Murhasta tuomittu mies vapautuu kärsittyään 12 vuotta tuomioistaan. Hän ampui suositun oikeistopopulistien johtajan parlamenttivaalien alla toukokuussa 2012.
Hollannissa vapautetaan perjantaina vankilasta mies, joka ampui oikeistopopulistijohtaja Pim Fortuynin 12 vuotta sitten.
Volkert Van der Graaf ampui Fortuynin 6. toukokuuta vuonna 2002 vaalien alla. Suosittu Fortuyn tunnettiin muun muassa maahanmuuton rajoittamisen kannattamisesta ja islamilaisten vastaisista lausunnoistaan.
Van der Graaf tuomittiin 18 vuodeksi vankilaan. Hänet vapautetaan Hollannin yleisen käytännön mukaisesti kärsittyään noin kaksi kolmasosaa tuomiostaan.
Oikeusministeriö ei paljasta tarkkaa aikaa Van der Graafin, 44, vapauttamiselle eikä muitakaan yksityiskohtia. Vapauduttuaan hän joutuu kantamaan sähköistä nilkkapantaa ja ilmoittautumaan viikoittain viranomaisille.
Van der Graaf ei saa poistua maasta ja häntä on myös kielletty menemään Haagiin ja Rotterdamiin, jossa Fortuyn toimi poliitikkona tai Hilversumiin, jossa tämä surmattiin.
Uutta henkilöllisyyttä Van der Graaf ei viranomaisten mukaan saa, mutta hollantilaisten tiedotusvälineiden mukaan häntä tullaan suojelemaan. Oikeusministeriö ei kerro, saakoo Van der Graaf henkivartijan
http://yle.fi/uutiset/populistijohtaja_pim_fortuynin_murhaaja_vapautetaan_vankilasta/7218030
Naurettavaa että murhaajaa vielä suojellaan valtion varoin. Tais murhata hallituksen mielestä oikean henkilön.
Tuskin suojeltais jos tyyppi olisi joku kuulapää nazi joka olisi ampunut jonkun änkyrävasurin...
YLE näköjään keskittyi niin tiukasti tituleeraamaan Pim Fortuynia "oikeistopopulistien johtajaksi", että unohti samalla täysin murhaajan viiteryhmän eli äärivihreät:
QuoteVolkert van der Graaf (born 9 July 1969) is a Dutch environmental and animal-rights activist. He is known for assassinating the Dutch politician Pim Fortuyn on 6 May 2002 during the political campaign for the Dutch general elections of 2002.
http://en.wikipedia.org/wiki/Volkert_van_der_Graaf
Modatkaa joku toi "populistijohtaja" pois otsikosta. Pliiis! >:(
Kyllähän 12 vuotta on surkean lyhyt tuomio ihmisen murhasta. Vähimmäistuomio murhasta tulisi olla aina 20 vuotta ja tässä tapauksessa poliittisen, demokratiaa horjuttamaan pyrkivän murhan tapauksessa pitäisi vielä antaa korotusta tuntuvasti. Joku 25-30 vuoden tuomio olisi ollut aivan paikallaan tässä(kin) tapauksessa. Lisäksi vankilaolosuhteista tulisi karsia turha mukavuus, kuten lämmin ruoka, internet-yhteydet ja harrastusmahdollisuudet. Jos aika tulee pitkäksi, voidaan virikkeitä luoda pakkotyöllä.
Ja tämä tapahtuu ihan sattumalta samaan aikaan, kun sekä media että poliittinen eliitti käyvät yhtenä miehenä raivokasta demonisointikampanjaa Geert Wildersiä vastaan...
:o
Quote from: qwerty on 02.05.2014, 14:07:22
Modatkaa joku toi "populistijohtaja" pois otsikosta. Pliiis! >:(
Miksi? On se kai ainakin parempi (ja kuvaavampi) kuin "äärioikeistolainen"?
(se että hän oli poliittisen liikkeen johtaja kai lienee kisstatonta?)
Murhasta tulisi istua kuolemaansa saakka. Teko on tahallinen hengenriisto. Ei enää minnekään ulos ikinä.
Quote from: Ink Visitor on 02.05.2014, 13:19:22
Murhasta tuomittu mies vapautuu kärsittyään 12 vuotta tuomioistaan. Hän ampui suositun oikeistopopulistien johtajan parlamenttivaalien alla toukokuussa 2012.
Matikka?
Quote from: AjatusRikollinen on 02.05.2014, 14:58:53
Quote from: Ink Visitor on 02.05.2014, 13:19:22
Murhasta tuomittu mies vapautuu kärsittyään 12 vuotta tuomioistaan. Hän ampui suositun oikeistopopulistien johtajan parlamenttivaalien alla toukokuussa 2012.
Matikka?
Ennemmin kai "oikolukutaito?"
Quote from: RP on 02.05.2014, 15:00:36
.
Matikka?
[/quote]
Ennemmin kai "oikolukutaito?"
[/quote]
Toimittaja ;D
Murhaajaa tullaan suojelemaan? Missä tahansa järkevässä yhteiskunnassa murhaajien tappajille annettaisiin armahdus ja mitali sen lisäksi.
Quote from: Luotsi on 02.05.2014, 14:06:41
YLE näköjään keskittyi niin tiukasti tituleeraamaan Pim Fortuynia "oikeistopopulistien johtajaksi", että unohti samalla täysin murhaajan viiteryhmän eli äärivihreät:
QuoteVolkert van der Graaf (born 9 July 1969) is a Dutch environmental and animal-rights activist. He is known for assassinating the Dutch politician Pim Fortuyn on 6 May 2002 during the political campaign for the Dutch general elections of 2002.
http://en.wikipedia.org/wiki/Volkert_van_der_Graaf
Näemmä ainakin Nyky-Hollannissa äärivihreät ja muslimit ovat kovempia poliittisia murhaajia kuin vihervasurien kovasti demonisoimat "äärioikeistolaiset".
Quote from: Tragedian synty on 02.05.2014, 15:08:58
Murhaajaa tullaan suojelemaan? Missä tahansa järkevässä yhteiskunnassa murhaajien tappajille annettaisiin armahdus ja mitali sen lisäksi.
Minusta ihan hyvä, että häntä "suojellaan" (ts. vahditaan siinä samalla). Ei hänen tarvitse enää uusia poliittisia murhia päästä tekemään. Itseasiassa ulospääsy toivottavasti ajoitetaan Eurovaalien jälkeiseen aikaan, jotta on ehtinyt ns. tottua tulokseen, etenkin jos se on hänen kannaltaan pettymys.
Quote from: Siili on 02.05.2014, 15:14:56
Quote from: Luotsi on 02.05.2014, 14:06:41
YLE näköjään keskittyi niin tiukasti tituleeraamaan Pim Fortuynia "oikeistopopulistien johtajaksi", että unohti samalla täysin murhaajan viiteryhmän eli äärivihreät:
QuoteVolkert van der Graaf (born 9 July 1969) is a Dutch environmental and animal-rights activist. He is known for assassinating the Dutch politician Pim Fortuyn on 6 May 2002 during the political campaign for the Dutch general elections of 2002.
http://en.wikipedia.org/wiki/Volkert_van_der_Graaf
Näemmä ainakin Nyky-Hollannissa äärivihreät ja muslimit ovat kovempia poliittisia murhaajia kuin vihervasurien kovasti demonisoimat "äärioikeistolaiset".
Kannattaa muistaa, että suuri osa poliittisista murhista voi jäädä tilastoimatta vain siksi, että tekijä ei ole äärivihreä. Usein poliittiset murhat tapahtuvat kotona. Näin raiskaustilastojen argumentointia käyttääkseni.
Hommavisa
Etsikää maailmalta YKSI uutistoimisto jonka otsikossa on sana OIKEISTOPOPULISTI / POPULISTIJOHTAJA koplattuna Pim Fortyniin (YLEn anti ei kelpaa vastaukseksi)
Jostain nakkikioskikännipuukotuksestakaan ei noin helpolla selviä. Kulttuuri-marxilaiset taas antamassa omaa oikeuttansa!
Pimi ennusti joutuvansa väkivallan kohteeksi ja se oli bloody shame että nederlandse rehering ei halunnut antaa suojaa. Vaikka mut tapettaisi niin ideani jäisi vielä eloon pimi veikkasi...