivoi halu kohdata ihmisiä. Hän haluaa, että kaikilla asukkailla on hyvä asua omassa kodissaan. "Vieraan kielen puhuminen tai vieraasta kulttuurista tuleminen ei ole ongelma. Jos ristiriitoja tulee, ne pitää ratkaista aina tapauskohtaisesti. Se on paras tapa toimia", sanoo Korhonen.
"Veli-Pekka Korhosen toiminta on esimerkki siitä, että kun ihmiset kohtaavat ja puhuvat keskenään, pienistä ristiriidoista ei kasva suuria konflikteja", sanoo Miriam Attias, naapuruussovittelua ja asumisopastusta kehittävän Kotilo-projektin johtaja. "Puhuminen vähentää toisistamme tekemiämme väärinymmärryksiä ja stereotyyppisiä tulkintoja, jotka tekevät vuorovaikutuksen hankalaksi ja heikentävät luottamusta ja turvallisuuden tunnetta asukkaiden välillä."
Palkinnolla halutaan kannustaa ihmisiä hyvässä hengessä tapahtuvaan erimielisyyksien sovitteluun ja puhumiseen. "Ristiriitojen aiheita syntyy päivittäin, mutta tärkeintä on se, kuinka ne ratkaistaan. Hyvin ratkaistussa riidassa osapuolet saavat kertoa omista tarpeistaan ja pääsevät yhdessä rakennetun ratkaisun kautta sovintoon", Attias muistuttaa.
Vuoden naapuruusteko -palkinto myönnettiin Euroopan naapuripäivänä 23. toukokuuta 2014. Palkinto jaetaan toimijalle, joka on edistänyt aktiivisesti ristiriitojen ja erimielisyyksien rauhanomaista ratkaisua ja syventänyt kohtaamista ja vuorovaikutusta naapuruston asukkaiden välillä. Palkinto on suuruudeltaan 500 euroa.
Pakolaisapu (http://www.pakolaisapu.fi/fi/tietoa/uutiset/kotimaa/kotilo/item/792-vuoden-naapuruusteko-2014-julkistettu.html)
QuoteRistiriitojen aiheita syntyy päivittäin
On se monikulttuurisuus hieno ja kannatettava asia, kun siitä aiheutuu joka saamarin päivä ongelmia jo parissa taloyhtiössä - valtakunnan tasosta puhumattakaan.
Mihin tätä elämää vaikeuttavaa, resursseja syövää, hankalaa, turvattomuutta aiheuttavaa ja suomalaisen kulttuurin vastaista monikulttuuria oikein tarvitaan? Sitä kukaan ei ole vielä selittänyt.
Mä toivon, että nyt vihdoin siellä Pakolaisavussakin tajuttais se tosiasia, että mä, Leso, tosiaankin autan ihmisiä siellä niitten "lähtömaissa" ja kohdennetusti.
Stana tänne viissatanen ja heti! Mieluiten kerran kuussa.
Ei se munkaan kukkaro pohjaton ole.