Tarja Filatov (Sdp.) on keksinyt ihka uuden nöyryytysmenetelmän. Hän ehdottaa, että pienituloiset miehet laitettaisiin pakollisiin terveyskatsastuksiin.
Voin vain kuvitella kuinka sellaisen kutsun saaneelle miehelle käy pariutumismarkkinoilla.
Filatov on ilmoittanut ideastaan demarinaisten piirikokouksessa Lahdessa:
QuoteSDP:n kansanedustaja Tarja Filatov pitää miesten ja naisten välisiä terveyseroja hälyttävinä. Hän on erityisen huolestunut pienituloisten miesten asemasta.
– Autot katsastetaan säännöllisesti, miksei ihmistä? Erityisesti pienituloiset miehet tarvitsisivat katsastuksia, koska heidän kynnyksensä mennä lääkärille on korkea, Filatov korosti Demarinaisten piirikokouksessa Lahdessa.
Hän muistutti, että Suomessa on eurooppalaisittain poikkeuksellisen korkeat terveyserot – ja ne vain kasvavat. Eliniänodotteen ero hyvätuloisimmin ja pienituloisimman viidenneksen välillä on miehillä 12,5 vuotta.
– Korkeammin koulutetut ja hyvätuloiset ovat tietoisempia terveydestä ja he käyttävät eniten terveyspalveluja, Filatov totesi.
Hänen mukaansa terveyseroja ei kavenneta vain terveyspolitiikalla. Kyse on myös työllisyydestä, työelämän laadusta, elintavoista, tuloeroista ja asuinpaikasta.
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/20837-filatov-kysyy-autot-katsastetaan-saannollisesti-miksei-ihmista (http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/20837-filatov-kysyy-autot-katsastetaan-saannollisesti-miksei-ihmista)
En nyt ihan tajua miten tuo vaikuttaa pariutumismarkkinoihin, ellei noita kutsuja naulata tyyliin kaupungintalon oveen. Tuo tarkastus ei lienee ole pakollinen, joten siitä voi kieltäytyä. Tällöin se on erittäin kannattava, koska pienituloiset miehet taitavat elää melko epäterveellistä elämää näin yleisesti. Ihmisten pitäisi muutenkin käydä useammin terveystarkastuksissa, jotta piilevät vaivat voitaisiin paikallistaa mahdollisimman nopeasti.
(http://i.imgur.com/ldaKase.jpg)
Mun isä on pienituloinen. Nyt 95-vuotiaana kotona asuminen alkaa olla vaikeaa. En muista, kuinka monta kertaa viime vuosina olen houkutellut häntä lääkäriin, mutta ei ole suostunut, kun tuttu sotainvalidi-veli, lääkäri, kuoli (about 20 vuotta sitten).
Nyt sitten tuli eteen tilanne, että olisi päästävä veljeskotiin asumaan, valvottuun hoitoon. Jotta tuonne päästäisiin, pitäisi saada lääkärin todistus, jonka saa siis lääkäriltä.
Isä suostui lääkärikäynnille, ja fiksu lääkäri ensin ihmetteli, miten 95-vuotias mies ei ole kolmeen vuoteen käynyt lääkärillä. Isä sanoi, että ei ole tullut sairastelluksi. Sittenhän lääkäri otti projektikseen löytää sairauksia, ja löytyihän niitä. Sotavammat, mutta ei muuta. Verikoekin täysin kunnossa, samoin paineet, käsivoimat jne.
95-vuotias sotainvalidi on niin hyvässä kunnossa, että sai paikan sotainvalidien veljeskotiin vain kuudeksi viikoksi...
No, yksittäistapaus.
Ai niin, HYVÄÄ VETERAANIEN PÄIVÄÄ VAAN KAIKILLE!
Demareita äänestävien mielenterveyskin voitaisiin tarkistaa säännöllisin väliajoin.
Viinereitä mussuttavat plösähtäneet demarinaiset voisi muiluttaa fatfarmille.
Muistaakohan Filatov miten kävi Esko Kiesille?
Mitähän muuten Filatov haluaisi tehdä katsastuksessa hylätille? Paalaimeen vai kansalaisoikeudet pois?
Pienituloiset miehet voitaisiin koota keskitetysti leireille, mikä tekisi heidän terveydentilansa tarkkailusta helpompaa.
Ihan tyypillistä demarikökköä. Lisää valvontaa, ja tämä täysin turha valvonta sitten poikii kivoja byrokraattisia suojatyöpaikkoja. Tietysti se myös kuormittaa valmiiksi melko kuormitettuja terveyspalveluita, mutta ei kai sillä nyt ole mitään väliä. Eikä kulutkaan haittaa, otetaan veronmaksajilta tai lainataan lisää.
Quote from: Kyborg on 27.04.2014, 17:36:02
Demareita äänestävien mielenterveyskin voitaisiin tarkistaa säännöllisin väliajoin.
Kansanterveys on onneksi parantumassa tältä osin.
QuoteTuo tarkastus ei liene pakollinen, joten siitä voi kieltäytyä.
Kannattaa jättää vertaamatta auton katsastukseen, jos ei halua antaa mielikuvaa pakollisesta tarkastuksesta.
Pienituloisten miesten muuta väestöä alhaisempi elinikä johtuu lihavuudesta, tupakoinnista, epäterveellisestä ruokavaliosta, runsaasta alkoholinkäytöstä ja vähäisestä liikunnasta. Lääkärissä nämä miehet käyvät vähän (paitsi ehkä hakemassa antibioottikuureja tupakoinnin aiheuttamiin keuhkokuumeisiin).
Mitkään katsastukset tuskin parantaisivat tilannetta merkittävästi. Tällaisilla miehillä motivaatio elämäntapamuutoksiin on hyvin alhainen, eikä lääkärin tai sairaanhoitajan kehoitus saa heitä luopumaan elämäntavoistaan. Todennäköisesti myös motivaatio osallistua tällaisiin katsastuksiin olisi hyvin alhainen.
Saisi näissä seulonnoissa tietysti kiinni jonkin verran korkeita verenpaineita ja dyslipidmioita, joihin voisi sitten määrätä statiineja ja verenpainelääkkeitä. Osa ottaisi lääkkeet ja kävisi uusimassa reseptit ja osa ei.
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 27.04.2014, 17:10:20
– Korkeammin koulutetut ja hyvätuloiset ovat tietoisempia terveydestä ja he käyttävät eniten terveyspalveluja, Filatov totesi.
Tämä väite nyt on täysin typerä. En sanoisi heidän olevan yhtään sen tietoisempia terveydestä, vaan heillä on motivaatio ja varaa tutkittaa terveyttään mm. yksityisillä lääkäreillä, joita on lähes joka kadunkulmassa keskisuurissakin kaupungeissa. Valtaosa näistä yksityisistä lääkäreistäkin tosin myy ennen kaikkea palveluitaan kela-korvausten avulla.
Hyvä esimerkki löytyy mm. hammashoidosta. Yksityiselle pääsee nopeasti, kun taas kunnalliselle voi olla paikoitellen todella vaikeaa päästä. Tuossakin on kyllä aluekohtaisia poikkeuksia.
2006 olin saunan jälkeen viileässä ja satuin saamaan kuukauden kestäneen nuhakuumeen. Lopulta kävelin lähiön terveysasemalle ja kysyin vastaanottovirkailijalta lääkäriaikaa ja samalla valitin hieman vanhaa polvivaivaa. Kerberostytsy ei ottanut kuuleviin korviinsakaan kertomustani että olin ollut jo viikkotolkulla +-38 asteen kuumeessa, jota en ollut sittenkään kunnolla levännyt pois, vaan sanoi että se menee itsestään ohi. Polvivaivan perusteella sain lääkärinajan muutaman päivän päähän ja kehoitti silloin myös kysymään lievitystä flunssaan. Menin sitten yksityiselle ja sain antibiootit, joilla vaiva katosi muutamassa päivässä. En ole sen jälkeen viitsinyt kokeilla omaa terveyskeskustani. Polviakin katsottiin, mutta niille ei ollut mitään tehtävissä. Onneksi vanhanapoikana riittää aina muutama kymppi yksityiselle, jos antibiootteja tarvitsen, samoin kuin hampaiden vuositarkastukseen yksityisellä.
Nelikymppiselle miehelle Helsingin kaupunki jo järjestää Kundit kuntoon kampanjan yhteydessä terveystarkastuksen, joten miesten terveydentilaan ollaan jo puuttumassa. Jo aikaa sitten erään valtakunnallisen terveystutkimuksen yhteydessä sanottiin että erilaiset arvoni olivat hyviä verrattuna minun ikäluokkani miehiin, joista monia stressaava työelämä olki kuormittanut. Ei pienituloisuus välttämättä merkitse rapakuntoa. :)
Eräs läääkäri totesi minullle kerran kyynisesti, ettei alkoholisteilla ollut varaa ostaa lääkitystä, jota hän heille määräsi.
Quote from: Sitruunamelissa on 27.04.2014, 18:15:41
Ihan tyypillistä demarikökköä. Lisää valvontaa, ja tämä täysin turha valvonta sitten poikii kivoja byrokraattisia suojatyöpaikkoja. Tietysti se myös kuormittaa valmiiksi melko kuormitettuja terveyspalveluita, mutta ei kai sillä nyt ole mitään väliä. Eikä kulutkaan haittaa, otetaan veronmaksajilta tai lainataan lisää.
Oikeus miesten terveystarkastuksiin voitaisiin nähdä myös etuutena.
Olen vuosien varrella kovastikin kuullut itkua siitä kuinka naiset ja miehet ovat niiiin epätasa-arvoisessa asemassa keskenään kun naisille on äitiysneuvolat ja mammografia/papaseulonnat ja miehille ei tasan mitään.
Nyt kun riskiryhmämiehille joku ehdottaa terveystarkastuksia, niin sama pöyristyminen ja itku mutta eri perustelut sentään. Kas kun täällä ei paperittomienkin terveydenhoitoa vastusteta holhouksena.
Jätetään paperittomat ilman kaikkea ja käytetään ne rahat suomalaisten miesten terveystarkastuksiin ja hoitoon, tuskin vaatii merkittävää lisälainanottoakaan tämän järjestäminen ja lainaa me nyt jokatapauksessa otamme lujasti. Kerran voisi sillä lainalla jotain järkevääkin tehdä?
Ja kun lääkäriin ei ketään vankkureilla väkisin kiskota, niin annetaan miesten itsensä päättää alistuvatko "holhoaviin" terveystarkastuksiin vaiko eivät, meidänkö tämäkin asia on paremmin tiedettävä kohderyhmän puolesta?
Lisäys: Aloituksessa puhutaan pakollisista terveystarkastuksista, mutta en ainakaan demarin jutusta löytänyt sanaa "pakollinen".
Mikä on Tarja Filatov taistelemaan Charles Darwin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Darwinin_palkinto)ia vastaan?
Joutuvatkohan ne pienituloiset miehet käyttämään hihamerkkiä.
Onkos filatov osakkaana jossain terveyspalveluita tarjoavassa yrityksessä?.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 18:52:02
Lisäys: Aloituksessa puhutaan pakollisista terveystarkastuksista, mutta en ainakaan demarin jutusta löytänyt sanaa "pakollinen".
Kuten Miniluv ylempänä totesi, autojen katsastus on pakollista jos ja tähän Filatov operaatiota vertasi.
Quote from: nollatoleranssi on 27.04.2014, 18:46:09
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 27.04.2014, 17:10:20
– Korkeammin koulutetut ja hyvätuloiset ovat tietoisempia terveydestä ja he käyttävät eniten terveyspalveluja, Filatov totesi.
Tämä väite nyt on täysin typerä. En sanoisi heidän olevan yhtään sen tietoisempia terveydestä, vaan heillä on motivaatio ja varaa tutkittaa terveyttään mm. yksityisillä lääkäreillä, joita on lähes joka kadunkulmassa keskisuurissakin kaupungeissa. Valtaosa näistä yksityisistä lääkäreistäkin tosin myy ennen kaikkea palveluitaan kela-korvausten avulla.
Hyvä esimerkki löytyy mm. hammashoidosta. Yksityiselle pääsee nopeasti, kun taas kunnalliselle voi olla paikoitellen todella vaikeaa päästä. Tuossakin on kyllä aluekohtaisia poikkeuksia.
Kun ihmisellä on suurempi motivaatio tutkituttaa ja hoidattaa itseään, niin on-han-hän silloin myös tietoisempi terveydentilastaan. Konkreettisestikin tietää terveydestään enemmän.
Typerää taas on väittää, että yksityispalveluita myydään kelakorvausten avulla. Et ilmeisesti ole käynyt yksityisellä kun et tiedä millaisia kärpäsenpierun kokoisia prosenttiosuuksia Kela lääkärimaksuista korvaa, niillä ei tosiaankaan mitään kenellekään myydä.
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 27.04.2014, 19:04:46
Quote from: Emo on 27.04.2014, 18:52:02
Lisäys: Aloituksessa puhutaan pakollisista terveystarkastuksista, mutta en ainakaan demarin jutusta löytänyt sanaa "pakollinen".
Kuten Miniluv ylempänä totesi, autojen katsastus on pakollista jos ja tähän Filatov operaatiota vertasi.
No tähän minä tässä alempana totean että terveystarkastukset EIVÄT ole pakollisia vaikka Filatov olisi verrannut niitä mihin hyvänsä ja se teidän täällä pitäisi tajuta eikä vouhottaa tarkastusten pakollisuudesta ja hihamerkeistä.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 18:52:02
Oikeus miesten terveystarkastuksiin voitaisiin nähdä myös etuutena.
Tottakai voi. Ja saakin nähdä. En tosin ymmärrä, miksi rajataan
nuoriin pienituloisiin miehiin, ja perusteena elinajanodotteen suuri vaihtelevuus. Neuvolassa, papa-seulonnoissa ja mamografioissa on aina tietty tarkoitus, ja kaksi jälkimmäistä seulotaan yleensä ikäluokittain. Kyllä miehillekin voisi täsmätarkastuksia tehdä, esim. eturauhassyövän, ja miksi ei myös sydänsairauksien osalta, vaikka samoin tietyissä ikäluokissa.
Olen silti samaa mieltä kuin aiemmassa postauksessa näistä demarien ulostuloista tässäkin asiassa. Perustelut on mutua, samaan lausuntoon ympätään paljon muitakin tekijöitä (työttömyys, asuinpaikka jne.), joita ei terveystarkastuksella miksikään muuteta.
Ehdotuksesi paperittomien hoidon lopettamisesta ei tule myöskään em. demareilla menemään läpi. Demarien lääke kaikkiin kustannuksiin on yleensä aiemmin mainitsemani verot tai lisävelka.
Edit. Yksi sana yliviivattu, oma moka.
Quote from: Rusinapulla on 27.04.2014, 17:53:29
Viinereitä mussuttavat plösähtäneet demarinaiset voisi muiluttaa fatfarmille.
Mutta saahan sen jälkeen syödä toisenkin wienerin jos panee kahviin rasvatonta maitoa? On suvaitsematonta jos ei saa.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:07:17
No tähän minä tässä alempana totean että terveystarkastukset EIVÄT ole pakollisia vaikka Filatov olisi verrannut niitä mihin hyvänsä ja se teidän täällä pitäisi tajuta eikä vouhottaa tarkastusten pakollisuudesta ja hihamerkeistä.
Valitettavasti et varmaankaan olisi luomassa tätä uutta järjestelmää, vaan siihen tunkisi nakkinsa nykyinen poliitikkokaarti.
Lisäksi tällaisista jutuista voi muodostua käytäntö, jossa työn tms. saamiseksi on näytettävä katsastukset tulokset, ja työnantajat varmasti suosivat paremmassa hapessa olevia. Joihinkin hommiin on jo nyt tietyt kelpoisuusvaatimukset. En haluasi, että ne leviävät myös vaikkapa toimistohommiin.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 18:52:02
Oikeus miesten terveystarkastuksiin voitaisiin nähdä myös etuutena.
Olen vuosien varrella kovastikin kuullut itkua siitä kuinka naiset ja miehet ovat niiiin epätasa-arvoisessa asemassa keskenään kun naisille on äitiysneuvolat ja mammografia/papaseulonnat ja miehille ei tasan mitään.
Nyt kun riskiryhmämiehille joku ehdottaa terveystarkastuksia, niin sama pöyristyminen ja itku mutta eri perustelut sentään. Kas kun täällä ei paperittomienkin terveydenhoitoa vastusteta holhouksena.
Tämä on kyllä totta. Vuosien varrella olen lukenut monet kerrat siitä, miten feministien salaliiton vuoksi naisten rinta- ja kohdunkaulasyövät seulotaan, mutta miesten eturauhassyöpää ei seulota.
Jotain asiasta tietävänä voin sanoa, ettei miesten kannata halutakaan eturauhassyövän seulontoja. Eturauhasseulonnoissa tulee turhan paljon vääriä positiivisia ja tosi iso osa niistä oikeista posiivisistakin on sellaisia, ettei niistä ehtisi olla potilaan elinaikana haittaa. Eturauhassyöpä kun kasvaa yleensä aika hitaasti ja sitä sairastavat kuolevat aivan muihin tauteihin.
Miesten terveys ei siis juuri seulonnoilla paranisi, mutta hyvin moni mies joutuisi raskaisiin hoitoihin tai kurjiin lisätutkimuksiin ja joutuisi kärsimään epäilyn tuomasta stressistä.
Rintasyövän suhteen ollaan viime aikoina päädytty samanlaisiin tuloksiin. Vanhasta aineistosta osa on paljastunut puijaukseksi ja mammografian hyödyistä ollaan nykyään montaa mieltä. Vähintään siitä, tulisiko rintasyöpää seuloa niin suurella ikähaitarilla kun nykyisin. Kohdunkaulan syöpää kannattaa sitä vastoin seuloa.
Quote from: törö on 27.04.2014, 19:12:21
Quote from: Rusinapulla on 27.04.2014, 17:53:29
Viinereitä mussuttavat plösähtäneet demarinaiset voisi muiluttaa fatfarmille.
Mutta saahan sen jälkeen syödä toisenkin wienerin jos panee kahviin rasvatonta maitoa? On suvaitsematonta jos ei saa.
Vähänkö hymyilytti eräässä lounaskuppilassa taannoin, kun edelläni ollut rouvashenkilö valitsi ettoneeksi puolen metrin pätkän höyrymakkaraa, ja juomaksi, tadaa, rasvatonta maitoa.
Quote from: MW on 27.04.2014, 19:17:58
Vähänkö hymyilytti eräässä lounaskuppilassa taannoin, kun edelläni ollut rouvashenkilö valitsi ettoneeksi puolen metrin pätkän höyrymakkaraa, ja juomaksi, tadaa, rasvatonta maitoa.
Noille nyt on ihan turha hymyillä... voi olla tottumuskysymys juoman suhteen. Itsekin kun käyn hampurilaisella on varmaan hirmuisen huvittavaa, kun juon kaloripommin kanssa vettä, enkä ihan reilusti sokeripommi-colaa, mutta mun mielestä ruoka (roskaruokakin) maistuu paremmalta ei-makean juoman kanssa...
Quote from: Ant. on 27.04.2014, 19:15:12
Tämä on kyllä totta. Vuosien varrella olen lukenut monet kerrat siitä, miten feministien salaliiton vuoksi naisten rinta- ja kohdunkaulasyövät seulotaan, mutta miesten eturauhassyöpää ei seulota.
Jotain asiasta tietävänä voin sanoa, ettei miesten kannata halutakaan eturauhassyövän seulontoja. Eturauhasseulonnoissa tulee turhan paljon vääriä positiivisia ja tosi iso osa niistä oikeista posiivisistakin on sellaisia, ettei niistä ehtisi olla potilaan elinaikana haittaa. Eturauhassyöpä kun kasvaa yleensä aika hitaasti ja sitä sairastavat kuolevat aivan muihin tauteihin.
Miesten terveys ei siis juuri seulonnoilla paranisi, mutta hyvin moni mies joutuisi raskaisiin hoitoihin tai kurjiin lisätutkimuksiin ja joutuisi kärsimään epäilyn tuomasta stressistä.
Rintasyövän suhteen ollaan viime aikoina päädytty samanlaisiin tuloksiin. Vanhasta aineistosta osa on paljastunut puijaukseksi ja mammografian hyödyistä ollaan nykyään montaa mieltä. Vähintään siitä, tulisiko rintasyöpää seuloa niin suurella ikähaitarilla kun nykyisin. Kohdunkaulan syöpää kannattaa sitä vastoin seuloa.
Jotain näistä asioista tietävänä sanon, että keksisin terveystarkastukseen sisältöä ilman eturauhasen tuseeraamistakin. Miehessä on niin paljon muutakin kuin vain prostata.
Kohdunkaulan syöpää minunkin mielestäni kannattaa nimenomaan seuloa, rokotuksia en kannata.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:27:16
Miehessä on niin paljon muutakin kuin vain prostata.
Totta tämä. Mahdollisuus 2-tyypin diabetekseen esimerkiksi ja kohonneeseen verenpaineeseen. Varmaan paljon muutakin, kuten edellä mainitsemani sydänsairaudet, mutta juuri nyt ei tule mieleen. Jos viitsisin pinnistellä, niin sitten ehkä.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 18:52:02
Lisäys: Aloituksessa puhutaan pakollisista terveystarkastuksista, mutta en ainakaan demarin jutusta löytänyt sanaa "pakollinen".
Tosiaan:
QuoteErityisesti pienituloiset miehet tarvitsisivat katsastuksia, koska heidän kynnyksensä mennä lääkärille on korkea, Filatov korosti Demarinaisten piirikokouksessa Lahdessa.
Dilemma tässä on, että katsastuksen suorittaisi lääkäri. Ja jos kynnys mennä lääkärille on korkea, niin miten saadaan pioenituloinen mies vapaaehtoiseen katsastukseen?
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:27:16
Kohdunkaulan syöpää minunkin mielestäni kannattaa nimenomaan seuloa, rokotuksia en kannata.
Rokotukset ovat ehdottoman kannattavia. On paljon järkevämpää kaikkien kannalta estää kohdunkaulan syövän synty kuin hoitaa ja syntynyttä syöpää tai sen esiastetta.
Rokotuksen käyttöönotossa meni harmillisesti näinkin kauan. Ja toki tämänkin rokotuksen ympärille syöntyy salaliittokultti eivätkä kaikki ota sitä.
Seulonnoilla on vielä paikkansa, sillä eihän rokotteita ole annettu kuin peruskoululaisille. Mutta saas nähdä miten seulontojen kanssa käy kunhan nyt rokotetut ikäluokat varttuvat.
Quote from: Ant. on 27.04.2014, 19:15:12
Tämä on kyllä totta. Vuosien varrella olen lukenut monet kerrat siitä, miten feministien salaliiton vuoksi naisten rinta- ja kohdunkaulasyövät seulotaan, mutta miesten eturauhassyöpää ei seulota.
Jotain asiasta tietävänä voin sanoa, ettei miesten kannata halutakaan eturauhassyövän seulontoja. Eturauhasseulonnoissa tulee turhan paljon vääriä positiivisia ja tosi iso osa niistä oikeista posiivisistakin on sellaisia, ettei niistä ehtisi olla potilaan elinaikana haittaa. Eturauhassyöpä kun kasvaa yleensä aika hitaasti ja sitä sairastavat kuolevat aivan muihin tauteihin.
Miesten terveys ei siis juuri seulonnoilla paranisi, mutta hyvin moni mies joutuisi raskaisiin hoitoihin tai kurjiin lisätutkimuksiin ja joutuisi kärsimään epäilyn tuomasta stressistä.
Rintasyövän suhteen ollaan viime aikoina päädytty samanlaisiin tuloksiin. Vanhasta aineistosta osa on paljastunut puijaukseksi ja mammografian hyödyistä ollaan nykyään montaa mieltä. Vähintään siitä, tulisiko rintasyöpää seuloa niin suurella ikähaitarilla kun nykyisin. Kohdunkaulan syöpää kannattaa sitä vastoin seuloa.
Kovin harvoin olen edes etäisesti samaa mieltä nimimerkin Ant. kanssa. Nyt olen vahvasti.
Itse olen kieltäytynyt päättäväisesti jokaisesta tissinlitistystutkimuksesta, ja aion kieltäytyä jatkossakin. Alkoivatten, sivumennen sanoen, lievästi uhkailemaan, vaan pah! heille.
Sen sijaan silloin, kun halusin ihan perusterveydentarkastuksen (YTHS), sain tapella ajasta aika lailla kiitettävästi. Jopa lääkärinna oli pöyristynyt siitä, miten minua oltiin kohdeltu ajanvarauksessa. Hänenkin mielestään perusterveydentarkastus kerran vuoteen olisi järkevää. Ja että se kuuluisi "asiaan". Olin silloin lähdössä ensimmäisiä kertoja ulkomaille pitemmäksi aikaa, ja halusin vain turvata oloni, sekä toki varmistaa, ettei lähdölle olisi esteitä.
Sittemmin olen käyttänyt vain yksityisiä, jos on ollut tarvis.
D*m***t haluavat nöyryyttää pieni****isia miehiä. :o
Quote from: Kiril on 27.04.2014, 19:30:49
Dilemma tässä on, että katsastuksen suorittaisi lääkäri. Ja jos kynnys mennä lääkärille on korkea, niin miten saadaan pioenituloinen mies vapaaehtoiseen katsastukseen?
Tämä.
Ja sitten se leimaantuminen.

Miksiköhän se kynnys mennä lääkäriin on korkea pienituloisella miehellä. Lieneekö syynä pelko että paljastuukin sairaus joka vaatii kalliita hoitoja vai mikä syy sitten lieneekään.
Näkeekö ja ennustaako T. Filatov jo tulevaa rotujakautumaa, jossa pienituloiset miehet kuuluva "alaluokkaan"?
Quote from: tri Oliver Curry, London School of EconomicsTuleva geneettinen "yläluokka" olisi pitkä, hoikka, terve, kaunis, älykäs ja luova. Päinvastaiset ominaispiirteet omaava "alaluokka" muistuttaisi ominaisuuksiltaan yhä enemmän satujen menninkäisiä ja peikkoja: lyhyt, tanakka, ruma, hidasälyinen.
Aiheesta
enemmän toisessa säikeessä
Quote from: Lahti-Saloranta on 27.04.2014, 19:40:17
Quote from: Kiril on 27.04.2014, 19:30:49
Dilemma tässä on, että katsastuksen suorittaisi lääkäri. Ja jos kynnys mennä lääkärille on korkea, niin miten saadaan pioenituloinen mies vapaaehtoiseen katsastukseen?
Miksiköhän se kynnys mennä lääkäriin on korkea pienituloisella miehellä. Lieneekö syynä pelko että paljastuukin sairaus joka vaatii kalliita hoitoja vai mikä syy sitten lieneekään.
Rahanpuute, välinpitämättömyys, välimatkat. Onhan niitä muitakin syitä kuin pelko kalliista hoidosta.
Quote from: Ant. on 27.04.2014, 19:35:33
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:27:16
Kohdunkaulan syöpää minunkin mielestäni kannattaa nimenomaan seuloa, rokotuksia en kannata.
Rokotukset ovat ehdottoman kannattavia. On paljon järkevämpää kaikkien kannalta estää kohdunkaulan syövän synty kuin hoitaa ja syntynyttä syöpää tai sen esiastetta.
Rokotuksen käyttöönotossa meni harmillisesti näinkin kauan. Ja toki tämänkin rokotuksen ympärille syöntyy salaliittokultti eivätkä kaikki ota sitä.
Seulonnoilla on vielä paikkansa, sillä eihän rokotteita ole annettu kuin peruskoululaisille. Mutta saas nähdä miten seulontojen kanssa käy kunhan nyt rokotetut ikäluokat varttuvat.
Tuota... Eikö kuitenkin kansantaloudellisesti ajatellen edullisinta olisi olla tarkempi tavarasta? Tai vaatia edes kortsun käyttöä ohikulkijoilta? Minä en ohikulkiessani KOSKAAN likaa työkaluja, aina on suojavarustus ollut päällä. Mikä on niin vaikeaa?
Osasyy pienituloisten miesten huonompaa terveyteen on huonompi ja halvempi ruokavalio mikä on ihan luonnollista kun on vähän rahaa. Samoin liikunnassa, rahalla pääsee helpommin kiinnostaviin harrastuksiin. Puhumattakaan tosiaan yksityislääkärin käytöstä.
Eli mitä tällä saavutetaa? Lääkäri sanoo terveellisempää ruokaa, enemmän liikuntaa... Joo turha tarkastus
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37
Osasyy pienituloisten miesten huonompaa terveyteen on huonompi ja halvempi ruokavalio mikä on ihan luonnollista kun on vähän rahaa.
Parempi ruokavalio ei välttämättä ole kalliimpi. Sipsit ja juustonaksut, joilla moni elää, ovat kilohinnaltaan kalliimmasta päästä.
Ja vesi juomana on moninverroin alkoholia halvempaa.
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37Samoin liikunnassa, rahalla pääsee helpommin kiinnostaviin harrastuksiin.
Terveyden kannalta reipas kävely on parasta liikuntaa, ja se on lisäksi ilmaista.
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37Puhumattakaan tosiaan yksityislääkärin käytöstä.
Miksi pitäisi mennä yksityislääkäriin?
Quote from: Kiril on 27.04.2014, 19:56:15

Just niin sitä mitä aina. Hyvä Kirili! :roll:
Quote from: Lahti-Saloranta on 27.04.2014, 19:40:17
Quote from: Kiril on 27.04.2014, 19:30:49
Dilemma tässä on, että katsastuksen suorittaisi lääkäri. Ja jos kynnys mennä lääkärille on korkea, niin miten saadaan pioenituloinen mies vapaaehtoiseen katsastukseen?
Miksiköhän se kynnys mennä lääkäriin on korkea pienituloisella miehellä. Lieneekö syynä pelko että paljastuukin sairaus joka vaatii kalliita hoitoja vai mikä syy sitten lieneekään.
"Kyllä sitä on tähänkin mennessä pärjätty. Alkoholia ja tupakkaa tietty kuluu, mutta se on mun oma asia enkä kaipaa siitä lääkärin motkotusta kun tuo vaimo jo motkottaa.
Sitä paitsi, ajallaan täältä kaikki lähtee. Pappakin eli yli 90-vuotiaaksi vaikka oli tällainen pyöreä ja poltteli - niin kuin kaikki meitin suvussa.
Velipoika kävi pumppukipujen vuoksi lekurilla. Sillä oli verenpainetta ja kolesterolia ja se sai mukaan ison määrän pillereitä. Mutta eihän sekään niitä pitkään syönyt kun ei niistä mitään hyötyä ollut. Nitrosta tosin on ollut kun joutuu vähän pidempää matkaa kävelemään.
Minullekin tuli nyt joku kutsu, hah, katsastukseen! Jää kuule sellaiset katsastukset käymättä. Jos niitä pumppukipuja tulee niin sen nitron voin ottaa. Mutta muuten elelen niin kuin ennenkin. Hautaan täältä kaikki päädytään lopulta söi pillerit ja kasvikset tai ei."
Quote from: Kiril on 27.04.2014, 19:30:49
Quote from: Emo on 27.04.2014, 18:52:02
Lisäys: Aloituksessa puhutaan pakollisista terveystarkastuksista, mutta en ainakaan demarin jutusta löytänyt sanaa "pakollinen".
Tosiaan:
QuoteErityisesti pienituloiset miehet tarvitsisivat katsastuksia, koska heidän kynnyksensä mennä lääkärille on korkea, Filatov korosti Demarinaisten piirikokouksessa Lahdessa.
Dilemma tässä on, että katsastuksen suorittaisi lääkäri. Ja jos kynnys mennä lääkärille on korkea, niin miten saadaan pioenituloinen mies vapaaehtoiseen katsastukseen?
Jos dilemma on siinä että lääkäri niin näille auktoriteettikammoisille voisi tarkastuksen tehdä hoitaja. Ei se sama asia ole mutta tyhjää parempi.
Moni tulisi kun oikein kutsutaan ja joku toinen taas havaittuaan taikasanan ILMAINEN.
Kaikki eivät tulisi mutta kaikki eivät myöskään jäisi tulematta.
Quote from: Kyborg on 27.04.2014, 17:36:02
Demareita äänestävien mielenterveyskin voitaisiin tarkistaa säännöllisin väliajoin.
Hahhah. ;D
Suosittelen samaa myös kokoomukseen vaalikarjalle. Kognitiiviset vaikeudet ovat usein seurausta kärjistyneistä alapääongelmista, jolloin satiaisetkin pakenevat hiusrajaan.
Quote from: JoKaGO on 27.04.2014, 19:44:48
Quote from: Ant. on 27.04.2014, 19:35:33
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:27:16
Kohdunkaulan syöpää minunkin mielestäni kannattaa nimenomaan seuloa, rokotuksia en kannata.
Rokotukset ovat ehdottoman kannattavia. On paljon järkevämpää kaikkien kannalta estää kohdunkaulan syövän synty kuin hoitaa ja syntynyttä syöpää tai sen esiastetta.
Rokotuksen käyttöönotossa meni harmillisesti näinkin kauan. Ja toki tämänkin rokotuksen ympärille syöntyy salaliittokultti eivätkä kaikki ota sitä.
Seulonnoilla on vielä paikkansa, sillä eihän rokotteita ole annettu kuin peruskoululaisille. Mutta saas nähdä miten seulontojen kanssa käy kunhan nyt rokotetut ikäluokat varttuvat.
Tuota... Eikö kuitenkin kansantaloudellisesti ajatellen edullisinta olisi olla tarkempi tavarasta? Tai vaatia edes kortsun käyttöä ohikulkijoilta? Minä en ohikulkiessani KOSKAAN likaa työkaluja, aina on suojavarustus ollut päällä. Mikä on niin vaikeaa?
Neljä viidestä naisesta saa HPV-tartunnan. Todennäköisesti lukema on kutakuinkin sama miehillä. Tartuntoja olisi tietty paljon vähemmän, jos miehet ja naiset vähentäisivät partnerien määrää ja käyttäisivät aina kondomia oikeaoppisesti.
Tämä ei kuitenkaan ole todellisuutta.
Quote from: Ant. on 27.04.2014, 20:17:02

Ja jos turvaseksillä haluaa täyden suojan tartuntaa vastaan, niin myös sille kansantaloudelle käy jo alle 70-vuoden aikajänteellä vähän heikosti.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 20:11:34
Quote from: Kiril on 27.04.2014, 19:30:49
Quote from: Emo on 27.04.2014, 18:52:02
Lisäys: Aloituksessa puhutaan pakollisista terveystarkastuksista, mutta en ainakaan demarin jutusta löytänyt sanaa "pakollinen".
Tosiaan:
QuoteErityisesti pienituloiset miehet tarvitsisivat katsastuksia, koska heidän kynnyksensä mennä lääkärille on korkea, Filatov korosti Demarinaisten piirikokouksessa Lahdessa.
Dilemma tässä on, että katsastuksen suorittaisi lääkäri. Ja jos kynnys mennä lääkärille on korkea, niin miten saadaan pioenituloinen mies vapaaehtoiseen katsastukseen?
Jos dilemma on siinä että lääkäri niin näille auktoriteettikammoisille voisi tarkastuksen tehdä hoitaja. Ei se sama asia ole mutta tyhjää parempi.
Näin esim. toimitaan kotikunnassani. Kun varasin aikaa vuositarkastukseen, tapasin ensin sairaanhoitajan, joka tulkitsi labratulokset ja sitten varasi ajan sekä terveydenhoitajalle että lääkärille. Vaikka tämä ensin tuntui tarpeettomalta byrokratialta, niin huomasin, että kukin käynti oli perusteltu. Eli alempipalkkaiset 'skriinaavat', ennen kuin pääse korkeampipalkkaisen tykö. Fiksuntuntuinen naislääkäri valitti, että minulle oli suotu vain 20 min., mutta käytti kuitenkin 40 minuuttia kanssani.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 20:11:34Moni tulisi kun oikein kutsutaan ja joku toinen taas havaittuaan taikasanan ILMAINEN.
Kaikki eivät tulisi mutta kaikki eivät myöskään jäisi tulematta.
Kunnalliset terveyspalvelut ovat lähes ilmaisia. Jos pienipalkkaiselle miehelle joku kymppi on ylivoimainen kulu, niin laskunhan voi viedä sossuun maksettavaksi. Eli käyttäjälle ILMAINEN.
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37
Osasyy pienituloisten miesten huonompaa terveyteen on huonompi ja halvempi ruokavalio mikä on ihan luonnollista kun on vähän rahaa. Samoin liikunnassa, rahalla pääsee helpommin kiinnostaviin harrastuksiin.
Omina persaukisuuden aikoinani söin paljon spagettia, riisiä, kaalia, porkkanaa, kananmunia, säilyketonnikalaa, broilerin koipireisiä ja sen sellaista, koska ne ova t halpoja.
Itse asiassa kokkaan kotona vieläkin suunnilleen samoja pöperöitä, joskin tarveaineissa on enemmän vaihtelua.
Liikuntapuolesta taas selviää hyvinkin halvalla jos omistaa polkupyörän. Ei meinaan lenkkarit kulu kun polkee. Lihaskunnosta taas voi huolehtia helposti kotiolosuhteissa.
Niin että köyhyys ei pakota ketään elämään epäterveellisesti.
Taitaa olla se itsesäälissä rypeminen mikä sen terveyden pohjimmiltaan pilaa. Sitä pitää tietysti hoitaa dokaamalla ja sitten kärsitäänkin jo masennuksesta.
Toinen vaihtoehto on tyhmyys ja halvat einekset. Niistähän ei saa paljon muuta kuin huonoja rasvoja, tyhjiä hiilihydraatteja ja lisäaineita.
Edit: Itse asiassa olen katunut etten vaivautunut aikoinaan panemaan itse kehitettyjä reseptejä paperille. Erityiksesti on ollut ikävä tulista kaalilaatikkoa, joka ei maistu ollenkaan kaalilaatikolta vaan enempi joltain meksikolaiselta pöperöltä.
Vaadin vähä-älyiset demaripoliitikot (mielen)terveyskatsastettaviksi.
Quote from: Ant. on 27.04.2014, 20:17:02
Neljä viidestä naisesta saa HPV-tartunnan. Todennäköisesti lukema on kutakuinkin sama miehillä. Tartuntoja olisi tietty paljon vähemmän, jos miehet ja naiset vähentäisivät partnerien määrää ja käyttäisivät aina kondomia oikeaoppisesti.
Tämä ei kuitenkaan ole todellisuutta.
Tuota... Meille pidettiin koulussa vuonna 1972 sukupuolivalistusoppitunti terkkarin toimesta, kun olimme 11-vuotiaita :o Syynä se, että ylemmän luokan 13-vuotias tyttö oli paukahtanut paksuksi, mihin koulu reagoi juuri oikein, valistuksella. Mieleeni jäi terkkarin ohje, että käyttäkää kondomia, ei mitään lässytystä pidättyvyydestä. V. 1972 ja 11-vuotiaat lapset, Lahdessa!
Tuolloin tiedettiin, että kuppa on jo voitettu, mutta tippuri on ikävä ja yleinen, ja kortsu suojaa niin raskaudelta kuin tippuriltakin. Klamydiasta ei ollut tuolloin vielä tietoakaan, saati jostain AIDS:ista.
Me olimme tuolloin etuoikeutettuja, saimme tietoa jota moni muu ikätoverimme ei saanut, häveliäisyyssyistä. Nykyään kukaan ei voi väittää, ettei tietäisi, mitä riskejä liittyy suojaamattomaan seksiin satunnaisten kumppanien kanssa.
Quote from: Kiril on 27.04.2014, 19:56:15
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37
Osasyy pienituloisten miesten huonompaa terveyteen on huonompi ja halvempi ruokavalio mikä on ihan luonnollista kun on vähän rahaa.
QuoteParempi ruokavalio ei välttämättä ole kalliimpi. Sipsit ja juustonaksut, joilla moni elää, ovat kilohinnaltaan kalliimmasta päästä.
Ja vesi juomana on moninverroin alkoholia halvempaa.
Keski-ikäisillä se ehkä on enempi muuta kuin naksuja ja naksut ei ole koko ruokavalio. Kaupanhyllyllä rasvainen ja suolaisempi leikkele kalliimpaa, samoin lihan kilohinta suoraan verrannollinen laatuun. Vihannekset esim talvella kalliita, ei taida olla vaikea valinta jättää hyllyyn kun lompakkoa katsoo. Monasti taitaa esim liha korvautua halvalla lenkillä.
Sinä puhut miten se pitäisi olla kuten se lääkäri tulee sanomaan ja minä kerron miten se todellisuudessa on.
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37Samoin liikunnassa, rahalla pääsee helpommin kiinnostaviin harrastuksiin.
QuoteTerveyden kannalta reipas kävely on parasta liikuntaa, ja se on lisäksi ilmaista.
Puhuinkin kiinnostaviin, keski-ikäiselle ehkä olis mielenkiintoisempaa ne kivasti maksulliset liikunnat. Toi on sellainen klisee tuo kävely.
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37Puhumattakaan tosiaan yksityislääkärin käytöstä.
QuoteMiksi pitäisi mennä yksityislääkäriin?
Se hoitaa nopeammin joka tarkoittaa paremmin. Mikään jatkotutkimus ei ole liian vähäpätöinen kun toinen maksaa. Se on puhdasta matematiikkaa.
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37
Osasyy pienituloisten miesten huonompaa terveyteen on huonompi ja halvempi ruokavalio mikä on ihan luonnollista kun on vähän rahaa. Samoin liikunnassa, rahalla pääsee helpommin kiinnostaviin harrastuksiin. Puhumattakaan tosiaan yksityislääkärin käytöstä.
Eli mitä tällä saavutetaa? Lääkäri sanoo terveellisempää ruokaa, enemmän liikuntaa... Joo turha tarkastus
Tähän joudun kyllä sanomaan vastaan. Tietysti rahalla saa enemmän terveellisiä vaihtoehtoja mutta pienelläkin rahalla voi syödä terveellisesti: ohrasuurimoita, kasviksia kuten kaalta ja porkkanaa, rypsiöljyä, papuja ja herneitä, soijarouhetta, täysjyväleipää kun itse valmistaa, älkääkä päästäkö minua edes aloittamaan luonnonantimista kuten marjat, sienet, ..
Quote from: Ant. on 27.04.2014, 19:35:33
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:27:16
Kohdunkaulan syöpää minunkin mielestäni kannattaa nimenomaan seuloa, rokotuksia en kannata.
Rokotukset ovat ehdottoman kannattavia. On paljon järkevämpää kaikkien kannalta estää kohdunkaulan syövän synty kuin hoitaa ja syntynyttä syöpää tai sen esiastetta.
Rokotuksen käyttöönotossa meni harmillisesti näinkin kauan. Ja toki tämänkin rokotuksen ympärille syöntyy salaliittokultti eivätkä kaikki ota sitä.
Seulonnoilla on vielä paikkansa, sillä eihän rokotteita ole annettu kuin peruskoululaisille. Mutta saas nähdä miten seulontojen kanssa käy kunhan nyt rokotetut ikäluokat varttuvat.
Jotkut rokotukset ovat kannatettavia, kuten jäykkäkouristus esimerkiksi. Jotkut eivät, sikapiikki esimerkiksi oli täysin turha kouhoprojekti.
On muitakin syitä jättää tiettyjä rokotuksia ottamatta kuin salaliitot. Esimerkiksi sekin riittää jos ei vaan tahdo ottaa kaikenkarvaisia rokotuksia nahkaansa tai lapsensa nahkaan.
Quote from: uffomies on 27.04.2014, 19:49:37
Osasyy pienituloisten miesten huonompaa terveyteen on huonompi ja halvempi ruokavalio mikä on ihan luonnollista kun on vähän rahaa. Samoin liikunnassa, rahalla pääsee helpommin kiinnostaviin harrastuksiin. Puhumattakaan tosiaan yksityislääkärin käytöstä.
Eli mitä tällä saavutetaa? Lääkäri sanoo terveellisempää ruokaa, enemmän liikuntaa... Joo turha tarkastus
Pienituloisten miesten huonompaa terveyttä ei voida vierittää rahanpuutteen syyksi. Köyhälläkin on varmasti varaa olla kittaamatta alkoholia, sauhuttamatta tupakkaa ja syömättä grilliruokaa ja pullaa. Tietenkin on kivempi läskistyä tietokoneen ääreen kuin harrastaa liikuntaa, mutta tämäkään ei johdu rahan vähyydestä.
Terveystarkastuksella voitaisiin saavuttaa esimerkiksi se, että jotkin sairaudet kuten esim. verenpainetauti tms jonka olemassaolosta henkilö ei ole ollut tietoinen, saataisiin diagnosoiduksi ja hoidon piiriin. Onhan tauteihin lääkkeitäkin, jotta laiska potilas voi jatkaa liikkumattomuuttaan ja ylensyömistään ja - juomistaan, jos ei itsekuri riitä siihen että tekisi jotain omalle elämälleen.
Miesikäluokissa on aina heitäkin, joille vapaaehtoiset terveystarkastukset eivät olisi turhia. Mikä sinä tai joku muu täällä on niitä keneltäkään kieltämään? Onko terveystarkastus mahdollisesti ihmisoikeusloukkaus tai rasismia, verrattavissa neekerisanaan?
Quote from: JoKaGO on 27.04.2014, 19:40:10
Quote from: Kiril on 27.04.2014, 19:30:49
Dilemma tässä on, että katsastuksen suorittaisi lääkäri. Ja jos kynnys mennä lääkärille on korkea, niin miten saadaan pioenituloinen mies vapaaehtoiseen katsastukseen?
Tämä.
Ja sitten se leimaantuminen.
Eiköhän pienituloinen mies jo entuudestaankin tiedä olevansa pienituloinen ja naapuritkin sen tietää. Eikähän sinne terveystarkastukseen tarvitse näyttävästi lähteä megafoniin huutaen että "minä tässä menen nyt PIENITULOISTEN MIESTEN terveystarkastukseen!"
Quote from: Emo on 27.04.2014, 21:30:14
***
Miesikäluokissa on aina heitäkin, joille vapaaehtoiset terveystarkastukset eivät olisi turhia. Mikä sinä tai joku muu täällä on niitä keneltäkään kieltämään? Onko terveystarkastus mahdollisesti ihmisoikeusloukkaus tai rasismia, verrattavissa neekerisanaan?
***
Vapaaehtoinen terveystarkastus on varmaan ihan mahdollinen nytkin, eikä kai kukaan ole kieltämässä.
Filatov puhui miessikakuonan pakollisesta katsastamisesta.
Hei nyt ihan oikeesti, tyypit. Jättäkää piru vie väliin nuo iänkaikkiset lässytykset terveellisestä ruoasta ja liikunnasta. Ihan kuin ne pienituloiset miehet eivät näitä asioita tietäisi itsekin.
Koko Filatovin ehdotus on vain sitä, että kyykytetään ennestään kyykytettyjä.
En löytänyt mistään sitä tulorajaa joka oikeuttaa olemaan ilman vuosikatsastuksia, kiinnostaisi tietää kuinka köyhiä pidetään nyt holhottavina.
Seuraava johdonmukainen askel on siru ihon alle ja satelliittivalvonta.
Quote from: Leso on 27.04.2014, 21:37:45

Satun tietämään että "pienituloisilla miehillä" on mm. mielenterveysongelmia esim. masennusta, uniongelmia, stressiä... kaikenlaista, ja siellä on monta sellaista jo pelkästään depiksenkin takia aloitekyvytöntä jotka eivät saa itse hankittua lääkäriaikaa mutta kuitenkin vielä tulisivat juttelemaan asioistaan kutsuttuna ja näin voisivat ehkä saada apua ennenkuin ruumisauto hakee.
Mitä sinä Leso tiedät siitä mistä asioista "pienituloiset miehet" lääkärille kahdenkesken puhuvat? Mistä tiedät että tälläisestä mahdollisuudesta tulla kutsutuksi terveystarkastukseen vaikkapa vain riittävän pienien vuosiansioiden perusteella ei olisi monelle miehelle hyötyä?
Tähän maahan kutsutaan terveystarkastuksiin ja syöttiläiksi pienituloisia miehiä Afrikasta ja Aasiasta asti, joten miksei suomalainen pienituloinen mies saisi saada itselleen mitään ekstraa hyvinvointivaltion toiminnoista sillä perusteella että hänen tulotasonsa on hyvin alhainen?
Filatovin ehdotus on harvinaisen asiallinen demarinaisen ehdotukseksi, sitä ei voi automaattisesti tyrmätä huonona.
Quote from: Nousuhumala on 27.04.2014, 20:53:41
QuoteErityisesti pienituloiset miehet tarvitsisivat katsastuksia...
Ehdotus suorastaan uhkuu miesvihaa sekä esiineellistää miehiä. Ikään kuin miehet olisivat joitain autoja, jotka eivät osaa itse hakeutua lääkäriin jos tilanne niin edellyttää. Törkeää sukupuolisyrjintää.
Nyt kun pikkuisen mietin, niin itse asiassa terveyspuheessa tuo mies koneena, jota huolletaan -idea on aika yleinen. Eli katsastusvertaus kuuluu ehkä sen piiriin eikä siinä viitattu pakollisuuteen.
QuoteTaitaa olla se itsesäälissä rypeminen mikä sen terveyden pohjimmiltaan pilaa. Sitä pitää tietysti hoitaa dokaamalla ja sitten kärsitäänkin jo masennuksesta.
Ne ongelmat voivat olla ihan oikeita ongelmia. Pikaguuglauksen mukaan alimman tuloviidenneksen miehistä 43 % elää ilman parisuhdetta, kun taas ylimmän tuloviidenneksen miehistä vain 2 %.
Quote from: ämpee on 27.04.2014, 21:49:22
En löytänyt mistään sitä tulorajaa joka oikeuttaa olemaan ilman vuosikatsastuksia, kiinnostaisi tietää kuinka köyhiä pidetään nyt holhottavina.
Seuraava johdonmukainen askel on siru ihon alle ja satelliittivalvonta.
Johan sitä satelliittivalvontaa on vasemmiston ja bisneslobbareiden toimesta ehdotettu ja tutkittu. Hihamerkit ovat nii-in vanhanaikaisia.
Quote from: Sitruunamelissa on 27.04.2014, 19:30:21
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:27:16
Miehessä on niin paljon muutakin kuin vain prostata.
Totta tämä. Mahdollisuus 2-tyypin diabetekseen esimerkiksi ja kohonneeseen verenpaineeseen. Varmaan paljon muutakin, kuten edellä mainitsemani sydänsairaudet, mutta juuri nyt ei tule mieleen. Jos viitsisin pinnistellä, niin sitten ehkä.
Ihanaa että te Homma-naiset näette meidät miehet muunakin kuin peniksenjatkeina ;D
Mutta asiaan. Mielestäni Filatovin ajatus on kehittelyn arvoinen. Tosin niin, että tasa-arvon nimissä kaikki suomalaiset kutsuttaisiin määrävälein terveystarkastukseen. Esim. omalla työpaikallani on terveystarkastukset 40, 45, 50 jne. vuotta täyttäville. Saman voisi ulottaa koko väestöön. Alku voisi olla siinä kun eivät enää ole kouluterveydenhuollon piirissä eli vaikka 20-vuotiaana. Kenenkään ei tietenkään ole pakko mennä tuollaiseen tarkastukseen, mutta vähintäänkin se kutsu muistuttaisi ihmisiä ajattelemaan terveyttään.
Filatov on varmaan omasta mielestään keksinyt nokkelan vertauksen jonka "ne tyhmät, lahjattomat ja kouluttamattomat miehenretaleetkin ymmärtää kun autoista puhutaan". Se on kuitenkin esille tuoduista syistä erittäin epäonnistunut luodessaan vaikutelman pakollisuudesta ja esineellistämisestä, ja itse asia jää tuon varjoon.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 21:53:56[...]
Mitä sinä Leso tiedät
[...]
Niin, ja mistäs sinä tietäisit siitä, mitä minä tiedän?
Quote from: Miniluv on 27.04.2014, 21:54:33
Ne ongelmat voivat olla ihan oikeita ongelmia. Pikaguuglauksen mukaan alimman tuloviidenneksen miehistä 43 % elää ilman parisuhdetta, kun taas ylimmän tuloviidenneksen miehistä vain 2 %.
Mikäs on lähteenä? Tuntuu uskomattomalta, että ylimmän tuloviidenneksen miehistä vain yksi viidestäkymmenestä olisi sinkku. Mutta hyvän lähteen kanssa toki uskon mitä vaan...
Lähde on pikaguuglaus :)
Ei nyt ole Kontulaa käden ulottuvilla.
Quote from: Leso on 27.04.2014, 21:58:50
Quote from: Emo on 27.04.2014, 21:53:56[...]
Mitä sinä Leso tiedät [...]
Niin, ja mistäs sinä tietäisit siitä, mitä minä tiedän?
Siksi kysyin että mitä tiedät kun en tiedä mitä tiedät... No mitä tiedät, montako olet terveystarkastuksessa tai vastaanotolla puhuttanut?
Ja moderaatio voi valmistautua pistämään minulle bannia juhannukseen asti, saa olla tämän vuoden juhannus tai joku muu juhannus ihan siten miltä itsestänne tuntuu. Jo tätä tasokasta maahanmuuttokriittistä palstaa tässä taas tulikin ihan noko.
Quote from: ike60
Mielestäni Filatovin ajatus on kehittelyn arvoinen. Tosin niin, että tasa-arvon nimissä kaikki suomalaiset kutsuttaisiin määrävälein terveystarkastukseen. Esim. omalla työpaikallani on terveystarkastukset 40, 45, 50 jne. vuotta täyttäville. Saman voisi ulottaa koko väestöön
Tämä on kaunis ajatus ^, sillä tällä hetkellähän työssä käyvät ja työttömät eivät ole lainkaan tasa-arvoisessa asemassa monilla paikkakunnilla säännöllisten terveystarkastusten suhteen; työssä käyvillä on lakisääteinen työterveyshuolto siinä missä työttömät tai pätkissä työskentelevät on jätetty kokolailla oman onnensa nojaan. Ts. periaatteella hakeutuvat hoitoon sitten issekseen, jos tarvetta ilmenee.
Joillakin paikkakunnilla (kunnallinen) työterveyshuolto suorittaa määräaikaistarkastuksia paikkakunnan työttömillekin, mikä on todella hyvä asia.
Pienituloisissa miehissä lienee myös reippaanlaisesti maahanmuuttajamiehiä.
Niinköhän Filatov on ajatellut terveyskatsastustaan tasapuolisesti kaikille vaiko syrjivästi ainoastaan suomalaissyntyisille?
Quote from: Elemosina on 27.04.2014, 22:11:10

Tarkoitus lienee saada säännölliset terveystarkastukset juuri maahanmuuttajamiehille. Heidän naisensa käyvät jo säännöllisesti neuvolassa. Pienituloinen pottunenämies on jo työterveyshuollon piirissä.
Quote from: imaginaariluku on 27.04.2014, 22:24:35
Quote from: Elemosina on 27.04.2014, 22:11:10
Pienituloisissa miehissä lienee myös reippaanlaisesti maahanmuuttajamiehiä.
Niinköhän Filatov on ajatellut terveyskatsastustaan tasapuolisesti kaikille vaiko syrjivästi ainoastaan suomalaissyntyisille?
Tarkoitus lienee saada säännölliset terveystarkastukset juuri maahanmuuttajamiehille. Heidän naisensa käyvät jo säännöllisesti neuvolassa. Pienituloinen pottunenämies on jo työterveyshuollon piirissä.
Tuota, monet pienituloiset eivät ole työterveyshuollon piirissä. Monet firmat säästävät, eivätkä he osta työntekijöille ylimääräisiä terveyspalveluita lakisääteisten lisäksi.
Työterveyshuolto ei ole lakisääteinen oikeus, se on vain työnantajan hyvää hyvyyttään työntekijöille tarjoama lisäetu. Työnantaja voi myös yksipuolisella ilmoituksella lopettaa työterveyshuollon tarjoamisen.
Quote from: Leso on 27.04.2014, 21:37:45
Hei nyt ihan oikeesti, tyypit. Jättäkää piru vie väliin nuo iänkaikkiset lässytykset terveellisestä ruoasta ja liikunnasta. Ihan kuin ne pienituloiset miehet eivät näitä asioita tietäisi itsekin.
Koko Filatovin ehdotus on vain sitä, että kyykytetään ennestään kyykytettyjä.
Mun puolesta vasemmisto saa kyykyttää itseään kaikessa rauhassa.
Kylmä fakta on, että vasemmistoköyhälistön suosikkieineksistä tulee outo olo, koska ne on prosessoitu kohtuullisen pitkälle.
Joku mysteeripihvipaketti tosin maksaa prosessoinnin takia sen verran, että kananmunat, pakasteseitit, tarjousjauhelihat jne. ovat samassa hintaluokassa, mutta ostaa pitää kun on köyhä.
Halvin mahdollinen lenkkimakkara maksaa noin euron ja halvimmat roiskeläppäpizzat suunnilleen saman verran. Jos niillä elää niin rahaa menee sen verran, ettei ole mitään järjellistä syytä olla syömättä terveellisemmin.
Nuoriso näkyy elävän sipseillä, karkilla ja energiajuomilla, jotka eivät ole ilmaisia nekään.
Terveellisemmin syövät vasemmistolaiset ovat semmoisien omenien perään, joissa on paljon hedelmäsokeria ja puusta poimitun omenan makuvivahteet loistavat poissaoloaan. Tiedostavuuslisää tulee jos omenat ovat luomua.
S-marketissa ainoastaan puolalainen Ida Red vaikuttaa sisältävän suunnilleen kaiken mitä omenassa pitää olla ja hinta on sen mukainen. Vuoden ajasta riippuen joko alle tai yli euron kilo. Kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan tämä johtuu heikosta kysynnästä.
Työmaaruokailussakin vasemmistoköyhälistö toimii omalla tavallaan.
Wienereillä elävät demariakat tulikin jo mainittua, mutta on niitä sokerin perään olevia demarimiehiäkin. Hernekeittopäivänä pitää kasata pannarin palasen päälle niin paljon hilloa, että verensokeri varmasti romahtaa.
Kerran katselin miten äijät käyttäytyvät kun ruokalassa saa ottaa maksapihvejä niin paljon kuin haluaa. Moni otti kerralla vuoden A-vitamiinit ja tietysti paljon puolukkahilloa pihvikasan päälle.
Ei tämmöisessä touhussa hirveästi järkeä ole ja Filatov voi olla oikeilla jäljilläkin, mutta demareista kun on kyse niin kyseessä on äkkiä jonkun muun ongelma. Eihän demari voi myöntää käyttäytyvänsä kuin olisi ollut kusella silloin kun järkeä jaettiin.
Quote from: Elemosina on 27.04.2014, 22:11:10
Pienituloisissa miehissä lienee myös reippaanlaisesti maahanmuuttajamiehiä.
Niinköhän Filatov on ajatellut terveyskatsastustaan tasapuolisesti kaikille vaiko syrjivästi ainoastaan suomalaissyntyisille?
Josko tuo olisi ajatellut työttömiä suomalaismiehiä, ja sellaisia joilla ei ole työterveyshuoltoa?
Niitä minä ainakin ajattelin. Mamuilla lienee piikki auki kaikkialla, senkun käyvät vaan lääkärillä milloin tahtovat.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 22:34:35

No mutta noita juuri minäkin ajattelin koko ajan!
Työttömiä,
syrjäytettyjäsyrjäytyneitä pottunokkia.
Quote from: Leso on 27.04.2014, 22:41:28
Quote from: Emo on 27.04.2014, 22:34:35
Quote from: Elemosina on 27.04.2014, 22:11:10
Pienituloisissa miehissä lienee myös reippaanlaisesti maahanmuuttajamiehiä.
Niinköhän Filatov on ajatellut terveyskatsastustaan tasapuolisesti kaikille vaiko syrjivästi ainoastaan suomalaissyntyisille?
Josko tuo olisi ajatellut työttömiä suomalaismiehiä, ja sellaisia joilla ei ole työterveyshuoltoa?
Niitä minä ainakin ajattelin. Mamuilla lienee piikki auki kaikkialla, senkun käyvät vaan lääkärillä milloin tahtovat.
No mutta noita juuri minäkin ajattelin koko ajan!
Työttömiä, syrjäytettyjäsyrjäytyneitä pottunokkia.
Meikäläinen on nyt ollut oma-aloitteisesti työttömänä kohta kaksi vuotta, mutta kun hyvin menee, niin menkööt.
Noin kolmen vuoden sisällä olen ollut kahdesti aika perusteellisessa tarkastuksessa, ensin työn takia peruuntuneen magneettikuvauksen puitteilta, jota ei sitten koskaan toimitettukaan, ja viimeksi hiljattain ihottuman takia.
Molemmilla kerroilla labran tulosten ruotiminen alkoi maksakokeen tuloksilla, jotka molemmilla kerroilla olivat normaalit.
Oliko jonkinlaista pettymystä kuultavissa äänistä, en ihan osaa sanoa.
Reissu toki rähjäännyttää, ja ulkomuoto antaa aihetta epäillä.
Onneksi sentään kolestroolit olivat hieman koholla, että pääsivät sanomaan.
Siinä mitään, on ihan hyvä, että pidetään huolta, mutta ei ole kovinkaan hyvä jos hyysätään pyytämättä.
Merkkivuositarkastuksia voisi olla kaikille, mutta maltillisesti, sillä ilmaista se ei ole.
Quote from: ämpee on 27.04.2014, 23:00:16
Meikäläinen on nyt ollut oma-aloitteisesti työttömänä kohta kaksi vuotta, mutta kun hyvin menee, niin menkööt.
Molemmilla kerroilla labran tulosten ruotiminen alkoi maksakokeen tuloksilla, jotka molemmilla kerroilla olivat normaalit.
Oliko jonkinlaista pettymystä kuultavissa äänistä, en ihan osaa sanoa.
Reissu toki rähjäännyttää, ja ulkomuoto antaa aihetta epäillä.
Onneksi sentään kolestroolit olivat hieman koholla, että pääsivät sanomaan.
Älä välitä, niin alkaa aina miehenikin labrakokeet maksakokeilla eikä ole työtön eikä ole edes rähjääntynyt reissussa. Mutta aina katsovat maksakokeet. Mutta senkun katsovat kunhan muutakin katsovat :D
Tämä Filatovin aivopieru ei tietenkään koskisi mamuja. Hehän ovat suurituloisia meillä. Ihmetyttää vaan se, että nimenomaan demarit kuvittelevat niin, että lakipykälillä voidaan parantaa yhteiskuntaa. Kun on pykälä tai direktiivi saatu johonkin ikävään asiaan niin ongelmaa ei enää ole. Demarit ovat hippokraatteja. Demarit niin kuin keskustakin ovat tottuneet siihen kahdella pallilla istumiseen, että eivät enää välitä siitä, että hölmöimmätkin lakiesitykset tulee suollettua ulos kansalle.
No mitä sitten jos pienituloinen perheen isä laitetaan maksulliseen terveystarkastukseen ja hänellä todetaan vaikka stressiä, nukkumishäiriöitä ja liikalihavuutta? Sanooko terveydenhoitaja, että voi voi ja hyi hyi ja kirjoittaa 50 laskun tutkinnasta? Jos taas homma on vapaaehtoinen niin miksi joku menisi terveystarkastukseen juuri sen takia, että sitä halutaan? Eikö kansalainen enää saisi päättää omista asioistaan terveyden suhteen? Niin demarimaista dystopiaa ja kansan halveksimista.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 23:04:01
Älä välitä, niin alkaa aina miehenikin labrakokeet maksakokeilla eikä ole työtön eikä ole edes rähjääntynyt reissussa. Mutta aina katsovat maksakokeet. Mutta senkun katsovat kunhan muutakin katsovat :D
Naurattaa tuo lähinnä, varsinkin kun tulokset ovat olleet mitä ovat olleet.
Kerroin skypen välityksellä Canadaan duunikaverilleni noista maksakokeen tuloksista, ja häntäkin nauratti ainakin minuutin yhteen menoon.
Ehkä syynä oli reissuhommat, hän kyllä asuu siellä pysyvästi, ja elämäntapa, joka ei ainakaan tue tuollaisia "normaaleja" tuloksia.
Saattaa olla, että osa elimistäni on kotoisin tilhiltä, vaikka en kuitenkaan ymmärrä miten.
Elä huoli, ämpee. Niin ne oli minunkin maksa-arvot erinomaiset, mikä närkästytti tahoja. ;D
Eih voih mithään, kun on näitä geneettisiä ominaispiirteitä. ;)
Quote from: ämpee on 27.04.2014, 23:10:47
Saattaa olla, että osa elimistäni on kotoisin tilhiltä, vaikka en kuitenkaan ymmärrä miten.
Evoluutio on niin ihmeellinen! Sinulla on meneillään lajin muuttuminen toiseksi lajiksi omassa kropassasi.
Quote from: Kyborg on 27.04.2014, 17:36:02
Demareita äänestävien mielenterveyskin voitaisiin tarkistaa säännöllisin väliajoin.
Ompa hyvin sanottu.
Ennenkun tämän hyvältä KUULLOSTAVAN lääketieteellisen aivopierun aromi haihtuu Tarjan filatoviin, vedetään henkeä, tai ehkä ei. Tasaisin väliajoin tulee neropatti joka ilmoittaa keksineensä pyörän uudelleen. Ja hetken katsottuaan yleisö voi todeta pyöränkeksijän puhuneen paskaa tai tässä tapauksessa sosialidemokratialla kuorrutettua fasismia.
Terveyskatsastusta ei tarvitse keksiä koska se on keksitty ja se kuuluu rutiiniluonteisena osana lääkärin työhön. Koulutettu lääkäri osaa tiedustella potilaalta muutakin kuin tämän juuri hetkellä kysymää vaivaa, paitsi jos lääkäri on vihervasemmiston ja korporaatiokommunistien maahatuoma kielitaidoton ulkomaalainen. Tällöin ymmärrys ja käsitys sekä kommunikaatio estävät suurimman osan hienovaraisesta tiedustelusta joka auttaisi selvittämään muutakin kuin juuri kysytyn vaivan. Tarja Filatov on ollut tämän osaamisen tuhoaja jo pitkään.
Mikäli vasemmistolainen ihmishirviö, pelkkää omaa napaansa miettivä sosialistiaatelinen, olisi oikeasti kiinnostunut pientuloisten ihmisten ongelmista, hänen ei tarvitsisi keksiä terveyskatsastusta. Valitettavast tämä ämmä on ollut ajamassa koko terveydenhoitojärjestelmää täystuhoon maahanmuuttopolitikallaan. Hänen politiikkansa johdosta julkinen terveydenhoitojärjestelmä on niin kuormittunut ja pahasti tukkeutunut, että lääkäriin ei mm Helsingissä pääse ellei ole todella sairas ja sittenkin kohtaa todennäköisimmin 4 tai 5 vuoden kandin tai ulkomaalaisen. Ainoat joita julkinen terveydenhoitojärjestelmä palvelee hyvin (tämäkin on suhteellista) ovat perheryhmineen kovaan ääneen hoitoa vaativat varattomat ulkomaalaisryhmät.
Jos siis tämä inhimillisen piittaamattomuuden ja valheellisen politiikan symboli, Tarja Filatov, olisi edes alkeellisesti kiinnostunut esittämänsä ajatuksen, terveyskatsastuksen logiikasta, ämmä olisi jo nyt ottanut selvää kunta- ja kaupunkisektorin kyvystä tarjota lääkäripalvelua pienituloisille. Tosiasia on että hänen puolueensa pahuuden ja typerän maahanmuuttopolitiikkansa johdosta terveyspalveluja tarjotaan ulkoomaalaisvoimin ulkomaalaisille kustannuksella joka ajaa väistämättä KAIKKI pientuloiset ja pienissä perheissä elävät suomalaiset marginaaliin ja pois terveyspalvelujen ulottuvilta.
Vaalien alla vasemmistovalheet ryöpsähtävät punatuilta huulilta kuin muut vaalilupauksensa jotka ovat osoittautuneet pientuloisille suomalaisille suoranaiseksi itsemurhaksi. Schengen, kilpailutuslaki, kaupunkien vuokra-asuntotuotanto, positiivinen syrjintä, rasismisyytteet ja monikulttuurisuustavoitteet. Kaikki toimensa ovat poliittisia aseita jotka vihervasemmistolainen eliittipoliitikko on suunnannut suomalaisten pientuloisten ihmisten elämän kurjistamiseen ja korvaamiseen ulkomaalaisilla pientuloisilla.
Älkää todellakaan luulko että Filatov olisi SUOMALAISTEN puolella. Hän on SUOMALAISIA vastaan ja jos ja kun pientuloiset miehet laitetaan Suomessa riviin, niin muistakaa että paperiton pientuloinen mies ohittaa AINA JA KAIKKIALLA pientuloisen suomalaisen. Tarja Filatovin esitys on kuin pala kauneinta sosialistista retoriikkaa ja kauheinta realisosialismia toteutuessaan.
Quote from: FilatovErityisesti pienituloiset miehet tarvitsisivat katsastuksia, koska heidän kynnyksensä mennä lääkärille on korkea,
Yksi korkea kynnys on, että lääkärille ei saa helposti aikaa vaikka olisi jotain ihan oikeaa vaivaakin. Tuon tietävä ei uskalla edes kysyä aikaa ihan vaan lääkärintarkastukseen jos ei sillä hetkellä ole mitään vaivoja. Jos vaivoja on ja ajan saa, se 20min - tai 5min, koska edeltävillä asiakkailla on mennyt vähän kauemmin esimerkiksi kieliongelmien takia - ei riitä mihinkään yleistarkastukseen vaan pelkästään sen akuutin vaivan tutkimiseen.
Monessakohan kunnassa se pienituloinen mies saa ajan yleiseen terveystarkastukseen ajanvarauksesta? Ettei vaan tällä hetkellä kävisi niin, että kun sinne terveyskeskukseen aikaa soittelee, niin siellä on hoitaja kyselemässä hämmästyneenä vaivaa, jotta olisi syy tulla. Filatov varmaan elää sellaisessa lumetodellisuudessa, jossa resurssit riittää, terveyskeskukset ovat ruuhkattomia ja asiakas on muutakin kuin prosessoitava.
Naisten puolipakollinen huoltaminen on mielestäni perusteltua. He synnyttävät, kokkaavat ja tekevät kaikkea hygieenistä. Siinä pitää olla pöpötön ja terve. Muuten tulee ongelmia. Ja naiset pääsääntöisesti hoitavatkin terveyttään jopa liioitellun hyvin -- ja vapaaehtoisesti. Se on naisten elämää.
Mutta miehet ovat toinen laji. Me ollaan saastaisia, eikä käydä suihkussa. Yksi iranilainen äijä (http://www.stara.fi/2014/02/07/mies-ei-ole-peseytynyt-60-vuoteen/) on tosi äijä, eikä ole käynyt pesulla 60 vuoteen. Hän on miehisyyden symboli. Miehille terveydenhoito on täysin turhaa. Miehille vain sairaidenhoito käy. Miesten ruumis käy läpi niin paljon vähemmän luonnollisia mullistuksia, ettei se tarvitse määräaikaishuoltoa -- kuten JoKaGon veteraanikuvaus oivasti osoittaa. Mies menee sairaalaan kun on käsi poikki; silloin sinne menee sekä hyvätuloinen mies että huonotuloinen mies. Hyvätuloinen mies voi mennä lisäksi vaimoa miellyttääkseen tai työnantajaa miellyttääkseen, mutta itseään miellyttääkseen ei mene. Muuten hän on vainoharhainen. Huonotuloisella miehellä ei ole vaimoa eikä töitä tai, jos onkin, niin ei hän heitä halua miellyttää. Se on miesten elämää.
Tässä vaiheessa jo yks'rivisten lukijat ovat lopettaneet, joten voin paljastaa suuria yhteiskunnallisia totuuksia kenenkään maailmankuvaa tuhoamatta. 1900-luvun vaihteessa alkoi eurooppassa ja pohjois-amerikassa nousta niin sanottu naisemansipaatioliike -- "suffragetismi". Se oli uusi tulkinta tasa-arvosta. Ranskan vallankumouksessa syntynyt tulkinta selitti naisilla olevan oikeuden olla naisia ja miehillä miehiä. Sitä oli tasa-arvo. Nyt suffragit halusivat avata ennen miesten yksinoikeutena pidetyt yhteiskunnan osat naisille eli naisilla piti olla oikeus olla miehiä. Tunnetuimpana tietenkin äänioikeus. Mutta käytännössä merkittävimpinä miehiset ammatit eli poliisin, rekkakuskin, insinöörin ja papin toimet. Marxilaiset tekivät strategisen liiton suffragien kanssa ja synnyttivät kulttuurimarxismin. Nykyään tämä vaihe on jo valmis: Nainen kelpaa mihin tahansa toimeen siinä missä mieskin. Mutta historia ei loppunut tähän. Seuraavaksi syntyi feminismin nimellä toimiva liike. Se pyrki muokkaamaan nämä naisten saavuttamat alat naisille sopiviksi -- "femiineiksi" --, ja kääntää tasa-arvon merkityksen taas ympäri: Nyt myös miehillä on velvollisuus olla naisia. Poliisilta ei siksi enää voi vaatia voimaa; rekkakuskin ajomatkat on rajoitettu; insinöörille ei saa asettaa tulostavoitteita; ja papit ovat leipäpappeja, joilta ei voida vaatia kaiken uhraamista oikeudenmukaisuuden vuoksi. Kuten viisaimmat jo oivalsivat, on tämäkin vaihe jo lähes valmis. Seuraavassa vaiheessa yritetään myös miesten yksityiselämä "feminisoida". Miehiltä vaaditaan kauneutta; miehiltä vaaditaan osallistumista kotitöihin ja lastenhoitoon; ja nyt miehiltä vaaditaan korkeita hygienia- ja terveysarvojakin. Koko yhteiskuntamme on feminisoitunut: Se näyttää helvetin hyvältä -- mutta jonkun pitäisi maksaa ruuat.
Julkisen puolen lääkärille EI saa aikoja, yksityiselle saa.
Julkisen puolen lääkäri ei välttämättä ymmärrä puhuttua suomea, yksityiseltä löytyy suomenkielisiä.
Julkisella puolella akuutit vaivat hoitaa sairaanhoitaja ja usein tekee lääkärille kuuluvan hoitotyön.
Pääkaupunkiseudulla Tieto-Enatorilta tilattu 1,3 miljardin euron tietojärjestelmä on niin huono ja suuritöinen, että yksinomaan sen tietojärjestelmän tiedonsyöttäminen vie ison osan lääkärin työpanoksesta.
Julkisen puolen lääkäri on moniongelmaperheen monikulttuurineuvottelija jonka työajasta suuri osa menee paitsi kieliongelmien myös kulttuuriongelmien pohdintaan koska vihervasemmistolainen saasta katsoo että lääkärin pitää päästä osaksi tätäkin kulttuurin riemujuhlaa arkityössään.
Lopputulos vihervasemmistolaisen roskaväen ja korporaatiokommunistien väestövaihtopolitiikasta on se että julkisen puolen lääkärin työaika ei enää mitenkään riitä kaikkeen. Ensimmäisenä hutaistaan suomalaiset pienituloiset olivat ne miehiä tai naisia, koska viherperkele ja mediaroskaväki pitävät ulkomaalaisten sosiaalitukiasiakkaiden ongelmia tärkeämpinä kuin suomalaisten hyvinvointia.
Pienituloinen mies. Juo, polta ja syö sianlihaa ja nai kun vielä seisoo. Koska, kuten Gladiaattorielokuvan lanista, Proximo totesi: lopultakin olemme kaikki kuolleita miehiä. Valitettavasti emme voi valita miten, mutta voimme päättää kuinka kohtaamme loppumme niin että meidät muistetaan, miehinä...(mihin on pakko lisätä:) eikä paskavaippaan sidottuina vanhusbisneksen elätteinä jotka eivät edes pääse vessaan koska vihervasemmistolainen ihmishirviö on päättänyt säästää henkilöstökuluissaan.
Kuolema ei ole vihollinen, jos ymmärtää paskavaippaisen ja säästöliekillä kunnallissosialismiin kuuluvan hoitorahastushelvetin uhrin, vanhusasiakkaan, loppukäytäväsijoitusmeiningin. Sitäpaitsi Kataisen perkele on jo hävittänyt eläkkeemme, ja korporaatiokommareiden eliitti on ostanut pakopaikkansa Espanjan ja Floridan aurinkorannoilta, niin että nauttikaa köyhät jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeisenne sillä hoitohelvetissä odottavan aika on pitkä.
Toinen toistaan typerämpiä aivopieruja Demarit näköjään osaavat takamuksestaan suoltaa, mutta järkevät ehdotukset loistavat edelleen poissaolollaan. Ei ihmekään, että maamme talous kusee. :facepalm:
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:05:14
Kun ihmisellä on suurempi motivaatio tutkituttaa ja hoidattaa itseään, niin on-han-hän silloin myös tietoisempi terveydentilastaan. Konkreettisestikin tietää terveydestään enemmän.
Toki asiaa voi pyöritellä miten haluaa, mutta sanoisin köyhänkin pystyvän olemaan tietoinen terveydentilastaan, mutta ei pysty tekemään sille samassa mittakaavassa mitään kuin jos rahaa löytyy.
Terveyskeskuksiin pääsee, mutta se vaatii sitten kovasti omaa halua ja tahtoa tutkimuksiin.
Paikkakuntaiset erot voivat edelleen olla kyllä isoja.
Quote from: Emo on 27.04.2014, 19:05:14
Typerää taas on väittää, että yksityispalveluita myydään kelakorvausten avulla. Et ilmeisesti ole käynyt yksityisellä kun et tiedä millaisia kärpäsenpierun kokoisia prosenttiosuuksia Kela lääkärimaksuista korvaa, niillä ei tosiaankaan mitään kenellekään myydä.
Onhan tuota tullut joskus käytyäkin. En nyt muista tarkemmin mikä oli korvaushinta, mutta näkisin tuon merkittävänä syynä siihen, miksi kunnalliset palvelut eivät yhtä hyvin vedä lääkäreitä kuin yksityiset.
QuoteErikoislääkäri perii 20 minuutin vastaanottokäynnistä palkkiota 65,00 euroa. Kela korvaa vahvistetun korvaustaksan mukaisen määrän (tai korvaustaksan verran) eli 16,50 euroa. Potilas saa sairausvakuutuskorvausta 16,50 euroa ja maksaa itse loput 48,50 euroa (+ toimistokulut ja mahdolliset laitosmaksut).
http://www.kela.fi/sairaanhoito_laakarinpalkkiot
Tässä jää toki monta kysymystä epäselväksi eli onko nykyinen järjestelmä kalliimpi vai kustannustehokkaampi ja mitä muita kustannuksia tuohon liittyy? Kunnallisessa toimipaikassa on tietääkseni ns. standartipalkat lääkäreille, kun taas yksityisillä otetaan rahat jokaisesta asiakkaasta ja kelakorvaukset ovat olennainen osa systeemiä. Tuossa yhteydessä hinnasta maksetaan 25%:a, onko tuo yleinen taksa vai onko joissakin tilanteissa se suurempikin summa?
Quote from: Sitruunamelissa on 27.04.2014, 19:08:55
Quote from: Emo on 27.04.2014, 18:52:02
Oikeus miesten terveystarkastuksiin voitaisiin nähdä myös etuutena.
Tottakai voi. Ja saakin nähdä. En tosin ymmärrä, miksi rajataan nuoriin pienituloisiin miehiin, ja perusteena elinajanodotteen suuri vaihtelevuus. Neuvolassa, papa-seulonnoissa ja mamografioissa on aina tietty tarkoitus, ja kaksi jälkimmäistä seulotaan yleensä ikäluokittain. Kyllä miehillekin voisi täsmätarkastuksia tehdä, esim. eturauhassyövän, ja miksi ei myös sydänsairauksien osalta, vaikka samoin tietyissä ikäluokissa.
Suomessa vouhotetaan tasa-arvoisuuden nimissä milloin mistäkin syystä. Sen takia onkin tosiaan hieman erikoista, että tässä painotetaan "pienituloisia miehiä".
Quote from: Sitruunamelissa on 27.04.2014, 19:08:55
Ehdotuksesi paperittomien hoidon lopettamisesta ei tule myöskään em. demareilla menemään läpi. Demarien lääke kaikkiin kustannuksiin on yleensä aiemmin mainitsemani verot tai lisävelka.
En tiedä onko demarit tuosta mitä ehdottaneet, mutta Suomesta ei pitäisi löytyä julkisesti paperittomia ihmisiä. Tällöin rajavalvonnassa on vikaa, jos sellaisia löytyy. Jos joltakin puuttuvat paperit, niin mielestäni sellaiset henkilöt pitäisi yksinkertaisesti pidättää.
Mitä nyt tulee tähän alkuperäiseen ehdotukseen, niin pakollisissa terveystarkastuksissa esim. 5- vuoden välein olisi ideaa, mutta niiden rajaaminen yhteen sukupuoleen tai tiettyyn ryhmään on täysin naurettavaa.
Tuolla tavalla koska voitaisiin samalla hoitaa niin rokotukset kuin todeta muutkin mittaukset.
Tarja Filatov on hoidellut työvoimapolitiikkaa 7 vuotta ja siinä ajassa työttömyydestä on tullut ammatinvalintakysmyksen sijaan perintöomaisuutta. Olisi kivempi että kaikessa epäonnistunut kommariyliopistolla tiedotusoppia lukenut ylioppilas keskittyisi ensiksi kadonneen gradun löytämiseen ennekun rikkoo jo nyt huonoon kuntoon ajamansa julkisen terveydenhoidon.
Tosiasia on se että sosialidemokraattisen ja vihreän seköpäävasemmiston ansiosta julkinen terveydenhoitotyö on kuormittunut yli sen kestokyvyn. Tarja Filatovilla ei ole mitään käsitystä siitä mitä on lupaamassa ja mihin hintaan. Mikä lienee moisen avautumisen edellytys.
Köyhät suomalaiset ovat ja pysyvät heitteillä. Heidän on itse alettava harjoittamaan itseään, syömään vähemmän ja oikein mikäli aikovat nauttia elämästä tai sitten elettävä kuin viimeistä päivää. Molemmat ovat ihan perusteltuja valintoja. Lääkäriaikaa ei tule julkiselle lisää vaikka Filatov mitä valehtelee päästäkseen edustusvirkaan. Hän unohtaa ensimmäisenä köyhät suomalaiset ja alkaa ajamaan kansainvälistä etua.
filatovin esitys ei ole lääkäripalvelujen ohjaamista vaan kysymys on pientuloisten miesten nöyryyttämisestä ja häpäisemisestä. He eivät muutenkaan äänestä Tarjaa sdp:stä, mistä suivaantuneena tiedotusopin ylioppilas käyttää koko hirviömäisen osaamisensa poliittiseen petkutusteatteriin. Olisi vaikea sanoa miksi Tarja halveksii pienituloisia miehiä ellei tietäisi tämän olevan eliittielämään ihastunut sosialististipoliitikko. Varakkaiden etu on itsestäänselvyys mutta heidän terveytensä salaisuus onkin siinä että on varaa maksaa oikein.
100 euroa lääkärikäynnistä jossa saatte heti oikean diaknoosin ja lääkkeet on paljon paljon halvempi ja kannattavampi kuin 3-4 kertaa 15 euron julkinen arvauskeskus omine pohdintoineen ja odotteluineen. Pelkästään jonotus kuluttaa julkisen käyttäjän aikaa päivän poikineen. Siksi ne rikkaat ovat rikkaita. Köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa, varsinkaan terveyspalvelua. Filatov on intoa piukassa lupaamassa valheita ja huonoa lääkäripalvelua nyt jo huonolta ja rasittuneelta julkiselta puolellta. Siksi sen käyttäjät ovat köyhiä tai tuomittuja köyhyyteen.
Jos ette itsestänne välitä niin viekää edes lapset yksityiselle. Se on hyvä investointi.
Vaikken olekaan ihan vielä köyhä ja työtön, niin omilla elämäntapavalinnoillaan voi vaikuttaa terveyteen ja elämänlaatuun. Liiallinen tenutus pois, roskaruoan ja einesten välttäminen sekä riittävästi liikuntaa ja lepoa. Ei kovin kummoisia temppuja joilla voi välttää demarifasistien terveysleirityksen.
nämä ovat ihan kelpo tapoja, mutta on pakko todeta että mm pääkaupunkiseudulla on paljon pienituloisia miehiä joiden elämässä ei enää ole mitään tulevaisuutta ja valinta lyhyentähtäimen nautinnoksi on aivan yhtä perusteltu kuin terveysperusteinen.
Merkittävä asia filatovin esityksessä on työpaikan arvo hyvinvoinnin tuottajana. Valitettavasti filatov on ollut tuhoamassa pientuloisten miesten työpaikkoja kaikilla mahdollisilla keinoilla. Hän on kannattanut kilpailutuslakia, rajojen avaamista ja teollisuuden ulosliputusta ja ylihintaisia energia- ja ympäristömaksuja. Samalla kun on ajanut asuntopolitiikkaa sellaiseksi ettei pientuloisella miehellä ole mitään mahdollisuutta esim Helsingissä vuokralle.
Nyt itse pahuuden ja tuhon aikaansaanut sosialistipoliitikko aikoo "korjauttaa" tekemänsä pahan ja tuhon julkisella terveydenhoitojärjestelmällä. Ei terveyskeskus voi muuttua teolliseksi työnantajaksi tai asuntopularatkaisuksi. Nappi huulessa ei muutu kuukausipalkkaa tarjoavaksi työksi. Ehdotuksessa filatov ei edes välitä miettiä sitä miksi ja mitä työtä lääkäri terveyskeskuksessa tekee.
On kuin sosialistipoliitikko olisi oman mielialalääkityksensä onnistumisen seurauksena keksinyt ratkaisun kaikkeen. Eihän sitä hyvin lääkittyä asunnotonta vituta lainkaan elää käännetyn veneen alla mutta ei se silti ole mikään todellinen ongelmaratkaisu.
Komppaan siviilitarkkailijaa vielä summittaisella, mutta silti skotlantilaisella sananlaskulla:
Kaikki aina valittavat juomistani. Kukaan ei koskaan mieti janoani.
Demariuden ydin tulee loistavasti esiin jo otsikon lauseesta.
a) Ihminen on Valtion omaisuutta, jota saa ja pitää ohjailla juuri kuten demarit kulloinkin haluavat
b) Erilaisuus on saatanasta. Olisi parasta jos kaikki olisivat täsmälleen samasta muotista veistettyjä
Quote from: Brandöt on 27.04.2014, 22:06:50
Quote from: ike60
b]Esim. omalla työpaikallani on terveystarkastukset 40, 45, 50 jne. vuotta täyttäville. Saman voisi ulottaa koko väestöön[/b]
Tämä on kaunis ajatus ^, sillä tällä hetkellähän työssä käyvät ja työttömät eivät ole lainkaan tasa-arvoisessa asemassa monilla paikkakunnilla säännöllisten terveystarkastusten suhteen; työssä käyvillä on lakisääteinen työterveyshuolto siinä missä työttömät tai pätkissä työskentelevät on jätetty kokolailla oman onnensa nojaan. Ts. periaatteella hakeutuvat hoitoon sitten issekseen, jos tarvetta ilmenee.
Joillakin paikkakunnilla (kunnallinen) työterveyshuolto suorittaa määräaikaistarkastuksia paikkakunnan työttömillekin, mikä on todella hyvä asia.
Samaa mieltä. Täydennettäköön vielä että lakisääteistä työterveyshuoltoa ei taida olla yrittäjille, freelancereille ym. Veikkaan että osa-aikaisetkaan eivät aina siitä pääse nauttimaan.
Luulisi että tarkastus viiden vuoden välein ei ole edes kovin kallis toteuttaa. Vuodessa olisi tarkastettavana viidesosa aikuisista, ehkä jotain 800 000 ihmistä. Kuhunkin menisi hoitsun aikaa puolisen tuntia, eli yhteensä 400 000 tuntia. Jos työvuoden pituudeksi olettaa 2 000 tuntia, tämä tekee 200 henkilötyövuotta, eli 200 hoitsua riittäisi ensivaiheeseen. Jos joka viides tapaus menisi lääkärin tutkintaan/hoitoon, tarvittaisiin vielä 40 lääkäriä. Veikkaan että tuollaiset resurssisatsaukset maksaisivat itsensä takaisin jo sillä, että sairaudet hoidettaisiin yleensä ennen kuin ne ehtivät kroonistua ja paheta.
Quote from: ike60 on 28.04.2014, 20:26:09

Hieno laskelma ja ihan looginen lopputulos. Tosin, nämäkin resurssit (rahat) tarvitaan muualla ja muille tahoille. Tiedätte kyllä mille.
Filatovin ajatus on pohdinnan arvoinen. Suurimmassa riskiryhmässä olevat eivät tule vapaaehtoisiin tarkastuksiin, etenkin jos itse pitäisi varata aika tms. Kutsuttuna ikäkausitarkastuksiin tulevat etupäässä ne jotka muutenkin hoitavat terveyttään. Valtaosa aikuisikäisistä on työterveyshuollon seurannoissa, joten mitään päällekkäisiä terveystarkastuksia heille ei ole mielekästä järjestää.
Yksi vaihtoehto olisi sellainen, että terveystarkastuksessa käyneet saisivat porkkanana vaikka jonkunlaisen veronalennuksen sekä tarkastus voisi olla vaatimuksena sosiaalietuuksien saantiin. Terveystarkastukseksi pitäisi käydä sekä terveyskeskuksen, työterveyshuollon tai yksityispuolen tekemä tarkastus.
Suomessa on valtava määrä pienituloisia miehiä sekä naisia. Miksi vain miehet pitäisi tarkastaa? Eikö tasa-arvoa ole demarien mielestä enää?
Millä ihmeen resursseilla terveyskeskukset voisivat ottaa tuhansia miehiä terveystarkastukseen kun oikeat potilaatkin joutuu jonottamaan päästäkseen lääkäriin? No kun on poliitikko niin voi hyvin heittää aivot narikkaan ja suoltaa ihan mitä vaan muka hyvänä juttuna.
Quote from: Markkanen on 29.04.2014, 01:34:01
Suomessa on valtava määrä pienituloisia miehiä sekä naisia. Miksi vain miehet pitäisi tarkastaa? Eikö tasa-arvoa ole demarien mielestä enää?
Suomessa on valtava määrä PAPERITTOMIA oleilijoita, joita olisi ehdotuksen mukaan kohdeltava yhtäläisesti kuten maan kansalaisia ja julkisiin terveyspalveluihin oikeutettuja. Ja lisää tulee...
Quote
Millä ihmeen resursseilla terveyskeskukset voisivat ottaa tuhansia miehiä terveystarkastukseen kun oikeat potilaatkin joutuu jonottamaan päästäkseen lääkäriin? No kun on poliitikko niin voi hyvin heittää aivot narikkaan ja suoltaa ihan mitä vaan muka hyvänä juttuna.
luultavasti ns sdp resursseilla, joissa ihminen ottaa puoluekirjallisen sdp:tä ja alkaa hallusinoimaan maailmaa uudella saippuakupla-aivoilla. Sdp vaikuttaa ihmisen ajatteluun pakkopositiivisesti ja auttaa luomaan mahdollisuuksia joita muut eivät ole havainneet eivätkä käsitä. Sdp matematiikan mukaan 1+1=3 , mutta pitää muistaa että saippuakupla-aivojen maailmassa kaikki perustuu kuplatalouteen erityisesti asioiden kestävyys. Kun saippuakuplatalous puhkeaa, kuten julkiset tervedenhotopalvelut kun sinne marssitetaan kaikki kiinnisaadut pientuloiset miehet, sdp vaatii entistä enemmän uskoa tai lääkärintarkastuksen muuttamista saippuakuplaksi.
Lukekaa tarkasti...kyseessä on nimenmuutostemppu
Eli suomeksi: lasketaan lääkärintarkastuksen tasoa. Muutetaan se yksinkertaiseksi nimenhuudoksi tai läpijuoksuksi, jossa ei ole mitään sisältöä, ja vaihdetaan nimi katsastukseksi. Näin tekemällä voidaan yksinkertaisesti ja näppärästi mukaratkoa terveysongelmat ja samalla osoittaa moraalista ja älyllistä nerokkuutta jota sdp on pullollaan. Lääkäri on siis tutkivinaan mutta ei oikeasti tutki ja niin hanke muuttuu saippuakuplatalouden mukaiseksi menstystarinaksi. Ihmiset eivät ymmärrä että lääkäri on katsastuksen mukaan vain ja ainoastaan katsastettava. Hoidon ja oikean lääkäripalvelun tekeminen onkin aivan eri asia.
Hyvä ehdotus Filatovilta. Kyllä pienituloisia nuoria miehiä pitää potkia perseelle, mutta lempeydellä. Moni peräkamarijamppa voisi saada virtaa "katsastuksesta"
Katsatuksessa ja lääkärintarkastuksessa on se ero että katsastuksessa on vain kaksi vaihtoehtoa. Joko katsastettava HYVÄKSYTÄÄN (saa virtaa) tai katsastettava HYLÄTÄÄN. Mitä meinasit hylättäville tehdä? Sammutetaanko hylkäystuomion saanut ihminen sosialidemokratian romuttamolla lempeällä eutanasia-loppulääkityksellä saattohoivaan (kun nykyinen julkinen terveyspalvelu ei kykene edes saattohoitoa tarjoamaan mistä hoiva)
^ Katsastuksessa hylätty saa pari kuukautta aikaa korjata viat. Sama koskenee miehiä. Sen jälkeenkään ei seuraa niskalaukaus, vaan ainoastaan liikkuminen julkisilla paikoilla on sakon uhalla kielletty. Katsastuksen läpäisseet taas saavat otsaansa "rekisteritunnuksen", josta poliisi voi kätevästi tarkistaa, onko verot maksettu, onko vakuutukset kunnossa ja katsastus suoritettu.
Sosialismi on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
Huolta meistä pitää Tarja, hälle oomme lihakarja.
Leima lihan laadun takaa, sairas sika laitoksessa makaa.
Joten pois murhe turha huoli, Pekka, seuraavaksi tarkastetaan suoli.